tiistai 9. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän menu ja mallasmultaa

inspiraatio, lehdet

Nautin suunnattomasti siitä, että itsenäisyyspäivän alla tauti alkoi hellittää. Virtaa riitti muuhunkin kuin pakolliseen ja selailinkin innokkaasti kaikkia niitä ostamiani ruokalehtiä, joihin en ole jaksanut ja ehtinyt perehtyä kuluneen syksyn aikana - en vaikka olen halunnutkin.


Sitäpaitsi, vaikka rakastan keittokirjoja, kun pitää laatia parempi menu äkkiä ainakin minulle lehdet ovat tosi hyvä inspiraation lähde ja kun katson noita lehtiä, joita lopulta inspiraatiokseni päätyi - ne taitavat joka ikinen olla ruotsalaisia; Gourmet - lehdestä oli useampi numero ja yksi taisi olla Lantliv Mat och vin.Lisäksi tietysti halusin tehdä vähän fiinimpää ruokaa, kun oli sentään itsenäisyyspäivä ja  ne uudet astiatkin, jotka suorastaan huusivat päästä loistamaan huolella tehdyn ruuan kanssa.




Mutta lopulta sen, mitä menulle päätyy määrää mitä kaupasta löytyy. Alkupalaksi suunnittelemani punajuurta kahdella tavalla - annoksen aineet oli suht helppo löytää sillä punajuuret ovat vielä tuoreita ja ihania. Ankka, jonka kuvittelin olevan helppo löytö - sitä ei sitten ollutkaan Mankkaalla tiskissä enää kuin kaksi filettä ja tuumasin ettei niistä ihan riitä kuudelle. Melkein puoliska filettä olisi hyvä varata per nenu. Ja lopulta päädyin ostamaan kokonaisen kalkkunan joita kaupoissa on kiitospäivän mainigeissa näkynyt ja lisäke syntyi sitten illalliselle tulleen M:n kanssa yhdessä ideoiden; olin löytänyt niitä suippoja maa-artisokkia Stockalta sekä pieniä sydänsalaatteja jotka osoittautuivat sillä Groteskin keikalla ihan jumalaisiksi grillattuna. Niistä se sitten lähti kehittymään. 

pipari, jälkiruoka


Jälkiruoka taas sai ajatusta Kokit ja Potit blogin Hannelen ideasta tehdä pienenpieniä piparimökkejä somisteeksi. Yhdistin omin lupineni ideaa tuohon lehdessä näkyvään siroon ja herkkään jälkiruokaan; mitäs jos tekisin pari askelta rustiikkisemman version piparkakkutaloseinistä, suklaakakkuleivoksesta ja yhdistäisin siihen tuon ylimmässä lehdessä (se oli se lantliv mat & vin) näkyvän ajatuksen liemessä haudutetuista päärynöistä sekä tomusokerilla lumisen näköisiksi tehdyistä mintunlehdistä. Ja siitä se sitten lähti.

Lopulta menuksi tuli seuraavanlainen kavalkadi:


Itsenäisyyspäivän menu 




 ...Ja vaikka olen katsonut tässä sairastellessa niitä Hestonin Pidot - jaksoja, myös sen jossa tehdään maltaasta tekomultaa ja siihen yrttipuutarha, en jotenkin tajunnut että siinä punajuurireseptissä oli käytetty juuri sitä samaa "tekomultaa". :)

multa, modernist, stötävä puutarha
Heston tekee tästä mallasjauhosta, oluesta ja vehnäjauhosta tehdystä "sorasta" puutarhoja istuttuttamala siihen minivihanneksia. Pakko oli leikkiä ja laittaa muutama minivihreä siihen pystyyn;)

Olin jo prepannutkin sitä "maltsmylla" - ohjetta pitkän matkaa kun V sanoi että onko se sitä samaa mallasmultaa kuin Hestonilla? Ooh, valaistus - no sitähän se mallasmulta tosiaan on. Miksi ihmeessä en tajunnut sitä aiemmin;) (Daa-a!)

multa, kuivatus
Kun muru kuivatetaan uunisa, se ei yhtään muistuta maata. Oli vähän semmonen mitähän tästäkin tulee - hetki.
Mutta kun ihan rehellinen olen, niin ei se muru kyllä muistuttanut maata yhtään ennenkuin sihen laitettiin voita sekaan. Desi nestettä sellaiseen viiteen-kuuteen desiin kuiva-ainetta tuntui myös tosi vähälle. Mutta sekoitin ja murustin sitkeästi seoksen ihan semmoiseksi murupohjamaiseksi töhnäksi ja siihen neste lpulta riitti. Sitten se levitetään pellille ja uuniin kuivumaan. Uunissa (50 C) seos oikeasti vain kuivuu, eikä ota väriä yhtään.

Lopuksi lisätty voi sekä pieni määrä kuivaa jauhoa tuo tekstuuriin aidon soran vaikutelman. Ja joo, se oli oikeasti hyvää! Seos maistuu tosi hyvälle etenkin sen punajuuren ja hieman happaman, mutta täyteläisen kastikkeen kanssa.

Itse asiassa päädyin käyttämään kyseistä multaa myös paahdettujen maa-artisokkien "lisänä" pääruuassa, seuraavana päivänä pitaleivän välissä ja eilen vielä punajuuriraastesalaatin lisukkeena. Varsin monikäyttöistä murua jolla saa rustiikkisen ilmeen vaikka joulupöytään. Eikä ole edes hankalaa tehdä.

Mallasjauhoa minulla ei ollut, vaan sellaisia raemaisia olutmaltaita ja ajoin ne bamixin maustemyllyosalla jauhoksi. Tässä ei yhtään haittaa että sekaan jää muutama sattuma, ellei sitten pelkää hampaidensa puolesta. Ulkonäkömielessä se vaan lisää autenttista vaikutelmaa.

mallasmulta
Mutta kun kuivaan seokseen lisätään rasva ja loput jauhot, rakenteesta tulee soran väristä ja näköistä.

Mutta koska nyt on vähän hoppu, jätän teidät vähän jännitykseen siitä, miten tämä mallasmulta ja kaikki muu lopulta pyörähti esille... :)

Mallasmulta (iso kasa, riittää vaikka pieneen puutarhaankin - voi tehdä etukäteen)

4,5 dl vehnäjauhoa + 1 dl myöhemmin (260g + 60g)
125g + 30g(myöhemmin) mallasjauhoa (voit ajaa bamixin maustemyllyosalla olutmaltaista sopivaa jauhoa)
3,5 rkl sokeria
1 dl vaaleaa olutta
90g voita
0,5 dl mantelijauhoa
1 tl suolaa

Lämmitä uuni 50 asteeseen.

Sekoita keskenään mallasjauho, vehnäjauho, sokeri ja olut. Sekoita ihan murusiksi.

Levitä muruseos uunipellille ja anna kuivaa kokonaan, n. 40 min.

Sulata voi ja sekoita murusten joukkoon. Kun seos on tasaista lisää suola sekä loput kuivat jauhot. Mallasmulta on valmis istutuksiin;)

Ei kommentteja: