Miten se aina onkin niin, että kun mies on työmatkalla jokin hankala juttu hajoaa. Se voi olla talo, auto tai tietokone - joka tapauksessa se on aina jotain, mikä rampauttaa arjen jokseenkin täydellisesti. Esimerkkinä nyt kerrottakoon, että autosta, jota ei voi sammuttaa on vähän vähemmän iloa. Olin viime viikosta suuren osan ilman autoa (...ja skanneria plus että lapsi hukkasi sekä lompakon että kynäpenaalin), kun akku kuoli näissä pakkasissa. Täällä Espoon perillä tuo julkinen liikenne toimii aika heikosti ja olin sitten kroonisesti myöhässä koko loppuviikon, ennenkuin sain auton huoltoon.
Raahauduin siis eilen keskustan tuiskussa ja tuiverruksessa kohti juna-asemaa miettien, että en millään jaksaisi mennä kauppaan. Kävin läpi mielessäni vaihtoehtoja maatilatorista espoon keskuksen K-markettiin. Kello oli melkein seitsemän, mitään ihmeellistä en oikein jaksaisi alkaa enää kokkaamaan. Seisoin mannerheimintien liikennevaloissa kun Stockmannin kuutiomainen tavaratalo nousi edessäni keskellä lumituiskua, valaistuna. Sen valot kuiskivat minulle vihjeitä helppoon illalliseen ja myrskyn keskellä ruokaosasto häilyi sieluni silmissä kuin merimiehiä houkuttava seireeni.
Valon vaihtuessa vihreäksi ei ollut enää tehtävissä mitään; kohti herkkua vaeltava ihmisvirta tempasi minut mukaansa ja tasaisessa liikeessä hiljennyin villahuivini sisällä rukouksenomaisen mantran lausumiseen: "Sinulla ei ole autoa, älä osta enempää kuin jaksat kantaa junaan, älä osta enempää kuin jaksat kantaa... "
Herkku oli täynnä ihmisiä: isät ohjeistivat lapsia puikkelehtimaan hedelmätiskin ympärillä lukien listastaan ruoka-aineita: " Appelsiineja! Luulen, että tuonne päin... " ja hetken kuluttua jostain kuului vastaus: "Ei täällä ole kuin veriappelsiineja" "ei se haittaa, ota niitä"
Olin tavallaan kiitollinen että kuulin tämän: hedelmätiski oli niin tiiviin ihmisjoukon keskellä, että minulla ei ollut mitään halua tunkeutua etsimään olemattomia appelsiineja venäläistä maatuskaa muistuttavssa, varsin lämpimässä talvivarustuksessani. Appelsiineja sitten huomenna vaikka sellosta... Mummot etenivät ohitseni hitaan määrätietoisesti kohti herkun valmisruokatiskiä. Urheilulliset nuoret aikuiset puikkelehtivat väkijoukon keskellä kuin lentokalat kohti kassaa kuljettaen kädessään olevaa ostoskoria leipätiskin yläpuolella mahtuakseen pujahtamaan pienemmästä tilasta. Ihmisiä kiireessä, ihmisiä neuvottelemassa ruuasta puhelimessa ja ihmisiä ajatuksissaan - kaikki matkalla kotiin. Minä seisoin kaiken tämän keskellä pää ja kori tyhjänä. Herkku puikkelehti, liikkui ja lainehti ympärilläni kuin elävä koralliriutta.
Tunnen itseni maalaiseksi kaupunkilaisten keskellä kun seison kalatiskin edessä tuijottaen pieniä simpukoita, jonka kaltaisia olen joskus syönyt Espanjassa käydessämme. Väkijoukon hetkellisesti harvennuttua ympäriltäni myyjä huomaa simpukoihin kiinnittyneen katseeni: "Voinko auttaa?".
Apua - en ole vielä keksinyt mitä noista tekisi. Mustekalaakin olisi, mutta kello on ihan hirveän paljon - Made.... "Mitenköhän noita pieniä simpukoita voisi laittaa?... Entä voiko noita kahta erilaista laatua sekoittaa, ovat niin saman kokoisia?" Muistan Espanjassa tarjoillun annoksen olleen sekoitus erilaisia pieniä simpukoita jotka paistettiin nopeasti sihahtaen kuumassa pannussa. Ne olivat kyllä vielä pienempiä kuin nämä. Myyjä kertoo, että on itse valmistanut niitä kuten sinisimpukoita: pilkkoen kattilaan sipulia voihin, valkoviiniä perään ja sitten simpukat vain nopeasti höyrytetään ja maustetaan yrtillä.
Pieneltä ikuisuudelta tuntuvan arpomisen jälkeen päädyn ostamaan pienen rasiallisen Vongoleja ja kalamestarin valmiita lohirullia, joissa ohuehkon lohifileen sisään oli kääräisty tilliä ja sitruunapippuria. Tiedän, että A rakastaa pieniä simpukoita; lapsen silmiin syttyy omituinen, eteerinen katse kun hän puhuu pienistä simpukoista, siellä Espanjassa, isin kanssa ravintolassa... Ajattelen, että niistä syntyy pieni alkupala ja kala syödään salaatin kera.
Laadukkaita vihreitä on tähän aikaan vuodesta todella vaikeaa löytää: kaikki tuntuvat jotenkin ohuilta ja värittömiltä. Herkusta löytyy kuitenkin ryhdikkään ja rapean oloista jääsalaattia ja laatikko villirucolaa. Minulla on kotona mango, joka pitää syödä pois, ennenkuin pilaantuu. Toivottavasti se on kypsynyt. Törsään 3eur pensasmustikoihin, koska mustikka ja mango ovat yhdessä absoluuttisen ihania.
Vaikka mukaani jääkin laadukasta appelsiinimehua, pastaa, säilykkeitä ja jotain leivontahyllystäkin, onnistun pääsemään ulos kaupasta järkevänkokoisen korillisen kanssa. Arvioin jaksavani vielä nopean visiitin alkoon, että saisin valkoviiniä simpukoille ja niiden syöjille. Alkon myyjät ovat kiireisenä: tyylikkäästi pukeutunut keski-ikäinen liikemies haluaa vaihtelua luottoviiniinsä Cloudy Bayhin: "Etsihän jotain ihan erityistä minulle..." Peikkotukkainen muusikkopoika taiteilijatyttöystävineen tarttuu toiseen myyjään löytääkseen sopivaa juomaa mutkattomaan illanviettoon. Kassalla neuvotaan jotakuta portviinin säilyvyydestä.
Minä mietin mikä ihmeen viini se oli, jota V toi kotiin viime viikolla. Se oli jokin hieman epätyypillinen Riesling, sellainen hedelmäisempi jossa ei ollut niin paljon petrolia. Kuvittelin jo mielessäni miten hyvin se sopisi mangon ja simpukoiden kanssa. Kunpa vaan muistaisin mikä... tai edes mistä maasta se oli...
Liikemies oli päätymässä Ranskalaiseen Chablikseen ja pienen silmänräpäyksen verran myyjä näytti huojentuneelta. En ehtinyt väliin, kun vanhempi rouva jo kysyi myyjältä jonkin ruuan valmistukseen sopivaa viiniä. Minun alkoi jo olla tuskallisen kuuma kun silmiini sattui ptkä pullo, jonka etiketti näytti etäisesti tutulta. Muehlforst Rieslingin vaaleanvihreä, yksinkertainen etiketti näytti siltä, kuin olisin nähnyt sen ennenkin. Luin kuvausta hyllyn reunasta ja totesin, että oli se sitten tämä tai ei, tämä on varmaan ihan hyvä valinta.
Kun pääsin kotiin, V tunnisti viinin heti: "tämähän on se, mitä me joimme jonkin aika sitten. Vain eri vuosikertaa: Sellon alkon myyjä kaivoi minulle silloin 2006 - vuoden pullon. Minkäs kanssa me sitä joimmekaan?" Muistelin hetken ja totesin, että taisimme juoda sitä maidossa kypsennetyn possun kanssa. Ihan hyvin se siihenkin sopi.
Mutta vielä paljon paremmin se sopi mangon, mustikan ja simpukoiden kanssa. Tein lopulta kalasta ja simpukoista runsaan merellisen salaatin. Se oli ihan täydellinen menestys: pienet simpukat saivat paljon aromia valkoviinistä, voista ja sitruunan kuoresta. Mango ja mustikka täydensivät toisiaan. Lapsi olisi halunnut syödä ne pari sulkeutuneeksi jäänyttä simpukkaakin ja etsi jokaisen salaatinlehden alta: olisiko jokin pieni simpukka piiloutunut tänne?
Minustakin tuntui, että olin valmis salaattini kanssa aivan liian nopeasti, vaikken olisi jaksanut enää palaakaan.
Lohi-simpukkasalaattia mangolla ja pensasmustikoilla (3:lle)
1 jääsalaatti
pari kourallista (n. 1/3 pakettia) rucolaa
1 mango
n. 3-4 rkl pensasmustikoita tai maun mukaan
n. 300g Vongole - simpukoita tai muita pieniä simpukoita
6 kalamestarin lohirullaa (tai vaan n. 200g lohta per nenu)
1 pikkiriikkinen sipuli
30-40g voita
n. ½ tl sitruunan kuorta raasteena
1-1,5 dl kuivaa valkoviiniä
pieni tupsu lehtiperisljaa
oliiviöljyä
Huuhdo salaatit kylmässä vedessä, valuta ja revi niitä hieman kappaleiksi. Pilko mango suikaleiksi ja huuhtaise mustikat nopeasti vedessä. Tee salaattipohja valmiiksi lautasille ennenkuin alat paistaa kalaa ja simpukoita.
Pilko sipuli ja laita paistinpannu kuumenemaan. Laita myös pieni kannellinen kattila tulelle ja sulata voi kattilassa. Laita sitten voihin sipuli ja kuullota pieni hetki ruskistamatta. Kun pannu on kuuma, laita sillekin voita ja kun voi on sulaa, kalat paistumaan. Kalat eivät tarvitse kuin ihan hetken molemmin puolin. Kun kalan toisella puolella on kaunis pinta, käännä se ja sen jälkeen voit siirtyä simpukoihin.
Simpukat eivät oikeasti vaadi kiehuvassa viinissä kuin ehkä minuutin tai puolitoista kypsyäkseen. Vain juuri sen verran että ne aukeavat. Pidempi keittely tekee niistä vain sitkeitä.
Laita kovalla tulella olevaan kattilaan sitruunan kuori, valkoviini ja simpukat. Peitä kannella ja ravista hieman kattilaa, jotta simpukat saavat kaikki kuumaa höyryä ja aukeavat. Voit lorauttaa tässä vaiheessa hieman valkkaria kalarullillekin. Ne alkavat olla varmasti jo kohta valmiita. Sekoita simpukoihin lehtipersiljasilppu.
Sitten laita kalat salaatin viereen, nostele reikälusikalla simpukat salaatin päälle, pirkosta siihen hieman hyvää oliiviöljyä ja halutessa sormisuolaa. Kutsu perhe pöytään, avaa viini ja nauti.
4 kommenttia:
Mainio kirjoitus! Ja nauratti tuo Stockmannin vertailu seireeniin,mutta niinhän se onkin,etenkin talvisin,kun se valaistu ja on pimeää.Salaatti vongoleilla ja lohirullilla oli varmaankin taivaallinen,ja mango ja mustikat yhdessä kuulostavat ihanilta!
Mango ja pensasmustikat kuuluvat minunkin suosikkeihini osana salaatteja ja jälkiruokia. Pikkusimpukoita täällä harvemmin näkee enkä ole tainnut syödäkään niitä, mutta sinisimpukat samalla tavalla valmistettuna ovat ihania. Ja sopiva valkoviini kruunaa aterian; ja nyt sitä tekisi hirveästi mieli muutenkin!
yaelian: Kiitos, mulle se stokka on vähän vaarallinen paikka: kun en käy siellä nykyään niin usein tulee aina nuuskittua kaikki kuivatavarahyllytkin tarkkaan. Luontaisesti uteliaana kokeilijana olen tietysti ostamassa kaikkia sooseja ja juttuja aina kun silmä välttää :) Jotkut sortuu levykauppoihin, jotkut kenkiin - minä sorrun ruokatavaroihin... ;)
Katriina: en minäkään ole nähnyt pikkusimpukoita ennen. Sellossa niitä ei yleensä ole ainakaan tuoreena. näiden maku oli ehkä vähän voimakkaampi kuin sinisimpukoissa ja koska ne olivat niin pieniä ne jotenkin ihan sulivat suuhun. Se sitruunan kuori jota laitoin keittoliemeen oli hyvä idea. Vähän pelkäsin, että se jyrää, mutta ei kun laittaa ihan vähän vaan. :) Hyviä olivat.
Hihi... nauratti tuo Espoon perukoilla...muutettiin just Espooseen, mutta onneksi tänne meille kulkee bussit tosi hyvin. Herkku on ihana kauppa, se oli ennen Espooseen muuttoa meidän lähipuoti. Tuli tehtyä paljon heräteostoksia silloin, huoh! Mango ja mustikat kuulostavat ihanilta. Kauniit kuvat.
Lähetä kommentti