tiistai 14. kesäkuuta 2011

Lipstikalla maustetut kikherne-jauhelihapihvit

jauhelihapihvit ja pastaa

Kikherneet ovat hassuja, kun niihin tulee välillä ihan himo. Kypsyttelin useamman päivän ajatusta falafelien tekemisestä, mutta lopulta en sittenkään saanut laitettua niitä kikherneitä likoon ja kun se vastustamaton himo kikherneisiin sitten lopulta iski, turvauduin jauhelihaan ja säilöttyihin herneisiin.



Päädyin lopulta tekemään jauhelihapihvejä, jotka maustoin runsaasti yrteillä (joo, ruohosipulia ja lipstikkaa!) ja sekoitin mukaan purkkikikherneitä. Osan herneistä puristelin käsin rikki taikinaan ja suurin osa sai jäädä ihan kokonaiseksikin. Me kun tykätään sattumista :) Ja taas tuli todistettua se vanha viisaus, että lipstikka ja jauheliha sopivat yhteen. Pihveistä tuli hyviä ja tuumailin, että jos hummusta joskus jää yli, sitä tulee ihan loistavaa jauhelihan jatketta.

lipstikkaisia jauhelihapihvejäKokonaiseksi jääneet kikherneet saattavat pomppia paiston aikana pannulta. Jos sinulla on roiskesuoja, sitä kannattaisi käyttää sotkun välttämiseksi!

Ja mitä tulee lisäkkeeseen, yksinkertainen on ollut viimeaikoina kaunista. Ostin ihan kaupasta valmiita ricotta-pinaattitäytteisiä tuorepastoja, kiehautin ne suolavedessä ja laitoin niiden päälle salviavoita. Meidän vanhan kodin salviapuska on kasvanut ihan valtavaksi ja ajattelin nyt vielä hyödyntää sitä, kun voi. :)

Ja oi luoja kun se uusista salvioista tehty salviavoi onkin taas hyvää. Ja kyllä, sillä herkuteltiin täällä parinakin päivänä. Se syntyy laittamalla pannulle hyvä klimppi voita ja kun voi on sulaa, sekaan laitetaan tukko salvian lehtiä. Kun voi kiehuu, se haihduttaa vettä myös salvian lehdistä tehden niistä ihanan rapsakoita. Salviavoi on valmista kun voi alkaa hieman muuttua kypsän elon väriseksi.

Sitten salviavoi kipataan pastan päälle. Om nom nom.

kikherne-jauhelihapihvitKun pihveihin on paistettu väri pannulla, ne voi vielä uunittaa.

Lipstikalla maustetut kikherne-jauhelihapihvit (n. 4-5:lle)

n. 400g jauhelihaa (meillä luomunautaa, mutta nauta-sika käy yhtä hyvin)
reilu 150g creme fraichea
1 muna
1 pkt /230g keitettyjä kikherneitä
kunnon nippu lipstikkaa (vajaa 2 dl silppua löysästi pakattuna)
isohko tukko ruohosipulia silppuna
4-5 pientä kynttä valkosipulia
3 tl mustia sinapinsiemeniä (tai sinapinsiemeniä)
1 tl kanelia
4-5 "tomausta" cayannepippuria (tai maun mukaan)
mustaa pippuria
1 tl yrttisuolaa tai suolaa

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen

Pese yrtit ja silppua ne hienoksi. Hienonna tai murskaa valkosipuli. Valuta ja huuhtaise kypsät kikherneet ja sekoita kaikki aineet keskenään hyvin vaivaten, jotta jauheliha alkaa muodostaa suht kiinteää massaa.

Muotoile massasta sopivia pihvejä, paista ne öljynja voin seoksessa kauniin väriseksi. Varo roiskuvaa rasvaa, sillä osa kokonaisista kikherneistä saattaa pompata rasvasta vauhdilla.

Laita pihvit sen jälkeen vielä n. 10-15 min uuniin, jotta kypsyvät myös sisältä. Sillä aikaa voit tehdä lisäkkeeksi salaattia tai vaikka kiehauttaa pastan ja tehdä salviavoita. :)

7 kommenttia:

Helmi kirjoitti...

Nams, ihana idea yhdistää kikherneet jauhelihaan! Minun maailmankuvassani kyseiset raaka-aineet ovat aina olleet enemmänkin joko-tai vaihtoehtoja, joten tämä on aika mullistava veto. Tätä täytyy kokeilla! (:

Yaelian kirjoitti...

Täällä tehdään tuontapaisia jauhelihapihvejä,joissa yhdistellään kikherneitä jauhelihaan.Yrttejäkin niihin lisätään yleensä ahkerasti.Itse en syö sellaisia,kun en koske lihaan,mutta poikani isä valmistaa sellaisia joskus.

Nanna kirjoitti...

Sähän olet vallan villiintynyt tuohon lipstikkaan. Se on kyllä maailman kiitollisin yrtti. Mullakin rehottaa kaks (pienen) miehen kokoosta puskaa tontilla. Pitääs tehdä edes lipstikka keittoa, kun ei oo tullu oikein hyödynnettyä paljon muuta kuin lihakeiton mausteena.

kiira kirjoitti...

Aloin etsiä salviavoireseptejä ja törmäsin tekstiin, jossa mainittiin, ettei salviaa pitäisi raskaana ollessaan käyttää lainkaan. Ei kai pienistä määristä haittaa ole, mutta onhan tuo hyvä tietää.

http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu0302/7.htm

Nelle kirjoitti...

Helmi: Niistä kikherneistä tuli minusta mukavasti pähkinäiseen vivahtavaa makua noihin pihveihin. Tämä oli taas tälläinen kokeellinen juttu, joka toimi kieltämättä ihan yllättävällä tavalla :) Keventääkin vähän sitä jauhelihaa!

Yaelian: no idea oli kyllä tosi toimiva, kumma juttu etten ollut tullut miettineeksi mahdollisuutta aiemmin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :)

Nanna: No olet ihan oikeassa, että se on tosi helppo yrtti pitää vuodesta toiseen. Ei sekään tietysti kaikkien suuhun sovi, mutta jotenkin me on tykätty siitä kun se on niin raikas. Lisäksi satokausi on suht lyhyt tässä alkukesällä, joten kyllästymäänkään ei varsinaisesti pääse :)

Kiira: No enpä ollut tuollaisestakaan kullut :) Olen kyllä mennyt koko raskausajan sähän sellaisella järki käteen - periaatteella. Aika turvassa sitä varmasti on, kun katsoo sen neuvolan listan läpi ja sitten nautiskelee juttuja kohtuudella.

Mielenkiintoinen tiedonpala tuokin, mutta luulen että salviaa saisi kyllä syödä ihan kaksin käsin että siitä mitään tulisi. Jokainen tietysti arvioi riskiä sitten itse. Nyt Sätky on jo onneksi niin isokin, että lasketaan kohta jo täysaikaiseksi vauvaksi syntyessään:)

Mutta ihan mielenkiintoista. Noista mausteista joskus näkee artikkeleita, mutta neuvolan listoissa niistä ei mitään eriteltyä ole. Yrttijuomia ei erityisesti suositella ja olen itse linjannut niin, että mitään yrttivalmisteita yms en nyt syö - mutta ruokaa kyllä maustan kuten normaalisti. :)

Iskä kirjoitti...

Koetapas joskus pelmenien tekoa. Kaupasta kyllä saa Siperian pelmenit nimellä, mutta niistä puuttuu valkosipuli, jota ilman maku jää mitään sanomattomaksi.
http://iskakokkaa.blogspot.com/2011/01/pelmenit.html

Nelle kirjoitti...

Iskä: pitääpä kokeilla :) Nyt kun kohta ei uskalla kotoa paljon kauemmas lähteäkään, niin voisi ottaa projektiksi :)