perjantai 24. heinäkuuta 2009

Piilosilla eli kesän ensimmäinen kantarellikastike

kantarelli
Löysimme ensimmäisemme! Piilossa heinien ja sammalten alla, mutta löytyivät kuitenkin. Keltaisina ja kauniina olivat poimittavissamme. Mikäs sen mukavampaa lomalaisena kuin sateiden jälkeen leikkiä piiloleikkejä keltahattujen kanssa. Että metsään kopan kanssa hyötyliikkumaan hop :) Tai... kuulemma näitä saa toriltakin;)

kantarelli heinikossa
Kesän ensimmäisistä tuli kerettiläistä kantarellikastiketta. Kerettiläistä, koska perinteiset ohjeet suosittelevat paistamaan kantarelleista veden pois kuumalla, kuivalla pannulla, toiset ohjeet ja oppi-isät taas eivät näin ohjeista. Minä en tehnyt niin ja siksi kastike kerettiläiseksi julistettakoon! ;) Tässä on tosiaan oppieroja, yksi mielipide on, että sienet sitkistyvät jos niitä "kuivattaa" toiset taas vannovat pannulla kuivattamisen nimeen. Jos aion pakastaa kantarelleja, silloin kiehutan niistä vettä pois pannulla. Mutta tosiaan - soosiin saivat mennä tällä kertaa vain hieman pilkottuna ja hyvää oli.

Kantarellikastikkeen kauneus minusta on sen yksinkertaisuus - parhaimmillaan siinä maistuu vain ihan oikea kerma, voi, uusi sipuli ja kantarelli. Mustapippuria voi ripsauttaa, tottakai. Kaikkeen leipääntyy, mutta kesän ekassa kantarellikastikkeessa on sitä jotain. Tarjoile vaikka paikalliselta kalastajaltasi tai kalatiskiltäsi ostettujen ruisjauhotettujen, voissa paistettujen ahvenfileiden kanssa. Melkoista kesäherkkua, kieltämättä.


Ja vaikkei se nyt tähän suoraan kuulukaan, olen jo pidemmän aikaa ajatellut kehua muutamaa 12-13 euron hintaluokassa Alkossa köllöttävää viiniä, jotka ovat jääneet mieleen ihan erityisinä kesän aikana. Tämän kantarelliruuan kanssa sopi kuin nenä päähän Sileni - valkoviini johon tutustuimme ensi kertaa tuossa ennen lomia. Viini on tosi tasapainoinen, miellyttävän hapokas ja meilläkin muutamaan kertaan todistetusti hyvä kalaviini. Suosittelen lämpimästi.

Punaviinien saralla samaan huomioarvoon on noussut Finca Sobreño, jossa oli minusta tosi hyvä hinta-laatu. Ostin sen vähän summan mutikassa keräillessäni viinejä kesäksi. Yllätys oli hyvin positiivinen. Piti viiniä maistettuamme oikein Intternetistä tarkistaa (tm), että kuinka kallis pullo tämä olikaan ;) Oikein hivelevä seuralainen vaikka lampaalle tai juustoille. Vielä yksi kehu: erityisesti pihvikansalle voisin suositella Chateau Ste Michelle Syrahia. Tästä löytyy pehmeiden makujen lisäksi ryhtiä ja luonnetta vaikka ulkofileestä tehtyjen grillivarteidenkin kaveriksi.


Kantarellikastike (n. 4:lle)

n. 5-6 dl tuoreita kantarelleja
2 dl kermaa
30g voita
2 kevätsipulin mukulaa
mustapippuria
suolaa


Jos uskot kantarellien kuivattamiseen pannulla, ja feeniksmäiseen uuteen nousuun kerman kanssa, etene siihen suuntaan. Jos et niin piittaa, aloita sipulista. Kuullota silputtu sipuli nopeasti kunnon kimpaleessa voita. Lisää kantarellit, pyörittele hieman ja lisää sitten kerma. Keitä kastiketta kokoon kunnes se alkaa saostua eli n. 15-20 min. Lisää suolaa ja mustaa pippuria. Nautiskele haluamasi herkun parina.

6 kommenttia:

Dea kirjoitti...

Hei, tuo viini on ollut meilläkin usein kokeilussa! Kannattaa kokeilla muitakin Pinot Grigioita (aka Pinot Gris) ovat aika helppoja ja hyviä järjestäen, kympilläkin saa jo ihan kivoja vaihtoehtoja.

Nelle kirjoitti...

Dea: Juu minusta se oli semmonen viimeaikojen kiva löytö alkosta. Näin maallikkona en nyt osaa sanoa miksi juuri tuo oli minusta tosi hyvä - mutta siinä tuntui olevan kaikki kohdallaan. Riittävästi voimaa mutta kumminkin tasapainoinen. :)

Me ei oikein olla Chardonnay -ihmisiä, mutta Savignon Blancit ja Pinot Grisit on meilläkin suosikkilistalla. :) Toki joku hyvä chardonnaykin meillä oli tuossa taannoin, en vaan jaksa muistaa mikä.

Dea kirjoitti...

Chardonnaysta ei meilläkään juuri välitetä, mutta Sauvignon Blancit ovat lähes kauttaaltaan erinomaisia! Ne muuten jakavat kovasti mielipiteitä; monista tuo viinilajike maustaa lähinnä kissanpissalle... Suosittelen kokeilemaan Jackson Estatea (Uusi-Seelanti), ehkä paras Sauvigon B mitä ollaan kokeiltu! Hintaa n 14-15 e pullo muistaakseni. Loistava kaveri kalalle tai seurusteluunkin, tosi herukkaista.

Erath-niminen Pinot Grigio oli mielestäni varsin hyvä, muistaakseni Etelä-Afrikasta... Kannattaa kokeilla sitäkin. Hintaa muistaakseni kai 13 e?

Itseäni harmittaa punaviinitiedottomuuteni, mutta en valitettavasti voi sitä juoda; aina seuraa kamala päänsärky jo tuoksusta. :( Valkoviineistä sentään tiedän jotain.

V kirjoitti...

Jackson's Estate SB on tuttu toki ja sitä on juotu jo vuosia nautinnolla - mutta silti, siinä hintaluokassa painivista ehdoton suosikki on Ninth Island joka valloittaa Tasmanian suunnalta. Se on niiiiin varma Sauvignon Blanc kuin voi vain olla! Pouilly-Fumét sitten erikseen, niitähän ei voi vastustaa lainkaan.. mieleen muistuu eräät rapujuhlat joihin eräs osallistuja toi korillisen PF pulloja jäissä - ulkosaaristoon. Tyylillä.

Järkyttävä tragedia tuollainen lähes allerginen reaktio punaviinille, itselläni iskee päänsärky yleensä vasta toisesta viskipullosta riippumatta siitä missä kyseiset maltaat on kasvatettu...

Martina kirjoitti...

Hei kiitos muistutuksesta: Tämä tyttö lähteekin tästä kanttarelliostoksille! Toki mukavampihan keltaisia ystäviämme olisi tonkia itse maasta, vaan kun ei ole aikaa siirtää itseään sellaiseen paikkaan jossa se olisi mahdollista, ei ainakaan tämän kanttarellikastikehimon aikana.

Nyt kun innostuin taas kommentoimaan niin täytyypi vielä kiittää kaikista ihanista kesäisistä resepteistä, kuvista ja tunnelmista. Jos kesän 2009 ruokablogi valittaisiin, niin minä äänestäisin tätä! :)

Nelle kirjoitti...

Martina: kyllä metsään kannattaa suunnistaa - siellä on nyt vaikka mitä aarteita. On niin sateista, että kuvittelisin sienienkin pilkistävän kohta maasta.. :)

Kiitos vaan kehuista:) Mukavaa jos näistä raapustuksista olet saanut palasen kesää mukaasi. Kesää ei suomessaole koskaan liikaa! :)