Syntiset mustikkaleivokset

Joskus on pakko, vaikkei kyllä pitäisi. Mutta joskus vaan täytyy. Leipoa nimittäin. Ja ohje näihin leivoksiin on kiusannut minua jo pidemmän aikaa, eikä syyttä.

Nämä söpöläiset bongasin Hembakat - lehden tämän vuoden neljännestä numerosta. Nämä pienet, kaiken syntisyyden tiivistymät ovat rikkaan mustikkaisella voikreemillä täytettyjä, mantelipohjaisia ja suklaadipattuja leivoksia. Kun näin ohjeen aineslistan, mieleeni ponnahti heti muuannes kakku, jota tein toissakesänä ja tiesin, että näitä on pakko kokeilla.

Nämä pikkuiset ovat ihan täydellisiä nautittavaksi synkeän syksyisenä myrsky-yönä, kynttilänvalossa nautitun minttuisen iltateen kanssa. Ja jos kaapin pohjalta sattuu löytymään oikein hyvää rommia, sitä voi nauttia näiden kanssa myös pienenpienen lasillisen. Meillä V kaivoi jostain esiin Appletonin master blenders' legacyä. Varmaan parasta rommia, jota olen kuunaan maistanut ja sopi täydellisesti mustikkaleivosten kanssa. En tiedä, miten paljon täydellisemmäksi iltatee olisi voinut muuttua.

Meillä pohjasta tuli kaurakeksimäinen, mutta erinomaisen hyvänmakuinen.

Vaikkeivät nämäkään ole mitenkään superhankalia tehdä, ohjeessa on pari kohtaa, jotka ovat onnistumisen kannalta hieman kriittisempiä. Ensimmäinen tulee vastaan leivosten keksipohjia tehdessä. Lehden kuvassa pohjat ovat selvästi paksumman ja pienemmän näköisiä kuin minulla. Tein pohjista pari yritettä, koska ensimmäiset levisivät uunissa aivan liian suuriksi. Niistä tuli myös vähän kuohkeampia, mutta sisus jäi selvästi kosteaksi.

Jos valkuaista on paljon, pohjista tulee kuohkeampia, mutta ne jäävät helposti kosteiksi sisältä.

 Mietin, laitoinko niihin kuitenkin liikaa valkuaista puolittaessani pohjataikinan määriä ja tein pohjista vielä toisen yritteen jossa vähän vähensin valkuaisen määrää ja laitoin Sallisen 150g mantelimassatankoon vain 1 (pienehkön) munanvalkuaisen. Nyt myös annostelin pohjataikinan pienemmiksi keoiksi teelusikalla. Edelleen pohjat levisivät, mutta nyt niiden rakenne oli hyvin kaurakeksimäinen. Vaikkeivät ne olleet ihan lehden kuvien kaltaisia, me tykkkäsimme niistä sellaisina. Jäin kuitenkin miettimään, että mantelimassan rakenne varmaan vaikuttaa tosi paljon siihen, millaisia pohjia saat.  Kannattaa varmaan tehdä koepaisto yhdellä ensin ja Jos haluat niistä paksumpia, lisätä vaikka hieman vehnäjauhoa pohjaan. Nythän pohjaan ei jauhoa tule lainkaan joten nämä herkkupalat sopivat myös gluteenittomaan kahvipöytään. Bonus sekin, sillä jos joku ajattelee että gluteeniton leivos on tylsä niin tässäpä oiva ohje sen ennakkoluulon karistamiseen!

Lehdessä sanotaan myös, että taikinakikkareet voi nostella leivinpaperille lusikalla tai pursottaa, joten en sitten tiedä auttaisiko pursottimen käyttö. Luulen, että leviävät joka tapauksessa, taikinan rakenne vaikuttanee enemmän :) Vaikka ehkä vähän littanoita, pohjista tuli silti ihanan makuisia  ;)

Voikreemin ja mustikoiden saaminen tasaiseksi massaksi vaatii vähän kärsivällisyyttä ja tukevan työkalun. 

Se toinen kriittisempi vaihe on voikreemi. En ole muuten koskaan aiemmin tehnyt tällaista voikreemiä, johon tulisi sekaan näin paljon nestettä, sillä sulatetut pakastemustikat käytetään kreemiin mehuineen. Lehdessä varoitellaan, että voikreemin kanssa pitää olla kärsivällinen, mutta siitä saa kyllä sitkeästi yrittämällä tasaista. Hommassa on kaksi kikkaa:

1. Kaikki aineet, myös sulatetut mustikat, on jätettävä pöydälle tekeutymään kunnes ne ovat varmasti huoneenlämpöisiä. 
2. Mikäli seos ei kaikesta vatkaamisesta huolimatta mitenkään meinaa yhdistyä, kulhoa voi laittaa mikroon 2-3 sekunniksi täydelle teholle ja sitten sekoittaa uudelleen. 

Minä jouduin käyttämään mikrokikkaa kahdesti, sillä ensimmäisen mikrotuksen jälkeen hurjakaan vatkaaminen ei mitenkään auttanut asiaa. Toisen kerran jälkeen onnistui jo paremmin. Ja ei, älkää kysykö minulta miten massan kanssa pärjää, jos EI omista mikroa - ei aavistustakaan :) Ehkä epätoivon iskiessä fööniä voisi kokeilla? ;) Ehkä joku kokeneempi leivosmaakari voi kertoa mitä sitten tehdään jos mikroa ei ole ja voikreemi vaan erottuu.

Annostelin voikreemin keoiksi pohjille ruokalusikalla

 Mikron avulla sain joka tapauksessa voikreemini kasaan ja sain päällystettyä leivokset kasalla herkullisen mustikkaista syntitahnaa. Sanottakoon nyt muuten että V inhoaa sydämestään voikreemiä ja mantelimassaa - mutta tässä leivonnaisessa kuulemma mantelimassasta pahuus poistuu paistamalla ja tällaista voikreemiä saa tehdä toistekin. ;) Ja voi johtua siitäkin, että ei sitä voikreemiä ole niin usein tullut tehtyä, mutta minun täytyy tunnustaa myös, että mielestäni tuo mustikoilla maustettu versio oli kaikkea muuta kuin niissä kaupan bebeissä vastaan tullut kreemi. Ihan upeaa kamaa.

Sulan suklaan kannattaisi antaa hetken jäähtyä, jotta sitä jää leivoksen pintaan syntisen paksu kuori.

Ja ennenkuin leivoksenhimoinen cookiemonsteri pääsee upottamaan hampaansa voikreemin sisimpään, syntipalleroihin on saatava vielä rapsakka suklaakuori hyvällä, tummalla suklaalla. Ja sitä ennen leivosten on annettava kovettua kylmässä. Ja sitten, kun tulee sen suklaadipapuksen aika olisi tietysti eduksi, että sen voi tehdä rauhassa, ilman kiirettä. Minä sen verran hosuin, että kun suklaa oli sulaa ja I kerrankin tuntui viihtyvän hetken (melkein liiankin hiljaa) omissa leikeissään niin ryhdyin dippaamaan leivoksia vielä selvästi lämpimään suklaaseen. Se kyllä tarttui leivoksen pintaan, mutta suhteellisen ohuelti.

Onneksi kaikki, mitä pienet lapset arvelevat kielletyksi ja jännäksi ei ole kovin vaarallista.
Jäljet kannattaa silti tarkistaa huolella - puolisyötyjen persikoiden varalta...

Minä käytin Lidlin Ecuadoria, joka on 70% kaakaota sisältävää suklaata. Siitä 300g suklaata jäi aika paljon jämää, kun sukaasta tulikin ohuempi kuori. Osan leivoksista kokeilin dipata toiseen kertaan, mutta vasta melkein tunnin päästä siitä, kun olin sulattanut suklaan se oli oikein kunnolla tarttuvaista. Sanoisin, että ehkä reipas puolisen tuntia on hyvä varata suklaalle asettumisaikaa sulattamisen jälkeen, ennenkuin siihen alkaa dipata mitään. Optimitilanteessa, siis.

Mutta näillä neuvoilla kohti viikonvaihdetta josta ei kuitenkaan toivottavasti tule niin synkeän syksyinen. :)

Syntiset mustikkaleivokset (n. 20 kpl - hembakat -lehdestä)

pohjat
250g mantelimassaa
2 kananmunanvalkuaista
1,5 dl hienoa sokeria

Mustikkakreemi (huom! kaikki aineet oltava huoneenlämpöisiä!)
200 suolatonta, huoneenlämpöistä voita
1,5 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
2 dl (200g pussin laitoin) pakastemustikkoja sulatettuna, myös sulatusliemi!

Pinnalle
n. 300g tummaa suklaata

laita uuni lämpenemään 180 asteeseen

Raasta mantelimassa ja sekoita raaste valkuaisten ja sokerin kanssa. Laita seos jääkaappiin asettumaan ja jämähtämään n. 20 min

Jaa taikina teelusikoilla nostelemalla tai pursottamalla n. 20 ympyrään (kekoon) leivinpaperille. Paista uunin keskitasossa n. 12 min tai kunnes ovat väriltään kullanruskeita, mutta vahdi paistoa, sillä jokainen uuni toimii eri tavalla. Anna kakkusten jäähtyä paiston jälkeen.

Varaa voikreemin tekoon aikaa - anna kaikkien aineiden tulla kunnolla huoneenlämpöisiksi ennen aloittamista. Sekoita kaikki voikreemin aineet keskenään käsin. Valitse työkaluksi tukeva väline, esim. puuhaarukka. Sekoita kunnes voikreemi on tasaista, jämäkkää seosta. Jos mustikka vaan erottuu ja erottuu laita kulho 2-3 sek. mikroon ja sekoita uudelleen voimakkaasti.

Jaa mustikkakreemi pohjien tasaiselle puolelle pikku keoiksi. Laita kakkuset kylmään jäähtymään kunnolla.

Sulata suklaa vesihautessa ja anna sen hetken viilentyä ennenkuin dippaat leivokset siihen. Dippaa sitten kakkuset suklaaseen ja anna suklaan asettua. Säilytä kylmässä - nauti teen ja halutessa hyvän rommitujauksen kanssa.