maanantai 9. maaliskuuta 2015

Linssejä, riisiä ja mausteita koleaa kevättä lämmittämään

välimeren mausteinen riisi

Suomessa harvemmin näkee tällaisia lämpimän mausteisia, huumaavantuoksuisia ja ihania riisiruokia. Yleensä intialaisissakin ravintoloissa paras, mitä on tarjolla on kardemummalla ja ehkä joskus sahramilla maustettu lisäkeriisi, mutta siihen se sitten jääkin. Tai jos joku tietää, mistä saa tilaamalla tämänkaltaista itsessäänkin jo pääruuaksi kelpaavaa ilmavaa ja täysin mykistävän hyvänmakuista välimeren marokonpuolta lähentelevää riisihässäkkää niin kertokoon heti tietonsa julki. ;)

paahdetut sipulit
Minä siivutin kolme valtavaa sipulia joka riitti hyvin. Sipulien paistossa menee yllättävän kauan per erä; muista kuitenkin sekoitella sipuleita reikälusikalla paiston aikana, palavat helposti lopuksi.

Tämä ruoka pyöräytettiin eilen naistenpäivän lounaspöytään reippaan ulkoilun jälkimainingeissa. Olin bongannut reseptin jo aiemmin; itse asiassa vastaavan tyyppinen ohje löytyy sekä Persiana - kirjasta että muistaakseni Yotam Ottolenghin jostain kirjasta ja on kuulemma hyvin yleinen välimeren afrikanpuoleisesssa (lähi-idän) keittiössä. Tämä ohje on nyt siitä Sabrina Ghayourin Persiana - kirjasta ja voin luvata että vaikka sipulien paahtaminen ruskeaksi öljyssä olikin vähän työlästä, teen tätä taatusti uudelleen. Resepti oli hyvä ja itse ruuasta tuli vaan mielettömän hyvää.

paahdettua sipulia, linssejä ja riisiä
Kun riisi on kuohkeutettu, sipulit lisätään mukaan - n. kolmasosa jätetään koristeeksi.

Höyryävä, kuohkea ja kanelille, jeeralle ja kurkumalle tuoksuva riisi, ruokaisat linssit ja hedelmäisyyttä uhkuvat rusinat ovat vaan mieletön kombo. Lisäksi tosin tarvitaan tarjolle vaikka vaan simppeliä sitruunalla ja mintulla maustettua jogurttia, jollaista näin Yotam Ottolenghin eilen tekevän ylellä näkyvässä Välimeri lautasella - sarjassa. Jos ette ole vielä katsoneet sitä, kannattaa. Vaikka Ottolenghin kirjat ovat ihania, on mukava nähdä tekniikoita ihan kädestä pitäen.

V myös tuumi että tämä sopisi tosi hyvin lisäksi myös vaikka kana- tai lammasruuille; esimerkiksi nyt vaikka sille kestosuosikin asemaan meillä nousseelle jumalaiselle lammastaginelle. Riisien kuohkeus hyötyy runsaasta ja hieman paksuhkosta kastikkeesta. 

riisiä, mausteita ja linssejä
Ottolenghin kurpitsoidenkanssa tarjotaan jogurttikastiketta joka sopii tosi hyvin riisin ja linssien kanssa.

Meillä lisänä tarjottiin Ottolenghin ihania ja helppoja butternutkurpitsoita jogurttikastikkeella, joita olen jo ehtinyt tehdä ainakin pariin otteeseen. Saatte reseptin niihin seuraavassa postauksessa (edit: täällä se on!), sillä nyt en ehdi sitä kirjoitella.

paahdettua sipulia, linssejä ja riisiä
Ruokaa tulee ohjeella aika läjä; tästä riitti illallisellekin; väittäisin että vaikka menekki oli hyvä, tuosta syö kuudesta kahdeksaan aikuista.

Mutta; minulle tämäntyyppinen riisiruoka oli tekniikoiltaan uusi, mutta tosi virkistävä ja sopii hyvin tähän suomalaisen, loputtoman pitkältä tuntuvan kolean alkukevään tylsään harmauteen.

linssienja riisien keittäminen kuohkeaksi
Ensin mausteet paahdetaan ja sekoitellaan riisiin. Sitten mukaan lisätään esikeitetyt linssit, rusinat ja vesi. Haudutetaan ja kuohkeutetaan lopuksi haaarukalla sekoittaen sipulit mukaan.
Se, mikä ehkä vähän mietitytti etukäteen oli, että muusaantuvatko linssit ihan kokonaan? Yllätys oli, että ei. Ne ovat ihan siinä rajalla että menevät rikki, mutta pysyvät vielä juuri koossa. Tärkeää kuitenkin on, ettet keitä niitä yli ensimmäisessä vaiheessa ja pysäytät kypsennyksen kylmällä vedellä, sillä linssit laitetaan riisien kanssa vielä toisen kerran pannuun. Samassa yhteydessä linsseihin höyryttyy, imeytyy ja uuttuu kaikki se ihana maustesekoituksen maku, joka riisien sekaan laitetaan.

linssejä
Vihreitä linssejä huutaa ohje, meillä oli tämmöisiä kaapissa. Mutta mikä tahansa keittämistä kestävä linssi käynee.

Meillä ruokaan käytettiin kaapista löytyneitä du puy - linssin tyyppisiä vihreänruskeita linssejä. Hyvin toimi niilläkin. Rusinat voi jättää poiskin, jos ei tykkää - mutta mehän tykätään. :)

Joten ei muuta kun linssit ja riisit kiehumaan. Hyvä, edullinen ja sipulin jälleen kerran kunniaan nostava mukavuusruoka, jollaista ainakaan meidän keittiössä ei ole ennen tehty. Erinomaista!

Riisiä, mausteita ja linssejä (pääruokana n. 6-8:lle, lisäkkeenä vielä useammalle)

400ml öljyä (esim. rypsiöljyä)
4 suurta sipulia puolitettuna ja ohuiksi puolikuiksi leikattuna (3 valtavaa sipulia riitti hyvin)
275g vihreitä linssejä (tai du puy)
1 rkl kokonaista jeeraa (ei siis jauhetta, vaan siemeniä)
300g basmati - riisiä
1 tl jauhettua korianterin siementä
2 tl jauhettua jeeraa
2 tl jauhettua kanelia
1 1/2 tl kurkumaa
merisuolaa
525 ml vettä
oman maun mukaan: kourallinen rusinoita joista saa hedelmäisyyttä reseptiin

Kaada öljy laakeaan, mielellään pksupohjaiseen kasariin ja kuumenna n. 180 asteiseksi (tai hyvin kuumaksi, niin että sipuli sihisee ja ponnahtaa pintaan kun pudotat palasen öljyyn)

Paahda sipulit n. 3 erässä n. 8 minuuttia kerrallaan sekoitellen puolikuita jotta ne muuttuvat kullanruskeiksi kauniisti ja tasaisesti.

Nosta valmiit sipulit reikälusikalla talouspaperilla vuoratun lautasen päälle valumaan.

Linssien keittoa varten Laita isoon kattilaan reilusti vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää keitinveteen n. teelusikallinen suolaa. Lisää linssit ja anna kiehua 15 min kunnes linssit ovat juuri pehmenneet, mutta eivät hajoa vielä. Huuhtele kylmällä pysäyttääksesi kypsymisen. Laita sivuun odottamaan.

Mittaa jauhetut mausteet valmiiksi pieneen kuppiin. Mittaa riisi valmiiksi kuppiin. Ota sitten kasari jossa paahdoit sipulit, hukkaa öljy ja paahda sitten keskilämmöllä kokonaista jeeraa pannulla n. minuutin verran kunnes se alkaa tuoksua ja poksua. Lisää sitten riisi, jauhetut mausteet ja rouhi mukaan kunnolla suolaa myllystä. Sekoita mausteet ja riisit heittämällä riisejä ja mausteita pannussa muutaman kerran kuten paremmatkin kokit :) (tai käytä lastaa) Älä anna riisin ruskettua.

Lisääsitten valutetut, jäähdytetyt linssit ja rusinat jos käytät niitä. Sekoita hyvin. Lisää vesi, sekoita vielä kerran ja anna riisin kypsyä matalimmalla lämmöllä mitä liedessä on, kannen alla 20 min. Älä avaa kantta.

Sulje sitten tuli kasarin alta ja anna levätä vielä 10 min avaamatta kantta. Näin riisi kypsyy loppuun ja siitä tulee lopulta ihanaa ja kuohkeaa.

Käytä haarukkaa riisin irrotteluun ja kuohkeuttamiseen. Sekoita mukaan 2/3 paahdetusta sipulista. Tarjoa suurelta vadilta lopuilla sipuleilla koristettuna. Tarjoa lisäksi Ottolenghin kurpitsalohkoja,  yrttistä jogurttikastiketta, raitaa tai vaikka jotain taginea.  

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Näyttääpä mukavan lämmittävältä! En ole kummoinen linssien asiantuntija, kun en yhtään tykkää vihreiden linssien muussaantumisesta. De puy -linssit ja belugat ovat kuitenkin yllättäneet positiivisesti kun ne kestää kiinteämpänä tälläisen suurpiirteisemmänkin kokin käsittelyssä. Oisko niillä kovinkin erilainen tapa käyttäytyä tälläisessä?

Nelle kirjoitti...

Merja: mä en tiedä mitä meillä Suomessa oikeastaan myydään vihreinä linsseinä tai miksi ne tuntuvat menevät niin rikki jo annetussa keittoajassa. Teoriassa kai vihreän linssin pitäisi kestää keittämistä n. 10 min pidempään kuin du puyn. Ja ainakin osassa lähtestä du puy nimettiin "ranskalaisten vihreäksi linssiksi". Keittoaika du puylle on n. 20-25 min.

Nimi on suojeltu alkuperänimi vähän kuten shampanja. Kuulemma alueella, missä Du Puytä saadaan kasvattaa maan mineraalisuus vaikuttaa linssin makuun.

Vihreitä tai vihretäviä linssejä on kuitenkin runsaasti muitakin lajikkeita. Yleensä tietoa mitä lajiketta mitä pussissa tai purkissa on, löytyy pakkauksesta tosi huonosti.

Olen koittanut tiirailla kaupassa noiden linssejen eroja ja koitan yleensä ostaa semmoisia vähän pyöreämpiä, vihertävän rusehtavia linssejä. Ne tuntuvat pysyvän paremmin koossa.

BBC Good Foodilla oli uskottavan oloinen linssien keittotaulukko ja uskosin, että tähän voi käyttää mitä vaan (paitsi punaisia/halkaistuja linssejä en ehkä käyttäisi) linssejä; tärkeintä lienee, ettei niitä kiehuta liikaa aluksi, vaan linssi on juuri kypsä ja ehkä ihan aavistuksen verran al dente.