maanantai 13. lokakuuta 2014

Grotesk ja matka aidon ruuan lähteille


"Me olemmekin tavanneet aiemmin" sanoi Eemeli Nurminen, Groteskin uusi keittiöpäällikkö ensisanoikseen, kun kävelin sisään bloggaajille järjestettyyn menumaisteluun.  Hämmennyksestä selvittyäni kyllä tajusin missä olin tämän herttaisen oloisen miehen tavannut; Eemeli Nurminen on sama mies, joka tarjoili meille lämmintä ruokaa Olon vappubrunssin carving - pöydässä ja juttelimme silloin lyhyesti Kemiönsaaren karitsasta. Silloin Eemeli oli tehnyt ruuasta erinomaista ja aloin suorastaan vähän jännittää mitä ihmeellistä Groteskin menulle onkaan tapahtunut ;)

Grotesk on uudistanut agressiivisesti viimeisen vuoden aikana; vain seinät ja siustus on sama; ruoka ja viinien hinnoittelu on uudistettu täysin ja Suomessa harviniasella tavalla.


Tiesin toki Paul Hickmanin lähettämästä kutsusta, että Groteskiin on tullut kolmen hengen keittiötiimi Olosta ja aikaisemmin olin lukenut Viinipirun blogista Groteskin viinihinnoittelun uudistuksesta, mutten siitä huolimatta oikein tiennyt mitä odottaa.

Edellinen kosketukseni Groteskiin oli viime vuodelta kun kävimme Groteskin viinibaarissa firman pikkujoulupoppoon kanssa.  Muistan lukeneeni ylistävän arvion paikasta kauppalehdestä etukäteen ja itse asiassa olleeni silloin hieman "pettynyt" sinänsä hyvin laitettuun, mutta aavistuksen sieluttomaan ruokaan. Ja jos nyt heittäydyn oikein yltiörehelliseksi niin saatoin aavistuksen pelätä, että tästä visiitistä tulee toisinto tuolle pikkujoulukeikalle.  Onneksi en olisi voinut olla enempää väärässä.

Itse tehtyä; ilmakuivattua ankkaa ja fermentoituja kasviksia

"Aion kertoa teille vähän ajatuksesta ruokien takana, vaikka olenkin enemmän tekijä kuin puhuja" - Eemeli Nurminen, Groteskin keittiöpäällikkö

Ylhäältä alas; talon kyyttömozzarellaa, merisiilin mätiä ja oikealla: talon omaa makkaraa. 

Tuon sydämellisen, aidon ja asiaansa uskovan Keittiöpäällikkö Nurmisen kertoessa vaatimattomaan tapaansa, kuin ohimennen, kotimaisten juuresten fermentoinnista, itsetehdystä kyytön mozzarellasta, kestomakkaroista, ilmakuivatusta ankasta ja tietenkin omassa lihakaapissa raakakypsytettävistä lihoista aloin haistaa paikassa tuulahduksia New Yorkin parhaista pienistä gastropubeista. Sitä innostunutta fiilistä ei ainakaan vähentänyt ilmoitus, että kaikki grillistä tuleva tehdään keittiössä pyynnöstä valtavan kokoisessa Green Eggissä.

Suoraan grillistä pöytään. 

Toisaalta kun ruoka tuodaan pöytään jaettavina annoksina menussa on mukana sitä samaa fiilistä kuin rakkaudella pidetyissä italialaisissa perheravintoloissa Toscanan maaseudulla ja tietysti myös kotimaista huippukeittiötä läheltä tuotujen huippuraaka-aineiden muodossa. 

Lihat raakakypsytetään ravintolan keskellä näkyvässä kaapissa. 

Olen niiiin monta kertaa toivonut pientä ylpeyttä omaan tekemiseen kotimaisilta "perheravintoloilta" sillä minusta olisi ihanaa mennä joskus perheen, suvun tai kaveriporukan kesken syömään jonnekin, missä meno on vapaata; kynnys on matala ja syöminen sosiaalista MUTTA ruoka ensiluokkaista.

Ahvenanmaan karitsaa, Groteskin ranskiksia ja hiiltynyttä purjoa


Kuulkaas tytöt ja pojat; jos Grotesk onnistuu pitämään laatunsa sellaisena kuin se oli viime perjantaina en voi muuta kuin sanoa että tervemenoa hyvän ruuan ystävät koko possen kanssa. Ihan mahtava, rustiikkinen ja aito menu joka ei taatusti jätä yhtäkään hyvän lihan ystävää kylmäksi!

Makrillia, pinaattia sekä briossi ja ankanmaksaa - ankanmaksan kanssa oli vielä kotitekoista mustikkahilloa. Nam.


Ja kun maistelin niitä raikkaita, hauskasti slaavilaista perintöä tähän kotimaiseen juureskauteen yhdistäviä fermentoituja vihanneksia, suussasulavan pehmeää, kertakaikkisen herkkää ja upeaa kyyttömozzarellaa, hiiltynyttä purjoa, grillattuja endiiveitä ja makeita perunalettuja mädin kanssa, kaloja sekä Nummelasta tulevaa Knaapin kanapoikaa totesin että monenlaista ruokavaliota noudattavalle löytyy oma valinta ja seurueen kasvissyöjäkään tuskin lähtee pettyneenä pois.

Porterhouse Steak. Oh Nam.


Mutta kyllä minulle tällaisena hyvän lihan ystävänä ehkä suurin taivas oli päästä syömään sitä 35 päivää kypsytettyä Porterhousea joka oli juuri grillattu avotulella. Voi luoja kun se liha maistui Joltain Ihan Muulta kuin nämä vakumikypsytetyt, tasalaatuiset setit joita Suomessa yleensä saa eteensä. Kun liha raakakypsennetään kaapissa, siitä pääsee myös haihtumaan nestettä ja lihan maku tiivistyy.

Ja sitä lihaa siinä maistellessa tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni miksi chimichurrikastikkeesta vouhotetaan niin paljon. Olen minä sitä joskus ennenkin syönyt, mutta mestari Nurmisen tiimi oli saanut siihen niin paljon makua; tuoreutta, raikkautta ja syvyyttä että se oli ihan ihmeellistä.

Groteskin tunnelmaa. 


Lihoista tarjolla on aina vakiosetti; Ausseista tuotua Wagu - härän flankkia ja Autralialaista Hereford Entrecoteta sekä Ahvenanmaalaista luomukaritsaa. Kypsytyskaapista myydään herkkuja sitä mukaa kun ne valmistuvat ja ne näkee ravintolassa kun menee paikalle; vähän samaan tapaan kuin jossain Anthony Bourdainin ohjelmissa kun he vierilevat pienissä lihabaareissa.

Ja jos ranskalaiset voivat olla hyviä, niin en tiedä olenko koskaan elämässäni syönyt yhtä hyviä ranskiksia kuin perjantaina Groteskissa. Ne olivat niitä kolmesti kypsytettyjä ranskiksia jotka ensin keitetään vedessä kypsiksi ja sitten pakastetaan. Sitten perunat rasvakeitetään (n. 160 asteessa mutta jätetään vaaleiksi) ja taas pakastetaan ja vasta viimeisellä kierroksella keitetään vähän kuumemmassa, muistaakseni 180 ja nelisen minuuttia jolloin niistä tulee kauttaaltaan kullanruskeita, sisältä pehmeitä, päältä rapeita ja ihan älyttömän upean makuisia.

Artesaanijäätelöitä ja juustokakku. 

Jälkiruokapuoli rakentuu simppelisti yhden, hyvin tehdyn päivän kakun ja tilauksesta sekoitettavien artesaanijäätelöiden varaan. Ajatuksena on, että makuaineet; (tässä) lakka, karamelli-pähkinä ja rommirusina sekoitetaan jäätelöön vasta juuri ennen tarjoilua. Tällöin makuaineet eivät vety vaan erottuvat jäätelöstä raikkaina ja rapsakoina. Kaikki maut olivat oikein hyviä, joskin omaksi suosikikseni nousi tuo karamelli joka oli vaan niin paljon parempaa kuin paketista.



Kaikenkaikkiaan oikein mukava setti ja erinomaisen hyvää ruokaa. Menun ja sen sosiaalisuuden puolesta tuota voisi melkein suositella kenelle vaan; perheenkin kanssa sinne voisi uuden menun puolesta mennä ihan hyvin. Jaettavista annoksista voivat kaikki maistella mistä pitää. Tänne olisi ihanaa viedä V ja anoppi miehineen, nauttisimme varmasti kaikki.


Ja samaan hengenvetoon on todettava, että aina kun löytyy tämmöinen kiva ravintola on yksi asia, mikä tuntuu pienenä haikeuden pistona tuolla rintapielessä. Ja se asia on, että useimpien muiden ravintoloiden tavoin myöskään Grotesk ei ole auki viikonloppuna kuin (pe-la) iltaisin. Pieni lapsi jaksaisi niin paljon paremmin istua ravintolassa ihmettelemässä päivällä ja iltapäivällä kuin illalla kun nukkumaanmenoon on vain pari tuntia aikaa. Mutta syykin tähän on helppo arvata; lauantaisin ja sunnuntaisin ravintolan pitäminen auki Suomessa on kallista ja brunssit ilmeisesti vetävät ne jotka ovat menossa syömään lauantaina. Siitä huolimatta; aina sitä voi toivoa. Ainakin Groteskin konsepti sopisi täydellisesti myös pitkälle koko perheen "sunnuntailunnerille".

Pehmeitä, makeita, kuumia perunalettuja ja mätiä

Mutta mitä Groteskin keittiöön tulee, siellä on nyt ruorissa selvästi ammattiylpeyttä tunteva tekijä. Vaikka tyylilaji on erilainen kuin Olossa, hyvin tehdyn näkee, haistaa ja maistaa. Ja näkyihän Eemelin konstailematon tyyli jo siellä taannoisella vappubrunssilta joka on jäänyt omaankin mieleeni. Onneksi se kulki miehen mukana Groteskiin ja jalostui siellä vielä edelleen uudeksi ja uniikiksi.

Hyvin alusta asti tehty ruoka puhukoon puolestaan.

Illan tarjosi Grotesk, kiitokset Paul ja Eemeli!



Muita paikalla olleita

Elämän pienet ilot - blogin Iiben raportti täällä
Sillä sipulin Merituuli kertoilee
Exclusive  Hillbilly - blogin raportti
Hannan sopan Hannan raportti

2 kommenttia:

Heidi Kjellman kirjoitti...

Toi merisiilinmäti on jotain sellaista mitä haluaisin maistaa!

-Heidi
http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

Nelle kirjoitti...

Heidi-Emäntä: Minusta se merisiili oli ihan tosi hyvää, hapokkuudesta tuli etäisesti mieleen passion - hedelmäkin ja maku oli yllättävän miedosti "mätimäinen". Merisiili ei silti ehkä mahtunut omaan top 3 - listaan paikan annoksista. Tähän vaikutti kyllä että kaikki muu oli niin hyvin tehtyä ja kotimaisista raaka-aineista huokui semmoista käsityön leimaa että merisiili saattoi kaikesta eksoottisuudestaan huolimatta jäädä vähän jalkoihin :) Olin silti tosi utelias koska se oli ensimmäinen merisiilini. Ne tuodaan kuulemma ranskasta iloksemme ja kannattaahan sitä kokeilla koska se näyttäisi nopealla googlailulla olevan (ehkäpä jopa yllätyksekseni) WWF:n saa syödä - listalla.