keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Samettinen lipstikka-avokadokeitto

avokadokeitto ja yrttinen vuohenjuustoleipä

Varmaan tiedätte sen tunteen, kun on yksin kotona, lounasaika alkaa olemaan käsillä ja jotenkin kaiken touhuamisen keskellä on jo päässyt tulemaan liian nälkä; sitä alkaa olla kärsimätön. Tälläiseen tunteeseen havahduin tuossa jokin tovi sitten ja mietin kuumeisesti, mitä ihmettä sitä söisi.

Ja se, mitä lopulta söin, oli parempaa kuin tehdessäni ymmärsinkään. :) Sen raparperisen kurkkukeiton jälkeen jäin miettimään, että avokado ja lipstikka todennäköisesti sopivat erittäin hyvin yhteen. Ja tänään päätin sitten kokeilla hypoteesiani, sillä lipstikasta on nyt muotoutumassa kovaa vauhtia viikon nousija ja taloutemme viilein yrtti :)

lipstikkaa ja kurkkuaLipstikka on aromaattinen yrtti, jota kannattaa kokeilla myös avokadon kanssa. Tuollaisen nipun laitoin keittoon.

Päätin tehdä kylmän avokadokeiton, jonka päälle tulisi sitten yrttimarinoitua, kuumaa fetaa. Noh, sitä fetaa ei ollut, joten esiin marssi niin sanottu plan B. Laitoin uuniin pari vuohenjuustosiivua real - palan päälle ja ryyditin koko komeuden vielä sitruunatimjamilla ja hyvällä oliiviöljyllä. Ja kun sitten yhdistin kylmän ja samettisen keiton ja kuuman, rapsakan leivän - siitä tuli ihan käsittämättömän hyvää.

realia ja vuohenjuustoaRealista tulee ihan rapsakkaa, leipäpaloja voi dopata keittoon tai syödä erikseen laitaselta.

Ensinnäkin, kyllä, lipstikka ja avokado rokkaavat yhdessä. Kun keittoon tuli vielä vähän raikasta kurkkua ja hieman hapokkaampaa omenamehua siitä tuli ihan täydellistä sosetta. Tietysti, jos lipstikka jo ajatuksena inhottaa, niin ei kannata vaivautua :) Mutta lopputulos oli siis ihanna samettinen ja pehmeä ja vaikka siinä oli raikkautta ja ryhtiä siitä puuttui sellerin pistävyys täysin. :) Vielä kun päälle tuli lämmin vuohenjuustoleipä - nojoo. Voitte vaan kuvitella: kermaista ja yrttistä vuohenjuustoa, omenaisen pehmeää ja samalla raikasta avokadokeittoa auringossa.

Tämä otetaan uusiksi ihan ehdottomasti vielä jollakin isommalla porukalla!


omenainen avokadokeittoSitä herkumpaa hellepäivän pikaruokaa....


Samettinen lipstikka-avokadokeitto (2 annosta)

1,5 avokadoa
1/2 kurkkua
2,5 dl luomuomenamehua
0,5 dl vettä
muutama jääkuutio - n. 3
tupsu lipstikkaa
1 ison kevätsipulin varsi (tai kaksi pientä)

Päälle
2 siivua realia
4 pientä siivua vuohenjuustoa
sitruunatimjamia
öljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita realviipaleen päälle pari siivua vuohenjuustoa, haluamasi määrä tuoretta timjamia tai sitruunatimjamia ja pirskota öljyä. Laita sitten leivät uuniin, jotta juusto saa vähän väriä ja sulaa.

Kuori kurkku ja huuhtele lipstikka. Kaavi avokadosta hedelmäliha blenderiin ja laita muutkin aineet mukaan. Aja sitten blenderillä keitto tasaiseksi soseeksi. Jos sose vaikuttaa liian paksulta, lisää hieman vettä, jotta seos juuri pyörii. Ajatus on kuitenkin että keitto on suhteellisen paksua ja ihanan samettista.

Sitten kaada keitto kulhoon, leikkaa leivistä pari venettä keiton pinnalle ja pirskota vielä vähän öljyä. Tarjoa heti.

5 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Ihana raakakeitto;D

Nelle kirjoitti...

Yaelian: niinpä tosiaan - se on raakakeitto, vaikken edes mieltänyt sitä sellaiseksi :) Pinnalle kävisivät hyvin myös kaffirlimetillä maustetut, grillatut jättikatkaravut...

lintsi kirjoitti...

Näyttää ihanan herkulliselta!:)

ellu kirjoitti...

hyvältä näyttää niin tämä, kuin myös se aikaisempikin raakakeitto raparperista ja kurkusta! näitähän voisi vallan testailla tulevina hellepäivinä.

Nelle kirjoitti...

Lintsi ja Ellu: nuo kylmät blenderikeitot on minusta ihan ykkösiä helteillä - helppoja tehdä ja kun ruokahalua on vaihtelevasti, niin noita juo ihan mielellään :)