maanantai 29. joulukuuta 2014

Paper plane - näppärä ja palkitseva pikkujuoma

cocktail, paper plane


Jos minun pitäisi nimetä kuluneen vuoden suosikkidrinkkini, se aika suurella varmuudella olisi joko kurkku sour tai paper plane. Joskin tällä hetkellä olen kyllä kallistumassa enemmän sen paper planen suuntaan, koska talvi ja kurkku sour huutaa minulle kovaan ääneen kevättä.

Tämä näppärä, sivistynyt pieni drinkki on vähän tummempi mutta raikas, se on helppo tehdä (= kaikkea tulee yhtä paljon) ja sopii erinomaisesti tämmöiselle kuivien juomien ystävälle. Lisäksi se ei ole ihan niin tiukka drinkki kuin äkkiseltään ajattelisi, sillä Aperolin lisäksi sitruunan mehu keventää ja jatkaa sitä.

Me löysimme drinkkiin ehdottomasti tarvittavan Amaro Quintesentian kun M ja J toivat meille sitä lahjaksi pullon Italiasta joskus vuonna miekka ja kirves. Sittemmin sitä on ostettu lisää. Se on hyvä juoma sellaisenaankin, jäiden kanssa, millä tavalla sitä on aiempina vuosina juotukin. Mutta sitten saimme päähämme etsiä drinkkejä, mihin sitä voisi käyttää ja löydettyämme paperilennokin uusi suosikki oli sujahtanut jäisiin laseihimme. Amarosta tuleva aromaattinen ja hieman makeampi pohjavire on erinomainen yhdistelmä appelsiinisen aperolin, tumman bourbonin ja raikkaan sitruunamehun kanssa.

Sivuhuomiona muuten, että kokeilepa uutena vuotena tehdä sokkohajutesti luomusitruunalla ja tavallisella sitruunalla vieraillesi. Heräsin tuossa reilu kuukausi sitten niiden valtavaan tuoksueroon kun olin tavoistani poiketen päätynyt ostamaan jääkaappiin myös tavallisia sitruunoita. Sitten tarvitsin sitruunan kuorta ja koska pussit olivat hajonneet, mietin olikohan käteeni osunut sitruuna luomu vai ei.

Vihje: tuoksu kertoo kyllä hämmästyttävän selvästi kumpi on kyseessä. 

Mutta jos pitäydytään asiassa, väittäisin, että tuota kehtaa uunnavuonna kohotella ilmaan vaikkapa aperitiivina.

...Ja jos käytät kuorikoristetta, osta luomusitruunaa sillä se tuoksuu sille, mille pitääkin. Jos luomua ei ole, jätä koriste pois.


Paper plane (pariin lasiin)

n. 2 cl Amaro Noninoa
n. 2 cl Bourbonia
n. 2 cl Aperolia
n. 2 cl sitruunan mehua

Lisäksi jäätä ja halutessa sitruunan kuoren palanen.

Kaada aineet shakeriin ja ravista jään kanssa. Siivilöi jäähdytettyyn lasiin tai tarjoa matalasta lasista yhden suuren jääpalan kanssa. Koristele halutessa sitruunakuoritwistillä.

3 kommenttia:

Elmeri kirjoitti...

Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta drinksulta! Nyt vaan metsästämään noita aineksia jostain :D.

t. Aperol spritzin ystävä

Nelle kirjoitti...

Elmeri: se on kyllä hyvä drinksu, niin hyvä, että piti hakea muutama tuollainen korkea lasi lisää jotta saa tarjottua joskus vieraillekin ;) Jos nettitilaaminen ei vierastuta niin esim. gourmondo toimittaa kyllä kaikkea tarvittavaa ja sieltä saa kivoja ruokatarvikkeitakin. :)

Elmeri kirjoitti...

Kiitos vinkistä!