sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Murumarjapiiras karviaisilla eli viikon piirakka

marjapiirakkaa herkkumurulla


Meillä on lanseerattu "viikon piirakka", koska jokainen tarvitsee joskus herkkupalan ja se hedelmien määrä mitä perheessämme kuluu viikossa on jokseenkin jäätävä. Nyt sen tajuaa, kun kaupassa käydään noutamassa satsi max kerran viikossa. Hedelmiä on hankala ostaa tarpeeksi että ne riittävät koko ajaksi mutta eivät toisaalta pilaannu.

Kirjaimellisesti jäässä mulla on myös pakastin joka pitäisi joskus sulattaa, mutta se on täynnä marjoja. Useampaa vuosikertaakin, kun olen oikein rehellinen. Keskellä tätä kotieristystä olenkin toisinaan saanut itseni kiinni ajattelemasta että "nähtiin nyt sekin päivä kun tästä mun metsästäjäkeräilijäluonteesta on jotain hyötyä" ja "näemmä siihen tarvittiin pandemia ja poikkeustila, että oikeasti saan aikaiseksi käyttää kaikkia näitä marjoja pakkasesta. " Vaikka ei yhtä terveellistä olekaan, piirakka tekee marjoista kilpailukykyisiä banaaneille ja appelsiineille. ....Ja on hyvää kahvin kanssa.


Muita sovellettuja ideoita marjojen osalta ovat olleet jatkaa aamusmoothiet marjoilla, syödä jogurttia marjoilla, puuroa marjoilla (TODO: vispipuuro!) ja  silloin tällöin herkuksi leipoa marjapiirakkaa.

Tämän tyyppinen piirakka on minulle tuttu jo lapsuudesta; pohjanmaalla sitä kutsutsiin "rupikropsuksi" ja se tehtiin aina puolukasta. Punaiset marjat ja pinnalle tehty makea "muru" nimittäin näyttävät kyllä juurikin edellämainitulta. Nimestään huolimatta kyseessä on herkullinen piirakka jonka parasta antia on minusta juurikin muru. Kun sain päähäni että sitä on saatava, googletin tietty. Lähimmäs pääsi MTV3 Makuja resepti, jota käytin oman piirakkani pohjana. Mutta koska rakastan sitä murua, 2 dl sijaan erotin murua pinnalle taikinasta 5 dl. Pohjaan jää silti riittävästi taikinaa ja suhde on minusta parempi. Lisäksi laitoin marjojen sekaan pari rkl perunajauhoa. Ja koska laitoin marjat piiraaseen jäisinä, paistoaika on 20 min sijaan enemmänkin 40 min. Sulatetut pakastemarjat neuvon valuttamaan ennen piiraaseen lisäämistä. Mutta; jos tykkäät että piiraassa on paksumpi pohja ja vähemmän murua pinnalla tee niinkuin alkuperäisessä ohjeessa.

marjapiirakka johon käytetty karviaisia

Tein ensimmäisen piirakan punaherukoista ja laitoin pohjaan vaniljaa. Vanilja sopii hienosti myös karviaisen kanssa jota käytin tällä kertaa. Mutta päätinkin raastaa pohjaan luomuappelsiinin kuorta. Sekin oli hauska yhdistelmä. Leikittele mausteilla ja marjoilla. Mustikkaa ja kardemummaa, vadelmaa ja sitruunaa...

Ja mikä parasta, piiras on tosi helppo - niin helppo että lapsikin osaa sen tehdä.

p.s. Sisko teki piirakasta vaan puoli annosta ja se mahtui hienosti irtopohjavuokaan. Ehkä teen ensi kerralla niin itsekin, voi tehdä vaikka kaksi eri piirasta viikkoon :)

Murumarjapiiras karviaisilla (1 pelti 16 isoa palaa)

8 dl vehnäjauhoa
3 dl sokeria
2 tl soodaa
250g voita sulatettuna


1 kananmuna
2 dl maustamatonta jogurttia, piimää, hapanmaitotuotetta tai vaikka hapanjuurta (hapanjuuren kanssa saattaa joutua lisäämään enemmän juurta)
(vaniljaa, appelsiininkuorta, sitruunankuorta, kardemummaa....)

Pinnalle
1 litra marjoja esim. karviaisia, punaherukoita, puolukoita, mustikkaa (käytin jäisiä)
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoa

Sekoita vehnäjauho, sokeri ja voi kulhossa muruksi. Ota sivuun 5 dl murua pinnalle ripoteltavaksi.

Sekoita loppuun taikinaan kananmuna ja jogurtti.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Sekoita jäisiin marjoihin sokeri ja perunajauho.

Levitä marja-sokeriseos pohjan päälle ja ripota sen jälkeen murut piiraan päälle.

Paista 220C kunnes kypsää. Jos marjat ovat tuoreita n. 20 min ja jos jäisiä 35-40 min.


5 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Mullakin on pakkasessa meneillään vuosikertamarjojen ratsaus!

Nelle kirjoitti...

Näin tää menee ;) No hyvä on jos pakkanen tulee käytyä kunnolla läpi ja käytettyä kans juttja.

07 Must-Use Marketing News Blogs and Websites kirjoitti...

You have the most unique style of cooking I've seen yet.

Regards,
facial scrub

Anonyymi kirjoitti...

This sort of pie has been natural to me since my youth; In Ostrobothnia, it was classified "rupikropsus" and it was constantly made of lingonberry. Specifically, the red berries and the sweet "morsel" made on a superficial level look actually like the abovementioned. Despite its name, it is a delightful pie, the best of which I believe is a little morsel. At the point when I got in my mind that I want to get it, I googled a certain.

Regard
google

Anonyymi kirjoitti...

We are the best in town with best quality and best prices. Always choose the best ones for best quality. We provide our customers best among all.

Regards
dabbing vape pen