maanantai 24. tammikuuta 2011

Lähinnä hedelmäsalaattia

hedelmäsalaatti
Me emme ole kuolleet, vaikka blogihiljaisuudesta voisi varmaan niinkin ajatella. Sen sijaan me olemme sairastaneet rajuhkoa bakteeriperäistä keuhkokuumetta koko perheen voimin - jokaisen sairastuessa vuorollaan tauti on kiusannut meitä jo viikkotolkulla. Tilanne vielä pääsi aika pahaksi, kun viime ma. V:n työterveydessä testitulokset sotkeentuivat jonkin terveen testeihin ja V laitettiin kotiin yskänlääkepullon kanssa. Lääkärin piti soitella vielä testituloksista, mutta ko. lekuria ei saatu kiinni vaikka soiteltiin peräänkin moneen kertaan. Sen verran tietoa saatiin, että nasuflunssasta ei ole kyse.

Torstaina sitten raahasin V:n uudelleen lääkäriin kun kuume pysyi edelleen korkeana, 39.5 tienoolla eikä tilanne osoittanut mitään paranemisen merkkejä. Virusperäinen kausiflunssa tai ei, jokin on vialla ja apua on saatava. Onneksi torstaina koko sotku alkoi sitten selvitä ja mies saatiin lopulta antibiootille. Mutta vaikka erehtyminen on inhimillistä, tuntui kyllä tosi pahalta että tuollaisia virheitä pääsee tapahtumaan, eikä kukaan soittanut meille kun vihe oli koneelle korjattu... No, asiaa selvitellään ja ennen kaikkea V on vihdoin paranemassa. Se on tärkeintä.

Minäkin sairastuin pahemmin jossain viime viikon puolivälissä ja kun V:n oikea diagnoosi siten saatiin, varasin itsellenikin lääkärin. Minulla ei yskimisen lisäksi varsinaista kuumetta ollut - vain lämpöä ja hirveä väsymys. Olin siis ajatellut, että sain V:n "flunssan" vaan lievempänä ja olin aluviikosta vielä vähän toiveikas, että se menisi ohi nopeasti, mutta ei. No samaa keuhkokuumettahan se sitten oli - vähemmän kuumeisena versiona. Antibiootit sain perjantaina ja nyt tuntuu, että vähitellen alkaa ajatus kulkea ja ruokakin maistua. Tervehtynyt ja energisyytensä takaisin saanut A pääsi Riitta-mummille viikonlopuksi.

Me olemme siis lähinnä nököttäneet kuin kaksi varista, hiljaa sohvassa puoli-istuvassa asennossa peittojen alla ja tuijottaneet läpi valtavan kasan sarjoja ja elokuvia. Minulla sairasloma jatkuu kuun loppuun - kun voimat vähän palaavat, voisi ehkä kaivaa esiin jonkin kirjankin pitkästä aikaa...

Makuaisti on huidellut ihan omilla teillään ja kaikki tuttukin ruoka maistuu ihan kummalliselle. Yksi pelastusruoka on löytynyt melkein vahingossa, nimittäin hedelmäsalaatti. Tein sitä pitkästä aikaa ison kulhollisen A:n sairastaessa kun huomasin, että appelsiinit uppoavat pikkupotilaaseen ihan hyvin. Toisen valtavan kipollisen tein viime viikolla, kun V ei syönyt oikein mitään ja hedelmäsalaatti tuntui kelpaavan. Uusimman kipollisen pyöräytin meille nyt viikonloppuna.

Hedelmäsalaatti on hyvää ja raikasta, se kun flunssaisessakin suussa oikeasti maistuu sille kuin pitää. Ja kun sitä tekee ison kipollisen se loppu meistä vain paranee seuraavaan päivään. Paitsi että hedelmäsalaatti on hyvää sinällään, sitä voi halutessaan myös syödä viilin päällä, sekoittaa jogurttiin tai vaikka nostaa kauhallisen aamupuuron kanssa. Mitään sesonkiruokaahan se ei Suomessa ole oikein koskaan - vähiten tietysti näin talvella... Mutta voi kun se on hyvää, etenkin jääkylmänä ja siinä on paljon nestettä, sokeria, kuituja ja vitamiineja... :)

Siinä hedelmiä pilkkoessani tulin miettineeksi, että minulle hedelmäsalaatti on lapsuudessa leimaantunut jotenkin sellaiseksi kompostiruuaksi. Se johtuu siitä, että kun vanhempien kaupan hedelmätiskistä poimittiin kaikki vähemmän tuoreet tai kolhiintuneet hedelmät pois, niistä tavattiin pelastaa jämät hedelmäsalaatiksi. Harvemminhan sitä tietysti kotona niin käy, että tarjolla olisi ihan vaan vahingossa kasapäin täysin kypsiä hedelmiä... Ja kyllä, nämäkin ostin ihan varta vasten. Oikeastihan hedelmäsalaatti on upeaa, tuoretta luksusruokaa.

Minun hedelmäsalaattiini kuuluu yksi säilykehedelmä: persikanpuolikkaat (miel. kevyessä) sokeriliemessä. Ehkä se on jokin jäänne lapsuudesta, mutta persikan siirappiliemestä tuoreiden hedelmien sekaan tulee makeutta, jota hedelmäsalaatti tuntuu kaipaavan. Lisäksi laitan hedelmäsalaattiin lisäliemeksi jotain hiilihappoista; kuplavettä tai jotain hyvää limua. Siihen tarkoitukseen käy hyvin vaikka Laitilan sitruunasooda tai Pommac. Hiilihappo keventää mukavasti sitä persikan siirappilientä ja kun se imeytyy hedelmäpaloihin, niihin tulee mukavaa hapokkuutta ja aromaattisuutta. Aikuisten juhlien hedelmäsalaattiin olen joskus saattanut lorauttaa mukaan n. 3 rkl likööriä tai muutaman desin kuohuviiniäkin. Ja tämän seuraavan väitteen todenmukaisuudesta ei ole kuin kokemusperäistä havaintoa, mutta tuntuu, että kun hedelmäsalaattiin lisää hiilihappoista limua, hedelmät ysyvät kauniimman värisinä pidempään. Ehkä sittiksen sitruunahappo auttaa asiaa...

Tuoreista hedelmistä ehdottomia suosikkejani hedelmäsalaatissa ovat banaanit, tuore ananas, kiwi-hedelmät ja makeat päärynät. Tähän viimeisimpään kulholliseen sekoitin mukaan myös raikasta granaattiomenaa, joka yllätyksekseni säilytti kauniisti värinsä salaatissa. Edellisessä versiossa käytin punaisina pilkkuina pakkasen aarteita, eli jäisiä, kotimaisia mansikoita. Marjat ovat hedelmäsalaatissakin ihan hauska lisä, mutta sulaessa niistä tietysti lähtee salaattiin väriä; se, haittaako punainen sävy salaatissa on sitten varmaan enemmän makuasia.

Kesällä hedelmäsalaattiin voi tietysti laittaa mukaan myös yrttien lehtiä tai syötäviä kukkasia; ruusun terälehtiä, timjamin kukkasia tai vaikka jotain villivihreää - voin kuvitella, että mesiangervo toimisi hyvin...

Ja siltä varalta, että tämä tauti vaatii uhrilahjaksi vielä neljännenkin kulhollisen hedelmäsalaattia kysyn miten te olette tuunanneet hedelmäsalaattinne? Tässäpä meikäläisen karkea yleisohje, jota voi sitten virittää jokainen oman makunsa mukaan.

Hedelmäsalaatti (suuri/valtava kulhollinen)

1 tuore ananas
n. 3 banaania
3 kypsää ja makeaa päärynää
4-5 kiwi-hedelmää
2 appelsiinia
1 omena
1 iso prk säilöttyjä persikanlohkoja (olisikohan 800g?)

Lisäksi 1 prk laitilan sitruunasoodaa tai 0,3l pommacia
(granaattiomenaa tai jäisiä mansikoita, sitruunamelissaa, yrttien kukkasia...)

Pilko kaikki hedelmät sopivan kokoisiksi lohkoiksi maljaan. Kaada päälle persikoiden sokerilientä (ei ensin ihan kaikkea) ja lisää sitten limonadi. Sekoittele hedelmäsalaattia ja lisää tarvittaessa loppu persikan liemi ja/tai kuplavettä jotta saat nesteen juuri ja juuri näkyviin hedelmäpaojen seasta.

Jäähdytä hedelmäsalaatti hyvin ennen tarjoilua.

Koristele lopuksi yrteillä, kukkasilla tai jäisillä marjoilla.

8 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Kuulostaa pahalta pöpöltä tuo! Pikaista paranemista ja toivottavasti vältytte jälkitaudeilta.

Kardemumma kirjoitti...

Oivoi, toivottavasti antibiootit tepsivät ja pääsette pian takaisin terveiden kirjoihin!

Mulla on joskus tapana höystää talvista hedelmäsalaattia kiehauttamalla esim hedelmien mehusta ja kanelitangosta tms. mausteista liemi hedelmäsalaatille. Tippaa ruusuvettäkin olen kokeillut, mutta ei kannata laittaa liikaa, maistuu muuten ihan hajuvedeltä. :D

Voimia paranemiseen!

Anonyymi kirjoitti...

Googletin savustettua turskanmaksaa ja eksyin sivuillesi. Olet turskan maksasta kirjoittanut jossain postauksessa. Kerrotko ystävällisesti mistä sitä voi ostaa ;))

Bellagio

Kissaemo kirjoitti...

Hedelmäsalaatti on herkkua! Se oli lapsuudenkodissani talvikauden jälkiruoka ja välipala, ja muistankin nautiskelleeni sitä usein viikonloppuisten hiihtoretkien jälkeen.

Nykyisessä perheessäni hedelmäsalaatti on vakiintunut joulunajan raikkaaksi jälkiruuaksi ja ilta/välipalaksi. Ihanaa vaihtelua raskaiden jouluherkkujen keskellä! Yritämme kasata salaattiin aina vähintään kymmentä erilaista hedelmää, mitään vakioreseptiä meillä ei ole. Mehukkaita hedelmiä (appelsiineja, persikoita, tölkkimandariinia...) pitää olla riittävästi, koska mieheni haluaa hedelmäsalaatista aika vähäliemisen (itse tykkäisin laittaa esim. appelsiinimehua liemeksi).

Muutama vuosi sitten sain pakastettuja tyrnimarjoja, ja ne sopivat hedelmäsalaattiin tosi hyvin - koristeellisia ja ihanan kirpakoita kaiken makeuden vastapainoksi!

Anonyymi kirjoitti...

En ole ajatellutkaan, että hedelmäsalaattiin voi laittaa noin reilusti nestettä. Meillä kotona salaatti on aina syöty aika "kuivana", nestettä on ollut tuollaisessa määrässä maksimissaan desi.

Ai mutta siitähän tulikin mieleen, että tuo sinun kuvaamasi kaltainen salaatti sopii hyvin jäätelön seuraksi. Sen lisukkeeksi olenkin tuollaista runsasnesteisempää joskus valmistanut.

Kitty

Nelle kirjoitti...

Virpi ja kardemumma: no todella oli ikävä tauti, en ollut tajunnutkaan että keuhkokuume on niin pitkälliseti voimat vievä tauti. Useimmat antibiootilla korjaantuvat pikkuviat helpottavat lähes kokonaan muutaman päivän päästä - tässä väsymys jatkui melkein kuurin loppuun asti. Nyt onneksi vähän alkaa elämä voittaa :)

Tuo siirappi olikin hauska idea, ei tullutkaan mieleen vaikka siitä joskus olenkin kuullut. Heti tulee mieleen kesä ja yrteillä maustetut siirapit - joku timjamisiirappi vaikka... :)

Bellagio: anteeksi että vastaus kestä näin kauan - olet varmaan turskanmaksasi jo ostanut :) Mutta minä löysin muistaakseni Sellon Citymarketista ihan niitä joskus... Stokkalta kannattaa myös kysyä. Ja tietysti sitten Espanjasta on matkoilta tuotu tuliaisina samoin kuin sardelleja joskus.

Kissaemo ja kitty: aika jännä - meillä hedelmäsalaatissa on aina pitänyt olla semmosta makeaa lientä :) Se on niin ihanaa kun valuu vaikka viilin väleihin ja maustaa koko herkun... :) Varmaan kävisi myös jäätelön päälle - ainakin jos laittaisi sekaan jotakin kirpakkaa - vaikka niitä tyrnejä tai karpaloita? :)

statisti kirjoitti...

Greippiä! Verigreippiä!! Laittaisin sitruunalohkojakin mutta mies iskee jarrut päälle viimeistään siinä vaiheessa... Mulla on joku kauhea mania kaikkeen kirpeään ja happamaan, ihme ettei oo hampaat tippuneet vielä suusta eikä ole koskaan ollut reikiäkään (kop kop).

Tää kierrehän sai alkunsa muutama vuosi sitten Bulgarian-reissulla, jossa kadunvarren myyjät puristivat tuoreista sitruksista mehua toiveiden mukaan. Yhtenä kuumana aamuna tilasin pelkän ison tuorepuristetun sitruunamehun. Aaah...

Nelle kirjoitti...

Statisti: tuo sitruunamehu kuulostaa aika hurjalle! Mutta varmaan se on tuoreista ja kypsistä sitruunoista aika erilaista kuin tuontihedelmistä :)

Verigreippimehuista ja tuorepuristetuista greippimehuista me kyllä tykätään kovasti :) Pitäisikin ostaa greippiä pitkästä aikaa nyt kun A on poissa; lapset ei kyllä tykkää noin happamista :D