keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Entäs ne alkoholittomat?


Kuten taisin jo mainita, A:n synttäripäivä oli varsin kuuma ja aurinkoinen. Lisäksi suurin osa kakkukahville ja pienelle lounaalle tulleista saapui paikalle veneellä. Niinpä pykersimme A:n kanssa yhteistuumin muutamia alkoholittomia juomia juhlapöytään.

Mukaan pääsi vihreä jäätee jota maustoimme limetillä ja sitruunamelissan lehdillä, ja vaikken yleensä pidä maustetusta teestä mukaan pääsi myös makeampi "uskollinen ystävä" - nordqvist - tee jota maustettiin piparmintulla ja omenamehulla sekä lisäksi keitimme mansikkalaatikon lopusta, raparperista ja nektariinista mintulla maustetun mehutiivisteen.


Aikuiseen makuun jatkoin jääteetä kuplavedellä n. 2/5 kuplavettä ja 3/5 jääteetä. Lopuksi kun jäätee alkoi loppua, sekoitin n. 3 dl kuplavesi-jääteeseosta vielä tuota raparperi-minttumehua, ruususiirappia ja lisää kuplavettä. Se taisi olla koko kemujen paras alkoholiton, vaikka jääteestä pidettiin myös kovin.

Raparperimehuun sain innoituksen paitsi appeni huomautuksesta että raparpereille tarttis tehdä jotain, myös polkkapossun mehun keittelystä. Kannattaa kurkkaista possun inkiväärinen raparperijuoma - näytti tosi hyvälle sekin. Mutta A ei oikein tykkää inkivääristä, joten ei sitä tällä kertaa.


Näitä kannattaa tehdä vaikka aamiaisteen jämästä jääkaappiin istumaan - mukavaa puuhastelua kun lähettää lapsen yrttipenkkiin etsimään piparminttua ja laittaa mittailemaan sokeria. Löytämisen ja oppimisen iloa on kivaa seurata. Lopputuloksena kun syntyy vielä aivan ihania juomia vaikka naistenviikon nimipäiväkutsuille. :)

Tumma tee (Nordqvistin teehen)

8 dl kuumaa vettä
3 tl teetä
4 mintun oksaa
n. 1,5 dl sokeria (maun mukaan, laita ensin 1 dl, maista ja lisää - kylmä taittaa vähän makeudesta pois)
(omenamehua)
jäitä

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita siihen musta tee. Hauduta pussin ohjeen mukaan. Poista teelehdet ja kaada teen sekaan sokeria. Sekoita ja maista. Lisää sokeria oman makusi mukaan, tästä tuli makeampi versio jääteestä. Kun tee on vähän jäähtynyt, kaada se sopivaan pulloon, lisää minttu ja nosta jääkaappiin jäähtymään.

Voit tarjoillessa laimentaa jääteetä myös kuplavedellä tai omenamehulla.



Sitruunainen vihreä jäätee (yksi suosikeistamme)

8 dl vettä (n. 80 asteista, ei kiehuvaa)
n. 3 tl vihreää teetä (voi olla maustettu sitruunalla, muttei pakko)
1 dl sokeria (laita 1,5 dl jos aiot jatkaa tätä kuplavedellä)
sitruunamelissan oksia
1 lime lohkoina

Valmista tee, sekoita siihen haluamasi määrä sokeria ja anna sen hieman jäähtyä. Huomaa, että vihreää teetä ei kannata laittaa ihan kiehuvaan veteen, koska siitä tulee kitkerän makuista.

Kaada jäätee pulloon, lisää sitruunamelissa sekä limen lohkot ja jätä jääkaappiin jäähtymään. Tarjoile jäiden kanssa. Tämä tee oli oikein hyvää kuplavedelläkin jatkettuna. Erityisesti aikuisempaan makuun :) Toimi myös jatkettuna laimealla kuplaveteen tehdyllä raparperimehulla ja kunnon lorauksella ruususiirappia.




Piparminttuinen raparperijuoma (n. 0.75 l pullolinen tiivistettä)

2 suurehkoa raparperin vartta eli n. 300g
3 dl sokeria
2 nektariinia
muutamia mansikoita (n. 5?)
nippu piparminttua (tuoretta)
7 dl vettä

Pilko raparperit, nektariinit ja mansikat kattilaan, kaada päälle vettä, sokeri ja kiehuta hiljaa kannen alla kunnes raparperit ovat menneet rikki ja antaneet makunsa liemeen.



Minulla siihen meni 15-20 min. Lisää minttu, kiehuta niin, että minttu pehmenee ja siivilöi sitten mehu talteen puhtaaseen pulloon. Käytä mehutiivisteen tavoin ja laimenna vedellä tai kuplavedellä.

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Ihania juomia! Tuota sitruunaista vihreää jääteetä aion ainakin kokeilla, koska en oikein saa vihreää teetä muuten alas. Ehkä se näin höystettynä uppoaisi vähän paremmin. :-)

Niin tyhmä mä olen, että vähän aikaa mulla löi tyhjää, että mikä ihmeen kuplavesi... :-D

Nelle kirjoitti...

hippu: hoho, ei se ole tyhmyyttä ;) mun olisi pitänyt tajuta. A keksi joskus sanoa kivennäisvettä kuplavedeksi ja sana oli kerralla myyty meidän perheessä. En tullut enää edes ajatelleeksi että se ei ole yleiskieltä. Toinen tämän kesän aikana juurtunut sana on ihan omaa tuotantoani - kun en keksinyt mitä lintuja meressä kellui, sanoin V:lle että no jotain kellulintuja. Nyt kaikki puolisukeltajat ja muut kelluvaiset ovat kellulintuja ;)

Mimmu kirjoitti...

Kävin äsken kaupassa etsiskelemässä piparminttua, olisin tehnyt tätä, mutta yllätys, kaupassa oli vain tilliä ja basilikaa. :/ Näyttää hyvältä hellejuomalta! :)