maanantai 25. tammikuuta 2010

Rapea parmankinkkusalaatti

parmankinkkusalaatti

Kävin viikonloppuna kotokotona moikkaamassa vanhempia ja koiraa. Kokeilin samalla myös osaisinko vielä hiihtää, ties kuinka monen vuoden jälkeen.. Noh, aika hurjaahan se olikin! Pysyin sentään pystyssä. :)

Lauantaina illalla haluttiin sitten vähän herkutella ja palkita itsemme suoritettuamme tämän Suuren ja rohkeutta vaativan urheiluoperaation. Äiti oli lueskellut jo jokin aika sitten omenapuun Katriinan kirjoituksen oikein hyvästä salaatista. Yhdessä sitten lueskeltiin reseptiä, käytiin kaupassa ja herkuteltiin. Salaatti todellakin oli aivan mahtavaa, makuyhdistelmä oli ihana.

Tästä löytyy alkuperäinen Pirkan ohje salaatista.

Ja niin, siskojen äiti lähettää terveisiä Katriinalle ja Vilma-koiralle! Terveiset myös siskoilta. :)


Rapea parmankinkkusalaatti
1 pkt (100g) serranokinkkua tai parmankinkkua
1 pkt kirsikkatomaatteja
1 pss pirkka salaattisekoitusta, tai erilaisia salaatteja
1/2 ruukkua rucolaa
(lisäksi laitoimme keräsalaattia)
1/2 rs vihreitä siemenettömiä viinirypäleitä
n. 150 g kurkkua
1/2 dl pinjansiemeniä
n. 50 g parmesaania
oliiviöljyä
mustapippuria

Kastike

1 rkl balsamicoa
2 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
mustapippuria
hippu suolaa


Laita uuni kuumenemaan 225°. Aloita salaatin valmistaminen levittelemällä kinkunsiivut leivinpaperille, uunipellille. Käytimme muuten serranokinkkua kun kaupasta ei löytynyt sillä hetkellä parmankinkkua. Laita pellille myös halkaistut kirsikkatomaatit ja pirskota niiden päälle vähän oliiviöljyä ja rouhi myllystä mustapippuria. Paista uunin ylätasolla noin 10 minuuttia, niin että kinkut ovat rapsakoita ja tomaatit vähän paahtuneita, anna jäähtyä. Murenna kinkun siivuista sopivan kokoisia paloja.

Paahda pinjansiemenet pannulla. Suikaloi kurkku ja puolita viinirypäleet. Sekoita kastike salaatille. Asettele salaatti laakealle tarjoiluastialle ja pirskota kastike salaattien päälle. Lisää tarjoiluastiaan tuorekurkun siivut, viinirypäleet, rapeat kinkun palat, tomaatit ja pinjansiemenet. Höylää esimerkiksi juustohöylällä parmesaania päällimäiseksi.


Tarjoile salaatti vaikkapa Ciabatan kanssa, erityisen hyvältä salaatti maistui kun oli juomana ranskalaista Ecusson-siideriä. Salaatti on aika ruokaisa ja sopisi hyvin tarjottavaksi esimerkiksi illanistujaisiin.

6 kommenttia:

Janna kirjoitti...

Kuulostaapa tosi herkulliselta! Oon suuri parmankinkkufani ja monesti miettinyt, miten sitä vois kätevästi kypsentää rapeaksi salaattia varten. En vain oo uskaltanut paiskata sitä uuniin! Kiitos vinkistä, tätä pitää testata ja pian.

Anna kirjoitti...

Onpa herkullisen oloinen salaatti!

Teidän uusi ulkoasu on tosi hieno!

Mimmu kirjoitti...

Janna: Kannattaa kyllä kokeilla, oli tosi hyvää ja minusta parmankinkusta tuli tosi hyvää ja rapeaa tuolla tavalla. :)

Anna: Kiitos! Nelle loihti V:n kanssa uuden ulkoasun. Minäkin tykkään kovasti tästä. :)

Virpi P. kirjoitti...

Tämä herkullinen salaatti on löytänyt tiensä siskojenkin sukuun! Maut ovat siinä kohdallaan ja niitä riittää. Söimme viimeksi tätä salaattia perjantai-iltana vieraitten kanssa. Parmankinkut pääsivät tällä kertaa hieman kärähtämään reunoista -ja se ei varsinaisesti parantanut makua:p -mutta muuten oli nautinnollinen ateria kuohuviinin kera.

Houkutelevat kuvat ja mainio uusi blogipohja teillä. Ja terveisiä äidillekin!

Loviisa kirjoitti...

Aivan ihana ohje, kiitokset :)
Etsiskelin ohjetta jääkaapissa lojuneelle serrano-kinkulle ja parempaa en olisi voinut löytää!

Mimmu kirjoitti...

Kiitos itsellesi, on mukava kuulla että pidit reseptistä ja ennenkaikkea löysit serranolle hyvän käyttökohteen! ;)