Jos jotain pitäisi toivoa... Eli pari sanaa aineettomista lahjoista.

Sille on syy, että me muutamme. Olen konkreettisesti viime viikon tutustunut niihin muuton syihin pakatessani laatikoihin sitä dyynien lailla asettumatta vaeltanutta tavaramäärää, joka ei ole löytänyt paikkaansa sen reilun viiden vuoden aikana, kun olemme asuneet täällä.

Olen mietiskellyt syvällisesti mistä tämä tavaran kerääminen johtuu. Osa syystä on varmasti siinä, että meitä kiinnostaa niin kovin moni asia. On kiva kun on mahdollisuus ottaa se kirja kirjahyllystä ja lukea, soitella vähän huilua, kokkailla ja kuvailla tai tarttua ompelukoneeseen kun pitää korjata poikien housut. Ja niin edelleen. Neliöt ovat vain vuosien mittaan muuttuneet kuutioiksi ja vaikka kuinka päin asiaa pohtisi, se on lopulta ihan oma vika että kaikkea ihanaa bonkkia tulee haalittua ympärilleen. Vähemmälläkin varmasti pärjäisi, mutku.

Ei se voi olla edes perinnöllistä (onneksi: Sätky, sinulla on vielä toivoa!), koska toisin kuin omat vanhempani, V:n isä ja äiti molemmat ovat onnistuneet luopumaan turhasta tavarasta. Minä taas tunnun seuraavan omien vanhempieni viitoittamaa polkua.... :) Eli mitään korrelaatiota ei tunnu olevan; me eri tavoin toimineiden vanhempien lapset olemme molemmat ihan yhtä huonoja luopumaan tavaroista.

Luulen, että sillä on myös jotain tekemistä sen hippusen romanttisen luonteenlaadun kanssa, joka ei vaan salli meidän heittää pois tavaroita joilla on tarina. Kyse on osittain myös perinteiden ja käsityötaidon kunnioittamisesta. Meistä hyvin tehty esine on vaalimisen arvoinen. Eilen löysin V:n vanhan kastemekon pakatessani ja sinne se meni muuttolaatikkoon muun kaman mukana. Taas yksi tavara, jonka pois heittämisestä ei edes keskusteltu, sillä ei ollut tarvetta. Vaikka sininen oli paikoin haalistunut ja pitsi tuntui jo haperalta, ei sitä vain voinut heittää pois. Vaikka paljon on mennyt kierrätykseen, paljon jää silti.



Tähän liittyen muuten, meillä on yksi V:n puolelta suvussa 50-60 - luvulta kulkenut Ilmari Tapiovaaran ruokaryhmä, josta pitäisi päästä eroon. Yksi tuoleista vaatisi kunnostusta ja pöytä on ihan hyvässä, vaikkakin täysin alkuperäisessä kuosissa. Ryhmä on ollut vähän käytettynä mökillä, mikä selittää sen hyvää kuntoa. Setissä on peräti kahdeksan tuolia. Ryhmä on meillä Espoossa, sitä pääsee tarvittaessa katsomaan ja tarjouksia vastaanotetaan. Eli jos kiinnostuit yhtään, laita rohkeasti vaan mailia. Tästä ollaan nyt muuton yhteydessä lopullisesti luopumassa. Olisi kiva ajatella, että pöydän tarina jatkuisi vielä tästä eteenkin päin.

Näin juhla-ajan ja pakkaamisen keskellä mieleen ihan pakosta pilkahtaa ajatus aineettomista lahjoista. Me olemme jo pitkään sanoneet vierailulle tuleville ystävillemme, että älkää tuoko muuta kuin itsenne. Mutta jos on pakko jotain tuoda, niin älkää tuoko mitään, mitä ei voi syödä, juoda tai muuten kuluttaa pois - mieluiten yhdessä. Ihaniakin esineitä todella voi olla liikaa.

Tuossa viime viikolla kalaa paistaessani mietin, että jos minun pitäisi nimetä jonkin asia, jonka minä erityisesti haluaisin lahjaksi, niin se olisi itse asiassa oppi kalan käsittelyyn osa II.

Parempi kalan käsittelyn osaaminen olisi ihan mahtavaa, sillä jonkun taitavan henkilön opissa säästäisi monta opintäyteistä, mutta tuskallista epäonnistumista kalojen ihmeellisessä maailmassa:)

Minä en ole varmaan koskaan edes yrittänyt fileoida haukea ruodottomaksi (vaikka olenkin katsonut perjantaikokin hienon videon aiheesta) ja kalan paistaminen rapeakuoriseksi juuri oikein on asia, jota ihmettelen kestävän ihastuksen vallassa ravintoloissa joka ikinen kerta. Tällä kertaa paistellessani kalaa hissuksiin ja hitaasti toiselta puolelta sain kyllä kuoren unelmarapeaksi, mutta sitten tuli uskon puute ja käänsin kalan. Noh, kuivaahan siitä sitten lopulta tuli.

Itse tekeminen toki on se opin perille menemisen tie, mutta miettikääpä kuinka kivaa olisi, jos joku läheinen uhraisi vaikka muutaman lauantain siihen, että tekisitte yhdessä lounaan kalasta ja siinä samassa voisit oppia vaikka kolme erilaista kalalajia ja niiden käsittelyn ja valmistuksen.

Kun siis mietitte lahjoja läheisillenne, keksikää jotain mistä ei synny palokuormaa. Antakaa vaikka omaa aikaanne; luvatkaa hieroa kumppaninne/ystävänne/vanhempienne niskaa, siivota keittiö uunin pesua myöten, haravoida piha, kastella kukkasia lomalla, viedä ystävänne kymmennen kertaa kävelylle kevään aikana tai vaikka opettaa sisarellenne oma keittiöbravuurinne. Kun alkaa miettiä millainen apu tai ajan antaminen ilahduttaisi itseä arjen keskellä, onkin äkkiä tosi helppoa keksiä lahja toiselle.

Kun olen naputellut tämän jutun menen keittiöön taas taistelemaan yhden kalan kanssa. Fileoin nimittäin siian cheviceä varten. Osamuuttomme ensimmäiseen erään avuksi saadut ihmiset ruokitaan lounaalla ruisnappien päälle laitettavalla chevicellä, vihreällä linssikeitolla ja lopuksi grillataan makkaraa uuden kodin pihalla. Vielä emme muuta kokonaan - teemme vain muutaman tälläisen osamuuton ja varsinainen muutto huonekaluineen tehdään vasta kun seiniin on saatu vähän uutta maalia:) Toiveissa on, että siihen päästään ennen Sätkyn syntymää. Katsotaan miten käy.



Joka tapauksessa hyvää äitienpäivää täältä eteläisten valkovuokkomerten ja heräävien kevätkukkasten keskeltä kaikille äideille. Ja ihan erityisesti tietysti ihanaa ja rentouttavaa äitienpäivää omalle äidilleni - joka ensi vuonna onkin sitten sekä äiti että mummi - yhtä aikaa :)