sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tahmeaa inkivääri-seesamipossua ja aprikoosi-manteliriisiä

mallaspossu


Koska en yleensä osta suikalelihaa kaupasta otin vähän haasteena, mitä keksisin noista mallaspossun paistisuikaleista joita ostamassani kotipakestissa tuli mukana. Koska suikaleliha on minusta ihan ehdottomasti jotain, mikä sopii kiinalaiseen ja sinne aasian suuntaan kallistuviin ruokiin ajattelin että joo, jotain riisin kanssa nautiskeltavaa kastiketta siitä tulee.

mallaspossu, inkivääripossu
Kotona paahdoin possua pidempään uunissa, jolloin hunaja karamellisoitui ehkä enemmän. Alle laitoin babypinaattia ja minttua. 

Tein eräänä arkisena iltana kotosalla näistä mallaspossun suikaleista rajusti inkiväärillä maustettua, ihanan tahmaisen hunajaista possua ja se oli ihan välitön hitti. Silläkin uhalla että toistan itseäni; mutta hunaja, sitruuna ja inkivääri vaan toimii. 

inkivääri, valkosipuli


En tietenkään kirjoittanut ekalla kierroksella täydellistä ohjetta ylös eikä minulla ollut ekalla kerralla käyttämääni kuivaa omenasiideriä Ecussonia nyt täällä saaressa, joten sovelsin valkkarilla. Ruoka saattoi myös paahtua kotona vähän pidempään, jotta possuista tuli vielä tahmaisempia, mutta hyvää oli näinkin. Haudutus tekee lihasta mureaa ja sitä voi jatkaa pitkäänkin, kunhan ei anna possujen ihan kuivaa.

heirol, hunajainen inkivääripossu
Heirolilta on tullut uutuuspannu jossa on metalliset pannuvälineet kestävä pinnoite. 

Ja pääsimpä koeajamaan nyt toistamiseen Heirolilta testiin saamaani ProSteelSafe tarjoilupannua, jonka pinnoitteen pitäisi kestää kovaa paistoa, metallivälineitä ja pannun kansineen saa laittaa uuniin.  Ihan hyvin paistaa, joskin meikäläisen mökkikäsitiskissä en uskaltanut hangata pannua karhunkielellä ihan niin paljon että kaikki kaasuliekillä teräsreunaan kiinni jääneet värjäytymät olisivat lähteneet. Täytyypä vielä tiirata tarkemmin, millä kaikella pannua saa puhdistaa vaikka pieni patinan rustiikkisuus nyt ei minua mökillä niin haittaakaan. Aika näyttää kauanko pannu kestää käsittelyssäni; ainakin nyt tuntuu tosi kivalle ettei tarvitse erikseen varoa metallilusikoita, pihtejä ja isoja metallikauhoja. 

Riisiä, aprikoosia ja mantelia

Lisäkkeeksi keitettiin ihan paketin ohjeella jasmiiniriisiä mutta sen verta tuunattiin, että mukaan nakattiin kourallinen pilkottuja, kuivattuja aprikooseja ja (paahdettua) mantelilastua. Ihan pelkkä riisikin olisi toiminut; kotosalla laitoin kulhon pohjalle babypinaattia ja minttua. Sekin oli tosi hyvää. 

Pöydässä aikuiset lottasivat vielä annokseensa Cholula chipotle -kastiketta jollaisen uutuuden olin raahannut mukanani kaupungista; klassikko Cholula on suosikkini ja tässä on samaa fiilistä eikä chipotle ole liian leimallinen. Tykkäsin kovasti. 

Kaikenkaikkiaan hyvää tuli taas ja sisareni tilasi heti ohjeen joten täältä pesee. :) 


Tahmeaa inkivääri-seesamipossua ja aprikoosi-manteliriisiä (7-8 henkeä syö tästä)

rypsi- tai maapähkinäöljyä paistamiseen 
n. 1 kg mallaspossun suikalelihaa. 
1 iso sipuli ohuina pitkinä siivuina tai kuutioina (että on kiva syödä puikoilla)
iso inkiväärinpala; ehkä kahden peukalon kokoinen; n. 1,5 dl inkiväärisilppua
6 valkosipulin kynttä kuorineen 
4 rkl kalakastiketta 
3 rkl valkoista balsamicoa
2 dl hunajaa
2 dl kuivaa omenasiideriä tai valkoviiniä
3 ripausta cayannea
hieman vajaa 1 dl seesaminsiemeniä 
1 - 1,5 sitruunan mehu ja kuori (maun mukaan) 
1 rkl appelsiininkukkahunajaa (tai 1 tl appelsiininkukkavettä halutessa) 
suolaa ja pippuria maun mukaan
korianteria ja/tai lehtiperisljaa 

(en laittanut nyt tarjoiluastiaan koska lapset, mutta chiliä tai cholula chipotlea maun mukaan) 

Pilko sipuli, irrota valkosipulin kynnet mutta jätä kuori päälle ja kuori sekä pilko inkivääri. 

Lorauta pannuun tilkkanen öljyä, kuumenna ja laita yksi-kaksi valkosipulin kynttä jokaiseen pannulliseen paahtumaan samalla kun paistat possuja. Paista pienissä erissä possusuikaleet kauniin värisiksi. Lisää joka pannulliseen paiston loppuvaiheessa myös ruokalusikallinen inkivääriä, jotta se paistuu ja paahtuu myös vähän. Laita sivuun ja toista valkosipuli+possu+inkivääri kunnes kaikki liha on paistettu. Minulla liha taisi paistua jotain kuudessa-kahdeksassa erässä koska määrä oli niin suuri. 

Kun kaikki lihat on paistettu, kuullota sipuli, kaada kaikki lihat mausteineen, valkosipulinkynsineen kaikkineen sipulien sekaan ja lisää kalakastike, etikka, hunaja, siideri tai viini ja cayenne. Sekoita ja lisää sitten yhden sitruunan kuori ja seesaminsiemenet. Peitä kannella ja laita 180 asteiseen uuniin hautumaan kannen alla n. tunniksi-puoleksitoista tai kunnes haluatte syödä. Jos paahdat possua pidempään, sekoita välissä ja tarkista ettei possu kuiva liikaa. 

Jos kasarissa on vielä paljon nestettä kun haluatte syödä voit redusoida lientä vielä liedellä kiehuttamalla seosta kasaan ilman kantta ja sekoitellen kastiketta. Kun kastike on siirappimaista valkosipulinkynsiä rikotaan hieman ruuan sekaan (voit nyppiä kuoret pois nyt niin halutessasi tai ohjeistaa ruokailijoita jättämään ne syömättä). Sitten possu maustetaan suolalla, pippurilla, tuoreella sitruunan mehulla, appelsiininkukkahunajalla ja tuoreella sitruunankuoriraasteella sekä tuoreilla yrteillä. Tarjoile riisin kanssa. 

Paistokasari ja sen kansi saatiin tuotenäytteenä. 

Ei kommentteja: