Donitsipersikka; parhautta paketissa

Olipa se taas kerran ja eräänä niistä harvoista kauniista tämän kesän päivistä Sellossa, kun eräs kiireisen näköinen daami puheli handsfreehinsä hedelmäosastolla. Puhuessaan hän lastasi molemmin käsin pitkulaisia hedelmäpaketteja kärryyn kaksi kerrallaan: "... joo, nää on ihan jumalaisen hyviä, mä olen syönyt niitä jo ainakin viisi pakettia - mun piti tulla hakemaan lisää - onneksi niitä on vielä..." ja kasattuaan ainakin reilun puolenkymmentä pakettia kärryynsä hän siirtyi kiireisenä hyörien seuraavaan hyllyväliin ja uuteen aiheeseen. Minä jäin seisomaan siihen hedelmälavan viereen I kärryissäni ja tavasin lavan päälle ripustetusta kyltistä "donitsipersikoita".

Vähän piti uteliaana sormella tökätä paketissa kelmun läpi näkyvää littanaa hedelmää. Joo-o, vaikuttaa kypsältä. Olin kyllä nähnyt niitä jo aikaisemminkin citymarketissa, mutten ollut ostanut vielä koskaan. "Mitenköhän nuo nyt sitten mahtavat poiketa tavallisista persikoista?" pohdin puoliksi itsekseni ja nostin yhden paketin kärryyn. Olivathan ne tarjouksessa - vaikka onkin pahin pilaantumiskausi niin ehkä nuo saadaan syötyä - ehkä I voisi maistaa ainakin yhden. Ja jos ei maistu, ne voi aina soseuttaa muiden hedelmien kanssa I:lle.  Ja niin päädyin kotiin sen ensimmäisen donitsipersikkapaketin kanssa. Enkä ole laskenut montako pakettia niitä on sen jälkeen syöty, mutta voisin sanoa samoin kuin se kiireinen daami; AINAKIN viisi pakettia ja harmitella samaan hengenvetoon, että en haalinut niitä mukaan kaksin käsin :) 

Donitsipersikka on makeaa, mehukasta, pehmeää ja jotenkin vaalealihaisempaa kuin perinteinen persikka. Lisäksi hedelmän kivi on tosi pieni ja ihan "donitsin" keskellä, niin että se on tosi helppoa poistaa. Ja kyllä, I rakastaa donitsipersikoita. Ja mikä on rakastaessa ne ovat ihania ja istuvat pieneen käteen tosi hyvin. Ensi-istumalta nuorimies veteli puolitoista donitsipersikkaa ja sittemmin kun äiti on oppinut niiden salatun voiman, donitsipersikalla on tehty vahvoja tekoja. Leikkikentältä poislähtö ei tunnu missään kun äiti lahjoo donitsipersikalla, autolla voi käydä kauempanakin äidin kanssa kun autoilussa palanut pinna paikataan persikalla ja niin edelleen:) Haittapuolena on tietysti, että lapsi ei muuta söisikään kuin donitsipersikoita. :) 

Ja kun maistelin niitä itse tuumasin että lapsen makuaistissa ei ole mitään vikaa; maku on pehmeämpi, pyöreämpi - suorastaan mantelinen. Ja jotenkin hedelmäliha lohkeaa ihanan siististi; se ei mene hampaiden väliin lainkaan kuten tavallinen persikka. Ja kun hedelmää haukkaa, se kaikki mehukkuus ei päädy pitkin puseroa. Kertakaikkisen ihanaa kamaa. 

Ja kaikeksi hämmästyksekseni kun hehkutin näitä V:lle aamiaispöydässä hän totesi jotain japanilaisista ja heidän pitkästä persikanjalostusperinteestään tyyliin; että oikealla puolen Fujia kasvaneesta täydellisen nukan omaavasta persikasta voidaan maksaa huikeita summia. Tietenkin V tiesi kaiken tämän, tuumasin ja puraisin kädessä lepäävää donitsipersikkaani, josta maksoin muistaakseni viitisen euroa kilolta. ;) Minä en oikeastaan tämän täydellisemmästä ymmärrä :)

Mutta pieni googleus kertoi lisää; Donitsipersikka ei ole geenimuuntelun ihme vaan todellakin kiinassa jo 1800 - luvulta viljelty lajike. Olen ihan samaa mieltä Zoe Williamsin kanssa; käsittämätöntä että niitä on kaupoissa vasta nyt. Maailmassa onneksi riittää vielä ihmeellisiä asioita hämmästeltäväksi ja kummasteltavaksi meille isommillekin taapertajille. :)