Jos minulla olisi ollut aikaa miettiä menua kaikille kesän vierailuille, olisin varmaan stressaantunut jossain määrin siitä, mitä kylään saapuville kokeneille kulinaristeille voisi tarjota. Mutta: onneksi aikaa liialliseen suunnitteluun ei ollut ja piti vain mennä fiiliksen mukaan. Niinpä sitten mietin aina tulevan päivän ruokalistoja selailemalla aamulla keittokirjoja, kaappeja ja lopulta pohtimalla kaupassa; sen mukaan mennään, mitä nyt Taalintehtaalta löytyy.
Naudan kylkiluu on hassu kimpale lihaa. Tämän sisällä oli oikeasti vain yksi iso luu. Meillä oli rapujuhlat juuri pari päivää ennen kuin Rosmis ja Pippurimylly olivat tulossa käymään. Mitään ihmeellistä en siis ryhtynyt (tai: kyennyt / pystynyt) suunnittelemaan. Tiesin kuitenkin blogia lukeneena, että jauhantapajan jäsenet ovat kovia grillaamaan. SRE - illallistapaamisemme perusteella uskoin/toivoin vakaasti, että luontainen uteliaisuus ruokaa kohtaan saisi heidät innostumaan haastavahkonkin kappaleen grillailusta. Koska: kuinka ollakaan, minulla oli pakastimessa vielä se Hereford - tilalta hankkimani parin kilon pala naudan kylkiluita. Vähän olin epävarma, että tuleeko tästä täysi katastrofi vai hauska ohjelmanumero, mutta rehellisesti: oma uteliaisuuteni voitti varmat valinnat. Ainakin tämä on jotain erilaista ja hauskaa puuhaa. Ja jos kaikki menee pieleen grillataan sitten ruuaksi vaikka jotain nopeaa, esimerkiksi sitruunaruohosiirapissa, chilissä ja inkiväärissä marinoituja jättikatkarapuja ...tai jääkaappiin varaamaani halloumia.
Grillausprojektia puolsi sekin ajatus, että seurueen miehet eivät olleet koskaan vielä tavanneet. Totesin hiljaa mielessäni, että siinä grillaillessa pojat saavat yhteistä tekemistä ja grillin tuunauksessa sitä on ennenkin meillä miehet tuttavuutta teneet. ;) Ja niin sitten lopulta päätin, että otan kylkiluut sulamaan: siinäpä meille on sitten jännittävää projektia koko seuraavaksi illaksi... :)
V:n mökille hankkima digitaalinen mittari menee hurjan ylös, siksi sitä voi käyttää näinkin.Ja kuten vähän etukäteen toivoinkin, kaikki innostuivat projektista ja ilta meni oikein mukavasti ja leppoisasti grillaten, saunoen ja mölkkäillen.
Tilalla meille kylkiluupalaa ostaessamme neuvottiin, että he tapaavat keittää lihaa ensin, jolloin paksu rasvakerros joka lihassa sisällä on, sulaa jossain määrin. Toisaalta keskustelimme myös siitä, että latinalaisessa Amerikassa tälläisiä suomessa harvemmin nähtyjä ruhonkappaleita grilataan hitaasti, miedolla lämmöllä, melkein loimuttamalla. Näin rasvalle jää aikaa sulaa ja pehmentyä kappaleen sisällä.
Ellei lihasta ole tekemässä lihakeittoa, tälläisen kappaleen esikeittämiseen pitäisi varata todella tuhtia maustelientä, ettei kaikki maku vain karkaa lihasta liemeen ja lopputuloksena ole mauton liha grillissä. Noh, mökillä nyt ei ole tälläisiä määriä mausteita laittaa yhteen liemeen ja muutenkin; kun ruuan suhteen uteliaista ihmisistä puhutaan, emmehän me vaan voineet olla kokeilematta hitaasti grillausta, ilman keittämistä.
Joten syteen tai saveen: keittelin (muistankohan kaikki aineet enää... ) portviinipullon ja punaviinipahvin jämistä, punaviinietikasta, pippureista, chilistä, laakerinlehdestä, hunajasta, valkosipulista ja passion chili dukkahista sekä pikkiriikkisestä lorauksesta soijaa lihalle tahmakastikkeen, eli glazen. Se laitetaan lihan pintaan vasta ihan loppuvaiheessa, sillä runsaan sokeripitoisuutensa takia se muuten hiiltyy pitkään paistettaessa lihan pintaan ikäväksi karstaksi.
Lihan pintaan hieroin vain kuivaa "rubia" johon laitoin savustettua paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, timjamia ja sitruunan kuorta. Liha laitettiin brikettien kanssa hiiligrilliin epäsuoralle tulelle ja grillin lämpö laskettiin niin alas kuin sen nyt sai, jonnekin 180-200 asteeseen tietämille. Tarkempaa selostusta lämmstä ja sen kehityksestä pitäisi varmaan kysyä miehiltä.
Kun kaksi innokasta grillinsäätäjää ja grilli yhdistetään.... Miehet tunettivat grilliä ja säätivät kuohupullon korkista ja elektronisesta paistimittarista grillille tarkemman sisälämpömittarin... Sillä aikaa me naiset jo saunoimme, vahdimme A:n vielä vähän haparoivaa (mutta hurjasti vuoden takaisesta edistynyttä!) uintia ja seurasimme A:n pantomiimejä ja meitä huvittamaan laadittuja erilaisia esityksiä. Nuorimies oli juuri niin vauhdissa, niinkuin nyt vain voitte kuvitella 10v olevan, kun paikalla oli hänelle ihan uusia ihmisiä: kaikki piti esitellä ja ehtiä raportoimaan. Myös se, miten pojasta tulee kuutti. ;) Paikoitellen meillä saattoi olla vähän vaikeuksia kuunnella vakavana nuoren miehen selityksiä;) Sellaisia ne pienet pojat ovat.
Ja isommat pojatkin tuntuivat viihtyvän hienosti jännittävän lihapalan kanssa grillillä. Sekin hymyilytti minua vähän. :)
Paiston aikana rasvaa kyllä suli valtava määrä... Koska minulla ei ollut mitään käsitystä miten paljon syötävää siitä reilun parin kilon palasta lopulta jäisi, olin ajatellut tehdä lisäkkeeksi jotain vähän tukevampaa. Niinpä kysyin jauhajilta haluaisivatko he mieluummin seesamperunoita (joihin idean näin Glorian ruoka ja viinissä taannoin) vai lisäkeohraa. Päivän valinta oli ohra ja koska minua juuri silloin kiehtoivat lämpimän makuiset mausteet tein ohrasta hedelmäsitä ja kanelista ja inkiväärisiä ja sitruunaisia munakoisoja.
...Mutta silti rasvaa riitti vielä leikattuunkin lihaan. Onneksi se oli maustunut ihanaksi. Entäs se projektiliha sitten? Siitä tuli ihan hyvää, mutta rasvaa oli hitaasta sulattelusta huolimatta lihassa vielä Paljon. Näin jälkikäteen jäin miettimään, että olisiko rasvan sulamista auttanut, jos lihalle olisi tehnyt jonkin valelukastikkeenkin, joka olisi pehmentänyt pinnassa olevaa lihaa ja ehkä saanut rasvan vielä paremmin liikkeelle? Nyt minusta tuntui, että pinnassa ollut liha pääsi runsaasta rasvasta huolimatta vähän kuivamaan paistamisen aikana. Olisiko se estänyt rasvaa sulamasta vapaasti?
Tahmakastikkeeni onnistui hyvin ja makeahko, etikkaisen pippurinen kastike pehmitti vähän grillaantuneen lihan pintaa. Liha oli maukasta ja sopi onneksi hyvin tarjolla olleiden ohran ja munakoisojen kanssa. Rasvaa jätimme syömättä, vaikka täytyy myöntää, että sekin oli niin hyvän makuista, ettei haitannut vaikka sitä palanen lihan mukana tulikin. En minä sitä silti pelkästään halunnut syödä.
En jaksa muistaa, mitä liha maksoi per kilo, mutta sellainen olo tuli, että koska lihassa on niin paljon rasvaa ja luuta varsinaisen syötävän lihan kilohinta nousee lopulta aika ylös. Tältä näkökulmalta tarkasteltuna tästä tuskin tulisi mitään vähittäiskaupan hittituotetta possun ribsien tapaan. Mutta ehdottomasti jännittävä ja kokeilun arvoinen projekti se oli! :) Ja koska kukaan ei ollut sellaista ennen laittanut se oli kaikille yhtäläisen jännää. :)
Jos joskus ostan vielä vastaavan kappaleen, saatan kyllä kokeilla grillausta glazen lisäksi jonkin valeluliemen kanssa. Ja ehkäpä sitä lientä voisi hieman ruiskuttaa rasvakerroksen sisäänkin...
p.s. tämän reportaasin kuvat on pääosin napsinut V koska minä hääräsin lisäkkeitä ja olin muutenkin ihan lomalla.
10 kommenttia:
Mielenkiintoinen projekti. Tuo grillilämpömittari oli myös mainio idea ja tulee heti käyttöön.
C. Jasu: no oi kyllä aikamoinen. Lihakin oli hyvää, mutta tosiaan aika pieneen tuo reilu 2 kg pala menee.
Joo, minustakin tuo mittari oli kiva idea ja siksi pyysin V:tä ottamaan siitäkin pari kuvaa. Korkkia siis ohennettiin ja lyhennettiin ja V kaiversi siihen päähän pienen kolon. Paistimittari saatiin korkista läpi kuitenkin vaan painamalla.
Kotona meillä weberissä mittari onkin, mutta tuosta vanhasta mökkiweberistä se puuttui.
Naudan kylkeä saa ainakin Helsingin Hakaniemen kauppahallista Reinin lihasta jos joku kylkiosaa kaipaa.
Tosin kuvaa katsellessa tuo näyttää aivan eri tavalla leikatulta kuin että se olisi vain siivu naudan kylkeä.
Ihana kertomus aiheesta! Kyllä se naudan kylkiluitten keittäminen ennen grillausta on ihan hyvä juttu. Ei maku katoa, ja liemeenhän voi laittaa vaikka mitä mausteita. On tullut kokeiltua kaikenlaista...
olipas mielenkiintoinen kokeilu! voin kuvitella miten kivaa teillä on ollut ja etenkin poitsun esityksiä. hymyilyttää :).
Ari: joo, en tiedä miten tuo oli leikattu, mutta tilalla sanoivat, että tällä tavalla leikattua osaa ei yleensä kaupassa myydä. Ihan hauska kokeilu ja ennenkaikkea, kivaa oli :)
Anu: Tuosta on niin monta koulukuntaa. Vanha sanontahan sanoo, että joka keitetyn paistaa, se herkun maistaa. Toiset taas ovat verisesti vastaan. Itse olen monesti peittänyt possun kylkiluut foliolla uuniin, matalalle lämmölle, jolloin ne kypsyvät jo etukäteen ja grillausaika vähenee.
Merituuli: joo, projekti oli kyllä vähän erilainen; ensi kerralla koitan tehdä jonkin valelukastikkeen. Tai vähän esikypsennän lihaa kokeilumielessä. Pitää katsoa... Ja kivaa oli; vaikka taidettiin olla kaikki "ihan yhtä hyviä" mölkyssä ;)
Ihana postaus! Kiva, kun kirjasit talteen kaikki mukavat kuuttimuistotkin. :)
Ohra muuten onnistui täällä kotosallakin oikein hyvin. Pitää palata siihen jauhantablogissa vielä lähipäivinä.
Yksi hyvä tapa tuollaisella lihapalalle voisi olla tehdä siitä klassinen rosvopaisti. Tosin siinä ei ole ihan samaa näyttävyyttä kuin grillaamisessa...
Rosmariini: ihan liian vähän tulee kirjoitettua ylös noita A:n juttuja. Osa niistä on ihan kuolemattomia sutkauksiakin. Josain vaiheessa kirjoittelin niitä omaan listaankin - mutta sittemmin tuntuu että ei oikein ole ollut aikaa. Se on sääli.
Mahtavaa että saitte ohran onnistumaan - melkein tuli paineita kun niin kehut meikäläisen kokkailuja. :) Kun lopulta se on niin sitä että katsoo silmällä, mikä on minusta hyvä, niin sen välittäminen voi olla haastavaa.
Ville O: voi et tiedä, miten olen halunnut jo pitkään päästä tekemään joskus rosvopaistia! Kallioiseen maaperään sellaista ei varmaan vaan oikein saa kaivettua mökillä enkä usko naapurienkaan arvostavan jos vetäistään paritalon pihaan käryävä kuoppa ;) Mutta joskus, joskus vielä tuotakin pitää kokeilla!
Lähetä kommentti