torstai 9. joulukuuta 2010

On vilinää vilskettä... Ja lähdön tunnelmaa!

POP-design
Ylihuomenna lähdetään Uuteen Seelantiin. Tai ainakin toivon, että pääsemme sinne lopulta jollain konstilla. Tämä viimeiset pari-kolme viikkoa on ollut yhtä hullunmyllyä. Kaikkea on tapahtunut; kiirettä, työtä, suunnitelmia, suunnitelmien uusintaa, lunta, sukulointia ja sukkulointia.

Ja stressattukin on, meillä kun ensimmäinen lentopätkä on tuolla kotimaisella lentoyhtiöllä... No, matkatoimisto on varannut meille lennon myös Blue1:lta, ihan vaan varmuuden vuoksi - toivottavasti sitä ei kuitenkaan tarvitsisi käyttää; se kun tietäisi aikaisempaa aikataulua, epävarmempaa jatkolennolle pääsyä, loistavaa tilaisuutta hukata kaikki matkatavarat ja yhtä välilaskua lisää.

Koitan ehtiä kirjoittelemaan jotain kuulumisia sitten matkan varrelta, mutten uskalla vielä luvata mitään; ensimmäinen viikko kun lähinnä matkailuautoillaan (!) pitkin eteläsaarta, joten internetin saatavuudesta ei ole takeita. Ei edes joka päivä ;)

Ja kaiken tämän hässäkän keskellä joulukortitkin ovat vielä lähettämättä. Tänään keksin, että voisin lähettää ainakin mummolle korttina tälläisen jouluteemaisen POP -designin rätin. Miettikää, kerrankin ihan oikeasti hyödylinen, pestävä ja kierrätettävä kortti:) Niinpä pilaan yllätyksen nyt äidiltä ainakin, koska haluan jakaa idean. Rätit maksavat jotain 3 eur luokkaa per kpl, joten ihan hirveä hintakaan joulutervehdykselle ei muodostu. Nämä tosin eivät mahdu A5 - kirjekuoreen, mikä on vähän tylsää.

Mutta; jos lentoyhtiöt ja reissuinternet sallii, saatte tuokiokuvia matkan varrelta reaaliajassa. Ellei, palataan tammikuussa Valtavan kuulumiskasan kanssa:)

Hyvää, iloista, levollista ja herkullista joulua nyt jo etukäteen ja ...turvallista vuodenvaihdetta. :)

13 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Vau,teilläpä on pitkä matka,toivottavasti pääsette hyvin perille.Oikein hyvää matkaa ja sieltä varmaan sitten tulee hyviä kulinaarisia reportteja.
Ihana tuo rättikortti!

Chez Jasu kirjoitti...

Vähän oon kade, mutta hyvää matkaa silti! Toivottavasti pääsette lähtemään ja palaamaan!

Virpi P. kirjoitti...

Uskomatonta, että joku pääsee Uuteen Seelantiin! Sehän on vähän kuin Satumaahan, yhtä todennäköistä.

Ihanaa matkaa sitten! Mielenkiintoista kuulla aikanaan kokemuksia sieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa matkaa ja lomaa! Kaverini vanhemmat ovat parhaillaan siellä asuntoautoilemassa myöskin :)

t.baijerilainen

Merituuli kirjoitti...

Hauskaa matkaa teille ja oikein mukavaa, erilaista Joulun aikaa!

Tuo rätti mahtuu luoreen oikein hyvin kun sen kastaa, taittelee ja antaa kuivua pienempänä ;)

Hannele kirjoitti...

Nautinnollista matkaa!

Mielenkiinnolla odotan
(ruoka)kokemuksia, terveisiä ja kuvia. Nojatuolimatkailua parhaimmillaan :)

oliivia kirjoitti...

Oikein hyvää matkaa teille! Kuten monet muutkin, olen kyllä vähän kade, vietin siellä vuoden 1995 ja tarkoitus olisi joskus päästä takaisin tuttuja tervehtimään.
Odotan siis innolla raporttianne! Nauttikaa lomasta, Uusi-Seelanti on oikeasti ihmeen monipuolinen ja hieno maa!

Nanna kirjoitti...

Arvaa oonko aaaaaaaina haluunnu Uuteen-Seelantiin?
Teille hienoa ja elämyksellistä, mutta turvallista matkaa, Hyvää Joulua myös!

Virpi kirjoitti...

Aivan upeaa ja elämyksellistä Joulua ja matkaa teille! Toivotaan, että lennot ja kaikki muukin sujuu mallikkaasti.

Jään odottamaan kuulumisia minäkin :)

Nelle kirjoitti...

Kiitos kaikille matkatoivouksista, nyt mennään :)

Hyvää joulua!

tei kirjoitti...

Hienoa matkaa toivottelen minakin! Kylla internetti NZ:sta loytyy, mutta kannattaako siela kayda, kun on niin paljon hienoja maisemia koettavana. Me olimme siella (nimenomaan etelasaarella) runsaat kolme viikkoa pyoramatkailemassa viime helmikuussa.

Alkaaka ostako niin paljon viinia, etta ette saa tuosda takaisin Suomeen. Nain kavi ruotsalaisperheelle, joiden leirinaapureita oltiin yksi yo: meidan piti sitten auttaa heita juomaan liiat viinit pois. Se oli kurjaa :)

Nelle kirjoitti...

Tei: no nyt on eka päivä kun netti löytyy ja on abt järkevän hintaista :) Ja on totta, että on ollut niin haipakkaa ettei ole oikein ehtinyt, mutta lupasin töissä, että katson mailit muutamaan kertaan... :)

Upeat kelit on ollut, vain eilen satoi. Ja luonto on niin kaunis.

tei kirjoitti...

Etelasaaren lansirannalla sataa lahes aina, mutta se pitaakin luonnon niin kauniina.