tiistai 1. marraskuuta 2016

Syksyinen, makea kurpitsapiirakka silkkisellä täytteellä.

kurpitsapiiras, kurpitsa


Jos etsitte hyvää piirakkaa pyhäinpäiväksi tai vaikka pikkujoulukemuihin ettekä ole vielä kokeilleet kurpitsapiirakkaa, niin nyt olisi hyvä syy. Samasta kurpitsasta kun saa helposti aikaan sekä soppaa että kakkua niin tottakai kannattaa ;) Lisäksi piirakka on tietenkin ihan huippuhyvää. Tässä ohjeessa yhdistyy paitsi herkullinen kurpitsa, makea kondensoitu maito ja kaikki perinteiset joulumausteet. Toimii.

Kurpitsatäytteestä tulee samalla kertaa vähän samanlaista kuin lapsena salaa äidin kulhosta syöty piparitaikina, mutta siinä on mukavasti maussa mukana kepeää kurpitsaisuutta. Kondensoitu maito tekee suutuntumasta silkkisen ja maut vaan vahvistuvat kun täyte saa seistä hetken ennen paistoa. Monissa amerikkalaisissa ohjeissa kurpitsapalat keitetään vedessä ja soseutetaan tai amerikkalaiset käyttävät valmiiksi purkitettua kurpitsasosetta. Mutta miksi hukata aromeita keittämällä? Minusta paras ja helpoin tapa saada kurpitsa helppokäyttöiseksi on puolittaa kurpitsa, paahtaa puolet uunissa pehmeiksi ja sitten kaapia sisus talteen. Siitä samasta pehmeästä kurpitsasta voi sitten tehdä vaikka mitä; piirakkaan tarvitaan n. 5 dl joten yhdestä kurpitsasta jää vielä runsaasti sosetta muuhunkin.

Pinnan lehtikoristeluun voi käyttää piparitalkoiden ylijäämätaikinat tai vaikka kaupan valmista piparitaikinaa. Tässä meikäläisen piiraassa lehdet syntyivät pohjataikinasta, jonka päälle ripottelin vähän kanelia. Mutta pipari- tai pikkuleipätaikinan jämällä saat vieläkin herkullisemmat lehdet, tottakai.

Vuokana oli suuri, meikäläisittäin tavallinen piirasvuoka ja pohjataikina riitti hyvin myös lehtikoristeluun. Jos teet koristeeksi tulevat lehdet piparitaikinasta tai vastaavasta, voit puolittaa pohjareseptin määrät.

Piiraan kannattaa antaa jäähtyä ennen tarjoilua ja ohessa voi tarjota pallon vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa. Niin, ja tietenkin kupin kuumaa teetä, kahvia tai vaikkapa glögiä. Se on tuoksujen aika nyt.


kurpitsa, piiras


Kurpitsapiirakka kondensoidulla maidolla

1/2 pienehköä tai keskikokoista talvikurpitsaa

Pohjaan ja koristeisiin (voit puolittaa määrät jos teet vain pohjan):

250g vehnäjauhoa
100g tomusokeria
ripaus suolaa

100g voita hieman pehmenneenä
2 keskikokoista munaa

Täytteeseen

5 dl paahtuneen kurpitsan sisusta
1 prk kondensoitua maitoa (397g)
1,5 dl tummaa muscavadosokeria (tai fariinisokeria)
1/2 tl suolaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua kanelia
1/2 tl raastettua muskottipähkinää
1/8 tl jauhettua neilikkaa
mustaa pippuria maun mukaan
3 munaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteseen. Halkaise kurpitsa, pistele muutama reikä sen kuoreen ja aseta pellille uuniin leikkauspinta alaspäin. Voitele kuori kevyesti mauttomalla öljyllä.

Paista kurpitsaa vähintään 30 min tai kunnes kurpitsan liha alkaa olla pehmeää. Anna kurpitsan jäähtyä.

Kun kurpitsa paistuu ja jäähtyy tee pohja.

Seloita kulhossa jauho, tomusokeri ja suola. Mittaa munat erilliseen kulhoon. Sekoita keltuainen ja valkuainen haarukalla.

Laita jauhojen sekaan voi ja nypi se sormin (tai sekoita yleiskoneella) tasaiseksi muruksi. Tee sitten taikinaan pieni kuoppa ja kaada siihen rikotut munat.

sekoita kuopasta reunoilta taikinaa yhdistäen seos yhdeksi massaksi. Se tarttuu sormiin vähän, mutta puhdista sormet voiveitsen hamarapuolella ja laita taikina kelmun alla jääkaappiin asettumaan ainakin tunniksi.

Kun kurpitsa on jäähtynyt, poista siemenet talteen ja kaavi täytteen pohjaksi n. 5 dl pehmeää kurpitsaa.

Sekoita täytteeseen muut aineet paitsi munat ja jätä tekeytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, jopa yön yli jos niin haluat. Piiraan voi toki paistaa myös heti, mutta maut syventyvät jos täyte ehtii hetken seistä.

Kaulitse pohjataikinasta piirasvuokaan sopiva, ohut pohja. Laita pohjan päälle folio ja täytä se herneillä, riisillä tai muulla painolla. Paista 180 C noin 30 min. kunnes pohja on kypsynyt mutta vielä vaalea.

Tee piparit tai muut koristeet samalla kun esipaistat pohjaa. Tuollaiset pienet lehdet syntyvät vaikka marispaanikoristeiden tekoon tarkoitetuilla muoteilla. Jos teit ne pohjataikinasta voit ripauttaa niiden päälle vähän kanelia (halutessa myös sokeria) ja voidella ne keltuaisella ennen paistoa. Lehdet paistuvat n. 10-15 min pohjan kanssa samassa uunissa.

Tarkista täytteen maku, lisää munat ja aja täyte tasaiseksi blenderissä tai yleiskoneen soseuttimessa. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja paista 180 C n. 30 min tai kunnes reuna on kypsynyt n. 5 cm vuuan reunoilta ja keskusta on yhä vähän tytisevää. Jos paistat piirasta liikaa, täytteen silkkisyys kärsii ja se halkeaa kuten juustokakussa. Anna piiraan asettua ja jäähtyä ennen leikkaamista niin pinta tulee kauniin tasaiseksi.

Lopuksi koristele piirakka lehdyköillä ja tarjoile herkkuna juhlijoille.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Jos täytteeseen lisää omenavoita, tai kirpsakka omenasose ajaa varmasti saman asian, leikkaa se kondensoidun maidon tuoman makeuden kivasti ja antaa vähän lisää makua. Tämä versio maistui meillä niillekin, joihin omputon versio ei oikein uponnut. Vaikka itse pidin alkuperäisestäkin versiosta jouduin myöntämään, että ehkä ompumpi oli vielä parempi.

Lotta

Nelle kirjoitti...

Hei Lotta, kiitos vinkistä! :) Mun piti oikein googlettaa omenavoi! Ilmeisesti tästä Kotiliesi- lehdestäkin löytyvästä hillosta oli kyse. Kuulostaa ihanalta! Täytteeseen voi tosiaan sekoittaa jotain hapanta jos tahtoo. Omenavoi varmasti nostaa mausteita vielä lisää. :) Jos sokerisuus vaivaa, ruskean sokerin määrää voi kyllä vähentää myös ja mietin että voisi tulla hyvää myös vaalealla muscavadolla. Kiva kun jätit kommentin!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuon tyyppisestä aineesta on kysymys. Törmäsin joskus englanninkieliseen ohjeeseen ja siinä on pohjana kuiva omenasiideri, mausteena myös maustepippuria(!) ja sitä haudutetaan pitkään ja hartaasti, soseuttamisen jälkeen vielä 2-3 h uunissa.
Meiltä päin en ole löytänyt kuin makeutettua k-maitoa ja se on ainakin niin makeaa, että en ole lisännyt täytteeseen lainkaan sokeria. Voi olla, että meidän porukoissa makeuttamattomankin k-maidon makeus riittäisi sellaisenaan täytteen makeudeksi. Eikös sekin ole aika makeaa kun maidon sokeri on tiivistynyt?
Kiva jos kommentista oli iloa. Ja suosittelen minäkin kokeilemaan kurpitsapiirakkaa, satokausiherkkua!
Lotta

Nelle kirjoitti...

Lotta: kyllä vaan on iloa kommenteista ihan vlpittömästi:) Maustepippuri on hauska mauste, sitä ei turhaan kutsuta all-spiceksi; se on mahtava makeissakin ruuissa, tähän täytteeseen menisi ihan älyttömän hyvin. Kokeilepa joskus myös vaikka mansikkapirtelössä. Kondensoitu maito on tosiaan makeaa ja riittäisi näin suomalaiselle varmaan makeudeksi itsessäänkin. Jenkeissä piirakan täyte tehdään kermasta ja haihdutetusta maidosta ja siihen lisätään sokeria. Amerikkalaisena piirakka on lähtökohtaisesti tosi makea ja sitä kunnioittaen tämäkin on makeaa. Lisäsin ruskeaa sokeria sen syvän, tumman herkullisen maun takia. Täytteen makeus taittuu vähän kun piirakka on kylmää, kuten jäätelössä.