maanantai 31. lokakuuta 2011

Avokadolla, granaattiomenalla ja chorizolla maustettua bulguria

chorizo viipaloituna

Lueskelin tuossa taannoin kaikki äitini reseptit - blogissa kirjoittelevan Nannan avokadokeittoelämystä vesi kielellä. Kylmään avokadokeittoon oli lisätty pinnalle houkutukseksi paistettuja chorizopalasia ja lopputuloksena on taatusti mahtavan maistuva keitto, jossa avokadon raikkaus täydentyy lämpimillä ja tulisilla chorizon aromeilla. Olin jo päättänyt tehdä keittoa ja ostanut kaupasta kasan avokadojakin valmiiksi, mutta taas meni niinkuin meillä viimeaikoina on tupannut menemään ja hyvät aikomukset jäävät sellaisiksi. Mutta siitä huolimatta nälkä tulee joka päivä.


bulgur keitetäänKeittiöstämme puuttuu edelleen varsinainen liesi - mutta käy se näinkin.

Olimme Mimmun kanssa jo ihan sudennälkäisiä kun Mr. I Beebson vihdoin nukahti ja suostui jäämään vaunuihinsa hetkeksi. Mitään avokadokeittoa tai kanalientä ei ollut (yllätys yllätys) viilentymässä ja reippaan kävelyn jälkeen oikeastaan teki mielikin jotain lämmintä. Mutta ajatus avokadosta ja Chorizosta oli jo jäänyt päähäni ihan lähtemättömästi... Niinpä otimme tuon ajatusmadoksi jääneen makuyhdistelmän, teimme sille pari temppua ja menimme siitä mistä aita oli meille matalin. Lopputuloksena aivan loistava, höyryävä annos mukavuusruokaa jota kyllä kelpasi napostella naisissa tuona rauhallisena iltapäivänä, syysauringon valaistessa dramaattisesti ruokapöytää.


granaattiomenan käsittelyGranaattiomenan siemenet saa siisteimmin ruokaan mätkimällä puolitettua omenaa napakasti veitsen kahvalla.

Ainekset kyllä vaativat ainakin meillä, että joku on hiljattain käynyt kaupassa ja haalinut mukaansa yhtä ja toista. Mutta jos tämä on hanskassa, niin ruuan valmistukseen ei montaa hetkeä mene. Bulgur keitetään kanaliemessä ohjeen mukaan, makkara paistetaan pannulla ja kaikki sekoitetaan keskenään pannulla. Bulgur on muuten tosi kivaa vaihtelua cous-cousille, jota on tullut tehtyä ehkä vähän liiankin usein tätä nykyä.

avokadobulgurJotain puuttuu - yrttejä ja hyvää oliiviöljyä!

Siinäkin suhteessa ruoka on ihan erinomaisen kiva, että kun pää on jumissa (joku on saattanut vähän valvottaa yöllä äitiään) eikä ajatus kulje niin maustamiseen ei tarvitse hirveästi panostaa. Makuja pullollaan oleva makkara nimittäin antaa ruualle tarpeeksi luonnetta. Ja koska mikä tahansa muuttuu vielä paremmaksi kerman kanssa, koko komeus tarjoillaan tietysti creme fraiche -nokareen kanssa. Om-nom-nom.


bulguria chorizollaBliss in a bowl.


Bulguria chorizolla, avokadolla ja granaattiomenalla (n. 2:lle)

1,5 dl bulgur - jyviä
3-4 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 chorizo - makkaraa
2 pienehköä avokadoa
1/2 granaattiomenaa
pieni nippu lehtipersiljaa (n. 3 rkl)
oliiviöljyä
mustaa pippuria
chilisuolaa

Laita bulgur ja murustettu kanaliemikuutio kiehuvaan veteen ja kiehauta bulgur kypsäksi paketin ohjeen mukaan (muutama minuutti tai kunnes vehnä on pehmeää).

Silppua sipuli ja hienonna valkosipulin kynsi. Lorauta pannulle öljyä, viipaloi makkara öljyyn ja paista hieman pintaa makkaraan. Lisää sipulit ja kuullota hetki.

Lisää pannulle kypsä, kuuma bulgur ja sekoita. Lisää avokadopalat sekä garnaattiomenan helmet. Mausta silputulla lehtipersiljalla, suolalla, pippurilla ja lorauksella hyvää extraneitsytöljyä. Hyvä öljy antaa makuun todella paljon, joten käytä tähän pieni loraus parasta oliiviöljyä mitä sinulla on.

Tarjoile creme fraiche - möykyn kanssa!

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Sä oot kyllä hyvä soveltamaan ja kehittämään uutta, on taas todettava. NIMIMERKKI reseptien testaaja vaan... ;D

Nelle kirjoitti...

Nanna: se on kyllä ihan pakon sanelemaa - jos ei saa aikaseksi ajoissa ja ohjeen mukaan on pakko improvisoida ;)