sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Aurinkokuivatuilla tomaateilla ja oliiveilla höystetty appelsiini-fenkolisalaatti

fenkoli-appelsiinisalaatti

Nigel Slater kirjoittaa kirjassaan Tender, että hän pitää fenkoleista erityisesti ohueksi suikaloituna salaateissa. Silloin niiden anismainen raikkaus pääsee oikeuksiinsa ja kun fenkoli on siivutettu aivan ohueksi, fenkoli rapsahtaa hampaissa mukavasti olematta hyökkäävä.

Tällä kertaa en kuitenkaan päätynyt tekemään mitään Nigelin kirjasta, vaan tartuin Maxine Clarkin Masterclass in Italian Cooking - opukseen, koska halusin possufileen kanssa aurinkoista ja makeaa appelsiinia.

Oikeastaan en edes tajunnut, miten hyvää tästä salaatista tulisi kun aloitin puuhan. Kastike, joka salaattiin tulee tehdään nimittäin raikkaasta, tuoreesta basilikasta, melkein makeista aurinkokuivatuista tomaateista ja upean aromaattisista mustista oliiveista. Ne täydentävät fenkolin raikkauden ja appelsiinien mehukkuuden käsittämättömän hienolla tavalla. Minulla vielä sattui olemaan niitä pirkan parhaat - sarjan upeita aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja ja M:ltä lahjaksi saatuja Arnaudin oliiveita ja Riitalta italiasta tullutta ihan tuoretta ja vielä leikatulta ruoholta maistuvaa oliiviöljyä. Oliko siis ihme, että salaatti oli jokseenkin poikkeuksellisen ihanaa.

aurinkokuivattua tomaattia ja oliiviaSalaatinkastike kannattaa tehdä ennenkuin fenkolit silppuaa, etteivät ne ehdi värjääntyä...

Pari pikkujuttua oli, jotka oikein tekemällä salaatista saa aivan täydellistä: en jaksanut irrotella appelsiinin lihoja veitsellä kalvoistaan, joten salaatin ulkonäkö ei ollut ehkä ihan niin kaunis kuin kirjan kuvassa. Fenkolien siivuttamiseen käytin Kenwoodin silppuriosaa, jolla sain niistä siivuista tosi ohuita ja kivoja. Tein suikaloinnin kuitenkin aavistuksen liian aikaisin - sillä ne ehtivät kuitenkin vähän tummua, ennenkuin sain appelsiinit ja kastikkeen sekoitettua suikaleisiin. Pienestä tummumisesta huolimatta salaatin makumaailma oli upea. Ja sitä upeamman siitä saat, mitä tuoreempia ja parempia raaka-aineita saat käsiisi.

Tein salaatista hieman isomman annoksen, kun ajattelin että jos possu meinaa loppua niin salaatti ainakin riittää sitten kaikille. Mutta alla oleva ohje on alkuperäinen kirjan ohje ja olisi kyllä riittänyt hyvin viidelle - ehkä jopa kuudellekin. Tosin, me otimme sitä monta kertaa lisää jokainen, että jos annos on reilu niin kyllä sitä toisaalta myös kuluu...

Joka tapauksessa hieno keväinen salaatti, jonka myötä voin vahvistaa Nigelin viestin; ohueksi suikaloitu fenkoli todellakin on hyvää salaatissa. :)

fenkolisalaattiTässä on jonkin verran suurempi annos salaattia - 2,5 fenkolia ja 3 appelsiinia jne...

Appelsiini-fenkolisalaatti (ohjeen mukaan 4:lle, mutta riittää lisäkkeenä ainakin kuudelle)

2 appelsiinia
2 fenkolia
125g (tai pieni puska) kähäräendiiviä tai frisée salaattia

Kastikkeeseen
1 appelsiinin kuori ja mehu
6 rkl oikein hyvää extra virgin - viinietikkaa
2 rkl hienoksi silputtua tuoretta basilikaa
2 rkl silputtua oliivia (esim. arnaudin oliivit ovat ihania)
2 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä hienoksi silputtuna (laitoin reippaan 2-3 rkl pirkan parhaat - sarjan aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja silppuna)
Suolaa ja mustaa pippuria


Sekoita kaikki kastikeainekset erillisessä kulhossa ja jätä maustumaan kunnes saat kaiken muun tarjoulukuntoon.

Kuori appelsiineista kuori niin, että myös viipaleiden "selkämykset" lähtevät samalla irti. Erottele sitten "veneen muotoinen" hedelmäliha kalvoista veitsellä erilliseen kulhoon.

Poista fenkoleista kova kantaosa ja varret. Säästä vihreät tillimäiset lehdet. Halkaise fenkoli kahtia ja poista kolmiomainen juuriosa.

Siivuta sitten fenkolit ihan ohuelti mandoliinilla tai yleiskoneen silppurilla. Veitselläkin onnistuu, jos on oooikein terävä veitsi ja kokki on taitava :) Kun fenkoli on siivutettu sekoita silppu välittömästi salaatinkastikkeen ja appelsiinilohkojen kanssa keskenään, jolloin fenkoli ei värjäänny.

Anna fenkolien marinoitua n. 15 min.

Pese ja kuivaa salaatti. Tee salaatista peti lautaselle ja asettele fenkoli-appelsiinisalaatti kauniisti pedille tai sekoita aineet nopeasti kulhossa. Tarjoa heti.

11 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Tämähän on kokeiltava ensi tilassa! Ainekset ovat juuri sellaisia, joista pidän yli kaiken. Sopivan keväistä ja kesäistä ruokaa tähän vuodenaikaan.

Markus kirjoitti...

Vinkki: fenkoleista tulee mielestäni vieläkin rapeampia ja maukkaampia, jos ne laittaa välittömästi siivutuksen jälkeen jääveteen uppeluksiin. Näin ne eivät myöskään tummu.

hanna kirjoitti...

Kuulostaa kertakaikkisen ihanalta, fenkoli raakana on superihanaa! Ja tuo jäävesivinkki on toimiva.

Nelle kirjoitti...

Katriina: Niin on, appelsiinit ovat niin hyviä tähän aikaan, eikä fenkolikaan ole hirmuhinnoissa... :) Ja upean salaatin salaisuus on tietysti hyvät raaka-aineet... :)

Markus: joo, mietin myös, että vaikka marinointi varmaan taittaa vähän fenkolia, se myös lötkistää sitä hieman. Ajattelin joskus kokeilla, millaista salaatti olisi ihan vaan juuri ennen tarjoilua sekoitettuna, jolloin fenkoli pysyy rapsakampana... Ja jäävesivinkki on myös hyvä vastaisen varalle... ;)

Hanna: hassua oikeastaan, että mä olen tähän asti aina kokenut tarpeelliseksi paistaa ja keittää sitä fenkolia. Se ei tosiaan ole tarpeen kun sen siivuttaa ihan ohueksi. Luulen, että se Nigelin ohje menee meillä kokeiluun seuraavan kerran kun fenkolia ostan. Vitamiinitkin pysyy paremmin kun niitä ei keitä pois!

Jael kirjoitti...

Ihana salaatti! En kauheasti rakasta fenkolia,mutta ehkä tälla tavalla menisi...

Nelle kirjoitti...

Yaelian: appelsiinisuudessaan voisi kyllä sopia sinulle! :)

Kati kirjoitti...

Oltiin taannoin demo-dinnerillä paikallisessa italialaisessa ja siellä tarjottiin alkuun hyvin samaan tapaan tehtyä salaattia, lisänä vielä hieman pannulla väriä saanutta salamia. Kokeilin kerran kotonakin ja oli hyvää. Oli myös kivan raikas aloitus perinteisen italo-kaavan mukaiselle pitkälle dinnerille.

Nelle kirjoitti...

Kati: oi, oi. Salami kuulostaa kyllä aika syntiselle lisälle :) Ja joo, siitä salaatti saisi kyllä ryhtiä alkupalaksi asti!

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa salaattia! Tein tätä jo kerran, ihastuimme siihen täysin. Pääsiäisvieraamme saavat sitä nyt sitten pääsiäisenä, sopii loistavasti väriensäkin puolesta :)

t.baijeri

Nelle kirjoitti...

Baijerilainen: Minustakin tämä oli yllättävä salaatti. Maut kuitenkin kietoutuivat toisiinsa aivan ihanasti. Oliiveissa kannattaa suosia toki niitä omia suosikkeja - samoin aurinkokuuivatuissa tomaateissa. Salaateissa raaka-aineet tosiaan merkkaavat ihan älyttömästi.

Heleen kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta. Hommasin taannoin mandoliinin, mutten aina muista käyttää sitä. Itse taannoin kokeilin vedättää fenkolin suolalla (vai miksi sitä sanotaan?) ja siitä tuli oikein mukavan pehmeän makuista. Meilläpäin fenkolit on aika puisevia.