keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Bicyclette


Tämän juoman voisi hyvin omistaa kaikille Tour de Francen seuraajille nimensä puolesta, mutta ilmeisesti alunperin tämän fillaridrinkin tarina juurtaa juonensa Italiaan, hieman toisentyyppisen suoriutumisen pariin. Italiassa tämä on vanhojen miesten juoma. He tapaavat juoda tätä raikasta ja juuri sopivan katkeroista drinkkiä aperitiivina - tai - ainakin jos käsitteen aperitiivi sallii assosioitua hieman laajemmin ja jatkua pitkälle siestan puolelle. Ja juotuaan riittävän monta "urheilujuomaa" nuo auringon päivettämät vanhukset sitten nousevat pyörilleen ja huojuvat kohti kotia.

Vaikkemme olekaan yhdistäneet tätä pyöräilyyn, juomasta on tullut yksi tämän kesän suosikkidrinkeistä. Se on minusta juuri sopivan raikas, hapan ja makea aurinkoisen kesäpäivän aperitiiviksi. Oikean ja omaan suuhunsa sopivimman sekoitussuhteen oppii vain kokeilemalla. Meillä suhde on ollut vähän enemmän valkoviinin puolelle kallistuva ja olemme lisänneet drinkkiin vain ison määrän jäitä. Toisissa ohjeissa suhteet ovat lähempänä 50-50 suhdetta ja joissain mukaan lisätään soodaa, jolla drinkki pidennetään. Sitruunalohkokin on toisinaan drinkkiin asennettu. 

Mutta pitkänä tai lyhyenä, soodalla ja sitruunalla tai ilman, tämä on aika takuuvarmaa settiä jos pidät Camparista. 

Bicyclette (drinkki kuten meillä sitä on läträtty)

noin 1 osa camparia 
noin 2 osaa valkoviiniä
runsaasti jäitä

Laita juomat lasiin, sekoita ja täytä jäillä. Tarjoile heti. 

8 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

uuu.. tuota pitää testaa, sekä fillari että campari teemat kolahtaa

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Tarttee varmaan kokeilla :D

Nelle kirjoitti...

aleksi: suosittelen testaamaan - tähän käy myös se valkkaripahvin loppu... :) Mutta en kyllä suosittelen pyöräilemään useamman jälkeen enää :D

Campasimpukka ;) Nimensä puolesta ihan sun juttu - toivottavasti pidät Camparista! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Oli pakko testata. Hyvää oli, ilman jäitäkin :) Seuraavalla kerralla voisi koittaa valkkarilla pidentää vielä enemmän tai sitten sillä soodalla.
T:H-K

Nelle kirjoitti...

H-K: varo vaan, koukuttava drinkki, tämä :) Muttä mitä pidentämiseen tulee, niin myös iso määrä jäitä pidentää drinkkiä aika kivasti. Kokeile ensin sitä ja tuunaa lasiin muita aineita sitten tarpeen mukaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Ai, ma tunnen taman Pohjois-Italiasta nimella Aperol Spritzer. Siihen tulee kolmannes Aperolia (vaihtoehtoisesti siis Camparia), kolmannes Proseccoa (varmaan valkkarikin kay) ja kolmannes tosiaan soodaa. Koristeeksi aina suuri appelsiiniviipale ja yksi oliivi tikussa. Aperol on kylla paljon makeampaa, mutta menee se Camparinkin kanssa jos on makeahko kuohuva. Salute!

Anonyymi kirjoitti...

Tuli samalla mieleen taalla Keski-Euroopassa nyt kovin suosittu "Hugo": puolet valkkaria/proseccoa ja puolet soodaa, tujaus Hollunder-siirappia ja tuoretta minttua. Holunder on Seljankukka ja ainakin taalla sita saa siirappina tai mehuna. Ilman minttua juoma on "Kaiserspritzer". Prost!

Nelle kirjoitti...

Anonyymi: tuo Seljankukkainen Hugo kuulostaa tosi hauskalle! Hm, sääli että seljankukkamehu on kaupungissa! ;) Kiitos vinkistä... :)