Sukujuhannus ulkosaariston kivellä

"Minusta siinä on jotain hienoa vaarantunnetta, kun paistaa lettuja ihan myrkyllisen kuuman grillin päällä muurikassa. Taikinan pitää olla niin löysää, että se jättää reunat pitksiksi; mutta koska se valuu keskelle lettua, reunoja pitää irrottaa koko ajan, etteivät ne ehdi palaa sillä aikaa kun lettu hyytyy tarpeeksi kääntämistä varten. Se on niin kiehtovaa, että voisin paistaa niitä koko päivän syömättä yhtäkään." - Nelle Juhannuksena 2013

Se on muuten tosi jännä, miten itselleni ehkä parhaiten jäikin juhannuksesta mieleen mahtavat yhteiskokkaukset. Niissä on varmaan vaan niin semmosta sopivaa tekemisen meininkiä. Huvitti, kun lähetin äidilleni kuvan itsestäni. Siinä oli varsinainen juhannusminiä; I:n valkoinen harsorätti huiviksi kietaistuna, posket punoittaen ja niskasta hiukset ihan hikisenä koko V:n puolen suvun ihmeteltävänä. Okei, olin toki siinä vaiheessa jo pyöräyttänyt pienen, 22 hengen pastan ja suoriutunut tiskistä ja palkitsin itseäni jääkylmällä Radlerilla. Kuvan nähtyään äiti viestitteli takaisin jostain omenoista ja puista - mitähän tuo oikeen mahtoo silläkää tarkoottaa? ;) Niin, ehkä se kauneus on myös vähän luonnekysymys; toisilla se luonne on vaan vetää sinne keittiön suuntaan ;)

Ja kun puista, omenoista ja ruokamuistoista juhannukselta kerran puhutaan, ehkä kirkkaimpana  mielessä pyörii kun sain nakikseni tehdä 5 kg jauhelihaa pihvit hampurilaisiin. No, onnistuin jopa tekemään niistä n. neljä, ennenkuin I ja hieman isompi serkkutyttönsä pamahtivat paikalle tekemään KAIKKI loput pihvit. :) Oli suorastaan liikuttavaa, miten pieni ihminen sulloi kaksin käsin jauhelihaa Sagaformin pihvimuottiin ja sanoi väleihin "möö-möö" ja taikinakokkareita ilmaan nostellen huokaili "mammmm". Äidin tehtäväksi jäi valvoa, ettei taikinaa syödä raakana, siivota muoteista yli pursuava massa ja irrottaa pihvit voipaperiarkkien erottamiin pinoihin. Pienet puursivat sitkeästi koko taikinan loppuun asti. Se oli maailman jännin hiekkakakkuprojekti - selvästi.

Pienet kädet saumattomassa yhteistyössä

Meillä oli siis tänä vuonna ohjelmassa ihan vanhanaikainen sukujuhannus. Vanhanaikainen siinä mielessä, että meitä oli koottu yhdelle ulkosaariston kivelle peräti 22 henkeä ja paikalle oli päässyt suurin piirtein koko V:n serkkukatras vanhempineen ja lapsineen, vauvasta vaariin. Kiitokset vaan vielä kaikille järjestelyistä ja erityisesti Riitalle ideasta. Ja mukavaahan meillä oli, kun vielä sattui mieletön säkä kelienkin kanssa - saaristossa ei satanut juuri lainkaan ja aurinko paistoi joka ikinen päivä. En muista, koska olisin viimeksi viettänyt juhannusta kun jonain päivänä ei olisi ollut vähintään tympeä sää. Nyt varmaan voisi vetää liidulla rastia seinään, mutta ehkäpä ne lasten katuliidulla kallioihin piirtelemät aarremerkit saavat riittää rukseista tällä kertaa.

Noin ison joukon ruokkiminen olisi voinut olla haaste, mutta onneksi meillä oli porukassa mukana salainen agentti Anu, joka pyörittää omaa pitopalveluaan. Menu oli ymmärtääkseni Anun käsialaa ja onneksi niin, sillä se oli ihan mielettömän hyvin onnistunut kokonaisuus. Siinä näkyi isompien ryhmien muonittamiseen tottuneen, kokeneen tekijän kädenjälki ja vaikka onkin tylsää kuormittaa ihmisiä vapaalla arjen töillä oli meidän onnemme että Anu oli jaksanut miettiä menua Riitan kanssa. Hyvää, persoonallista ruokaa joka sopi hyvin paikalliseen kesäkeittiöön eikä siinä ollut liikaa häröilyä jotta me muutkin pystyimme auttamaan ruuan tekemisessä ja saimme aikaan niitä hienoja yhteiskokkauksia.

Silliä, sillröraa, lohta kastikkeineen, kurkkuja, voita, rosalan limppua ja valtava kattila uutta perunaa. 

Kun saavuimme, Anu oli tehnyt valmiiksi silli/kalapöydän ja keittänyt paikallisia uusia perunoita. Oli savulohta, sillröraa, paria sorttia silliä, saaristolaisleipää ja merisuolavoita sekä marinoituja avomaankurkkuja. Raikasta, simppeliä ja hyvää. Sellaisen knopin Anu antoi, että vaikka uudet perunat laittaa kiehuvaan veteen niin kun sitä vettä ja perunaa on 22:lle, määrät ovat niin suuria että perunoiden kettämiseen pitää varata 10 minuutin sijaan puolisen tuntia. Kylmät perunat kun viilentävät veden ja sillä menee aikansa nousta kiehuvaksi uudelleen. Tietysti vahdimme niitä potaatteja ihan haukkana, eteivät vaan pääse yli. Ja sitten vesi pois ja talouspaperia tai keittiöpyyhe kattilaan imemään höyryt.

Burgerit ovat kesäkeittiön superhelppo hittiruoka.

Illalliseksi saimme burgereita, joiden pihvit syntyivät tosiaan serkusten yhteistyönä. Minä vain yksinkertaisesti vaivasin jauhelihan suolan ja pippurin kanssa taikinaksi. Pihvit paistettiin ulkona kahdella muurikalla ja hampurilaisten väliin laitettiin oman maun mukaan ketsupin, sinapin ja valmiin hampurilaiskastikkeen lisäksi cheddaria, maustekurkkua ja parasta cole slawta Ever.

Tähän versioon laitettiin vähemmän majoneesia, mutta mukaan tuli myös sokerinen mausteliemi ja creme fraichea. 

Ja tiedättekö mitä, minä näin miten se syntyi koska toimin pääkokkimme apuna ja siivutin kaalit kun Anu pyöräytti kastikkeen. Anu myös vinkkasi, että jos ei tuijottele kovin tarkasti E-koodien perään niin Lidlin Amerikka - viikoilla myytävät cole slaw maustesekoituspussit ovat myös ihan erinomaisia. Pitääpä joskus kokeilla. Mutta ensin kokeilen ihan tuota Anun perusversiota. Älyttömän hyvää oli.

Jokainen kokosi oman purilaisensa - lisukkeeksi oli maissia. Simppeliä ja silti ihan älyttömän hyvää. 

Hampurilaispihvitaikina oli tosiaan ihan vaan 5 kg möntti puhdasta jauhettua nautaa, johon sekoittaesani laitoin varmaan 3-4 rkl rouhittua mustaa pippuria. Myös suolaa meni jonkin verran. Taisin uskaltaa laittaa sitä n. 3 tl vaikka enemmänkin olisi varmaan voinut. Mutta ei kukaan valittanut mitään, kun hamppariin kuitenkin tuli suolaista sinappia, juustoa ja kurkkua. Ilmeisesti alunperin idea oli ollut, että siihen taikinaan olisi murustettu ne kolme palaa auraa, mitä en tiennyt kun preppasin systeemeitä iltaruokaa varten. Niinpä Aura veisteltiin jokaisen hampurilaisen väliin sitten aina oman maun mukaan. Toimi hyvin niinkin, eikä pihvit ainakaan jääneet pannuun kiinni juustokohdistaan!:)

Kälyni oli vastuullinen lettumestari ja hän oli älynnyt ostaa oivariinia paistoon. Se oli tavattoman kätevää muurikan kanssa, joskin tämmöinen klosa olisi ehkä tarvinnut vielä kolmannenkin pullon... ;)

Seuraavana päivänä paistoimme lettuvastaavana toimineen kälyni kanssa lettuja lounaaksi. Taikinaa teimme semmoisen 10l sangollisen ja letut paistettiin kahdella muurikalla ;) Tiedoksi niille, jotka suunnittelevat tämmöisiä lettukestejä, niin yhteen normaaliin sankoon mahtuu semmoinen 8l maitoa. Loppu tila pitää varata munille ja jauhoille. Käyttämämme maito oli punaista, joten sekaan ei enää sulateltu voita. Munia laitettiin 2 kpl per litra maitoa, jauhoja meni n. 1,5 kg (sekä ohra- että vehnäjauhoa n. 1:2) ja suolaa ja sokeria laitettiin maistelemalla.  Määrästä tuli enemmän kuin nälkäinen joukko kykeni syömään - ehkä litra vähemmän olisi riittänyt tuolle joukolle. Mutta aika hyvä arvio tämmöisiltä perheenäideiltä :) Päälle laitettiin tietysti mustaa pippuria ja makeisiin omppusosetta.

Illallisvastuu oli jaettu. Anu perheineen otti päävastuun ja tarjosi oikean kornukopian lihoja; oli kokonaisena paistettua etrecoteta, jumalaisia lampaan sisäfileitä ja ihanaa pulled porkia johon oli erikseen napakan tulista mutta makeaa kastiketta. Lisukkeena oli tomaatti-sipulisalaattia kaikista erivärisistä ja -muotoisista  tomaateista. Minulle oli ohjeistettu tehdä salaattia ja koska tuollaisessa valtavan ihmismäärän kokoontumisessa kylmätila on aina vähissä, olin valinnut sellaisia salaatteja jotka eivät välttämättä viileitä kaipaa. Tein vanhaa tuttua, mutta erinomaisesti helteisiin soveltuvaa kurkku-melonisalaattia mintulla (ilman fetaa, että lapsetkin tykkäisivät) ja modauksen siitä April Bloomfieldin kikhernesalaatista jonka ohjeen bloggasin jo jonkin aikaa sitten.

Modauksen, koska tollo unohdin kotiin tahinipurkin ja salaattia varten hankkimani fetan. No, minulla oli mukanani purkki garam masalaa ja niinpä nakkasin sitä pannulle öljyyn ja paistoin kikherneet siinä. Lisäksi sitten kaikki muut aineet kuten Aprilin salaatissa; paahdettu mausteseos, seesaminsiemeniä, hyvää oliiviöljyä, paljon sitruunaa, korianteria ja sipulia eikä kukaan tiennyt, että salaatin piti alunperin olla jotain ihan muuta. :) Hyss, eikä kerrota kellekään! ;)

Seuraavan päivän lounas oli minun vastuullani, mutta ohje oli Riitan. Ajatuksena oli tehdä paistettua tomaatti-mozzarellapastaa niissä muurikkapannuissa.

En ollut koskaan keittänyt kolmea kiloa kuivapastaa. Oikeasti. se on ihan HIMMEÄ määrä pastaa. Ja näin retrospektiivissä on tietysti hyvä todeta, että ENSI kerralla keitän pastan kahdessa pienemmässä kattilassa yhden suuren sijaan. Lisäksi laitan toisen pastan kiehumaan 10 min sen jälkeen kun toisen, jolloin ne valmistuvat vähän eri aikaan. Miksi?

Sen verran pihisteltiin tiskeissä, että käytimme yhteisillä ruokahetkillä paperilautasia. Se kyllä helpotti kummasti, enkä edes usko että mökillä olisi ollut tarpeeksi lautasia ja aterimia kaikille :) 

Koska kun pastaa on valtava määrä, sen kypsyminen kestää aika kauan. Sellaista kattilaa on myös hankalaa käsitellä, koska sellaista siivilää ei olekaan missään kotikeittiövälineistössä, mihin se koko pastamäärä mahtuisi jos kansi luiskahtaa. Sitä ei myöskään saa huuhdottua kylmällä vedellä mitenkään järkevästi, jolloin sen kypsyminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.... Mistä johdosta kun se pasta olisi vielä tarkoitus paistaa erissä niin ylikypsyminen on lähes väistämätöntä. Lisäksi semmoinen himmeä määrä vettä kestää lämmitä lähemmäs 45 min ennenkuin se oikeasti kiehuu. Ja kuten perunoissa, kolme kiloa pastaa viilentää.... Arvaatte varmaan.

Mutta vaikka ehkä hieman liian kypsää, pasta oli hyvää ja teki kauppansa hienosti. Kolmelle kilolle kuivapastaa muuten tarvitaan sitten pari kiloa tomaatteja kuutioina, 2 kg mozzarellaa, ainakin puolisen litraa öljyä, kokonainen valkosipulinpää (tai kaksi jos niin tykkää), iso läviköllinen basilikaa ja reippaasti mustaa pippuria. Lisäksi makupohjaan laitettiin silputtua timjamia ja rosmariinia. Laitoin silputut valkosipulit, rosmariinit ja timjamit öljyyn ja sitä seosta oli ehkä parisen desiä.

Pienemmissä erin tehtynä mausteseos laitetaan siis kuumaan wokkiin ja keitetty, valutettu pasta kipataan siihen päälle. Sitten pinnalle mozzarellaa ja kuutioitus tomaattia. Kun seos on saanut vähän ruskeaa paistopintaa, sitä käännellään muurikassa ja päälle ripotellaan mustaa pippuria, basilikaa ja hyvää oliiviöljyä. Sitten vaan ääntä kohti.

Tässä megamittakaavassa totesin, että mustapippuria on hankalaa saada rouhittua pastaan lennosta ja nakitin V:n serkun pilkkomaan tomaatit ja V:n rouhimaan niiden päälle mustaa pippuria jo valmiiksi sillä aikaa kun minä säädin sen pastan kanssa ja prosessoin yrtit, valkosipulit ja basilikat.

Jossain välissä kahviteltiinkin - teimme jälleen kälyni kanssa voimien yhdistämisen ja täytimme kermalla ja mansikoilla tuomiamme torttu- ja marenkipohjia ihan perussettiä ja kuvakin taisi jäädä ottamatta. Oho. :)

Koko menun kustannusarvioksi tuli vissiin jotain rapiat 40,- per yli 12v osallistuja. Mukaan mahtui vielä aamupalaleipiä ja -juustoja, munia ja jotain leikkelettä. Vinkkinä muuten - sillä muurikalla saa tehtyä myös hauskoja aamupalaleipiäkin kun silppuaa kahden paahtiksen väliin juustonkannikoita (tai cheddaria, jota jäi), punasipulia ja kinkkua. Tai mitä nyt kenenkin jääkaapista ylipäätään sattuu löytymään. Sitten kokoaa leivän ja kastaa sen molemmat puolet muna-kerma-maitoseoksessa. Sen jälkeen voita muurikkaan ja molemmat puolet kullanruskeiksi. Etenkin nuoret miehet tervehtivät leipiä suurella innolla. :)

V kävi katsomassa kokkoa ja nappasi hienon sinisen kuvan. 

Semmoinen se oli tämän vuoden yöttömän yön valvonta - vaikka täytyy tunnustaa, että minulta jäi saaristoaiskokko näkemättä; kömmin pikkumiehen viereen nukutuspuuhiin ja taisinpa sitten itsekin nukahtaa siihen raikkaan saaristolaisilman väsyttämänä.