maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tukholman pikkuputiikit, turut ja torit

Yhteistyössä Visit Sweden


Ihan vähäsen mua huvitti tuossa viime viikolla kun selailin ostamaani Gourmet - lehden numeroa; tälläisenä kuvien katselijana katseeni kiinnitty "tutunnäköiseen äijään" lehden sivuilla ja tajusin yhtäkkiä, että tuijotin Green Rabbit leipomossa tavattua Martin Bergiä, jonka kanssa pääsin "toimittelemahan" sillä ruokabloggaajien Tukholmankeikalla.


Ja seuraavassa lehdessä taas puhuttiin niistä suklaaolympialaisista, joissa ruotsalaiset ovat mm. Chokoladfabrikenin paneutumisen johdosta menestyneet. Check, check - meitä on selvästi viety Tukholmassa ihan asiaankuuluvan pyhiinvaellusmatkan tyyliin.

Oli mielenkiintoista huomata, miten Tukholmassa oli panostettu terassien, kauppojen ja puotien esillepanoon.

Ja mikäs oli vaellellessa sillä paitsi että saimme luvatusta rankkasateesta huolimatta ihan täydellisen sään tällaiselle maailmanmatkauspäivälle (aamusta pilvipoutaa ja iltapäivästä kaunis auringonpaiste), kaikki oli hyvin järjestetty, Tukholma oli kaunis ja täynnä elämää myös bloggaajaporukkaamme sattui ihan mainioita tyyppejä; pääsin tutustumaan Chocochilin Elinaan joka osoittautui todella, todella herttaiseksi tapaukseksi, Paikka auringossa Doritiin joka bloginsa nimen mukaisesti tuntui kulkevan kevyesti viipyilevä hymy huulillaan mukulakivikatuja kuin tunnelmaa joka solullaan hengittävä taiteilija ja tietysti iki-ihana, elämää täynnä oleva Hanna, joka nykyisin osuvasti myös satakielenä tunnetaan.  Mukana oli viinibloggareista todella asiaansa paneutuneen Elämän Pienet ilot -blogin takaa löytyvä, aina niin kohtelias herrasmies Iibe, jonka myös tunsin ennestään. En olisi voinut toivoa parempaa seuruetta. Iso kiitos kaikille, niin mahtavassa porukassa ne muutama aamun sadepisarakin tuntuivat vain virkistäviltä!

Tuona päivänä oli paikalliset "penkkarit" sekä Smaka på Stockholm ja koko kaupunki sykki elämää ja nuoruuden iloa.

Ja oikeasti, hieman haikeana kaipailen Helsinkiinkin niin elämyksellisiä kauppoja joissa Tukholmassa asioin. Jollain tavalla mieleen tuli, että voiko Rojalistinen perintö saada aikaan niin valtavan eron siinä, miten kaikki laitetaan esille. Vaikka me kävelimme täysin moderneilla kaduilla ja matkustimme kumipyöräisissä moottorivaunuissa jollain tavalla kaupoista ja puodeista tuli mieleen romanttiset, keskiaikaiset markkinat kaupungissa joka sykki elämää.

Cajsa Warg toi mieleen vanhan Seston Töölössä jossa joskus aikoinaan rakastin käydä.
Me kävimme "ruokakauppaosastolta" Saltå Kvarnissa joka myy massatuotettua luomua eri muodoissaan ja Cajsa Wargissa jossa taas kaikki tuotteet koemaistetaan ja ne pääsevät valikoimiin vain jos ne todetaan hyviksi.



Minulle jäi mukaan jotain pientä kivaa molemmista kaupoista ja taisin harmitella muutamaankin kertaan ihan ääneen, että a) kylmälaukku ei tullut mukaan ja b) nesteitä ei voi viedä käsimatkatavarassa lentokoneeseen. Toisaalta se oli ehkä hyvä, minä kun rrrakastan käydä aina matkoillani paikallisissa ruokakaupoissa ja onnistun hamstraamaan joka kerta mukaani enemmän paikallisia erikoisuuksia kuin oikeastaan saan mahtumaan mihinkään. Mutta; sille jussina suunnittelemallemme Tukhoman omatoimimatkalle lähtee mukaan ISO matkalaukku ;)



Chokoladfabrikenin suklaataideteokset taas olivat täysin mykistäviä. Chokoladfabriken on Tukholmalaisten suklainen ylpeys, sillä menestystä on tullut kansainvälisissä suklaaolympialaisissa. Enkä kyllä ihmettele miksi, katsoin veistoksia että onpa hienoja pronssipatsaita kunnes menin niin lähelle, että aistin tuoksun: "Ei hitsin vitsit...! Sehän on suklaata!?" 


Taidokkaiden veistosten lisäksi Chokoladfabrikenilla on esittelijämmekin mukaan "kaikkea mahdollista suklaasta" ja täytynee olla samaa mieltä. Tukholmassa sijaitsevassa viihtyisässä kahvilassa voi nautiskella paitsi heidän tekemiään taidokkaita kakkuja ja leivoksia, erinomaisia suklaakonvehteja myös artesaanijäätelöä josta kesäaikaan tehdään myös makeanmakeita pirtelöitä. Lisäksi tietty Chokoladfabrikenilta voi tilata vaikka toiveiden mukaan tehdyn hääkakun tai suklaantekokurssin. Monipuolisuudessa siis löytyy, mutta ihan erityisenä täkynä suosittelen paikalle eksyviä maistamaan kukkaisella Södertälje - teellä maustettua tummaa suklaakonvehtia. Se oli ai-van jumalaisen hyvää ja kaduttaa, etten ostanut rasiallista pelkästään niitä (huoh). Suklaahan EI luonnollisesti ole karkkia vaan elintarvike ;)



Ja kun olen juuri edellisessä postauksessa manannut karkkien tarpeettomuutta jatkan sujuvasti matkaani kehumalla Ruotsalaisia toffeemakeisia. Pärlans on 50 - luvun henkeä uhkuva toffeekauppa joiden pehmeitä ja upeanmakuisia toffeemakeisia maistellessa voi kuunnella taustalla hiljaa soivaa jazzia. Pärlans myy karamellien lisäksi myös ihania kinuskisia makukastikkeita jäätelön päälle ja paikanpäällä voi toki myös istuskella jätskiä nauttimassa. Hauska pikku putiikki.


Martin Berg ja Michelintähdin palkittu kokki Mathias Dalhgren ovat suuria tumman leivän puolestapuhujia.

Sen jälkeen syöksähdimme Green Rabbit Bakeryyn jonka voisin kyllä mielihyvin ottaa kulmilleni leipomaan. Kyseessä on mm. tanskalaista hapanleipää itse tehdyssä kiviuunissa valmistava leipomo jossa Tina Fernlund leipoo yhdessä miehensä Martin Bergin kanssa ihan erinomaista ruisleipää ja makeita herkkuja. Ihan erityisesti mieleeni jäi hapanleivän lisäksi tuo kuvassa näkyvä omenakakku. Se on Martinin luomus ja siihen on käytetty sattumiksi hapanleipää jauhojen joukkoon. Vastaavaa kikkaa käytettiin siinä suomen paras leipomo - sarjassakin ja mietin miten se vaikuttaa makuun. Ihan mahtavaa kamaa. Todella mehukasta, täyteläistä, syvän makuista ja upealla suutuntumalla varustettua omenakakkua. Ihan täyden kympin kakku. 



Aikataulupaineessa jouduimme ohittamaan muutaman suunnitellun liikkeen (nautiskelevan rouvashenkilölauman kuskaaminen kaupoissa on helpommin sanottu kuintehty) että ehdimme vielä ennen illallista toteamaan että Smaka Stockholm on kaupungissa. 


Spicerietin kojulla pysähdyttiin maistamaan palanen flammenkucheneita joista ainakin tuo parsaa, sipulia kolmella tavalla ja piparjuurta oli ihan jumalaisen hyvää. Kyllä, maistoimme urheasti pizzoja vaikka vatsa olikin jo ai-van ratkeamispisteeseen asti täynnä kaikkia herkkuja


Totesimme siinä aurinkoisella terassilla istuessamme ja nauttiessamme Smaka på Stockholmin vilinästä oluen äärellä että tähän tapahtumaan pelkästään olisi saanut kulumaan puoli päivää ihan helposti.

Kiitokset vielä Visit Swedenille mahtavasta päivästä. Oli paljon nähtävää, koettavaa, naurettavaa ja elettävää ihmiselle kyllä yhden päivän ajaksi. Suosittelen täydestä sydämestä käväisemään Tukholmassa jos on lomalla tylsä hetki - sehän on ihan ku ulukomailla oltaas! ;)

2 kommenttia:

ilbe kirjoitti...

Wau, sä viet kyllä tän homman uudelle levelille :)

Mulle jäi Green Rabbitissa vieraillessa hämärän peittoon tarkemmat speksit tästä Martinista, mutta ukon swagger ei jäänyt huomaamatta!

Nelle kirjoitti...

Iibe: kiitos! tää on tämmöstä meikäläisen tajunnanvirtaa hienosta päivästä johon mahtui niin paljon, että siitä riittää ideaa ja sulateltavaa taas pitkäksi aikaa. :)

hih, mun piti googleta toi swagger, mutta tosiaan poseeraus sujui ihan hyvin selvästi kokeneelta esiintyjältä :)