maanantai 11. syyskuuta 2017

Lettuja, pizzaa, pastavuokaa ja paimenen piirasta eli hyvät ja sitäkin helpommat jämät.

savubataattiletut


Tämä juttu julkaistaan yhteistyössä hävikkiruokafestareiden kanssa, jonne olen lupautunut kokkaamaan, koska aihe on erityisen lähellä sydäntäni; voin tehdä harrastuksellani jotain hyvää! Sillä ruokahävikkiä toivottavasti vähentävien vinkkien jakamisen lisäksi ajattelin lahjoittaa festareilta saamani palkkion hyväntekeväisyyteen (ks. jutun loppu).

Ja nyt jännittää tietty vietävästi, kun en ole koskaan ennen ollut mukana näytöskeittiössä.
Pitää varata Minions - laastareita mukaan kun leikkaan jännityksessä taatusti sormeeni.

Mutta asiaan; sitähän se keittiön arki meillä ja varmaan muillakin on, että jääkaappi on maanantaina (ja perjantaina) täynnä vähän sitä tätä ja tuota jämää. Ne pitäisi syödä pois, muttei vaan keksi mitä niistä tekisi.

Olen koittanut kääntää asian niin päin, että kun näkee jämissä mahdollisuuden, voi maanantaita keventää kummasti kun ei tarvitse singota kauppaan heti viikonlopun jälkeen. 


A post shared by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on

Esimerkiksi viime viikolla meillä syötiin lasagneksi leivottuna edellispäivän kukkakaaligratiini & lounaspastan jämä ja tänään, illalla ajattelin laittaa viikonlopulta jääneen marokkolaisen karitsapadan jämät perunamuusin alle ja paistaa koko komeuden uunissa paimenen piiraaksi. Kyllä sillä tämän perheen kerran ruokkii, kunhan ei liiottele muusin kanssa niin että ruokaa jää sitten taas yli. 

Vinkkejä meikäläisen hävikkikokkailuista voi siis tulla kuuntelemaan Teurastamolle ensi lauantaina! Luvassa meikäläisen standillä on teema "hyvät jämät!" - eli mitä tehdä tähteistä. Teen puolen tunnin aikana ainakin tuunattua Tortilla Espagnolaa, joka meillä syntyy usein aamupalaksi, toisinaan myös lounaaksi. Ja jos perunan sijaan on jäänytkin pastaa - teemme frittataa. Mun näytöskeittiössä on juuri nyt, maanantaina vielä monta vapaata paikkaa, että klik klik keitä kiinnostaa tulla kuulemaan ja kyselemään ensi lauantaina! :) Näytöskeittiöt ovat ilmaisia osallistujille, mutta niihin pitää ilmoittautua etukäteen. 

Kuten sanottua, mulle hävikkiteema on tosi läheinen aihe ja se oli itsestäänselvyys ottaa mukaan, kun keittokirjaani tehtiin: BBQ:ssa ruokaa tulee kerralla melko paljon ja siitä jää jämiä. Yksi rannalle jäänyt resepti, jonka ajattelin teemaan liittyen jakaa teille tänään, tuli tehtyä savustetun bataatin jämästä.

Lettujen kanssa tarjottava Labneh on jogurtista valuttamalla saatu tuorejuustomainen pallero, joka säilyy mukavasti jääkaapissa öljyyn säilöttynä. Mutta voit hyvin tarjota lettujen kanssa vaikka eiliset srirachajogurtin tai vaikka tsatzikin jämät jos sellaisia sattuu olemaan. Ja ellei ole, srirachajogurtti on superhelppoa ja nopeaa tehdä; sekoitat vaan turkkilaiseen jogurttiin hieman srirachaa ja suolaa. Valmis! :) Ja jos et tykkää sienistä, lettuihin voi laittaa savustettua maissia kantarellien tilalle. Hävikkiruokakeittiön keskimmäinen nimi kun on luovuus. ;) 


Savustetut bataattiletut

1 savustettu, keskikokoinen bataatti 
2,5–3 dl kantarelleja
1 kesäsipulin mukula tai pieni keltasipuli 
½ dl maitoa
2 munaa
1 dl kermaa (tai kermaviiliä tai creme fraichea) 
1 dl ruisjauhoa 
2 dl vehnäjauhoa 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl suolaa
mustaa pippuria 
paistamiseen voita 

Labnehiin 
n. 500–600g turkkilaista jogurttia 
½ luomusitruunan kuori 
ripaus suolaa 
1–2 lemondrop-chiliä 
6 mustaa pippuria 
mautonta öljyä

Lisäksi 
1 pss ruusukaaleja (400–500g) 
luomusitruunan kuorta koristeluun 

Tee labneh vähintään edellisenä päivänä, jotta se maustuu. Laita harsoon tai kahvisuodattimilla vuorattuun siivilään jogurttia ja valuta seosta 6 tuntia tai yön yli. Kaada valunut vesi pois. 

Kumoa labneh-massa kulhoon ja mausta sitä sitruunalla, suolalla ja pippurilla makusi mukaan. 

Laita suurehkoon puhtaaseen purkkiin öljyä noin 1/3 ja muotoile kostutetuilla lusikoilla massasta palleroita tai hieman munanmuotoisia kvenellejä. Lisää öljyyn pippureita ja silputtua chiliä palleroiden väleihin. Lopuksi kaada lisää öljyä niin, että pallerot peittyvät. Jätä maustumaan jääkaappiin. 

Kaavi pehmeä bataatti kulhoon. Silppua sipuli ja revi kantarellit pienemmiksi paloiksi. Laita pannulle nokare voita ja kuullota siinä sipuleita ja kantarelleja hetki, niin että sipuli pehmenee. Laita sivuun odottamaan.

Kaada maito kulhoon bataatin sekaan ja soseuta seos. Lisää munat ja kerma. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää seos taikinaan. Lisää suola ja mustaa pippuria. Lisää lopuksi sipulit ja sienet. Tarkista maku. 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Halkaise huuhdotut ja siistityt ruusukaalit ja asettele ne pellille leikkauspinta alaspäin. Ripottele päälle hieman öljyä, suolaa ja pippuria ja paahda uunissa 15–20 minuuttia, kunnes ruusukaalien leikkauspinta alkaa karamellisoitua ja on kauniin ruskea. 

Paista taikinasta pikkulettupannulla lettusia. 

Tarjoa paahtuneiden ruusukaalien ja labnehpalleron (tai srirachajogurtin) sekä sitruunankuoriraasteen kanssa. 

------

Ja sitten se hyväntekeväisyysjuttu:

Hävikkiruokafestarit hankkivat raaka-aineet ja maksavat pienen korvauksen bloggaajille. Oman palkkioni ajattelin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen; naisten koulutuksen tukemiseen tai lapsiperheiden auttamiseen. Aika kovia vaihtareita mielessäni ovat mm. Naisten pankki, jonka kautta voi edesauttaa naisten kouluttautumista ja siten vähentää myös ilmasto-ongelmia ja  HOPE - yhdistys joka auttaa lapsia ja nuoria kotimaassa monin tavoin, myös kierrätyksen keinoin. Jos haluatte äänestää mihin rahan ohjaisin, jättäkää kommentti tähän postaukseen.  Voitte myös ehdottaa muita kuin yllämainittuja ja käyn kurkkimassa mitä te olette ajatelleet. Kerron mihin päädyin kun julkaisen ohjeen näytöskeittiön yhdestä reseptistä tapahtuman jälkeen. 

1 kommentti:

Joanna kirjoitti...

Onpas hieno! :)