keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Mitä voi tehdä nektariineista?


Kahvila Vegaanin Okriina pohti nektariinien käyttökohteita tuossa taannoin. Onkin totta, että nektariinit ovat harmittavan usein vähän raakoja kun ne kotiin kantaa. Taisin sinne Okriinan kommenttilootaan sanoakin, että nektariinit ovat herkkua grillattuna ja tarjoiltuna balsamicosiirapin ja yrttiöljyn kanssa. Niin me valmistamme niitä aika usein. Grillaaminen poistaa liian raakuuden ja makeuttaa hedelmää. Toisaalta makeutta voi lisätä vähän sillä siirapilla :) Okriinan piirakka näytti myös hyvältä nektariinin käyttökohteelta ja tässä tulee yksi konsti lisää: viikonlopun hyötykäyttö kahdelle nektariinille jotka orpoina olivat jääneet pöydälle. Ja mitä minä sanoin siitä romanttisesta kokkaamisesta tässä viimepäivinä? ;)



Nektariineja ja ruusunlehtiä (n. 2:lle lettujen tms. päälle)

2 nektariinia
0.5 dl ruusun terälehtiä
loraus (n. 1,5-2 rkl) ruususiirappia, calvadosta tai vaikka drambuie - likööriä
(vanilijaa)


halkaise nektariinit, siivuta ne ja laita pannulle hieman voita. Laita nektariinit pannulle ja kun alkavat vähän kypsyä lisää sekaan ruusun lehdet, kääntele ja lorauta mukaan siirappia tai alkoholia. Halutessasi voit lisätä myös vähän vanilijaa.



Tarjoile suosikkilettujesi ja jogurttikermavaahdon kanssa vaikka aamupalalla.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Nam nam, tässähän joutuu kohta ostelemaan nektariineja ihan urakalla ;) Totesin muuten, että sesongin edistyessä laatu on vähän parantunut sitten piirakkapostauksen.

Nelle kirjoitti...

nämä mitä ostin nyt viimeksi olivat myös parempia. Eivät ihan kypsiä mutta riittvän lähellä, että kypsyivät tuossa pöydällä. Täytyy nyt syödä pois, etteivät ehdi mennä pahaksi!

aleksi kirjoitti...

ihan tuli heti mieleen kun oon nyt tehnyt pastaa ite.. miten olisi joku vähän paahdettu nektariini kama makeassa raviolissa vaniljajäden ja jokun soosin kanssa.. hienostelua ainakin :)

tai pikkusia struudeleita nektariineilla ja pähkinöillä..

julia kirjoitti...

Mitä tuo jogurttikermavaahto on?

Nelle kirjoitti...

aleksi no varmaan sopis. Vanilijapasta ja nektariinit ei voi olla kun hyvää :)

Julia olen tavannut sekoittaa kermavaahtoon turkkilaista jogurttia kun minusta kermavaahto on yksin vähän löllöä. Käytin samaa ideaa muurikkalettujen makeassa täytteessä.