keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hullu vaimo; porkkanatalli, parsalaatikko ja pieni palanen Gotlantia Espoossa

Yhteistyössä Visit Sweden



Olin varmaan juuri oikeanlainen ihminen sille Gotlanninreissulle taannoin. Nautin suunnattomasti saaristolaisidyllistä, (tietenkin) hyvästä ruuasta ja voi pojat että keräsin tuliaisia. Mutta erityisesti yksi tuliainen sai minut pyytelemään mielehtäni anteeksi omaa hulluuttani useampaankin kertaan, sillä tiesin ettei puuha ole millään tasolla järkevää tai kannattavaa, mutta deep down; mitäpä hyvä mies ei naisensa eteen tekisi?



Vai olisiko oikeampi kysymys ainakin osittain, että mitä äiti ja isä ei poikansa eteen tekisi, sillä tarina alkaa Oikeastaan jo aiemmin, viimekesästä, kun kylvimme V:n meille omakätisesti askartelemiin viljelyslaatikoihin vähän vihanneksia. Silloin kahta vuotta lähestyvän I:n pienenpienet sormet pudottelivat multaan siemeniä ja koin elämäni suurinta muumiperhehetkeä; Pappa rakensi laatikot mammalle ja nyt mamma ja muumipeikko kylvävät yhdessä siemeniä. Ja koko kesän kävimme katsomassa ja ihmettelemässä I:n kanssa kuinka maasta puskee taimia. 

Ja sitten viimein, eräänä kauniina päivänä harventamisen aika tuli ja me kitkimme penkistä ensimmäisiä porkkanoita. Lapsi loisti riemusta, kun penkistä nousi muutamia pieniä, mutta jo ehkä aikuisen pikkusormenkokoisia porkkanoita. En nyppinyt kovin montaa, koska tiesin lapseni luonteenlaadun ja sen, kuinka sinne laatikolle nyt sitten varmasti palattaisiin joka päivä hakemaan porkkanaa. 



Mutta se ei sitten mennytkään ihan niin. Blogia ahkerammin lukevat tietävät jo mitä tapahtui; maamyyrät olivat haistaneet katkenneet porkkanat ja yön aikana koko penkki oli putsattu. Vaikka olenkin tottunut erilaisiin vitsauksiin kuten tuhotulviin, hallaan, palaneisiin taimiin, lehtokotiloihin ja metsämyyriin en kyllä arvannut, että maamyyrät menisivät juurimaton raoista viljelyslaatikkoon yöpalalle. Ja kyllä, siinä oli kolme aika murtunutta sydäntä; yksi pieni ja sen johdosta pari isompaakin. Miettikääpä vaikka muumitarinaa, jossa sitä isoa kurpitsaa ei olisi tullutkaan.



Ja niinpä ajatus jäi sitten kytemään että mitähän sitä keksisi ensi vuonna.  Ja keväällä kun V näki netissä Välineitä (tm) hyvään hintaan, hän klikkasi meille pari Kekkilän GrowCampia a.k.a porkkanatallia kuten I niitä nimittää, netraudan alesta. Lisäksi tilattiin samalla tuhannen litran multasäkki ja minä pyysin vielä klikkaamaan rullan jotain pienisilmäistä verkkoa. Jos kerta tehdään, niin koitetaan tehdä myyrävarmaksi. Ja niin kaksi insinörttiä ryhtyi tämän vuoden taisteluun Espoolaisen luonnonavaran, äitimaan hyödyntämisestä.  


Ideaksi siis muodostui suojella istutukset joka puolelta tulevia hyökkäyksiä vastaan; tiiviiksi asennettu verkko on teille, rakkaat maamyyrät, uusi ja puhdas multa teille rikkaruohot, emmekä ole unhtaneet teitäkään, niljakkaat ystäväni lehtokotilot: teitä ajatellen koko growcamp on päällystetty hyönteisverkolla joka asentuu tiiviisti tarranauhoilla kiinni kasvimaan päälle. Jospa pysyisitte poissa salaateistani tänä vuonna, jookos?

Lilla Bjersin tila on luomutila, jonka ravintola on auki sesonkina. 
Tämä projekti oli siis jo alkanut kun lähdin keväthössötyksen keskeltä Gotlantiin sille Visit Swedenin retkelle. Yksi paikka joka sieltä jäi ihan erityisesti mieleen on Lilla Bjersin luomutila, jossa on viljelysmaan lisäksi samassa pieni taimia, käsitöitä ja ruokaa myyvä puoti ja luomuruokaa sesongin mukaan tarjoava ravintola. Nioin ja jouluna Lilla Bjers myy luomujoulukuusia joissa ei taatusti ole suoja- ja torjunta-aineita.

Ravintola, kasvihuone ja terassi; pöytävaraus kannattaa sillä sesongissa ravintola on aina täysi. 
Kaupassa myydään myös taimia, kuten nyt vaikka (köh) parsan juurakkoja... :) 
Piodissa myydään nahkatöitä, keramiikkaa, ruokaa... 

Töistään pysähtyen tilan emäntä istui seuraamme ja kertoi meille käsin tekemisestä, viljelystä, sesonginmukaisuudesta, Tukholmalle menetetystä leipurirouvasta (jonka muuten tapasimme Green Rabbit bakeryssä viimeksi) ja hauskoista sattumuksista joita syntyy kun turistit, jotka ovat tottuneet supermarkettien läpi vuoden tarjolla oleviin tuotevalikoimiin tulevat luomutilan ravintolaan ihmettelemään miksi toukokuussa ei saadakaan vesimelonia. Tarina alkaa hitaasti mutta lähtee soljumaan ja muuttuu hersyväksi vakavoituen hetkeksi jälleen kun päästään tilan syntyhistoriaan.


 Lilla Bjersissä luomu kun ei ole vain trendikäs valinta, vaan valinta johon nuori perhe sitoutui, koska uskoo hyvin henkilökohtaisen kokemuksenkin kautta torjunta-aineiden olevan lopulta haitallisia meille kaikille. Tilan vanha-isäntä nimittäin menetettiin nopeasti ALS:lle ja tila jäi juuri pienet lapset saaneelle perheelle. Hieman tutkittuaan asiaa emäntä totesi uskovansa että torjunta-aineilla ja ALS:llä on todennäköinen yhteys ja siksi hän haluaa tuottaa ja tarjota niin (torjunta-aineista) puhdasta ruokaa kuin mahdollista. Ja paitsi että ruoka on puhdasta, se on myös selvästi herkullista koska emäntä sanoi ravintolan olevan täynnä joka ilta sesongin aikaan.

... Leikkuulautoja (jollaisen ostinkin) ja tietenkin Rammslökiä, paikallista villisipulia. Nuo keltaiset kukat ovat muuten Gotlantilaisia villitulppaaneja; upeita minusta. 
Siinä kuunnellessa en tainnut olla edes ainoa, jonka ajatuksissa välähti että tänne olisi tultava joskus syömään sitten jos ja kun Gotlantiin suuntaan uudelleen. Lilla Bjersin ravintola on palkittu ja pidetty. Aito, ihana paikka jossa kannattaa kyllä pistäytyä vaikka vaan tuliaisiakin ostamassa. Ja niistä puheenollen päästäänkin sitten takaisin siihen meikäläisen puutarhalaatikkoleikkiin, sillä vaikka tiedänkin parsankasvatuksen olevan ihan oma taiteenlajinsa, en VOINUT olla ottamatta mukaani paria putsattua parsanjuurakkoa joita myytiin tilaputiikin edessä. Vinkiksi muuten matkaajille, useimpia kasveja (rajoitukset näkee täältä ) saa tuoda yksityiseen käyttöön pieniä määriä EU- maista, kuten Ruotsista.



Lisäksi Lilla Bjersillä on vielä tuo Perunan osalta vaadittu vaadittu ZP- passi että kaikki hullut sielunsisaret voivat hyvällä omallatunnolla ostaa mukaansa myös pari potaattia; minäkin poimin mukaan 4 siemenperunaa Anna Belleä joka on kulinaristien kovasti ylistämä lajike (opin kyllä myöhemmin Olossa käydessäni, että sitä kasvaa myös kotomaassakin). :)

Halusin laatikon pohjan vähän alemmas, jotta parsan saa tarpeeksi syvään; n. 25 cm syvyyteen. Myyräestin koitettiin kiinnittää tiiviiksi. 

Siellä vähän kauempana ollessa aloin näet miettiä, että kun se uusi Grow Camp nyt tulee korvaamaan V:n toissavuotisen, mutta täysin vielä hyväkuntoisen kasvatuslaatikon niin mitäpä jos tekisin siihen parsapenkkin? Ja niinpä kävin ostamassa 100kg puhallushiekkaa rautakaupasta, kaivoin laatikolle pienen syvennyksen, speksailin miten haluaisin verkon "vähän syvemmälle kuin se laatikon pohja" ja taas V pääsi töihin. Meni raukka sanomaan, että no, "jos JOKU kaivaa semmosen kuopan niin kyllähän... "

Ja että vanhan laatikon pohja saadan reunoja syvemmälle, tarvitaan tietysti kuoppa... 

Luulen, että joskus V tuumaa että laitan sen myötä- ja vastamäessä menemisen kyllä aikamoiseen testiin, mutta niin vaan sain kaivettua kuopan, poistettua kymmeniä ja taas kymeniä erikokoisia kivenmurikoita ja laatikko saatiin paikalleen.



Ja sitten sekoitimme kompostia, sitä uutta multaa, kuopasta saatua vanha puutarhamultaa ja hiekkaa keskenään parsalle mieluisan hiekkamaan aikaansaamiseksi ja istutin kaksi aarrettani siihen toivoen, että joskus ja jonain vuonna saan jaettua juurakkoja. Parsahan nimittäin kasvaa kaksi-kolme vuotta, ennenkuin sitä voi edes korjata; nämä ostamani juurakot olivat kaksivuotisia.

Parsan juuret levitellään laajalle; laatikko saattaa olla hyväkin kohopenkissä viihtyvälle parsalle; jää nähtäväksi.

Emännän sanoman mukaan niitä voisi kai jo tällä kaudella korjata 2 viikkoa ja sitten jättää lepäämään. Ensi vuonna sitten vajaan kuukauden ja antaa levätä. Toiseen päähän parsalaatikkoa laitoin ne potaatit; jos vaikka niistä saataisiin satoa kesälomalla. :)

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on

Mutta vaikka tuolta ensimmäinen oma parsani jo pistää maasta, niin aika hoikalta ja hennolta näyttää; katsotaan maltanko katkaista moista vai antaako nyt vaan kotoutua ja katsotaan ensi keväänä sitä korjaamista.
Lilla Bjersin parsoja; yhdestä juurakosta tulee monta vartta, ne leikataan vinoon. 
Ja vaikka sen 1000l multasäkin tasaaminen näihin projekteihin sekä äitimaan, hiekan ja kompostin lapioinnin jälkeen olisi voinut varmaan miettiä että mitä järkeä tässäkin oli. Silti päällimmäinen tunne oli mielihyvä; sainpa jotain tehtyä. Sitäpaitsi, lapiointi on varsin terapeuttista - sama kai se, mihin sitä ihminen stressinsä purkaa; toiset menee kuntosalille ja toiset näemmä kasvimaalle. :)

Että kai sitä sitten sen verran hullu saa olla ja hullaantua vähän porkkanatalleista ja parsalaatikoista - nyt vaan toivotaan että porkkanatalli pitää pahat myyrät kurissa että: "Minä saisin syötyä kaikki porkkanat!" sanoo I.

Matkan Gotlantiin kustansi Visit Sweden.

3 kommenttia:

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Et usko kuinka onnellinen olen tuosta sinun yhdestä pienestä parsastasi :-)
Täällä Annabellet kovasti jo puskee tulemaan. En muuten ole onnistunut törmäämään niihin siemenperunoina Suomessa, vaikka selailin keväällä erinäiset paikat läpi.

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Jos pitäisi lyödä vetoa voittajan puolesta matsissa maamyyrät ja lehtikotilot vs. te... luulen, että panostaisin tänä vuonna teidän puolellenne :-)

Nelle kirjoitti...

Jonna: joo, toisessa juurakossa oli valmis verso joka on nyt jo ihan ruskea. On tosi jännää nähdä keväällä nouseeko se uudelleen. Mutta tuon toisen uskon nousevan kyllä koska kasvaa hurjasti. Käyn juttelemassa sille usein. ;) Mullakin annabellet on ko kovasti esillä; muttei vielä valmista...

Minna: kiitos luottamuksesta - kylähän tässä pientä onnistumista tarvittaisiin - lehtokotilot kun tuntuvat viihtyvän noiden mun vuorenkilpien suojissa aivan liian hyvin.