maanantai 10. toukokuuta 2010

Rautaisannos, eli jauhemaksapihvejä chutneyllä ja pinaattia

Jauhemaksapihvejä tomaattichutneyllä ja vuohenjuustolla

Tajusin tuossa jonkin aikaa sitten, että en ole tainnut koskaan tehdä itse jauhemaksapihvejä. Mallia tässä ainakin itselleni vähän oudommassa puuhassa näytti Kaikki äitini reseptit - blogin Nanna.


Muistan kyllä että minunkin äitini olisi näitä joskus kauan sitten tehnyt, mutta jotenkin en ole tullut itse ryhtyneeksi tähän puuhaan aikaisemmin. Syynä voi tietysti olla, että jauhettu maksa ei ole mitenkään superherkullisen näköistä raakana ja ensivaikutelma jauhetusta maksasta on jotenkin sotkuinen.


Nannan ohjeella sain oikein hyvän pohjan maksapihveilleni. Kun olen tälläinen jämäkokkaaja niin käytin taikinaan kaikki jääkaapin jämät. Raikkautta tuomaan viime viikonlopun kampasimpukoista jääneen "persiljapeston" lopun ja koska minä tykkään että maksa ja makeus sopivat yhteen, lusikoin mukaan vielä vihreistä tomaateista tekemääni chutneytä ja vähän mangochutneytä jatkoksi. Minusta tähän voit käyttää juuri sitä chutneytä, mitä jääkaapissasi sattuu olemaan. Tärkeintä on, että se on makeaa.

Se mitä minun äitini ei varmaan olisi myöskään näihin tullut laittaneeksi, oli mieto keltainen chili, jonka silppusin mukaan taikinaan tuomaan vähän aromaattisuutta maksaan. Nanna oli raastanut sekaan perunaa, mutta minulla kun ei ollut ensimmäistäkään potaattia mukanani, raastoin taikinaan palsternakan ja lisäksi liotin puolisen desiä fibrexiä kermassa. Fibrex on sokerijuurikkaasta tehtyä kuitua, jota voi käyttää korppujauhojen tavoin. Ihan loistava tuote monenlaiseen taikinan jatkamiseen.


Pekonisia jauhemaksapihvejä

Maksapihveissä on minusta hyvä, että taikinassa on muutakin kuin pelkkää maksaa, muuten pihveistä tulee kuivia. Peruna, porkkana tai minun tapauksessani palsternakkaraaste toi mehukkuutta pihveihin. Chutney toi pehmeää makeutta ja chili, salvia ja lehtiperisljapesto raikastivat lopputulosta tasoittaen myös pekonin rasvaa. Olin oikein tyytyväinen näihin. Se ruokalusikallinen siirappia ei olisi ehkä ollut tarpeen (etenkin jos haluaa vähentää hiilareita), kun chutneytä laittaa noinkin paljon ja makeaa tuli vielä tarjoillessa päällekin... Mutta en valita. Niin tai näin, ihan loistoannos.

Minä tarjosin jauhemaksapihvini huuhdotun pinaatin kanssa, vuohenjuustolla ja tomaattichutneyllä siivitettynä. Niinpä tästä tuli maksan ja pinaatin yhteispelinä varsinainen rautaisannos. Vähän jännitin, tykkääkö V jauhemaksapihveistäni. Näin kyllä herran otsaluun asennosta, että häntä vähän epäilytti koko konsepti alunperin, vaikkei tuo protestoinutkaan projektiani ääneen. Mutta kyllä, hyväksyntä tuli kun haaruka meni suuhun ja lautaselle eksyi toinenkin maksapihvi:)

Niinpä suosittelen kokeilemaan; joko Nanna raportoimalla Matleena Lahden (ruokala) alkuperäisellä reseptillä tai kuten minä, oman jääkaapin sisältöä hyväksi käyttäen. Näistä tuli hyviä, rohkeasti maksaa ostamaan. Ainakin meille maksan syöminen oli oikein mukavaa vaihtelua.



pihvit paistetaan runsaassa voissa

Jauhemaksapihvit Nannan ohjeesta soveltaen (12 kpl)

n. 400g jauhettua maksaa
1 sipuli
1 palsternakka
125g pekonia
0,5 dl fibrexiä
1 dl kermaa
1 muna
1 keltainen chili
4 rkl persiljapestoa
4 rkl salviasilppua
2 rkl vihreistä tomaateista tehtyä chutneyä
1 rkl mangochutneytä
1 rkl siirappia
1,5 tl suolaa
mustaa pippuria
voita
öljyä

Raasta palsternakka ja laita Fibrex n. 1 dl kermaa turpoamaan. Kuullosta sipulit ja pekonikuutiot pannulla, nokareessa voita. Lisää sitten pekoni-sipuliseos, palsternakkaraaste, fibrex ja kananmuna taikinaan. Lisää hienonnettu chili, käyttämäsi chutney, mahdollinen siirappi, persiljapesto (tai persiljasilppua) ja salviasilppu. Mausta suolalla ja pippurilla.

Anna taikinan vetäytyä jonkin aikaa, ainakin niin, että fibrex (tai korppujauho) pääsee kunnolla turpoamaan. Paista sitten runsaassa voissa (ja lorauksessa öljyä) maksapihvit molemmin puolin kypsäksi. Nostele siis taikina vaan kuumalle pannulle ja anna hyytyä, sitten käännä. Voit laittaa ne uuniin vuuassa pysymään lämpimänä.

Tarjoa pihvit salaatin tai vaikka karamellisoidun sipulin kanssa, korista vuohenjuustolla ja tarjoa lisäksi vielä jotain vähän makeaa; puolukkahilloa tai chutneytä. Oman maun mukaan.

5 kommenttia:

Crane kirjoitti...

kiitos! mielenkiitoinen ja varmasti kokeilemisen arvoinen resepti... tykkään maksaruoista(nojoo, mistähän en tykkäisi?) ja teen itsekin, mutta hyvää jauhettua naudanmaksaa ei aina saa (täällä?)kaupoista... tarjolla kyllä poron tai hirven maksaa, mutta ne eivät mielestäni sovellu jauh.maks.pihveihin...

Eriqou kirjoitti...

Maksapihvit ovat herkkua... joko jauhe-sellaiset tai ihan siivuista paistetut - aina maistuvat ainakin meidän perheessä...

Nelle kirjoitti...

crane: Niin ja sitten tietty maksan jauhaminen tarkoittaa aina extrapesukertaa kauppiaalle lihamyllyn suhteen. :) Tuo pekoni muuten tuo mukavasti mehukkuutta myös pihveihin.

Enriqou: Niin on, en oikeastaan käsitä, miksen ole tullut tehneeksi niitä aikaisemmin!

Nanna kirjoitti...

Sähän oot nostanu nämä aivan uuteen ulottuvuuteen!!

Nelle kirjoitti...

Nanna: aika hauska lopputulos tuli, kun sekoitti taikinaan jotain makeaakin... ja vuohenjuusto oli maksan kanssa yllättävän hyvä pari.