Särkänlinna - niin kaukana ja kuitenkin niin lähellä

Yhteistyössä Ravintola Särkänlinna

Kun kävelin Kaivopuiston rantaan työpäivän jälkeen, tunsin meren tuoksun jo kaukaa. Minut oli kutsuttu tutustumaan perinteikkääseen ravintola Särkänlinnaan ja jo meren nähdessäni minusta tuntui kuin olisin päässyt lomalle. "Vähän se on samanlainen fiilis", selitin laiturilla odottavalle isäntäväelle, "..kun mökille mennessä; matkanteko loppuu siihen rantaan. Huolimatta koko siitä edessä olevasta purku-kanto ja taas pakkausoperaatiosta loma alkaa rannasta."

Särkänlinna huokuu herkkää saaristolaismiljöötä mutta myös Suomenlinnamaista historiaa. 

Itse asiassa jo siinä lauttaa odottaessa oli alkanut vähän harmittaa, etten ollut älynnyt kysyä mitä n. 15 hengen seurueen illanvietto olisi Särkänlinnassa kustantanut, sillä meillä oli tulossa pitkäaikaisen työntekijäni läksijäiset ja alkoi tuntua että näillä keleillä meren keskellä lepäilevä ravintola olisi ollut ihana valinta. Mutta: valmistelut oli tehty jo aikaa sitten. En ole ihan varma olisinko käynyt Särkänlinnassa joskus reippaat viisitoista vuotta sitten, sillä paikassa oli jotain epämääräisen tuttua.

En kuitenkaan tunnusta, sillä en muista missä yhteydessä se olisi voinut olla. Ja voihan se olla, että aidon merellinen ja saaristolla maustettu miljöö tuntuu kotoisalta vain muuten. Oikeastaan vähän hämäävää, etten tännekään ole tullut, sillä Särkänlinna sijaitsee ihan Helsingin edustalla ja Ursulan laiturista sinne kulkee säännöllisesti HKL:n lautta. Niin ja kuten pääsin kohta todistamaan; ruoka oli hyvää perinteistä suomalaista ja miljöönähän Särkänlinna on upea, perinteikäs maailmanperintökohde.

Olimme tulleet pienellä porukalla ihan sesongin alkuun; Särkänlinnassa on hieno suojaisa terassipiha, johon aurinko paistanee koko päiväsydämen aivan iltaan asti. Kalusteita ei kuitenkaan ollut vielä kannettu ulos, mutta saimme silti lasillisen talon shampanjaa tervetuliaisiksi. Eipä tuossa pihalla varmaan kesähelteillä olisi ollenkaan ikävää istua; piha on suojaisa ja aurinkoinen mutta meri viilentää varsinkin näin alkukesän juhlinnoissa.

Sisällä meidät ohjattiin pöytiin pitkin kaltevaa, tykinkuulien vieritykseen alunperin suunniteltuaa lattiaa ja meille kerrottiin Särkänlinnan historiasta; koko sisustus on suojeltu. Oiva Kallion käsialaa ovat paitsi itse ravintolasali, myös persoonalliset valaisimet ja rustiikkiset tuolit pöytineen.

Menun tyylilaji on hyvin perinteinen suomalainen ja erityisesti siihen on lyönyt leimansa saaristolaisuus.  Kokonaisuus on kuitenkin hyvin raikas ja taiten kepeällä kädellä laitettu. Kyllä tällaista ravintolailtaa olisi mielellään tarjonnut vaikkapa sukulaisseurueelle tai niille minun mielessäni pyöriville työporukoille (l. asiakkaille ja yhteistyökumppaneille). Ison ravintolasalin lisäksi Särkänlinnassa on pienemmälle ryhmälle soveltuva privaatimpi kabinetti ja vähän isommalle juhlaseurueelle vuokrattavissa oleva pienempi sali jota ilmeisesti käytetään jonkin verran myös kesähäissä. Vaikka palvelu oli mutkatonta, rentoa ja kaikin puolin kesäravintolalle sopivaa, paikasta kuitenkin henkii pitkän historian mukanaan tuomaa arvokkuutta. Minä nautin illan aikana paitsi tietysti siitä hyvin laitetusta suomalaisesta ruuasta, myös historian haistelusta ja keväisen luonnon hehkusta. Itse asiassa pidin paikan "suomenlinnamaisesta" fiiliksestä niin paljon, että toissasunnuntaina mietin, mitähän heillä olisi tarjota lounaaksi jos lähtisimme ihan vaan oman perheen voimin lounaalle meren äärelle ja kuumuutta pakoon. Pettymyksekseni kuitenkin huomasin, että Särkänlinna ei ole sunnuntaisin auki. Niinpä ei sitten tullut toista visiittiä heti perään ;)

Mutta tarjottiin meille siis ihan ruokaakin! Heti kun istuimme alas eteemme kannettiin Särkänlinnan "lauta" eli kokoelma alkupaloja. Vaikka menu oli saaristohenkinen, siihen on ilahduttavasti löydetty maakuntien herkkuja vähän joka puolelta. Vaikka ruuassa oli makuja ne olivat herkkiä ja menusta löytyi monenmoista, joten uskoisin sieltä löytyvän ruokaa tosi monen makuun.

Omiksi suosikeikseni alkupalalaudalta nousivat ankkarillette (jonka kanssa kannatti ottaa tuota vasemmalla kuvassa näkyvää kirsikkahilloketta) ja upeanmakuisisksi paahdetuilla saaristolaisleivänmuruilla höystetty katkarapusalaatti.

Pääruuaksi saimme paikanpäällä savustettua lohta, kevään ensimmäisiä korvasieniä ja nuorta parsaa, retiisiä ja yrttejä. Viinivalinnat olivat myös erinomaisia kauttaaltaan. Erityisesti mieleen kuitenkin jäi Pinot Noir jota lohen kanssa tarjottiin. En ollut tullutkaan miettineeksi miten hyvin punainen menee savustetun lohen kanssa. Erinomaisen viinivalinnan lisäksi raikkaat vihreät olivat annoksessa ihan olennainen lisä; ne toivat hyvin tehtyyn klassikkoon tuulahduksen tätä päivää. Lisäksi annos oli todella kaunis, vai mitä?

Tahitin vaniljassa on hieman Bourbon - vaniljaa kukkeampi maku.
Vähän samaan tapaan kuin jaavan pippuri eroaa maustepippurista, muttei sinnepäinkään ;) 

Ja jälkiruuaksi oli mitäs muutakaan kuin tuoretta mansikkaa ja uutta raparperia tahitilaisella vaniljalla maustetun mascarpone-vaniljapalleron kanssa. Sen kanssa tarjoiltiin muistaakseni italialaista, hieman mansikkaista jälkiruokakuohua. Minä pidin mansikoista, vaikka ehkä seuraavalla kertaa haluaisin jälkiruokajuomalta jotain muuta; vaikka kuohuva olikin sinällään ihan hyvää, kokonaisuudesta tuli hiukkasen sokerinen. Ja no, en nyt ehkä muutenkaan ole se makeiden kuohujen suurin ystävä. Jäin oikein miettimään asiaa ja tuumailin, että kun nyt nämä kotimaiset luonnonraaka-aineet ovat elämässä upeaa renessanssia niin mitä jos annoksen kanssa tarjottaisiin vaikka jotain nuorella koivulla (mahlalla?) tai kuusenkerkällä maustettua "suomigrappaa" tai löylykiulussa valmistettua pienen erän tikkuviinaa ;) Siinähän sitä olisi sitten turisteillakin ihmettelemistä...

Ja toimisihan moinen "maunraikastajanakin" ennen kahvia ja sen kanssa tarjottua tuoreella vadelmalla koristettua vaahtokarkkia.

Kyllä, reisusta jäi hyvä mieli ja vaikka 30 euron molemmin puolin pyörivät pääruoka-annokset eivät ihan halvimamsta päästä olekaan, ne ovat hintatasoltaan linjassa vaikka esimerkiksi Lehtovaaran hintojen kanssa. Ja alkupalalauta riitti yltäkylläisesti neljälle; olisi siitä riittänyt maistiaisia myös ehkä henkeä paria isommallekin porukalle. Mutta lisäksi Särkänlinnassa ympärillä on Meri. Jos kaupungissa ollaan, uskoisin että käymme paikalla omalla porukalla vielä uudelleen. Jotenkin se merimatka vaan auttaa jättämään kaupungin taakse ja viilentävän meren tuoksu viimeistään pyyhkii mielestä kiireen ja turhat hössötykset. Poislähtiessä kannattaa kuitenkin sen verran palautella mieleen arjen realiteetteja, että lautta Särkänlinnasta manterelle kulkee noin 20 min välein.