torstai 13. kesäkuuta 2013

Nopea illallinen hummuksesta ja rapeaksi paahdetusta lampaasta

hummus, lammas

Jotenkin olen viimepäivinä huomannut nauttivani työmatkoista. Joo, juuri niistä n. 50 min kestävistä autojonossa seisovista hetkistä kun tuulilasinpyyhkijät taistelevat raekuuroa vastaan epätoivoisesti ja lapsi pitäisi hakea hoidosta ihan kohta. Kuulostaa varmaan perverssiltä kun sanon, että ne ovat olleet ihan lomaa minulle.

Olen siinä metri kerrallaan eteenpäin jurnuttaessa ehtinyt sulattelemaan työjuttuja, miettimään mitä laitetaan ruuaksi kun pääsen kotiin ja suunnittelemaan iltaa ilman että kukaan haluaa vetää minut sormesta rakentamaan palikkatornia, antamaan banaania tai korjaamaan junanrataa. Vaikka kaikki se on Ihanaa, enkä antaisi sitä pois, minulle on yhtälailla tärkeää, että on olemassa jokin aika päivästä kun voin olla yksin. Ihan yksin ja miettiä.

Luulen, että olen siitä kohtaa viallinen, etten oikein ymmärrä omaa hyvääni ja sinkoan pää edellä aina paikasta toiseen. Varmaan pitäisi kaikille tätä lukeville mammoille sanoa, että pitäkää huoli itsestänne ja ottakaa omaa aikaa. Mutta kun tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Lienen elävä todiste siitä istuesani taas ruuhkassa ja nauttiessani joka minuutista. Jos joku olisi sanonut minulle silloin kun olin parikymppinen että tämä on se, mistä nautit melkien nelikymppisenä olisin varmaan ollut valmis hyppäämään alas jostain korkealta. Mutta niin se on. Nyt minut on pakotettu yksin, enkä oikeasti voisi tehdä mitään muuta, olla missään muualla eikä minulla siinä hetkessä ole yhtään muuta velvollisuutta kuin jurnuttaa eteenpäin, kohti I:n hoitopaikkaa. Ja siinä ruuhkassa istuessani mietin sitten toissapäivänäkin, että meillä on lampaan jauhelihaa. Lisäksi näin siinä uudessa "Moro - The Cookbook":ssa ihan hauskan uuden käyttötavan hummukselle joten niillä mennään.

Ja niin se oli; kaikille meille ennestään tuttu hummus sai kummasti uutta luonnetta kun sen päälle ruskisti ihan rapeaksi asti päästettyä lampaan jauhelihaa johon oli sekoitettu paahdettuja pinjansiemeniä, kanelia ja karamellisoitunutta, makeaa sipulia. Siitä tuli niin tyylikäs illallinen parille nelikymppiselle erinomaisen punaviinitilkan (Cline Ancient Vines Mouverde) ja hyvien maalaisleipäviipaleiden kanssa, etten oikein muuta osannut kaivatakaan. Mutta kannattaa nyt muistaa, että tämän sanoo se nelikymppinen joka nauttii ruuhkassa istumisesta. Että tällä mennään.

Nopea illallinen hummuksesta ja rapeaksi paahdetusta lampaasta (Moro kirjan ohjetta mukaillen)

Hummukseen:
200g kikherneitä, yön yli loutettuna ja keitettynä n. 2h  TAI nopeaan illalliseen 2 pkt pirkka - kikherneitä joista toisen liemi valutettuna, toisen kaadettuna tehosekoittimen kulhoon herneiden kanssa.
6 rkl oliiviöljyä
1/2 isosta sipulista
1/3 tl kanelia
1 sitruunan mehu
2-3 valkosipulin kynttä, jauhettuna suolan kanssa tahnaksi
3-4 tl tahinia

Lisäksi
170g lammasjauhelihaa
2 rkl pinjansiemeniä, kevyesti paahdettuna (kaunis väri)
1 keskikokoinen nippu silolehtipersiljaa
paprikajauhetta ripotteluun
merisuolaa ja mustaa pippuria

Pitaleipää tai hyvää maalaisleipää, halutessa säilöttyjä pepperoneja

Voit joko keittää kikherneet itse ja säästää vähän keitinlientä tai kiireisemmän köksän versiossa valuta toinen kikhernepaketillinen ja kaada kikherneet yleiskoneen silppuriosaan. Lisää toinen paketillinen liemineen, jotta kikherneet pääsevät muusaantumaan. Lisää kaikki muut hummuksen aineet blenderiin, aja tasaiseksi ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa sitruunaa.

Kaada pannulle öljyä ja kuumenna se. Lisää silputtu sipuli ja ruskista sipuli karamelliseksi ja makeaksi. Lisää sitten jauheliha ja rikkoen jauhelihaa puuhaarukalla ruskista se ihan rapeaksi. Tämä on tärkeää, että jauhis todella ruskistuu rapsakaksi. Lisää sitten kaneli, suola ja pippuri sekä paahdetut pinjansiemenet.

Levitä lautaselle hummusta, kaada päälle ruskistettu lammasmuru, koristele paprikajauheella ja lehtipersiljalla. Nauti.





8 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuollainen liha-pinjansiemen hummus on täällä aika yleinen annos; itse tosin en ole kokeillut kun en syö lihaa, Hummus aterioista onkin monta variaatiota.täällähän on monta pelkästään hummukseen keskittynyttä ruokapaikkaa eikä ae perus hummus todellakaan ole ainoa siellä tarjolla oleva juttu,.Voin ihan kuvitella etä kaiken kiireen keskellä ne minuutit ruuhkajonossa ovat mieluisat..

Nelle kirjoitti...

Jael: Mitä muita hyviä hummuskomboja olet siellä bongannut? Mulle oli ylläri miten hauskasti tuo rapsakka lammas meni tuohon yhteen - täällä suomessa kun hummus on monesti joko kasvissyöjien jutuksi mielletty ja/tai levitemäisessä sivuroolissa. Oli tosi kiva resepti tuo ja mietin mitenkä muuten tuo vielä yllättääkään!

Ja kenties ne ruuhkajonossa istumiset näkyvät täällä bloginkin puolella - kun on ehtinyt taas vaihteeksi vähän miettiäkin. :)

Jael kirjoitti...

Katselin erään täkäläisen hummuspaikan ruokalistaa jossa oli hummusannoksia ainakin seuraavanlaisesti:

-Hummus masabach jossa on myös kokonaisia kikherneitä ja mausteita
-hummusta ja merguez-makkaroita
-tuollainen samantapainen annos kuin minkä teit
-hummus jonka päällä paistettuja sieniä ja sipulia
-hummus jonka päällä on keitettyä kananmunaa,paistettua munakoisoa,kuutiosalaattia,tahinia ja mangopikkelsiä

Tässä englanninkielinen lyhyt video Jaffassa olevasta hummuspaikasta

http://www.youtube.com/watch?v=n0zwC4LaGgM

Hannele kirjoitti...

Nyt tämä hummuhimoinen tyyppi meinaa pyörtyä! Uuh!

Nelle kirjoitti...

Hannele: juuri syön jämää jääkaapista leivän päällä ja hyvää on edelleen! Kyllä sun nyt kohta on syytä mennä etsimään se tahinipurkki käsiisi ;)

Nelle kirjoitti...

Jael: tuo merquez makkara sopii varmasti hyvin ja mietin että tulinen chorizokin voisi olla hauska. Kananmuna kuulostaa jännältä - puhumattakaan mangopikkelssistä! Kyllä ravintoloiden ruokalistoista voi oppia paljon! Kiitos! :)

Unknown kirjoitti...

Hyvin tutulta kuulostaa :). Mietintä hetki päivässä on välttämättömyys. Herkullisen kuuloinen ohje, hummusta kuluu meillä kesäisin paljon.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Meillä on näköjään ollut aika samanlaiset hummustarjoilut, eri kirjaa vain käytetty lähteenä. Hummus tarjottuna tuollai lampaanlihan kera on minusta tosi hyvää!