maanantai 15. heinäkuuta 2013

Uppomunat marokkolaisittain

uppomunat

Joskus kesällä, kun yöt ovat pitkiä ja valoisia saattaa käydä niin, että aikuiset päättävät parantaa koko maailman ongelmat yhdellä istumalla. Yleensä neuvonpito on hilpeää, lennokasta ja kiivastahtista, mutta koska urakka on niinkin kunnianhimoinen, sankaritekoon saattaa kulua paljon, paljon aikaa.

Ja vaikkei nälkä, väsymys tai muut maalliset murheet ehkä urotöiden tekijöitä yöllä vaivaakaan, niin aamulla uppomunat, rapeat valkosipulileivät ja hummus ovat kyllä aika varma valinta pöydän ääreen raahautuvalle hiljentyneelle seurakunnalle.

Tämä hauskan erilainen ohje sattui silmiini kun selailin taannoin sitä V:n hankkimaa uutta marokkolaisen keittiön keittokirjaa Moro- the cookbook:ia. Ja koska ohje on perin simppeli, muistin sen periaatteen tuona Kauniina Herran Aamuna kun linnut karjuivat puissa ja suurta nöyryyttä tuntien neuvottelin jääkaappini kanssa aamupalan olemassaolosta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan turkkilaiseen jogurttiin laitetaan murskattua valkosipulia ja jogurtti notkistetaan tarjoiluastiaan. Sitten päälle tehdään uppomunia, jotka laitetaan köllimään siihen valkosipulijogurttimereen. Päälle paahdetaan rapeita salvianlehtiä voissa ja vielä, jos on chilihiutaleita niin niitä ja suolaa ripsotellaan setin päälle. Minulla ei valitettavasti ollut chilihiutaleita niin laitoin tulista paprikajauhetta, mutta chilihiutaleet olisivat olleet parempi. Tai vaikka ohuen ohut Aji Cristal chilisilppu ihan tuoreena. Ja se salvia on ihan must have juttu - sitä ei voi korvata tai jättää pois, koko ruuan juju katoaa ilman sitä.

Brunssilla tämän kanssa voisi hyvin tarjota sellaisen lampaanliha- hummussetin jonka bloggasin samasta kirjasta taannoin, mutta pelkkä hummuskin toimi hyvin. Nyt en saanut aikaiseksi valkosipulileipää, mitä harmittelin siinä syödessäni tätä hyvän maalaisleivän päällä. Rapsakasta leivästä tulisi täydellistä kontrastia munien ja jogurtin samettiseen konsistenssiin. Toisaalta - rapsakka valkosipulileipä saattoi tuolloin tuntua tarpeelliselta kenties jostain muustakin syystä;)  Eriniä lainatakseni "on niin siistii olla aikuisii". Tai odotas... ;)



Uppomunat marokkolaisittain

n. pari-kolme desiä maustamatonta, hyvää jogurttia
pari valkosipulin kynttä murskana (maun mukaan)
suolaa

uppomuniin
Munia
vettä
etikkaa

Lisäksi
salvian lehtiä
voita
chilihiutaleita tai hienoa chilisilppua

Sekoita valkosipuli ja jogurtti keskenään ja lisää vähän suolaa. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja valkosipulia. Huom! valkosipuli voimistuu jos seos seisoo esim. yön yli jääkaapissa. Eli jos tarjoat tämän heti, voit laittaa vähän enemmän valkosipulia.

Kuumenna vettä kattilassa kiehuvaksi. Lisää kunnon loraus etikkaa. Riko muna juomalasiin. Pienennä levy niin, että vesi juuri ja juuri pysyy kiehumispisteessä, pyöräytä reikäkauhalla veteen pyörre ja lumpsauta muna pyörteen keskelle mahdollisimman läheltä veden pintaa. Anna uppomunan kypsyä muutama minuutti, kunnes se pysyy koossa ja nosta se sitten reikäkauhalla valkosipulijogurttiin. Toista kaikille munille.

Sulata voi pannussa ja kun kiehuminen tasaantuu, laita voihin tuoreet, mutta pestut ja kuivatut salvianlehdet. Paista vajaa minuutti, kunnes ne rapeutuvat. Nosta heti talouspaperin päälle valumaan.

Koristele ruoka salvian lehdillä ja chilillä ja tarjoile leivän, hummuksen ja hyvän teen tai kahvin kanssa.



10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vau,tosi herkullinen setti. Marokkolainen köökki on kyllä maistuvaa. Tätä on kokeiltava.

Elisa LPP kirjoitti...

Näitähän on melkein pakko kokeilla :) Uppomunat on herkkua!

Nelle kirjoitti...

Chef Jones: hauska ide, mutta tosiaan tarvitsee jotain, minkä kanssa tätä syödään koska jogurtti toimii hyvänä kastikkeena. Se valkosipulileipä olis tosiaan omasa mielessä päällimmäisenä - mutta ehkä joku pitaleipäkin voisi olla kova - hummusta ja tätä täytteeksi :) Ja kannattaa tosiaan kokeilla jollain hyvällä tuoreella chilillä tai chilihiutaleilla.

La Petite Princess - tyohon tapaan minäkin ajattelin, kun ohjeen näin! :)

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä tykkäisin tästä, kaikki kananmunaiset ruoat ovat herkkuani :)

Nelle kirjoitti...

Campasimpukka - ei huono mieltymys :) Tässäkin tietty kannattaa käyttää hyviä, isoja munia - meillä oli luomumunia ja kahdessa oli kaksi keltuaista, aikamoista. HEtken pelkäsin näkeväni kahtena, mitä en ehkä tuona aamuna olisi ihmetellyt sitäkään.

ulla kirjoitti...

Tää on niiiin hyvän näköistä! Sopisi meidänkin maailmanparannuksen jälkeiseen aamuun ... :-)

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Meillä on usein kaksikeltuaisia munia, ostamme ne läheiseltä tilalta, pienessäkin voi olla kaksi keltuaista :) Eikä sen kirkkaampaa keltuaista voi olla, kuin niissä munissa. Dagen efter-päivinä on viisasta laittaa aurinkolasit päähän ennen kuin rikkoo kuoren :D

Nelle kirjoitti...

Ulla: joo, on se jännä juttu että näin vanhanakaan ei aina oikein muista sitä ruotsalaisten viisautta että varannan vatten. No, ehkä nyt taas hetken muistaa.

Campasimpukka: no todella taas kullanarvoinen vinkki! ;) Eikä varmaan haittaisi, vaikka ne arskat jättäisi päähän vaikka koko päiväksi - nimim. vanha ei kyllä oikein jaksa tommoista yöriekkumista. Jos vaikka huomenna olisi jo täysissä voimissa kun on tässä pari päivää toivuttu:)

Muistan kanssa lapsena että haettiin munia naapurin kanalasta ihan myyntiin. Noissa kaupan luomuissa on kahta keltuaista joskus, mutta harvemmin jaksan aina ihastella. :)

Hiidenuhma kirjoitti...

Onpas mainio resepti uppiksille, nam! Tuo sinun marokkolaisen ruoan keittokirja vaikuttaa myös erinomaiselta opukselta.

Nelle kirjoitti...

Hiidenuhma: toistaiseksi viakuttaa, mutta enennkuin kehun sitä, haluan kokeilla vielä muutaman vaikeamman reseptin. Nyt mieleen on jäänyt vaan muutama tällaiselta nopealta selailuta silmiin sattunut täky. Mutta meriitti sekin?