maanantai 9. kesäkuuta 2014

Yksi lammas ja kaksi salaattia sekä Maldonin uutuussuolaa


Yhteistyössä Maldon


Minulle tarjottiin tuossa taannoin Maldonin uutuussuolasettiä tuotenäytteeksi. Ja kun meillä noita rubeja on nyt tehty ja niihin menee ihan tavallisen paljon suolaa, otin näytteen kiitollisena vastaan. Tässä nyt muutama semmoinen ruoka, johon meillä on käytetty noista uutuus-Maldoneista kahta - rosmariini-valkosipulisuolaa ja sitä Provencen suolaa. Olen tykännyt molemmista ihan oikeasti - suolasa on paljon makua ja yrttien sekä valkosipulin tuoksu on tosi hyvä ja raikas. 

Ehkä minun pirtaani mieluummin sopii ostaa hyvää suolaa, jossa on mausteita kuin maustesekoituksen nimellä myytävää juttua, missä on seosaineena jotain bulkkisuolaa. Mausteet olivat myös aika isoina paloina suolan seassa, mikä oli kiva. Tämäntyyppistä suolaa on ollu markkinoilla aiemminkin, mutta jotenkin semmoinen korkkikantinen lasipurkki jossa on ollut vähän suolaa sisällä on tuntunut liian kalliilta "kiveltä" ja no, yksi sellainen purkki on varmaan ihan kiva, mutta entäs sitten kun niitä lasipurkkeja alkaa olla tyhjinä n kpl siinä tasolla. Googlasin ja semmoinen lasipurkki maksoi ainakin yhden lähteen mukaan n. 5,50 kpl (95g purkki) joten lasille tosiaan tuli hintaa. Näissä hinta muodostuu tuon pakettien mukana tulleen tiedotteen mukaan suurinpiirtein sinne 3,95e / 100g paketti mikä ei sekään ole kilohintana ilmaista maustetulle suolalle, mutta selvästi pahvipakkaus säästää kuluja ja hinta on tullut alas reippaasti. Sopii minulle. 

Oikeastaan lähdin kokeilemaan sitä valkosipuli-rosmariinisuolaa laiskuuttani viikko sitten suunnuntaina, kun meillä oli sulatettuna semmoinen kolmen kilon lampaanjalka enkä ollut saanut aikaiseksi sille minkäänlaista esimarinadia. Kello oli jo kolme ja lammas piti saada paistumaan grilliin jos sitä aikoo syödä illalliseksi, joten hyvät ideat olivat vähän hukassa.  Ja sitten näkökenttään osuivat ne näytemaldonit pöydällä ja lopun arvaattekin. 

Suolassa on tosi paljon maustetta ja makua mukana ja mikä minusta on ihan parasta, tuo kuivattu valkosipuli ei tuoksu yhtään tunkkaiselle kuten kuivattu valkosipulijauhe monesti tuoksuu!

Kun sain sitten hierottua sen kolmekiloisen lampaanjalan pintaan ehkä 2,5 rkl tuota maustettua maldonia ja asennettua lampaan V:n hellään grilleeraushuolenpitoon köpöttelin puutarhaan katsomaan mitä maa puskee sisästään ja tein lampaalle vielä yrttisen valelu/moppauskastikkeen paiston ajaksi.

Siihen löytyi tukku rucolaa, ruohosipulia, timjamia, oksa rosmariinia ja pieni tupsu mäkimeriamia. Lisäksi laitoin tietysti vielä kynnen valkosipulia, teelusikallisen mustaa pippuria, puolen sitruunan mehun, puoli desiä oliiviöljyä ja töräyksen hunajaa. Sekoitettuani kaiken hienoksi massaksi, ohensin seoksen valkkaripahvin jämävalkkarilla - olisiko sitä ollut n. 2,5 dl . Kuitenkin niin, että kastiketta oli reilusti koko arviolta parin-kolmen tunnin grillausta varten.


Ja kyllä, siitä lampaasta tuli tosi hyvä. Me jätimme sisälämmön nyt sinne 58 asteen pintaan, kun aina nuo isot lampaat tahtovat meillä mennä yli. Ja vetäytymisvaiheessa silti lämpö nousi hurjaa vauhtia, joten ihan hyvin meillä ainakin se 58 riitti lopulta mehevään, mutta ehkä vähän oletettua kypsenpäänkin lampaankoipeen.

Ja tietysti sitä lammasta sitten syötiin viikko sitten ihan makoisina paloina heti sen tultua grillistä, mutta koska lammasta jäi, söimme vielä alkuviikolla sitä lämpimien salaattienkin kanssa. Niistä tuli molemmista ihan erinomaisia ja aika erilaisia niin ajattelin tehdä tähän pienen raportin niistä.

Uunipaahdettua, jeeralla maustettua porkkanaa ja kesäkurpitsaa, korianteria rusinoita ja minttujogurttiraitaa.
Ensimmäisenä päivänä pilkoin uunipellille porkkanaa ja kesäkurpitsaa, ripotin sekaan noin teelusikallisen jeeraa, saman verran sitä provencen suolaa ja pirskotin päälle pari rkl oliiviöljyä. Sitten paahdoin vihanneksia uunissa n. 200 asteessa kunnes niissä oli karamellisia pintoja.

Juuri ennen ruokailua nakkelin vihannesten päälle siivutettua lammasta vielä pariksi minuutiksi lämpenemään ja sitten kasasin salaatin. Päälle laitoin jogurtista, punasipulista ja mintusta sekoitetun kastikkeen, jonka sekaan laitoin myös teelusikallisen paahdettua jeera-korianteriseosta. Lopuksi koristelin koko setin korianterilla.

Salaatinlehtien päälle tehtiin lämmin, pekonilla maustettu papulisäke ja rikasta jeeralla ja korianterilla maustettua kermaviilikastiketta

Seuraavan päivän salaattiin blanchasin sellaisia pitkiä papuja suolavedessä jonka jälkeen laitoin pannulle vähän valkosipulia, pekonia ja öljyä ja paistoin pavut siinä valkosipuli-pekoniseoksessa. Maustoin pippurilla ja valkosipuli-rosmariini Maldonilla. Taas alle salaattipeti ja pinnalle kuumat pavut, persikkaa sekä lammasta.

Pinnalle sekoitin kermaviilistä ja punasipulista (jälleen!) kastikkeen jonne laitoin Paljon jeeraa ja korianteria sekä sitruunan mehua. Tein samantyyppistä joskus aiemmin jo viikolla mutta silloin mukaan meni myös sinihomejuustoa ja tilkkanen vaahterasiirappia. Se vaahterasiirappi ja homejuusto teki siitä tosi amerikkalaisen oloisen ja siitä voi olla montaa mieltä; meistä se oli oudolla tavalla hyvää, mutta en moittisi sitäkään joka kutsuisi sitä makujen kakofoniaksi ;) Näin ilman homejuustoa ja siirappia maku on selkeä ja hyvä. Tosi kesäinen salaatti joka uhkuu mehukkuutta.

Lammassalaatti X2

lampaan jalka
rosmariini-valkosipulisuolaa rubiksi
n. 1,5-2 dl yrttisilppua esimerkiksi rucolaa, mäkimeiramia, timjamia, ruohosipulia ja rosmariinia
n. 0,5 dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
n. 3 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl mustia pippureita (tai murskattua mustaa pippuria)
n. 1/2 (isohkon) sitruunan mehu
n. 2-2,5 dl valkoviiniä

Sekoita kaikki muut aineet paitsi valkoviini tahnaksi esimerkiksi bamix-maustekipossa tai mökkioloissa vaikka morttelissa. Ohenna valkoviinillä, laita sivuun odottamaan.

Hiero lampaaseen kauttaaltaan maustettua maldonia ja laita sitten lammas grilliin. Grilaa välillä kastikkeella sutikoiden sinne n. 59 asteeseen ja nosta lammas siten vetäytymään ennen leikkaamista.


1) paahdettu porkkanasalaatti
4 porkkanaa kuorittuna tai pestynä huolellisesti ja lohkottuna
1 iso kesäkurpitsa pilkottuna
1 tl jeeraa (kokonaisia siemeniä)
loraus öljyä
Provencen Maldonia (ehkä teelusikallinen-puolitoista)

Lisäksi rusinoita, korianterin lehtiä ja pippuria

kastikkeeseen:

n. 2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1/2 tl jauhettua korianteri-jeeraseosta (ei tarvitse välttämättä)
1 murskattu valkosipulin kynsi
loraus hyvää oliiviöljyä
ripaus suolaa

Pilko vihannekset uunipellille ja pyöritä sekaan mausteet ja öljy. Paista n 200 asteessa 20-30 min tai kunnes vihanneksissa on kauniita paistopintoja.

(jos käytät kylmää jämälammasta, laita palat pariksi minuutiksi vihannesten päälle kuumaan uuniin tai paista pannulla, jotta lampaan rasva pehmenee lämmössä)

Kokoa salaatti. Alle keko vihanneksia, päälle lammasta, rusinoita ja kastiketta. Koristele korianterin lehdillä ja rouhitulla mustapippurilla.

2) Persikka-papusalaatti

pitkiä papuja
salaatinlehtiä
3-4 siivua pekonia
1 iso tai 2 pientä valkosipulin kynttä
kevätsipulin vartta
1-2 persikkaa (kypsiä!)

kastikkeeseen (ainet sekoitetaan vaan yhteen)
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1 prk kermaviiliä
1,5 rkl paahdettua korianteri- jeerarouhetta (ei kovin hienoksi jauhettuna, mutta rakenne rikottu esim. morttelissa)
1/2 sitruunan mehu

Kiehauta kattilassa vettä papujen nopeaa kiehautusta varten. Huuhtele salaatinlehdet ja kuivaa hyvin joko salaattilingossa tai keittiöpyyhkeiden välissä.

Kiehauta papuja n. 2-3 min suolatussa, kiehuvassa vedessä.

Laita paistinpannulle tilkka öljyä ja pieneksi pilkottu pekoni. Anna pekonin paistua hetken ja lisää murskattu valkosipulin kynsi. Anna pekonin paistua kunnolla ja valkosipulin kuullottua. Lisää sitten pavut ja pyörittele ne pannussa sekaisin pekonin ja valkosipulin kanssa. Mausta mustalla pippurilla.

Kokoa sitten salaatti repimällä lehtiä alle, lisäämällä päälle kuumia papuja, kylmää lammasiivua ja persikkalohkoja. Kruunaa isolla kastikemöykyllä, nauti heti.

p.s. salaatin palanpainikkeeksi sopii erinomaisesti esim. alkon plan B shiraz.



3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Lääh - voiko enää herkummaksi hävikkiä saada. Pakko varmaan itsekin ottaa tän kesän ohjelmaan tollaisten isojen lihojen grillaus, tähän mennessä ainoa kosketuspinta moiseen on kaljatölkkikana :D

Jonna kirjoitti...

Minäkin itseasiassa pidän niistä Maldonin maustetuista suoloista. Ei olisi varmaan tullut ostettua ilman näytettä, mutta varsinkin tuo valkosipuli-rosmariini on hyvä.

Nelle kirjoitti...

Hanna: kannattaa, siitä on riemua pitkäksi aikaa. Ja sitten jos näyttää että ruokaa on liikaa muutamassa päivässä syötäväksi kannattaa osa laittaa pakastimeen, saa sieltä sitten nopean lunssin jonain päivänä.

Jonna: joo mäkin kokeilin ne pippurin ja bbq suolat eilen, ihan ok ja hyviä, mutta eniten tykkään noista kahdesta joita tässä jutussa on käytetty.