maanantai 4. tammikuuta 2010

Lasagnea muiden inspiroimana


Tämä pimeys ja kylmyys on saanut minut nyhjäämään ihan liikaa sisällä, lämpimässä koneen äärellä. Kaikki uutiset luettuani selasin läpi blogin viittauslinkkejä ja löysin tieni keskustelufoorumille, missä oli tunetettu mm. meikäläisen mutakakkua stockan ohjeen avulla ja tehty lasagnea pitkän kaavan mukaan, muiden herkkujen ohella.

Inspiroiduin tästä lasagnereseptistä, vaikken tehnytkään sitä ihan samoin kuin postauksessa. Kuvaa ei ole, kamerasta on ilmeisesti sulkija hajalla (varsinainen kokkibloggaajan painajainen?). Täytynee siirtyä pienemmän kameran käyttöön kunnes tuo isompi ongelma saadaan ratkaistua. Tuolla foorumilla on muuten muitakin ihanan oloisia reseptejä, vai mitäs sanotte näistä Starbucksin Cranberry Bliss Bareista? Tai entäs tämä versio hedelmäkakusta? Ei varmaan ole kuivaa... ;)

Lasagnesta tuli ihan hurjan hyvää, vaikka en tehnytkään pastaa itse ja ricottaakaan ei ollut. Tein perinteisemmän valkokastikkeen jonka maustoin jääkaapin juuston jämillä. Tässä mitasuhteet suurin piirtein, lähinnä itselleni muistiin kun haluan tehdä tätä uudelleen.

Alkuperäisen reseptin maidon lisäämistä jauhelihakastikkeen sekaan en ihan tajunnut, enkä sitä, miksi pancettapalat pitäisi kuivata? Ainakin meidän valurautapannu imi itseensä suurimman osan rasvasta ja koska käytin naudan jauhelihaa, ei pieni rasva pannulla haitannut yhtään - eipähän tarttunut jauhis kiinni pannuun.

Mutta siitä olen täydellisen samaa mieltä, että kolmen tunin hiljainen hauduttelu lasagnekastikkeelle tekee ihan ihmeitä.

Luulisin muuten, että syy miksi teflonvuokaa ei kannata käyttää lasagneen on, että teflonvuokaan lasagnea olisi tosi hankala leikata millään. Veitset, metallilastat ja muut metalliset kapustat raapivat teflonin pilalle, nimim. kokemusta.

Mutta suurin piirtein näin se meni:

Sunnuntailasagne (valtava, suuri lsagnevuoka)

jauhelihakastike:

1 pkt n. 150g pancettapalasia
1 sipuli
hunajaa, ehkä 2 tl
valkosipulia maun mukaan, n. 3 suurta kynttä
2 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
n. 400 g jauhelihaa, naudan
1 iso prk n. 140g tomaattipyreetä
1 iso prk (500g) tomaattimurskaa
n. 2-3 dl punaviiniä
n. 4 rkl pippurista punaviinietiukkaa
2 isoa oksaa rosmariinia
1 kokonainen chilipalko
mustapippuria
chilisuolaa
loraus chiliöljyä
hieman vajaa purkki kapriksia

Lisäksi:
paketti lasagnelevyjä
tuoretta timjamia ja salviaa
n. 3 dl juustoraastetta (mustaleimaa, cheddaria tms, mitä kaapista löytyy)

valkokastikkeeseen
n. 1 l maitoa ja vähän kermaa
50g voita
3-4 rkl jauhoa
vajaa paketti koskenlaskijaa,
palanen (n. 50-70g) vuohenjuustoa,
ihan jämä tomaattituorejuustoa (tänne voi väliin upottaa tuorejuustoja, jos niitä on jäänyt jääkaappiin turhina)
muskottia
pirkan savusuolaa

Lisäksi:
Käytin lasagneen puolen litran kermapurkin kaapista. Laitoin kastikkeeseen pienen lorauksen ja lopun kerman lorottelin levyjen väliin lisäkostukkeeksi - vähän syntistä, kieltämättä mutta johonkin se kerma piti hukata ennen kuin pahenee...:)

paista pancetta pannulla öljytilkassa. Kun pancetta alkaa kuullottua, lisäsin sellerin, kuoritunb ja paloitellun porkkanan, sipulin ja kuullotin hetken. Ihan lopuksi lisäsin valkosipulin ja vahdin ettei se pala. Kaadoin sipuli ja pancettaseoksen teflonkattilaan odottamaan. Sitten ruskistin jauhelihan erissä. Huuhtelin lopuksi kaikki hyvät maut vielä pannulta punaviinillä kattilaan - eli kaadoin punkkua paistinpannulle viimeisen jauheliha-annoksen kanssa. Sitten koko komeus kattilaan.

Kattilaan sekoitin tämän jälkeen kaiken muun, paitsi kaprikset. Ne lisäsin vasta loppuvaiheessa, että ne jäisivät kokonaisiksi, eivätkä muusaantuisi hauduttelun aikana. Chilin jätin kokonaiseksi, samoin rosmariinin oksat. Sitten hauduttelin soosia kolmisen tuntia ihan hissukseen levyllä. Lopuksi otin seoksesta pois chilin ja rosmariinin, lisäsin kaprikset, tarkistin maun ja lisäsin vähän suolaa, pippuria ja hunajaa. Sitten olin tyytyväinen.

Tämän jälkeen tein valkokastikkeen. Jos joku kokeilee tuota alkuperäistä ricottatäytettä, niin kannattaa varmaan esikeittää lasagnelevyt tai oikeasti tehdä ne levyt itse. Kuivat kaupan levyt vaativat nestettä aika paljon, eikä tästä minun lasagnestani tullut mitenkään liian kosteaa, vaikka laitoin valkokastikkeen lisäksi vielä levyjen väleihin kootessani lisää kermaa. Lopputulos on sinänsä varmaan hauska, mutta erilainen kuin tämä.

Sulata voi ja jauhot kattilassa ja anna jauhojen kiehahtaa. Kaada maitoa koko ajan sekoittaen turvonneen jauho-voiseoksen sekaan. Kun olet kaatanut kaiken maidon, lisää kermaloraus, sekä koskenlaskija ja vuohenjuusto palasina. Kuumenna kastiketta sekoitellen, kunnes se alkaa saostua ja juusto sulaa. Mausta sitten suolalla ja muskotilla äläkä pudota sitä muskottipähkinää sinne kastikkeeseen kun raastat sitä. Minä pudotin, taas. ... Ja kalastin sen sieltä pois pastakauhalla. Se on ihan kätevä ko. tarkoitukseen ;) sitten huuhtelet ja laitat kuivamaan...

Sitten kokoa lasagne: jauhelihakastiketta, lasagnelevyjä hieman toistensa kanssa päällekkäin reunoista, valkokastiketta, loraus kermaa, jauhelihakastiketta, tuoreita yrttejä silppuna, levyjä... Ja lopuksi päälle juustoraaste.

Paista 200 asteessa n. 30 min. Sitten peitä foliolla ja jatka vielä n. 10 min. Poista lasagne uunista ja nosta tasolle peitettynä. Anna sitten vetäytyä ainakin 10 mieluummin lähemmäs 20 min.

Minä lähetin tämän V:n mukana nyyttäreihin, joten puolen tunnin uunituksen jälkeen peitin ruuan vaan foliolla, laitoin sen uunipellille pyyhkeiden väliin hautumaan ja passitin miehen matkaan. Ohjeistin, että ennen H - hetkeä ruuan voi lämmittää uunissa. Koska vuoka oli valtava, minäkin sain kiitosten lisäksi vielä maistaa palasen tätä herkkua. Olihan se hyvää kun mikä. Niin, että kiitos vaan inspiraatiosta tuonne pakkotoiston puolelle, ehkä joskus teen sen ihan itse tehdyllä pastalla ja ricotalla... :)

Ei kommentteja: