perjantai 2. toukokuuta 2014

Räntäsateen parhaat puolet eli Olon vappubrunssi


Me aloimme katsella tarkemmin vapun sääennustetta siinä vaiheessa kun meidän kanssamme vappua saaristoon viettämään ilmoittautuneet kaverimme alkoivat perua tulemistaan huonon sään takia. Ja kieltämättä räntää olan takaa,  +4 ja 14 m/s olivat sellaiset lukemat ettei kyllä enää itseäkään napannut - yhtään. Sillä Jotain Muutakin voisi varmaan keksiä.

Ja sitten kävi niin, että satuimme saamaan ystäviemme kanssa vielä onnenkantamoisena viimehetken brunssivarauksen ravintola Olon sisäpihalle. Voin vakuuttaa että Olon katetussa sisäpihasalissa lämpimässä ja suojassa rakeilta, sateelta ja tuulelta oli ihan erinomaista istuskella katselemassa kuplien nousemista kuohuviinilasissa.

Pääruoka tarjoiltiin "Carving" - pöydästä jossa lihan ja lisukkeiden määrän sai itse valita - lisääkin sai mennä hakemaan.

En nyt tietenkäään sano, etteikö siinäkin olisi ollut oma fiiliksensä istua  katsomassa serpentiinit lipattaen kumpi tuottaa nopeammin iloisen vappunenän; myrskyävä meri vai piiskaava raekuuro. Mutta ehkä tällä kertaa minulle kuitenkin riitti saaristolaisfiilistä luomaan se Kemiönsaaresta tuotu mahtavanmakuinen karitsa, jota meille brunssin pääruuaksi tarjoiltiin. Taitaapa siitä olla ainakin yli viisi vuotta kun olen keskustassa vappuna edes käynyt. Ja tätä kokemusta rikkaampana voin vain todeta että vaihtelu virkistää.

Katkarapu-parsasalaattia, vuohenjuustosalaattia, sokerisuolattua lohta, uusia perunoita, salaattia kapriksilla sekä (muistaakseni) vasikkaa ja piparjuurta.

Brunssi oli juuri niin hyvä kuin voi toivoa ja raaka-aineissa oli taattua olo-laatua. Ehkä tällaisen kotiköksän mieleen jäi suorastaan pienenpieni raaka-ainekateus. ;) Ikinä, koskaan, milloinkaan en ole supermarketista ostanut NIIN herkän makuista parsaa kuin siihen katkarapusalaattiin oli jostain löydetty. Aina niissä parsoissa tuppaa olemaan hieman kitkeryyttä vaikka kuinka laittaisi. Näissä ei ollut jälkeäkään sellaisesta vaan maku oli suorastaan kukkean raikas. Epäilemättä se oli kotimaista luomutuotantoa, misattu ja valmistettu täydellisesti ja sitten vielä marinoitu kevyesti fenkoliöljyssä. Mahdollisesti parasta parsaa mitä olen koskaan syönyt. Tunnustan kaivaneeni pari ylimääräistä palaa salaattiastiasta ensimmäisen palan syötyäni ;)

Ja entäs se vuohenjuustosalaatti sitten? Ihan mielettömiä tomaatteja ja täydellinen sekoitus makuja; paahdettuja auringonkukan siemeniä, pähkinää ja pehmeää vuohenjuustoa. Ja niistä viimeisistä tomaateista käytiin lähes huutokauppaa pöydässämme. Makumaailmassa vilahteli niin alkupaloissa, pääruuissa, juustoissa kuin jälkiruuassakin fenkolia, pähkinää, paahtunutta mallasta, piparjuurta, lakritsaa ja tietysti herkkiä yrttisiä makuja joita nuo vahvat perusmaut kantoivat. 

Kaikki oli tietenkin ihan täydellisen hyvin laitettua mutta silti hienostelematonta, rehellistä brunssiruokaa. Avoin ja ilmava sisäpihan miljöö tarjosi myös pikkumiehelle paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. I jaksoi istua koko brunssin ajan tosi nätisti, äiti oli kieltämättä ihan älyttömän ylpeä vähän päälle kaksi ja puolivuotiaastaan joka hyräili paikallaan onnellisena. Ja oli mukavaa että välillä tarjoilijat pysähtyivät vaihtamaan pikkumiehenkin kanssa sanan tai pari. Äitikin pystyi rentoutumaan ja nauttimaan niin ruuasta kuin seurastakin. Simppelimpi ja kotoisa brunssiruokien esillepano sopi lapsenkin kanssa syömään tulevalle paremmin kuin hyvin - jokainen sai nokkia ruuista mitä halusi ja lisää ruokaa sai omaan tahtiin. Positiivinen yllätys minulle oli, että alle viisivuotiaana I söi brunssinsa ilmaiseksi. Aikuisilta vappubrunssin ruoka kustansi 68,- per nenä - viinit tilattiin erikseen.

Tuo sinihome on sitä kuulemma harvemmin ravintoloiden ulkopuolella tavattavaa Selineä (?), oikealla Verner.


Pöydässä kotimaisuus oli kunniassaan; jälkiruokajuustotkin tulivat kotomaasta. Sinihome oli nimeltää Seline tai Celine ja tuli Tampereelta. Valitettavasti en löydä googlella yhtään hittiä vaikka koitin etsiä, etten ole varma enää nimen kirjoitusasusta. Ja sitten oli kolatun vuohenjuustolan Verneriä. Molemmat ihan erinomaisia, täyteläisiä ja tasapainoisia juustoja.

Lakritisaisuus ja fenkolisuus kulkivat makumaailmassa vihjauksena mukana koko brunssin ajan, sommelierin suorittelemat viinivalinnat täydensivät oikein mukavasti menun.
Jälkiruoka oli ihanaa, raparperisen raikasta ja suussasulavaa. Päällä fenkolilunta tai vastaavaa. Lakritsapusu herätti kuitenkin ehkä eniten ihastusta kaikissa; ystäväni olisi halunnut ostaa niitä kotiin toisen samanlaisen satsin (jos paikalla olisi ollut herkkumyymälä) ja I nautti omansa "kokonaisvaltaisesti" ;) Pahoittelut ravintolalle sotketusta pöytäliinasta mutta pikkumies todella nautti jälkiruuastaan ;) Ja vapun kunniaksi jälkkärisetissä oli tietysti myös munkkeja joissa oli sisällä jotain, minkä epäilen olleen sabayon - kastiketta.

Jopa I oli ihan ihmeissään ja ihastuksissaan pikku vappuretkestämme; kun pääsimme kotiin I totesi: "Kiitos äiti ja kiitos isi, minulla oli mukava retki!"

Johon taisin todeta että "Niin meilläkin, muru - hyvin meni!"

Ja vaikka sinne saaristoon olisi vähän mieli palanutkin, niin käveleminen valmiiseen, upeaan brunssipöytään ystävien kanssaoli kyllä ihan mahtavan rentouttavaa. Ehtiihän sinne mökille tiskaamaan ja kuokkimaan kasvimaata vielä monen monta kertaa tulevana kesänä. ;)

7 kommenttia:

Abe B kirjoitti...

todellakin, anna välillä jonkun muun tehdä ruoka itsellesi. ei sen tarvitse aina olla itsetehtyä. hemmottelu kuuluu elämään :)

nimim. tänään käydään testaamassa uudelleenavattu mesta, edellinen versio ei ollut niin osaava.

Hanna kirjoitti...

Aivan ihastuttavan kuuloinen brunssi - kyllä se grillaamisen raekuurossa voittaa vaikka siinäkin on oma tunnelmansa :D

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä lienee Ahlmanin juustolan valmistama Selin. Onnekkaana päivänä sitä löytää kaupoista Tampereella, mutta harvoista paikoista.

Nelle kirjoitti...

Abe B: Toivotaan että ravintolanne osoittautuuu tyylikkäästi uudistuneeksi! Oli kyllä ihan uskomaton olo kun ei ollutkaan sen seitsemän sortin hössötystä vappuna. Ihanaa vaihteluksi, niin paljon kun tykkäänkin hössöttää!

Hanna: älä muuta sano ;) Ja paras lahja oli, että I oli niin rayhassa ja tyytiksenä. Ollaan pidempään jo mietitty uskaltaisiko sen kanssa lähteä ulos syömään - ainakin hyvänä päivänä näemmä ;)

Anonyymi: Kiitos vinkistä! Oli kyllä ihan maanmainio juusto, vielä syvemmän makuinen kuin peltola blue - melkein semmoisia salmiakkisia stiltonin kaikuja saatu siihen myös, mutta ei jyräävänä. Salaa vähän toivoinkin et joku tulisi jättämään semmoisen kommentin kuin sinä nyt - kiitos! :)

Seija kirjoitti...

Kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta. Hyvä Olo! t.Seija

Nelle kirjoitti...

Seija: no tosiaan, hyvin meni voisi sanoa Olollekin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä taitaa olla Selin ja Kolatun Waldemar JuhlaCheddar!