lauantai 6. kesäkuuta 2015

Gotlantiin on helppoa hullaantua

Yhteistyössä Visit Sweden


Minulle Gotlannin kaikista yllättävin puoli oli paikan monipuolisuus. Jos olen ihan rehellinen, ilmoittauduin mukaan paljolti siksi, että edellinen Visit Swedenin järjestämä retki oli niin hieno kokemus. Lisäksi olin vähän pienen irtioton tarpeessa; oli nimittäin ensimmäinen kerta I:n syntymän jälkeen kun olin poissa kotoa 2 yötä ja toinen kerta kun ylipäätään olen yksin poissa kotoa koko yön viimeiseen neljään vuoteen. :) En myöskään muilta kiireiltäni ehtinyt paljoa googletella joten pää edellä, mieli avoinna, ilman ennakko-odotuksia matkaan vaan. Muutama kaveri retkestä kuullessaan huokaisi että reissusta tulee taatusti ihana, koska Gotlanti on ehdottomasti kulinaristin toivekohteita tässä lähellä, mutta siinäpä ne ennakkokäistykset sitten olivatkin. En edes älynnyt kysyä miksi Gotlanti on toivekohde; oletin vaan että joo, se tuore parsa on taatusti nyt ihanaa. :)

Kitchen & Table on moderni jenkkifuusioruokaa tarjoava ja mukavan rento ravintola jonka laatu yllättää positiivisesti vaikket jaksaisi lähteä hotellia kauemmas. 

Ja siinä istuessamme ensimmäisenä iltana hotellirakennuksemme toisesta päästä kätevästi löytyvän Kitchen & Table - ravintolan pöytään se kupletin juoni alkoi sitten paljastua minullekin.

Rakastuin alkupaloista etenkin näihin uppopaistettuihin kana-gyozanyytteihin. Ja tietysti Gotlannissa on paikallista, omaa olutta joka on ihan erinomaista. 
Halusin jatkaa tätä Gotlantijuttujen sarjaa Kitchen & Tablella, koska se edustaa mielestäni juuri sitä puolta Gotlannista jota en osannut odottaa; Gotlanti ei ole pelkkä maanviljelijöiden ja pientuottajien saari vaan etenkin Visby on elävä, moderni kaupunki, johon myös muotitietoiset nuoret löytävät tiensä. Vaikka upeilla, tuoreilla raaka-aineilla onkin leimallinen vaikutus kaikkeen mitä retken aikana söin, saari elää kulttuurisesti myös monenlaisten tapahtumien mukana; ruotsalaiset nuoret tulevat Gotlannin hiekkarannoille juhlimaan koulujen päättymistä ihan aidossa jenkkien "Spring Breakin" hengessä, poliittinen eliiti kokoontuu Olof Palmen aikoinaan aloittamalle Almedal-viikoille keskustelemaan Visbyseen, keskiaikaiset viikot ovat kuulemma suosiossa suomalaisten keskuudessa ja uutena tämän kesän tapahtumana on "Dekkarifestarit" joiden aikana kasa nimekkäitä ruotsalaisia dekkarikirjailijoita kokoontuu Gotlantiin ja tapahtuma tuntuu itseni kaltaisesta dekkarifriikistä enemmän kuin mielenkiintoiselta. Ja siten on tietysti ruoka. Me olimme Gotlannissa Primör Permierin aikaan, mutta tämän ensimmäisen sadon lisäksi Gotlanti elää koko kesän sesongista toiseen ja syksyllä, ennen talvea päästään vielä juhlimaan paikallisia tryffeleitäkin. Kyllä, tämä pikkuinen saari tuottaa myös tryffeleitä. Huippukokit Noman Rene Redzepistä lähtien hakevat raaka-aineita täältä; ainakin villiyrttejä ja tryffeleitä

Maissileipää ja chutneytä; tosi hyvä yhdistelmä. 
Näitä juttuja kuunnellessa söimme Kitchen & tablen erinomaista fuusioruokaa, jossa ronskista otteesta huolimatta maistuivat tuoreet ja raikkaat raaka-aineet. 

Burgereita suositeltiin, mutta väittäisin että Kitchen & Tablen listan kanssa kannattaa olla kokeilunhaluinen:)  

Vaikka paikka tarjoaa burgereita sanoisin, että kannattaa kokeilla jotain muuta; tai ainakin luulen että bloggaajaseurueessa saattoi ilmetä pientä annoskateutta kun muusta porukasta poiketen en mennytkään burgerilinjalle vaan tilasin vähän riskillä ribsejä jotka jaoin oppaamme Jonaksen kanssa. Ja jos nyt sallitaan pieni sivupolku, niin kannattaa käydä siellä Espoon Muuralassa tyyppaamassa Smokyn burgerit kun se palaa taas K-raudan viereen kesätauoltaan. Ne ovat ihan pk-seudun parhaiden joukossa. Ja ostakaa sitten ihmeessä sen kanssa bataattiranskiksia chipotlemajoneesilla, ovat nekin kertakaikkisen mainioita. Ja sitten takaisin Gotlantiin... :)

Upeita, suussasulavia naudan ribsejä. Jaettava annos kannattaa ehdottomasti tyypata jos tänne päätyy. 

Annoksen saapuessa nimittäin tajusin, että ne olivatkin NAUDAN ribsejä; erinomaisesti maustettuja, unelmapehmeitä ja rapsakkapintaisia herkkuluita jotka ylsivät helposti top kolmeen meikäläisen naudanribsikokemusten saralla, vaikka itsekin olemme aiheen kanssa harrastaneet.  


Friteerattuja possunposkia, chipotlemjoneesia. Erinomaista ja koukuttavaa. Suosittelen! 
Näiden kuviin päätyneiden annosten lisäksi listalla oli vaikka mitä mielenkiintoista; ribsien kanssa häilyin ihan kahden vaiheella kevätkananpojan kanssa ja alkupaloista jäivät mieltä mietityttämään ne uppopaistetut maa-artisokat.
Sashimilohi oli myös juuri niin hyvää kuin miltä se näyttää, mutta ei ehkä niin yllättävä ja jännittävä kuin moni muu annos. 


Vaikken tiennytkään vielä lentokoneessa tarkalleen mitä odottaa, odotukset ensimmäisen illan jälkeen eivät tosiaan olleet mitenkään alhaalla. Oli oikeastaan hassua, että vaikkei koko retki ollut kunnolla päässyt alkamaankaan aloin jo miettiä, miten haluaisin tulla tänne V:n ja I:n kanssa uudelleen myöhemmin kesällä, ruusujen kukkiessa dekkarifestareille tai vielä myöhemmin, syysmyrskyjen jo antaen aavistuksia saapumisestaan ja paikallisten alkaessa vetää henkeä turistisesongin jälkeen syömään niitä Gotlantilaisia tryffeleitä kaupunkiin, jossa uusi ja vanha sekoittuu todella hauskalla, romanttisen ja retron yhdistämisessä taituroivalla modernilla otteella jossa on aina mukana ripaus viikinkien mystiikkaa.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Olimme reissussa Visit Swedenin vieraina.

1 kommentti:

Nanna kirjoitti...

Hei, olis kyllä iskenyt annoskateus, jos joku muu olisi syönyt sen mun burgerinkin!

Hienosti vangittu taas tunnelmat!