Miljoonan käynnin arpajaiset

Muistattekos kun perjantaina, 18. kesäkuuta vuonna 2010 menin lupaamaan, että jos blogimme joskus yltää miljoonaan käyntiin niin sitten on arpajaisten paikka?

No niin siinä nyt sitten kävi, että on lupausten lunastamisen aika. Viime viikonloppuna mittariin kilahti miljoona visiittiä. Uskomaton juttu.

Ei kai tähän nyt voi noin valtavan lukeman edessä muutakun todeta, että paljon on bittiä virrannut meidänkin keittiöstä maailmalle. Ja nöyränä täytyy todeta, että kyllä blogin tekevät sen lukijat. Miten monta kertaa tässä näppiksellä olen ilahtunut ja liikuttunut teidän kommenteistanne.  Ja kun ihan rehellinen olen, bloggaajan arkea on tietysti myös tuskastuminenkin kirjoittamattomien tekstien äärellä kun mikään ei toimi.

Viimeisin vuosi on ollut ainakin itselleni hyvin ainutlaatuista aikaa ja jotenkin tuntuu, että se on kulunut nopeammin kuin osaan edes ymmärtää. Aina ei ole ollut aikaa kirjoittaa ja varmaan ruuissakin on tänä vuonna ollut paljon enemmän helppoja, joko uuniin unohdettavia pitkän haudutuksen ruokia tai sitten simppeleitä, nopeasti valmistuvia ruokia. Mutta kokeilunhalu ei ole kadonnut mihinkään. Elämä on liian lyhyt, että malttaisi aina syödä samaa, sanon mä ja minun lisäkseni myös muuan Jamie O. Ja tietenkään ei pidä unohtaa pientä apukokkia, jonka kovin, kovin kerkeäväiset pienet kädet ovat ehtineet joka paikkaan. Tietysti äidin kanssa pitää kokata ja koko alalaatikoissa asuva välineistö on inventoitava joka ikinen kerta kun äiti kokkaa. Usein on inventoitu myös raaka-ainepuoli; jääkaapin vihanneslaatikosta löytyi omppuja ja porkkanoita ja kuiva-ainekaapin yllätyksiin kuuluivat riisit, cous-cous ja eilen mannasuurimot jotka ovat Ihan Parhaita lattialle levitettyinä. Kyllä näissä apukokin projekteissakin olisi ainesta yhteen blogiin, mutta ainakin niissä riittää äidille muisteltavaa sitten niiden vanhuuspäivien iloksi ;)

Pienen miehen ihka ensimmäinen synttärikakku oli lime-valkosuklaa-mansikkajuustokakku

Ja kun vauvan kanssa on kotosalla majaillut, blogimaailma on tarjonnut ihan korvaamattoman arvokkaan harrastuksen. Muiden blogeista olen kalastellut vinkkejä nopeisiin lounaisiin ja oman blogin kommenteista on ollut ihanaa lukea paitsi kannustusta myös hyviä vinkkejä - niin ruokiin kuin vauvan kanssa touhuamiseen.

Ja kun siten tajusin, että nämä arpajaisethan ovat jo ihan ovella, aloin miettiä miten minä tahtoisin lukijoitani kiittää tästä jo yllättävän pitkäksi venyneestä blogitaipaleesta:) Tulin siihen tulokseen, että haluaisin antaa palkinnoiksi jotain sellaista, mistä itse pidän ja mitä arvostan omassa keittiössäni. Valintakriteerinä oli myös, että sen olisi oltava sellainen tuote tai palvelu, jota itse ihan oikeasti käytän koko ajan ja jatkuvasti.  Ja sitten tartuin puhelimeen ja rohkeasti soitin muutamaan paikkaan kysyen haluaisivatko omien suosikkituotteideni edustajat tulla mukaan näihin arpajaisiin. Ja niin siinä kävi, että jokainen soitto tuotti tulosta.

Decanterille soitin, koska meillä on ihan himmeä määrä sieltä hankittuja tai heidän edustamiensa merkkien keittiötavaroja.  Lisäksi tykkään viini - lehdestä, joka kuuluu saman talon tuotteisiin.

Lehden resepteistä osa on jäänyt klassikoiksi meidän keittiöömme. Laadukkaista keittiökamoista voi nyt nostaa esiin vaikka sen alle kuukausi sitten ostamani omenasosemyllyn. Kävelin liikkeeseen, pyysin hyvää ja ystävällinen myyjä kantoi sen eteeni. Ihana laite. Tai Riedelin viinilasit - on se ihan arjen luksusta kun kotona on kunnolliset viinilasit. Ja joo, viini maistuu erilaiselta, kun se on sille tarkoitetussa lasissa. Pieniä suuria juttuja, joita ei älyä arvostaa ennenkuin ne puuttuvat.

Decanterilta arvontaan annetaan voittajan valinnan mukaan joko Viini - lehden vuosikerta (74,90e) tai  Riedelin uutuustuote vesikarahvi (74e), johon voi tehdä vaikka maustettua vettä jääkaappiin.

Teema- astiat ovat aina moderneja

Iittalan astioita meillä käytetään joka ikinen päivä. Minä niiiiin tykkään käytännöllisistä kipoista; sellaisista joita voi pestä koneessa, laittaa uuniin ja sekoittaa keskenään miten huvittaa. Astiakaappi on täynnä iittalaa ja arabiaa. Ja sekoittelen eri sarjoja ihan vapautuneesti.

Mikä parasta, riippumatta siitä, katanko pöytään teemaa ja runoja vai kokoja ja teemaa, kastehelmeä ja kartiota vai muumikuppeja ja origoa, aina näyttää kivalta. Ja laadukas astia kestää; ensimmäiset Iittalan astiani sain monen muun tavoin ylppärilahjaksi ja ostin opiskeluaikana (varmaan kohta lähemmäs 20v sitten) ja ne ovat jokapäiväisessä käytössä edelleen. Eikä minua tietysti haittaa, että Iittala on suomessa toimiva yritys.

Iittalalta lähdettiin mukaan arvontaan 2 mukin tuotepaketilla, jossa voittaja voi itse määrätä, mitkä kaksi iittalan Sarjaton- uutuusmukia haluaa. Mukaan tulee vielä lautasliinapaketti.

Ja kun asioimme ruokakaupassa, meille on tosi tärkeää, että liha- ja kalatiskillä on osaavaa henkilökuntaa. Minulle on kyllä tärkeä kaupanvalintakriteeri, että tuotteet ovat tuoreita ja niiden valmistukseen saa vinkkejä. K- kauppojen lihatiski on yleensä hyvä ja lähellä. Eikä tietysti haittaa, että Sellon Citymarketissa on niin paljon erikoistuotteita; upea juustotiski, kattava hevi-puoli ja usein saatavana lähi- ja pientuottajien tuotteita. Lähikauppamme K-Ravioli taas yllättää usein positiivisesti; vaikkei pienessä liikkeessä tietenkään voi olla koko maailmaa ostettavana, niin joka päivä liha/kalapuolella löytyy jotain, mikä on tuoretta ja hyvää.

Pirkka - tuoremozzarella on kestosuosikkini

K- ryhmän ketjutuotteissa etenkin ne harmaat Pirkka - tuotteet päätyvät tosi usein kärryyn; meillä on yleensä aina jääkaapissa sarjan kuivattuja kirsikkatomaatteja, sitä ihanaa tuoremozzarellaa ja kuivakaapissa pappardellea, jota ei muuten tahdo löytää edes mistään muualta. Uutena juttuna tämä vauvan kanssa eläminen on tuonut meidän pakkaseemme ne pirkan itämaisia ruokia sisältävät mikrotettavat kuutiot. V löysi ne kaupasta ja osti alunperin itselleen töihin hätävararuuaksi. Vaikken yleensä ikinä syö valmisruokia, niin noista on tullut useamman lounaan pelastaja. Kestävät mikrotuksen hienosti ja niitä syö mielellään.

Soitto Keskolle antoi arvontaan mukaan 50,- lahjakortin jonka voittaja voi sitten käyttää itselleen sopivissa K-ryhmän liikkeissä.  

Joten tervetuloa kaikki osallistumaan tämän blogin historian toisiin arpajaisiin! Osallistua voit jättämällä puumerkkisi tämän postauksen kommenttilootaan. Ja mielellään kuulisimme muistojanne tähän blogiin liittyen; liittyykö blogiin jokin hassu sattumus omasta elämästäsi tai onko jokin erityinen juttu jäänyt mieleen. Muutakin palautetta saa toki jättää, kuten aina :) Kommenttiareena on siis vapaa ja jokainen kommentin jättänyt osallistuu arvontaan. Muistakaa muuten laittaa kommenttiinne jokin nimimerkki, jonka voin sitten raapustaa arpalippuun. Arvonta suoritetaan juhlallisesti lauantaina, 20.10.2012.

Kiitokset siis kaikille teille ihanille lukijoillemme näin sanallisesti ja arpaonnen suosiessa myös vähän konkreettisemminkin:) Ja suurkiitokset myös palkintojen lahjoittajille - mahtavaa, että lähditte mukaan! Joten ei muutakun onnea matkaan ja osallistumisia kehiin!

Tuleeko Teurastamosta Helsingin Meat Packing District?

Uudessa Teurastamon alueessa minua viehätti oikeastaan eniten ilmassa väreilevä lupaus tulevasta. Tänään vanhojen punaitiilisten rakennusten keskellä on vasta alku, mutta jo ensi kesänä enemmän. Enkä sano tätä vähätellen; se alku on laadukas ja täynnä lupausta.

Kävellessäni Roslundin lihabaarista Pasta Factoryn kautta Kellohalliin illalliselle en voinut olla miettimättä kehittyisikö Teurastamon alueesta joskus New Yorkin Meat Packing Districtin kaltainen moderni ruokien aarreaitta. Ainakaan innostuksesta se ei jää kiinni, sillä kaikki mitä näin ja kuulin bloggaajille Teurastamon alueelle järjestetyllä esittelykierroksella huokui innostusta, intohimoista suhtautumista ja halua löytää uusia ja erilaisia tapoja tarjota asiakkaille elämyksiä.

Minä olin kuullut jotain surinaa Teurastamosta aiemminkin, mutten oikein ollut sisäistänyt mikä se oikeastaan on - onko se uusi kauppakeskus, ravintola, uusi maatilatorin tyyppinen kauppa vai kauppahalli? Oikeastaan se ei ole mitään edellämainituista ja kuitenkin se varmasti tulee sisältämään kaikkea tätä kunhan aikaa kuluu.

Kyseessä on siis Helsingin kaupungin aikoinaan teurastuslaitokseksi rakennuttama rakennusrypäs lähellä kalasataman metroasemaa. Teurastustoiminta on kuitenkin loppunut ja rakennukset pihapiireineen tullaan ottamaan vähitellen uuteen käyttöön. Tavoite on kunnianhimoinen; meille kerrotun perusteella tarkoitus on, että alueella toimivat yritykset paitsi tarjoavat tuotteitaan, myös elämyksiä ja luovat kaupunkiin uudenlaista ruokakulttuuria. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä siitä, mitä kaikki nämä hienot sanat voisivat tarkoittaa mainittakoon vaikka, että kellohallissa oltiin jo luvattu koko ravintolan edessä aukeava piha Ravintolapäivän ravintoloille. Muutama varauskin oli jo kuulemma saatu.



Juujuu, tulevaisuudessa niin, mutta mitä alueella on tänään?

Tällä hetkellä teurastamon portilla toimii Kauppahallista tutun, legendaarisen Roslundin uudenlainen "lihabaari". Idea on minusta hieno; baarin henkilökuntaan kuuluu lihamestareiden lisäksi kokki, joka voi valmistaa ruuan mistä tahansa, mitä tiskissä näkyy.

Ja tiskistä löytyy "hyvä perussetti" - mutta tilaamalla Roslundilta luvataan, että saatavilla on myös erikoisempiakin ruhonosia. Tammisen  luomulihaakin oli tulossa valikoimiin. Varsinaisen lihakaupan lisäksi Roslundin Teurastamon portissa toimii siis lounasravintola, jossa kaupanteon ohella voi istua ja nauttia valmiin lounasannoksen tai pyytää kokkia valmistamaan vaikka pihvin tiskissä näkyvästä fileestä ravintolan hiiliuunissa.

Anniskeluoikeuksia ei toistaiseksi ole, mutta sellaiseenkin toivotaan lupien heltiävän kun Teurastamon piha-alueille kaavaillut terassit aukeavat. Terasseista toivotaan myös lisää aiaskaspaikkoja, sillä lounasaikaan pieni myymälätila on tupaten täynnä ihmisiä. Eikä sitä ole vaikeaa uskoa kun katsoo vaikka tuota perjantain ruokalistaa - ainakin minulle ajatuskin pulled pork burgerista herautti veden kielelle  ;)

Teurastamon portilta siirryimme suomen ilmeisesti ainoan tuorepastaa valmistavan yrityksen, Pasta Factoryn tiloihin. Saimme pikaperehdytyksen pastanteon saloihin myymälän takahuoneessa sijaitsevan tuotantokoneiston äärellä.

Pasta Factoryn myymälässä yritys pääsee tarjoamaan kuluttajille laajemmat valikoimat niitä pastoja, joita monet nimekkäät Helsinkiläiset ravintolat jo asiakkailleen tarjoavat.


Joitain pastalaatuja on saatavilla riittävän suurten kauppojen hyllyillä, mutta koska tuorepasta on nimensä mukaisesti tuoretavaraa, se ei kestä pidempiä säilyttelyjä mikä tietysti osaltaan karsii valikoimaa vähittäiskaupassa.

Kolmantena yrityksenä Teurastamon alueella toimii tällä hetkellä ravintola Kellohalli. Kerrankin on mahdollisuus sanoa, että Tiedän Mikä Minusta on parasta listalla, koska Antto Melasniemen esittelyjen jälkeen pöytäämme kannettiin kutakuinkin kaikkea, mitä listalla oli ;) Ruokajuomana tarjoillut viinit kävi esittelemässä Vindirektin Kim Moliis. Mieleeni jäivät Kung Fu Girl Riesling, joka kohtalaisen korkeasta (18g) jäännössokeristaan huolimatta oli erinomaisen miellyttävä ruokajuoma. Ja jäännössokerin vuoksi tarjoaisin sitä mielelläni vaikka hieman itämaisemman ruuankin parina. Pitää muistaa, kun seuraavan kerran tartun siihen addiktoivaan Tomin keittokirjaan... Pétalos, tiukkatanniininen punaviini olikin tuttu jo vanhastaan ja vaikka punaista ja kalaa ei yleensä mielletä pariksi, minusta se meni oikein hauskasti yhteen sahramilla maustetun tomaattisen kalapadankin kanssa. 

Kaikki ruuat tuntuivat katoavan pöydästä kuin kaste maasta, mutta minä talletin sydämeeni kristallinkirkkaina tähtinä upeanmakuisen savujuuressalaatin, joka oli kertakaikkisen raikas ja uusi tapa tarjota porkkanaa ja punajuurta sekä mielettömät omenasorbetit joita saimme jälkiruuaksi.

Ainakin niitä kehotan kyllä ihan erityisesti kokeilemaan, jos kellohalliin syömään menette. En Koskaan varmaan ole syönyt niin hyvää ja luonnollisen makuista sorbettia. Eri omenalajikkeen pystyi tunnistamaan mausta ihan selvästi. Mieletöntä.

Erikoisempana herkkuna kannattaa myös kokeilla kanansydämiä pitaleivässä - uskokaa tai älkää, ne olivat suussasulavan hyviä - mutta pitäkää varanne, ettei käy kuten Julia Robertsille Pretty Womanissa tai eräälle emännyydelle Kellohallin illallisella: "Slippery little bastards!" ;)

Pääruuista pidin ehkä eniten kirkkaasta lihapadasta, jossa yhdistyi todella kivasti pitkään haudutettu liha, paahdetut sekä kevyesti höyrytetyt vihannekset ja aromaattinen, mutta silti raikas liemi. Ihana, moderni lihapata. Kyllä näissä taas on itsellekin ideaa kotoisten eväiden tuunaukseen.

Antto Melasniemen puheesta jäi mieleen vielä sekin seikka, että kellohalli pyrkii ravintolana olemaan jatkuvasti uudistuva ja teemaa vaihtava ruokapaikka. Vanha teurastamokiinteistö on tavallaan karun persoonallinen kulissi, joka mahdollistaa sen, että ravintolan sali voidaan lähes yhdessä yössä muuttaa aivan toisenhenkiseksi ruokapaikaksi. Jo tänä syksynä ravintolalla on ohjelmassaan useita teemaillallisia.

Kaikenkaikkiaan illasta jäi todella positiivinen fiilis - on Älyttömän Kiva, että jotain tällaista on onnistuttu pistämään käyntiin. Vaikka toistaiseksi liikkeitä on vähän ja Teurastamo ehkä jää hieman kauas Hakaniemestä sen onni on vieressä sijaitseva metroasema. Alueen vetovoimakin varmasti lisääntyy kun Kalasataman uudet asuinkompleksit valmistuvat ja tiloihin saadaan uusia yrittäjiä.  Ja kyllä, tämän tyyliselle alueelle on minusta tilausta - ei auta kuin toivoa, että paikka ottaa kunnolla tuulta siipien alle ja kerää hurjan määrän ihania, innovatiivisia yrittäjiä liikkeineen ja mielenkiintoisia tapahtumia jotka saavat ihmiset liikkeelle.

Kiitokset vielä kutsusta, mahdollisuudesta tulla tutustumaan Teurastamoon näin kädestä pitäen,  erinomaisista tarjoiluista ja erinoamisesta seurasta. Minulla oli tavattoman mielenkiintoinen ja mukava ilta! 

Gangna... eiku New York style omppumuffinssit karpaloilla

Mulla ja muffareilla on juttu. Se on semmonen, että muffinssit tuoksuu, tuntuu ja näyttää tosi hyvälle ja sit mä syön ne. Tai ainakin monta. Näistä tuli hyviä, mutta ehkä pikkuisen liian maustekakkumaisia, sillä jotenkin kuvittelin aitoamerikkalaista reseptiä ja toistakin seuraillessani, että lopputulos olisi jotenkin samettisempi. Mutta todella mehukkaita ja aromaattisia näistä tuli - eikä niitä ole enää yhtäkään jäljellä.

Muffinssien päälle ripotellaan lähinnä pähkinöistä, sokerista ja voista tehty crumble joka karamellisoi muffinssin pinnan.

Kun annoin satsista kahvipullat naapurille, naapurin isäntä oli lähettänyt kiitosten lisäksi viestiä, että noissa kakkusissa on pakko olla jokin salainen mauste. Niin hyviä ne hänen mukaansa olivat olleet.  No, naapurin isännällä tuntuu aina olevan vähän veitikkaa silmäkulmassa ja loputtomasti mukavia pikkuisia kohteliaisuuksia toisille. Se sellainen on muuten karehdittava ominaisuus ja niin toivoisin, etteivät kaikki hyvät jutut tulisi mieleen aina viiveellä, jälkikäteen vaan siinä, heti kun ihmisten kanssa on kasvokkain. Miten paljon parempi paikka maailma olisi, jos älyäisi pukea ne hyvät ajatukset sanoiksi toisten kanssa kohdatessa; siinä ja silloin. Harmittavan usein vain tulevat meikäläisellekin mieleen vasta jälkikäteen. 

Taikinaan voi omppujen kaveriksi laittaa rusinoita ja saksanpähkinöitä tai karpaloita ja pekaaneita, kuten meillä.

Eikä niissä muffinsseissa mitään kovin salaista ollut, mutta kanelia ja luomusitruunaa niihin laitettiin vähän joka välissä ja pintaan ripoteltiin sokerinen ja pähkinäinen crumble joka muffinssin paistuessa karamellisoitui ihanan rapsakaksi muffarin pintaan. Ihania ideoita näistä muffinseista jäi taskuun ja sainpa käytettyä näihin harhaostokseksi osoittautuneen karpalo- tuorejuuston. Idea oli minusta hyvä, mutta käytännössä en sitten osannutkaan käyttää makeaa tuorejuustoa mihinkään. No, näihin se menee ihan sukkana - korvasin alkuperäisen reseptin rusinatkin karpaloilla kun niitä kerran oli jos juustossakin.

Seuraavalla kertaa halusisin tehdä sellaisia vaaleampia muffinsseja, sellaisia mitä myydään robertsilla ja ex-waynesilla. Tosin, niihin luulen että osa jauhoista täytyy korvata perunajauholla ja kananmunia voisi tulla vähän vähemmän... Ei kellään sattuisi olemaan valmiiksi sellaista reseptiä, jolla tulisi silkkisensamettisia vaaleita omenamuffinsseja? :) 

Nauttikaa lehtien pehmittämistä kahisevista kaduista - on kuin luonto pelaisi riehakkaiden lasten tavoin lehtisotaa. Ehkä tuulella ja lehdilläkin on joku juttu. Mihin se kesäkin katosi? 

New York style omppumuffinssit (ohjeen mukaan 24 kpl, minä sain aikaan vähän vähemmän)

(1 kuppi on n. 2,36 dl)

Kuorrute (aineet sekoitetaan keskenään):
1/2 kuppia eli n. 1,2 dl pekaanipähkinöitä (alkuperäisessä ohjeessa saksanpähkinöitä)
1/2 kuppia eli 1,2 dl fariinisokeria
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
1 tl sitruunankuorta, raastettuna
2 rkl sulaa voita

Muffinssitaikina:

2 kuppia elikkä n. 4,7 dl omenalohkoja
2 kuppia vehnäjauhoja eli n. 4,7 dl (suomalaiset jauhot saattavat tehdä jämäkämmän takinan - voit halutessasi hieman vähentää jauhomäärää tai lisätä vähän enemmän voita kun sekoitat taikinaa)
3/4 kuppia eli 1,8 dl ruskeaa sokeria
1/2 kuppia eli 1,2 dl sokeria
2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/8 tl muskottia
1/2 kuppia eli 1,2 dl karpaloita (alkuperäisessä rusinoita)
1/2 kuppia eli 1,2 dl pekaaneita (alkup. saksanpähkinöitä)
3 munaa, rikottuna
1/2 kuppia eli 1,2 dl voita sulana
4 unssia eli n. 113g tuorejuustoa pieninä paloina
1/2 tl vaniljaa (laitoin reilun teelusikallisen vaniljasokeria.

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja laita syrjään.

Sekoita muffinssitaikinan kuivataineet toisessa kulhossa ja toisessa kulhossa sekoita kananmunat, tuorejuusto, sitruunankuori, sula voi ja omenat.

Sekoita kuivat ja kosteat aineet keskenään. Taikinan pitäisi olla suhteellisen pehmeää mutta meillä ainakin vaadittiin pieni loraus vielä ylimääräistä sulaa voita, että taikina ei ollut liian jämäkkää.

Jaa sitten taikina muffinssivuokiin ja pirskottele kuorrute taikinan päälle. Paista n. 190 asteessa 20-25 min tai kunnes ovat kypsiä. Muffinssin koko vaikuttaa paistoaikaan. Anna muffinssien jäähtyä n. 5 min ennenkuin irrotat ne vuuista ritilälle. Malta vielä, kunnes muffinssit ovat jäähtyneet ja tarjoa teen kera.  

Italialaista papukeittoa savupotkalla

Minä rakastan sellaisia rehellisiä, hyvänmakuisia maalaiskeittoja, jotka viimeistellään lorauksella tuoretta oliiviöljyä. Italialainen papukeitto Ribollita on ehdottomasti yksi kestosuosikeistani ja siitä on olemassa niin monta versiota, ettei soppaan pääse kyllästymään vaikka kokkaisit sitä kerran kuussa. Italiassa papusoppaan laitetaan sekaan erilaisia, upeita lehtikaaleja joita vain valitettavan harvoin näkee kaupoissa. Tosin, luettuani Eevan kirjoituksen Turun toreista, ainakin minun menojalkaani alkoi vipattaa vimmatusti toreja kohti. En voi kun olla samaa mieltä Eevan kanssa; menkää toreille etsimään aarteita, kenties löydätte sieltä jopa jonkin pienemmän paikallistuottajan lehtikaalejakin.

Lehtikaalit kun viihtyvät pellossa vielä pikkupakkasillakin, niin satoaikaa on edelleen. Italiassa kaaleja haetaan penkistä vielä lumen altakin. Ja makuahan niissä on ihan toisella tapaa, kuin kotoisassa keräkaalissa. Lehtikaalin puutteessa toki edullinen keräkaalikin maistuu, mutta se vaatii paljon pidemmän haudutteluajan kuin lehtevämmät sukulaisensa. Eikä tästäkään sopasta makua jäänyt puuttumaan, kun löysin Sellon lihatiskistä savupotkan. :) Se oli upea aarre, kun kesän luuttomien keittolihojen jälkeen siihen törmäsin!

Papukeitto suurustuu hieman samettiseksi, kun pavut hajoavat liemen sekaan.

Muistan jostain lukeneeni, että italiassa tämän tyyppiset kaali-papukeitot on tehty perinteisesti suolatuista potkista, joita haudutellaan keitossa pitkiä aikoja. Tällaisia suolapotkia en ainakaan itse osaisi edes käyttää, mutta savupotka ei vaadi mitään kummempaa; sinne vaan sopan sekaan ja kaalit hautumaan yhdessä juuresten ja yrttien kanssa herkulliseksi keitoksi.

Meillä soppaa tehiin sunnuntailounaaksi, mutta isosta määrästä keittoa riitti tietysti iloa myös koko alkuviikoksi. Oikeastaan soppa vaan paranee seuraavaan päivään tultaessa. Keiton määrää voi säätää suuremmaksi ihan hyvin kaalin koolla ja papujen määrällä - potkasta riittää kyllä tehoja isommankin sopan maustamiseen.

Ja sitten vielä ihan lopuksi yksi hävikkiherkkuvihje keittojen maustamiseen; keittoihin voi käyttää myös ne vanhat parmesanin kannikat, joita jääkaappiin aina jää - siis tarkoitan niitä kuoripaloja, joista on jo kaikki helposti raastettavissa oleva juusto käytetty. Älä missään tapauksessa heitä pieniäkään paloja pois; ne puhkuvat umamia ja antavat juuri tämäntyyppisille keitoille ihan mahtavan maun. Kannikka laitetaan keittoon liemijuuresten kanssa ja ongitaan pois kun keitto laitetaan tarjolle. Eli nuukaile kunnolla ja ole oman elämäsi superkokki ;) Minä juuri viime viikolla laitoin sellaisen kannikan kanakeittoon ja taivas että tuli hyvää! Kokeilkaapas joskus ihan huviksenne miten tuttu ja arkinenkin keitto saa ihan uuden elämän jämäkannikasta.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä papusopan aineet niinkuin ne meillä kattilaan menivät.

Savupotkan liha paloitellaan lopuksi keiton sekaan suupaloiksi.

Italialaishenkinen papusoppa savupotkalla (isolle joukolle, varaa ainakin 8l kattila)

loraus öljyä
1 keräkaali (keskikokoinen)
1 sipuli
2-3 sellerinvartta
2-3 porkkanaa, kuorittuina
pala juuriselleriä
1 iso purjo
2 isoa rosmariinin oksaa
1-2 salvian oksaa
n. 4 laakerinlehteä / pieni laakerin oksa lehtineen
6-8 voimakkaan makuista (kivellistä) mustaa oliivia
n. 1 l kasvis- tai lihalientä
1 savupotka
mauste- ja mustapippureita

1 pkt n. 400g suuria valkoisia papuja
1 prk n. 400g valkoisia papuja

suolaa
espeletten chilijauhetta
kuivattua chiliä (esim. santa marian chili explosion - myllystä)


lopuksi:
tuoretta timjamia
tuoretta lehtipersiljaa (tai poimulehtipersiljaa)

Lorauta kattilan pohjalle öljyä ja pilko kaali ja sipuli öljyyn. Paahda kaalia hieman öljyssä ja anna palasten hieman napata väriä kulmiinsa. Lisää sitten liemikasvikset eli pilkotut varsisellerit, porkkanat, juuriselleri ja purjo. Liemeen käytettävät yrtit voit sitoa keittiönarulla nipuksi, joka on helppo poistaa kun hauduttelu on ohi. Yrtit antavat makunsa liemeen.Lisää vielä oliivit, pippurit ja savupotka. Peitä sitten savupotka liemellä ja jätä soppa kiehumaan hiljalleen ainakin tunniksi.

Lisää sitten kypsät pavut ja jätä soppa hautumaan vielä tunniksi-puoleksitoista. Pavut saavat hajota osittain soppaan, jolloin niistä tulee vähän suurusta liemeen. Maista soppaa ja mausta vielä chilillä - espeletten chilijauhe on siitä kivaa, että se antaa samalla vähän täyteläistä ja paprikaista aromia tekemättä keitosta kuitenkaan punaista.

Ennen tarjoilua leikkaa lihat savupotkasta suupaloiksi sopan sekaan ja mausta tuoreilla yrteillä, suolalla ja pippurilla. Lorauta päälle vähän hyvää oliiviöljyä ja tarjoa hyvän maalaisleivän kanssa.

Pure! Eli ruokaa bistrossa

On oma syyni, että olen käynyt niin vähän missään ulkona viime aikoina. Kyllähän sitä pääsee, kun vaan lähtisi.  Mutta jokainen pienen kanssa kotoileva äiti varmasti arvaa, millaisen mekkalan I pistää pystyyn jos äiti katoaa näkökentästä. Vaikkei Mitään Hätää olisikaan, äiti on hyvä olla taustalla. Nii-in, vaikka leikkiin ei äitiä juuri nyt tarvittaisikaan niin hyvä on olla saapuvilla, varmuuden vuoksi.

Ja tunnustettava on, että minä olen ihan liian pehmo ja ihan I:n pompotettavissa. Suloinen hymy tai anova katse ja taas äiti on sulaa vahaa ;) Ehkä tässä on nyt selitystä vähän liikaakin, mutta samalla kun kirjoittelen tätä, koitan asennoitua siihen, että perjantaina yritän oikeasti päästä vähän likkojen kanssa ulos. Kyllä ilman I:tä, illalla ja kyllä, sinne pitää lähteä ennenkuin I on unilla. Puuh - edellisillä kerroilla kun olen sopinut jotain ja yrittänyt ulkoontua ilman pikkumiestä aikuisten rientoihin olen lopulta päätynyt kahdesti Jorviin ja kerran sukujuhliin ;) Mitähän tällä kertaa - ihan jännittää. Toivottavasti ei ainakaan Jorviin tarvitse lähteä tällä kertaa.

Vaikka elämä taaperon kanssa välillä tuntuukin kulkevan kriisistä toiseen (Herttaa lainatakseni "ei se ole helppoa olla pieni"), niin usein me ollaan sitten vaan suunnattu tien päälle yksissä tuumin. Ja kun ystäviäkin olisi hyvä nähdä, niin yhtenä kauniina päivänä pakkasin I:n kärryihin ja karautimme yhdessä M:n kanssa Pure Bistroon.

Olin kuullut paikasta hurjasti hyvää etukäteen. Myös Pure Bistron nettisivut ovat kyllä harvinaisen näyttävät ja ihan kuin reväisty jostain fantasiaromaanista. Ainakin minä olin ihan haljeta uteliaisuudesta kun kävelimme sisään.

Tietysti sillä, että menee tuollaiseen paikkaan taaperon kanssa on vaikutuksensa elämykseen. I oli nimittäin päättänyt olla nukkumatta toisia päiväunia autossa. No tämän seurauksena mies oli tietysti vähän ylivilkkaana ravintolassa ja päätti olla syömättä keittiön hänelle ihan kattilassa lämmittämää kotoisaa muusia ja grillikanaa, ilmaisi tahtovansa kaikkea äidin lautaselta (mutta maistettuaan totesi, että niitäkään ei voinut syödä), söi vain hätävararuokana olleet mandariinit, heitteli lelunsa lattialle ja taaperoi koko ajan pois syöttötuolistaan ikkunalaudalle tai ovelle katsomaan laivoja. Ja kaikki tämä pelkän alku- ja pääruuan aikana! Onneksi ravintola oli heti avaamisen jälkeen lähes tyhjä, ettemme olleet pahemmin häiriöksi isolle joukolle ihmisiä. :) Niinpä niin, vähän meni äidillä pikaisen ravinnonhankinnan puolelle tämä elämys.

Hyvää ja raikasta, mutta turhan konservatiivinen upean ruskistetun voin ja yrttisen leivän jälkeen...

Ruoka oli hyvää ja osittain I:n rauhattomuuden takia haluaisin ehdottomasti päästä käymään ravintolassa kunnolla illallisaikaan, ajan kanssa ja mukavalla seurueella. Tarjolla olisi nimittäin ollut myös herkullisen kuuloinen erikoisannos listan ulkopuolelta joka tarjoiltiin vain kahdelle. Emme kuitenkaan päätyneet siihen, koska M oli jatkamassa kotiin ruuanlaittopuuhiin myöhemmin. Listalla on hauskasti mahdollisuus syödä pelkkiä pikkuannoksia tai normaalit alku-, pää- ja jälkiruuat. Lisäksi lista ilmeisesti vaihtuu aika usein, mikä takaa sen, että uusia annoksia riittää vaikka kävisi useamminkin.

M tilasi pari pikkuannosta; tartar- pihvin ja skagenin, minä tilasin alkuruuaksi skagenin ja pääruuaksi sieniohraton. Kaikki oli laadukasta ja hyvää, mutta jollain lailla minulle jäi olo, että vain pääruuassa oli samaa fiilistä kuin nuo nettisivut henkivät. Se oli todella hyvää, syksynmakuista ohrattoa, jonka reunoille oli tehty krhm, jotain raikasta vihreää :) Vähän suorastaan hävettää, ettei tullut beebonoinnin keskellä kysyttyä mitä se vihreä ja ruskea maukas tahna olivatkaan... Sarjakukista älysin kysyä, mutta nimi oli kuulemma kokin suomennos latinasta ja siitä huolimatta kukat olivat syötäviä! ;) Olisi varmaan alkupalaa tilatessa pitänyt kysyä tarjoilijalta, mitä hän suosittelisi pääruuan alle, sillä skagen oli kaikin tavoin raikasta ja hyvää, mutta ehkä turhankin konservatiivinen annos innovatiivisen, kauniin ja hyvänmakuisen ohraton rinnalle. Jotenkin olisin ajatellut, että paikan tyyliin olisi sopinut kehittää skageniin joku hauska twisti vaikka esillepanoon. Tietysti klassikkoannoksen tuunaus tuo aina omat riskinsä. Mutta kun ravintolan ilme verkossa vaikutti niin raikkaan modernilta ja rehellisen irtioton tekevältä, niin minä ainakin olisin hyväksynyt tai suorastaan toivonut näkeväni jonkin raikkaalla tavalla uudenlaisen skagenin :)  Kaikkeen muuhun olikin saatu mukaan jotain uutta, kuten nyt vaikka niihin leipiin, jotka tuodaan pöytään kun asiakas saapuu.

Ruskistettua voita - jumalaisen hyvää fenkolisen leivän kanssa...

Kuten Spississäkin taannoin, myös Puressa tuotiin pöytään alkupalaleivät muodikkaasti pussissa. Pussin sisällä oli kahdenlaista leipää, jotka selvästi jakoivat mielipiteet - M ei tykännyt yhtään siitä fenkolilla maustetusta leivästä kun minä taas tykkäsin siitä hurjasti. Erityisen hauskana pikkujuttuna täytyy mainita leipien kanssa tarjottu upea, ruskistettu voi. Etenkin sen ruskistetun voin kanssa fenkolileipä oli minusta täysosuma. Raikas mauste leivässä sopi niihin tummempiin, paahtuneisiin voin aromeihin kuin pieni nenä pikkuprinsesssan päähän. Voi tarjoiltiin dramaattisen mustan kiven päältä, joka korosti sen kaunista väriä.

Jälkkäritkin näyttivät listassa ihan houkuttelevilta ja ensi kerralla toivottavasti pääsen niihinkin käsiksi, mutta pääruokien jälkeen alkoi tuntua siltä, että I:n pitää päästä ulos katselemaan laivoja, raitiovaunuja ja kaikkea sitä jännää, mikä Siellä Ulkona surisee ja pörisee. Ja nopeasti sittenkin.

Joten mitä minulle oikeastaan jäi reisusta mieleen oli se upea voi ja vielä upeampi pääruoka. Ehdottomasti uudelleen käymään, mutta ajan kanssa ja vähän myöhemmin, kun puheensorina täyttää ilman.

p.s. Parhaita kaveritreffipaikkoja keskustassa tuommoisen taaperon kanssa ovat toistaiseksi olleet Stokkan ravintolakeidas (aika kallis ja täynnä, mutta siellä on leikkipaikka) ja kesällä mattolaituri (kahvin kanssa tarjottavat leivät eivät ole ihmeellisiä, mutta kahvi on hyvää ja siellä on hiekkalatikko! ) :) Jos tiedätte jotain kivoja paikkoja näin synkeää syksyäkin ajatellen niin puhukaa tietonne heti :)

Rapeakuorista makrillia tomaattisalaatilla ja Hauhalan kuusenkerkkähanhea

Minulla on runsaudenpula. Liikaa on taas varastossa kuvia ja ihan liian vähän aikaa kirjoitella. Mutta; jospa kirjoitan nyt vaikka ihan lyhyesti parista hyvästä jutusta, joita on sattunut haaviin matkan varrelta.Voitte sitten soveltaa miten tykkäätte!

Kun taannoin lueskelin Nigelin opusta ajan kanssa, merkkailin sieltä talteen myös makrillireseptin josta Nigel sanoo, että jos makrillin nahkaa ei paahda ihan rapeaksi ja lisänä tarjoa makeanhapokasta tomaattisalaattia, ei makrillin kanssa kannata edes vaivautua. No, kuten pidempään blogia seuranneet tietävät, minulla ja makrillilla on jos nyt ei viha-rakkaussuhde niin ainakin jonkin sortin rakkaus-pakkomiellesuhde; eli vaivauduttu on, ennenkin. Huoh, niin maukas kala, mutta ah niin petollinen.

Mutta "Nigel ei ole pettänyt minua koskaan", mietin ohjetta lukiessani. "Eikä petä nytkään", päätin ja onneksi niin, sillä vaikka oikaisin joka mutkassa niin hyvin kävi. Nigel oli fileoinut makrillin ja paistanut sitä "under broiler" (kuin kotioloissa sujuvasti jotta grillivastuksen alla uunissa) kunnes nahka saa kaunista kullanväriä ja muuttuu ihan rapsakaksi. Vaikka olin vähän epäuskoinen että onnistuuko moinen, päätin kokeilla. Minä en nyt halunnut fileoida makrillia, kun siinä puuhassa osa lihasta jää selkärankaan eikä minulla ollut tällä kertaa jaksamusta keitellä kalalientä hukkapaloista. Hämmentävää oli, että mahasta todella tuli rapea. Ensi kerralla kyllä fileoin kalan, jotta saan molempiin kylkiin rapeaa nahkaa. Annoksestakin saa ehkä kauniimman sillä tavoin. Mutta erinoamisen helppoa ja hyvää.

Tomaattikastikkeen salaatti-inkarnaatiossa on mausteena valkosipulia, kapriksia, sitruunaa, sitruunatimjamia ja kevätsipulia.

Kun nyt kirjoittelen tätä näin jälkikäteen ja kirja on mökillä, en pysty tarkistamaan, mitä Nigel teki tomaatille, mutta minä päätin varioida sitä kampelan kanssa tarjottua tomaattikastiketta. Päätin, että käytän samaa ideaa, mutta en silppua tomaatteja vaan viipaloin ne salaattimaiseksi ja lisään kastikkeeseen vähän sitruunan kuorta.

Makrillin kuoresta saa rapean paahtamalla. Ensi kerralla vähän pidempään ja fileoituna!

Mikä erinoamisen terveellinen ja upea syyslounas siitä saatiinkaan. Lisänä voi tarjota vielä hyvää maalaisleipää, jolla kaikki ihanat mehut saa kerättyä talteen. Nigel muuten vinkkaa, että kun kalojen paistovuuan vuoraa foliolla, säästää itseltään paljon vaivaa tiskissä. Ja minä voisin lisätä, että kun valitsee vähän korkeareunaisemman vuuan, kalat eivät pääse sotkemaan niin pahasti uunia kun niistä roiskuu paahtuessa öljyä.  Niin että reunalliseen vuokaan folio, kalat tai fileet vuokaan, sisään/alapinnalle ripaus suolaa, päälle loraus oliiviöljyä ja grillivastuksen alle kuumaan uuniin. Paahda kunnes nahka on rapeaa ja sieltä täältä kullanväristä. Tarjoa sitruunankuorella, kapriksella ja yrteillä maustetun lämpimän tomaattisalaatin kanssa joka tehdään kuten taannoinen kampelan kastike.

Hanhen nahka palaa herkemmin marinoidussa fileessä, joten tarkkaile sen väriä paiston aikana.

Toinen helppo herkku oli Hauhalan hanhitilan hanhen rintafile, johon Sellon citymarketin lihamyyjä sanoi huippukokkien tehneen marinadin. Olin vähän epäluuloinen valmismarinoitua hanhenfilettä kohtaan sitä ostaessani, mutta se oli ihan turhaa. Mutta ilmeisesti tässä tosiaan oli Mr. Välimäellä sormensa pelissä, mikä saattaa vähentää ihmetyksen määrää. Oikeasti kuusenkerkkä sopii älyttömän hyvin hanhen kanssa. V kilautti Selloon vielä jälkikäteen ja kysyi, miten marinoitu hanhifile kannattaa valmistaa. Pelkäsimme nimittäin, että sokerinen marinadi palaa lihaan ja kämmellämme koko shown. Marinoitu eläin valmistetaan kuitenkin samaan tapaan kuin olemme aina ankkaakin tehneet; ensin paistetaan rasvapuolelta kovalla tulella nelisen minuuttia, kääntö ja lihapuolelta paistoa pari minuuttia, sitten uuniin 175 asteeseen reiluksi 10 minuutiksi jonka jälkeen sen annetaan vetäytyä pyyhkeen sisällä muutama minuutti. Jos hanhen rinta on kovin iso ja paksu, uunitusaikaa voinee hieman pidentää. Liha kuitenkin kannattaa jättää kunnolla punaiseksi.

Uunipunajuuret vuohenjuustolla ovat olleet tämän syksyn hitti monessa blogissa, eikä syyttä.

Lisäkkeenä tarjosimme uunipunajuuria ja vuohenjuustoa sekä salaattia kypsillä persikoilla. Jos siellä kaapissa sattuu olemaan kuusenkerkkäsiirappia salaatin kastikkeeseen voi lorauttaa sitä hieman.

Persikka sopii kuusenkerkkämarinoidun hanhen kanssa. Aina parempi, jos kastikkeessa on pehmeää happoa ja makeutta.

Meillä ei ollut, joten käytin kastikkeeseen öljyn, suolaripauksen ja sherryviinietikan lisäksi pienen tujauksen vaahterasiirappia. Oli siinä linnulla kerrankin kyllä ihan käsittämättömän hyvin onnistunut valmismarinadi. Tästä ei herkku paljon helpommaksi muutu.

Joten näillä eväillä alkavaan viikkoon. Ai niin, I muuten tykkäsi tuosta hanhesta myös - useimmiten pilkoin sen pieniksi, risoton sekaan, sillä siivu oli selvästi pienen kärsivällisyydelle liikaa. Mutta kyllä se pienikin suu hyvän maistoi. ;)

Rapusoppaa dagen efter eli tarinaa rapujen kuorista juhlien jälkeen

Meillä oli tuossa elokuussa ihan poikkeuksellista säkää, sillä mökkivieraat toivat tullessaan kasan rapuja. Siitä pyöräytimmekin sitten instant - rapujuhlat ihan ilman valmistautumista :) Mutta kun vieraat eivät niin vieraita olekaan, vaan hyviä ystäviä, ei haittaa vaikka kasassa ei olisikaan ihan viimeiseen asti mietitty setti. Tämä postaus sensijaan on tekeytynyt huolella kiireen jaloissa ja useimpien kohdalla lienee jo myöhäistä tälle vuodelle vinkkailla, miten niitä syötyjen rapujen kuoria voi hyödyntää. Mutta ehkä tästä jää jollekin vinkki korvan taa - ensi vuotta ajatellen.

Saaristossa rapujuhlat ovat vanha traditio, johon minä olen tutustunut vasta V:n kautta. Useimpina vuosina olemme rapuja syöneet, mutta itse en ole koskaan rapuja keittänyt. Ökräftan tekee sen sitäpaitsi varsin pätevästi ja riittävän isoissa keittoastioissa, joten ravut meidän pöytäämme ovat jo pitkään tulleet siltä suunnalta.  Joskus lapsena muistan ihmetelleeni satunnaista katiskaan saapunutta saksiniekkaa, jonka isä toi lapsille kummasteltavaksi. Ja kun sitä oli hetki katseltu tuijottelimme miten se hetken tuumimisen jälkeen lähti pinkomaan takaisin syviin vesiin. Sen herkullisuuteen suhtauduin tuolloin varsin epäilevästi. 

Vaikkakin suurta herkkua, lopulta ravuissa on vähän syötävää. Jäljelle juhlista jää (vuosittain erivahvuisina toistuvien allergisten päänsärkyjen lisäksi) suuri kasa kuoria, jotka juhlaemännän olisi suotavaa jotenkin käsitellä vielä samana iltana - ne nimittäin alkavat haista tosi pahalle älyttömän äkkiä. Joskus on kieltämättä mielessä vilahtanut, voisiko noita valtavia kuorivuoria käyttää vielä johonkin?

Niinpä kun lueskelin taannoin arvostelemaani Michael Björklundin Lähiruokaa - kirjaa, pistin heti yhden kirjanmerkin kohtaan, jossa Michael neuvoo keittämään ravunkuorista keittoa rapujuhlia seuraavana aamuna. Michael keittää sopan kuorista suoraan - minä päätin oikaista sen verran, että keitin kuorista liemen, jota käytin keiton pohjana seuraavana päivänä. En tiedä olisivatko kuoret säilyneet jääkaapissa aamuun - emme päässeet testaamaan, sillä jääkaappi oli Ai-Van liian täynnä - kuten tavallista. Mutta hienosti toimi näinkin ja muuten teinkin Melkein Michaelin ohjeella.

Sanon melkein siksi, koska minulla sattui vielä olemaan sitä kuminajuustoa jääkaapissa taannoisesta matjes-silli-kaalisysteemistä ja halusin käyttää sen pois.  Ja koska Michael neuvoo maustamaan ravunkuorikeiton kuminalla ja tarjoamaan sen kanssa krutonkeja, minä luin sujuvasti että tähteeksi jääneistä paahtiksesta saa tehtyä pieniä kuminajuustolla päällystettyjä veneitä sopan päälle. Erinomaista, suosittelen lämmöllä! Mutta jos kuminajuustojämää ei ole, kannattaa tehdä krutonkeja, koska jotain pehmeää leipää liemimäinen soppa suorastaan huutaa kaverikseen. Paahtis tai ranskanleipä suorastaan sulaa keittoon ja siitä tulee hieman kuin suurus muuten aika ohueeseen soppaan.

Tillin puuttuessa maustoin keiton korianterilla ja kuminajuustoveneiden lisäksi tarjosin keiton kanssa inkiväärismpylöitä.

Sen verran ihmettelin ravunkuorien kanssa, että ohjeessa käsketään poistamaan ravunkuorista harmaanmusta sappi ennen keittämistä. Ihan ei valjennut missä sen sapen olisi pitänyt olla? No, ravunkuoria oli nin paljon, että valitsin liemeeni koko saaliista vain "helppoja" kuoria.  Saksia, pyrstöjä ja muita sellaisia, joissa ei taatusti ollut mitään harmaanmustaa. Vielä jos niihin oli jäänyt hieman rapuvoita niin aina parempi. Michael muuten vinkkaa, että mikäli kokonaisia rapuja jää tähteeksi (näkis vaan!) niin ravun lihaa voi tarjota keiton päällä nätisti aseteltuna kasana. Meillä lihaa ei ollut taaskaan jäämään, mutta soppa oli upean makuista ilmankin. Erinomainen ja tarpeeksi helppo juttu jopa rapujuhlien päätteeksi ;)

Kuohkea rapukeitto (Lähiruokaa - kirjan ohjeella, 4:lle)
  
n. 1 kg keitettyjä jokirapuja (tai vastaavan määrän rapuja kuoret)
1 keltasipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl voita
2 dl valkoviiniä
5 dl vettä
5 dl kermaa
suolaa ja valkopippuria myllystä (meillä meni mustaa pippuria)
kuminaa
kruunutilliä tai tillinsiemeniä
1 rkl sitruunanmehua

Valkosipulikrutongit
1 ranskanleipä tai muu vaalea leipä
1/2 dl mietoa oliiviöljyä tai sulaa voita
1 pilkottu valkosipulin kynsi
suolaa ja valkospippuria myllystä

TAI kuten meillä nellemaassa:
loput jämäksi jääneet pahtikset (olisiko ollut n. 6 siivua)
desi kuminajuustoraastetta
sipaisu voita joka leivälle
Säästöpää voi laittaa soppaan maustamisvaiheessa mukaan myös loput siitä kuminajuustostakin raasteena, jos sitä vielä jäi.

Voit tehdä joko kuten Michael sanoo tai sitten oikaista keittämällä liemen ensin, kuten minä. Laitoin kattilaan kaikki hyvännäköiset kuoret jotka löysin (ne elukan päässä/vartalossa kiinni olevat kuoret jätin suosiolla sivuun) Sitten lisäsin kylmää vettä rapujen päälle ja keitin niitä ainakin 20 min. Keittämisen jälkeen siivilöin liemen talteen ja keitin sitä kasaan n. puoleen tilavuutta. Lopputuloksena oli sellainen ehkä 7 dl lientä. Liemi jääkaappiin jemmaan. Seuraavana päivänä vaan korvataan vesi valmiilla liemellä ja menoksi.

Michael neuvoo näin:

Kuori ravut, siirrä pyrstölihat sivuun ja poista kuorista harmaanmusta sappi.

Kuori ja silppua sipuli ja muserra valkosipulinkynsi. Kuullota ne voissa kattilasa ja lisää valkoviini ja ravunkuoret. Sekoita joukkoon vesi ja kerma ja keitä hiljalleen 10 minuuttia.

Siivilöi liemi ja mausta se suolalla, pippurilla, kuminalla, tillillä tai tillinsiemenillä sekä tilkalla sitruunamehua. Vaahdota keitto ennen tarjoilua sauvasekoittimella. Levitä ravunpyrstöt lautaselle ja kaada kuohkea keitto niiden päälle. Lisää pinnalle nokare tillillä maustettua ranskankermaa ja 2 rkl krutonkeja, koristele tillinoksalla.

Krutongit syntyvät siten, että:

Kuumenna uuni 160 asteeseen. Leikkaa leivän sisus sentin kuutioiksi ja levitä ne pellille. Sekoita valkosipuli sekä hiukan suolaa ja pippuria öljyyn tai voisulan joukkoon ja pirskottele seos leipäkuutioille. Paahda uunissa rapeapintaiseksi, n. 15 min. Poista valkosipulin palat.