perjantai 8. marraskuuta 2013

Olo


Isäinpäivä kolkuttaa jo ovelle, mutta aion silti kertoa teille äitien hemmotteluillasta jota vietimme tuossa taannoin. Ja kyllä meitä hemmoteltiinkin sillä emme päätyneet yhtään vähempää kuin Michelin -tähdellä pakittuun ja uusiin tiloihin muuttaneeseen Oloon.

Minulla on varmaan sellaisen plus-kolme vuotta (tai ehkä joidenkin ravintoloiden osalta jo pidempäänkin) ollut "ravintoloita joissa haluan ehdottomasti käydä" todo - lista. Sen kärjessä keikkuu Chef & Sommellier (koska kaikki ovat kehuneet sitä viimeaikoina maasta taivaaseen Edit13.102014 tässä raportti vuotta myöhemmin tapahtuneesta reisusta C&S:n), kakkosena Olo (koska kaikki kehuivat sitä jo aikana ennen misukkatähteä) ja kolmantena Luomo (koska se on moderni ja rento ja kuten muutkin listallani, ylistetty ravitsemusliike). Järjestys ei ehkä ole mitenkään paremmuusjärjestys, vaan semmoinen subjektiivinen mielenkiintoisuusjärjestys joka oli syntynyt muiden puheista.

Vasemmalta: paahdettu juustopuu ja oikealla "multaporkkanaa"

Niinpä kokeilin pari viikkoa saada pöytää vähän tuurilla Chef & Sommellierista, mutta...  Koska meidän mammojen iltavapaat riippuvat paitsi lasten nenän vallitsevasta kosteusprosentista, viimeisten neljän vuorokauden aikana nautittujen yhtäjaksoisten unien määrästä, pyykkivuoren kulmakertoimesta myös miesten töiden turbulenssista kertaa mammojen määrä. Joten kun tällaisella yhtälöllä yrittää kalastaa huippuravintolan pöytää edes kahdelle päiviä osuu viikkoon noin yksi ja illalliselle pitäisi päästä jo ennenkuin omat, aikaisiin iltoihin tottuneet silmät painuvat kiinni. Niinpä ne samalla viikolla tarjolla olleet klo 21 alkavan kattausen ajat eivät vaan sopineet. Joten jotta lista ei jäisi taas hautumaan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi klikkasin itseni Olon nettiin ja sain kuin sainkin meille pöytävarauksen.

Ylhäältä: simpukoita, graavilohta sekä parsakaalia ja merilevää


Ja sitten siirrytään disclaimer - osioon ennen ruokia; Jos verenpainettasi nostaa ajatus että joku tuhlaa itseensä ja ruokaan ainakin viikon ruokaostosten verran yhtenä iltana  kannattaa varmaan viimeistään tässä vaiheessa klikata itsensä toisaalle. Sillä jos huippuravintolassa syöminen ei ole halpaa ulkomaillakaan ei se varmasti ole sitä Suomessa. Olon pitkä menu viineillä maksaa 266,- per nenä ja kun siihen ottaa shampanjaa alkuun ja vähän espressoa ruuan jälkeen se loppusumma on vähän alle kolmesataa hengeltä.

Eniten yllätyin näistä upeista väliruuista; mielettömän ihanaa mannapuuroa ja sieniä jotka muistuttivat enemmän aromaattisia suklaanibsejä kuin metsäsieniä. 

No, oliko se sen arvoista? No olihan se. Yhtä lukuunottamatta jokainen annos oli ihan napakymppi (ja se yksi joka ei ehkä ollut meistä oikein suhteiltaan oli ihan hyvää sekin), palvelu oli erinomaista, viinit istuivat kuin nakutettu ruokiin ja ruokaa oli tarpeeksi jopa sudennälkäisen miehen täyttämiseksi.

Parasta lammastartaria jota olen koskaan syönyt. Niin herkkää ja raikasta että ihan itkettää.
Myös taiteellisesti illan kauneimpia annoksia.


Joskin täytyy tunnustaa, että meille kahdelle naisihmiselle olisi varmasti riittänyt myös se lyhyempi "Retki"- niminen menu. Me menimme koko "matkan" enkä koskaan, ikinä, milloinkaan ole ollut näin täynnä finedining - menun jälkeen. Voin siis lämpimästi suositella Olon lahjakorttia myös isäolennoille.

Parasta valkosipulikeittoa ikinä; lisäksi vastapaistettu leipä ja kirnuvoita.


Todellakin, me kaksi leidiä katsoimme suorastaan hieman armoa anoen sitä lappihenkistä lihaveistä joka katettiin meille sen jälkeen kun olimme jo syöneet yhden merellisen ja navetallisen eläimiä.

Poroa, sikaa ja mätiä. Ei kyllä esitetty ihan tässä järjestyksessä.

Kaikkien ihanien, alkuun kannettujen pikkusyötävien lisäksi saimme nimittäin risoton tilalla käsittämättömän herkullista mannapuuroa, maailman parasta valkosipulisoppaa ja ihan Mieletöntä lammastartaria. Sen päälle tuli sitten vielä niin jumalaisen hyvää karamellisoitunutta ja paahtunutta possua että sen syöneenä olisi voinut vaikka kuolla. Ja kun olimme melkein nuolleet senkin lautasen, olisimme kyllä rehellisyyden nimissä jo mielellämme nähneet pöydässä jälkiruokalusikan ja -haarukan.


Eteemme ilmestynyt poro oli kyllä täydellisen mureaa ja hyvää friteerattuine jäkälineen ja upeanmakuisine mustajuurineen. Kaikki meni, slurps vaan, mutta ehkä annoksesta olisi nauttinut vielä enemmän jos ei olisi jo ollut niin täyn-nä.


Jälkiruokia; tuo suklaakrokanttipeili oli huijauskuori pienen jäätelölähteen päällä - onneksi!  

Ja kun sen jälkeen pöytään kannettiin vielä kolme jälkiruokaa ja espresson kanssa pallerot kuusenkerkkä - valkosuklaaherkkua niin minä en pystynyt enää mitenkään syömään sitä viimeistä suupalaa. Maistoin pikkusormenkynnen kokoisen palan ja totesin että hyvää on, mutta ei - ei vaan pystynytkyennyt. (Mutta koska pohojalaaset eivät haaskaa ruokaa, illallisseuralaiseni keksi sulattaa pallosta osan espressoon ja ehkä hieman uhmallakin molemmat pallot katosivat pöydästä.) ;) 

"A mint perhaps?" ;) valkosuklaalla kuorrutettua kuusenkerkkäjäätelöä. 

Ainakin siis naisihmisille suosittelen konsultoimaan keittiötä siitä mitä missaa jos menee lyhyemmällä kaavalla ja jos iltaa aikoo jatkaa vaikka bilehileilemällä kannattaa pysyä "retkessä" ettei tarvitse kieriä tanssilattialla ;)

Ainoa annos jossa osa taisi jäädä syömättä oli se simpukka-annos. Siinä oli ihan erinomaisia pieniä simpukkarinkuloita, jotka olisivat olleet ihan tarpeeksi hieman koristeltuina sillä kaikella muulla mitä lautasella oli. Nyt annoksessa oli minusta liikaa syväjäähdytettyä kampasimpukkahiutaletta ja ehkä sitä simpukkahyytelöä/geeliäkin. Mutta ne simpukkarinkulat olivat upeita ja pari lusikallista riitti hyvin puhdistamaan maut suusta.

Kaikenkaikkiaan se oli upea ruokamatka josta erityisinä aarteina jäivät mieleen alkupaloissa yhdistetty ankka ja rapea punakaali sekä se mieletön "uusiperuna" jossa oli paahdettu perunan kuori ja täytteenä silkkisintä perunamoussea mitä olen koskaan saanut. Väliruuat olivat ihan ihmeellisen hyviä; mannapuuro ja pienenpieni määrä todella aromaattista valkosipulikeittoa. Ja vaikka se possu oli ihan tajunnanvievän hyvää, en kyllä todellakaan osaa sanoa oliko se parempaa kuin punajuurien kanssa tarjottu karitsatartar joka oli todella, todella raikas esitys asiastaan. Viineistä mieleen jäivät saksasta tuotettu riesling, jossa oli rypäleitä myös Alsacen puolella kasvaneista köynnöksistä. En menisi siitä valalle, mutta muistelen, että se tuli sen ihanan possun parina. Viinissä oli lyijynraskas nenä, joka paljasti juomassa olevan paljon sokeria, mutta (ehkä?) myös hieman jalohometta joka teki siitä aromaattisen ja mieleenpainuvan elämyksen. Mmmm....

Valkosipulikeiton kanssa tarjottiin olutta mikä oli kivaa; hieman humalainen ja kultainen olut helli ja raikasti vahvaa ja rustiikkista valkosipulikeitto-leipäyhdistelmää. Kylmä ja raikas olut teki siitä ehkä vielä suuremman spektaakkelin kuin se olisi muuten ollutkaan.

Muistaakseni poron kanssa tarjottiin uusiseelantilainen Villa Marian punaviini. En olisi ehkä itse osannut valita sitä - jotenkin odotin ehkä toisenlaista viiniä. Tämä korosti mielestäni ehkä enemmän metsäsieniä ja poron lihan "verisyyttä" kuin että olisi täydentänyt annoksen "välimakuja" mutta se oli todennäköisesti ihan tarkoituksella. Mustajuuressa oli juuri niitä kaikuja, joten täyteläisempi tai "paksumpi" punaviini olisi kyllä peittänyt mustajuuren. Yhdistelmä oli tosiaan yllättävä mutta tosi hyvä ja modernilla tavalla & ruokaa kunnioittaen tehty.

Ensi kerralla (koska se sitten ikinä tuleekaan vastaan) en ryhdy ahneeksi vaan pitäydyn siinä lyhyemmässä menussa kuten nytkin meinasin - oli sen verran täysi Olo ;)


3 kommenttia:

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Kuulostaapa tosi ihanalta illalta. Pitäisikin taas yrittää löytää jostain aikaa (ja rahaa) vähän hienompaan ravintolailtaan. Sellainen on aina elämys

ulla kirjoitti...

Samat ravintolat ovat minunkin to do -listalla ja ainoa jossa olen käynyt, on tuo Olo; mutta siellä sitten useampaan kertaan. En ole kuitenkaan käynyt uusissa tiloissa. Ihanalta näyttää!

Nelle kirjoitti...

Minna: Kannattaa kyllä välilä investoida itseensä. Itsellänikin oli juuri sellainen viikko takana, että V oli työmatkalla. Sen päälle tuntui kyllä ansaitulta! :) Mutta Ensi kerralla syön tosiaan sen "retken" koska noita annoksia oli tosiaan jotenkin "liikaa" ainakin minulle. Vähän se yllätti - yleensä tuon tason paikoissa hallitan annoskoot hyvin. Mutta eipä tarvitse varmasti kenenkään sanoa että maksoi kolmesataa ja jäi nälkä.

Ulla: Jos et ole käynyt, niin Spis kannattaa lisätä myös listalle, sanoin pure bistro (vaikka lounaan osalta) Erityyppisiä vähän mutta molemmat olivat hyviä kun kävin! :)