Big Dad's roast blend: Sidneys's kitchen - ja tosi herkkua kanaa

On pitänyt jo valokuvista päätellen elokuusta asti kehua tosi näpäkkää maustesekoitusta jonka löysin taannoin Sellosta. Saman sarjan mausteita on tietysti vaikka ja kuinka enkä ole niitä kaikkia tyypannut, mutta tätä kyseistä seosta meillä on jo hukattu useampi purkki. Ihan erinomaisen hyvää saa, kun sitä hieroo grillikanaan.

Tuo Sidney's kitchen sisältää simppelisti paprikaa. oreganoa, kuminaa, basilikaa, sahramia, suolaa ja chiliä tässä järjestyksessä. Tietysti kaikkeen kyllästyy ajan kanssa, mutta olin tosi tyytis kun löysin tuon purkin, sillä on pelastettu monta sellaista iltaa, kun ei ole jaksanut enää muuta kuin työntää sitä "jotain kanaa" uuniin. Mutta ihan parasta kanaa sillä saatiin tehdyksi kun grillasimme kanan.

Valitettavasti kanasta ei tietenkään tullut kuvaa sillä kertaa, mutta ohje meni suurin piirtein niin, että avataan kana grillausta varten, hierotaan pintaan tätä maustetta, tungetaan nahan alle rosmariinin oksia ja voita.  Sitten tehdään samalla idealla voi-valkoviinikastike kuin tuossa avatun kanan ohjeessakin - tällä kertaa en vaan laittanut siihen lainkaan sipulia. Kuullotin vaan banaanishalottisipulia ja valkosipulia ensin voissa, lisäsin mustaa pippuria, hujautin perään lasillisen valkkaria ja kun viini kiehui, otin kattilan pois tulelta ja sekoitin mukaan varmaan 50g kylmää voita palasina, niin että soosiin tuli vähän rakennetta. Maustoin suolalla ja pippurilla, mutta sitä en kyllä kuolemaksenikaan jaksa muistaa laitoinko mukaan vielä vähän luomusitruunan kuorta. Itseni tuntien sitruunan hipiä saattoi käydä lähellä microplanea kuin vahingossa ;)

Tuollainen kana grillaantuu kypsäksi n. 50 minuutissa ja sitä on tarkoitus sutikoida tuolla soosilla useaan otteeseen paistumisen aikana. Järjettömän hyvää.

Tuota kanaa tehdessäni muuten syvällisesti pohdin, onko banaanishalottisipulissa oikeasti mitään muuta eroa kuin koko ja pitkämäinen muoto?

Ja lopuksi vielä varoitus; viimeikojen HIR-VEIN-TÄ kanaa sain aikaan, kun lorautin eräänä iltana jalkanuijien marinadiin tuon Big Dad's sarjan Gourmet sahramisiirappia. Kuvittelin että joo, kana, vähän sahramisiirapia ja mausteita -> ei voi mennä pieleen. Kyllä voi. Ihan kauheaa. Onneksi näitä täydellisiä mahalaskuja tulee nykyisin tosi harvoin.

Se sahramisiirappi ei kyllä sovi mun suuhuni yhtään. Se on jotenkin esanssisen oloinen ja tuoteselosteesta lukemalla selvisikin että siinä ei kyllä sanota että sahrami vaan "aromit". Niistä kanoista tuli niin pahoja, että osa jäi kyllä syömättä. Jos jollain on hyviä ideoita, mihin tuon loppupullon voi haaskata niin saa kertoa. Pullossa itsessään oli vinkki laittaa sitä jäätelön päälle ja kaakaon sekaan. Kai sitä jossain välissä on kokeiltava vaikka no, pikkuisen tökkii koko ajatuskin. :)

Arpajaisten tulokset ja Siskot Kokkaa Facebook avattu!

On vihdoin miljoonan kävijän arpajaisten tulosten julkistamisen aika! Kiitokset kaikille ihanista kommenteista ne lämmittivät kovin allekirjoittaneen flunssaista mieltä kun viikonloppuna niitä vielä lueskelin leikellessäni arpalippuja. Ja kiitos vielä Decanterille, Iittalalle ja Keskolle hienoista palkinnoista. Näitä on kyllä kiva laittaa eteenpäin:)

Miljoonan kävijän kunniaksi ajattelin myös vihdoin viimein kunnostautua Facebookin saralla. Eli blogillemme on nyt luotu klikkaa ja tykkää fb-sivu :), jonka pitäisi paitsi helpottaa päivitysten seuraamista, myös tarjota vapaamman areenan keskustelulle. Nähdään sielläkin, siis. :) Mutta ennenkuin halkeatte, siirrytään päivän teemaan.

Arvonta suoritettiin palkintojen lahjoittajien nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä ja toivoisin, että palkintoja voittaneet ottaisivat yhteyttä minuun sähköpostilla tässä alkuviikon (ennen keskiviikkoa) aikana, jotta saan teidän yhteystietonne ja voidaan sopia käytännön järjestelyistä lahjojen toimittamiseksi. Mikäli voittaja ei ota yhteyttä hän menettää oikeutensa lahjaan keskiviikon vaihtuessa torstaihin ja se arvotaan uudelleen torstaina, 25.10.2012. Ja nyt siis arvonnan tuloksiin!

Decanterin lahjan voitti Henna T, joka kommentoi 19.10.2012:

"Kiitos ihanasta blogista ja onnea miljoonasta kävijästä :)

Jos mä en keksi mitä ruokaa tekisin, niin mä tuun aina ekaks tänne väijymään."

Kiitokset kauniista sanoistasi ja Onneksi olkoon! Laita mailia ja kerro haluatko mieluummin Viini - lehden vuosikerran vai Riedelin vesikarahvin. :)


Iittalan tuotepaketin taas voitti Tuulia, joka kommentoi 13.10.2012:

"Onnea, mukaan arvontaan!"

Kiitos Tuulia, toivottamasi onni lieni tarttuvaa! :) Laita viestiä niin sovitaan käytännön jutuista Iittalan lahjan saamiseksi Sinulle.

Ja Keskon 50,-lahjakortin saa.... Hanna, joka kommentoi 10.10.2012:

"Onnea saavutuksesta! Minulle bloginne tarjoaa arjen piristystä ja uusia ideoita ruoanlaittoon, kiitos siitä!"

Kiitos Hanna Sinulle myös - arjen piristys on ihan parhautta, mahtavaa jos onnistumme siinä :) Laita yhteystietosi niin palaillaan asiaan lahjakortin muodossa.

Kiitos vielä kaikille osallistuneille ihanista ja liikuttavistakin kommenteista. Oli mukavaa nähdä teidät kaikki alusta asti blogin matkassa kulkeneet jättämässä lippunne arvontaan. Muutamien kohdalla mietinkin, että vieläkö käytte täällä ja oli hauskaa huomata, että jätitte viestinne. :) Melkein kun tunnettais jo, kumminkin :) Ja kiitos myös niille, jotka ette ole aiemmin tänne mitään kommentoineet sekä teille, joiden kanssa on käyty kahvittelemassa myös bittimaailman ulkopuolella. Iso kiitos ihan jokaiselle kommentin jättäneelle, teitä oli niin monta, että häkellytti :) On se aina, tämmöiset merkkipaalut kuitenkin - ihmiset tekevät juhlan, niin se vaan on.

Mutta nyt on edessä paluu arkeen ja matka kauppaan, mistä pitää ostaa lisää nenäliinoja. Voi toivottavasti tämä kaamea flunssa paranee ennen perjantaita ja Gloria - juhlia. Muutenkin on jo gaalavaatestressi nousemassa tälle rouva punajuurelle, kun lasikengäton hukattu aikaa sitten ja muoto muistuttaa kurpitsaa kotoilun jäljiltä...  Vielä tänään muuten ehtii äänestää suosikkiruokablogia, että viimeinen kuulutus: nyt kaikki hyvän ruuan ystävät liikkeelle hop! Eikä tarvitse äänestää edes meitä, mutta kuten aina "vaaleissa", antakaa äänenne. Paras voittakoon! Ehdolla on iso joukko hienoja ja intohimoisesti ruokaan suhtautuvia blogeja - varmasti jokaiselle jotakin! Minä nimittäin niin toivon, että vaikka printtimedia järjestää kisan, äänestyksessä näkyisi ja kuuluisi kokkaavien ja kokkausblogeja intohimoisesti lukevien ihmisten ääni. Perjantaina sitten kuullaan kuinka kävi:)

Ideoita syksyn parhaista juureslisäkkeistä

Ehkä syksyn suurimmat yllättäjät minulle ovat olleet nuo tylsänkin turvalliset mutta ah niin maukkaat juurekset; punajuuri ja porkkana. Tosin, tylsästä voidaan olla eri mieltä jos satut löytämään punajuurten kaveriksi jostain näitä nyt huudossa olevia väriporkkanoita joissa on todellakin upeat värit. Niistä tulee kyllä ruokapöytään ruska siinä paikassa kun kannat salaatin esille.

Syksyn aikana tuo dynamic duo on jo saunonut savusaunassa ja palannut lautaselleni uutuudenraikkaana salaattina ja rva punajuuri on koristautunut bistro o matissa mustilla belugalinssihelmillä, hieman makeilla pekaaneilla ja tuoksuttunut raikkaalla mintulla kuin tanssiaisiin lähteäkseen. Eikä se ollut kuin eilen kun näin telkkarissa Camillan tekevän marokkolaista juuressalaattia, johon punajuuret ja porkkanat siivutettiin herkullisen ohuelti roomansalaatin sekaan ja koko show maustettiin paahdetuilla manteleilla, appelsiininkukkavedellä ja mintulla. Melkein siitä paikasta kirjoitin joulupukin toivelistaani "vihannesmandoliini". Ihan varmasti tosi herkkua (ohjeen löydät täältä). Ei voi kun ihmetellä, miten hauskan erilaisia yhdistelmiä noista tutuista juureksista oikein saa, kun lähtee ennakkoluulottomasti yhdistämään muihin aineisiin ja yrtteihin. Selvä juuresrenessanssi suorastaan!

Mutta korupuheista konkretiaan, vaikka tästä tuleekin nyt enemmän tämmöinen ideapostaus. Syötyäni noita ravintollasalaatteja tein yhdet versiot niistä kotona ja ajattelin jakaa oppimiskokemukset teillekin. Molemmissa on vielä tuunaamisen varaa, mutta kerronpa nyt mitä opin ekalla kierroksella ja jos joku muu on jo koestanut näitä pidemmälle, saa vinkata mitä minun kannattaa yrittää ensi kerralla. Ja aloitetaan nyt vaikka Bistro o Matin punajuurisalaatilla - kind of.

Minttu, belugat ja punajuuri ne yhteen soppii

Ja koska hyvää pitää aina kehua, on pakko vielä ennen salaattia mainita, että Merituulikin raportoi omalta osaltaan bistro o matista ja se on erinomainen ravintola, jos ette ole käyneet. Me olemme päätyneet sinne vain  brunssille mutta niistä tykänneet kovasti. No, me olimme siellä taas vähän aikaa takaperin ja mieleen tuosta kerrasta jäi erityisesti tämäntyyppinen upea salaatti joka oli tehty punajuuresta, beluga-linsseistä ja paahdetuista pekaanipähkinöistä. Lisäksi salaatissa oli minttua ja jokin hieman makeahko kastike, josta koitin kysellä, miten se on tehty. Tarjoilija kuitenkin taisi unohtaa palata asiaan brunssin pääruokatilaushärdellissä tai sitten kyselin liian arkaluiontoisia salaisuuksia;)  Enkä minäkään I:n jumppaa hillitessä muistanut asiaa enää uudelleen, ennenkuin autossa matkalla kotiin. Mutta pakko sitä oli yrittää toistaa kotona.

Oppimiskokemus nro 1: älä keitä beluga - linssejä liikaa. Minä keitin. Jotenkin onnistun välillä päästämään ne liiankin kypsiksi. Belugoiden kuuluu olla vielä kauniin mustia eikä tämmöisiä hailakan vihreänruskeita kuin kuvassa yllä. Luulen, että keitän niitä liian kovalla tulella ja liian pitkään. Vähän vähempikin riittäisi. Oppimiskokemus 2: salaatti kannattaa tehdä hyvissä ajoin etukäteen, jotta se ehtii maustua. Paahdoin punajuuret uunissa ja kuorin ne kypsänä salaattiin. Mistä päästäänkin kohtaan 3: kuoriminen olisi helpompaa, jos punajuuret olisivat ehtineet jäähtyä ;)

Salaattikastikkeesta tuli ihan ok, muttei se ihan samanlaista ollut kuin alkuperäinen. Minä sekoitin soosin hyvästä oliiviöljystä, sherryviinietikasta ja lorauksesta vaahterasiirappia. Ensi kerralla taidan kokeilla pähkinäöljyä, balsamicoa ja ehkä lorausta jotain kotimaista siirappia - kuusenkerkkää ehkä? Joka tapauksessa hyvää oli näinkin.

Savu - tuotemerkin alla löytyy kasviksille tarkoitettu savustuspussi

Siihen lasipalatsin savijuuressalaattiin löysin avuksi ihan Tuotteen! Cittarissa nimittäin myytiin erikseen juureksille suunniteltua omaa savustuspussia. Fiksumpi olisi tietysti lukenut ensin sen pussin kyljestä käyttöohjeen tai jotain, mutta minä olin ajatellut, että juurekset varmaan ensin keitetään napakoiksi ja vasta sitten savustetaan. Vasta keitettyäni juurekset huomasin, että ne olisi voinut vain kuoria, viipaloida ohuelti ja laittaa niine hyvineen savustuspussiin. Vähemmällä olisi päässyt, taatusti. Nyt kyllä maku tuli ihan oikeanlainen eikä rakennekaan ollut huono, mutta kuumien, kypsien ja savunhajuisten juresten kuoriminen oli tietysti hankalampaa kuin mitä raakojen juuresten kuoriminen olisi ollut. Sitä en osaa sanoa, a) savustuvatko juurekset liikaa jos ne ovat pussissa kunnes ne ovat kypsiä ja b) minkä kokoiseksi punajuuret pitää pilkkoa, jotta ne kypsyvät porkkanoiden kanssa samaan aikaan. Mutta ensi kerralla kokeilen niin ja muistan ne kirsikkatomaatitkin. Kerron sitten kuinka kävi.

Savujuuressalaatin voi tarjoilla kylmänä tai lämpimänä

Tähänkin salaattiin laitoin kevyehkön etikka-öljy-suola-pippuri ja hieman makeutta - henkisen kastikkeen, jossa juurekset pyöräytettiin. Pinnalle lehtipersiljasilppua. Ihan hyvää, mutta jälleen - autenttinen versio oli parempaa. Varmaan sekin oli ehtinyt maustua paremmin.

Mutta jos teillä on niitä juurespusseja jääkaapin kylmälaatikossa niin kaivakaapa esiin - juureksista kannattaa kokeilla jotain uutta ja vähän erilaista.

Ihanaa ja levollista viikonloppua kaikille.

Muistakaa osallistua arpajaisiin!

Ihan hirmuinen määrä ihania kommentteja on jo tullutkin meidän virstanpylväsarpajaisiimme. Kaikille Iso Kiitos. Aivan ihania muistoja ja juttuja tulvi mieleeni niitä lukiessa.

Ja vielä on aikaa lauantaihin. Arvontaan osallistuvat kaikki jotka ovat puumerkkinsä postaukseen raapustaneet kun arvonta alkaa 20.10.2012 Eli varmistakaa osallistumisenne ajoissa ja jättäkää kommenttinne arpajaispostauksen loppuun jo ennen lauantaita :) Voittajille on luvassa hienot palkinnot.

Ja arpajaisista päästään aasinsiltaa pitkin äänestysjuttuihin, eli Gloria Blogawardseissa olemme ehdolla myös lukijoiden suosikkiruokablogiksi. Lukijasuosikin päättävät kaikki lukijat, joten nyt kaikki mattimyöhäisetkin äänestämään omaa suosikkianne. Äänestysaikaa on maanantaihin 22.10 asti. Kuulin vähän huhua, että jo 10 000 on äänensä käynyt antamassa joten liity sinäkin joukkoon tummaan ja käy äänestämässä. Ja vaikka olen tämmöisessä kovin huono niin no, saa meitäkin äänestää ;)

Eipä muuta tällä kertaa - meillä podetaan täällä syysflunssaa ja toivotaan kuumeisesti parempia kelejä. Käykää osallistumassa arpajaisiin ja äänestämässä!

Marokkolainen naudanlihatagine luumuilla

Kun näen kaupassa marmoroitunutta naudan lapaa tai niskaa, minun on tosi vaikea kävellä siitä ohi. Se on kohtuullisen edullista verrattuna fileisiin ja kuitenkin siitä tulee uunissa hauduttaen ihan verrattoman hyvää. Tähän ruokaan sekoitin jotain Camilla Plumilta opittua ja nuotit menivät Jamien malliin. Eikä lopputulosta ainakaan heikentänyt se, että koostin pataa tehdessäni oman "ras el hanoutin" tai ainakin sinnepäin Jamien reseptin lopussa olleen listan mukaan. Meillä kun se elämä harvemmin on niin täydellistä ja ennaltasuunniteltua niin tässäkin reseptissä piti soveltaa. Onneksi se ei haittaa juuri koskaan näissä ruokapuolen jutuissa.

"Tässä on kyllä lähes täydellisesti kaikki oikeat maut", sanoi V ruokaa maistellessan. Se oli hyvää, ihan erinomaista suorastaan. Ehkä tulos olisi ollut vielä autenttisempi, jos meillä olisi ollut kuivattua galangalia ja niitä muitakin harvinaisempia ras el hanout - aineita (muskotin kukka, orris root(?!)  jne). Annoksesta tuli kuitenkin erinomainen, siitäkin huolimatta, että leikkelimme sen alle ihan laiskasti kaupasta ostettua valmispitaleipää, joka on luonnollisesti itse tehdyn kalpea serkku ja nostimme päälle kunnon möykyn kotitekoista tsatzikia. Kertakaikkiaan erinomaista (ja helppoa) syysmuonaa.

Marmoroituneessa lihassa on paljon rasvaa, joka sulaa jättäen lihan mureaksi.

Camillalta opittua ruuassa on se, ettei tuollaista lihaa kannata leikellä ihan pieniksi paloiksi. Ruuasta tulee paljon, paljon rikkaamman ja herkullisemman oloista kun liha on lähes minipohveinä kastikkeen seassa. Ja tietysti ne minipihvit on ruskistettava rakkaudella. Kun meillä lihaa oli kilon verran, niin ruskistin sen kolmessa erässä käännellen jokaista palaa ja antaen kaikkien kylkien saada väriä kunnolla.

Kun neste ei peitä lihoja kokonaan, ne pääsevät paahtumaan upeanmakuiseksi vielä uunituksen aikana. Kaikki jänteet ja rasva sulavat ja liha on ihan lohkeavaa.

Se, mitä en tehnyt Jamien ohjeen mukaan oli, etten antanut lihan marinoitua mausteseoksessa vaan lisäsin mausteet pataan ruskistamisen jälkeen ja annoin niiden hetken kiehua öljyssä ja rasvassa. Mausteita ei saa polttaa, mutta niitä pitää kuumentaa sen verran, jotta ne alkavat tuoksua ja aromit vapautuvat. Lisäksi koska tein tätä vähän kompostikeittiön hengessä pilkoin pataan kaikkea mitä sattui käden ulottuville; tomaattimurskan sijaan muutaman tasolta löytyneen kypsän, upeanpunaisen terttutomaatin, kuivien lisäksi tuoreita luumuja ja paljon sipulia.

Jamie luettelee reseptinsä lopussa, että ras el hanout sisältää yleensä ainakin muskottipähkinää, kanelia, muskotinkukkaa, aniksen siemeniä, kurkumaa, cayannea, pippureita, kuivattua galangalia, inkivääriä, neilikoita, kardemummaa, chilejä, maustepippuria ja jotain, mitä kutsutaan orris rootiksi. Tästä siis sujuvasti tulkkasin että laitan ras-el hanout - lusikallisen sijaan pataan neljänneksen muskottipähkinästä raastettuna, neljännesteelusikallisen kanelia ja saman verran inkivääriä, kolme neilikkaa, ripauksen kardemummaa, aji cristal - chilin ja espeletten chilijauhetta (koska cayanne oli loppu) ja maustepippuria. Ihan riittävän hyvä approksimaatio. Ja sitten vaan kaikki loput aineet (paitsi tuore korianteri) pataan, vähän lihalientä perään (sen verran että lihat olivat puoliksi nesteen peittäminä), kansi päälle ja uuniin n. 180 asteseen n. 2h tai kunnes liha on ihan lohkeavaa ja ihanaa. Lopuksi mukaan loraus öljyä ja korianterisilppu. Tarjoiltiin pitaleivänpalojen päältä tsatzikin kanssa.

Marokkolainen naudanlihatagine luumuilla (6-8:lle)

mausteseos
1 rkl ras el hanoutia (Saa valmiina kaupoistakin)
1 rkl jeeraa
1 rkl kanelia
1 rkl jauhettua inkivääriä (tai inkivääritahnaa)
1 rkl paprikamaustetta (makeaa paprikaa)
suolaa ja mustaa pippuria

n. kilo naudan lapaa tai niskaa
2 sipulia
1 aji cristal ja 1 keltainen chili
2 kynttä valkosipulia
purkki tomaattimurskaa tai neljä-viisi suurehkoa tomaattia
1 prk kik-herneitä 400g
reilu 1/2 l liha- tai kasvislientä (voit lisätä vettä paiston aikana, jos kuivuu liikaa)
kuivattuja luumuja 4-5 kpl ja lisäksi laitoin tuoreita luumuja saman verran

Voit tehdä kuten Jamie ja hieroa mausteet lihaan ja jättää ne maustumaan kunnolla ennen ruskistusta. Minä pelkäsin, että I:n auttaessa vielä poltan mausteet niin ruskistin lihan ensin erikseen pähkinäöljyssä ja koska padan pohjalle jäi hyvä määrä öljyä ja rasvaa, kaadoin mausteet öljyyn ja kuullotin hetken jotta tuoksu irtosi. Sitten lisäsin pilkotut sipulit, chilit ja valkosipulin. Taas kuullotin hetken ja lisäsin mukaan paistetut lihat, pilkotut tomaatit, luumut, kikherneet ja nesteen. Aosta sitten pata uuniin ja anna paahtua kannen alla uunissa 180 asteessa n. 2h. Neste ei saa peittää lihoja kokonaan, vaan osa lihoista pitää jäädä nesteen yläpuolelle. Tarkista paiston puolivälissä/viimeisen kolmanneksen aikana että pata ei kuiva. Lisää vettä tarvittaessa.

Kun pata on kypsää ja liha ihan lohkeavaa tarkista suola ja pippuri ja lisää tarvittaessa. Lisää juuri ennen tarjoilua korianterisilppu ja loraus hyvää öljyä jos haluat.

Munakoisopalloja ja rosmariinikurpitsaa eli syksyistä kasvisruokaa

Minä tykkään hyvistä kasvisruuista. Ilahduttaa aina kovin suuresti, jos joku on keksinyt pukea vanhat tutut uusiin vaatteisiin. Ihan parasta on lisäksi, jos ruokaan voi käyttää niitä vanhoja leivänkannikoita, joita meillä on ainakin kerääntynyt taas ihan liikaa.

Kurpitsasiivut jauhotetaan ja paistetaan rasvassa - todella helppo ja oivaltava tapa laittaa kurpitsaa.

Arvostelin Italialaiset mestarit - kirjan ruoka.fi - sivustolle ja innostuin kirjan kasvisruuista (ja muistakin resepteistä) niin, että olen kokkailuut noiden erinomaisten kurpitsalastujen (ohje löytyy osana postaustani ruoka.fi:ssä) lisäksi kirjasta myös kaikenlaista muutakin.

Nämä pallot tarjoiltiuin italailaisittain, mutta mausteilla muunnat perusreseptiä minne päin maailmaa haluat.

Nämä munakoisopallot ovat tuosta kirjasta - tomaattikastikkeen pyöräytin vaan jostain selkäytimenjatkeen alkupäästä saapuneilla reflekseillä, enkä kyllä oikein muista mitä muuta siihen meni kuin sardellia, öljyä, Aji cristal - chiliä, valkosipulia, tomaattia, balsamico- etikkaa ja tietenkin mustaa pippuria. Varmaan joku rosmariinin- ja timjamin oksa? Ja sitten vaan keitetään kunnes soosi on paksua...

Koska kokkasin näitä munakoisopalloja ja kurpitsalastuja samalle lautaselle tein sitä kurpitsojen kanssa tarjottua maustettua leivänmurua isomman annoksen ja käytin samaa murua myös näiden munakoisopallojen leivitykseen. Mutta näiden palleroiden resepti on juuri sellainen mitä jokainen voi sitten omassa keittiössään tuunata siihen suuntaan kuin haluaa; noihin voi jauhelihapullien tapaan ajaa melkein mitä makuja vaan. Esimerkiksi aika hauskoja turkkilaishenkisiä palloja saisi, jos laittaisi mukaan taatelisilppua, jeeraa, kanelia, muskottia ja harissa - tahnaa. Tai entäpä vuohenjuusto ja punasipulihilloke? Tai sitruuna, minttu ja feta? Ja lisäkkeenä voisi tomaattisoosin sijaan tarjota myös vaikka tsatzikia. Erikoisempana versiona voisi tehdä inkiväärillä taitetun thaihenkisemmänkin sovelluksen ja lisäksi vaikka luumukastiketta. Vaihtoehtoja on varmaan yhtä monta kuin on mielihalua ja jääkaappiin jääyttä jämää.

Mutta näillä pyöryköillä kohti alkavaa viikkoa!

Munakoisopalloja (n. 14 kpl sanoo kirja, meillä tuli enempi)

kasvisöljyä paistamiseen
3 munakoisoa, pieninä kuutioina
3 rkl tuoretta parmesanraastetta
suolaa ja tuoretta mustapippuria myllystä
6 basilikanlehteä revittynä
60g vanhentunutta leipää (n. puolitoista sämpylää) vedessä pehmitettynä
kuivattuja leivänmurusia leivitykseen

Kaada isolle pannulle niin paljon öljyä, että pohja peittyy reilusti. Lisää munakoisokuutiot ja paista hämmentäen kunnes ne ovat kullanruskeita. Poista ne pannulta. valuta hyvin keittiöpaperin päällä ja jätä jäähtymään.

Sekoita kulhossa munakoiso, parmesani, muna, suola ja pippuri, basilika ja leipä. Pyörittele seoksesta saksanpähkinän kokoisia pyöryköitä ja leivitä ne leivänmurulla.

Vaihda pannulla oleva öljy uuteen ja kuumenna miedolla lämmöllä. Lisää munakoisopyörykät ja paista kunnes ne ovat kullanruskeita. Omana huomiona sanottakoon, että paisto on syytä tehdä erissä, jottei öljy jäähdy liikaa. Laitoin vielä valmiit pyörykät hetkeksi talouspaperin päälle ja pidin ne kuumana uunissa kunnes sain kaikki paistettua.

Tarjoile tomaattikastikkeen ja parmesan- raasteen kanssa.

Täydellistä omenapiirakkaa Nellen tyyliin

Meillä Rrrrakastetaan omenapiirakkaa. Tarte tatinia, muruista omppupiirakkaa, äidin omppupiirasta, missä omput ovat kauniisti rivissä kanelihunnussaan ja tietysti kaikenlaisia omppumuffareita. Mutta, mutta, mutta...  Jos minun pitäisi nimetä yksi joka on ylitse muiden, yksi ken on kaikkein kaunein, makoisin, nostalgisin ja sulattaa suklaasydämet tinakuorineen, se olisi amerikkalaistyyppinen täytetty omenapiirakka.

Juuri sellainen, mitä mummo ankka aina leipoo ja jonka Hansu varastaa ikkunalaudalta. Mummoankan tapaan pohjalla ja reunoilla tai sitten ilman. Sillä ei oikeastaan ole väliä.

Tamminiemen kahvilassa saa hyvin lähelle juurikin sellaista täydellistä omenapiirakkaa. Ja olen pitkään, hyvin pitkään etsinyt sen ohjetta tuloksetta. Voitte vain kuvitella sitä pettymyksen määrää, kun Olivian parhaat reseptit kirjassa Tamminiemen emäntä neuvoikin "vain" suolaisen piiraan teko-ohjeen. Suolaista piirakkaa... Muttei sitä jumalaista omenapiirakkaa. Kuljin hartiat lysyssä ainakin viikon pettymyksen painon musertamana. ;)

Ja kun eihän siinä piirakassa nyt ole mitään niin kummallista. Helpoimmillaan se menee kutakuinkin näin: iso kasa ihania omppuja pilkotaan vuokaan ja päälle leivotaan taikinakuori. Paistetaan ja syödään vaniljakastikkeen kanssa.

Mutta voi luoja, miten vaikeaa on saada aikaan se täydellinen taikinakuori. Jotenkin yritteeni tähän asti ovat aina olleet liian jauhoisia, liian kovia, eivät tarpeeksi makeita tai liian pullavia. Ja sitten tietysti ne omenat.

Täydellistä omenapiirakkaa on ihan turhaa lähteä tekemään jostain supermarketin golden deliciousista. Kyllä siitä jotain omenapannaria saa tai omput voi käyttää vaikka kaurapuuron sekaan raastettuna, mutta täydelliseen omenapiiraaseen tarvitaan kotimaisia ihania hapokkaita omenia, joista piirasta kypsennettäessä vapautuu järjettömät määrät herkän vaaleanpunaista mehua. Sekaan voi laittaa useampaakin lajiketta, mutta tuota ylläolevaa omppua olisi hyvä saada sekaan - punaista melbaako tuo lienee? En ole varma, mutta se on hyvää ja sopivan hapokasta.

Ja minun täydellisessä omenapiiraassani ompuissa pitää olla kuoret. Omenat vain pestään ja huonot kohdat positetaan, loput pilkotaan vuokaan sellaisenaan. Ja niitä pitää olla PALJON. Ainakin litra-puolitoista ellei jopa kaksi litraa.

Mutta etten nyt repeä täällä niin kuten varmaan jo arvasittekin, minä Löysin! Minä Osasin! Minä Sain aikaan täydellistä omppupiirakkaa. :) Ja kun tein ensimmäiseni ja se oli jumalaista, oli pakko tehdä toinen ja viedä se eilen ystävälle kun menin kylään. Ja sekin oli aivan ihanaa. Mikä parasta ystäväni jakoi pakkomielteeni tämäntyyppisestä omenapiiraasta ja saimme hehkuttaa sitä yhdessä. Vertaistuki on ihan parasta ;)

Ja mistäs muualtakaan se täydellinen kuoritaikina sitten löytyikään kuin Nigel Slaterin kirjasta Tender. Siellä kuori oli tehty karviaispiiraaseen ja ohjeen määrästä riittää joko tuollaiseen pieneen vuokaan sekä pohjaksi että kanneksi tai sitten voit tehdä piirakan ilman pohjaa laakeampaan piirasvuokaan.

Ensimmäisessä tavassa on tietysti vähän enemmän vaivaa kun voitelet  piirasvuuan kahteen kertaan (jäähdytät vuuan ensimmäisen voitelun jälkeen ja sitten voitelet uudelleen), esipaistat pohjan, keität omenat hieman pehmeiksi sokerin kanssa ja sitten taiteilet koko komeuden päälle kannen. Toinen tapa on helpompi; ladot vuokaan hurjasti omppuja ja kaadat päälle sokerit sekä vaniljatangon, kansi päälle ja uuniin. Ensimmäisestä tulee sivistyneemmän näköinen versio, toisesta rosoisen rustiikkinen. Mutta yhtä hyvää kaikki tyynni. Joten turhaa tuskastua omppusaaliinne kanssa; pilkkokaa kasapäin omppuja ja laittakaa ne piiraan muotoiseksi. Sillä tässä piiraassa on nyt juuri sopivan rapea, sopivan makea ja jauhoinen kuori.

Kiiiii-tos Nigel. Taas kerran.

Nellen täydellinen omenapiirakka (joko suureen vuokaan pelkällä kannella tai n. 20 cm perinteiseen piirasvuokaan jossa irtopohja)

Nigelin pohjaan tarvitset:
140g voita (kylmää)
230g vehnäjauhoa
50g tomusokeria
1 iso luomumunan keltuainen

Lisäksi täytteeseen
n. 1,5, ehkä jopa 2l omenalohkoja hapokkaista kotimaisista ompuista
1 vaniljatanko
1,5 dl sokeria tai hillosokeria (sokerimäärää voi kasvattaa maun ja omenoiden mukaan, mutta minä en tykkää liian makeasta, tämä oli juuri sopiva minusta)

Tee ensin pohjataikina:
Laita kulhoon jauhot ja päälle jäääkylmä voi. Nypi voi sekaisin jauhojen kanssa, niin että saat murumaista taikinaa. Sekoita sitten joukkoon tomusokeri ja sen jälkeen vielä keltuainen. Taikina kostuu keltuaisesta nin paljon että saat lopulta muotoiltua siitä pallon. Laita pallo kelmuun ja jääkaappiinainakin 30 min asettumaan ja jäähtymään. 

Pohjalliseen piiraaseen omenatäyte on syytä esikeittää kattilassa, sillä omenat eivät ehdi täysin pehmentyä ennenkuin kuori on kypsää. Voit toki keittää ne myös pelkän kannen alle tulevaan piiraaseen, saat todennäköisesti kauniimman kuoren - mutta pakollista se ei ole, etenkin jos jätät piiraan vielä jälkilämmölle vähän hautumaan.

Pohjallisen piiraan valmistus: 
Tee  piirasvuokaan kaksinkertainen rasvaus, jotta saat myös pohjan ehjänä irti.Kaksinkertainen rasvaus tehdään niin, että vuoka voidellaan ensin kerran pehmeällä voilla. Sitten vuoka kylmään (jäääkaappi tai pakastin) ja kun rasva on jämähtänyt, uusi kerros rasvaa vuokaan. Säilytä rasvattua vuokaa viileässä kunnes täytät sen.

Ota puolet taikinasta ja kaulitse siitä jauhotetulla tasolla vuuan kokoinen levy. Nosta levy vuokaan kiepauttamalla se kaulimen ympäri. Ei haittaa vaikka levy repeää jostain kohdin, painele taikina lopuksi sormin ehjäksi vuokaan. Kun taikina on tiiviisti reunoilla ja pohjassa voit siistiä vuuan reunat rullaamalla kaulimella varovasti vuuan yli, ylimääräinen taikina leikkautuu siiststi pois.

Vuoraa vuoka sisäpuolelta foliolla ja laita kuivia papuja painoksi. Esipaista pohjaa 180 asteessa 15-20 min tai kunnes pohja on juuri kypsää, mutta ei vielä ruskeaa.

Kun pohja paistuu, pese omenat ja pilko niitä kattilaan n. 1,5l. Lisää halkaistu vaniljatanko ja sokeri sekä 0,5 dl vettä. Kuumenna omenoita välillä sekoitaten kannen alla, kunnes ne pehmenevät hieman.

Kun pohja on paistunut poista folio ja pavut. Täytä pohja omenasoseella ja kaulitse piirakkaan lopusta taikinasta kansi. Kun kansi on paikallaan siisti piiraan reunat painelemalla niitä vähän sormenpäillä tiiviiksi.

Jos taikinaa jäi, voit atiteilla pinnalle vaikka ompun. Paista 220 asteessa kunnes kansi on kauniin värinen, n. 20 min. anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Piirakka pelkällä kannella syntyy näin:

Pilko pestyt omenat laakeaan piirasvuokaan. Omenoita saa olla vuuassa paljon, sillä ne painuvat kasaan paistaessa. Lisää omenoiden päälle sokeri ja halkaistu vaniljatanko.

Kaulitse taikinasta paksuhko kansi piiraalle ja rullaa se päälle kaulimen avulla nostaen. PAinele vähän reunoja alas ja tee kanteen muutama reika haarukalla.

Paista 200 asteisessa uunissa 30 min tarkista piiraan väri. Sammuta uuni.  Minä jätin piiraan uuniin vielä puoleksi tunniksi jälkilämmölle, jotta omput varmasti ovat pehmeitä. Jäähdytä ennen tarjoilua.

Tarjoile omenapiiras vaniljakastikkeen kanssa.