Kulttuuria se on ruokakulttuurikin eli SRE:n päätöstilaisuus

Mikä muu kuin kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä olisi ollutkaan sopivampi Suomalaisen Ruokakulttuurin Edistämisohjelman päätösjuhlan päiväksi? En usko että sellaista olisi helppoa löytää. Niinpä vietin maanantaina hyvin ajatuksia herättävän juhlaillan Heurekassa yhdessä muiden SRE - tunnustuksen saaneiden ruokabloggaajien, ruoka-alan vaikuttajien ja SRE:n yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ja tietenkin me söimme yhdessä.

En oikeastaan etukäteen tiennyt mitä odottaa - ehkä vähän samanlaisia, haikeita fiiliksiä kuin ala-asteen päätösjuhlassa ja muodollista seurustelua suuren joukon keskellä. Olin oikeassa, että meitä ohjelmaan osallistuneita oli paikalla monta, mutta toisin kuin kuvittelin illan tunnelma oli kaikkea muuta kuin haikea. Ilta oli täynnä iloa, innostusta, yhdessä tekemistä ja tulevaisuuden kuvia.

Yksi tärkeimmistä viesteistä, joka puheenvuoroista nousi esiin oli, että suomalainen ruokakulttuuri on itse asiassa hyvin elävää, monimuotoista ja arvokasta. Se on paljon muutakin kuin keitettyjä perunoita ja kiireessä lämmitettyä maksalaatikkoa. Ruokaa kodeissa laitetaan sydämellä, intohimolla ja lämmöllä. Ja sillä samalla intohimolla ja lämmöllä on tehty myös tätä ruokakulttuurityötä viimeisen 2 vuoden aikana.

Kukaan ei ollut tilannut laulua ruuasta, sekin oli syntynyt puhtaasti tärkeänä koetun asian ilmaisun tarpeesta.

Tietysti suuri kiitos kuuluu SRE:n väsymättömille, iloisille ja välittömille puuhanaisille, jotka ovat saaneet ohjelman aikana koottua saman pöydän ääreen hajallaan eri organisaatioissa vaikuttaneita ruoka-alan ammattilaisia. Mutta esityksissä nousi selkeästi esiin myös se into, jolla yhteistyökumppanit (kunnat, yritykset, yhteisöt ja yksityiset ihmiset) ovat lähteneet mukaan ja panostaneet vapaaehtoisesti ruokakulttuurin asiaan enemmän kuin olisi tarvinnut. Koko ohjelmaa on leimannut sellainen positiivinen, vanhan ajan talkoohenki modernissa muodossaan.

SRE käynnisti toimintansa aikana myös hankkeita, joista makukoulu on minusta yksi hienoimpia.

Minusta SRE:n suurin ansio on nimenomaan ollut se, että olemassaolevat arvokkaat asiat on etsitty, nostettu esiin ja eri puolilla olevat ruoka-alan toimijat on saatettu tekemisiin toistensa kanssa. Siten synnytetty aitoa, moniäänistä ja uutta luovaa keskustelua ruuan ympärillä jossa jokaisella on tilaa sanoa, näkyä ja toimia positiivisesti.

Muutos syntyy, kun jokainen ihan itse havaitsee, mikä omassa arjessa on mahdollista. Ja naapureita katsomallahan moni Suomessakin omaa suoritustaan benchmarkkaa... ;)

Minuun teki vaikutuksen eräs yksinkertainen pylväsdiagrammi, jossa ruuan ja siitä käytävän keskustelun määrää oli mitattu eri medioissa ennen SRE:n alkua, sen aikana ja nyt, ohjelman loputtua. Keskustelu on selvästi runsaampaa kuin aiemmin ja mikä upeinta, se on saanut paljon erilaisia sävyjä. Me emme enää keskustele ja puhu pelkästään ruuan hinnasta vaan ruuan eettisyys, laatu, sesongit ja monet muut tärkeät asiat ovat kokeneet huiman lisääntymisen. Voisi varmasti sanoa, että meille jokaiselle näkyvä ruokakulttuuri on rikastunut merkittävästi.

Blogit ovat olleet olemassa ennen SRE:tä ja ovat sen jälkeenkin. SRE koki tärkeäksi ottaa meidätkin mukaan ruokakulttuurikeskusteluun.

Ja sitten se tärkeä havainto, jonka Maria Innanen nosti puheessaan esiin ja jonka sanomiseen en nyt oikein löydä sanoja... Vaikka SRE järjesti hienoja uusia yhteistyömuotoja ja ohjelmia ja mahdollisti uudenlaisen keskustelun syntymisen monella tasolla, kulttuuri sinällään on ollut olemassa jo ennen SRE:tä ja tulee elämään sen jälkeen.

SRE:n rooli kokoonkutsujana oli merkittävä piristysruiske ja mahdollisuus kaikille olemassaoleville ruokakulttuurin tekijöille, mutta se on vasta alku, ei suinkaan loppu. Tommi Laitio puhui hyvin siitä, miten ruokakulttuuri elää ja meidän on mahdollista ja realististakin muuttaa sitä. Koko sali huvittuneena seurasi kun Tommi näytti meille videota 70-luvun alusta, jossa pohjoiskarjala - projektin tiimoilta oli tehty haastattelu kasvisten syönnistä. Tuossa pätkässä isäntä selittää, miten kasvisten syönti ei ole ihmisten hommaa, koska ihmisiltä puuttuu märehtijöille tyypillinen etumaha ;) Tämä kuulostaa meistä nyt, 40 vuotta myöhemmin huvittavalta juuri siksi, että käsitys kasvisten syömisestä on muuttunut niin valtavasti.

Tieto on itse asiassa varsin valaisevaa. Nykyään jokaisella on jo varaa pieniin valintoihin.

Moni muukin asia on muuttunut ja muuttuu edelleen. Meillä on edessämme jälleen uusi muutos, sillä elintason parantuessa me myös kulutamme luonnonvaroja enemmän kuin pitäisi. Toisaalta, kasvanut hyvinvointi antaa myös uudella tavalla mahdollisuuden valintojen tekemiseen. Meillä on nyt käytössämme suhteellisesti enemmän rahaa ruokaan kuin aiemmin ja asenteet parempien valintojen tekemiseen ovat jo tutkimusten mukaan kohdallaan. Ehkä 40 vuoden päästä nykyhetkestä vastuullisuus ja eettisyys ruokavalinnoissa on yhtä arkinen asia meille kuin kasvisten tarpeellisuus osana täysipainoista ruokavaliota tänään. Mutta konkreettinen muutos vaatii paitsi tietoa, myös mahdollisuuksia tehdä parempia valintoja joka päivä arkisten kauppareissujen osana. Ehkä nyt syntyneet yhteistyökuviot ovat edesauttamassa tätäkin.

Jos luomun valitseminen arjessa on helppoa ja saatavuus hyvä, asenteet ovat jo kohdallaan parempien valintojen tekoon.

Ja tulevaisuuden näkymistä ja mahdollisuuksista meille kertoi Ollilan Jorma - sen kuuluisan maabrändityöryhmän terveisten kera. Koska muutos tulevaisuudessa on jokseenkin väsitämätön, siitä kannattaisi ottaa irti paras, näkyä ja pyrkiä erottautumaan. Meillähän on jo olemassa puhdas luonto ja upeita raaka-aineita. Eikä luomu ole enää vain "viherpiiperöiden näpertelyä" kuten jossain kohdin esitystä taidettiin todeta.

Eviran johtaja, Helsingin yliopiston rehtori ja Maa- ja metsätalousministeri julkistavat ruokakulttuuriprofessuurin.

Pysyvänä ja toivottavasti tulevaisuudessa hyvin merkittävänä SRE:n aikaansaannoksena näistä kahdesta vuodesta jää jälkeen myös Helsingin yliopistolle luotu ruokakulttuurin professuuri. Puolentoista miljoonan lahjoitusvaroin tästä professuurista tulee pysyvä osa yliopistoa. Kuten Thomas Wilhelmsson totesikin puheessaan; meille suomalaisille tutkittu tieto on tärkeää. Se, että saamme nyt pysyvän ruokakulttuuriprofessuurin on merkki siitä, että ruokakulttuuri on vakiinnuttanut asemansa yhteiskunnassa kulttuurin muotona ja ruokakulttuurikeskustelu on tullut jäädäkseen. Ja se, jos mikä on minusta juhlan arvoista.

p.s. Merituuli on jo kertoillutkin illan muista kohokohdista :)