Sormiruokaa ja sotkua, eli pari sanaa vauvavarusteista

On pitänyt jo hyvän aikaa kirjoittaa pari sanaa näistä välineistä joita vauvaa varten on hankittu, mutten ole sen vertaa ehtinyt pysähtymään! Nytpä koitan tiivistää tähän jotain aiheesta, vaikka tästä voisi tarinoida ihan loputtomasti, joten katsotaan kuinka käy. :) 

Ihan pienen vauvan kanssa ruokailu on enemmän sellaista maistelua. Mössöjä kuluu pieniä annoksia ja ruokailukin on suhteellisen siistiä; pääasia että on joku pieni kaulurilappu leuan alla mahdollisia valumia varten. Mutta ainakin meidän pieni alkoi hyvin nopeasti kiinnostua myös syömisestä itse. Ensin käytiin hanakasti kiinni äidin syöttölusikkaan ja sitten se ruoka lensi kaaressa sinne ja tänne. Varmaan aravaattekin, että meillä tässä vaiheessa siirryttiin kahden lusikan taktiikkaan; pieni sai oman, ruokaan dipatun lusikan käteen ja äiti saa syöttää paljon paremmassa rauhassa. :)

Kärsämuki oli hitti kunnes alkoi vuotaa holtittomasti.

 

Ja tietysti siihen tuttipulloonkin halutaan käydä käsiksi ihan itse. I:lle ensimmäiseksi omaksi pulloksi hankittiin MAM - trainer - ensimuki. Se toimi alkuun ihan hyvin ja I rakasti jäystää sitä pehmeää nokkaa - auttoi myös kutiseviin ikeniin kun laittoi kylmää vettä tai maitoa pulloon. Lisäksi ne korvat, jotka siinä trainerissa on, menivät suoraan Avent - tuttipulloon, joten niitä pystyi käyttämään ristiin. MUTTA: hyvin noeasti tuo kärsä alkoi vuotaa ihan sietämättömän paljon. Meillä oli lattialla viltti, jonka päällä I sitten jäysiti sitä pullokärsää ja maitoa valui joka puolelle. Niin ja lensi, koska I tykkäsi heiluttaa myös sitä pulloa joka loiskui tosi jännästi ;) Sama ongelma oi tietysti myös tuttipullon kanssa - sitä pulloa on tajuttoman hauskaa heiluttaa ympäriinsä, jolloin maitoa tai velliä on ihan-joka-puolella. Se, että ristiäiskiireessä olohuoneeseen aikoinaan hankittu Ikea - matto oli pari astetta liian tumma, ei juuri nyt harmita ollenkaan;)

Taikamuki on ihan hyvä, mutta tarvitsisi korvat, jotta I saisi kallistattua sitä tällätavoin myös istuessaan.

Seuraava yrite oli sitten taikamukin hankkiminen. Se ei vuoda, mutta siinä ei myöskään ole korvia, joten I:n on tosi hankalaa juoda siitä itse. Melkein sanoisin, että I:n hyvin alkanut itsenäinen juominen otti takapakkia tuon taikamukin takia - kun sitä on hankalaa pitää, I ei oikein osaa nostaa sitä itse tarpeeksi korkealla, jotta saisi imettyä siitä vettä. Äidin kädestä tarjottuna tietysti onnistuu, mutta kun aikaisemmin I osasi jo juoda maitoa itse siitä korvilla varustetusta "kärsämukista" niin tämä laite putoaa kädestä heti, eikä I oikein vielä osaa itse napata sitä uudelleen käteensä. Ikeasta ostin sitten ihan perinteisen venttiilittömän nokkamukin, jossa on korvat. Noh, varmaan arvaatte miten se toimii ;) Siitä saa kiinni hienosti ja I osaa juoda siitä itse. Mutta kun jano loppuu, sen voi pudottaa syliinsä, lattialle tai mihin vaan valumaan ja vuotamaan vapaasti tyhjäksi ;) Ei ihan optimaalista sekään, siis.

Tietystihän tämä nyt on lyhyt aika kun se lapsi on niin pieni, ettei oikein osaa vielä itse koordinoida mukejaan, mutten voi käsittää, miksi siihen taikamukiin ei ole tehty irrotettavia kädensijoja? Vaikka lisäosana? Ja joo, ne ensimukin korvat eivät tietenkään sovi siihen taikamukiin, vaan imunokan alle jää rako, josta neste pääse valumaan.

Itsenäisten juomakokemusten lisäksi meillä on tietysti alettu syödä myös sormiruokaa. Ihan ensimmäisiä sormiruokia taisi olla paksuhko kurkkuviipale, josta I tietysti nakersi ensin pehmeän sisuksen suuhunsa ja sen jälkeen sitä jäljelle jäänyttä rengasta oli ihanaa imeskellä ja tökkiä sormillaan. Lisäksi se tarve tarttua lusikkaan katosi, kun ruokaa saakin koskea itse; maistella, haistella, tunnustella ja ihmetellä. Ja ainakin meillä I tuntuu hyväksyvän sormiruuan paremmin, kuin karkeammaksi jätetyn mössöruuan.

Nanna taannoin vinkkasikin kommenteissa, että on höyryttäyt parsakaalia pienelle sormiruuaksi. Ja tiedättekö mitä? Parsakaali sai höyrytettynä tai noopeasti kiehautettuna  I:n silmissä suurimman renesanssin ever!:) Mössönä I ei niin parsakaalista piitannut, mutta sormiruokana se on ihan herkku. Ihana latvus on mukavaa imeskeltävää ja sitä jäykempää varsiosaa on mahtavaa jäystää kutiavilla ikenillä. Mutta huom! parsakaalia ei tosiaan saa kiehuttaa mitenkään kypsäksi asti - muutaa minuutti riittää, niin että latvus vähän pehmenee, mutta varsi on edelleen jämäkkää. Kiitos vinkistä;)

Muita sormiruokaherkkuja ovat olleet tietysti tomaatti, tankoparsa, yllättäen myös tuoreet fenkolin siivut,  tuoreet mansikat (ja tuoreet vadelmat - mikä sotku!), päärynätikut ja appelsiinilohkot. Se mikä on ollut vähän yllättävää on, että I on osannut syödä sormiruokaa alusta asti hienosti eikä ole yrittänyt tukehtua siihen. :) Muistan että Mimmu (sori vaan :) ) aikoinaan piti hurjasti appelsiinista, mutta se oli juuri sellaista hajoavaista herkkua, jota sitten aina kalastettiin pois suusta kun toinen kakoo ja yrittää muuttua siniseksi. Mimmua olisi varmaan aikoinaan auttanut sellainen hauska nibbler - pussukka, joita nykyisin myydään. Siinä hedelmäpala laitetaan verkon sisään ja vauva voi imeskellä sitä vähitellen verkon läpi.

Mutta ei vauva välttämättä sellaista tarvitse, kun valitsee sormiruuaksi sellaisia vihanneksia ja hedelmiä, joista ei irtoa niin helposti kovia tai säikeisiä paloja. Kannattaa kokeilla ja jos tuntuu, että vauva yrittää haukkailla liian isoja paloja kerralla, niin tuollainen pussi voi olla kätevä. Avuksihan nuokin välineet on tarkoitettu. Sotkua se varmaan vähentää, sillä nyt kun I pääsee ihan itse syömään mansikoita ja muita niin voitte vaan kuvitella miten joka puolella syöttötuiolin ympärillä on imeskeltyjä appelsiinin riekaleita ja parsakaalimurua yms ;) Melkein tuntuu, että mitä isommaksi I kasvaa, sitä enemmän sotkua siitä ruokailusta tulee :)

Kurkkukiekot ovat sormiruuan aatelia - etenkin jääkaappikylmänä!

Ja mitä enemmän sotkua, sitä enemmän olen ollut tyytyväinen siihen, että panostimme pikkuisen laadukkaampaan syöttötuoliin aikoinaan. Syy miksi meille alunperin ostettiin mamas& papas loop - tuoli oli, että siinä on säädettävä korkeus. Ajatuksena oli, että I voisi ruokailla paitsi meidän kanssamme ruokapöydässä, myös keittiön saarekkeen äärellä kun minä kokkailen muun porukan sapuskoja. Se on toiminut ihan hyvin tähänkin, mutta se mikä yllätti oli tuo tuolipehmusteen puhtaanapidon helppous. Kun ihan rehellinen olen, en ollut edes ajatellut miten paljon sotkua siihen tuoliin oikeastaan kertyy ;) Jos olisin sen oikein hahmottanut etukäteen en olisi IKINÄ uskonut, että se sotku lähtee tuosta istuimen kankaasta luudulla pyyhkimällä. Ihan oikeasti; jopa semmoinen imeskelty puurotöhnä ja harmaantunut kangas lähtee ihan kirjkkaanvihreäksi uudelleen kun sen vaan pyyhkii märällä, puhtaalla luudulla. Joutuu sitä välillä vähän välillä hankaamaan jos lika on jo kuivunut, mutta se on ihan uskomatonta miten siihen tuoliin ei jää ruokaa. Ihan mahtava vempele. Eikä minua haittaa yhtään, että se on lisäksi söpö kuin karkki.

Annoksiin olen raastanut mukaan myös tuoretta. Kurkku on kestosuosikki.

Ja sitten pieni avautuminen. Kun noita vauvatarvikkeita on tullut hankittua, niin Ikean lisäksi hyviä paikkoja ovat tietysti supermarketit, internet ja AT- lastenturva. Se kehäkolmosen liike etenkin on tosi monipuolinen ja sieltä saa todella hyvää palvelua. Jos heillä ei jotain tuotetta ole, he osaavat usein vinkata, mistä sen voisi löytää. Se on jokseenkin täysin päinvastainen kokemus vauvantarvikkeiden ostamisen saralla kuin se kaamea vauvatalo Johanna, joka on Sellossa. Olen olosuhteiden pakosta joutunut asioimaan siellä ja ostanutkin mm. vannan, rintapumpun, matkarattaat ja sellaisen soivan kävelysirkuksen ;) Itse tuotteissa ei ole ollut sinällään mitään vikaa, mutta... Joka kerta kun sinne menee, tuntee itsensä tunkeilijaksi. Vaikka löytäisikin sen mitä lähti hakemaan, on jotenkin likainen olo sen keikan jälkeen. Palvelua saa odottaa loputtoman kauan kun myyjät juttelevat keskenään ja puhelimessa.  Satunnainen asiakas usein ihan tyhjässä liikkeessä on selvästi epätoivottu häiriötekijä. Jos muiden kokemukset ovat edes etäisesti samantyyppisiä en keksi mitään muuta syytä sen liikkeen pystyssä pysymiseen kuin että sillä on erinomainen liikepaikka. Hinnoiltaan Vauvatalo Johanna ei myöskään ole ihan halvimmasta päästä, mutta se on paikassa, jossa lapsiperheet käyvät muutenkin ruokaostoksilla. Vaikka menee ehkä ohi ruuasta nyt, niin ostaessani matkarattaat jouduin lopulta pyytämään myyjää että pidä nyt minulle jonkinlainen myyntipuhe näistä eri malleista, kun en oikein tiedä ominaisuuksista. Puristettuani kaiken iloisen reippausenergiani tuohon pyyntöön sain myyjästä irti innottoman:" no, se niin riippuu tarpeesta" - kommentin, enkä mitään muuta. Siinä kohtaa meinasin jo ihan uupua, kun olimme odottaneet pienen vauvan kanssa ensin piiiitkään myyjää puhelimesta ja kun hän viimein ehti palvelemaan meitä tulos oli plus miinus nolla.

Taas seisoimme siinä rattaiden äärellä, tyhjässä liikkeessä neuvottomana: minä, jolla oli polttava tarve rattaille (ja ehkä jopa turvaistuimelle) ja myyjä, jolla ei selvästi ollut tarvetta minulle.  Lopulta pääsin sieltä ulos erittäin kyllästyneen vauvan ja tarjousmatkarattaiden kanssa, kaikkea muuta kuin varmana tekemäni ostoksen parhaudesta ja tuskan hiestä kauttaaltaan läpimärkänä.  No, oma moka - olin jättänyt kärryjen hankinnan ihan liian viime tippaan. Parissa viikossa ne olisi saanut tilattua netistä paljon pienemmällä tuskalla, huomattavasti halvemmalla ja selvemmillä ominaisuuksien kuvauksilla.

Harvoin, hyvin harvoin jaksan kiihtyä mistään näin, mutta se Sellon Johannassa asiointi minusta tiivistää sellaisen tuoreen äidin kauppapainajaisen melko hyvin. Suosittelen käymään AT - lastenturvassa tai oikeastaan  missä vaan muualla.

Muuten meillä näissä tarvikkeissa on mentykin lähinnä Ikea - ja supermarkettilinjalla. Se Ikean tuolinalunen tuntuu päivä päivältä paremmalta idealta - paitsi sotkun takia mitä syöttötuolin alle varisee, myös koska syöttötuolia siirrellään edes-taas. Vähänkö lattia olisi naarmuilla, jos alla ei olisi tuollaista suojaa. Pienistä ikean ruokalapuista on siirrytty I:n kavaessa taskullisiin kankaisiin ja muovitettuihin liinoihin. Ostimme kyllä I:lle sellaisen muovisen kaukalosyöttölapunkin mutta en ole oikein tykännyt siitä; se on jotenkin iso ja hankala, kaulus on samaa suht kovaa muovia mitä muukin ruokalappu ja lisäksi I tykkää järsiä sitä. ja silloin kaikki se muovin päällä oleva ruoka valuu pois kaukalosta, tarttuu vaatteisiin ja tuoliin ja lattiaan ja uhhuh... Jotenkin nuo vanhanaikaiset, muovitaustaiset kankaiset ovat toistaiseksi olleet minusta kivampia, koska niihin ruoka tarttuu, eikä pääse siirtymään läheskään niin helposti enää sitten muualle. Mutta kuten V rakasta lastamme kuvaili eräänä aamuna, onhan tuo syömään opetteleva 8,5kk kieltämättä vähän semmoinen suihkuava biojätesinfonia ;) Mutta päivä kerrallaan eteenpäin, kyllä se siitä.

Silikonista syöttölusikkaa lapsen on kivaa pureskella itse. Tuoreista vadelmista lapsi pitää, mutta yhdestä vadelmasta riittää myös suurikokoiseen moderniin ruokataideteokseen... ;)

Samalla kun I on alkanut liikkua, myös energian tarve on kasvanut ja annoskoot sen mukana. Kun vellit tehdään itse, myös erilaiset marjajauheet ovat osoittautuneet tosi käteviksi jos kävelylenkille pitää saada vellipullo mukaan pikaisesti; ne Biokian mustikkajauheet antavat ihan oikeaa mustikan makua ja kun mustikka on hienona jauheena, siitä ei jää mitään paakkuja jotka tukkisivat pullon suuttimen. Yleensä nyt tiettypyrin tekemään velit tuoreesta tai pakastetusta hedelmästä/marjasta, mutta kiireessä se marjajauhe on tosi kätevää velliin tai puuroonkin.

Mutta nyt näyttää siltä, että alan jo lipsua niihin ruokiin. Niistä ajattelin laittaa toisen postauksen kun jossain välissä taas ehdin istua alas, olihan tässäkin taas tätä beebissettiä yhdelle kerralle!