perjantai 3. huhtikuuta 2020

Libanonilainen sitruunakana


suolainen, sitruunainen ja valkosipulinen kana paahdettuna


Tämä on nyt ihan Priscan "syy". Mun somekuplaani tulvahti Priscan suosittelemana Cafe Rougen libanonilainen sitruunakana ja siitä päätellen millaisen pakkomielteen minä pelkästä kuvasta sain, en ihmettele että se oli jo aikaa sitten myyty lopuun. Mutta onneksi meillä oli pieni broileri jääkaapissa ja kiitän kauniisti ideasta kaikkia syyllisiä. ;) Olipas herkullista ja tästä tulee taatusti meidän keittiöön uusi klassikko!

maustettu kana ja perunat ladotaan uunipellille

Kanasta tuli ihanan monikerroksisen sitruunaista. Tämä on oma sovelmani kaikista niistä monista resepteistä joita löysin netistä. Eli pahoittelut jos ollaan kaukana autenttisesta. Maku oli kuitenkin hurmaava; sitruuna, oliivi ja valkosipuli loivat ruokaan paahtuneen, suolaisen ja raikkaan sävyjä. Maku on vielä rikkaampi kun kanan kanssa tarjotaan valkosipulimanjoneesia. Ihan must have lisuke!

Huomionarvoista on myös, että meillä miehet eivät ole niin perunoiden perään, mutta kun ne saavat makua paahtuneesta valkosipulista, kanasta, mausteista ja yrteistä, pelti oli kutakuinkin tyhjä illallisen jälkeen. Ihanan simppeli herkkuruoka illallispöytään.

sitruunakanan mausteet sekoitetaan keskenään kevyeksi marinadiksi
Mausteet sekoitetaan kevyeksi marinadiksi jota hierotaan kanan ja perunoiden pintaan

Alla määrät niinkuin ohjeen tein mutta ensi kerralla laitan vielä enemmän suolasitruunaa - se on niin hyvää ja olisi voinut maistua jopa reippaammin. Joissain ohjeissa mukana oli myös shalottia ja sitäkin voisi vähän lisätä perunan kanssa. Toinen juttu joka pitää tehdä, on ripottaa päälle lopuksi marokonminttua tai jos sitä ei ole saatavilla, kuivattua minttua mausteseokseen. Ihana viikonloppuruoka, jos teillä sattuu olemaan kotona perunoita, broileri ja sitruuna. Ruuan saa helposti riittämään myös isommalle joukolle jos perunan määrää lisää.

perunat ja kana paistuvat samalla kertaa uunissa.
Mukaan voisi lisätä myös shalottia, koko komeus paistetaan uunissa kypsäksi
Ihanaa, herkullista ja levollista viikonloppua koululaisille ja heidän vanhemmilleen. Hengähdetään viikonloppuna - ensi viikko menee taas paremmin.

Libanonilainen sitruunakana (n. 3-4:lle)

1 broileri avattuna (voit myös käyttää koipireisipaloja)
1 valkosipuli (1 iso tai kaksi pientä)
6-8 oliivia
n. 0,5 dl oliiviöljyä

1,5 tl kurkumaa
2 tl korianteria
2 tl jeeraa
1 tl timjamia
2-3 oksaa rosmariinia

1/2 pientä suolasitruunaa (Voi lisätä kokonaisen tai enemmänkin, maun mukaan)
1 luomusitruuna

n. 6 perunaa (mulla oli viisi - noin kaksi per ruokalija, lapselle riitti yksi)
(shalottia)

suolaa
pippuria
minttua (mulla oli vaan timjamia, mutta ensi kerralla!)

Avaa kana (ohjeen kuvineen kanan avaamiseen löydät tästä jutusta), halkaise valkosipuli ja aseta se pellille leikkauspinnat alaspäin. Poista oliiveista kivet, sekoita oliivit, oliiviöljy ja kuivat mausteet keskenään.  Poista suolasitruunasta hedelmäliha ja pilko kuori pieneksi silpuksi. Lisää mausteseokseen. Raasta sitruunan kuorta mausteseokseen ja siivuta sitten sitruuna seoksen sekaan. Painele hedelmälihaa niin että saat öljyn sekaan happoa.

Hiero kanan pintaan mausteseosta ja sitruunasiivuja. Laita kana uunipellille.  Pese ja pilko perunat isohkoiksi suupaloiksi. Pyöritä sitten perunat vielä maustekulhossa ja lisää niihin suolaa. Voit lorauttaa perunoille hieman öljyä jos mausteista marinadia jäi tosi vähän.

Levitä sitten perunat pellille kanan ympärille, ripota kanan päälle vähän suolaa  ja pippuria ja paista n. 180C 35 min ja lisää lopuksi lämpöä 220C jotta perunat saavat väriä ja kanan nahkaan tulee karamellisaatiota. Kanan koosta riippuen kypsennykseen menee 40-50 min, mun kana oli tosi pieni ja se kypsyi 40 min.

Kun kana kypsyy tee sillä aikaa lisäksi valkosipulimajoneesia (majoneesin teko-ohje täällä) mausta majoneesi 1-2 kynnellä valkosipulia, ripauksella raastettua sitruunankuorta sekä hunajaa ja suolalla.

Lopuksi puristele valkosipulin kynnet puolikkaista pellille ja sekoita niitä ja paistinliemiä perunoihin. Koristele kana ja perunat mintunlehdillä. Tarjoa valkosipulimajoneesin kanssa.

4 kommenttia:

Satunnainen vierailija kirjoitti...

Tämä ei voi olla huonoa, kun tulee sitruunaa ja valkosipulia ;), menee taatusti kokeiluun. Vähän samantapainen vuokahässäkkä kanalla on meidän suosikki. Ihanaa, kun taas julkaiset täälläkin ohjeita, kiitos !

Nelle kirjoitti...

Satunnainen: Ajattelin että nyt kun on tätä koronaa, niin tää vois olla semmonen tapa jolla toisin iloa ja mahdollisesti idean arkeen edes muutamalle. Ehkäpä minä kuulunkin sitten niihin jotka aktivoituvat kriisin iskiessä :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä tuota suolasitruunaa saa tai kuinka se oikein valmistuu?

Nelle kirjoitti...

hei!

suolasitruunaa saa ihan suurista ruokakaupoista ja se valmistuu säilömällä sitruunoita suolaan. Esimerkiksi tässä on yksi resepti moiseen: suolasitruunat (serious eats)