maanantai 30. marraskuuta 2015

Karpalounelma, eli Cranberry Bliss Bar kotoisana joulukakkuna


Tämä rikas ja jouluinen leikkokakku (tai kuivakakku muualla kuin pohojammaalla) on saanut inspiraationsa Starbucksin klassikkoleivonnaisesta Cranberry Bliss barista. Kuorrutettu kakkusiivu on erinomainen kahvin tai teen kaveri ja ohje toimii niin pähkinöillä kuin ilmankin. Ja koska kaikki aineet vain sekoitetaan yhteen nuolijalla, kakku on vaivaton ja helppo. Joulun alla sekään ei varmaan haittaa? :)

Tomusokeri on leipojan lumi. Näitä kuvia katsellessa jäin miettimään, että kuusenhavut sopisivat tämän kakun kanssa pöytäkoristeeksi tosi hyvin.

Kehittelin reseptin ruokajournalismiluentojen reseptiikan kotitehtävänä. Koska tarkoitus oli tuottaa julkaisuvalmis resepti lähdin kehittelyyn jostain taatusti herkullisesta herkusta josta halusin tehdä a) sekoita-kaikki-kulhossa - yksinkertaisen kakkureseptin jonka voi leipaista kaikilta löytyvään perinteiseen kakkuvuokaan  b) valita aineet niin että kuka tahansa Suomessa löytää ne olennaisin osin ja c) että kakku olisi niin romanttisen jouluinen, että se sopii näihin joulunalusajan juhliin.

Päätin harjoitella lyhyen ingressin tekoa juttuun ja huomasin, että lyhyt juonto ei selvästi ole mun juttu. Siitä tuli palautetta ;) Niinpä puran kakun teille tässä blogissa nyt tyylilleni uskollisesti, vuolaasti selittäen! Mutta itse resepti sai kiitosta Glorian R&V reseptiguruilta mistä olen varsin otettu. Harvoin sitä bloggaaja pääsee tuollaista palautetta saamaan ja kun se oli vielä hyvää...  :)


Ja joo, vähän mä stressasinkin ja tein kakusta kolme versiota kehitellessäni; kuorrutuksen kanssa ja ilman inkivääriä, kuorrutuksen kanssa ja ilman pähkinöitä (ja jauhetulla inkiväärillä) sekä kerran vielä ilman kuorrutusta mutta lisäsin taikinaan hillottua inkivääriä. Lopussa kiitos seisoo; tuloksena on minusta tosi jouluisa, rikas mutta samalla oman luonteen omaava juhlava leikkokakku, jota kyllä kelpaisi tarjota kahvin kanssa. Valkosuklaa tuo makeutta, pekaanit pähkinäisyyttä ja karpaloilla on rusinoita ja taatelia raikkaampi olemus. Koko komeus vielä kuorrutetaan paitsi ihanan näköisellä, myös herkullisen makuisella tuorejuustokuorrutteella joka koristellaan valkosuklaaraidoilla ja craisinseilla.

Testaillessani huomasin että kakku toimii myös ilman pähkinöitä ja kuorrutteetta, mutta minusta se on kuitenkin parhaimmillaan kuten sen kirjaan tähän alle: kaikilla herkuilla.

Alkuperäinen cranberry bliss bar on myös täynnä sattumia ja siksi pohja on melkein pähkinäisen murentuva. Jos kakkua ei kuorruta, se kannattaa kostuttaa rommi-sokerivedellä (tai vaikka sillä karamellisoitujen inkiväärien säilöntäsiirapilla + rommilla)  ja antaa tekeytyä kelmun alla vähintään yön yli. Porkkanakakuistakin tutusta kuorrutteesta imeytyy kakkuun myös  vielä hieman lisäkosteutta. Hapan tuorejuusto sitruunan kanssa antaa kakulle lisää luonnetta. Kuorrutteeseen laitoin ihan amerikkalaisen paljon tomusokeria, mutta jos se tökkii voit kokeilla lisätä myös sitruunan kuorta tai vähentää vähän sokerin määrää. Tällöin kuorrutteesta tulee raikkaampi ja vielä hieman hapokkaampi.

Karpalojauhe antaa kakulle jäkiruokamaista ulkoasua.


Lisäksi vielä koostettuna "pro-vinkit" kakun tekoon:

  • Kakku toimii myös ilman pähkinöitä, jos olet allerginen niille. 
  • Jos haluat, voit myös kokeilla pähkinöiden tilalla manteleita jotka ovat klassinen yhdistelmä karpalon ja valkosuklaan kanssa. 
  • Stem ginger, eli hillottu inkiväärin juuri (esim. Opies) on pehmeämmän makuista kuin kuivattu ja sokeroitu hillottu inkivääri joka voi olla jopa lähes polttavan tulista. Jauhettukaan inkivääri ei oikein maistunut kakkutaikinasta läpi, joten suosittelen hillotun, siirappiin säilötyn inkiväärin käyttöä. 
  • Kakkutaikina ei nouse ihan niin paljon kuin luulisi; siksi ei haittaa vaikka kakkuvuoka tulee lähes 3/4 täyteen taikinasta paistoon mennessä. Normaalisti täytän kakuvuuan n. puolilleen. Tämä ei kuitenkaan tullut kertaakaan yli vaikka mietin vuokaa täyttäessäni että kuinkahan käy. 
  • Voitele vuoka huolellisesti, jäähdytä vuoka ja jauhota vasta sitten, niin saat ohuemman jauhokerroksen ja vähemmän jauhopaakkuja valmiin kakun pintaan. Kuumassa keittiössä rasva sulaa ja sulaan voihin tarttuun ihan hirveä määrä jauhoa joka ei näytä kivalta kakun pinnalla. Jos kuorrutat kakun, sillä ei ole nin väliä koska kuorrute peittää... :) 
  • Creme fraichea kannattaa käyttää kerman seassa, tulee parempaa kuin pelkällä kermalla. 
  • Voit rouhia itse valkosuklaan veitsellä tai käyttää valmiita valkosuklaahippuja. Älä kuitenkaan rouhi valkosuklaata ihan hienoksi jauhoksi, niin että siitä jää kakkutaikinaan kunnolla sattumia. Ehkä n. 1/3 sokeripalaa on hyvä rouhekoko. 
  • Kun kuorrutteen jättää vähän pehmeämmäksi, sen saa taiteiltua kakun pintaan. Valumia voi vielä muotoilla vedessä kastetulla lusikalla, jolloin pintaan ei jää huippuja. 
  • Käytin koristeluun Ocean Spray - crasinseja, jotka ovat granaattiomenamehussa kyllästettyjä, suuria, mehukkaita ja herkullisia karpaloita. Varsin näyttävän näköisiä ja herkullisia kyllä kakun sisälläkin. Itse kakkuun käytin niitä vaan kerran ja muuten jotain random-sesonkikarpaloa jota löytyi kaupasta myös 300g pusseissa. Jos karpalot ovat päässeet kuivahtamaan ihan hirveän kuiviksi, niitä kannattaa vähän liottaa etukäteen. Kuivahtaneet karpalot imevät kakun helposti kuivaksi, ero on ihan merkittävä. Jos karpalosi eivät siis ole mehukkaita harkitse niiden liottamista muutaman tunnin etukäteen tai kakun jälkikostuttamista ennen kuorrutusta. 
  • Valkosuklaaraitoihin käytin apuna sellaista suklaapursotinta, mutta ne voi myös tehdä lusikalla. Silloin suosittelen, että sulatat vähän isomman määrän suklaata niin raitoja on helpompi tehdä ja jos suklaa tuntuu sulanakin kamalan jämäkältä ja hankalasti käsiteltävältä, sekoita siihen pikkuisen kaakaovoita tai max. 1 rkl luraus mautonta öljyä. 
  • Tomusokerilla saat kakkuun lopuksi lisää lumisuutta ja jauhettu, kuivattu karpalokin toimii kivasti koristeena...


Karpalounelma eli Cranberry Bliss bar kotoisana joulukakkuna (isoon 2l vuokaan)

1 ½ dl vettä
300g karpaloita (2 pss)
2,5 dl sokeria
200g voita
1 tl (aitoa) vaniljasokeria tai 1/3 tl vaniljahippuja

2 munaa

2,5 dl pekaanipähkinöitä
100g valkosuklaata rouhittuna (tai valmiita valkosuklaahippuja.)
n. 1 dl hillottua inkivääriä hienonnettuna (n. 10-12 hillottua palaa)

n. 4 ½ dl (eli 330g) hienorakenteisempia kakkuvehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 ½ dl kermaa tai kerma-hapankermaseosta (2 osaa kermaa ja 1 osa smetanaa tai creme fraichea)
n. 1/4tl suolaa ("hippunen")


1. Kiehauta karpalot ja vesi kattilassa, lisää mukaan sokeri, voi ja vaniljasokeri tai vaniljahiput. Pienennä lämpöä ja sekoita matalalla lämmöllä kunnes voi ja sokeri sulavat tasaiseksi seokseen. Sirrä kattila sitten syrjään jäähtymään. Laita uuni kuumenemaan 180 C asteeseen.

2. Voitele ja jauhota täysikokoinen n. 2 l kakkuvuoka.

3. Kun karpalo-voiseos on viilentynyt sekoita munat seoksen joukkoon.

4. Rouhi pekaaneita veitsellä leikkuulaudan päällä pienemmäksi ennen sekoittamista taikinaan. Rouhi myös valkosuklaa veitsellä hipuiksi. Hienonna hillottu inkivääri. Sekoita kaikki sattumat viilenneeseen taikinaseokseen.

5. Sekoita keskenään jauhot, sooda, leivinjauhe ja suola.

6. Lisää sitten taikinaan puolet jauhoista ja sekoita.

7. Lisää kerma-creme fraiche seos ja loput jauhot. Sekoita juuri tasaiseksi mutta älä vaivaa.

8. Jaa taikina jauhotettuun kakkuvuokaan tasaisesti ja kypsennä uunissa keskitasolla n. 50 -60 min tai kunnes puutikku tulee kakusta ulos puhtaana.

9. Anna kakun jäähtyä täysin ennen kuorruttamista.

Vinkki: Voit kokeilla kuorrutteen (ja kakunkin) maustamiseen myös pientä määrää appelsiinin kuorta sitruunan sijaan.

Kuorrutus

200g täysrasvaista tuorejuustoa (esim. philadelphia)
7 dl tomusokeria
n. ½ luomusitruunan mehu
n. 50-100g valkosuklaata (riippuu paljonko raitoja haluat)
kuivattuja karpaloita koristeluun


1. Sekoita vatkaimella tuorejuusto ja tomusokeri. Lisää sitruunan mehua vähän kerrallaan vain juuri  sen verran, että massasta tulee hieman levittyvämpää, mutta silti pysyvää.

2. Levitä kuorrute lusikalla jäähtyneen kakun harjalta sivuille valuttaen.

3. Sulata pieni määrä valkosuklaata vesihauteessa ja raidoita kuorrute valkosuklaalla

4. Lopuksi koristele kakku karpaloilla ja nosta kylmään jotta kuorrute asettuu. Ennen tarjoilua voit vielä ripotella asettuneen kuorrutteen pintaan tomusokeria.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostaisi kovasti kokeilla tätä kakkua, mutta osaatko sanoa, mistä tuota hillottua inkivääriä saisi? Tai mistä sitä osaisi kaupasta etsiä, leivonta- vai aasiahyllyistä?

Nelle kirjoitti...

Anonyymi: no Sellossa on ollut siellä säilykehyllyssä missä on myös coktailkirsikat. Varmaan useimmista K- liikkeistä löytyy. Äidille joka on pohojammaalla sanoin, että jos inkivääriä ei löydy kokeile kandeerattua appelsiinin kuorta. Mutta luulisi että stockalta löytyy ainakin jos semmoinen on kulmilla. :) Ihanaa joulunaikaa!