Illallinen pimeässä - takana elämysten viikko

Yhteistyössä Elämyslahjat, Cantina West

Minulla (ja meillä) on takana elämysten viikko. Kävin nimittäin syömässä illallisen pilkkopimeässä ja lisäksi pääsimme koko perheen voimin maistelemaan Unileverin uutuusjätskit biitsi.fi:n rantahiekan keskelle, mistä ainakin suosikkiradioäänensä Janne Katajan kanssa samaan kuvaan päässeelle äidilleni ja hiekkaan ihastuneelle I:lle tuli selvästi viikon kohokohta ;) Mutta säästetäänpä sokeri(humala) myöhempään ja lähdetään nyt etenemään asioita säntillisen kronologisessa järjestyksessä.

Cantina West ja taivasillallisiakin (dinner in the sky) järjestävä elämyslahjat.fi ovat yhdessä lanseeranneet uutuustuotteen "illallinen pimeässä". Ideana on siis mennä illalliselle pilkkopimeään. Kyllä; tila todellakin on niiiin pimeä, ettei siellä näe Yhtään Mitään (tm). Ajatus ruuan syömisestä täysin sokeana oli mielenkiintoinen ja vähän värisyttäväkin ajatus (Lue: mitä jos ne syöttää meille jotain madventures-kaameaa?) joten ilmoittauduin tietysti heti mukaan. Tämähän on nähtävä koettava. 

Pimeys. Kun katson tätä kuvaa, muistan miten silmiä voi särkeä täysin pimeässä. 

Ihan ehdottomasti jännittävintä koko kokemuksessa olivatkin asiat, joita en osannut kuvitella etukäteen. Meillä tilaisuudessa oli mukana spesiaalina juttuna Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten edustaja, joka kertoili meille todella mielenkiintosia pointteja elämästä ja ruokailusta näkövammaisen - täysin sokean henkilön vinkkelistä. Oikeastaan on melkein sääli, ettei vastaava juttu ymmärtääkseni kuulu vakiovarusteena pakettiin koska se oli niin avartavaa. Ja minua salaa vähän hävetti, että olin etukäteen kuvitellut illan jännityksen rakentuvan lähinnä jollekin "madventures-firteerattuja-kastematoja" kepposelle.  

Yllättävintä (ja fiilispuolella myös läpitunkevinta) koko illallisella olikin oman kehon kuuntelu. Ruoka jäi  melkein sivuseikaksi ihmetellessä pimeyttä ja miten oma keho kapinoi sitä vastaan. Illasta ei voi oikeastaan puhuakaan varsinaisena ruokakokemuksena sillä mukana oli niin paljon vieraita elementtejä. Meidät ohjattiin illallisen aluksi silmät peitettyinä paikoillemme, mutta silmäpeitteet poistettiin pimeän huoneen pöydässä. Tarjoilijat olivat paikalla pimeänäkölasien kanssa ja kantoivat meille juomia ja ruokia kuin päivänvalossa ikään. Mutta me emme nähneet lautasta, pöytää, käsiämme tai edes tarjoilijoiden hahmoja. Emme yhtään mitään.  

Täydellinen pimeys on jollain tapaa luonnoton näkevälle; keskellä yötaivastakin näkyy tähtiä, joihin kiinnittyä. 

Se, mikä pimeydessä tuli ihan puskasta oli silmien kipeytyminen. Kokeilkaapa joskus olla vaikka pimeässä vatehuoneessa pidempään. Kokemus on outo. Ainakin minulle kävi niin, että parin ensimmäisen ruokalajin ajan silmät hakivat pimeydestä kiinnepistettä ja tuntui että näköhermo kävi totaalisesti ylikierroksilla. Vaaran aistimiseen tarvittavien vaistojen heräämisestä/elimistön käymisestä ylikierroksilla kertoi tavallaan sekin, että vaikka käsilaukut ja muut tavarat jätettiin lukittuun huoneeseen ennen illallista, olin koko ajan varma että hukkasin käsilaukkuni jonnekin. Tämän tästä havahduin miettimään, missähän se käsilaukku on. Voisi varmaan sanoa, että löysin pimeässä oman, sisäisen muumimammani ;)  Vasta jossain pääruuan paikkeella keho alkoi viimein antaa periksi, rentoutua ja huomasin miten helppoa pimeydessä oli olla hiljaa. Pimeys muodosti ympärilleni "oman tilan" sillä sekunnilla kun olin vain hiljaa. 

"Rajoittaako näkövammaisuus sitä, miten halukas sitä on kokeilemaan uusia ruokia ravintoloissa?" kysyin isäntäväkeen kuuluneelta pimeän oppaaltamme. En ole koskaan nähnyt ravintolassa näkövammaisen syövän sormin ja se alkoi tuntua täysin käsittämättömältä jutulta. Meille oli katettu haarukat ja veitset, mutta ruuan syöminen tai edes löytäminen lautaselta osoittautui todelliseksi haasteeksi perinteisillä aterimilla. Lusikoitavat jutut onnistuin syömään kutakuinkin sivistyneesti, mutta haarukan ja veitsen kanssa luovutin parin yrityksen jälkeen. En käsitä, miten siihen voi oppia; jos onnistuin löytämään lautaseltani ruokaa, se oli yleensä jokin valtavan kokoinen palanen ja koska en maistamatta tiennyt mitä se on, en myöskään osannut arvioida miten sitä voi leikata. Usein pala oli ihan liian suuri ja roikkui haarukassa lähinnä puolittain. Syö siinä sitten kuin leidi - mahtoi tarjoilijoilla olla koomista. ;) 

Annoksiin vinkkejä oli kuulemma haettu muiden maiden "pimeiden illallisten" ruokalistoilta. Minulle jäi olo, että tekstuureja ja sormisyötävyyttä oli mietitty paljon ja makupuolelle oli valittu jollain tapaa turvallisia makuja - makuaisti kun terästyy näön puuttuessa. Näistä syistä annokset eivät vastanneet normaaleja ravintola-annoksia kokoonpanoltaan mikä oli minusta vähän säälikin. Etenkin pääruuasta tuli mieleen enemmän sellainen tuhti "sormiruoka-maistelulautanen" kuin oikea, viimiestelty ravintola-annos. 

No, jotakuta saattaa kiinnostaa miten tädin kävi; tiesinkö mitä me söimme?  Joo ja en. Olin aika ylpeä itsestäni, kun tunnistin laseihini kaadettujen viinien rypäleet intuitiolla. Tosin, punaviinistä en ollut ihan 100% varma, mutta osoittautui että ensimmäinen arvaus oli oikein. Hassua, miten sitä alkaa epäilemään itseään kun rupeaa pohtimaan ja miettimään; olisiko se sittenkin jokin sekoite - mistä makeus tulee ja millä tämä on maustettu. Ruuista keiton arvasin ihan väärin ja jälkkärissäkin oli osa oikein osa väärin. Mutta tämän enempää en paljasta, etten pilaa iloa etukäteen kiinnostuneilta :)  

Cantina on Helsinkiläinen, rento, meksikoteemainen ruoka-/illanviettopaikka
jossa useimmat meistä saattavat etäisesti muistaa juoneensa isoja frozen strawberry margaritoja... 

Illalliskortti on 80,- per nenä ja ilman viinejä se on Cantinalle äkkiseltään ajateltuna arvokkaan oloinen. Mutta suuri osa kustannuksista aiheutuu varmaan ihan suoraan henkilöstön palkoista ja siitä, että ravintola joutuu sulkemaan alakerran asiakaspaikkoja saadakseen yhdestä tilasta tarpeeksi pimeän. Tämän samaisen syyn takia illallisia ei järjestetä kuin alkuviikon iltoina. Lippuja voi ostaa myös yksittäin, mutta illallinen toteutetaan aina vain ryhmälle kerrallaan. 

Kokemus pimeässä syömisestä oli yllättävä ja ajatuksia herättävä. Varmasti monelle omien aistien uudelleenoppimisen paikka. Mutten voinut olla miettimättä jälkikäteen millaista olisi kokea jotain vastaavaa vaikka huipputason molekyylikeittiössä - tai fine dining paikassa jossa aisteja voitaisiin koetella epätavallisilla makuyhdistelmillä, tekstuureilla ja ruuan olomuodoilla. Ehkäpä siinä olisikin sitten elämyslahjoille seuraava tuote-idea; Illallinen pimeässä II, advanced science! ;)   

p.s. vaikka ravintolasta saadaan essu, älä laita parasta kuivapestävää valkoista paitaasi!