lauantai 18. joulukuuta 2010

Anthonyn jalanjäljissä eli Under Bridge Spicy Crab

Typhoon rapu

En oikein käsitä missä välissä V oli onnistunut bongaamaan Hong Kongista meille myös illallispaikan. Viikot ennen reissua olivat niin hektisiä ja sekasortoisia, että minäkin unohdin peruuttaa lähtöä edeltävältä perjantailta yhden palaverin, joka osui päällekkäin toisen menon kanssa. Ja olin vielä lentomatkallakin ihan stressaantunut siitä, miten kaikki jäi ylipäätään niin levälleen ja kesken. Aika vain loppui ja lähdön hetki tuli täysin riippumatta siitä, olenko ehtinyt hoitaa kaiken, siivota asunnon lähtökuntoon ja lähettää joulukortit. Itse asiassa minulla ei ollut vielä ensimmäistäkään asiaa edes pakattuna kun matkaan oli enää vähän alle 12h aikaa.Ja ei, en ehtinyt tehdä edes kaikkia noita asioita ajallaan.

under bridge, hong kongPaikka oli piskuinen, mutta vihtyisä. Meidän lisäksi paikalla oli vain paikallisia.

Vasta Hong Kongissa alkoi stressi vähän helpottaa ja se, että V oli ehtinyt katsoa paikkoja jo vähän etukäteen teki kaikesta ihan mahtavaa. Pienten nokosten jälkeen lähdimme kiertelemään paikalliselle iltatorille, eli night marketille josa meidän lisäksemme pyöri lähinnä valtava määrä eri-ikäisiä paikallisia. Kyllä, ihmiset oikeasti ostavat täältä tavaransa. Ja tarjoa oli kaikkea mahdollista tarot - ennustamisesta, aikuisten viihteestä ja sen välineistöstä taide-esineisiin, koruihin ja pienelektroniikkaan. Osa käsitöstä olisi ollut ihan taidokkaan näköisiä, etenkin syömäpuikoissa olisi ollut paljonkin valinnan varaa.

Markkinat jatkuivat usean kadunpätkän verran ja jokaisella pätkällä tuntui olevan keskittymä aina tietyn tyyppisiä kauppaajia. Eräs kadunpätkistä oli tietysti pyhitetty pikaruualle; tarjolla oli varsin tuoreen ja herkullisen näköisiä simpukoita, äyriäisiä, kotiloita ja kaikkinaisia mereneläviä joita paikalliset olivat kokoontuneet pöytiin syömään. Ellei hysteerisesti pelkää bakteereita, noista pikkupaikoista saisi todennäköisesti hyvää ja autenttista iltamurkinaa.

under bridge spicy crab

Meillä kuitenkin oli suunnitelmana mennä kokeilemaan ravunsyöntiä Under Bridge Spicy Crab - paikkaan joka on saanut alkunsa juuri tuollaisesta pienestä, nimettömästä kojusta kadun varrella. Suosion myötä paikka on muuttanut myös sisätloihin ja käsittääkseni nimi tulee alkuperäisen myyntikärryn sijainnista; siellä sillan alla. :)

Vahvoja, mutta hyviä simpukoita

Ravintola on tullut kuuluisaksi Anthony Bourdanin käytyä siellä taannoin ja ihastuttua sen tarjoamaan tuoreeseen ja yksinkertaisen maukkaaseen ruokaan. Ja koska me olimme väsyneitä ja kaipasimme toimivaa ratkaisua iltaruokintaan suunnistimme mekin sillan alle rapujahtiin.

under bridgen rapuannosAnnos oli valtava, vaikkei sitä tästä kuvasta lainkaan tajua.

Rapu oli niin tajuttioman hyvää, että V sanoi, että sitä syö melkein hätäisesti; aivan kuin joku olisi muka kohta viemässä sen pois. :)

Elävä rapu tuotiin meille näytille ennen ruuaksi laittamista ja saimme hyväksyä piruparan ennen pataan laittamista.

Mausteisuus tehdään asiakkaan tilauksen mukaan ja vahvuusasteita on mieto, hieman mausteinen, keskivahva, vahva ja muistaakseni vielä tulinen. Tarjoilija suositteli mietoa tai hieman maustettua tuliseen tottumattomille ja me otimme keskivahvan. Se oli hyvä, mutta jos yhtään epäilee sitä, kuinka paljon chiliä ruokaansa haluaa kannattaa pelata varman päälle ja ottaa miedompi. Rapu on nimittäin uppopaistettu ja upotettu sen jälkeen chilin kansa paistettuun valkosipulirouheeseen. Kyllä, kaikki kuvassa näkyvä ruskea "muru" on pelkkää valkosipulia ja linnunsilmächilin seosta. Se oli niin pehmeää ja paahtuneen hyvää, että olin ihan varma, että siinä on mukana leivänmurua. Mutta kysyttyämme asiaa tarjoilijalta meille vakuutettiin että se on palkkää tuoretta, hakattua valkosipulia ja chiliä.

Rapu oli raikasta ja aromaattista ja tavattoman sotkuista syötävää :) Katsoimme mallia paikallisista emmekä stressaneet sormin syömisestä; murusia levisi joka puolelle, sormet olivat kauttaaltaan öljyssä ja pieniä hikipisaroita nousi hiusrajaan mutta luoja kun se oi hyvää. Minä imeskelin vielä ravun kuoristakin sitä ihanaa ja aromaattista öljyä jalan lihat nypittyäni.

Tälläistä ruokaa ei vaan voisi saada Suomesta, sanoimme tarjoilijallemme. V hämmästytti tarjoilijaa lähtöaamulta napautulla lumisadekuvalla:"Miten te siellä… tarkoitan, käyttekö te ostoksilla kuitenkin ja elätte normaalisti?" :) Joo, kyllähän me.

kampasimpukoita ja broccolia"annoksessa on vähän koristeena kampasimpukoita" - yeah, right.

Mutta ihan oikeasti; merestä vastanostettu rapu joka on hukutettu ainakin pariin litraan tuoretta, hakattua valkosipulia ja varmaan desiin linnunsilmächilejä ei varmasti olisi Suomessa edes mahdollista. Tai ainakin se olisi hirvittävän hintaista. Ja kuin ei siinä ravussa olisi ollut riittävästi ihmettelemistä niin liskkeeksi tilattujen vihannesten päällä oli pitkästi yli toistakymmentä tuoretta ja ihanaa kampasimpukkaa noin vaan "koristeena" ja alkupalasimpukoita toimitettiin valtava lautasellinen. Ruoka oli hyvää ja Tsing Tao ja Cola jääkylmää.


jämät, hong kongBurb, sanoo hän. :)

Kiinassahan on kohteliasta jättää osa ruasta tarjoilulautaselle ikäänkuin merkiksi, että vatsa tuli täyteen. Niin hyvää kuin kaikki olikin, se ei ollut ongelma. Kolmesta annoksesta jäi kyllä jälkeenkin. Ruokaa olisi ollut riittävästi ja jäämään todennäköisesti vielä kolmellakin ruokailijalla. V sanoi, että hän kyllä ymmärtää, miksi kyseisessä ravintolassa jälkiruuat ovat ilmaisia ;)

Koko lysti kustansi n. 800 HK -dollaria eli noin satasen euroissa. Tippiä jätimme viitisen prosenttia, vaikka ruokalistassa sanottiinkin, että palvelumaksu on sisällytetty hintaan - meistä pidettiin siellä hyvää huolta ja ruoka oli hyvää. Mielellään siitä vähän palkitsikin.

4 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

Ompas kiva kuulla teidän herkutteluista siellä kaaaaukana. Näyttää hurjan herkulliselta, kaikki! Pitäkäähän lystiä!

Koko perhe lähettää terveisiä- olemme juuri aikeissa koristella kuusta kunhan Jukka saa kynttilät oksille.

Täällä tulee lunta edelleen lisää. Maisemat ovat kauniita (ja pyöräily töihin hankaloituu taas).

Minäkin join edellispäivänä Tsing Tao-olutta, mutta vähemmän eksoottisesti Nummelan kiinalaisessa :D

Italiansalaatti kirjoitti...

Ihana(t) reportaasi(t)!! Alkoi tehdä aivan älyttömästi mieli kiinalaista ruokaa. Pitää ilmeisesti etsiä paikkakunnan lähin kiinalainen ja mennä sinne ennen joulua vielä syömään. Pitäkää hauskaa ja herkutelkaa (ei varmaan tuota ongelmia, tarjolla näyttää olevan niiin hyviä ruokia!!) :D

Anonyymi kirjoitti...

iha mahtavaa lukea hong kong-herkutteluista, ollaan lähdössä perheen kanssa sinne tiistaina joulunviettoon! jihuu! pitää pistää näitä paikannimiä mieleen! (8

Nelle kirjoitti...

Merituuli: hyvä reissu oli, pahoittelut että kommenttivastausta tulee vasta nyt kun ehdittiin kotiin - luin nämä kyllä reissusta ja oli kivaa huomata, että seurailette edesottamuksiamme ;)

Italiansalaatti: tuo rapu oli kyllä jotain niin totaalisen erilaista kuin mitä suomessa kiinalaisena myydään, että pois tiehensä! Ihan uskomaton makutiivistymä :)

Anonyymi: toivottavasti tykkäätte! Tosin, hong kongissa on myös aivan ihania sushipaikkoja, kannattaa mennä kokeilemaan laajasti erlaisia paikkoja jos viipyy vähän pidempään kuin me. :) Hyvää matkaa!