Puolimäessä - elikkä Midhillin brunssi

Tästä tulee nyt semmoinen valivali-kitikitipostaus. Mutta kun varasin pöytää Hans Välimäen boottaaman paikan brunssille joka vielä mainostaa netissä olevansa "the place to be" brunssiaikaan niin olin kieltämättä pettynyt siihen, mitä rahalleni sain vastineeksi.

Sisustus oli ihan ok - mutta... 

Amerikkalaisiin aamupaloihin rapakon takana rakastuneena toivoin ja ajattelin, että Midhill tarjoaisi persoonallista, hyvin tehtyä aamupalaa sellaisella aitojenkkiläsen brunssipaikan otteella. Annokset olisivat hyviä, konstailemattomia mutta niissä olisi luonnetta. Ja ennenkaikkea, palvelu olisi kotoisaa, lämminhenkistä ja huomioonottavaa. Juuri sellaista, mitä vielä unenpöppöröiset aamupalalle eksyjät tarvitsevat onnistuneen aamupalan tueksi.

Vasemmalla pannari joka oli yksinkertaisesti kuivaa ja mautonta, oikeallaFrench toast jonka kuulemma pitäisi olla varsinainen seireeni - tässä tosin jo pääosin I:n syömänä, mutta näette miten ranskanleipä on ihan kuivaa.
.

Valitettavasti kokemus oli jotain ihan muuta.

Vesimeloni-kurkkusalaatti smashed; bongaatko kurkun? Ihan tuoretta ja hyvää, muttei sitä mitä listassa luki. 

Kaikki näytti ihan hyvältä etukäteen; katselin edellisenä iltana ruokalistaa hyristen tyytyväisenä nähdessäni siellä mm. kurkku-melonisalaatin jossa " Kurkku ja vesimeloni on isketty korianterin ja chilin kera maukkaaksi salaatiksi. Ja fetaakin on mukana!" kuvittelin saavani eteen jotain tekstuuriltaan mielenkiintoista, makeaa ja raikasta, hieman muusaantunutta kurkku-melonisalaattia. Ja kun ruokalista julistaa French toastin kohdalla "klassikko, jonka voisi syödä vaikka joka aamu, jos linjat sen vain kestäisi!" niin ilouutinen kaikille painontarkkailijoille; aamuisen kokemukseni perusteella linjamme ovat kyllä pelastetut tältä osin!

Kuiva, paahdettu ranskanleivän palanen jonka päälle oli pirskoteltu vaahterasiirappia ja nostettu kasa sellaisen hotelliaamiaispekonin näköistä pekonia ei kyllä kutsunut syömään. I pisteli makeaa pekonia poskeensa, mutta minusta 12 euroa tuosta suoritteesta oli reilusti yläkanttiin. Niinkun missä on se voin, sokerin ja kerman karamellisoima briossi? Tai edes se pullasiivu, jonka ohje Välimäen keittokirjasta löytyy.

Siitä korianterilla ja chilillä maustetusta smashed - salaatista taas ei löytynyt kaivamallakaan chiliä eikä korianteria - kurkkua ja erilaisia meloneitakin sai kaivella jonkin epäilemättä suurtalouskeittiöön tarkoitetun salaattimixin seasta. Ei se nyt pahaa ollut, mutta jotenkin odotusarvo ja todellisuus eivät vaan kohdanneet yhtään.

Juuri tälläinen voisin kuvitella chikosin tartarin olevankin.

Paljon paremmin ei mennyt tartar-pihvillä ja pannareillakaan. Liha oli sinänsä ihan ok - ja miksei olisi - koska paikan ainakin alunperin omisti puoliksi Tamminen, josta liha tulee. Mutta lisukkeet olivat jonkinsorttinen sekamelska lautasella ja aika mitäänsamomattomia. Lista myös uhkasi, että pihvin kanssa tarjoiltaisiin sekä maalaisleipää että ranskalaisia, mutta sen kanssa tulikin vain ranskiksia. Hmm - hiilari kuin hiilari? Huomaa kuvassa myös salaattimixin innovatiivinen käyttö - ehkä tässä oli otettu uudet ruokasuositukset heti käyttöön ja vähennetty leivän roolia! ;)

Midhillin munaa ja maa-artisokkaa

Se kaikkien kehuma maa-artisokka-kananmunajuttu oli ihan ok, mutta kalpea sisar sille Emon esitykselle samasta aiheesta.

Emon versio aiheesta - hinta kutakuinkin sama.

Jos Emossa rapeiden maa-artisokkasipsien kanssa tarjottu artisokkapyre oli kuohkeaa ja suussasulavan moussemaista, Midhillin versio oli jotenkin vesittynyt versio aiheesta keittyneiden juuressiivujen ja sienenpalasten lilliessä kastikemaisessa keitossa.

Ja ehkä tuo kaikki ruokapuolen epätarkkuus olisi aamu-uniselta vielä mennyt ohi olankohautuksella jos se palvelu olisi ollut priimaa. Mutta kun olimme paikalla 11:02 heti ovien auetessa, saimme ruokaa eteemme vasta 11:53. Tarjoilijan erikseen kehuma latte oli kitkerää, naisten WC:stä (molemmista) puuttui täysin WC - paperi. Ja kun pyysin saada yhden "bloody tomaton" tarjoilijalla kesti yli 10 min tulla sanomaan, että sitä ei ole tänään saatavilla, jonka jälkeen hän lähti. Juu-u, siis niinkuin sulki suunsa, kääntyi kannoillaan ja katosi. Jos ilmoituksen lisäksi olisi sanonut esimerkiksi että: "Anteeksi, mutta Bloody Tomatoa ei tänään ole valitettavasti saatavilla mutta voisinko sen sijaan suositella vaikka.... " dialogi olisi erittäin suurella todennäköisyydellä päätynyt tilaukseen. Mutta tarjoilija lähti ja minä jäin istumaan täysin hämmentyneenä siihen pöytään. Nyt sain toivoa ja odottaa tarjoilijaa uudelleen pöydän ääreen pitkän aikaa - itse asiassa siihen asti kunnes ruokamme tulivat. Kukaan ei tullut kysymään miten meillä menee. Istuin siis semmoisen vajaan tunnin siinä sen kitkerän latteni kanssa ja odotin koska taapero kyllästyy totaalisesti.

Ja kun sitten ruokien tullessa pyysin tarjoilijalta mimosaa, hän ei edes tiennyt mitä se on. Se, jos mikä on minusta ihan jo saavutus brunssipaikan tarjoilijalta. :)

Noh, lasku oli kuitenkin alle satasen meiltä neljältä ja ranskikset olivat kuumia. Että ihan hyvin se Midhill varmaan istuu Restamaxin edustajana siihen Chikosien ja Rossojen silmänkantamattomiin jatkuvaan riviin. Ehkäpä olinkin niin tosi pettynyt vain siksi, että odotukset olivat korkealla. Ajattelin, että tässäpä jotain uutta ja raikasta. Ja kun se ruoka ei sitten ollutkaan sellaista, mitä listalta lukiessa kuvittelin, vaan "ihan sitä samaa".

No, niin tai näin, meillä ei kuitenkaan liene kiire sinne uudelleen.

p.s. Midhill oli näemmä myös perjantain Nyt - lehden brunssiarvostelussa.