Siskot kokkaa

Sipulikeitto juustokuorrutteella

2012-01-28T15:56:00.003+02:00

"Tee niistä sipuleista jotain ruokaa niin paranet.." neuvoi äiti minua kun soittelin flunssaisena kotikotiin. Sipulimaito ei nyt erityisemmin houkutellut joten päädyin sipulikeittoon. Pastanjauhannan blogista löytyi tosi herkun näköinen ja kuuloinen resepti. Ainekset löytyivät jopa kaapista ja päivä oli pelastettu.

Hyvä leipä ja sula juusto tekevät tästä keitosta ihanan lohdullista ja täyteläistä. Niin ja tosiaan, flunssakin on parantunut - melkein ainakin! =)

Sipulikeitto juustokuorrutteella
(kahdelle)

noin puoli kiloa sipulia tai erilaisia sipuleita
muutamia oksia timjamia
laakerinlehti
3 valkosipulinkynttä
6 dl liha-, kana- tai kasvislientä
hyvää oliviiöljyä
n. 2 rkl voita
suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria
60-100 g juustoraastetta, port salut, parmesan, cheddar tai gruyère sopivat ihanasti
1 tuore ciabatta tai patonki (Pirkan esipaistettu ciabatta toimi oikein hyvin kun kipeänä ei kummempaa leipää jaksanut lähteä metsästämään)

Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipuli. Laita kattila kuumenemaan, lisää pohjalle (reilusti) oliiviöljyä ja voita. Lisää kattilaan sipuliviipaleet, valkosipuli, timjamin oksat ja laakerinlehti ja kuullota niitä muutama minuutti miedolla lämmöllä. Laske lämpöä ja hauduta sipuleita 15-20 minuuttia välillä sekoittaen. Sipuleiden ei ole tarkoitus ruskistua vielä tässä vaiheessa vaan pehmentyä ja kypsyä.

Kun sipulit sitten ovat pehmeitä ja kypsiä, ota kattilan kansi pois, lisää lämpöä ja ruskista sipuleita. Sipuleiden ollessa kullankeltaisia lisää neste ja hauduta keittoa noin 2o minuuttia.

Tarkasta maku, lisää mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Kuumenna uuni ja laita grillivastukset päälle. Laita keitto tarjoilukulhoihin ja lisää kunnon pala leipää ja raastettua juustoa kippoihin. Laitoin port salut ja parmesan -juustoja sekaisin kun niitä löytyi jääkaapista. Laita astiat uuniin ja anna niiden olla siellä hetkinen niin, että juusto sulaa ja kuorruttaa keiton sekä leivän. Pinnalle voi vielä lorauttaa jotain hyvää oliiviöljyä, jos haluaa oikein herkutella. Nauti kuumana. Nam.

Rikkaiden madeirasipulien kohtalo...

2012-01-25T11:34:00.003+02:00

Kun tein Top chef - kateenkorvaa, ensimmäisestä yritteestäni jäi yli kipollinen madeiravoilla, timjamilla ja rusinoilla maustettuja uunisipuleita. Olin itse asiassa hyvin tyytyväinen aromaattisten sipuleiden olemassaolosta viikolla, kun eräänä kiireisenä päivänä loihdin niistä pienen lounasleivän minulle ja sinä päivänä myöhemmin toimistolle kiiruhtaneelle V:lle.

Kun kaikki muut ovat karpanneet niin meillä on syöty leipää. Oikeastaan aika hassua, kun meilläkin suht hiilaritietoisia yleensä pyritään olemaan. Mutta pienen lapsen yöheräilyiden ja jonkinasteisen ruuanlaittajan unenpuutteenkin madaltamalla itsekurilla tässä on menty käsi ojossa kohti leipähyllyä. Kevään koittaessa täytyy kyllä taas tehdä jonkin sortin ruokaremonttia omaan ruokavalioon.

Syksyn ja talven ehkä eniten käytetyt leivät ovat olleet niitä uusia jyväleipiä, joita on tullut kauppaan sekä Pågenilta (Jyväilo) että Fazerilta (Alku -jyväpala). Tämä ei ole maksettu mainos, eli kummastakaan en ole erityksesti saanut mitään näytteitä - on vaan tullut ostettua niitä pussi toisensa jälkeen. Ne maistuvat meille erityisesti paahdettuna ja täytettynä kaikella hyvällä ja syntisellä. :) Ai niin ja Ullan Pakarin ruiskakkoon olen myös ihan rakastunut. Sen syön halkaistuna, paahdettuna ja pelkällä voilla. Voi että - tulee mieleen lapsuus pohjanmaalla.

Näihin leipiin laitoin siivun hyvää vuohenjuustoa, lorauksen oliiviöljyä, nokareen hunajaa. Sitten hippunen pekaaneita ja rouhaisu mustaa pippuria. Toiselle puolelle perkasin niitä paahtuneita sipuleita. Tämän jälkeen leivät uuniin ja paahtamista 220 asteessa kunnes ovat kauniin värisiä ja juusto on pehmeää.

Kun leivät paahtuivat uunissa huuhtelin kasan vuonankaalia, pilkoin sekaan makeita viinirypäleitä, ripsautin rusinoita ja jos minulla olisi ollut kevätsipulia, olisin silpunnut sitäkin salaattikippoon. Mietin että tätä salaattia voisi kutsua vaikka rusinoita kahdella tavalla - salaatiksi. Tämän voisi muistaa joskus vaikka kanaa laittaessaan - kävisi senkin pariksi hyvin.

Pieneen purnukkaan kaadoin öljyä, lorauksen sitä jerezin sherryviinietikkaa ja vähän juoksevaa hunajaa. Sheikkasin purkkia kuin Jamie Oliver ikään ja laitoin pannuun hautumaan hyvää, savunmakuista Lapsang - teetä. Ja koska meiltä edelleen puuttuu ruokahuoneen lamppu, sytytin myös muutaman kynttilän palamaan.

Sitten leivät lautaselle kastike salaattiin ja salaattia kasa leivälle. Mukit pöytään, I huovalle pöydän viereen ihmettelemään purulelu kädessään mitä ne nyt syö ja miksi minä en saa? Ja sitten vaan ääntä kohti. :) Ei hullumpaa.

Rusinaiset madeiraispulit
Voit joko sekoittaa madeiran voihin (onnistuu vaihtelevasti) tai valella voilla täytetyt sipulit madeiralla. Jälkimmäinen on varmasti helpompaa. Voit myös nostella paistoastian lientä sipuleille paistamisen aikana.

Shalottisipuleita
punasipuleita
voita
tilkka madeiraa
kourallinen rusinoita
tupsu timjamia
ripaus hyvää sormisuolaa
hippunen hunajaa

Tee kuorittuihin sipuleihin ristiviilto. Tunge ristiviiltoon voita, rusinoita ja timjamia. Valele Madeiralla ja valuta ohuena janana hieman juoksevaa hunajaa sipuleille.

Laita sipulit n. 200 astyeiseen uuniin ja paahda sipuleita kunens ne ovat penmentyneet. Ennen tarjoilua valele vielä vuuassa olevalla paistoliemellä ja ripota päälle tuoretta timjamia. Käytä haluamallasi tavalla tai syö lisäkkeenä.

Mustikkanapalmia eli pari sanaa lastenruuista

2012-01-24T10:59:00.007+02:00

"Kuinka hullunrohkeaksi sitä voikaan itsensä joinain aamuina tuntea?" kyselin itseltäni eräänä kukonlauluakin aikaisempana aamuna kun siivosin mustikkaa pois syöttötuolista, lattialta, pöytäliinalta, miljoonasta kauniin violetiksi värjäytyvästä "wipesista", vaatteiltani, I:n vaatteista ja tietysti kaikista ruokailuvälineistä. Käynnistäessäni pesukonetta jonne meni yhden pienen ihmisen koko vaatekerta luulin jo hetken saaneeni mustikkataistelun tuhot hallintaan; mutta olin väärässä. Pääsin vielä siistimään yhdet mustikkapuklut keittiön tummansiniseltä matolta. Niin antioksidanttista ja superterveellistä ja vauvoille äidin kertoman mukaan maistuvaa kuin se ikinä onkaan, mustikka saa meillä odottaa vielä hetken.

Graham-jauhosta tulee oivaa puuroa ja melkein mistä vaan puurosta tulee oivaa kun siihen lisää puolukkaa ja hipun sokeria.

Kyllä, arvaatte ihan oikein - meillä on aloitettu kiinteiden opettelu vuoden alusta kun I tosissaan alkoi kranttuilla äidinmaidon kanssa. Tai no, äidinmaito kyllä kelpaa - mutta vain pullosta. Ilmeisesti I:n ikuisuuden kestävä hammasprojekti on saanut miehenalun ikenet niin kipeiksi, että välillä ainoa tapa, jolla äidinmaito mieheen menee, on jääkaappikylmänä isohkolla tutilla varustetusta tuttipullosta. Ja se maitoshow jos mikä vähitellen alkaa syödä naista, eli tuttavallisemmin minua.

Älkäätten nyt peljästykö - en ajatellut täyttää tätä blogia ihan kokonaan vauvansoseresepteillä, mutta koska tämäkin osasto on nyt meillä erittäin ajankohtainen, ajattelinpa sanoa muutaman sanan I:nkin sapuskoista. Ja saatanpa joskus postata jotain - jos nyt jokin tosi hyvä idea tulee. Mutta: koska olen ensimmäistä kertaa itse ruokia muussaamassa otan myös itse mielellään kommentteihin hyviä vinkkejä siitä, mikä beebisten kanssa on muilla toiminut ja mikä ei:)

Possusta ja bataatista tulee superherkkua I:n mielestä!

Kuten varmaan arvaatte, olen ottanut missiokseni pyrkiä tekemään suurimman osan I:n ruuista itse. Osittain siksi, että olen nähnyt oman äitini tekevän aikoinaan Mimmun ruuat tosi näppärästi siinä perheen muiden ruokien ohessa (hitsi että Mimmu aina rakastaa sitä kun muistelen miten hän oli ihan pienenpieni beeb;) ) ja osittain siksi, että haluaisin opettaa pienen (soveltuvin osin, tietysti) alusta alkaen samoihin ruokiin muin me muutkin syömme.

Kolmas syy on, että haluan tarjota lapselle ruokaa, joka ei ole täysin "desinfioitu". Koska lastenruuat ovat täyssäilykkeitä niistä on haitallisten bakteerien ja mikro-organismien ohella tapettu myös kaikki ne suoliston toiminnan kannalta hyvät ja tarpeellisetkin kaverit. V on koittanut pitää asettamani tavoitteet realistisina ja varovasti palautella minua maanpinnalle sanomalla, että ne valmiit lastenruuat ovat tosi käteviä reissussa ja hätävarana. Siinä V on ihan oikeassa. Jotenkin on vaan mieleen jäänyt tuossa jonkin aikaa sitten televisiossa näytetty dokumentti jossa kerrottiin miten yllättävän moni suomalaisperhe ruokkii lapsia pelkästään valmiilla lastenruuilla. Ilmeisesti ne koetaan paitsi käteviksi, myös niin laadukkaiksi, että kun lapselle halutaan tarjota parasta ostetaan purkkiruokaa. Ehkä siksi kirjoitan tämän jutun - ihan vaan rohkaistakseni, että siinä perheen ruuan ohella se beebismuonakin syntyy lopulta tosi helposti. Ja ainakin minusta on myös helppoa esim. kerran-pari viikossa surauttaa sosetta isompi erä ja pakastaa se sopiviksi kerran-kahden annoksiksi. Ai niin ja itse tehtynä beebismössöistä tulee vielä halpojakin vaikka niihin ostaisi kuinka laadukkaita raaka-aineita tahansa.

Silikoninen syöttölusikka on tosi hyvä - se ei satu jos beebiksellä sattuu olemaan kipeät ikenet.

Ja sanottakoon nyt, että täysin absolutismia en tietenkään tässä ole hakemassa. Ei minua haittaa jos I silloin tällöin saa purkkimuonaa. Etenkin niillä pidemmillä automatkoilla ja muissa reissuissa se lienee ihan väistämätöntä. Mutta ainakin jotain tuoretta ja itse tehtyä pyrin joka päivä antamaan. Enkä aio stressata sillä; olen ottanut onkeeni sen, miten äiti saattoi laittaa perunakattilaan pari ylimääräistä porkkanaa kypsymään vauvaa varten ja otti lihakeitosta osan sivuun ennen suolan lisäämistä. Hyvä vauvanruoka syntyy juuri siitä kotiruuasta, mitä kaikki muutkin syövät. Parhaimmillaan se syntyy siinä sivussa kuin vahingossa.

"Saako siellä teiläpäin kaupasta ostaa niitä sellaisia Luomuporkkanoita?" Kysyi mummu kun soittelin hänelle jälleen yhdeltä päiväkävelyltä I:n kanssa ja kerroin aloittaneeni kiinteiden harjoittelun. "Vaikket sitten ittelles malttaisi ostaakaan, niin osta edes vauvalle - ne on makeita ja niin hyviä", mummu jatkoi. Olin oikeastaan ihan liikuttunut mummon huolenpidosta. "Mistä hyvän tähären se edes tuli ajatelleeksi mitään luomuporkkanoita" selitin äidille myöhemmin ja meitä molempia nauratti. Mummu, melkein 90v, pitää huolta, että suvun pienin saa kelvollista muonaa ;) Mutta oikeassahan mummu siinä on että makeat porkkanat ovat pienen mieleen.

Kun juureksia keittää samasas kattilassa eri aikoihin kypsyvät juurekset kannattaa laittaa veteen vähän eri aikaan ;)

Kiinteiden aloitus on tullut tehtyä ihan "speksin mukaan" - mutta ruoka-aineita olen ottanut vähän mukaan sen mukaan mitä muutenkin olen ruuaksi laittanut. Ensimmäinen mössö oli (tietysti?) perunaa maidolla, mutta nopeasti me sitten siitä pääsimme I:nkin mielestä parempiin pöperöihin:)

Muusikala!

Perunasta muuten sen verran, että se pakastuu paremmin valmiina "muusina" kuin esimerkiksi palasina. Ensimmäiset pienet ruoka-annokset koostin jääpalamuotin avulla; tein peruna-äidinmaitomuusia ja käytin "muusikaloja" sitten sulatettuna pakkasesta ja kun ruokaa alkoi maistua enemmänkin, käytin muusia jatkeena tiukemmille "makumössöille".

Minigrip ei ole kaikista ekologisin, mutta tavattoman kätevä pakastusväline.

Nyt kun ruokaa menee jo enemmän, olen pakastanut mössöjä pieniin minigrippeihin ja aventin maitosäilytyspurkkeihin (jutun ekassa kuvassa), jotka ovat ihan superkäteviä myös muuseille ja puuroille. Tuollainen pieni syö nälästä riippuen puolisen purkkia tai vajaan purkillisen kerrallaan. Muita hyviä välineitä ovat olleet Bamixin silppurikippo niiden pienten ruokamäärien tekoon, jotka syntyvät meidän ruokiemme raaka-aineista ja tietysti Kenwoodin yleiskoneosa, jolla saa sitten tehtyä isomman mössön pakkaseen. Syöttötuolin alle ostettiin Ikeasta sellainen toimistotulin alle tarkoitettu muovisuoja - sillä meidän pikkumies harrastaa speksistä poiketen jo nyt minä itse - tyyppistä kokovartalosyömistä ja sitä mössöä tosiaan on, noh - joka paikassa. Lattia on helpompi siivota kun siinä on se muovi :) Ja mitäs vielä... Pehmeä silikonilusikka on pop ja ramekin - vuuat sopivat hyvin mikrotukseen. Sellainen kaukalollonen kova muoviruokalappu on I:lle vielä vähän liian iso, niinpä Ikean n. 3 euroa maksaneet vauvanlaput (niitä tuli paketissa ainakin viisi) ovat olleet käteviä. Niitä tosin pestään melkein joka ruokailun jälkeen. Eilen kellarista löytyi A:n vanha essumekkomainen ruokaliina - jota varmaan kokeillaan jonain päivänä myös :)

Graham - velli on pehmeää ja hyvää.

Ne sanovat jotta "vanhoos pohojalaasis naisis asuu viisaus" ja kai se niin täyttyy olla, sillä mummon porkkanavinkkien lisäksi äidiltä on tullut kullanarvoisia vinkkejä useampikin. Kun kipuilin sen kansa, että I ei välitä kaurapuurosta kun siinä on niitä hiutaleita äiti ehdotti, että hän sai aikanaan neuvolasta vinkin tehdä grahamjauhoista puuroa ja me lapset tykkäsimme siitä kovin. Se on tasaista, pehmeää ja hyvää. Ja ehkä hieman yllättäen puolukka kelpaa pienille - vaikka onkin näin aikuisen näkökulmasta hapokasta. Pahinta happoa voi tietysti taittaa pienellä määrällä sokeria, niin suosio on taattu. Mutta jotain siinä puolukassa täytyy olla, sillä veteen keitetty grahampuuro muuttui I:n silmissä vastustamattomaksi, kun survoin valmiiseen puuroon hieman pakastettua puolukkaa.

Pienestäkin määrästä voi tehdä rikkaan makuista. Tässä luomupossun niskaa, luumuja, laakerinlehtä ja timjamia.

Jostain muistan lukeneeni, että vauvat oppivat perheen ruokavalioon jo äidinmaidon makujen kautta. Sen takia luulen, ettei mitään yleispäteviä neuvoja vauvanruokiin kovin helposti ole saatavilla. Tietysti soseen makeus nyt on yksi tekijä ja V ehdotti, että valmiita vauvanruokia voisi maistella - Nestle ja muut ruokia tekevät firmat ovat varmasti käyttäneet pennin jos toisenkin vauvanruokien makujen testaukseen.

Bataatti on makea potaatti.

No, toistaiseksi on kumminkin onnistunut ihan kotikonstein. I on saanut äidinmaidolla ohennettua mustapapu-porkkana-perunamössöä, joka oli miehestä erinomaista, maa-artisokka-perunapyrettä jonka otin sivuun I:lle kun tein meille muille maa-artisokkakeittoa - jälleen hyvin tuloksin. Puuroista on I:lle menestyksekkäästi tarjoiltu grahampuuron lisäksi herukoista tehtyä vähäsokerista vispipuuroa ja erityisherkkua oli, kun tein vispipuuron aprikooseista (ei lisättyä sokeria). Vauvalle tehtävää vispipuuroa ei tarvitse muuten vatkata ihan niin kuohkeaksi - riitää että suurimoiden rakenne rikkoutuu ja suutuntuma on pehmeä. Hedelmäsoseita en ole vielä ehtinyt kovin montaa, mutta tuoreesta mangosta tehty sose oli ainakin hitti :) Se on muuten kyllä erityisen hyvän makuista säilykkeenäkin. Yksi hyödyllinen linkkivinkki vielä tähän heikompia jo taatusti hengästyttävään postaukseen ;) Se löytyi myllyn paras - sivuilta; listassa on eri jauhojen kypsymisajat. Kun niitä puuroja ja vellejä tulee pienen kanssa kokeiltua eri jauhoista niin tietää kauanko sitä tarvitsee keittää tai haudutella. Mietin, että tämän erinomaisen listan voisin vaikka tulostaa V:lle keittiökaapin seinään ;)

Ehkä en kiusaa teitä nyt tällä erää enempää tällä beebishöpinällä, vaikka kyllähän sitä aina tuoreesta äidistä irtoaisi ;) Jos haluatte voin koostella noita menestykkekäästi uponneita vauvanruokaohjeita silloin tällöin johonkin postauksiin :) Niille, joita nämä beebismössöt kiinostaa, laitoin blogiin uuden tunnisteen "vauvajuttuja", niin löytyvät kaikki tämänhenkiset sitten helpommin aikojen kuluttua:)

Vauvanmössö on keltaista!

Tässä nyt kuitenkin koottuna I:n ensimmäiset mössöt :)

Maa-artisokkaa ja perunaa
Tämän mössön pohjan otin talteen illalliskeittoa tehdessäni. Voit käyttää sitä sellaisenaan tai jos tuntuu, että vauva saa ilmavaivoja maa-artisokasta, voit käyttää sitä mausteena perunan joukossa.

1 pss kuorittua maa-artisokkaa
2 isohkoa perunaa
vettä, äidinmaitoa/korviketta

Keitetään perunoita vedessä ensin n. 10 min. Lisää sitten kuoritut maa-artisokat mukaan ja keitä kunnes sekä peruna että maa-artisokka on kypsää. Kaada kattilasta osa keitinliemestä talteen ja soseuta perunat ja maa-artisokat. Lisää tarvittaessa keitinlientä jotta saat juurekset muusiksi.

Ottamalla osan talteen vauvalle ja ohentamalla sen äidinmaidolla saat vauvan ruuan. Lisäämällä loppuosaan mössöä kermaa, suolaa ja pippuria saat sekä lounaskeiton itselle että mössön vauvalle. ;)

Porkkana mustapapusose
Soseen voi tehdä valmiiksi kypsennetyistä mustapavuista, mutta voit myös erottaa itse liottamiasi ja keittämiäsi papuja vauvan mössöä varten. Tämä käy helposti, sillä papujen keitinvteen ei laiteta suolaa, jotta pavut pehmenevät kunnolla. Papuja tulee olla porkkanan määrään nähden vähemmän, mutta voit tehdä myös "tiukemman soseen, jota sitten jatketaan perunalla tarjoilun yhteydessä. Mausteena voi käyttää hieman basilikaa jos vauva siitä tykkää, mutta sose toimii hyvin ilmankin.

1/2 dl keitettyjä mustapapuja
1 iso tai 2 pienempää porkkanaa
äidinmaitoa tai korviketta

Keitä pestyt porkkanat vähässä vedessä. Kuori porkkanat vielä kuumina ja soseuta yhdessä mustapapujen kanssa. Lisää seokseen niin paljon maitoa, jotta saat sen pyörimään blenderissä soseeksi. Lopuksi lisää 1 lehti basilikaa ja soseuta taas. Tarjoa sellaisenaan tai peruna-maitomössön sekaan sotkettuna.

Butternutkurpitsa-jauhelihasose
Tätä sosetta tehdessä kurpitsaa kannattaa varata ernemmän ja tehdä muulle perheelle ohessa Välimäen kurpitsakeittoa. Periaatteessa kurpitsan paahtamisen voi tehdä hyvin samassa kattilassa, mutta alle vuoden ikäisen vauvan soseeseen ei saa käyttää voita tai muita lehmänmaitotuotteita. Sosetta kannattaa sekoittaa "muusikaloihin", jos siitä tulee liian löysää.

1/2 butternut - kurpitsasta
loraus oliiviöljyä
pieni nippu timjamia
n. 80g jauhelihaa
vettä/korviketta

Laita kuoritut kurpitsan lihat kattilaan kuumaan öljyyn ja paahda niitä makeaksi mutta älä ruskista. Lisää sitten vesi sekä jauheliha. Hauduta hiljaisella lämmöllä välillä sekoittaen. Ruoka on suhteellisen nopeasti kypsää, mutta lihan maku syvenee kun hauduttelet pidempään.

Soseuta ruoka ja lisää sen hieman viilennyttyä mukaan äidinmaitoa. Voit myös keittä kurpitsat maidossa, mutta silloin haudutusaika on lyhyempi - samaa luokkaa kuin kurpitsakeitossa ja äidinmaidosta tietysti keittyy pois osa suoja-aineista ja ravinteista.

Laakerinlehdellä maustettua bataattia ja luumupossua
Tämä mössö syntyi kun tein viikonloppuna thaihenkistä sian niskaa uunissa. Laitoin niskasta palan pikkumiestä varten omaan kippoonsa. Se on tähänastisista mössöistä vivahteikkain ja bataatin ansiosta myös makein. Upposi miehenalkuun kuin nälkäiseen linnunpoikaan. Tähän tarkoitukseen nuo Pyrexiltä tulleet pienet, kannelliset uunikipot ovat ihan omiaan, sillä pihvin kokoisesta lihanpalasta riittää evästä vauvalle pitkäksi aikaa. Yhdellä aterialla lihaa kun tarvitaan mössöön vain noin teelusikallisen verran.

1 iso bataatti
1 paksun pihvin (n. 300g) verran luomupossun niskaa
n. 2 dl äidinmaitoa/korviketta
1 luumu
3 laakerinlehtä
pieni nippu timjamia

Laita possu, laakerinlehti ja timjaminippu pieneen kannelliseen uunivuokaan. Pilko päälle pesty luumu. Jos vuokaan jää paljon ylimääräistä tilaa lorauta pohjalle vielä pari-kolme ruokalusikallista vettä tai vaikka luumumehua, jotta posu ei kuiva ihan kokonaan.

Anna hautua kannen alla pataruuan kanssa uunissa n. 3h.

Kiehuta vetä kattilassa ja laita sinne pari laakerinlehteä. Keitä pesty bataatti laakerinlehdillä maustetussa vedessä (n. 20-30 min) kypsäksi. Kuori bataatti ja laita se possun kanssa yleiskoneeseen. Mössöä ruoka ja kaada siihen nestettä vain sen verran, että saat seoksen pyörimään koneessa. Voit tarjoilun yhteydessä sitten lisätä maitoa jos tuntuu, että mössö on liian jämäkkää.

Herkkutattibruschetta makealla sipulihillokkeella

2012-01-20T07:57:00.003+02:00

Meillä Bruschetta on pikaruokaa. Se syntyy useimmiten niistä pöydälle jääneistä kirsikkatomaateista jotka ovat kypsyneet siinä joutessaan täydellisen makeiksi. Mutta kuka sanoo, että bruschettan pitäisi aina olla tomaateista? Ihan hyvin siihenkin voi käyttää kaikki jämät ja ylimääräiset, mitä jääkaappiin on kertynyt.

Ja kun laadukkaan maalaisleivän ensin paistaa valkosipulin ja hyvän oliiviöljyn kanssa rapsakaksi luvassa on herkku, melkein riippumatta siitä, mitä päälle onnistuu kaivamaan:)

Tällä kertaa päätin käyttää bruschettaan pakastamiani herkkutatteja ikäänkuin kokeillakseni, onko niihin tarttunut pakastimen makua ennenkuin teen niistä mitään kateenkorvan kanssa. Minä tosiaan pakastin parhaat herkkutatit suikaloituna pariin pussiin. Hirveästihän ne vievät tilaa pakkasesta sillä tavoin, mutta pakastetut sienet ovat rakenteeltaan ihania ja mukavaa vaihtelua näin sydäntalveen kun kuivattuja sieniä on syöty koko syksy. Meidän uuden keittiön pakastinasennus on jotenkin vialla - pvi ei tahdo mennä millään kunnolla kiinni vaikka sitä nyt on yritetty säätääkin ja ainakin osa pakasteista oli päässyt sulamaan jossain välissä ihan pilalle. Tatit olivat kuitenkin alimmassa laatikossa ja onneksi vielä ihan kunnossa.

En tiedä onnistuisiko tämä samalla tavalla jos liotat kuivatut tatit? Voisi hyvin onnistuakin. Tuoreista tämä tietysti onnistuu - sitten joskus syksyllä kun niitä taas saa. Nämä leivät tein meille alkupalaksi kun olimme pykertäneet sitä top chef - ruokaa koko päivän. Alunperin tarkoitus oli syödä jotain muuta lounaaksi, mutta kokkaamisen ja pienen ihmisen ruokkimisen välillä aika kului niin joutuisaan, että yhtäkkiä kello oli hirveästi ja oli aikamoinen nälkä.

Ja tavattoman hyvää tämä oli; mukaan aioin laittaa vuohenjuustoa, mutta en muistanut. Olikin itse asiassa kiva, ettei sitä tullut laitettua kun oli noita ihania pakastettuja sieniä. Saatiin nauttia niistä ihan sellaisenaan. :) Bruschetassa yhdistyy ihanasti paistettujen tattien metsäisyys, basilikan pyöreys (sopii tähän älyttömän hyvin!), sipulin makeus granaattiomenan raikkauteen. Eikä se V:n kateenkorvan kanssa ostama Riesling ollut ollenkaan pöllömpää tämänkään kanssa.

Jerezin sherryviinietikan voit tässä korvata vaikka lorauttamalla pannulle vähän sherryä ja vaaleaa balsamicoa tai jotain laadukasta vaaleahkoa etikkaa. Jereziä kun suomesta tuntuu olevan ihan mahdotonta löytää. Arvatkaapa muuten vaan mitä ostin mukaan Espanjasta, kun pääsin joululomalla kerran yksin paikalliseen ruokakauppaan tunniksi seikkailemaan? Ei, en ostanut kotiin tuomisiksi Cavaa, enkä edes muskottia tai sardelleita. Suolakapriset, joita olisi kyllä voinut muistaa ostaa - unohtuivat nekin tämän suuremman mission edessä. Kyllä vaan! Etsin käsiini ja ostin kaksi pulloa Jerezin sherryviinietikkaa. Näillä taas mennään tovi! :)

Mutta nyt aamuhetkeni kuuluu päättyneen ja menen hakemaan pienen kujertelevan apukokkini aamuteen keittoon tuolta upouudesta pinnasängystään:) Joten pidemmittä puheitta, ihanaa, valkean lumista ja rentoa viikonloppua jokaiselle:)

Herkkutattibruschetta makealla sipulihillokkeella (alkupala kahdelle)

2 maalaisleipäsiivua (käytimme Rezeä)
n. 1 tuore herkkutatti / pakastettuja siivuja
1 sipuli
loraus Jerezin sherryviinietikkaa
reilu rkl hunajaa
loraus valkoviiniä (läikytetty kokin lasista;) )
pari-kolme tupsua basilikaa
vuonankaalia
granaattiomenan helmiä
pari valkosipulin kynttä
hyvää oliiviöljyä
mustapippuria
laadukasta sormisuolaa
kunnon nokare voita

Viipaloi sipulit ohuelti ja laita pannulle voita. Kuullota ruskista sipuleita pannulla niin että ne makeutuvat ja tulevat ihan pehmeiksi ja kullanruskeiksi. Lisää pannulle sitten loraus sherryviinietikkaa (tai vaikka balsamicoa jos ei ole sherryviinietikkaa) ja hunajaa. Läikytä vaikka vähän valkkaria vielä nesteeksi ja laita levy ihan pienelle. Anna sipulien muhia vielä hetken ja muuttus syntisen hyväksi hillokkeeksi. Lopuksi hillokkeeseen voi vielä ripsauttaa vähän mustaa pippuria.

Paista sulatetut tatit voissa kauniin kullanruskeiksi molemmin puolin. Lisää mustaa pipuria ja suolaa.

Lorauta kuumalle pannulle hieman oliiviöljyä ja laita rikki veitsen lavalla lyödyt valkosipulin öljyyn. Lisää sitten maalaisleipäviipaleet pannulle ja paista niitä valkosipulien ja öljyn kanssa niin että ne saavat kauniin kullanruskean pinnan. Koska halusin syntisiä valkosipulileipiä lorautin vielä hyää öljyä hieman maalaisleipäsiivun "kuivallekin" puolelle ennen kääntämistä.

ja sitten kun leipä on valmis kootaan koko komeus: Leivän päälle huuhdottua vuonankaalia ja vähän basilikaa, siihen tatteja ja päälle makeaa sipulijuttua. Sitten granaattiomenaa, vielä pari lehteä basilikaa koristeeksi, mustaa pippuria, sormisuolaa ja loraus parasta oliiviöljyä jota käsiisi saat. Je ei muutakun äänen suuntaan!

Top Chef - sisäelinhaastevastaus eli kateenkorvaa Nellestäen ;)

2012-01-18T09:15:00.004+02:00

Olin juuri männäviikolla katsonut Camilla Plumin kokkiohjelman jakson sisäelimistä ja mietiskellyt miten vähän niistä tulee laitettua ruokaa, kun Top Chef haasteen aihe selvisi minulle. Olin jutellut äidin kanssa aikaisemmin, kuinka hänen ollessaan lapsi Mummoni sai välillä mukaansa lomituspaikoistaan ihraa, sisäelimiä, siansorkkia ja eläinten päitä. Kaikki syötiin muodossa tai toisessa. Lupailin itselleni, että otan asiakseni haastatella mummoa jonain päivänä, sillä varmaan vähän kaivelemalla sieltä taas pulppuaisi sellaistakin katoavaa kansanperinnettä että oksat pois :) Mutta ennenkuin ehdin tähän asti, sain kutsun osallistua Top Chef blogihaasteeseen ja hyvä syy sisäelinten kokkaukselle ilmaantui nopeammin kuin arvasinkaan.

Sisäelimet on siis ensimmäinen kolmesta tämän Top Chef -kauden blogihaasteista. Luettuani perjantaina haasteen sisällöstä olin siis jo valmis ja motivoitunut aloittamaan tämän postauksen Camillan lausahduksella siitä, että jos haluaa syödä lihaa, tulee opetella laittamaan myös niitä sisäelimiä. Shall not waste ja eläimestä on käytettävä hyödyksi mahdollisimman paljon! Mutta hyvin nopeasti meille selvisi, että vaikka asiaa lähestyisi kuinka kirkasotsaisin pyrkimyksin, tämän alueen opettelu ei onnistu ihan "tuosta vaan". Sille on syy, ettei niitä sisäelimiä tule tuosta vaan kokattua; nykyään sisäelimiä ei myydä juuri missään.

Tuhti keittokirjapino antoi hyvän pohjan omille sovelluksille annoksen suunnittelussa.

Naudan maksaa saa joo, mutta entäs muuta? Me emme halunneet valita tuttua ja ehkä vähän tylsääkin maksaa, vaan Top Chef haasteen hengessä päätimme etsiä jotain jännittävämpää harrastusprojektiamme varten. V pitää kateenkorvasta, joten lähdimme metsästämään sitä pk- seudun laadukkaista lihakaupoista. Lauantaina V soitteli puolisen tuntia ja kyseli kateenkorvaa: "Voi ei meillä tuollaisia tuosta vaan ole, tälläiset pitää tilata ainakin kaksi viikkoa etukäteen" kuului langan toisesta päästä kun aloitimme soittokierroksen. Meillä ei vain ollut kahta viikkoa aikaa. Lopulta parista paikasta tärppäsi ja molemmista löytyi pakasteena samaa Hollantilaista vasikan kateenkorvaa; Hakaniemen hallista Reinin Lihalta ja Sellon Citymarketista. Kunnon pikkulapsiperheen lailla suunistimme siis tuttuun, turvalliseen ja meitä lähimpään automarkettiin ;)

Kuten todettu, V pitää kateenkorvasta. Minä olen maistanut sitä pari kertaa hänen lautaseltaan, mutta koskaan emme ole sitä itse laittaneet joten kyseessä oli meille uusi aluevaltaus. Suunnistimme siis niiden vielä purkamattomien muuttolaatikoiden luo joihin mustalla tussilla on piirretty: "Keittokirjoja". Ja sieltä remonttipölyn keskeltä kaivoimme ensin esiin paksuja tiiliskiviä kuten The Silver Spoon ja Larousse Gastronomique laittaaksemme niiden avulla faktat kuntoon.

Laatikosta löytyi kuitenkin myös Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta -kirja, jossa perusohjeesta poiketen kateenkorva keitettiin mausteliemessä salaattiin. Ohjeessa todetaan, että kypsää kateenkorvaa voi myös esimerkiksi pakastaa liemessään myöhempää käyttöä varten. Niinpä dilemma olikin valmis; tekisinkö nyt kateenkorvaa au naturel kuten Laroussessa neuvotaan vai mausteliemessä, kuten Hans salaattiohjeessaan neuvoo. Ja meillä oli kuitenkin suhteellisen suuri paketillinen kateenkorvaa kahdelle ihmiselle...

Kateenkorva on jotenkin epämääräisen muotoinen, mutta yllättävänkin miellyttävän tuntuinen osa eläintä

Olen ollut erittäin tyytyväinen tuosta Hansin kirjasta aikaisemmin kokkaamiini resepteihin ja vaikka tiedostinkin, että mausteliemi oli varmasti sovitettu ensisijaisesti kirjassa olevaan ohjeeseen (salaattia, oliiviöljyä jne...), se vaikutti tosi hyvältä lähtökohdalta melkein mihin vaan.

Olin arvontaumpikujassa, missä näytti olevan vain hyviä ja hyviä puolia. Kun sitten tuskissani arvoin tekisinkö kateenkorvan lopulta nyt Laroussen vai Välimäen opein V teki homman minulle helpoksi kysymällä: "Noh, olisitko valmis heittämään lanttia asiasta? Jos et ole, tiedät vastauksen." Ja sanomatta sanaakaan, avasin "Ruokaa ranskasta" pöydälle ja ryhdyin toimeen.

Myskikurpitsapyrettä (butternut) vai palsterakkapyrettä?
Viime hetkellä päädyin onneksi palsternakkaan, sillä se sopi erinomaisesti makeahkon kastikkeen kanssa.

Kun lähtee kokkaamaan jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt on tietysti (krhm) suuri etu, että on joskus maistanut miltä kyseinen raaka-aine maistuu oikein tehtynä :) Tietysti kerran-parin maistamisesta ei niin paljon jää mieleen, joten hieman oli epävarma olo siitä, mitä ruuan kaveriksi nyt sitten tekisi. Mutta Larousse oli yhdistänyt kateenkorvaan sekä pähkinäisiä makuja että sieniä ja pieni googletus kertoi, että kateenkorvaan kävisi myös vahvemmanmakuinen liha. Oma muistikuvani oli, että hieman makeat ja tammiset maut kävisivät myös. "...ja siitä se ajatus sitten lähti"

Yhdessä paketissa oli kaksi kateenkorvaa.

Koska kateenkorvaa ei saanut kuin kilon (tai vähän alle) pakastemöykkyinä, 45e kilohinnalla kateenkorva ei ole kertainvestointina niitä edullisimpia sisäelimiä. Mutta koska pienin löytämäni pussukka oli 760g, ainesta riitti hyvin kahteen ruokaan. Koska kateenkorva ensin liotellaan, kypsennetään ja siistitään valmiiksi kielen tapaan, ei haittaa että sitä on isompi määrä kerralla. Kun kerran näkee sen valmistamisen vaivan, enemmänkin tulee samalla. Jos jotain jää yli, sen voi pakastaa myöhempää ja huomattavasti nopeampaa käyttöä varten.

Koska kiirettä ei ollut, päätimme liottaa kateenkorvat vettä välillä vaihtaen.

Ruokaa Ranskasta - kirjan mukaan kateenkorvaa pitäisi huuhtoa puoli tuntia juoksevassa vedessä. Koska meillä aikarajaa ei ollut, liottaminen ja veden vaihtaminen välillä tuntui kuitenkin tutummalta ja ihan yhtäläisen pätevältä vaihtoehdolta. Niinpä liottelimme kateenkorvia jääkaapissa runsaassa vedessä yön yli, vettä muutamaan kertaan vaihtaen. Lopulta kateenkorvat lillivät vaalenneina kirkkaassa vedessä. Olimme valmiita aloittamaan.

The beast.

Kateenkorva muistuttaa raakana kuin kalvoihin vedettyä viinirypäleterttua. Liha on kuitenkin huomattavan pehmeän ja herkän oloista. Niinpä mietin lihoja vedestä nostaessani, millaista siitä mahtaa tulla kypsennettynä. Osassa varsinaisissa valmistusohjeista liha suikaloitiin ja osassa se palasteltiin pähkinän (tai rypäleen) kokoisiin paloihin ennen paistamista.

Kypsennyksen aikana ohje neuvoo laittamaan kateenkorvan "kevyen painon alle" ja valitsin Arabian Tilda-kulhon painoksi, koska se sopi isoon kattilaani kutakuinkin täydellisesti. Se, onko umpikeramiikkaa oleva "Tilda" mitenkään kevyt paino, lienee sitten makuasia ;) Painosta huolimatta kypsät kateenkorvat olivat yllättävänkin pulleita. Kun kateenkorvat on keitetty, niistä on poistettava ylimääräinen rasva ja kalvot.

Pinnasta lähti jonkin verran ohuehkoa kalvoa ja pari rasvapaakkua, mutta lopulta minulle oli vähän epäselvää kuinka tarkkaan "rypälemäisen" rakenteen väleistä kalvo on saatava pois, sillä liha tietysti hajosi siitä kohdin, missä kalvoja meni paakkujen välistä enemmälti repimään. Tuntui, että enimmät kalvot putsatessa kateenkorvasta erottui helposti pari isompaa pötkylää jotka voi paistaa ja "hännistä" jäi kasa pienenmpiä palasia. Kuvittelisin, että näin on tarkoitus.

Puhdistettua kateenkorvaa

Olin ajatellut kateenkorvan lisäkkeeksi palsternakka-perunapyrettä, madeiravoin, rusinoiden ja timjamin kanssa paahdettuja sipuleita sekä timjamiherkkutatteja. Tatteihin päädyin, koska minulla oli pakkasessa siivutettuja herkkutatteja syksyltä ja tämä on varmasti yksi parhaita käyttökohteita niille. Koristeeksi annokseen tuli granaattiomenaa.

Sipuli jäi annoksessa vähän irralliseksi, vaikka sen paistoliemestä tulikin erinomainen kastike.

"Raksu, sä et nyt saa loukkaantua, mutta tämä annos näyttää vähän poronkäristykseltä" sanoi V kun istuimme syömässä koko päivän aherruksen tuloksena syntynyttä illallista. Ja kyllä, annos tosiaan oli aika runsas muuseineen kaikkineen. Mutta lounaan jäätyä välistä kokilla taisi olla vähän nälkä lautaselle asettelua tehdessään ;) Joten, vaikka ehkä ulkonäöltään selvä kotiruoka-annos, se maistui osui ja upposi! Hyvää siis jo ensiyrittämällä.

Sipuleihin tehtyyn ristiviiltoon laitettiin madeiralla maustettua voita, suolaa, timjamia ja hieman hunajaa.

Syödessämme juttelimme, miten tuo lautaselle laittaminen samoin kuin kaikenlainen piperrys on kieltämättä minulle vaikeaa. Kun muutenkin olen luonteeltani vähän suurpiirteinen niin se tahtoo heijastua annoksiin. Maku oli kuitenkin ihan kohdallaan, joten kovin kauas maalista ei osuttu. Se, mistä olimme yksimielisiä oli, että vaikka madeiran kanssa paahtuneiden sipulien liemi oli ihan loistokastiketta kateenkorvalle, itse sipuli oli annoksessa selvästi liikaa ja jotenkin erilllinen, oma kokonaisuutensa. Haastepostaukseen kannattaisi ehkä karsia sipuli ja tehdä siitä myöhemmin jokin oma ruokansa, kehittää liemestä hieman kultivoituneempi kastike ja niin, yrittää olla pirskottamatta granaattiomenaa ihan joka puolelle ;)

Koska valmiiksi laitettua kateenkorvaa oli jääkaapissa vielä runsaasti, päätin että teemme maanantaina annoksesta uuden version haastetta varten. Niinpä otin sipuleiden aineet uuteen käyttöön ja tein niistä kylmällä voilla saostetun beurre blanc -tyyppisen kastikkeen kateenkorvalle, jätin sipulit jääkaappiin odottamaan muuta käyttöä ja laitoin kaiken vähän söpömmin esille.

Ready, steady, go!

Vihreäksi annokseen kävisivät muuten erinomaisen hyvin makunsa puolesta myös auringonkukan versot, jos semmoisia jollain on idätettynä. Minulla oli jääkaapissa vuonankaalia, joten otin yhden tupsun ja söpsötin annosta sillä.

Lisäksi tuunasin sieniä vielä alkuperäisestä hieman lopulliseen annokseen; meillä oli jääkaapissa anopin Italiasta tuomaa hyvää pancettaa, josta paistoin rapsakat kuutiot sienten kaveriksi. Koska annoksen kastike suurustetaan voilla, siinä täytyy olla myös happoa, joka rikkoo voin rasvaisuutta. Niinpä laitoin kastikepohjaan vähän kateenkorvan sitruunaista keitinientä ja vaaleaa, pehmeää Moscatel-etikkaa. Lisäksi lorautin soosiin ihan vähän myös anopin Italian matkalta tullutta hyvää ja pehmeää tryffeliöljyä. Uh ja oh, se sopi kastikkeeseen kuin nenä päähän. Kastikkeesta tuli (yllätys-yllätys) parempaa kuin se sipulien liemi :)

Asettelu on yllättävän vaikea laji, etenkin sudennälkäisenä!

Lopputulokseen olin kohtuullisen tyytyväinen, vaikka ensi kerralla voisin uteliaisuuden nimissä kypsentää kateenkorva vain vedessä tähän annokseen. Oikeasti kateenkorva maistuu hyvin monisyiselle; siinä on jotain samaa kuin hyvässä Entrecote - pihvissä ja toisaalta jotain sellaista raikkautta kuin parsassa. Sitruuna tuo makuun kyllä raikkautta, mutta ilmankin varmaan toimisi.

"Erinomaista!" sanoi V ja söi annoksensa tyytyväisenä myhäillen. Minä olin erityisen tyytis siihen, että sain ruuan edes jotenkin söpösti lautaselle kuvaa varten :) ... Ja kun rehellinen olen, nostin illallispöytään lopun muusin, granaattiomenat ja vuonankaalin tarjolle, jotta niitä voi sitten ottaa lisää. Sillä palsternakkamuusi kuten myös granaattiomena käy annokseen ihanasti ja ilman alkupalaa ja jälkkäriä nautittuna tuo söpsötetty annos on yksistään liian pieni.

Kaikenkaikkiaan ensikosketus kateenkorvaan meni tosi hyvin. Valmistelu vei aikaa, mutta kateenkorva oli yllättävän simppeli käsiteltävä sitten kun puuhaan ryhtyi. Enkä usko, että siinä voi mitenkään helposti edes epäonnistua. Ja kun V vielä haki ruuan kanssa erinomaista Alsacen Rieslingiä (Willy Gisselbrecht), en ollut lainkaan pahoillani että tuli lähdettyä mukaan tähän haasteeseen. Vaikka pienenpienen apukokin kanssa puuhailu on mukavaa, oli raikastavaa haastaa itsensä toisellakin tasolla pitkästä aikaa, tehdä uudenlaista ruokaa ja onnistuakin siinä :)

Kateenkorvaa madeira-voikastikkeella, pancetta-herkkutateilla, granaattiomenalla ja palsternakkapyreellä

Kateenkorvaa palsternakkapyreellä, paahdetulla pancetalla ja tateilla sekä madeira-voikastikkeella (määrät riittävät pääruoka-annokseen n. neljälle)

Ruoka kannattaa valmistaa aloittamalla kateenkorvasta, tekemällä sitten palsternakka-perunapyre, sen jälkeen aloitetaan kastikkeen valmistus ja lopulta sienet niin, että kaiki valmistuisi suurin piirtein samaan aikaan.

Sitä, että ruoka on lopulta lämpimänä lautasella voi varmistella myös sulattamalla, raastamalla, suikloimalla ja kuutioimalla kaikki samana päivänä tarvittavat ruoka-aineet niin pitkälle kuin mahdollista ennen ruuanlaiton aloitusta.

Kateenkorvan valmistus (Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta - kirjan ohjetta enimmäkseen seuraillen)

760g kateenkorvaa (alkuperäisessä ohjeessa 500g)

keitinliemi
100g voita
3 salottisipulia
3 dl vettä
3dl valkoviiniä (kuivaa)
1 sitruunan kuori ja mehu
2 laakerinlehtä
6 valkopippuria
1/2 tl suolaa
tuoretta silputtua timjamia

Paistamiseen
voita
(valkospippuria)

Liotus tehtiin Larousse Gastronimiquen ohjeen mukaan. Liota kateenkorvaa kylmässä vedessä vettä välillä vaihtaen vähintään 5h tai kunnes vesi on kirkasta.

Jos keität kateenkorvan maustelimessä kuten me, sekoita mausteliemen aineet keskenään kattilassa ja kiehauta liemi. Lisää sitten kateenkorva ja vähennä lämpöä. Jos sinulla on elektroninen lämpömittari, laita se liemeen. Se on iso apu.

Hauduta kateenkorvaa 45 min noin 80 asteisessa liemessä. Anna kateenkorvan jäähtyä liemessään. Tämän jälkeen lihan voi siistiä kalvoista ja rasvoista ja joko paistaa tai säilöä liemessään myöhempää käyttöä varten.

Annokseen tuleva liha maustetaan halutessa valkopippurilla ja paistetaan voissa kullanruskeaksi. Sitten kateenkorva suolataan kevyesti ja viipaloidaan kuumana annokseen.

Palsternakka-perunapyree
1 palsternakka
3 isohkoa jauhoista perunaa
2 dl kermaa
n. 50g voita
vajaa 1 tl suolaa
hieman keitinlientä

Kuori palsternakka ja perunat. Laita ensin perunat kiehuvaan vähään veteen ja lisää muutaman minuutin kuluttua palsternakka. Keitä juureksia kunnes ne ovat pehmeitä. Kaada osa keitinliemestä talteen ja soseuta juurekset voin kanssa. Lisää kerma, suola ja sen verran keitinlientä, että saat soseesta sopivan paksuista.

Tryffeliöljyllä maustettu madeira-voikastike

1 banaanisalottisipuli
1/2 punasipulia
n. 50 g voita
pieni tupsu timjamia
4 valkopippuria
pieni loraus tryffeliöljyä (huomaa, että osa tryffeliöljyistä on hurjan vahvoja - maista ensin omaasi muista että öljyä voi lisätä aina myöhemminkin jos meni liian vähän)

0,75 dl madeiraa
0.5 dl keitinlientä
vajaa 1 rkl Moscatel-viinietikkaa
1 tl akaasiahunajaa tai muuta miedon makuista hunajaa
lopuksi reipas 50g voita saostamiseen
ripaus suolaa tarvittaessa

Silppua salottisipuli ja punasipuli pieneksi ja sulata kastikekasarissa voi. Lorauta mukaan hieman tryffeliöljyä. Lisää valkopippurit ja sipulit öljy-voiseokseen ja kuullota niitä hetki. Kun sipulit ovat pehmenneet lisää timjami, madeira, keitinliemi ja viinietikka. Kiehuta kastiketta kasaan hetki niin, että nestettä on jäljellä reipas desi tai noin puolitoista desiä. Tarkista maku ja lisää hieman hunajaa. Kun levy on sammutettu vatkaa kastikkeeseen voita nokareina sen verran, että saat hieman tekstuuria kastikkeeseen. Lisää uusi nokare vasta kun edellinen on kokonaan hävinnyt. En mitannut määrää ihan tarkasti, mutta reipas 50g oli tarpeeksi. Siirrä kastike sivuun, pois kuuman lieden läheltä odottamaan annoksen tekemistä.

Herkkutatit

2-3 tukevaa siivua pancettaa
nokare voita
n. 2,5 dl siivutettuja herkkutatteja
timjamia

Kuutioi pancetta pieniksi kuutioiksi. Sulata nokare voita pannulla ja lisää kuumalle pannulle pancetta. Paista pancettaa kunnes se on kauniin ruskeaa. Ota sitten pancetat erilliseen kippoon talteen ja lisää pannulle rasvaan herkkutatit. Paista herkkutatteja molemmin puolin, niin että ne saavat kauniin kullanruskean värin. Ennen annoksen kokoamista lisää pannuun tuore timjami ja paistetut pancettakuutiot.

Lisäksi tarjoiluun

vuonankaalia
granaattiomenan helmiä

Hunaja-inkiväärisämpylät ja muutakin aiheen ympäriltä

2012-01-14T06:49:00.002+02:00

Tässä talven aikana on tullut tehtyä paljon vanhoja, tuttuja reseptejä uudelleen. Välillä olen myös koittanut saada aikaiseksi uudelleen sellaisia ruokia, joihin ei ole aikanaan tullut kirjoitetuksi reseptiä talteen, mutta jotka ovat olleet erinomaisen onnistuneita. Yksi tälläinen ohje on jogurttipohjaan tehdyt inkiväärisämpylät. Ahkerasta yrityksestä huolimatta, en ole ihan varma tuliko näistä sittenkään ihan niin täydellisen hyviä kuin silloin joskus mökillä kun päätin jatkojalostaa tähteeksi jääneen pitataikinan seuraavan aamun aamupalasämpylöiksi. Mutta nämä ovat jo aika persikkapiniatsia, sisältä unelmapehmeitä ja juuri sopivasti hunajan makuisia.

Taikinasta saa oivan aamiaskierreleivonnaisen kun laittaa väliin cachew - pähkinöitä juustoraastetta, timjamia ja jos tykkää takapotkusta - vähän cayannea.

Olen nyt tehnyt vissiin neljä eri yritettä aiheen ympärillä. Viides kerta toden sanoo totesin eilen aamulla ja laitoin taas sämpylät tulemaan, jos vaikka onnistuisin nyt yhtä hyvin kuin viimeksi. Kun saan jauhomäärää haarukoitua tontille paremmin, kehtaan laittaa ohjeen lopulta jakoon. Jauhojen määrää olen joutunut hakemaan - sopiva määrä vaan tuntuu olevan vähän hukassa. Kun taikinaa tekee käsin, sen nyt yleensä vaan "tuntee käteen" koska taikina on sopivaa. Mutta annapa sitten tarkat mitat ja määrät paljonko siihen taikinaan nyt meni sitä jauhoa. Tällä kertaa laitoin vaivauksen lopuksi täyden 400g ja tässä leipää nyt mutustellessani mietin, että ehkä 350-370g olisi sittenkin riittänyt, koska rakenne ei ole ihan niiiin samettinen kuin silloin joskus. Toisaalta 300g oli ihan liian vähän - leipä ei jaksanut pysyä kohonneena.

Taikina on viileästä tultuaan kuin muovailuvahaa.

Mutta: tämä on kuitenkin jo aika hyvä yritys aiheesta. Inkiväärin ja hunajan määrää voi ohjeessa tietenkin säätää. Liikaa hunajaa ei kannata laittaa, ellei sitten aio tehdä tästä selkeästi makeaa pullaa. Kannattaa kuitenkin valita hunaja, jossa on makua. Muuten lopputulos on vain makea, eikä hunaja anna luonnetta ja huumaavaa tuoksua valmiille leivälle. Lisäksi kannattaa raastaa inkivääri juuresta itse jos mahdollista. Näin maku tulee raikkaampi kuin valmiista tahnasta. Tässä muodossaan taikina itse asiassa taipuu sekä suolaiseen että makeaan. Annoksesta tulee n. 2 pellillistä sämpylöitä/pullia/leipäsiä. Yhden kerran tein näitä ihan aamupalasämpylöinä. Seuraavalla kerralla tein puolet taikinasta sämpylöiksi illalliskeiton kanssa ja puolet seuraavan aamun kahvipöytään täytettyinä juustokierteinä.

Taikinasta voi myös tehdä pitaleipämäisiä taskuja, joita voi täyttää vaikka pitkään paprikoiden ja tomaattien kanssa hautuneella possulla.

Sitten tein yhden taikinan pitaleipätaskuiksi joiden sisään laitettiin pitkään hautunutta possua, tzazikia, sipulirenkaita ja salaattia tai savukalatahnaa, melonia ja salaattia. Niin, ja taikinasta saa ihan mehevän bostonpullankin kun sivelee taikinan vaniljakastikkeella ja ripottaa päälle rusinoita ja manteleita sekä palastelee stem gingeriä ja taatelia. Ehkä vähän vielä sokeria tai loraus inkiväärisiirappia ja sitten koko komeus rullataan, pilkotaan ja paistetaan sopivassa vuassa kakuksi. Jäähtyneenä vielä koristellaan tomusokeri-vesiseoksella.

Mutta sämpylöistä ja pitataskuista se kaikki lähti. Kun jauhomäärä osuu juuri kohdalleen leipä on samettisen herkkä kuoreltaan, todella pehmeää ja suussasulavaa sisältä ja inkiväärin ja hunajan ohella taikinasta maituu jogurtin raikkaus pitkän kylmäkohotuksen tuodessa leipään syvyyttä. Joten pidemmittä puheitta, tässäpä se paljon jumpattu taikina tällä hetkellä iteroituine määrineen iloksenne :)

Hunajaiset inkiväärisämpylät (n. 2 pellillistä eli 24 kpl)

500g turkkilaista jogurttia
1 pss kuivahiivaa 11g
1 tl suolaa
3 rkl hunajaa
1 rkl (runsas) raastettua inkivääriä
300g vehnäjauhoa pohjaan + 350-400g vaivauksen yhteydessä (todennäköisesti 370g on hyvin lähellä oikeaa)
0,5 dl öljyä
n. 200g voita

Sekoita 300g vehnäjauhoa, 1 tl suolaa ja puoli desiä öljyä yleiskoneen kulhossa keskenään. Laita jogurtti pieneen kattilaan ja kuumenna n. 42 asteiseksi. Sekoita jogurttiin hiiva ja inkivääri ja kaada seos jauhopohjaan.

Anna yleiskoneen vaivata taikinaa niin kauan, että aineet sekoittuvat kunnolla ja lisää sitten 300g jauhoa. Anna koneen vaivata taikinaa kauan, niin kauan että se on ihan venyvää ja sitkasta. Lisää sitten voi pala kerrallaan antaen koneen aina hieroa edellisen palan kokonaan taikinaan.

Lisää lopuksi vielä 100g (tai vähän vähemmän) jauhoa ja vaivaa hetken, jotta taikina uudelleen alkaa lähteä reunoista. Taikina voi vaikuttaa vähän löysältä voimäärän takia, mutta se jämäköityy viilentyessään.

Kun taikina on vaivaantunut sen pitäisi olla lähes savimaisen sileää ja vähän muovautuvaa.

Peitä sitten kulho kannella ja nosta se viileään - jääkaappiin tai ulos kohoamaan ainakin 6 tunniksi tai seuraavaan aamuun.

Koska taikina on viilennyksen jälkeen kylmää ja melkein "kovaa" se on helppoa leipoa. Mutta leivonnaiset tarvitsevat yllättävän paljon aikaa kohota, jotta eivät repeä. Jos siis teet näistä aamupalasämpylöitä niin maltti on valttia.

Leivo sitten haluamasi mallisia leipiä, anna niiden kohota rauhassa ja paista ne 225 asteisessa uunissa kullanruskeiksi, n. 10-15 min

Tarjoa leipäset keiton kaverina, hummuksen kanssa tai herkuilla täytettyinä taskuina.

Menuvinkki viikonlopulle ja jämäkokkausta

2012-01-13T10:32:00.000+02:00

Täyden illallisen tarjoaminen I:n kanssa valmistellen on jonkinlaista suunnittelua vaativa jumppa johon jaksaa yleensä ryhtyä vain viikonloppuisin. Mutta kun sen vaivan näkee kannattaa annoksista tehdä vähän isompia. Näin sunnuntai-illallisesta riittää iloa vielä pitkälle viikkoon jämien muodossa.

V:n äiti miehineen tuli kyläilylle sunnuntaina ja tein "lunnerin" vanhoilla tutuilla resepteillä: alkupalaksi maalaisleipää ja sen kanssa maa-artisokkakeittoa. Pääruuaksi mascarpone-mantelirisottoa (vähän tähän tyyliin) sekä ankan rintaa ja koko komeuden lopetukseksi ranskalaista sitruunatorttua, joskaan en tehnyt siihen päälle sokeripeiliä vaan pursotin mascarpone-kermavaahtoa. Ei hupsumpaa niinkään :)

Keittoa voi lämmittää uudelleen, ankanjämät voi syödä wrapin sisällä salaatin kanssa, leipä kuluu aina ja risotosta voi pyöräyttää myöhemmin vaikka aranchineja, joiden sisään piilotetaan parin sokeripalan kokoinen mozzarellasydän.

Normaalisti aranchinit kuuluisi kuorruttaa leivänmuruilla, mutta kun ei nyt sattunut olemaan valmiina leivänmuruja ja murustaminen piti niin kovaa ääntä etten halunnut ottaa riskiä että I heräisi, tein aranchinieni päälle ohuen frittitaikinan tällä kukkakaalien friteerausohjeella. Tosin jätin kyllä cayannen sekä parmesanin pois ja laitoin pikkuisen enemmän kuplavettä, että sain frittitaikinasta sopivan ohutta pienen mandariinin kokoisten riisipallojen kuorruttamiseen. Ja sitten vaan uppopaistin semi-aranchinini kauniin värisiksi ja valuvasydämisiksi herkkupalleroiksi.

Aranchineja tuli aikamoinen kasa ja söimme niitä ensin dippaillen hyvään oliiviöljyyn ja balsamicoon. Jälkkäriksi kokeilimme aranchineja myös joululahjaksi saadun lakkahillon kanssa. Yhdistelmä muistutti itse asiassa hämmentävän paljon kahvipöytäklassikkoa leipäjuustosta ja lakkahillosta. Mutta erittäin positiivisena versiona.

Tällä tavoin yhdistelmää voisi melkein luonnehtia jo spakseksi - ainakin jos riisipallon sisään laittaisi vaikka kotimaista leipäjuustoa. Hm - voisikohan jälkkäripallon tehdä myös riisipuuron lopusta - miksipä ei?

Tässäpä siis pieni vinkki meidän suunnalta viikonlopun menuun - ja sitten sitä seuraavaan arkeen. Jämäruoka on usein ihan parasta. :) Ihanan rentouttavaa viikonloppua kaikille toivoo Nelle ja pienenpieni apukokki I Beebs.

Paahdetulla valkosipulilla ja kurpitsalla taitettu chilitahna

2012-01-12T20:14:00.001+02:00

Meidän chili riehaantui viime kesänä. Onnistuin jotenkin talvettamaan sisällä lemon dropin ja keväällä se lähti hurjaan kasvuun. Olin ihan varma, että se kuolee kesällä kun oli niin hellettä, kaikkea masuilua ja muuttokin - mutta ei :)

Niin siinä vaan kävi, että chili selvisi muutosta vain parin oksan menetyksellä ja tuotti valtavan määrän chilejä joiden kanssa olin jo suorastaan vähän ihmeissäni. Ensin tietysti tein vanhaa tuttua chilisuolaa. Mutta rukattuani hieman suhteita (enemmän chiliä, vähemmän suolaa) siitä tuli niin tujua että käynnistäessäni blenderin suolan ja chilien kanssa ilmaan levinnyt kapsaisiini sai yskimään kun meni edes lähelle keittiötä ;) Totesin, että tästä erästä taisi tulla sen verran riittoisaa, että jotain muutakin tarttee keksiä.

Mimmu oli tuonut minulle joskus lahjaksi valkosipuli-chilitahnaa, jota olen käyttänyt ahkerasti koko syksyn erilaisissa ruuissa. Siinä purkin huvetessa olen sitten tietysti miettinyt, että chilitahnoja kannattaisi tehdä varmaan itsekin - siten niihin voi sekoittaa makuja juuri sen mukaan, mikä tuntuu ajankohtaiselta.

En tiedä mitä hellekesä niille chileille oikein teki, mutta niissä tuntuu olevan tosissaan potkua. Niinpä tästäkin tahnasta tuli tosi vahvaa, mutta aromaattista. Tein tahnaani satokauden päätteeksi, kurpitsa-aikaan, mistä kertoo tuo raaka-ainelistakin. Halusin tahnaan hieman aromatatista ja paahteista pohjamakua jotta tahnaa käyttäessä ruoka saisi vähän täyteläisyyttä poltteen ohella. Tahnan tulisuutta ja täyteläisyyden määrää voi tietysti säätää chilin ja paahdetun kurpitsan määrää tunettamalla. Ja kurpitsan tilalla voi tietysti käyttää jotain muutakin; hedelmäisemmässä versiossa vaikka persikkaa.

Paahdetulla valkosipulilla ja kurpitsalla taitettu chilitahna (pari purkkia)

n. 3 dl lemondrop- silppua
230g paahdettua kurpitsaa
1,5 dl oliiviöljyä
1 tl paahdttua valkosipulia
2 laakerinlehtä
1 sitruunan kuori ja mehu
1 mandariinin kuori ja mehu

Laita kaikki aineet kattilaan. Keitä kattilassa kunnes turha neste haihtuu ja jälöjelle jää öljyinen tahna. Varo kuitenkin, etteivät aineet pääse enää ruskistumaan, koska kun vesi on haihtunut, kuuma öljy helposti alkaa polttaa tahnaa.

Säilö desinfioituihin purkkeihin ja käytä pienissä erissä ruokien valmistukseen.

Ruokaisaa savukalasalaattia makealla kastikkeella

2012-01-05T08:37:00.003+02:00

Olen aika varma, että blogissa ei ole vielä yhtään savukalareseptiä. Savukalaa ei jostain syystä ole vaan tullut laitettua, vaikka se on minusta ihan oivaa salaattiainesta. Heräsin tajuamaan tämän jossain vaiheessa ennen joulua, kun olimme lähimarketissamme kalastelemassa helppoa illallista V:n ja I:n kanssa. Sinä päivänä tarjonta oli muuten vähän ohutta, mutta tiskissä oli runsaasti erilaisia savukaloja. Ja kun sitten kiinityin kalojen kohdalle ääneen pohdiskellen salaattivaihtoehtoa, kävi ilmi että koska meillä on laitettu savukalaa niin vähän, V oli tulkinnut minun vieroksuvan tai jopa karttelevan kyseistä raaka-ainetta.

Meillä salaatin teko yleensä alkaa kaivamalla jämät jääkaapista...

Itse asiassa savukala on repertuaarissani kyllä tavallaan vähän rajoittunut; siinä on niin kovin vahva maku, että ajattelen sen aina yhteen tiettyjen, samojen juttujen kanssa. Esimerkiksi vaikka savusilakasta tehty salaatti johon tulee makupariksi purjoa ja omenaa on yksi tämmöinen vakiojuttu. Tuo yhdistelmä on muuten opittu äidiltä; savukalan kanssa tarvitaan jotain raikasta ja jotain makeaa, jotta savu ja kalaisuus ei peitä kaikkea muuta alleen. Ja savusilakan maku muuten täydentyy ja pyöristyy tosi hauskasti makeanraikkaalla omenalla.

Mutta jospa sitten tämän päivän epistolaan, joka alkaa seuraavasti: bulgur on kyllä pop. Vaikka sitä vähemmän näkee salaateissa, se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu. Bulgur on rikottua vehnää, eikä sellaisena mene mihinkään alakarppiruokavalioon, mutta se on tavattoman hyvän makuinen vaihtoehto cous-cousille ja se on melkein yhtäläisen nopeaa tehdäkin. Bulgurista tulee salaattiin siis paitsi ruokaisuutta myös pehmeä ja raikas pohja mauille.

Kastikkeen kaadoin kalan päälle, sekoitin ja lisäsin sitten kuohkeutetun ja vielä vähän lämpimän bulgurin.

Ja koska savulaka meillä siis yhdistyy makeaan ja raikkaaseen, niin tälläkin kertaa. Käytin makeaksi salaatinkastikkeen joukkoon syksyllä tekemääni kurpitsahilloketta jota löytyy vielä purkin pohjalta. Jos sellaista ei satu olemaan, myös aprikoosihillo sopii hämmentävän hyvin loimutetun ja savukalan kanssa. Granaattiomenan kausi oli jouluna Espanjassa ihan aluillaan ja kotoisissakin kaupoissa niitä näkyy nyt (ja on näkynyt pitkin syksyä) myös runsain mitoin. Granaattiomenasta salaattiin tulee yhtä aikaa vähän sopivaa hapokkuutta ja mehukkuutta, jota ainakin minä kaipaan kun salaatissa on rasvaista ja vahvan makuista savulohta.

Moscatel - etikasta sanottakoon nyt vielä sen verran, että se on ollut ihan älyttömän hyvä löytö salaatinkastikkeisiin. Se sopii granaattiomenan makuun jollain tavalla todella hyvin ja niinpä meillä on syksyn ja talven aikana lotattu pullollinen moscatel - etikkaa lukemattomien granaattiomenoiden kanssa erilaisiin salaatteihin. Mutta tässäpä tätä kummallisen pimeän talven kaamosta piristämään minusta varsin onnistunut, helppo ja ruokainen savukalasalaatti.

Granaattiomena käy savukalan kanssa hyvin. Ja tietysti timjami - parasta on jos löydät sitruunatimjamia jostain...

Bulgur-savukalasalaattia makealla kastikkeella (n. 3:lle)

2 dl bulguria
1 kasvisliemikuutio
n. 4-5 dl vettä
n. 500g savulohta
1/2 granaattiomenaa
15-17 cm pala purjoa halkaistuna, huuhdeltuna ja ohuesti silputtuna
4 oksaa timjamia
1 pkt baby-pinaattia huuhdottuna
mielellään napakkaa salaattia ruokailijoiden määrän mukaan, esim. romaine tai jotain kaupan salaattisekoitusta huuhdottuna
1/2-1 paprika suuhun sopivina palasina
suolaa
pippuria

kastikkeeseen
3 tl inkivääri-kurpitsahilloketta tai esim aprikoosihilloa
1 mandariinin mehu
1/2 dl öljyä
2 rkl moscatel-viinietikkaa
1/2 sipulia ohuesti suikaloituna (tai 1 pieni sipuli)

Keitä bulgur paketin ohjeen mukaan (eli kiehuta joitain minuutteja, jotta vesi imeytyy bulguriin ja muru pehmenee), mutta käytä keitinliemenä kasvislientä.

Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Minä tapaan mitata aineet johonkin kannelliseen säilykepurkkiin tai muuhun kippoon ja ravistaa kaiken sekaisin. Sipulin voi laittaa salaattiin myös erikseen, mutta kun tein salaattia syyssipulit olivat niin äkäisen vahvoja, että halusin pehmentää niiden makua hieman ja laitoin sipulisuikaleet salaatinkastikkeen sekaan maustumaan siksi aikaa kun kokosin salaatin.

Sitten lohesta nypitään ruodot pois, liha murustetaan sopiviksi paloiksi, hetken seisahtanut bulgur kuohkeutetaan haarukalla, salaatinlehdet revitään suupaloiksi ja koko komeus kootaan tarjoiluastiaan. Salaatin voi laittaa alle pediksi ja muut aineet ja salaatinkastikkeen sekoittaa keskenään päälle keoksi. Meillä tämä meni niin että huuhdottu salaatti oli omassa kulhossaan ja täyte omassaan. Siitä voi sitten jokainen annostella sopivan määrän omalle lautaselleen. Parasta tämmöisessä käytännöllisessä tarjoilussa on, että yli jäänyt salaatti ei lötkisty kun se on omassa kipossaan.

Lopuksi annos maustetaan sormisuolalla ja mustalla pippurilla sekä tarvittaessa vielä lorauksella oikein hyvää oliiviöljyä.

Lehikäinen vuohenjuustosta ja selleri-omenahillosta

2012-01-04T10:56:00.000+02:00

Ihan ensiksi Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2012 itse kullekin säädylle, isännille, emännille, lukijoille ja kanssabloggaajille. Meillä on ollut vauhdikas vuodenvaihde korvatulehduksella, flunssalla ja pitkähköllä Costa del Solilla ja appeni kestityksessä suoritetulla valohoidolla ryyditettynä. Asiaa olisi niin paljon, etten oikein tiedä mistä päästä aloittaisin.

Ehkä täytyy yrittää palastella koko juttujen vyöry pienen pieniin palasiin. Muuten en saa kirjoitetua yhtään mitään. Täytyy keskittyä pieniin arjen oivalluksiin ja löytöihin. Sellaisiin, joita ehtisi kirjoittaa nopeasti ja ohimennen. Nyt vaan tuntuu, että on vaikea saada otetta oikein mistään. Koska jos aloittaa vaikka siitä chilihillosta, päätyy muistelemaan sitä selleri-omenahillokkeen tekoa josta kyllä onkin jo juttu aikaisemmin, mutta kun käytin siihen ne viimeiset sellerinvarret mökiltä. Mutta mökin sulkemisestakaan en ole sanonut mitään - en, vaikka tein ihan mainiota perunafocacciaa jämämuusista. Tai sitten voisin kertoa parista hyvästä kahvista, muutamasta syksyn aikana ahkerasti käytetystä loistotuotteesta - enkä ole tehnyt edes mitään viime vuoden yhteenvetoakaan vielä! Vaarana on, että kun korkin avaa koko pullon sisältö vuotaa kuplien lattialle kuin liian lämpimäksi jäänyt shampanja.

Moscatel - etikka on yksi syksyn suosikkituotteitani

Eli jäähdytellään ihan rauhassa, sanon itselleni ja mietin pari päivää mikä olisi sopiva nurkka josta aloittaa taas pitkästä aikaa. Ja niinpä istuin koneelle selaamaan ruokakuvia. Ja löysin juuri sopivan vinkin näin joulun jälkeiseen eloon. Jos jollain on vielä voitaikinalevyjä pakkasessa, ne kannattaa käyttää pois. Jossain joulukiireen ja syysväsymyksen välimaastossa teimme V:n kanssa itsellemme pienen iltapalan voitaikinasta, vuohenjuustosta ja omenasellerihillosta. Kun kääröön rouhaisee vielä vähän mustaa pippuria ja riipii timjamin lehtiä on uuniin menossa jo ihan loistava herkku.

Tämän monimutkaisempaa sen ei oikeasti tarvitse olla. Lisäksi vielä kuppi hyvää teetä, lasi kylmää valkoviiniä tai vaikka kuppi kuumaa lihalientä; kaamosväsymys korjaantuu ihan oikeaan suuntaan.

Vuohenjuusto-omenapiiraset (kahdelle)

2 voitaikinalevyä
4 siivua vuohenjuustoa (tai paksuhko palanen isosta kiekosta jaettuna neljään)
4 tl omena-sellerihilloa
timjamia
mustaa pippuria

Leikkaa voitaikinalevyt kahtia. Laita siivu vuohenjuustoa levylle ja peitä hillolla. Ripsauta päälle mustaa pippuria, timjamia ja sulje leivonnaisen vastakkaiset kulmat täytteen yli. Paista kuumassa, 250 asteisessa uunissa n. 8-10 min tai kunnes ovat kuohkeita ja kauniin värisiä. Nauti lämpimänä.

Porkkanakakun karuttomasta kauneudesta

2011-12-12T08:51:00.006+02:00

Kun V oli jo kovaa vauhtia palaamassa lentokoneella kotiin isäinpäivän lounaalle, tajusin että ehtisin sittenkin tekemään isäinpäiväkakun Mr. I Beebsonin nukahdettua päikkäreille. Olin vähän haaveillut porkkananakun pyöräyttämisestä aiemmin viikolla, mutta luopunut jo koko ajatuksesta I:n alettua kehittää itselleen keskiviikon tienoolla kivuliaasti hampaita. Nyt oli kuitenkin yllättäen hiljaista ja rauhallista. Nopea googletus johti minut Rva Patalinnun porkkanakakkuohjeen äärelle, sillä jos minun pitäisi nopeasti nimetä V:n suosikkileivonnainen, niin hyvä, mehevä porkkanakakku olisi kyllä ehdottomassa kolmen kärjessä. Ja kun luin kakkuohjeen saamia ylistäviä kommentteja olin vakuuttunut, että tästä ohjeesta päästään eteenpäin.

Ja sitten taas säädettiin, kun kaapista ei opportunismin yllättäessä sitten löytynytkään kaikkea tarvittavaa; ei ananasmurskaa, mantelirouhetta eikä kookoshiutaleita. Ja koska ohjeessa puhuttiin että kakku voisi olla tummemman makuista lähdin ennakkoluulottomasti korvaamaan anansmurskaa puolella desillä viskiä, mantelirouhetta pähkinöillä ja kaadoinpa kakkutaikinaan vielä loput karpalopussistakin. Ja vaikka kakku olisi varmasti tykännyt siitä todennäköisesti ristiäisten suklaakakkuun imeytyneestä varapurkista ananasmurskaa, viski ja hieman ananasta korvaamaan lisätty porkkanaraaste paikkasi puutteen ihan riittävällä tarkkuudella :)

Meheväksi paistuneen kakun päälle laitetaan syntinen ja ihanan raikas kerros tuorejuustoa...

Ja tietysti kakun päälle pitää olla tuorejuustoa. Sitä ei voi meillä korvata millään muulla. Hyvää, paksua philadelphiaa tukevana kerroksena. Juuri niinkuin ohjeessa käskettiin. Mutta milläs sen sitten koristelisi, kun ei nyt ole marsipaania eikä oranssia karamelliväriäkään? Hm, ehkä pinnalle voisi laittaa vaikka kristallisoituja ruusun terälehtiä... Tai paahdettuja pekaaneita... Tai sitten sen kakun voi vaan laittaa jääkaappiin ja mennä syöttämään vauvaa. Joten, koristellaan myöhemmin.

Eikä kakkuun saa koskea ennenkuin seuraavana päivänä muutenkaan. Paitsi kun ei malta.

"Ei se varmaan haittaa, vaikka me otetaan siitä jo palanen, eihän? Voin sitten tehdä siihen jonkun pienen koristeen blogin kuvaa varten. Tästä nimittäin pitää mainita blogissa, se ohje on tosiaan hyvä. Niin, eikä mikään kerro blogissa niin hyvin että kakku on erinomaista, kuin että siihen saa jonkun hienon kuvan kakusta."

"Mm-m, hyvää on" sanoo V ja ottaa uuden palan kakkua.

Ja kun I herää puoli viideltä seuraavana aamuna kipuilemaan (näin äidiltä kysyttäessä hieman ennenaikaiselta tuntuvaa hammasprojektiaan) huomaan että kakun kanssa jääkaappiin on jäänyt valmiiksi veitsikin. Tuo on varmaan nyt mehevöitynyt hauskasti yön aikana. Ei varmaan haittaa, että otan palan kahvin kanssa...

No, ehkä siihen blogikuvaan voi ottaa sitten jonkun yhden palan - eikä tarvitse mainita mitään siitä, että me emme oikeasti ehtineet koristella kakkua ennen tarjoilua... Sitähän voisi vaikka ideoida mitä muuta jännää porkkanakakun päälle voi laittaa. Aika ihana olisi semmoinen vähän epämääräinen kasa niitä paahdettuja, tahmaisia pekaaneita, kuivattuja karpaloita, ehkä pari kuivattua porkkanasuikaletta ja manteleita. Niin, pitääkin muistaa, kun teen seuraavan kerran laitan keskelle semmoisen runsaudensarvi - tyyppisen kasan kaikkea ihanaa. Se kuvaa kakkua hyvin, niin runsaalta tämä maistuu.

No, tämä ei nyt mennyt niinkun Strömsössä, mietin kun kakku pienei jääkaapissa kuin pyy maailmanlopun edessä. Ehkä tuosta vielä saisi kivan palakuvan... Pinnallehan voisi vaikka karamellisoida porkkanan siihen tyyliin kuin Merituuli on tehnyt punajuurta. Siivuttaisi siitä sitten sellaisen läpikuultavan ja kirkaan oranssin viuhkan palan reunalle... Nin, se voisi olla aika tosi hyvääkin, kun laittaisi karamellisointisiirappiin mukaan vielä vähän inkivääriä tai semmoista hillottua inkivääriä...

Ja sitten huokaisen vähän, vaikken oikeasti ole pahoillani lähes tuhotun kakun karusta ulkomuodosta, nappaan kakkupalan jääkaapista ja upotan siihen hampaani. Ehkä olennaisinta kuitenkin oli, että vaikka ehkä hieman esikuvaansa pähkinäisempää se oli todella, todella hyvää. Näin joulun aikaan tämä ohje kannattaa muistaa myös siksi, että kakusta tulisi todennäköisesti ihan erinomaista kun sihen käyttää kaikki joulupähkinöiden ja rusinoiden jämät.

Kiitokset vaan patalinnun keittiöön, tätä tehdään toistekin - ja silloin toivottavasti meiltä löytyy myös se purkillinen ananasmurskaa.

Rva Patalinnun porkkanakakun muunnos a la Nelle (alkuperäinen ohje täällä)

8dl porkkanaraastetta (+ n. 1,5-2 dl extraa kun ei ollut sitä ananasmurskaa)
n. 1,5 dl pekaanipähkinöitä - alkuperäisessä ohjeessa oli 1,5dl mantelirouhetta (80g)
vajaa 1 dl kuivattuja karpaloita
0,5 dl viskiä (Highland park) (alkuperäisessä ohjeessa oli 1 prk ananasmurskaa, jonka jätin siis pois)
4,5dl vehnäjauhoja
n. 2 dl fariinisokeria
n. 1,5 dl tavallista sokeria
4 (luomu) kananmunaa
2dl öljyä - laitoin maapähkinäöljyä kun ei ollut rypsiöljyä
3tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl inkivääriä
2tl leivinjauhetta
1tl soodaa

Pinnalle

400g maustamatonta Philadelphiaa
2dl tomusokeria
hieman sitruunamehua

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon öljy. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, mausteet, sekä käyttämäsi kuivat hedelmät ja pähkinät ensin keskenään ja sitten varovasti lastalla nostellen taikinaan.

Lisää lopuksi porkkanaraaste ja viski (sekä valutettu ananas jos sitä käytät). Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175C asteisessa uunissa 55-65min. Tarkista kypsyys tikulla, niin että siihen ei enää tartu taikinaa.

Kun kakku on jäähtynyt, sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä kuorrute kakun pintaan. Koristele haluamallasi tavalla - tai sitten ei ;)

Anna kakun rauhassa mehevöityä - ainakin useita tunteja tai seuraavaan päivään jääkaapissa. Maut tulevat paremmin esin ja kosteus jakautuu tasaisemmin kakussa niin että siitä tulee ihan silkkistä.

Ensimmäinen iltavapaa - eli Cono Surin viinitasting & Yume

2011-11-27T09:31:00.005+02:00

"Jos Tuomas Meriluoto on ainoa, joka keskeyttää 4 ruokalajin illalliseni ja hänkin vain antaakseen viinimestarin kertoa miten viini on sovitettu seuraavaan ruokalajiin, homma on aika hyvissä kantimissa", sanoin Mimmulle torstaina, kun matkustimme kotiin Cono Surin viinintekijä- illalliselta. Tämä taisi olla itse asiassa ensimmäinen iltamenoni I:n syntymän jälkeen ja meillä oli ihan tavattoman hyvä ilta. :)

Olimme saaneet kutsun Viinikassin järjestämälle viinintekijäillaliselle. Ennen ruokailemaan siirtymistä Cono Surin toimitusjohtaja Adolfo Hurtado veti yleisölle pienen luennon ja viinitastingin. Esityksessään viinintekijä itse kävi läpi Chilen maantieteellisiä erityispiirteitä viinintuotannossa, luomuviinien tuotannon menetelmiä Cono Sur - viinitiloilla ja maistatti meillä neljä erilaista viiniä. Sen jälkeen koko joukkio siirtyi illalliselle Yumeen, jossa Cono Sur viinit oli sovitettu moderniin aasialaiseen ruokaan. Vaikka meidät oli kutsuttu tilaisuuteen, sinne pystyi lunastamaan pääsylipun kuka vain asiasta kiinnostunut. Kun katselin jälkikäteen illan 75 euron hintaa, täytyy todeta ettei se todellakaan tuntunut paljolta edes siitä illallisesta viineineen, saati että mukaan pakettiin kuului vielä parin tunnin tasting ja luento. Ihan erinomaisesti onnistunut paketti.

Luomuviinien tuotannossa ei voida käyttää myrkkyjä, joten käytössä ovat mm. hanhet, unikot ja hämähäkit!

Vaikka pidän uuden maailman viineistä, olen mieltänyt Chilen ensisijaisesti pehmeiden, mutta vahvojen punaviinien maana. Senpä vuoksi olikin mielenkiintoista kuunnella Adolfon esitystä siitä, miten Chilen rannikko on itse asiassa oiva paikka kasvattaa valkoviinejä, kun taas täysin ilmastoltaan erilainen sisämaa soveltuu punaviinien kasvatukseen. Enkä ollut koskaan tullut miettineeksi sitäkään, että Chilen keskiosat ovat maantieteellisesti samalla leveyasteella kuin Uuden Seelannin pohjoissaari - josta taas miellän tulevan aivan erinomaisia valkoviinejä!

"Chile ajatellaan usein ilmastoltaan trooppiseksi maaksi", Adolfo sanoi, "mutta oikeasti ilmasto on lähinnä välimerellinen." Päivän ja yön suurehko lämpötilaero sallii sokerien muodostuksen viiniin yöllä viileässä, mutta kylmien merivirtojen vuoksi rannikko ei päivälläkään ole niin kuuma, että viini ehtisi kuluttaa kaiken yöllä rypäleisiin varastoituneen sokerin. Kylmän meren ansiosta viineissä on viileämmän ilmanalan erityispiirteitä, joista ainakin minä tykkään kovasti.

Chilen keskiosat ovat Uuden Seelannin kanssa samoilla leveysasteilla. Kapeaan maahan mahtuu monta erilaista ilmastollista kokonaisuutta.

"Toinen Chilelle leimallinen piirre on eristyneisyys", Adolfo jatkoi ja näytti meille Eteläamerikan karttaa. Jos lännessä Chileä rajaa kylmä meri, idässä rajana on korkea vuoristo. Nämä kaksi jättävät Chilen itse asiassa hyvinkin eristäyttyneeksi viinintuotantoalueeksi. Eristäytyneisyys taas takaa, että mannermaista viinintuotantoa piinaavat taudit ja tuholeläimet eivät ole päässeet leviämään Chileen, joka helpottaa osaltaan laajamittaisempaa viinien luomutuotantoa.

"Spider multiplier, isn't that the coolest title there is?", Adolfo totesi kerrottuaan "siitä yhdestä tyypistä yliopistolla" joka vastaa pienten, valkoisten lihansyöjähämähäkkien lisääntymisestä. Nämä pienet hämähäkit ovat vain yksi luonnonmukainen keino torjua tuhoeläimenä viinitarhoilla esiintyvää pientä punaista kasvinsyöjähämähäkkiä. Esitys painottui noin puoliksi luomumenetelmien esittelyyn ja ekologisempiin valintoihin, joita viinitilalla on tehty hiilijalanjäljen minimoimikseksi. Luomuviinien tuotannon lisäksi Cono Sur on hiilineutraali viinitila, joka pyrkii kompensoimaan prosessinsa tuottaman hiilidioksidin.

Yumessa ei selvästi olla vielä luovuttu tonnikalasta. Olihan se hyvää, vaikken itse olisi sitä ehkä ostanutkaan.

Ruoka Yumessa oli erinomaista. Illallisessa oli perinteistä japanilaista tyyliä yhdistettynä modernimmpaan aasialaiseen keittiöön. Alkuruuaksi saimme sashimin, "väliruuaksi" tuli pieni sushilajitelma ja pääruuaksi oli haudutettua, prässättyä ja paistettua ankkaa. Oikeastaan pääruoka toi mieleeni sen Woodbox - viinitilalla Uudessa Seelannissa syödyn illallisen - elementeissä oli samaa täyteläisyyttä ja toisaalta raikkautta. Erityisesti pääruuasta tuli sellainen olo, että tänne pitää tulla uudelleen joskus ja tuoda V mukana.

Vaikka alunperin vähän mietin, miten viinit menevät japanilaisen ruuan kanssa yhteen valinnat olivat onnistuneet todella hyvin. Ehkä suurin wow - efekti itselleni tuli sushin kanssa tarjoillusta viognieristä. Se Cono sur Viognier meni ihan täydellisesti sushin kanssa. Kun joskus olen valkkaria sushin kanssa syönyt, se tahtoo olla jotenkin sivussa; sushissa kun on etikkaa ja suolaa, niin viineistä korostuu niin kovin helposti väärä ominaisuus. Lisäksi viognier ei ole ollut suosikkirypäleitäni. Mutta tämä sopi niin hyvin, että varmasti laitan tämän korvan taakse! Kehuin yhdistelmää myös pöydässämme vierailleelle Tuomas Meriluodolle, joka totesi että Uuden Seelannin ja Chilen viogniereissa on sellaisia, jotka - yllätys yllätys - sopivat sushiin hyvin.

Erinomaista ankkaa. Annos oli moderni, raikas ja täyteläinen - ihan napakymppi.

Pääruoka-annoksen kanssa tarjottiin myös valkoviiniä. Vaikka ankan olisi voinut yhdistää hyvin myös tastingissa maisteltuun 20 barrels pinot noiriin, aromaattinen Cono Sur Vision Riesling oli erinomainen, raikas ja uusi pari paahtuneelle ja kertakaikkisen upeasti laitetulle ankalle.

Poksuva omenasorbetti tuo mieleen lapsuuden karkit

Jälkiruuassa koimme pienen paluun jonnekin lapsuuden karkkihyllyyn ;) Ilmeisesti ne lapsuudesta tutut poksuvat rakeet ovat tekemässä jonkin sortin paluuta jälkiruuissa, sillä tämä oli no toinen kerta pienen ajan sisään kun syön jälkkäriä, joka poksuu takaraivossa. Taitaapa olla tuliaisia molekyylikeittiöstä - tai ainakin mietimme myöhemmin kotona, että tälläiset pikkuyllätykset lienevät juurikin niitä mitä Ferran Adrià ja kumppanit ovat harrastaneet ravintoloissaan. Mutta kyllä, omenasorbetti, tuoreet mansikat ja "keksimuru" sopivat oikein hyvin kuivan kuohun kanssa.

Kyllä, ilta oli tavattoman tervetullut vaihtelu tämän vauva-arjen keskelle. Mutta ihan noin muutenkin arvioituna oli tosi mukavaa mennä kuuntelemaan tarinaa viinimaasta, jossa en koskaan ole käynyt. Lisäksi Yume oli erittäin positiivinen kokemus. Sinne täytyy ehdottomasti mennä joku päivä uudelleen V:n kanssa fiilistelemään ja muistelemaan vuosi sitten tehtyä NZ - reissua. :)

Punaviinin ja kanelin maustamaa syksyistä lihapataa

2011-11-24T12:10:00.000+02:00

Olen kovasti tykännyt katsella Camilla Plumin porisevia patoja. Sarjassa on kivan rento meno ja Camilla pudottelee kuin ohimennen mielenkiintoisia vinkkejä ja kokemuksia kokkausen ohessa. Ainoa huono puoli sarjassa on, että katsottuaan pari jaksoa, on pakko itsekin pistää pata porisemaan.

Muttei se haittaa, jos kylään on tulossa isohko joukko iloisia lounasvieraita, kuten tuossa muutama viikko sitten kävi. Isomman porukan ruokkiminen on kieltämättä haaste paikoitellen hieman vaateliaan pikkumiehen valvovan silmän alla. Mutta pataruuat todellakin ovat siitä kivoja, että ne voi tehdä vaikka jo selvästi etukäteen - kunnon lihapata paranee vaan lämmitettäessä.

Naudan etuselkä on mehevää ja hyvää lihaa; se vain vaatii pitkän ajan ja vähän rakkautta.

Tämä ruoka on saanut vaikutteita Camillalta, vaikkei mikään suora sovellus olekaan. Leikkasin naudan etuselän Camillan opit mielessäni suuriksi kuutioiksi; sillä tavalla mehevästä etuselästä tulee runsasta ja hyvää pataa - vielä herkullisemman oloista kuin jos liha olisi pilkottu ihan pieneksi. Kun palat ovat suuria, ne ovat kuin minipihvejä herkullisessa kastikkeessa. Ja sitten on tietysti se rakkaudella ruskistaminen; kääntelin suuria lihapaloja padassa käyttäen paistamiseen oikeaa sianihraa.

Valmis pata koristellaan timjamilla - tuore yrtti tuo ruokaan raikkautta.

Ruuasta tuli oikeaa herkkua, jossa suuret lihapalat ovat imeneet itseensä syvää tomaatin ja punaviinin liitosta syntynyttä samettista makua. Mausteet antavat syksyiselle padalle lämpöä ja kesän viimeiset, mökiltä mukaan kerätyt yrtit raikastavat ruuan. Lisäkkeeksi tein kaikkien rakastamaa vanhanaikaista perunamuusia, johon tuli paljon voita. :)

Punaviinin ja kanelin maustama lihapata (isolle porukalle)

2 kg naudan etuselkää
4-5 sipulia halkaistuna
5 valkosipulinkynttä
5 laakerinlehteä
140g tomaattipyrettä
1 kanelitanko
2 tl jeeraa
1 sitruunan kuori
1,5 tl Vampyreetä (valkosipuli-chilitahnaa)
4 rkl ihraa
1 reilu tl suolaa
1/2 rkl mustia pippureita
n. 4dl punaviiniä
1/2 dl hyvää punaista balsamicoa
nippu timjamia
2 pientä sellerin vartta

Leikkaa huoneenlämpöön temperoitunut etuselkä (tai lapa) suuriksi kuutioiksi. Ruskista kuutiot padassa muutamassa erässä käyttäen joko öljy-voiseosta tai ihraa.

Kun lihat ovat kauniin ruskeita lorauta pataan hieman öljyä (tai lisää ihraa) ja laita jeera hetkeksi pataan paahtumaan. Lisää sitten pilkottu selleri, lohkotut sipulit ja valkosipulin kynnet. Pitkään haudutettavissa padoissa valkosipuliakaan ei tarvitse hienontaa ihan pieneksi, se antaa makunsa liemeen, eikä ole polttavaa vaikka suuremman palan saisi sattumana.

Lisää lihat pataan ja lisää myös muut aineet. Säästä osa timjamia kuitenkin valmiin ruuan koristeluun.

Hauduta pataa n. 160 asteisessa uunissa 2-3h (aika riippuu lihan laadusta, eläimen iästä ja palojen koosta...) kunnes liha on ihan lohkeavaa.

Lorauta halutessasi vielä valmiin ruuan päälle hieman hyvää tuoretta oliiviöljyä ja ripottele timjamia. Tarjoile perunamuusin kanssa.

Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto

2011-11-21T11:41:00.009+02:00

Kurpitsakeitto on tämän syksyn hittiruoka. Tai siltä ainakin tuntuu, kun nyt katselen tätä meikäläisenkin syksyn kokkaushistoriaa. Tämä versio kurpitsakeitosta tuli tehtyä mökillä, noiden katkalehikäisten kaveriksi. Keitto oli tosi hyvää, mutta Mimmu kyllä sanoi, että vielä parempaa tuli, kun yhdistin aikaisemmin viikolla pari chorizomakkaraa vanhaan tuttuun paahdettuun kurpitsakeittoon.

Tässä keitossa en paahtanut kurpitsaa uunissa, kun oli jo vähän kiire saada lounas pöytään. Sen sijaan paahdoin kurpitsaa kattilan pohjalla voissa kuten Välimäen kurpitsakeitossa tehdään. Vaikka paistoin kurpitsapaloja kattilassa, maku ei kuitenkaan tullut niin paahtunut kuin uunissa, joten tukevoitin keittoa vähän kermalla.

Kurpitsan kanssa konstit ovat monet, mutta tarkastelitpa isoa oranssia miltä suunnalta tahansa, siitä tulee loistavaa syyssoppaa. Näin halloweenin jälkeen kurpitsoja saattaa saada ihan superedullisesti kun kaupat myyvät halloween - kurpitsat pois. Joten jos et ole vielä kokeillut kurpitsaa, nyt on kyllä aika. :)

Kuumia keittoja pakkasmaanantaihin toivoo siskoskeittiön Espoojaoston kokkauskompanja N & I. :)

Chorizolla ryyditetty kermainen kurpitsakeitto (n. neljälle)

n. 50g voita
2 chorizo-makkaraa
10 tuoretta salvian lehteä
2 dl valkoviiniä
isohko lohko kurpitsaa, noin 500-700 g
1 valkosipulinkynsi
1 tl fenkolin siemeniä
1 keltainen chili (lemon drop)
3 dl vettä
2 dl kermaa
chilisuolaa
0,5 tl savupaprikajauhetta
mustaapippuria
2 tl ruskeaa sokeria
n. 1 maustemitallinen cayannepippuria

Lohko kurpitsan liha kuutioiksi. Laita voi paksupohjaiseen kattilaan ja anna sen sulaa. Laita sitten voihin salvian lehdet ja anna kiehua hetki. Ota salvian lehdet talteen kun voi alkaa hieman ruskistua ja laita kattilaan chorizo. Paista chorisoon kaunis pinta ja nostele sitten chorizopalat salvialehtien kanssa syrjään.

Kaada voi-chorizorasvan sekaan kurpitsalohkot ja paahda niitä hieman kattilassa. Lisää valkosipuli, mausteet ja sokeri ja paahda vielä hetki, jotta mausteista irtoaa makua. Lisää chili ja valkoviini sekä vesi. Anna kurpitsan kiehua kypsäksi. Ota sitten chilipalko pois, lisää kerma ja soseuta keitto. Voit kuumentaa keittoa vielä uudelleen kerman lisäämisen jälkeen, mutta älä kiehuta enää.

Tarkista maku ja lisää suolaa sekä pippuria. Annostele keitto kulhoihin ja ripota jokaisen annoksen päälle chorizopaloja sekä rapeita salvian lehtiä. Tarjoile katkalehikäisten kanssa.

Katkarapulehikäisiä inkivääri-kurpitsahillokkeella

2011-11-18T06:28:00.007+02:00

"Joko se nyt alkaa, se joulutorttujen teko?" kysyi kävelytuen kanssa kulkeva rouva minulta vajaa kuukausi sitten S-marketissa, kun nappasin juuri täytetystä kylmäaltaasta ison paketin torttutaikinalevyjä. En ole vieläkään tottunut siihen, että uusissa lähikaupoissamme ihmiset oikeasti puhuvat ventovieraille ja hymyilin hieman hämmästyneenä rouvalle joka tarkasteli minua elämän naururypyille painamilla uteliailla silmillään. "Minä ajattelin, että näistä saisi, tuota, sellaisia suolaisia piirakoita aika näppärästi", totesin mummolle ja hymyilin. Vanhus näytti vakavoituvan miettiessään:"Niin, totta - saahan niistä sellaisiakin" ja pohdiskellen mitä niihin suolaisiin voisi laittaa sisään hän jatkoi:"Sellaisia pasteijoita, tosiaan".

Hillokkeen tekee hyvin jostain kurpitsan jämäpalasta.

Minun voitaikinapakettiin tarttumiseni oli kerrankin puhtaasti käytännöllinen. Olimme iltapäivällä lähdössä laittamaan mökkiä talvikuntoon ja ajattelin, että jääkaappiin tai pakkaseen jääneistä jämistä saa helposti suolaista purtavaa kun ne käärii voitaikinaan. Se talvikuntoon laittokeikan suurin virhe yleensä on, että ruuanlaitossa yrittää olla liian kunnianhimoinen ja kiireisen puurtamisen keskellä unohtaa syödä kun aika loppuu kesken. Lopputuloksen varmaan jokainen tietää kokemuksesta tai ainakin pystyy arvaamaan.

Chili laitetaan kieumaan soppaan kokonaisena, jotta se voidaan ottaa pois valmiista hillosta.

Ja kyllä, voitaikinalevyille löytyi hyvä käyttöpaikka lauantaina, kun pykersimme ulkotöitä. Kun kello alkoi hiipiä iltapäivän puolelle minä ja I hilppaisimme sisään ja kaivoimme pakastimesta esiin kesältä jääneet jättikatkaravut ja aloimme rakentaa niiden ympärille täytettä. Koska olin raahanut palan talvikurpitsaa mukanani sain päähäni keittää kurpitsasta ja inkivääristä pienen hillokkeen rapujen kaveriksi.

Jokaiseen pasteijaan tai lehikäiseen laitetaan yksi katkaravun pyrstö ja nokare hilloa.

Ja kun penkistä löytyi vielä sitruunatimjamia pyöräytimme I:n kanssa mehevät "katkarapulehikäiset" keiton kaveriksi. Jos jääkaapissa olisi ollut fetaa, olisin laittanut täytteeseen sitä. Fetan suolaisuus ja raikkaus olisi käynyt hyvin mereltä maistuvien katkarapujen ja makean hillokkeen kanssa. Mutta kun teimme jämäkokkausta ilman mitään etukäteissuunnitelmaa, löysin fetan sijaan jääkaapista vain mustapekkajuustoa. Ihan hyvin mustapippurinen juusto sopi täytteeseen, kun määrän kanssa ei liiotellut.

Pasteijat saattavat aueta kypsyessään, jos kulmien kiinnitystä ei tee erityisen huolellisesti muttei se haittaa mitään :)

Osa pasteijoista aukesi lehikäismäisesti paiston aikana, kun en ollut kiinnittänyt niitä tarpeeksi hyvin. Jälkikäteen tulin miettineeksi, että jos näitä ei tarjoaisi sopan kanssa päälle olisi voinut tehdä tuorejuustosta ja kermavaahdosta vähän mousseakin. Mutta reippaan ulkoilun jälkeen kukaan ei sellaista osannut kaivata vaan lehikäiset katosivat pelliltä nälkäisiin suihin viimeistä katkan pyrstöä myöten.

Katkarapulehikäisiä inkivääri-kurpitsahillokkeella

Kurpitsa-inkivääri-hilloke (riittänee isoon paketilliseen voitaikinalevyjä)
5 dl kurpitsaraastetta
1 dl hillosokeria
0,5 ruskeaa sokeria
1 tl fenkolin siemeniä
1 lemon drop chili
1,5 tl inkivääritahnaa tai raastettua inkivääriä

lisäksi
raakoja jättikatkaravun pyrstöjä (1kpl / lehikäinen)
torttutaikinalevyjä (1 levystä tulee 2 lehikäistä)
mustapekkajuustoa tai fetaa
sitruunatimjamia

Sulata katkaravut ja torttutaikinalevyt. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Laita hillokkeeseen tarvittavat aineet kattilaan ja kiehuta muutama minuutti, kunnes nestettä vähän haihtuu.

Katkaise torttutaikinalevyt kahtia ja aseta jokaiselle neliölle katkarapua, hilloketta, juustoa ja yrttiä. Nipistä jokaisesta levystä kaksi kulmaa yhteen niin, että täyte peittyy keskeltä.

Paista kuumassa uunissa n. 8-10 min tai kunnes voitaikina on kypsää ja kauniin väristä. Tarjoa kuuman keiton kanssa.

Yksinkertaisuuden ylistys eli paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa

2011-11-14T10:22:00.002+02:00

Välillä hyvät, yksinkertaiset asiat todella nostavat elämisen laatua. Kysyin eilen iltapäivällä juuri kotiin palanneelta mieheltäni haluaisiko hän illalliseksi mieluummin karitsan jauhelihasta tehtyä munakoisovuokaa vai paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa? Mietin hiljaa mielessäni, että onko liian "tyttömäistä" ehdottaa illalliseksi pelkkiä punajuuria ja vuohenjuustoa, vaikka se ajatuksena olikin minusta herkullinen. Jo kysyessäni ajattelin, että pitäisikö siitä karitsan jauhelihasta sitten pykertää vaikka karpaloilla tuunattuja kotletteja punajuurten pariksi, jotta annos olisi tarpeeksi ruokaisa? Mutta juurikaan miettimättä V sanoi, että punajuuret ja vuohenjuusto kuulostavat tosi hyvältä, tehdään niitä.

Kuumien punajuurien päälle revitään isoja paloja vuohenjuustoa ja valuetetaan runsaasti hunajaa ja öljyä...

Sitä on arjen keskellä niitä hetkiä, kun näkee ihan kristallinkirkkaasti, miksi siitä omasta puolisostaan niin kovin tykkää. Kun V sanoi, että punajuuret ja vuohenjuusto olisivat hyvä, minua vähän hymyilytti; ihan mahtavaa että ajatukset menivät taas niin yksiin. Ja oikeasti, punajuuret ovat vielä niin helppoja tehdäkin. Vuohenjuustosta ja paahdetuista punajuurista tuli kieltämättä ihan älyttömän tyylikäs, herkullinen ja simppeli illallinen todella vähällä vaivalla. Eikä annos missään määrin tarvinnut kotletteja lisäksi. Vielä kun V kaivoi kellarista Matua Valleyn Pinot Noirin palanpainikkeeksi niin edessämme oli ihan loistava kynttilän valolla ryyditetty syksyinen isäinpäiväillallinen todellakin minimivaivalla.

Vuuan pohjalle laitetaan kerros merisuolaa, johon pestyt punajuuret asetetaan paahtumaan.

Nyt on kotimaisten punajuurien sesonki ja ne ovat ihan ihan parhautta vaan sellaisenaan uunissa suolapedillä paahdettuna. Suola imee punajuurista tihkuvaa nestettä ja tiivistää punajuurten makua. Kun sisältä rubiininpunaisten juuresten päälle pirskottaa vähän hyvää oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, tuoretta, tuoksuvaa timjamia ja sitruunan mehua - herkku on valmis.

Uudessa mustassa on muuten parhaillaan menossa juureshaaste - minulta se varmaan jää tällä kertaa väliin, kun pyrin I:n kanssa nyt välttämään kaikkea missä on aikataulu. Mutta käykää ihmeessä kurkkimassa mitä herkkuja muut ovat saaneet aikaan. Ajatus on tosi hyvä koska sesonkeja todella kannattaa hyödyntää ja juureksethan ovat vielä edullista, kotimaista lähiruokaa. Ja kaiken lisäksi niistä saa vaikka mitä herkkuja. Siinäpä niitä hyviä syitä sitten jo olikin juurespussiin tarttumiselle.

Ihanaa ja simppeliä syysmaanantaita kaikille!

Annoksen kruunaavat tuore timjami ja paahdetut pähkinät.

Paahdettuja punajuuria ja vuohenjuustoa (n. 3:lle)

7-8 pestyä punajuurta
vajaa 0,5 kg merisuolaa
1 pötkö vuohenjuustoa (tai kiekko isommasta vuohenjuustosta jokaiselle ruokailijalle)
pieni kourallinen cachew - pähkinöitä per nenu
tuoretta timjamia
hyvää kylmäpuristettua oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
hieman sitruunan mehua
suolaa
mustaa pippuria

(salaatinlehtiä)

Asettele pestyt punajuuret suolapedin päälle. Laita punajuuret uuniin n. 180-200 asteeseen vajaaksi pariksi tunniksi tai kunnes haarukalla testatessa punajuuri on pehmennyt.

Paahda pähkinät kevyesti kuumalla pannulla.

Kuori punajuuret, lohko ne veneiksi ja kasaa keko lautaselle. Revi vuohenjuustoa annoksiin ja valuta koko komeuden päälle hunajaa, oliiviöljyä ja pirskota hieman sitruunanmehua hapoksi. Sitten rouhi päälle mustaa pippuria, ripsauta sormisuolaa ja levitä vielä annoksen päälle kunnolla tuoretta timjamia ja pähkinöitä. Nauti heti.

Väsyneen äidin kurpitsakeitto

2011-11-13T20:26:00.005+02:00

Taakse jäänyt viikko on mennyt kuin unessa. V oli työmatkalla ja I parka joutui hammaskeijun uhriksi. Vielä ei hammasta näy, mutta ikenet ovat selvästi olleet kipeät ja kutisevaiset. Niinpä sitten äitiä on tarvittu ihan koko ajan ja joka käänteessä alkaen aamuneljästä:)

Ja kun muuta perhettä ei ole paikalla on aika helppoa laistaa siitä itsensä ruokkimisesta - tai sanotaan että syötyä on tullut mutta on eri asia lasketaanko suklaa, kahvi, jogurtti ja mysli oikeaksi ruuaksi vai ei. Lämmintä ruokaa on ollut joinain päivinä ihan turhaa kuvitella laittavansa ja illalla onkin jo aivan liian väsynyt.

Mutta jotain sentään tuli tehtyäkin. Kurpitsan paahdoin valmiiksi jo edellisenä päivänä, mielessäni jokin ihan muu ja kokeellisempi projekti. Mutta en sitten jaksanutkaan illalla enää tehdä siitä mitään. Seuraavana päivänä toesin, että keittoa monimutkaisemman ruuan valmistaminen vanan lämmenneitä puruleluja jälkeensä jättäneen hammaskeijun sotatantereella taitaa olla minulle aivan liian suuri haaste.

Ja tästä tuli sitten tosi simppeli lohtusoppa, jonka juju piilee paitsi tietysti siinä paahdetussa kurpitsassa myös Poppamiehen vampyree chilitahnassa ja parissa kourallisessa punaisia linssejä. Sain kyseisen tahnan joskus Mimmulta, joka on kertonut vahvoja todistuksia siitä, miten tökötillä voi pelastaa melkein minkä tahansa eineksen ja epätoivoisenkin viritelmän ;) Joten, mikä mauste paremmin sopisikaan tähän aikaan ja paikkaan. Vampyree suojaksi huomiovamppyyrin ja hammaskeijun yhteenottoon. :)

Tahna on tehty savustetusta chilistä ja valkosipulista. Kahdella teelusikallisella ruokaan ei tule mitään hurjaa poltetta, mutta se antaa kuitenkin keitolle hieman särmää ja syvyyttä. Tahnaa voi toki jokainen laittaa oman makunsa mukaan. Sama pätee oikeastaan smetanaan ja ruohosipulijuustoon, joita keittoon livahti. Laitoin niitä suurin piirtein tuon verran kuin ohjeessa. Käytännössä siis tyhjensin jääkaapista purkinjämät soppaan. Todennäköisesti ohje toimii ihan hienosti laittamalla sekaan ihan mitä vaan tuorejuustoa tai vaikka pelkkää smetanaakin. Ja kun tarkemmin ajattelee asiaa, maitotuote ei sekään ole mitenkään pakollista; senkin voi korvata tai jättää vaikka kokonaan pois. Linssit tukevoittavat ja pyöristävät makua kurpitsan ympärillä jo muutenkin.

Sopasta tuli kuumaa, paksua ja hyvää. Paahdettu ja pähkinäiseksi muuttunut kurpitsa maistuu keitosta hauskan puhtaana ja timjami tuo soppaan hippusen jo kadotettua kesäisyyttä. Pekoni ja linssit taas tekevät keiton rungon ja öljytilkan kanssa siitä tulee juuri sopivan tukevaa syysruokaa joka toimii seuraavana päivänäkin mikrotettuna! ;)

Väsyneen äidin kurpitsakeitto (n. 4 annosta)

1 pkt pekonia
1 n. 1 kg painoinen talvikurpitsa
1 l kana/lihalientä
4 valkosipulin kynttä
2 tl vampyree - chilitahnaa
n. 100g smetanaa
n. 100g ruohosipulituorejuustoa
n. 1 dl punaisia linssejä
n. 1 tl hunajaa
tuoretta timjamia
pippuria
kuminapippuria
suolaa

Pinalle tuoretta timjamia ja hyvää oliiviöljyä

Paahda kurpitsa uunissa etukäteen pistelemällä siihen ensin reikiä haarukalla, sipaisemalla pintaan vähän öljyä ja laittamalla sen vuuassa uuniin n. 45 min tai kunnes kurpitsa on pehmennyt ja vähän ruskistunut päältä. Anna kurpitsan jäähtyä ja poista sitten siemenet sekä kuori. Voit paahtaa samalla tavalla myös lohkon suuremmasta kurpitsasta.

Lorauta kattilaan hieman öljyä. Silppua pekoni saksilla öljyyn ja paista pekonia sekoitellen kunnes palat irtoavat toisistaan ja kypsyvät. Lisää valkosipulisilppu ja sekoittele hetken, antamatta valkosipulin ruskistua.

Lisää kattilaan kuutioitu paahdetun kurpitsan liha. Lisää mausteet ja liemi sekä huuhdotut linssit. Anna kiehua hiljalleen n. puolisen tuntia tai kunnes linssit ovat kypsiä.

Lisää sitten smetana, tuorejuusto ja tarkista suola sekä pippuri. Lisää yrttejä ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja hunajaa.

Koristele valmis keittoannos tuoreella timjamilla ja lorauksella hyvää oliiviöljyä. Tarjoa halutessasi lisäksi tuoretta leipää.

Pientä ja sekalaista poimittuna

2011-11-09T22:28:00.006+02:00

Kaiken tämän hässäkän ja uuvuttavan remonttikaaoksen keskellä on ollut yhtä ja toista kivaakin, mistä olisi voinut kirjoitella jos olisi ehtinyt. Tietysti mukaan on mahtunut myös niitä tylsiä, uuvuttavia päiviä, joista ei liene paljon muuta kerrottavaa kuin lähipizzerian puhelinnumero. Ja välillä sieltä kaaoksen ja epäjärjestyksen keskeltä vaan piti päästä poiskin, pakoon purkamattomia muuttolaatikoita, vääränlaisia keittiökaappeja ja jälleen yhtä takaiskua remontin etenemisessä, mukavampien juttujen keskelle. Yksi tälläinen pakopaikka tarjoutui meille tämän vuoden Habitaren muodossa. Teimme sinne nopean pyrähdyksen ja ihan kattavaa kierrosta emme ehtineet tekemään kun olimme paikalla vauvan kanssa, mutta jotain jäi mieleen kuitenkin.

Retrovalaisin syntyy vaikka tehojuomapurkeista!

Oikeastaan suurimman vaikutuksen koko näyttelyssä minuun teki se kierrätysmateriaaleista tehtyjen valaisimien osasto. Ideat olivat ihan loistavia ja niissä käytettiin oivaltavasti kaikkea sitä Bonkkia jota nykyarjessa kerääntyy. Minusta etenkin tuo tehojuoma tms. purkeista tehty valaisin oli tajuttoman hieno :)

Lasiovia Keittiömaailman standillä...

Keittiöissä oli aika paljon samaa kuin viime vuonna. Ei mitään mullistavaa uutta. Se, mikä pisti silmääni sen oman keittiöarvonnan jälkeen oli, että Italiakeittiöistä bongaamamme keveät ja ohuet lasiovet näkyivät nyt myös kotimaisissa mallikeittiössä. Esimerkiksi a la Carte -keittiöiltä oli Keittiömaailman standilla esillä valkoista lasia. Kuulemma sitä on ollut ovissa jo jonkin aikaa, mutten tiedä miksi en ole pannut sitä merkille. Nojaa, ehkä se on nuo alumiinikehykset kun eivät vieläkään innosta... Niistä tulee edelleen mieleen Ikea. Ja mitä kaapeissa ensin, sitä koneissa perässä - Gorenjen osastolla huomasin myös ohuilla lasiovilla ja kädensijoilla keijukaistyyliin tehdyn jääkaappi-pakastimen.

Ilven osaston kohdalla jäimme ihastelemaan liesiä, etenkin kun viereisellä kojulla tehtiin porukalle ilmaisia kahveja :) Tietysti tuo Ilve on ehkä hieman liiankin romanttinen meille, mutta kaunishan tuo punainen on yhtä kaikki. Kuin karkki.

Ihana suuri ja punainen!

Koska saimme kutsumme Habitareen Pyrexiltä, menimme tietysti ihmettelemään myös Pyrexin esittelyä. Useimmat tavarat olivat tietysti tuttuja jo siitä Trensetter - tilaisuudesta jossa kävin keväällä. Ja niin, noh, Pyrex - meillä niitä kippoja on kaapeissa ollut ns. aina:)

Annoskokoiset kipot Pyrexin uutuusvärissä olivat esillä sankoin joukoin...

Tietysti kaikkea oli esillä enemmän ja näin jälkikäteen kuvia katsellessa jäin miettimään, että Mielenkiintoisimmat kipot varmaan pääsivät minulta hukkumaan runsaudenpulaan. Olisi nimittäin pitänyt hipeltää sitä Tagine - pataa joka oli päätynyt varmaan Mimmun ottamiin kuviin.

Pikkukippojen taakse piiloutunut Pyrexin tagine -pata

En huomannut tuota ennenkuin nyt jälkikäteen kuvia selatessa. Sellainen tagine minun on pitänyt hankkia ja olisi kiinnostanut onkohan tuo Pyrexin versio hyvän oloinen? Ja kun nyt tuli ääneen sanottua niin sanokaapa tietääkö joku mikä olisi hyvä Tagine - pata hankintalistalle, saa suositella?

Saimme lisäksi Pyrexiltä kasan erilaisia kippoja testiinkin - osaa olen jo kokeillut ja osaa en. Eniten tässä normiarjessa on tullut käytettyjä sellaisia kirkkaita kulhoja ja uuniastioita joita minulla oli itsellänikin ennestään. Niistä minä tykkään edelleen. Juhlia tehdessä ihastusta herätti suhteellisen iso ja laakea irtopohjavuoka jonka Mimmu sai. Siinä oli kätevä valumisenestoreuna.

Näitä rasioita käyn varmaan ostamassa lisää itselleni - kansi pysyy ja pitää. Värejä voisi kyllä olla muitakin...

Mutta hyödyllisimmän kipon tittelin vie kyllä ihan 100% ehdottomasti säilytysrasia, jossa on oikeasti tiivis kansi. Kansi pitää nesteen sisällään vaikka kippoa roikottaisi kulmasta pystyasennossa. Eikä se nouse tilastaan pois jääkaapissa. Siitä täytyy kyllä antaa Iso Kiitos Pyrexille, se toimii ihan oikeasti. Rehellisyyden nimissä (ja ettei menisi ihan Pyrex- hehkuksi) todettakoon myös, että sieltä trendsetters - tilaisuudesta mukaan saamani Pyrexin (topaz) lettupannun hyvyys jäi minulle vähän hämäräksi... Tai siis se paistoi todella tasaisesti mutta hitsi se kesti kauan että niihin lettuihin sai mitään väriä! :) Yksikään lettu ei kyllä revennyt, mutta ei kyllä oikein sopinut minun temperamentilleni...

Ja jos palataan hyviin tuotteisiin, niin kun kaikki ovat puhuneet perheleipureiden Karppinen - leivistä koko syksyn melkein henkeä vetämättä niin minun täytyy kyllä kehua niitä ihan tavallisiakin Perheleipureiden leipiä ;) Ei sillä, ei se Karppinen missään nimessä mitään huonoa ollut ja varmaan karppaamiseen juuri hyvä leikkeleiden kuljetusalusta. Mutta jos hyvistä leivistä puhutaan, niin ei se kyllä mihinkään kaikkien aikojen kymmenen kärkeen pääse - muttei kai se ole tarkoituskaan. Mutta: perheleipureilla on monta todella hyvää leipää joista nyt kestosuosikeiksi meille ovat jääneet ne aiemminkin jo kehumani saaristolaisnapit ja raskausaikana sorruin totaalisesti niihin vadelmabebe - leivoksiin. Joo, kyllä, todellakin. Eli jos tykkää ylipäätään bebeleivoksista (tai on raskaana) niin kannattaa kokeilla. :)

Ja sitten vielä viimeisenä muttei suinkaan vähäisenä pitää mainita se suklaapuolen syksyn yllättäjä. Maraboulla on nimittäin ihan yllättävän hyvää Premium almond - suklaata (linkki suklaayhdistyksen arvioon). Palat levystä ovat kuin konvehteja ja niiden sisällä on tummaa moussea ja yksi paahdettu (suola?) manteli. Oi jes. Paras Marabou mitä minun käteeni on sattunut. Tämä levy pesee kyllä monta konvehtirasiaakin ihan 10-0.

Mutta siinä kaikki tältä illalta. Nelle kiittää, kumartaa ja kellahtaa muuannen KELA-laatikon viereen. :)

Lammasta, kahvia ja kantarelleja

2011-11-08T11:48:00.001+02:00

Vaikka helliviä käsipareja olisi välillä tarjolla useampiakin, I ei toisinaan kelpuuta turvakseen kuin yhdet ainoat. Ja kun sellainen päivä tulee, ei siinä sitten muu auta; V kokkaa ja minä huutelen sohvalta ideoita mitä sinne ruokaan voisi laittaa. Ja kyllä, välillä haluaisin kovasti rynnätä avuksi hääräämään keittiöön, mutta etenkin kun pienen ruokailu on kesken se ei vaan käy.

Omaa blogia on tullut ahkerasti koeponnistettua siinä mielessä, että miten se ohje oikein sujuu kun sitä kokkaa joku muu kuin minä. Noh, ihan hyvin on pärjätty vaikka viime viikonlopun osso bucco mielessäni haluankin muistuttaa vanahasta hyvästä säännöstä. Jos sinulla ei ole selkeää käsitystä tekemäsi ruokalajin valmistuksesta tai jos aiot säveltää ohjetta lennossa: lue ohje kertaalleen läpi ennenkuin aloitat. ;)

Kävimme mökillä pitkästä aikaa ja siellä meitä tervehtikin mukava yllätys; leuto syksy oli houkutellut esiin kantarellien toisen sadon! Niitä oli paljon ja joka paikassa; sellaisissakin paikoissa, joista en niitä ole ennen löytänyt. Me ryntäsimme Mimmun kanssa kantarellien perässä - I rintarepussa :) Ja koska kantarelleja oli, niistä piti keksiä jotain hauskaa. Tein Mimmun kanssa aamusella jo aikaisemmin tekeminäni kuohkeita kantarellikakkusia, koska ne olivat niin hyviä. Tällä kertaa käytin yrttinä pelkkää sitruunatimjamia ja paistin sienisilpun kevyesti voissa ennen taikinaan lisäämistä. Letut tulivat ihan erinomaisia - ehkä jopa vielä parempia kuin viimeksi, kun kantarellien maku levisi paahtuvan voin kanssa joka paikkaan taikinassa.

Ja sitten myöhemmin iltapäivällä Mimmu ja V silppusivat kasan - ehkä litran verran suurempia kantarelleja lammaspataa varten. Aamulta jäänyt kahvin jämä pääsi nesteeksi ja mukaan laitettiin myös vähän vaahterasiirappia makeuttamaan, yrttipenkin satoa makua raikastamaan ja tietysti myös pippuria ja suolaa. Kantarelli, lammas ja kahvi kävivät erinomaisesti yhteen. Padasta tuli täyteläistä ja suussasulavaa.

Ja paitsi, että pataruuat ovat ihania mökillä kun illan kylmä auringon laskettua hiipii nurkkiin, ne ovat myös tosi käteviä. Kaikki vaan pataan ja pata uuniin. Siellä se ruoka sitten valmistuu kuin itsestään. Sellainen itsestään valmistuminen on vauvan kanssa touhutessa ihan voitto.

Lampaan potkia voi paahtaa padassa ensin ja sipulejakin karamellisoida - mutta jos ei jaksa niin ei ole pakko. Meillä kaikki aineet tällä kertaa vaan koottiin pataan ja pata työnnettiin uuniin hautumaan pariksi-kolmeksi tunniksi. Liha paahtuu padassa kun nestettä tulee vain puoleen väliin asti.

V muuten bongasi Alkosta Paso Roblesista peräisin olevan erinomaisen punkun. Villa San Juliette Petit Syrah käy loistavasti vaikkapa tälläisen lihapadan kaveriksi. Tai juustolautasen kanssa... :)

Padan lisäkkeenä tarjottiin simppelisti salaattia.

Kantarelleilla ja kahvilla maustettua lammaspataa

3 lampaan potkaa
n. 1 l kantarelleja
4-5 sipulia halkaistuna
3-4 valkosipulin kynttä
n. 3-4 dl kahvia (katso paistoastian mukaan - nestettä pitää olla n. puoleen väliin lihoja)
loraus balsamico - etikkaa
pippurisekoitusta (n 1 rkl kokonaisia pippureita; rose-, valko-, viher- ja mustapippuria. )
n. 1 rkl sinapinsiemeniä
2 sellerin vartta (pieniä)
1 lemondrop - chili
nippu timjamia ja rosmariinia
loraus öljyä
nokare voita

Pinnalle lopuksi silputtua lehtipersiljaa.

Paista kantarelleja hieman kasaan nokareessa voita. Kokoa sitten kaikki aineet suureen, uununkestävään pataan ja tarkista, että nestettä on n. puoleen väliin lihoja.

Laita pata uuniin n. 2-3h kunnes liha on kypsää ja putoaa luulta. Tarkista suola ja pippuri, silppua päälle lehtipersiljaa ja tarjoile hyvän viinin ja salaatin tai vaikka ranskalaisittain vaalean leivän kanssa.

Karjalanpiirakkakonossöörit

2011-11-04T12:40:00.004+02:00

Taas on yksi aamupala karjalanpiirakkoineen takana ja ajattelin uhkarohkeasti kirjoittaa pari riviä aiheesta, mistä minun ei varmaan pohojalaasena pitäisi sanoa yhtään mitään - nimittäin karjalanpiirakoista. Vaikka karjalanpiirakka ei pohjalainen perinneruoka olekaan meillä rakastetaan kunnon karjalanpiirakkaa. Ni-in, ja ollaan aika kranttuja vielä niiden piirakoidemme suhteen.

Olen jotenkin ihan täysin kyllästynyt niihin Fazerin kuivakoihin karjalanpiirakoihin joita myydään melkein jokaisessa supermarketissa. Ne ovat kyllä paljon parempia kuin keskimääräiset einespiirakat, mutta silti. Niistä puuttuu jotain olennaista. Silti niitä tulee ostettua usein, kun V tykkää piirakoista ja ei oikein muuta tahdo olla tarjolla - ainakaan siellä missä ostoksilla tule käytyä.

Minun suosikkipiirakassani pitää olla puuroa. Ei mitään kuivaa, hauraaksi asti ylikeittynyttä riisiä joka muistuttaa lähinnä jotain kostunutta riisikakkua siellä pahvinmakuisen kuoren sisällä. Minä haluan riisipuuroa - sellaista kermaista ja ihanaa, mitä mummo tekee jouluna. Sellaista, josta vielä maistuu voi-vesiseos johon karjalanpiirakka on paistamisen jälkeen kastettu. Ja entäs se kuori sitten? Minun karjalanpiirakassani pitää olla vähän sitkas kuori. Ei sellainen pahvikuori, joka on tehty teollisesti ja ruista on lisätty väriksi. Vaan sellainen joko ohut tai paksumpi, mutta vähän sitkas ja rapea.

Joskus muinoin kehuinkin Saukkolan maalaispuodin karjalanpiirakoita. Ne ovat selkeästi käsin tehtyjä ja sellaiset pirakat ovat aina ihania, kun niitä löytää. Mutta kun ei tahdo löytää - ei ainakaan marketeista jonne se matka käytännön syistä niin valitettavankin usein suuntautuu.

Paras supermarkettipiirakka, jonka olen löytänyt myydään ison omenan citymerketissa. Ilmeisesti kyseessä on joku "talon oma" karjalanpiirakka, koska pussissa ei lue kuin "riisipiirakka". Mutta siinä on onnistuttu ihan kiittävästi; piirakan kuori on ohuehko, mutta silti riittävän sitkas. Piirakka on niin mehukas, että se on hyvää sellaisenaankin, mutta siitä saa vielä parempaa kun sen lämmittää uunissa tai leivänpaahtimessa. Ja mikä ihan parasta - piirakan sisällä on ihan oikeaa riisipuuroa. Mutta näitä ei tosiaan ole näkynyt kuin siellä ompun citymarketissa.

Tuossa taannoin bongasin Vaasan uutuuspiirakkapussin "Isoäidin riisipiirakat" ja ostin niitä pussillisen. Ne ovat ihan okei (ja minusta jopa parempia kuin fazerin imatranpiirakat), mutta niidenkään puuro ei ole sillä tavoin puuroa kuin toivoisin ja kuori on jotenkin "möhöttynyt" samaan tapaan kuin näissä muissakin paremmissa teollisuuspiirakoissa. En tiedä mitä se vaatisi, että joku saisi markkinoille ja supermarketteihin myyntiin sellaisia ihan oikeita karjalanpiirakoita - vaikka sitten kappaleittain ostettavaksi.

Hopian piirakoissa kuori on paksu, juureva ja sitkas. Täyte on ihan oikeaa puuroa juuri sopivasti kypsyneenä.

Mutta ei siitä varmaan mihinkään pääse. Paras karjalanpiirakka on käsin tehty ja leipomosta ostettu. Ihan parhaat piirakat joita olen maistanut saa perinteikkäästä kahvila hopiasta, jonne V meidät mimmun kanssa usutti tuossa männäviikolla odottelemaan kyytiä kun he olivat I:n kanssa vielä jumissa stokkan parkissa. V ei maininnut mitään karjalanpiirakoista kun houkutteli meidät kahville tuonne karjalaisuuden alkulähteelle. Siinä kahvikupin äärellä vähän hermoillessani, mitenkä miesteni ensimmäinen yhteinen kauppareissu ilman äitiä tai tätiä on mennyt bongasin upeat, paksun ja rapean ruiskuoren omaavat juurevat piirakat hyllystä. Vaikka käsin tehtyinä niiden hinta on suhteellisen kova, 1,10e /kpl, ne olivat kyllä jokaisen sentin arvoisia. Kuori oli todella hyvää ja rapsakkaa vielä seuraavanakin päivänä. Puuro oli sellaista, minkä kermaisesta koostumuksesta riisinjyvät ihan selvästi erottuivat. Olin tietysti ihan myyty.

Myöhemmin armas mieheni tunnusti, että V oli ansoittanut minut ihan täysin. Myöhemmin hän nimittäin kertoi, että hänen äitinsä suvussa, jossa on itäsuomalaisia juuria näitä Hopian piirakoita on tavattu aina ostaa juhliin. Ja siihen tämä pieni pamfletti onkin hyvä päättää; ihan täydellisiin karjalanpiirakoihin. Sellaisiin persoonallisiin, joista yksikään ei ole täysin samannäköinen toisen kanssa. Niihin, joita ei supermarkeiteista etsimälläkään löydä, mutta jotka vievät kielen mennessään.

Avokadolla, granaattiomenalla ja chorizolla maustettua bulguria

2011-10-31T21:30:00.003+02:00

Lueskelin tuossa taannoin kaikki äitini reseptit - blogissa kirjoittelevan Nannan avokadokeittoelämystä vesi kielellä. Kylmään avokadokeittoon oli lisätty pinnalle houkutukseksi paistettuja chorizopalasia ja lopputuloksena on taatusti mahtavan maistuva keitto, jossa avokadon raikkaus täydentyy lämpimillä ja tulisilla chorizon aromeilla. Olin jo päättänyt tehdä keittoa ja ostanut kaupasta kasan avokadojakin valmiiksi, mutta taas meni niinkuin meillä viimeaikoina on tupannut menemään ja hyvät aikomukset jäävät sellaisiksi. Mutta siitä huolimatta nälkä tulee joka päivä.

Keittiöstämme puuttuu edelleen varsinainen liesi - mutta käy se näinkin.

Olimme Mimmun kanssa jo ihan sudennälkäisiä kun Mr. I Beebson vihdoin nukahti ja suostui jäämään vaunuihinsa hetkeksi. Mitään avokadokeittoa tai kanalientä ei ollut (yllätys yllätys) viilentymässä ja reippaan kävelyn jälkeen oikeastaan teki mielikin jotain lämmintä. Mutta ajatus avokadosta ja Chorizosta oli jo jäänyt päähäni ihan lähtemättömästi... Niinpä otimme tuon ajatusmadoksi jääneen makuyhdistelmän, teimme sille pari temppua ja menimme siitä mistä aita oli meille matalin. Lopputuloksena aivan loistava, höyryävä annos mukavuusruokaa jota kyllä kelpasi napostella naisissa tuona rauhallisena iltapäivänä, syysauringon valaistessa dramaattisesti ruokapöytää.

Granaattiomenan siemenet saa siisteimmin ruokaan mätkimällä puolitettua omenaa napakasti veitsen kahvalla.

Ainekset kyllä vaativat ainakin meillä, että joku on hiljattain käynyt kaupassa ja haalinut mukaansa yhtä ja toista. Mutta jos tämä on hanskassa, niin ruuan valmistukseen ei montaa hetkeä mene. Bulgur keitetään kanaliemessä ohjeen mukaan, makkara paistetaan pannulla ja kaikki sekoitetaan keskenään pannulla. Bulgur on muuten tosi kivaa vaihtelua cous-cousille, jota on tullut tehtyä ehkä vähän liiankin usein tätä nykyä.

Jotain puuttuu - yrttejä ja hyvää oliiviöljyä!

Siinäkin suhteessa ruoka on ihan erinomaisen kiva, että kun pää on jumissa (joku on saattanut vähän valvottaa yöllä äitiään) eikä ajatus kulje niin maustamiseen ei tarvitse hirveästi panostaa. Makuja pullollaan oleva makkara nimittäin antaa ruualle tarpeeksi luonnetta. Ja koska mikä tahansa muuttuu vielä paremmaksi kerman kanssa, koko komeus tarjoillaan tietysti creme fraiche -nokareen kanssa. Om-nom-nom.

Bliss in a bowl.

Bulguria chorizolla, avokadolla ja granaattiomenalla (n. 2:lle)

1,5 dl bulgur - jyviä
3-4 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 pieni sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 chorizo - makkaraa
2 pienehköä avokadoa
1/2 granaattiomenaa
pieni nippu lehtipersiljaa (n. 3 rkl)
oliiviöljyä
mustaa pippuria
chilisuolaa

Laita bulgur ja murustettu kanaliemikuutio kiehuvaan veteen ja kiehauta bulgur kypsäksi paketin ohjeen mukaan (muutama minuutti tai kunnes vehnä on pehmeää).

Silppua sipuli ja hienonna valkosipulin kynsi. Lorauta pannulle öljyä, viipaloi makkara öljyyn ja paista hieman pintaa makkaraan. Lisää sipulit ja kuullota hetki.

Lisää pannulle kypsä, kuuma bulgur ja sekoita. Lisää avokadopalat sekä garnaattiomenan helmet. Mausta silputulla lehtipersiljalla, suolalla, pippurilla ja lorauksella hyvää extraneitsytöljyä. Hyvä öljy antaa makuun todella paljon, joten käytä tähän pieni loraus parasta oliiviöljyä mitä sinulla on.

Tarjoile creme fraiche - möykyn kanssa!

Kalatahnaa karjalanpiirakoille

2011-10-21T06:54:00.001+03:00

Kun ristiäisten menua mietittiin ilman uunia, mielessä pyöri jos jonkinlaisia ideoita hyydytettävistä kakuista. No, vanha uuni saatiin kuitenkin ajoon ja kakut tehtyä hyvässä järjestyksessä. Sen verran kuminkin pohdinnasta jäi satoa, että tein yhden hyydytetynkin kakun - nimittäin mätimoussekakun. Sen sisällöstä en enää juurikaan muista, mitä tuli laitettua - ainakin philadelphiaa, smetanaa ja mätiä, sekä pieneen määrään valkoviiniä liuotettu liivate. Idea tuli tästä vanhasta versiosta, mutta viiniä oli kyllä paljon vähemmän, enkä laittanut lainkaan sipulisilppua.

Mutta se varsin onnistuneeksi osoittautunut idea, jonka takia tästä muutaman sanan tähän liitän oli, että tein mätimoussekakkuun pohjan murustamalla yleiskoneella paketillisen realia. Real on luonnostaan kosteaa, joten painelin vaan realmurun irtopohjavuokaan tiiviisti ja kaadoin hyydytettävän massan päälle. Realmuru toimi tälläisen kakun pohjana hienosti - tulee varmaan käytettyä kikkaa toiseenkin kertaan.

Mätimiussekakun lisäksi kalaisampaa tarjttavaa juhlapöydässä edusti äidin tekemä kalatahna. Tahnan ohje on jostain aikakauslehdestä alunperin, mutta äitikään ei muistanut mistä, sillä hän sai ohjeen sukulaiselta.

Tahna tarjoillaan munavoin tilalla karjalanpiirakoiden lisukkeeksi. Meillä pöydässä oli coktailpiirakoita, joiden päälle jokainen sitten itse tahnaa sipaisi. Tahna sai osakseen myös vuolaita kehuja ja reseptiä pyysi useampikin, joten tässä se nyt sitten tulee. Koska tahanassa on happamia maitotuotteita se säilyykin ihan kivasti; minä napsin loppua tahnaa sitten saaristolaisleivän ja paahdetun realin päällä. Hyvin toimi niinkin.

Alla oleva ohje on pienelle seurueelle - esimerkiksi pieniin kyläilyihin sopiva. Meillä ristiäisiin tuo tehtiin muistaakseni triplana. Tahna on hurjan yksinkertainen tehdä ja ainoa asia, jonka siinä voi äidin mukaan mokata on sipulin määrä; etenkin näin syksyllä kun sipulit ovat voimakkaan makuisia, kannattaa sipulisilpun määrän kanssa olla tarkkana. Jos sipulia laittaa liikaa, se peittää helposti kalan maun alleen. Ottakaa siis kaupasta tahnaa varten pieni sipuli ja muistakaa, että sitä sipulia saa tahnaan aina lisää - pois on hankalampi ottaa.

Kalatahna karjalanpiirakoille (n. 6 hengelle)

1/2 prk (75g) smetanaa
1/2 prk rahkaa maitorahkaa
1/2 dl kuohukermaa
100g kylmäsavulohta
1/2 sipulia (pieni tai kevätsipulia)
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 tl sokeria
0,25 dl tillisilppua

Silppua sipuli hienoksi. Varo sipulin määrää; sitä kannattaa laittaa mieluummin liian vähän kuin liian paljon, ettei se peitä kalan makua.

Leikkaa kala pieneksi kuutioksi. Sekoita ensin maitrotuotteet keskenään. Lisää kala, mausteet ja tilli. Sekoita kaikki aineet keskenään.

Tahna sopii erinomaisesti karjalanpiirakoiden päälle, mutta toimii loistavasti myös tummalla leivällä.

Kurpitsamaniaa eli kosteat kurpitsakakkuset

2011-10-19T15:02:00.001+03:00

Meillä on tänäkin syksynä hullaannuttu isosta oranssista syyskurpitsasta. Ostin Jumbosta männäviikolla valtavan lähitilalla kasvaneen yksilön vajaan 3 euron kilohontaan. Pikkulintulähteet tiesivät kertoa, että Kluuvin uudessa kauppahallissa hinta oli ollut tätä paljon suolaisempi. Nyt kurpitsahimoisen kannattaa siis bongata marketit ja lähikauppojen tarjoukset - kotimaista kurpitsaa saa kyllä parin-kolmen euron hintaan kun sopivasti paikalle sattuu. Minäkin ajattelin hakea vielä uudesta lähikaupastamme toisen kurpitsan, kun eilen bongasin niitä sinnekin saapuneen - etenkin kun niistä huudettiin vain 1.99e/kg.

Mimmu päätti pölähtää minun, V:n ja I:n iloksi jälleen meille, että parempi puoliskonsa saa tehdä rauhassa lopputyötään. Ja lienee turhaa edes sanoa, että olen kyllä enemmän kuin mielissäni sisareni seurasta. Juuri aamulla mietin kuinka luksusta on, että sain siskoni tänne vauva-arkea piristämään. Vaikka I onkin tietysti äitinsä mielestä syötävän suloinen pieni kultakala, tekee uskomattoman hyvää kun on myös aikuisempaa juttu- ja kokkausseuraa :) Ja tietysti on ihanaa, kun voi jakaa kaiken sen naurun, ihmettelyn ja hössötyksen pienen ihmisen alun ympärillä jonkun asiasta yhtä innostuneen kanssa:) Semmoisia ne siskot vaan on.

Ja mehän olemme nyt sitten sesongin kunniaksi tuhonneet sitä ensimmäistä ostamaani kurpitsaa ihan urakalla. Teime siitä jo erinomaisesti onnistuneita raastepannareita vähän tähän tyyliin - paitsi että tällä kertaa taikinaan tuli paljon runsaammin kurpitsaa ja mausteeksi garam masalaa, lemon dropeista tekemääni ärhäkkää chilisuolaa sekä muskottia. Sokeriakaan ei tullut noin paljon - sillä letut tulivat lounaalle. Ja vaikka me söimmekin letut kananmunakastikkeen kanssa, vähän siirappia lorautimme mukaan kuitenkin, makua taittamaan. Puoliskan kurpisasta taas paahdoin aamulla uunissa vanhaa tuttua keittoa varten. Saapa nähdä miten suosikkikeittoa tulee tällä kertaa tuunattua. Tässä vauvan aikataulujen kanssa säätäessä ruuat kun tulee tehtyä siitä, mitä käteen kulloinkin osuu.

Ja jäipä kurpitsasta vielä pala muffinssejakin varten. :) Nämä pyöräytin aamupalalle, kun muut nukkuivat ja I leikki aamupalansa jälkeen tyytyväisesti hetken sätkymatollaan. Muffinsseista tuli ihan kosteita ja ihania sisältä - ne olisivat täydellisiä lämpiminä, kermaisen vaniljajäätelön kanssa. Tai miksei vaikka sellaisen omppujäätelön, joka on jäänyt kummittelemaan mieleeni luettuani jauhantapajan ohjeen. Sillä Jos omistaisin jäätelökoneen niin olisin jo ihan varmasti kokeillut tehdä tuota omppujädeä. Ehkäpä vielä joskus... Mutten kuullut minkään sortin valitusta aamupalapöydästä vaikka tarjosin nämä vain kahvin kanssa. Kummasti katosivat lautaselta :)

Kosteat kurpitsakakkuset (n. 20-24 muffinssia)

170 g voita
350 g kurpitsaraastetta
200 g valion tiramisurahkaa
130 g turkkilaista jugurttia
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
n. 2,5 dl pähkinä-rusina-sekoitusta
(voit lisätä mukaan myös 1-2 tl piparkakkumaustetta tai kanelia jos haluat jouluisempaa syysfiilistä)

Raasta kuorittu ja putsattu kurpitsa karkealla terällä. Sulata voi. Sekoita kaikki kosteat aineet keskenään. Sekoita sitten jauhot keskenään ja lisää kurpitsaseokseen jauho ja pähkinät. Hämmennä taikinaa sen verran, että jauho on sekoittunut kunnolla.

Jaa taikina muffinssipeltiin ja paista 225 asteessa n. 15-20 min muffinssin koosta riippuen. Tarjoile lämpiminä jäätelön kanssa tai syö välipalaksi viilenneenä maidon kanssa.

Herukkahillo tykkää tiramisurahkasta eli kahvipöydän perinteisempi täytekakku

2011-10-13T12:21:00.003+03:00

Kahvipöydän vaaleaa täytekakkua en suunnitellut yhtään ennen ristiäispäivän aattoiltaa. Itse asiassa se on niin totta, etten ollut edes ostanut oikein mitään täytteitä - luotin siihen, että jotain hilloja ja pakastemarjoja on - eli kunhan kermaa ja munia varataan riittävästi, niin kakku saadaan aikaan.

Mutta vähän se meinasi paniikki iskeä illan pimennyttyä kun katselin jääkaappia täytteiden toivossa. "Perinteinen kakku, perinteinen kakku... " hoin itsekseni ja sinkoilin talouskellariin toiviomatkalle. Alakerran jääkaapissa oli puolukkahilloa, omena-sellerihilloa ja herukka-coronahilloa. Missä ovat kaikki raparperihillot, omenahillot, mansikkahillot ja vadelmahillot? Tai edes mustaherukkahillot? Vastaus: ilmeisesti syöty tai muutossa menetetty. Joka tapauksessa niitä ei ollut. Päivän hysteerinen naurukohtaus saatiin, kun poimin käteeni omena-sellerihillon ja maistatin sitä Mimmulla:"Tämä on meidän suosikkihilloa - luuletko että sitä voisi laittaa kakun väliin? Tulisiko siitä liian outoa?"

Mimmu avasi kuuliaisesti suunsa kun tarjosin lusikalla hilloa. Liike pysähtyi; tuli kuolemanhiljaista. Sisareni vei kätensä suun eteen ja sai sanottua: "se ROUSKUU?!". Purskahdin hysteeriseen nauruun kun näin sisareni ilmeen. Reaktiosta päätellen omena-sellerihillo oli poissa laskuista. :) En voinut kun hihittää vedet silmissä kun sisareni maiskutteli hilloa ja tuijotti minua kuin sekopäätä. Koitin selittää kyynelteni välistä, että se on erinomaista esimerkiksi juustojen kanssa. "Joo, noh, ehkä jonkin suolaisen kanssa tosiaan..." sisareni mutisi, mutta kaikesta näki, että kakun sisään sitä ei kyllä laitettaisi.

Suosikkihillomme ei kyllä näyttänyt ensikohtaamisella pääsevän sisareni top 3 hilloihin:)

Ja jos hillojen saralla näytti haasteelliselta, niin paljon paremmalta ei näyttänyt muidenkaan täytteiden osalta. Kerman lisäksi jääkaapissa oli lähinnä tuorejuustoa. Kellarissa olevasta extrajääkaapista löysin kuitenkin pari purkkia Valion tiramisu- uutuusrahkaa, jota olin ostanut meille välipalahetkeä varten. En ollut edes maistanut rahkaa aikaisemmin ja nyt availin purkkia miettien miten tavanomaiseksi tämänkin kakun taas voi laskea jos siinä on tiramisurahkaa ja corona-herukkahilloa. Mutta tiramisurahka oli niin hyvää ja sopi niin hyvin herukkahillon kanssa yhteen että tuumasin jotta talossa talon tavalla. Sekoitin herukkahillon sekaan sulattamiani pakastemansikoita ja vatkasin toista täytettä varten kermaa. Kermavaahtoon sekoitin pari purkkia tiramisurahkaa. Sitten vaan täytettiin.

Käytin reunusta apuna koska kakkukupu ei ollut löydyksissä - reunuksen päälle voi laittaa palan kelmua tiivisteeksi ja ruokalautasen.

Koristukseen pelastuksen toi äiti - hän oli napannut kasvimaaltaan mukaan viimeiset kukkaset, jotka sitten laitoimme kakun koristeeksi. Pakkasesta sulattiin vielä talouspaperin päällä muutamia kauniita herukoita joita sitten ripoteltiin sinne ja tänne. Ihan kaunishan siitäkin tuli! Itse asiassa olin erittäin positiivisesti yllättynyt tästä kakusta; se raikas herukkahillo ja täyteläisen "kahvinen" rahka sopivat tosi hyvin yhteen. Lopputulos oli itse asiassa yllättävänkin perinteinen kakku, mutta erittäin hyvä sellainen.

Ja niin siinä sitten kävi, että vaikka kakkuja oli kolme, yhdestäkään ei jäänyt edes puoliskaa. Varmaan kahdella kakulla olisi nippa nappa pärjätty, mutta pohojalaanen emäntä aatteloo, jotta parempi vähän liikaa kuin liian vähän. Sitäpaitsi, hyvät jämät antavat loistavan tekosyyn kutsua seuraavana päivänä kylään vieraita kotoisasti "rääppiäisille" :)

Herukka-tiramisukakku

1 vaalea kakkupohja (tein pohjan kuten tässä ohjeessa)

250g pakastemansikoita
1 prk (n. 2.5dl) coronalla maustettua herukkahilloa
2 prk Valion Tiramisu-rahkaa
3 dl kermaa vaahdotettuna

Pinnalle:
n. 7dl kermaa vaahdotettuna

Kakkupohja halkaistaan kolmeen osaan. Pohjat kostutetaan n. 2,5-3 dl vaniljamaitoa.

Sulatetut mansikat (jos ovat oikein märkiä nestettä kannatta valuttaa pois) ja hillo sekoitetaan keskenään.

Täytteeseen varattu kerma vatkataan ja tiramisurahka sekoitetaan kermavaahtoon.

Täytä kakku laittamalla joka väliin hilloseosta ja rahkavaahtoa. Anna kakun vetäytyä viileässä yön yli. Korista pinta ennen tarjoilua kermavaahdolla, herukoilla ja kukkasilla. Tarjoa kahvin kanssa juhlaväelle. :)

Suklaa-pekaani-banaanikakku

2011-10-12T20:39:00.003+03:00

"Minä ajattelin, että voisin tehdä ristiäispöytään suklaa-banaanikakun kun V niin siitä tykkää." sanoin äidille puhelimessa jossain vaiheessa ennen juhlia. Äitini kuulosti mietteliäältä vastatessaan:" Niin... No, voihan siitä sitten ottaa pitsikakkua ne, jotka eivät sukaakakusta pidä - kun ei kaikki tykkää."

Tiesin, että satakuntalais-pohjalainen ylivarustelu oli juuri starttaamassa moottoriaan, sillä viattomalla huomiollaan äitini sai minut miettimään, että pelkkä suklaakakku ei riitä pitsikakun kaveriksi kahvipöytään. "Niin, voisinhan minä koittaa sitten jonkin tavallisen kakunkin tehdä", pohdin ääneen. Ja kuin perustellakseni äidille, ettei tässä nyt mitään ylimääräistä vaivaa tule ainakaan hänen kommenttinsa takia jatkoin: "V voi sitten viedä töihin sen, mitä ei syödä - parempi ehkä liikaa kuin liian vähän." Linjan toisessa päässä kuului hyväksyvää mutinaa. Hetken hän kuitenkin tuntui pohtivan ja äänestä kuulti läpi huoli vauvan hyvinvoinnista koko shown keskellä: "Niin, kuinka nyt sitten ehtii ja saat tehtyäkin. Eikä se ole huono idea niitä tilata sitten jostain, tosiaan." Olin aikaisemmin viikolla maininnut äidille mahdolisuudesta tilata täytekakku vaikka Aleniukselta - jos meillä ei ole täällä edes uunia.

Mutta näyttämö oli pedattu; olin saanut päähäni, että kakkuja olisi oltava kolme: suklaa-banaanikakku (koska V ja hänen sukulaisensa pitävät siitä), äidin pitsikakku (sillä mummon juhlat eivät ole mitkään juhlat, jos ei ole pitsikakkua) ja tavallinen täytekakku (koska pitäähän sellainen olla). Ja jos tulee kiire, kakkuja voi tilatakin. Niin, ainakin jos olisi järkevä.

Enhän minä sitä suklaakakkua Aleniukselta saanut tilattua, vaikka kieltämättä vakavasti harkitsin moisen tempun tekoa alkuviikosta. Mutta kun V sai uunin toimimaan, toivo heräsi ja tuumasin, että kyllä sitä nyt pari kakkua pyöräyttää sitten. Ei tässä niin ihmeellistä laittamista ole varmaan;) Mutta tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että Sivina aikoo tehdä minulle oharit.

Tuossa kesällä minulla oli sellainen sokean kanan voitonhetki, kun tein mökillä suklaakakkua siihen Chymoksen marjaviinikisaan. Totesin, että jos se pohja tuli lähes täydellistä ilman minkäänlaista ohjetta epätasaisesti paistavassa uunissa, jonka lämpötilaa voi arvioida paistimittarilla voisin nyt yrittää muokata samasta pohjasta entistä parempaa versiota. Se, mikä pohjassa minusta oli parannettavaa oli, että pelkillä vehnäjauhoilla suklaapohjan rakenne ei tullut tarpeeksi "samettinen" ja lisäksi taikina oli sen verran löysää, että pelkäsin jo tuolloin, ettei se nousekaan kunnolla. Niinpä ajattelin varmuuden maksimoimiseksi lisätä ohjeeseen vähän perunajauhoa (olisin kokeillut maizenaa, mutta sitä ei ollut). Kaakaojauhettakaan ei ollut, joten päätin raastaa ja rouhia pohjaan vaan paljon enemmän tummaa suklaata. Oikealla suklaalla pelkästään tehden pohjan väri ei tule yhtä tasainen, mutta maku tyypillisesti on kohdallaan. :)

Mielestäni pohjasta tuli vieläkin parempi, kuin ensimmäisestä yritteestäni; rakenne on suht kuohkea ja jämäkkä, likööri tuo pohjaan kosteutta, niin että se on mukavaa syödä. Koska pohjataikinaan ei tule valtavaa määrää voita kakku ei tarvitse hirveän pitkää temperoitumisaikaa ennen tarjoilua ja se imee kosteutta hyvin. Niinpä kakun voi huoletta täyttää valtavalla määrällä banaania ja kermavaahtoisilla mössöillä.

Siihen kermavaahtomössöön katsoin mallia Riitan juhliin tekemästäni kakusta. Ihan tarkkoja määriä en pysty antamaan, kun se kakun täyttäminen oli vähän sellaista katkonaista I:n vaatiessa oman osansa huomiota. :) Mutta hyvää tulee kun sekoittaa keskenään kermavaahtoa, tuorejuustoa ja jogurttia, joka raikastaa makua. Meillä oli jääkaapissa turkkilaista luomujogurttia, joten lohkoin sitä vaan summissa seokseen välillä maistellen täytettä. Jossain vaiheessa sain sitten päähäni, että karmellisoidut pekaanit ovat hyviä ja päätin silputa niitäkin seokseen. ;) Ihan hyviä olivat, joskin se täytemössö sulattaa sen karamellin kyllä kakun tekeytymisvaiheessa. Mutta maku tietysti jää...

Minä en ole mikään armoitettu kakkujen koristaja ja kun olin sanut ristiäismekon tehtyä, minulla oli kutakuinkin kaksi tuntia aikaa koristaa kakut, tehdä pari salaattia, löytää ristiäismekon silkkinauhat, omat vaatteeni, käydä suihkussa, neuvoa muita, miten haluan ulkokalusteet ja miljonat muut pikkuasiat ja auttaa ystäväni M alkuun keittiössä.

Olin ajatellut pursottaa kakun päälle suklaamoussea, mutta koska sitä suklaamousseia ei ollut vielä tehty, vakio-ohjeellani tehty mousse ei kyllä ikinä tulisi jämähtämään ajoissa pursotuskuntoon. Sitäpaitsi, minä en oikein osaa kunnolla pursottaa ja tämä ei varmaan ole taas se hetki, kun sitä pitäisi alkaa harjoittelemaan. Niinpä investoin 5 min puhdasta ajattelua siihen, mitä ihmettä kakun päälle laitetaan. Olin jo kovasti päätymässä pelkkään kermavaahtoon ja suklaarouheeseen, kun keksin ratkaisun. Jos teen suklaaganachen, sen voisi ehkä saada sekoitettua tuorejuustolla ryhdistettyyn kermavaahtoon ilman, että kermavaahto sulaa käyttökelvottomaksi litkuksi. Ganachen kanssa ei vaan sitten saa hosua, sen pitää olla tarpeeksi jäähtynyttä ennen kermaan sekoittamista.

Ja tupla tai kuittimeiningillä lähdin sitten kiehauttamaan kermaa ganachea varten. Ja kuten kaiken muunkin tässä kakkuprojektissa, tein ganachen ulkomuistista sinnepäin. Kiehutin reippaan desin kermaa, lisäsin sinne puolitoista-kaksi levyä lidlin tummaa suklaata ja sekoitin. Sulaessaan suklaa jäähdyttää kerman ja seos on suhteellisen nopeasti jäähtyvää. Kun suklaa on sulanut, seokseen voi varovasti vielä lisätä vähän kermaakin (ohuena norona ja sekoittaen koko ajan), jos haluaa - koska seos kaadetaan kermavaahdon joukkoon itse ganachen rakenne ei ole niin piiruntarkkaa. Liian jämäkkää se ei kuitenkaan saa olla tai jää paakkuja. Mutta; kannattaa katsoa suklaaganacheen tarvittavat ainemäärät paremmin vaikka tästä ohjeesta, se ainakin toimii. Älkää siis tehkö ninkuin minä tein, vaan niinkuin sanon ;) Ja sitten vaan vatkataan kerma, sekoitetaan siihen tuorejuustoa ja n. huoneenlämpöinen ganache. Voilá, suklaamousse!;)

Ja kakun koristus tapahtuu niinkin taiteellisesti, että suklaamoussea lätkitään paksulti kakun pintaan lusikalla. Moussen päälle asetellaan sinne tänne sitten niitä sokerin kanssa uunissa paahdettuja pekaaneita. Ei ehkä kovin taidokasta mutta ehdottomasti herkkua!;)

Suklaa-banaanikakku karamellisoiduilla pekaanipähkinöillä (ainakin n. 10 hengelle)

Kakkupohjaan:
4 munaa
1,5dl sokeria
n. 200g 70% suklaata (puolet rouhittuna, puolet raastettuna karkeaksi)
n. 2,5dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl Drambuie-likööriä

Täyte:
5 banaania
1 pieni purkki ananasmurskaa
Drambuie-likööriä maun mukaan
3dl kermaa vaahdotettuna
1 prk philadelphia-juustoa
2,5-3dl turkkilaista jugurttia
sokeria maun mukaan
0,5-1dl pekaanipähkinämurskaa (ks. alla)

Pekaanipähkinät:
n. 2 dl kokonaisia pekaanipähkinöitä
2-3 rkl Drambuie-likööriä
3 rkl sokeria

Suklaamoussevaahto (tällä tulee ehkä n. kolmanneksen liian iso määrä tähän kakkuun)
n. 200g tummaa 70% suklaata
reilu desi kermaa (ks ganacheohje täältä)

5dl kermaa
1 prk Philadelphia-juustoa
1 dl sokeria

Kostukseen:
3 dl maitoa
vaniljasokeria

Tee kakkupohja ja täytä se jo edellisenä päivänä, jotta maut ehtivät tasaantua ja imeytyä kunnolla.

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, kovaksi vaahdoksi. Raasta enemmät puolet suklaasta raastinraudan hienolla terällä ja rouhi loput veitsellä. Rouheessta tulee hauskoja sattumia kakkupohjaan. Jos haluat, voit lisätä taikinaan väriä antamaan myös kaakaojauhetta.

Sekoita jauhot ja leivinjauhekeskenään. Lisää jauhoseosta siivilän läpi kananmunavaahtoon ja lisää likööriä pienissä erissä jauhojen lisäämisen väleissä. Lopuksi sekoita mukaan varovasti suklaa.

Voitele yksi iso kakkuvuoka tai kaksi-kolme pienempää. Jos teet kakkupohjan yhten isoon vuokaan (kuten minä) keskelle saattaa nousta "tulivuori", jonka joutuu tasaamaan sitten paistamisen jälkeen. Käyttämällä useampaa matalaa vuokaa saat tasaisemmat pohjat.

Paista kakkua uunissa kunes puutikku tulee ulos puhtaana, isossa vuuassa paistaen n. 45-50 min

Karamellisoidut pekaanit tehdään kaatamalla pekaanien päälle likööriä ja sekoittamalla kastuneisiin pekaaneihin sitten sokeria. Kun sokeria on joka puolella pähkinöitä, seos levitetään tefloniselle piparipellille ja laitetaan uuniin paahtumaan, kunnes sokeri on sulaa, kullanruskeaa ja pekaanit vähän paahtuneita. En katsonut kellosta aikaa, vaan tuijotin uuniin vahtien etteivät pähkinät pala. Ole tarkkana, tämä ei vie hirveän montaa minuuttia. Nosta siten pekaanit jäähtymään ja kääntele niitä kuumina niin, että ne eivät kosketa toisiinsa ja "parempi" puoli on ylöspäin. Sokeri hyytyy ja muutuu tosi tarttuvaiseksi jäähtyessään.

Kakku leikataan kolmeen osaan, jokainen pohjakiekko kostutetaan vaniljamaidolla (seos: maitoa + vaniljasokeria) ja täytetään kahdella täytteellä.

Banaanitäytteseen laitetaan haarukalla survottua banaania (osaan voi myös viipaloida, jos haluaa, että seassa on isompiakin paloja) ja ananasmurskaa, joka pitää täytteen kauniin värisenä. Seos maustetaan muutamalla ruokalusikallisella likööriä (lisää vähitellen ja maista välillä).

Tuorejuusto-jogurttitäytteessä kerma vaahdotetaan, mukaan sekoitetaan tuorejuusto ja lopuksi jogurtti. Maustetaan sokerilla maun mukaan ja valmiiseen täytteeseen sekoitetaan rouhittuja karmellisoituja pekaaneita. Jätä kuitenkin kauneimmat pekaanit kakun koristusta varten sivuun.

Levitä kakkupohjien väliin ensin banaanitäytettä ja sitten tuorejuusto-jogurttitäytettä. Peitä kakku kelmulla tai kakkukuvulla ja jätä vetäytymään kylmään useammaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Koristettaessa aloita tekemällä suklaaganache. Kuumenna kerma paksupohjaisessa kattilassa ja kun kerma kiehahtaa, siirrä se syrjään levyltä. Lohko kermaan suklaata muutama pala kerrallaan ja sekoita aina kunnes edellinen lisätty suklaa sulaa. Jos teet ganachea summissa tarkkaile rakennetta; valmis ganache on silkkisen kaunista sulana, jos seos sakenee liikaa, lisää varovasti kermaa ohuena norona ja sekoita koko ajan.

Vatkaa sitten kerma ja lisää kermavaahtoon tuorejuustoa ja sokeria. Lisää n. huoneenlämpöinen ganache. Levitä kakun päälle.

Sitten vaan asettelet koko komeuden päälle jäähtyneet pekaanit lennokkaasti tai sotilaallisesti. Ihan oman maun ja tyylin mukaan.

Hetki omena-pekaanipaistoksen ääreltä

2011-10-03T23:53:00.004+03:00

Aamun sarastus oli viimein voittanut märkien syyslehtien takaa näkyvän katuvalon keltaisen valon. Ruskan punaiset ja keltaiset hehkuun nostanut aamu oli valjennut maidon makuisena, vauvan tuoksuisena ja pätkittäin nukkuen. Olohuoneen lattialla merellisen leikkimaton kaarissa roikkuva turkoosi mustekala oli saanut liikettä merisairauteen asti.

Nyt pieni heilunta vaunujen verhon takana on vaimennut tasaisen rauhalliseksi tuhinaksi. Irrotan varovasti käteni vaunun aisalta ja totean oman aikani alkaneen. Nyt mustekala saa levätä, merellä on tyyntä, keittiössä aurinkoista ja äiti saa paljon tarvittua kahvia.

Siinä kahvin valuessa haen ne oman äitini tuomat omenat autokatoksesta ja alan pilkkoa niitä suuriksi lohkoiksi. Tämän täytyy valmistua nopeasti, sillä pikku-I ei ole kuullutkaan kolmen tunnin päiväunista kuin neuvolassa, jossa niiden tärkeyttä painotettiin.

Parhaiten makeaan karamelliin sopivat hieman happamat kotimaiset syysomenat.

"Jos syntiä kerran tehdään, tehdään sitten kunnolla" tuumaan ja lohkaisen melkein 100g palan voita valurautapannulle, joka on jo löydyksissä kaiken juhlinnan jälkeen. Kaadan ainakin puolitoista desiä fariinisokeria ja puolisen desiä tavallista sokeria sulaan voihin ja annan seoksen kuplia. Tästä tulee vähän kuin tarte tatin - mutta murukuorella. Olisikohan liiottelua, jos karamellisoitujen omenapalojen joukkoon laittaisi myös pekaanipähkinöitä? Mietin asiaa pekaanipussukka kädessäni. Tuskinpa vaan, päätän ja ripottelen karamellisoituvaan sokeriseokseen pähkinöitä ja hetken päästä omenoita. Kiehukoon tuossa nyt - ei rikki asti mutta saa tuo omenoiden mehu vähän haihtua.

Lohkaisen yleiskoneeseen voipalan ja lisään murustuvaan seokseen summassa vuorotellen jauhoja ja kaurahiutaleita. Katselen seosta - olisikohan kohta hyvä? Tuumin, että tästä ei kyllä nyt tule mitään blogattavaa - taaskaan. Ei vaan jaksa nyt mitata. "Ei se mitään, ei koko elämäänsä voi elää blogia ajatellen." sanon yleiskoneelle puoliääneen ja mietin, miten monta juttua on varastossakin - kun vaan ehtisi kirjoittaa. Ehkä se tästä kun arki muuton, juhlien, edelleen jatkuvan rempan ja viime viikon flunssan jäljiltä joskus vihdoin asettuu.

Niin, nyt muistankin että tämä murutaikina oli juuri se, jonka takia tätä Kenwoodin vispilää piti säätää. Kun V herää pitää muistaa pyytää että katsotaan sitä. ...Enkä varmaan muista taas ennenkun seuraavan kerran leivon, vaikka nyt lupaan ja vannon itselleni, että otan asian puheeksi kun V herää. Voi tosiaan jää kulhon reunoihin, ennenkuin jauho ja sokeri on tarpeeksi sekaisin ja sitä pitää auttaa lastalla irti. Mutta nukkukoon nyt vielä, herätän vasta valmiille piirakalle ja kahville - ei tuo tarttuminen nyt kauaa haittaa. Pari kertaa sitä pitää auttaa, mutta eiköhän tästä piiras saada.

Murua pitää olla jonkin verran etenkin, jos omenaseos on vielä kovin märkää.

Murua tuli näemmä aika paljon - no, ensi kerralla voisin sitten oikeasti mitata nuo määrät. Mutta karmellisoituvien omenien tuoksu on ihana. Vähän kaneliakin mukaan. Ja sitten teen kyllä ison kattilallisen vaniljakastiketta, jos vaan ehdin ennenkuin I herää. Kotitekoinen on ihan parasta - ei liian makeaa. Ja sekaan laitan paljon aitoa vaniljaa. Laitanpa kylmän veden jo valumaan altaaseen. Juhlista jäi kermaakin, lorautan sitäkin vähän kastikkeen sekaan, sen mummukin hyväksyisi. :)

Sitten vaan murut piirakan päälle ja uuniin - semmoinen parisataa on varmaan hyvä ja ehkä vajaa puoli tuntia - sen verran että muru saa vähän väriä. Liian kauaa ei saa paistaa, ettei sokeri pannussa pala.

Ja sitten kuomun alta kuuluu pieni "Vää..." ja "vää-ää-ää" ja vaunu heilahtaa. Piiras jää paistumaan, kahvi valumaan ja vaniljakastike jäähtymään altaaseen kun pieni, lämmin ja uninen sykkyrä pääsee äidin syliin. Ja ennenkuin edes herää kunnolla, tuhiseva pörröpää on ahnas maitonsa perään. Vasta nälän taituttua syttyy pieniin kirkkaisiin silmiin hymy.

Uunissa sokeri muodostaa omenoiden ja pähkinöiden ylle melkein karamellista krokanttia...

"Ei mene enää kauan, ennenkuin I keksii, miten virtahevon saa suuhunsa", sanon V:lle ja kuljetan vaniljakastikkeella marinoituneita omenia kohti ääntä. I heiluttaa keskittyneesti sitterissään roikkuvaa virtahepoa. "Osumatarkkuus on parantunut huimasti parin viikon aikana", sanon tuijottaen edelleen lapsen touhuja. Vilkaisen miestäni kahvikupin yli. En ole ihan varma kuuleeko V mitä sanon, sillä niin tyytyväisenä mies omenapaistostaan nauttii. "Noh, tuliko siitä hyvää?" Kysyn ja hymyilen vähän, koska arvaan kyllä vastauksen. Siemaisen vähän maidolla vaalennettua kahviani. Se on edelleen vahvaa ja hyvää. "Mmm-m" V mutisee suu täynnä ja näyttää tyytyväiseltä.

Aurinko saa puista putoilevat syyslehdet hehkumaan, lämmin kahvi tuoksuu ja minä mietin omenoita. Maailmassani on hetken verran hyvin, hyvin seesteistä.

Kotikutoista koko rahalla eli ristiäisfiilistelyjä ja juhlien menu

2011-09-29T15:26:00.008+03:00

Kun maanantaina mietin edellisen päivän ristiäisiä, sorruin melkein pateettisen tunteelliseksi :) Osan noista pateettisista ajatuksistani aion kyllä valuttaa tähän tekstiin, joten pitäkää kiinni nenäliinoistanne ja ymmärtäkää, että teitä on varoitettu;)

Totesin hiljaa itsekseni, että niiden juhlien onnistuminen oli kiinni lähes ainoastaan suuresta välittämisestä ja rakkaudesta. Yksin tehden, ilman apua nämä juhlat eivät olisi tapahtuneet. Ensinnäkin kotona pidettävät juhlat mahdollisti se, että ihana sisareni tuli meille avuksi kolmeksi viikoksi tässä kesätyön loppumisen ja sen jälkeisen tulevaisuuden välissä. Hän halusi tulla katsomaan vauvaa ja auttamaan - siitäkin huolimatta että hän tiesi jo etukäteen joutuvansa meillä aikamoiselle työleirille. Hänen apunsa oli ihan korvaamaton koko tässä hommassa. Jos ei Mimmua olisi ollut apuna, ei juhlia olisi mitenkään voitu pitää meillä kotona. Toistan vielä: ei mitenkään.

Mimmun avomies V on myös kiitettävien läheistemme listalla - hän ajoi Hämeenlinnasta tänne avuksi useampana viikonloppuna ja kertaakaan valittamatta auttoi pakkaamisessa, muutossa ja purkamisessa ja tyynnytteli kun toivottomuus valtasi alaa vastoinkäymisten ja niissä väsymisen keskellä.

Ja sitten tietysti loppurutistukseen lauantaina, oman työpäivänsä jälkeen pohjanmaalta avuksi tulleet vanhempani ja veljeni puolisoineen olivat ihan kullanarvoisia apureita. Heitä ja heidän aloitteellisuuttaan tarvittiin kun juhlapäivän aamuna omat voimat alkoivat olla jo käytetty kutakuinkin loppuun.

Ja viimeisenä mutta ei missään tapauksessa vähäisimpänä oli ystäväni M:n apu, kun hän tarjoutui jo etukäteen juhliin kaatamaan kahvia ja auttamaan tarjoiluissa. V totesi juhlien jälkeen minulle kunnioitusta ja ihmetystä äänessään: "M oli ihan kone tuolla keittiössä." Kaikki toimi kuin voideltuna ja vaikka minulta jäi viimeistelyjä tekemättä saatoin koko ajan luottaa siihen, että kaikki tulee keittiöstä juuri niinkuin itsekin olin ajatellut - tai vielä parempana. Ja pyöräyttipä M meille vielä loppukirin aikana pitkälti toistasataa lihapullaakin, kun meistä Mimmun kansa alkoi tuntua että aika vain loppuu kesken. Nöyränä ja kiitollisena täytyy todeta, että jotain olen varmaan elämässä tehnyt oikeinkin, kun minulla on tuollaisia ihmisiä lähelläni.

Ristiäispäivänä kaikki meni niin hienosti, että minulla oli vielä maanantaina (ja tiistainakin) täysin epäuskoinen olo, että juhlat todella tapahtuivat ja menivät niin hyvin kuin menivät.
Mutta nyt teitä on jo kiusattu tarpeeksi näillä liikutuksen ilmaisuilla. Palataanpa ristiäispäivään kun Mr. Beebsistä tuli Mr. I Beebs :)

Sen lisäksi että stressasin kalustamattomasta olohuoneestamme niin paljon, että hankin ihan viime tipassa Habitaresta meille mallikappaleena olleen sohvan (koska heräsin asiaan liian myöhään ja minkään sohvan tilausaika ei ole alle 2 viikkoa), stressasin myös vähäsen kastemekosta.

V:n äiti, V ja A on kastettu tässä mekossa. Nyt pitsi vain alkaa olla jo liian rikki...

V:n suvussa on vanha, upean arvokas kastemekko joka alkaa valitettavasti olla erittäin hauras ja rikkinäinen. Kaivoin mekon esiin monena päivänä ennen ristiäisiä ja katselin haurasta pitsiä, jossa oli useampia vauvan pään kokoisia reikiä (ja meidän vauvalla on iso pää). Jos olisi jokin keino, millä mekon saisin korjattua, tekisin sen. Mutta niin taitava en ole, että tämä mekko minun käsissäni korjaantuisi. Sukulaisten ja ystävien kastemekkoja voisi tietysti pyytää lainaan ja V koitti minulle sanoa, että "Se lapsi on siinä vaatteessa maksimissaankin kaksi tuntia elämästään", mutta ristiäisissä jos missä minusta vanhat perinteet ovat upeita. Jotenkin omassa mielessäni lainamekko tai edes kaupasta ostettu uusi mekko ei tuntunut minusta vaihtoehdolta vanhan sukukalleuden rinnalla. Mutta, mutta...

En jaksa muistaa, milloin sisareni ikinä olisi asettunut vastustamaan jotain ideaa, jonka esitän suhteellisen vakavalla naamalla. ;) Mutta kun ehdotin tiistaina, että mitä jos tekisin kastemekon itse, hän näytti niin moniselitteiseltä, että tulkitsin hänen olevan tälläistä viimetipan projektia vastaan :) Sisareni taisi todeta jotain siihen malliin, että hän ei sitten ainakaan suostu kuuntelemaan mitään ähinää, jos se mekko ei valmistukaan hyvässä järjestyksessä. Tässä kun on nyt vähän muutakin vielä kesken. ;) Ja minä lupasin nöyrästi anellen, että voimme pyytää tuttavien kastemekkoa lainaan jo etukäteen; jos en saakaan mekkoa valmiiksi voimme vielä ristiäispäivän aamuna kilauttaa kaverille. Mutta jotenkin en nyt saa rauhaa, jos en edes yritä.

Mekon voi pukea alusmekolla tai ilman. Nauhoja saisi toisetkin parit miehustaan jos haluaa.

Ja niinpä sitten ostin Eurokankaasta valkoista pellavaa ja ruusuin kirjailtua pitsiä. Ja kun kaikki muut paitsi minä ja pikku-I vielä lauantaiaamuna nukkuivat kaivoin vanhan mekon esiin ja piirsin sen miehustasta kaavan. Helman leveyden sekä mitan arvioin kohdalleen KELAn vauvamakuupussin avulla. Näillä konstein suunnittelin kastemekon kun muuton jäljiltä käsityölehdet olivat vielä "jossain" ;) Halusin pitää mekon yksinkertaisena ja nopeana tehdä, joten jätin hihat tekemättä ja tein sen sijaan pari muotolaskosta sekä etu- että takakappaleelle. Muotolaskoksiin piilotin sisään pienet kanttinauhalenkit, joihin silkkinauhat voi kiinnittää. Jos mekkoa joku joskus halua lainata, nauhat voi vaihtaa. Tuumasin, että alushameen teen erillisenä - jos aika loppuu kesken, voi mekkoa käyttää täysin ilman sitäkin. Mutta niin se vaan lopulta meni, että mekko alushameineen valmistui sunnuntaiaamuna. Kolmisen tuntia ennen ristiäisten alkua ompelin viimeisen sauman ja pyysin mimmua kiinnittämään napit. Minulla kun oli kaksi täytekakkua vielä koristamatta. :)

Äidin rakkaudenosoitukset tulivat monissa muodoissa...

Ristiäisten juhlapöydässä näkyy myös äitini ja M:n kädenjälki; äiti teki kuivakakut ja pikkuleivät sekä salaisella reseptillään pitsikakun. M pyöräytti meille maistuvat välimerelliset lihapullat ja koosti lopulta valmiiksi preparoidut salaatit juhlapäivän aamuna puolestani kun minä sinkoilin kynttilöiden, juhlan päähenkilön esintymisasun ja silkkinauhojen perässä... :) Se, mikä jäi tekemättä alunperin suunnitellusta menusta olivat ne herkkutatti-provolonetäytteiset briossit, joita olen tehnyt aiemminkin. Totesin V:lle lauantaina yöllä, että taitoa on myös ymmärtää mihin ei vaan pystytä ja vaikkei se kuulu vahvuuksiini, luovuttaa mahdottoman edessä. Enkä usko, että kukaan lopulta niitä briosseja älysi kaivata, kun oli karjalanpiirakoitakin. Joka tapauksessa meille tuli kaksi kattausta joissa tarjolla oli kutakuinkin seuraavaa:

Ristiäispöydän suolaiset

Grillatuilla vihanneksilla ja karpaloilla maustettu cous-coussalaatti
Cantaloupe-melonilla ja pinjansiemenillä maustettu vihreä salaatti
Sahramilla ja kanelilla maustetut puolikuivat tomaatit
cocktailpiirakoita ja savulohitahnaa
Sisäfilettä Nigel Slaterin tyyliin
välimerellisiä, sitruunalla maustettuja lihapullia
mätimoussekakkua

Kahvipöydän antimet
Suklaa-pekaani-banaanikakkua Drambuie -liköörillä maustettuna
Herukkainen tiramisurahkatäytekakku
Pitsikakku (sorry, ei ohjetta jaossa) :)

Amerikkalainen maustekakku
Kentuckylainen kakku
Särkyneiden sydänten kakku (suklaakakku)
perinteisiä pursotinleipiä
herrasväenleipiä vaaleansinisillä nonparelleilla

Kaikkiin ruokiin en siis kykene antamaan teille ohjeita, kun hässäkkää oli niin paljon. Mutta kysykää vaikka niistä ruuista jotka erityisesti kiinnostavat niin katson saanko muisteltua seuraavaan postaukseen tarkemmin miten se taas menikään - ainakin idean tasolla. Kakuista ajattelin sanoa pari sanaa ja kalatahnan ohjetta on kyselty - joten jos äiti sen antaa, laitan siitä oman juttunsa - se oli herkkua.

Mitään turhan fiiniä kattausta ei edes yritetty tehdä; kahvit tarjottiin muumimukeista ja ruokalautasiksi laitettiin omat ja lainatut. :) Sen verran kuitenkin investoin, että ostin nyt vihdoin viimein meille kakkulautaset. Päädyin lopulta Iittalan kastehelmiin - koska en kivampiakaan löytänyt. Vaikka ne ovat ehkä hieman liian paksuja siihen nähden mitä etsin, niissä on silti paljon hyvää. Lisäksi ne olivat vielä plussakorttitarjouksessa Citymarketissa joten ostin sitten niitä sekä vaaleansinisinä että omenanvihreinä. Jälkikäteen mietin, että lautasten nimikin oli näihin juhliin lopulta aika osuva ;) Ja ehkä se on sitten niin, että vastoinkäymisten summa on vakio; nyt vastoinkäymiset vaan tulivat ennen juhlia joten itse juhlapäivänä kaikki meni kuin elokuvissa.

Vielä kun sunnuntaille sattui niin kaunis syksyinen auringonpaiste, syysluonto hehkui ikkunoiden takana upeissa ensimmäisissä ruskan sävyissä. Ihan uskomattoman ponnistelun päätteeksi saimme kotoisat ja mukavat juhlat. Ketään ei tuntunut haittaavan vaikka lattialistoja puttui ja keittiössä oli kummallinen liesiviritys ;) Ennenkaikkea, lapsi sai nimen. :)

First light - eli toivonpilkahduksista kohti juhlaa

2011-09-26T22:30:00.005+03:00

Juuri kun kaikki näyttää synkimmältä pelastus saapuu usein yllättävässä muodossa. Viime viikko oli aika uskomattoman hektinen, mutta kaikista vastoinkäymisistä ja takaiskuista huolimatta meille tuli lopulta hienot juhlat. Mutta palataan hieman taaksepäin ja aloitetaan tarina siitä, miten kävi meidän keittiöllemme.

Aloin jo uskoa, että Mr. Beebsin juhlissa tarjotaan vain juustokakkuja ja tiskien kanssa juostaan kellariin ees-taas, kun pelastus keittiörintamalle saapui. Aivan varoittamatta pihaamme parkkeerasi paku, josta paikalle pölähtivät Ykköskeittiöiden päällystökaarti; itse toimitusjohtaja sekä ilmeisesti tehtaan päällikkö työhaalareissaan mukanaan toiselta työmaalta varastettu pääpuuseppä. "Tämä tehdään nyt kuntoon" oli aamunavaus, jota olin odottanut matkan varrella useampaan kertaan. Eikä siinä paljoa muuta puheltu koko aamupäivän aikana - niin tiiviisti työtä tehtiin. Lopulta, päivän uutteran aherruksen jälkeen meillä oli viittä vaille valmis keittiö. Valokonsoleita, välitilakiviä ja varsinainen hana jäi puuttumaan, mutta keittiö alkoi vihdoin olla toimintakunnossa.

"Mahtava rutistus", sanoin tehtaan päällikölle, kun he pakkasivat kamojaan päivän päätteeksi ja jatkoin: "arvostan todella, että otitte tämän nyt asiaksenne. Saadaan lapsen juhlatkin pidettyä."

Kun keskiviikkoaamu valkeni, keittiö oli täyttämistä vaille valmiina. :)

Kaikkea ei tosiaan saatu vieläkään lopulliseen kuosiinsa (välitilakivet puutuvat, hana on väärä ja tiskaristakin näyttää puuttuvan osia, eikä V:n erikseen tilaama liesikään ole vielä täällä), mutta tiistain jälkeen meillä oli toimintakuntoinen keittiö. Vielä kun V haki IKEAsta halvimman löytämänsä rungon vanhalle, kellarista kaivetulle liedelle ja uunille saimme asennettua uunin ja keittotason käyttökelpoisen installaatioon. Luvassa olisi siis vihdoin kotiruokaa ja viikonloppuna mahdollisesti jopa täytekakkuja pikkumiehemme juhliin:)

Koko keskiviikon me purimme muuttolaatikoita ja järjestimme tavaroita keittiöön. Torstaiaamun valjetessa kaikki näytti vaihteeksi lähes valoisalta. Olin tilannut Sivinalta remontin jälkeisen siivouksen torstai-illalle neljästä alkaen, kun remonttimiehet lähtevät. Ajatus oli, että saamme Mimmun kanssa ahkerasti puurtaen asunnon siivouskuntoon Sivinaa varten. Poistamme remonttipahveja sitä mukaa kun remppamiehet antavat luvan ja keräämme tai puramme muuttokamaa niin, että täällä pääsee siivoamaan. Sitten perjantaina "söpsötämme" siivotun asunnon siinä määrin kuin se on mahdollista ja lauantaina kokkaamme juhlaruuat. Instant party coming right up! Tai sitten ei.

Kun asiat alkavat mennä pieleen, ne valitettavan usein vaan jatkavat samaa rataa. Kun olin sopinut Sivinan kanssa siivouksesta, vastaava työnjohtaja kysyi minulta kuinka paha kaaos paikalla on; onko siellä remonttitelineitä ja rakennusjätettäkin vielä? Minä sanoin ettei tilanne ole minusta katastrofi - telineitä ja materiaaleja ei ole - tai ainakin ne saadaan siivotuksi alta pois niihin huoneisiin jotka eivät vielä valmistu juhliksi. Lupasin myös, että poistamme pahvit ennen heidän tuloaan. Kuvittelin, että kun siivottavana on paljon raivattua tilaa homma käy kuin luomisen työn usein oletetaan tapahtuneen. Tässä tapahtui selvästi jonkin sortin kommunikaatiovirhe, sillä kun Sivina sitten saapui torstaina neljältä ja me väsyneinä mutta onnellisina toivotimme heidät tervetulleeksi raivattuun kohteeseen he totesivat paikan yksinkertaisesti olevan liian pölyinen ja likainen 3 hengen siivottavaksi työhön varatussa ajassa ja lähtivät pois.

Itku ei ollut kaukana niin minulta kuin sisareltanikaan, luulen. Mutta sitten iski pohojalaanen sisu pintaan ja tuumasimme Mimmun kanssa, että ei auta nyyhkintä markkinoilla. Jos ei kotona ole muuta opittu, niin ainakin se, että työhön tarttumalla ne asiat selviävät. Pannaan sauna päälle ja kääritään hihat. Kyllä tästä selvitään kun vaan siivotaan, eikä jäädä ihmettelemään. Niinpä asensin mr. Beebsin slingiin, Mimmu otti käteensä teollisuusimurin ja minä lattianpesumopin. Miehet pyydettiin myös auttamaan imuroinnissa. Ja niin me sitten imuroimme, tomutimme, pesimme ja puunasimme koko asunnon lattiasta kattoon vielä samana iltana. Ja kun koko urakka oli suoritettu totesimme saunassa, ettei se lopulta ollut edes niin paha rasti. Itse asiassa päivällä tehty raivaus oli ollut paljon raskaampaa ja inhottavampaa työtä. Mutta olihan tuo kieltämättä vähän sellainen koko projektin antikliimaksihetki tämän muutto- ja remppakatastrofin keskellä.

Ja perjantaina oli helppoa hengittää... :)

Siivoamisella oli ihan uskomattoman hyvä vaikutus yleiseen mielialaan. Seuraavana aamuna oli paljon helpompi hengittää noin kuvainnollisesti ja ihan konkreettisestikin, kun kaikki pöly oli poissa. Oli palkitsevaa kun uusi koti alkoi vähitellen näyttää ihmisasunnolta :) Minä olin niin tyytyväinen kun pääsin syysauringossa kylpevään keittiööni leipomaan kakkupohjia - ihan uunissa :)

Mutta sen, millaisia pohjia niistä sitten oikein tuli ja muita juhlafiilistelyjä taidan säästää seuraavaan juttuun - toivottavasti huomiselle sillä nyt kutsuu uni:) Sen verran kuitenkin paljastettakoon, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saimme aikaan ihanan kotoisat perhejuhlat.

Kaaos keittiössä eli vähemmän putkeen mennyt keittiöremontti

2011-09-17T12:19:00.002+03:00

"Tässä olisi nyt sitten kaikki mitä voin tehdä. Kokosin kaikki palautukseen menevät tavarat eteiseen ja ensi viikolla en voi enää sitten tulla tänne kun toinen remontti alkaa." "...Lähettävät jonkun sitten tehtaalta kokoamaan loppuun. Ei tällä tavalla pieleen menneitä remontteja näe kuin ehkä yhden sadasta, jos sitäkään. On kyllä tullut aivan harvinaisen paljon vikoja." Ja sitten keittiön asentaja lähti. Minä jäin Sätky sylissäni seisomaan eteiseen ja katsoimme sisareni kanssa vähän toivottomina toisiimme. Ristiäisiin on viikko ja meillä ei ole keittiössä edes kaikkia kaapin runkoja vesipisteestä, viemäröinnistä, tiskarista ja liedestä puhumattakaan. Ja lainassa olevat muuttolaatikotkin pitäisi tyhjentää jonnekin.

Näkymää meidän eteisessä, tämä koko läjä runkoja ja laitteita lähti perjantaiaamuna palautuksena.

Eteisessä seisoo jälleen yksi valtava läjä keittiökaappien osia, mekanismeja, runkoja ja laitteita, jotka ovat lähdössä palautuksena tehtaalle. En ole edes laskenut monesko kerta tämä on, mutta keittiötä on toimitettu ainakin yli 10 kertaa. Eipä siinä mitään - Ykköskeittiöltä ovat kyllä auliisti korjanneet aina kaiken, mistä on raportoitu mutta kun keittiön piti olla valmis alunperin elokuun ekalla viikolla ja nyt on syyskuun puoliväli niin alkaahan se elefantin pinnakin kiristyä.

Välillä keittiö näkyy... paitsi että meille ei pitänyt tulla tiskikaappia ja mikrokaappi on liian leveä.

"Se, että lattiassa on aaltopahvia on tietysti positiivinen indikaatio siitä, että pahvin alla on jotain valmista, mitä pitää suojella", sanoin V:lle eilen illalla ja jatkoin: "mutta kyllä se silti on vähän ankeaa." Koko remontti on poskettoman paljon myöhässä ja me muutimme alle 2kk vauvan kanssa keskelle remppaa noin viikko sitten. Jos olisi taipuvainen ahdistumaan kaaoksesta niin tässä olisi kyllä eväitä. Onneksi en ole ;)

Tilanne ei siis ole toivoton, kyllä tästä vielä koti saadaan. Ainakin alakerta lienee suurimmalta osin valmis kun ristiäiset koittavat, mutta suuri kysymys on edelleen valmistuuko keittiö missään määrin yleisesti hyväksyttyyn toimintakuntoon ennen ensi viikonloppua.

Kaikki alkoi jo kesällä ennenkun keittiötoimitukset edes alkoivat. Runkoja ei voitukaan toimittaa etukäteen silloin kun piti ja kaikki osat tulisivat vasta lomien jälkeen yhdessä kuormassa. No hyvä, meillä on aikataulussä varaa viikon parin viivästykselle ihan hyvin. Ei vielä panikoida.

Sitten meille soiteltiin, että mikro ei sovikkaan sille varattuun tilaan, valkoinen, ohut kivitaso jonka olimme ostaneet ei käykään yhteen meille myydyn alta kiinnitettävän silgranit- altaan kanssa ja merkkejä ja malleja joudutaan vaihtelemaan. Tason vaihto harmitti, mutta vaihtoehto ei nyt ollut lopulta niin paljon huonompi. Tämä kaikki oli kuitenkin vielä pientä - pari keittiöremppaa nähneenä tiesin, että ainahan jotain viivästystä ja säätöä tulee.

Mutta sitten kun keittiö toimitettiin, asentaja totesi ettei se olekaan sellainen kuin piti. Osia puuttui ja rungot olivat osittain vääriä. Alkoi täydennystoimitus, palautus- ja vaihtorumba joka jatkuu yhä sillä lopputuloksella, että meillä ei ole vieläkään keittiötä ja olen aika varma, etten tarvitse Mac Ruokaa piiiiitkään aikaan tämän rupeaman jälkeen.

Viimeisimpänä käänteenä se rakkaudella valitsemani tiskari ei nyt kuulemma mahdukaan sormilistoilla varustettujen ovien kanssa samaan keittiöön. Ei, vaikka tasokorkeus valittiin sen takia korkeammaksi ja lieteen tilattiin korotuspalatkin. Saapa nähdä saadaanko keittiöön mahtumaan minkään sortin XL-tiskaria ylipäätään. Homman selvitys on kesken. Todellakin toivon, ettei se muodostu ylitsepääsemättömäksi. Lähtiessään asentaja totesi vielä, että le mans - mekanismi oli väärän kätinen, siksi sitäkään ei vielä ole.

Kun keittiön asennusta alunperin mietittiin urakoitsija ehdotti, että hänen miehensä voisivat koota keittiön, jotta se rytmittyisi oikein muun remontin tekemisen kanssa. Ensimmäisten vastoinkäymisten ilmetessä hommaan kuitenkin hälytettiin keittiöfirmojen paljon käyttämä ammatilainen, kun urakoitsija totesi, että muuten homma menee liian riskaabeliksi. Jos mukana on vääriäkin osia riskinä on, että asennetaan jotain väärin vahingossa.

Ja sitten keittiö taas ei näy. Ilman tuota tuttipullojen desinfiointilaitetta olisin ollut todella pulassa.

Tehtaalla "päivän hommaksi" arvioitu työ on venynyt viikkokausien projektiksi ja vaikka asennusta on ollut tekemässä ammattilainen on kyllä tullut mieleen, että ensi kerralla asennus tilataan vaan suoraan tehtaalta. Kun asiat alkavat mennä pieleen se on ikävää sekä meille että kiinteän tarjouksen työstä jättäneelle asentajalle joka yrittää parhaansa, muttei voi mitään tilanteelle. Ja kun keittiöasennuksessa kaikki riippuu kaikesta, kun osia puuttuu sitäkään ei voida tehdä valmiiksi, mihin olisi olemassa oikeat osat. Urakoitsijakin totesi, ettei ole koskaan nähnyt tälläistä ykköskeittiöiltä; niin monta runkoa on mennyt vaihtoon, ovet ovat väärän värisiä, mekanismit muuta kuin piti ja koko ajan tulee yllätyksiä. Kysyin asentajalta onko keittiössä yhtään kaappia, jossa ei olisi ollut vikaa; Hän mietti hetken, sanoi että: "apteekkikaappi taisi asentua ilman... ei kun ei." Siinäkin oli vääränlaisia osia mukana.

Toissapäivänä V teki löydön kellarista. Vanhan keittiön tiskari! En muista, koska olisin viimeksi niin ilahtunut käytetystä kodinkoneesta. Se asennettiin kellarin kuraeteisen hanaan ja lattiakaivoon. Nyt voidaan sentään syödä oikeista astioista vaihteeksi :) Samoin kellariin on kytketty jo reipas viikko sitten vanha jääkaappi. Kun uusikin jääkaappi saatiin toimintaan viime viikolla Mimmu ehdotti että ristiäisissä tarjottaisiin juustokakkuja! Kieltämättä alan taipua vähitellen samaan ajatukseen.

Rotinoita...

2011-09-01T17:03:00.004+03:00

Tästä tulee ihan lyhyt juttu, enkä pääse edes itse ottamaan tästä kunniaa sillä oheisen kuvan kaakku oli ystäväni M:n käsialaa. Se oli kuitenkin niin erinomaista, että tässä vaiheessa älysin sanoa V:lle että ota nyt siitä kuva, koska siträ pitää kehua blogissa! ;) Herkku toimitettiin meille ns. "rotinoina", kun M ja J tulivat vauvaa katsomaan. Koko termi oli minulle pohojalaasena uusi - meillä kun on "pirttilahjoja" siellä lakeuksilla, mutta idea kakun tai ruuan tuomisesta vauvataloon on ihan hyvä - ainakin jos niitä kakkuja ei tule esimerkiksi kahtakymmentä ;) Ja tätä kakkua kelpasi tarjota - sisällä taikinassa on kotimaisia maatiaismustikoita ja päällä koristeena meheviä pensasmustikoita.

M vinkkasi että kakku on tehty on BBC foodin mustikkakakkun ohjeella, joten oikeastaan tästä jutusta tuli nyt linkkivinkki. Ihan todella hyvä torttu. Ja jos suomenkielistä ohjetta kaipaatte, niin M vinkkasi että pirkan helppo mustikakakku on suomalaistettu ja yksinkertaistettu versio käytännössä samasta ohjeesta. Joten ei muutakun leipomaan. :)

Tattien surma - pastakastiketta, eli mihin hukata kahmalokaupalla sekalaisia tatteja

2011-08-30T15:03:00.001+03:00

Don Corleonen ruokalistan vieressä luki, että huolella ja rakkaudella tehty kastike tekee hyvän pastan. Pikku kehuna tälle ravitsemusliikkeelle siis sanottakoon, että syömiemme pasta-annosten jälkeen olin valmis uskomaan melkein mitä vaan neuvoja, joita kyseisen kuppilan kokki halusi asiakkailleen jakaa. Erinomaista, kertakikkiaan.

Ja edellisen ajatuksen hengessä, tämä viime viikonlopun rakkaudella kerätystä sienisadosta improvisoitu pastakastike onnistui täysin yli odotusten. Pata on sillä tavalla näppärä, että siihen voi hukata kaikki ne ylimääräiset voitatit, lehmäntatit, kangastatit ja jopa nummitatit joita koppaan sienireissulla eksyy. Koska pataa haudutellaan pitkään ja hartaasti, sen voi unohtaa uuniin saunomisen ajaksi ja kun tekee ison annoksen, siitä riittää beebiksen kanssa puuhavalle äidille lounaaksi vielä myöhemminkin useamman kerran.

Minulla oli siis mökillä pienen sienireisumme tuloksena aikamoinen kasa kaikkia sekalaisia tatteja. Tuumasin, että viime vuoden tattisadosta on kuivattuna edelleen kaapissa niin suuri määrä, että ei haittaa vaikken kuivattaisi yhtäkään tattia koko syksynä. Niinpä ruskistin jauhelihan ja pekonin kanssa kaikki sekalaiset tatit pataan, kaadoin sinne omenaolutta ja kasan dukkahia. Mukaan mahtui myös Heinän puutarhan vahvuusluokan 5 keltainen chili (olisikohan tuo paketti ollut samanlainen medina, star flame ja orange flame - yhdistelmä kuin viime vuonna ostamani? Etiketti ei valitettavasti kerro) ja nakkasin perään vielä vähän yrttejä penkistä. Vähän pelkäsin mitä tästä tulee, kun Mr Beebs päätti olla vatsavaivainen ja/tai läheisyyshaluinen niin, että tästä tuli tämmönen yhteiskokkaus.

Meet mr Beebs eli pienenpieni apukokkini Sätky uudessa suosikkipaikassaan Slingissä.

Ja että harhautuisin oikein kauas alkuperäisestä aiheesta kehuttakoon, että V:n minulle at-lastenturvasta hankkima bum baumel sling - kantoliina on ihan ykköshyvä kokkaavalle (ja tässä koneella nyt beebsin kanssa bloggaavalle) emo-olennolle.

Alkuperäisestä kuvasta tuliu aika kauhea, mutta ruoka oli hyvää! ;)

Mutta takaisin siihen sienipataan; en ollut ruokaa tehdessäni lainkaan varma kuinka kaikki nuo tatit reagoivat pitkään haudutteluun. Pelkäsin, että ne hajoavat padassa kummalliseksi liejuksi ja/tai mausta voi tulla liian raskas ja tunkkainen. Toivoin kuitenkin, että niin ei käy, vaan että kastikkeesta tulisiirtonaista ja samalla tavalla aromaattista, kuin voi-valkoviini tattipastasta. Tietysti jauhelihan vuoksi täyteläisempää, ruokaisampaa ja vivahteikkaampaa. Joko tästä tulee tosi hyvää tai täysi mahalasku, pähkäilin ja suljin uunin luukun.

Kun sitten hinauduimme saunalta melkoisen nälkäisinä kohti illallista ja vähän pelonsekaisin tuntein maistoin kokkaustani saatoin huokaista helpotuksesta. Kastike palkitsi olemalla rakenteeltaan juuri sellainen kuin toivoin; melko vähän kirkasta ja voista nestettä, kastike on irtonaista ja hyvää. Mistään tunkkaisuudesta ei ollut tietoakaan. Kastikkeesta tuli upean syksyistä ja melkein riistaisen makuista, vaikkei koko ruoka ole riistaa nähnytkään. Vaikka tatteja silputaan pataan PALJON, ne eivät maistu jyräävän "sienekkäälle" vaan maut ovat pehmenneet upeiksi ja kehittäneet kasapäin umamia. Yrtit tuovat ruokaan raikkautta ja pastan kanssa tarjoiltuna kastike uhkuu sellaista italian maaseudun rustiikkista maalaiskeittiötä. Myös dukkahin pähkinäiset maut käyvät tähän kuin nenä päähän, eikä jeera maistu mitenkään läpi.

Jos jääkaapissa nyt ei satu olemaan mitään omenaolutta niin käytä ruokaan tavallista olutta ja omenamehua. Vaihtoehtoisesti tähän voi kipata olutpullon ja siideripurkin jämät. Ei se niin tarkkaa ole :) Sitten vaan haudutellaan, kunnes keittiö on täyttynyt upeilla riistaisilla ja syvillä tuoksuilla, keitetään pasta ja nautiskellaan yrteillä ja parmesanilla koristettuna... Ja ihan parasta on, että kun kastike on valmis, sen voi lämmittää nopeasti 10 minuutissa kiehehtavan pastan kaveriksi jos illallisen aiottu aikataulu sattuisi jostain syystä muuttumaan :)

Mökillä keitin tämän kanssa pennepastaa, mutta melkein tuo lounaaksi kieheuttamani pappardelle sopii vieläkin paremmin tälläisen irtonaisen jauhelihakastikkeen kanssa.

Pekonit, tatit ja jauheliha paistetaan kaikki pataan erilaisissa yhteiserissä.

Tattien surma - pastakastike (n. 4 isoa annosta, ehkä n. 6 sivellisempää)

n.400g jauhelihaa (naudan)
1 sipuli
1 pkt pekonia
kasa sekalaisia tatteja (ainakin 1-1,5 l)
0,5 l omenaolutta
3 latvusta salviaa
40g voita
1 keltainen chili (vahvuusluokka 5)
2 kynttä valkosipulia
4 tl Nomu chili passion dukkahia (tai itse tehtyä dukkahia ja chiliä)
reilu 0,5 dl sitruunatimjamia silppuna
mustaa pippuria
suolaa

Sulata pannulla iso kimpale voita ja kun kiehuminen hellittää, viskaa sekaan salvian lehtiä. Kun salvia on rapeutunut hetken, lisää osa pilkottuja tatteja ja paista niihin vähän väriä voissa. Kaada paistetut sienet pataan ja paista kaikki sienet ja ruskista jauheliha ja pekoni samalla tavalla. Minä paistoin kaikki sienet, jauhelihan ja pilkotun pekonin dukkahin kanssa muutamassa erässä. Pääasia, että kaikki aineet saavat vähän väriä ja mausteet kypsyvät pannulla rasvassa, jolloin niistä irtoaa upeasti makua.

Kuullota sipuli mukaan pataan, murskaa valkosipulin kynnet pataan ja lisää kokonainen chili (voit poistaa palon lopuksi kypsästä ruuasta).

Kaada pataan olut ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita pata uuniin n. 170-180 asteeseen ja anna hautua hiljalleen kaksi-kolme tuntia. Tarkasta nesteen määrä puolessa välissä ja lisää tarvittaessa hieman olutta. lisää valmiiseen pataan sitruunatimjami.

Tarjoa keitetyn pastan kanssa, koristele sitruunatimjamin lehdillä, parmesanraasteella ja halutessa paahdetuilla pinjansiemenillä. Nauti hyvän punaviinin kanssa.

Kantarelleja poutapilvissä - eli suolaisia brunssilettuja

2011-08-29T11:22:00.001+03:00

Viikonloppuna pääsin vihdoin viimein villiintymään luontoon. Toisin sanoen pääsin bongaamaan sieniä mökin ympäristöön;) Mieli on tehnyt metsään jo parisen viikkoa, mutta ei ole oikein ollut aikaa, eikä noin pientä beebsiä viitsi viedä hyttyssyötiksi minnekään kovin kauas kotoa. Mutta mökillä sieniä onneksi kasvaa joka puolella joten tällä sieniretkellä sohvan nurkka ja vaipanvaihtopiste ei ole milloinkaan turhan kaukana. Eipä sitten muuta kuin mr Beebs V:lle kantoon rintareppuun ja päästetään Nelle irti koreineen. ;)

Pikkuriikkiset kantarellit ovat ihan omiaan tähän taikinaan...

Löysin aikamoisen kasan kantarelleja, joitain ihanaisia herkkutatteja ja hurjan kasan sekalaisia muita tatteja; lehmäntatteja, kangastatteja ja voitatteja. Herkkutatit jäivät vielä odottamaan jääkaappiin jotain innovaatiota, mutta muista tateista tein ihan älyttömän hyvää pastaa. Varmaan postaan siitä raporttia myöhemmin - silläkin uhalla, että kuvasta ei tullut kaksinen. Mutta kantarelleista syntyi sekä piirakkaa että nameja aamiaislettuja, joista jälkimmäiset olivat ihan erityisesti mainitsemisen arvoisia. :)

Kun Mr. Beebs tyytyväisenä (eli kylläisenä) nukuskeli isänsä vieressä, sain idean, että eilisestä piirakasta yli jääneistä pienistä kantarelleista voisi kokeilla tehdä jotain vähän raikkaampaa vaiheen vuoksi. Minä ihan pidän kantarelleista, mutta kun ne aina paistetaan voissa ja kermassa, hukutetaan juustoon ja tarjoillaan muropohjassa, ne alkavat tuntua tunkkaisiltaennen pitkää. Siinä keittiössä pieniä sieniä zoomaillessani aloin miettiä voisiko niitä tarjota jotenkin muuten - vaikka brunssilla.

Kun Beebs vaati huomiota, V joutui putsauspuuhiin....

Ja nälkäinen mieli teki työstöä: kuohkeita, paksuja kantarellipannareita, pekonia ja jotain raikasta kastiketta sitomaan herkut toisiinsa ...tai vaikka keltuainen juoksevaksi jätetty uppomuna... Hmm. Ehkä jokin yrttinen ihana jogurtti tänään... Jos pannareihin saisi vielä raikkautta vaikka rahkasta niin sehän voisi toimia.

Ja tuumailusta toimeen. Kaivoin netistä Katriinan jo aikaisemmin hyväksi havaitseman kuohkean pannarisereptin josta tein tattarilettuja joskus viime kesänä. Sama idea valkuaisvaahdosta kuohkeuttamassa käy varmasti myös rahkalettuihin ynnäilin. Ja toden totta. Hyvää ja kuohkeaa tuli taas. Letut muistuttivat poutapilviä ja pikkuiset kantarellit antoivat letuille makua olematta yhtään rasvaisen tunkkaisia. Kertakaikkisen onnistunut tuunaus! Kastikkeeksi teinb minttuista valkosipulijogurttia ja ripottelin päälle sitruunatimjamia. Lisäksi vielä tuoretta kahvia ja hyvää tuoremehua ja aamu on pelastettu.

Sellainen paistovinkki muuten vielä, että lettuset kannattaa paistaa pikkulettupannulla suht hitaasti, jotta valkuainen ehtii jähmettyä sisältäkin kunnolla. Valmiit letut voi myös laittaa uuniin pysymään lämpimänä sillä aikaa kun paistaa seuraavaa erää.

Kuohkeat kantarelliletut (riittää n. neljälle)

1 prk 225 g maitorahkaa
4 munaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna)
1 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl suolaa
n 3dl pieniä kantarelleja/kantarellisilppua
2-3 rkl silputtua rakuunaa ja/tai sitruunatimjamia
paistamiseen voita

Lisäksi
paistettua pekonia ja yrttijogurttia ja koristeluun sitruunatimjamia

Yrttijogurttiin tarvitset maustamatonta kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia n. 2,5 dl, lorauksen hyvää oliiviöljyä, 1 valkosipulikynnen murskana sekä tukun silputtuja mintunlehtiä. Kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja nostetaan jääkaappiin kunnes saat letut paistettua.

Sekoita yhdessä kulhossa keskenään maito, keltuaiset, rahka ja vatkaa valkuaiset toisessa kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita rahkaseokseen kantarellit, yrtit ja jauho-leivonjauheseos.

Lopuksi kääntele varovasti taikinaan valkuaisvaahto. Paista letuiksi pikkulettupannulla n. miedohkolla keskilämmöllä.

Jeeralla ryyditettyä lammasta padassa - osastosta helppoa ja simppeliä

2011-08-24T13:11:00.006+03:00

Viimeiset viikot olen siis lähinnä pyörittänyt yhden asiakkaan maitobaaria :) Vaikka "latte" on päivän sana, meidän muidenkin on pitänyt syödä. Kuluneet viikot ovat olleet valmiiden grillauskastikkeiden, valmiiden Santa Marian maustemyllyjen sekä myslin ja jogurtin voittokulkua. Mutkissa on oiottu ihan urakalla, kun aktiiviseen ruuanvalmistukseen on parhaassakin tapauksessa aikaa jotain puolesta tunnista tuntiin, voimavarat vaihtelevat suoraan verrannollisesti yöunen määrään ja ruoka pitäisi saada myös syödyksi jossain välissä :)

Yksi hyvä vinkki perheenlisystä noutamaan lähtevälle minulla olisi jaettavaksi. En enää jaksa muistaa mistä luin, että on ihan hyvä idea tehdä muutama ruoka pakastimeen ennen "laitokselle" lähtöä, mutta todistan ja allekirjoitan; se on tosi hyvä idea :)

Siinä viime metreillä alkoivat ainakin itsellä voimat kieltämättä olla melko loppu, että mitään kovin suurisuuntaista pakastusoperaatiota on turhaa kuvitella tekevänsä ihan viimeisillä viikoilla. Mutta kaikesta huolimatta onnistuin kuitenkin tekemään pakkaseen kolme keskikokoista vuokaa lasagnea. Homma onnistui, kun tein niitä erillään kaikesta perheen ruokailusta; taisimme syödä jotain V:n grillissä valmistamaa - jotta sain tehdä lasagnet ihan niin hitaasti ja rauhassa kun tahdoin. Käytin niihin kaikki vanhat juustot, aurinkokuivattujen tomaattien ja säilöttyjen oliivien purkin loput sekä siistin yrttiruukkuja ulkosalta. Lopputulos oli todella, todella palkitseva kun sitä lämmiteltiin viikon sairaalaruokailujen jälkeen kotosalla. Vaikka; todettakoon nyt tässä että ainakin Jorvissa sairaalaruoka oli mainettaan parempaa.

Suosittelen silti jonkin helposti uunitettavan ja mieltä lämmittävän kotiherkun tekemistä valmiiksi pakastimeen. Ensimmäisen parin viikon aikana synnytyksestä jokainen ylimääräinen kuvio on ponnistus. Vaikka noutoruokakin on vaihtoehto, kotoa noutoruuan hakuun lähteminen on sekin turha ponnistus ja on ihan järjettömän kätevää, että pakkasessa on ruokaa, jonka voi vaan lämmittää.

Sen parinm ensimmäisen viikon jälkeen olo kohentui kyllä jo selvästi. Vähitellen sain sätkyn parkkiin V:n masun päälle syöttöjen ja kuivitteluiden välissä n. puoleksi tuntia ja aloin hinautua kohti keittiötä toiveikas pilke silmäkulmassani. Lähinnä tein tietsysti helppoja ruokia, kuten lämmintä tomaatti-fetasalaattia ja preparoin sitä V:n vastuulle pääosin kolahtavaa grilliruokaa, mutta innostuinpa yhtenä aamuna tekemään salvia-pancettaleipää ja lounaiden kanssakin olen välillä kunnostautunut ja tehnyt mm. Välimäen kurpitsakeittoa ja kesäkurpitsa-fetalettuja.

Ja sitten tietysti on tehty pitkään hauduteltavia uuniruokia, jotka syntyvät lähes nollavaivalla, kunhan ei ole kiire uunitusaikojen suhteen. Näin pikkuvauvan kanssa tuollaiset ruuat ovat helppoja; kun ruoka hautuu pitkään, ei ole niin puolesta tunnista kiinni, koska se syödään. Uunin voi vaan napata pois päältä ja syödä sitten kun vaavi on ladattu, varmistettu ja taju kankaalla ;)

Mutta se uuniin preparointi ei saa viedä kauan. V nappasi kaupasta tosiaan Santa Marian maustemyllyjä, kun niitä oli 3 kympillä - tarjouksessa. Se jeeralla ryyditetty cumin pepper - mylly on kyllä ollut ahkerassa käytössä meillä; sillä saa kivasti eloa melkein ruokaan kuin ruokaan - mukaan lukien muuannes lammaspata, joka syntyi pikaisesti jämistä. Alunperin ideoin ruuan tarjottavaksi "vierasvarana", kun V:n isä tuli vaimoineen katsomaan pientä ihmistä. Mutta lopulta aikataulu meni niin, että illalliselle ei ehdittykään yhdessä ja lämmitin lammaspadan sitten myöhemmin omalle porukalle. Noh, eipä kerrota heille, mistä jäivät paitsi. Semmoinenhan olisi jo melkein julmaa, eikös? ;)

Ihan tarkkoja aineita ei tullut ylös, mutta tämän voi hyvin tehdä vähän sinnepäin, eikä haittaa mitään. Alla muistelua siitä, mitä pataan meni. Jäin miettimään tuliko siihen myös punasipulia vai ei, muistaakseni ei - muttei se ainakaan haittaa mitään :) Yrtteinä käytin kukkapenkistä löytynyttä rucolaa ja sitruunatimjamia. Olennaista on, että ruoka vaan ehtii hautua pitkään ja hartaasti.

Jeeralla ryyditettyä lammasta padassa (n. 5:lle aikuiselle)

5 lampaan potkaa
Juustokuminapippuria Santa marian myllystä joka puolelle lammasta
1 prk tomaattimurskaa
kourallinen kirsikkatomaatteja
1/2 prk chilimarinoituja valkosipulin kynsiä
hieman espeletten chilijauhetta
loraus hyvää balsamico - etikkaa
loraus lihaliemifondia ja vajaa 2 dl vettä
3-4 grillatun paprikan lohkot
n. 1,5 dl silputtua yrttiä; sitruunatimjamia ja rucolaa
hyvää oliiviöljyä
loraus juoksevaa hunajaa
mustaa pippuria
chilisuolaa (tai suolaa ja kuivattua chiliä)

Kaada chiliöljy valkosipulipurkista pataan. Rouhi juustokuminapippuria reilusti joka puolelle lampaan potkia. Ruskista potkat padassa pari kerrallaan ja lopuksi nosta kaikki ruskistetut potkat pataan. Lisää halkaistut kirsikkatomaatit, tomaattimurska, lihaliemi ja paprikalohkot.

Lisää pataan kaikki loput aineet paitsi yrtit. Hauduta uunissa n. 150 asteessa 2,5-3h kunnes lammas on ihan kypsää ja liha irtoaa luulta. Voit tarkistaa nestemäärää paistamisen aikana, mutta tarkoitus on, että neste ei missään vaiheessa täysin peitä potkia.

Lopuksi sekoita mukaan tuoreet yrtit ja loraus hyvää oliiviöljyä. Tarkista suola ja pippuri ja nauti haluamasi lisäkkeen kanssa.

Humm... C'est bon!

2011-08-21T14:23:00.002+03:00

Mikä olisikaan parempi tapa viettää vapaapäivää kuin mennä hyvien ystävien kanssa vierailemaan ranskalaiselle ruokatorille! Team Fantastique saapui ensimmäistä kertaa Helsingin lisäksi myös Tampereelle ja Seinäjoelle. Vierailin sekä Tampereella että Seinäjoella ja tässä pieni kuvakimara Tampereen Keskustorilta.

Patonki- ja leivoskojulla oli lauantai aamupäivälläkin ruuhkaa, mutta silloin ei sentään tarvinnut turvautua kyynärpäätekniikkaan. ;) Patongit ja suurin osa muistakin herkuista paistettiin paikanpäällä.

Suuri osa ruokatorin viehätyksestä syntyi paistuvien herkkujen tuoksusta ja ranskan kielisestä puheensorinasta. En ole koskaan ollut ranskassa sillä tavalla että olisin päässyt vastaavalla torilla vierailemaan, mutta oli helppo kuvitella, että tämän kaltainen tunnelma löytyisi myös sieltä.

Torin tarjontaan kuuluivat tietenkin ranskalaiset letut, eli crêpesit. Ystäväni S ja A viettivät viime syksyn Bordeauxissa vaihdossa. He kertoivat että perinteisesti letut täytettiin nutellalla ja niitä sai melkein jokaisesta kadun kulmasta.

Oli hauskaa katsella lettumyyjän puuhastelua; letut syntyivät kuin itsestään laulun ja leikin lomassa. Puolet huvista olikin juuri siinä että myyjä lauloi iloisesti ranskaksi ja rummutti paistolastalla. "Hyvä ruoka, parempi mieli." Tässä tapauksessa parempi mieli loi ehkä vieläkin paremman ruoan.

Esiliinaan somistautunut täti (oli sillä muutkin vaatteet päällä!) myi ranskalaisia säilykkeitä, esimerkiksi confit de canardia...

... ja erilaisia makkaroita ja salameja.

Torilla oli myynnissä kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä sekä karkkeja ja muhkeita toffeepaloja. Seinäjoen torilta sorruin ostamaan muutaman palan toffeeta. Parhaimmaksi osoittautui kahvi-kermatoffee, joka suorastaan suli suussa. Toffeet olivat tosi pehmeitä ja tuoreita, mmm.. =) (juu, hiilareita!)

Mutta takaisin Tampereelle. Siirryimme tyttöjen kanssa rauhallisemmalle Laukontorille saaliimme kanssa. (Surullisen) kuuluisasta patongista ei nyt tullut otettua kuvaa, mutta mukaan lähti suklaacroissant ja espanjalaisia churroja.

Herkkuja kerrakseen

Churrot ovat uppopaistettuja ja sokeroituja leivonnaisia. Keskieurooppalaiseen tapaan myös näihin tuli lisukkeeksi nutellaa... En ollut aiemmin maistanut churroja. Noh, ne olivat aika uppopaistetun makuisia. =)

Lopuksi tähän voisi todeta, että on hienoa kun tällaisia tapahtumia järjestetään myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Pienempien paikkakuntien volyymi ei tietenkään ole niin suuri kuin esimerkiksi Helsingissä, mutta kuunnellessani Seinäjoella ihmisten puheita jonottamisen lomassa, totesin että väkeä oli lähtenyt ruokatorille pitkienkin matkojen päästä. Toivottavasti tapahtumasta saadaan nauttia Tampereella ja Seinäjoella myös tulevinakin vuosina.

Tyrnikanaa grillissä

2011-08-17T22:01:00.005+03:00

Kun noita väkeviä näyteviinejä pyörittelin käsissäni, tulin miettineeksi mitä vähemmän ilmiselvää niistä saisi aikaan. Kaikenlaiset boolit ja makeat leivonnaiset ovat kuitenkin mielessä ensin, mutta voisiko näistä marjaviineistä kokata jotain "oikeaa" ruokaa. Tuumailin, että kana ainakin tykkää hieman makeista sävyistä marinadeissa joten valitsin seuraavaksi uhrikseni tyrniviinin ja päätin marinoida broilerin siinä.

Laitoin broilerin yksinkertaiseen marinadiin edellisenä iltana. Luotin sokeasti siihen, että saan jonkin kuningasajatuksen kaupassa, mitä muuta linnulle sitten tehdään :) Kaupassa löysin tarjouksesta ihanan näköisiä persikoita. Persikka, chili ja tyrni - hmmh... Joo, miksei. Ja niinpä sitten tein grillauksen loppuvaihetta varten aromaattisemman ja hedelmäisen glazen, joka paistuisi kanan pintaan hieman tahmaiseksi pinnaksi.

Ja se toimi tosi hyvin. V tykkäsi erityisesti siitä glazesta, niin paljon, että täytynee harkita sen tyypisen soosin tekemistä uudelleenkin. Vihreä kardemumma ei hirveästi soosissa maistunut ja mietin voisiko sen kenties jopa jättää poiskin? Mutta savupaprika taas, vaikka sitä tuli vain vähän, oli kyllä ihan olennainen maun kannalta.

Kanan kypsyminen oli tällä kertaa jotenkin vähän haasteellista - se jäi ensin raa-aksi vaikka käytimme paistimittaria. Manasimme "geenibroilereita", joilla on niin paksut rintafileet, etteivät ne tahdo kypsyäkään! Ja raukan koivet olivat ihan rimpulat, ei niissä ollut paljoa syötävää mikä on sääli. Mutta rintafileiden kypsymiseen vaikutti varmasti myös broilerin lämpötila grilliin laitettaessa. Koska grillasimme kanan perjantaina, mökille juuri saavuttuamme, se ei ehtinyt kauaa lämmetä ennen grilliin joutumista. Joten ihan pelkästään geenikanoja ei kyllä voi syyttää, kaiken voi aina tyriä myös ihan itsekin ;) No, vähän lisää lämpöä ja lopulta broilerista tuli oikein hyvää.

Glaze keitetään kasaan ja paseerataan siivilän läpi, jolloin saadaan tasainen kastike.

Paistamisessa kannattaa kurkkia vinkkejä vaikka tästä aikaisemmasta jutusta, jossa kanaa tehtiin chutneyllä maustettuna.

Mutta näin tällä kertaa.

Tyrnikanaa grillissä

1 broileri

marinointiin
1 dl öljyä
1 dl tyrniä
1/2 sitruunan lohkoa
3 kynttä valkosipulia
2-3 rkl muscatel (tai muuta aromaattista vaaleaa) viinietikkaa

Glaze:
3 persikkaa
n. 1 dl rapsi- tms "mautonta" öljyä
1 dl vahvaa tyrniviiniä
3 kynttä valkosipulia
1 keskivahva chili (vahvuusluokka 5)
2 rkl appelsiininkukkahunajaa
2 rkl fariinisokeria
6 palkoa vihreää kardemummaa
1/2 tl suolaa
n. 1,5 rkl vaaleaa viinietikkaa
2 basilikan latvusta
n. 2 mm eli kunnollinen teelusikan kärjellinen savupaprikajauhetta
mustaa pippuria myllystä

Laita kana ja keskenään sekoitetut marinadiainekset sekä lohkotut sitruunapalat suureen muovipussiin. Purista pussista pois turha ilma ja laita kana marinoitumaan jääkaappiin vuorokaudeksi / yön yli.

Glaze syntyy laittamalla paksupohjaiseen kastikekattilaan pohjalle öljy. Öljyyn pilkotaan kuoritut persikat ja valkosipuli. Chili ja kardemumman palot laitetaan kokonaisena (poistetaan myöhemmin) ja perään lorautetaan tyrniviini ja etikka. Kastiketta kiehutellaan hiljalleen niin kauan että persikat muusaantuvat kokonaan ja nestemäärä redusoituu n. puoleen.

Lisätään sokerit ja loput mausteet sekä basilika ja kuumennetaan kunnes sokeri sulaa. Tarkistetaan kastikkeen maku ja lisätään suolaa sekä pippuria. Valmis kastike siivitään ennen käyttöä. Siivilöidessä painele persikoiden massaa siivilän läpi, jotta saat kaiken hyvän soosin talteen.

Valuta kaikki marinadi pois broilerin sisältä ennen grillausta, sillä öljyinen marinadi syttyy helposti grillissä. Leikkaa viillot koipireisipalojen kainaloihin niin että saat koivet vähän irralleen keskiruumiista ja laita broileriin paistimittari. Paista broileria epäsuoralla tulella grillissä. Kun broileri alkaa olla 50-60 sateen paikkeella voitele sitä glazella jotta glaze ehtii karamellisoitua. Voitele broileria useamman kerran, jotta glaze ei pala ja sitä tulee hyvä kerros linnun pintaan.

Broileri on kypsennettävä kokonaan, n. 82 asteeseen, mutta koska lämpö nousee vetäytyessä vielä 2-3 astetta, broileri kannattaa ottaa vetäytymään vajaassa 80 asteessa.

Tarjoa raikkaan salaatin ja grillattujen persikanpuolikkaiden kanssa :)

Suolaisia manteleita, mustikoita ja suklaata eli synttärikakkua V:lle

2011-08-15T22:52:00.005+03:00

Tuossa heinäkuussa, ennen Sätkyn syntymää sain tuotenäytetarjouksen Pernod Ricard Finlandilta Chymoksen marjaviineistä. Ajattelin, että siinä testaillessa voisi olla hyvä paikka miettiä Sätkyn kastejuhlan ruokia ja ehkä jopa tyylilleni täysin epätyypillisesti harjoitella jonkin herkun tekoa :) Epäilin näet, että tässä tuoreen perheenjäsenen kanssa ei muuten niin paljon löytyisi innostusta miettiä juhlatarjottavia ennenkuin ihan viime tipassa. Ja köh, näin retrospektiivissä voisi todeta, että oikeassa olin :) Mutta niinpä siis ilmoittauduin vapaaehtoiseksi testaajaksi. Ja kun tuotenäytteet sitten viimein saapuivat, ihmetykseni vastaanotettuani laatikollisen täysikokoisia marjaviinipulloja oli samaa luokkaa, kuin eräällä toisellakin tuotenäytteet vastaanottaneella ;) En edes tullut ajatelleeksi, että niitä Chymoksen marjaviinejä on niin montaa sorttia. :) Noista kokattaneen kyllä vielä yhtä ja toista kokeellista ennen pikkumiehen juhlia... :)

Ensimmäiseksi laatikosta pääsi testiin vahva mustikkaviini. Olin saanut päähäni, että kun Lindtillä on kerran ihan upeaa mustikka-manteli- suklaata, saman tyyppinen täyte kakussa voisi olla aika hyvää. Ja kyllä, lopulta osoittautui, että olin ihan oikeassa ja kakusta tuli syntisen suklaista, mustikkaista ja ihanaa. Vaikka se oli täyttä tavaraa, se syötiin lounaan päälle 8 hengen voimin melkein kokonaan. Siitä tuli parempaa kuin uskalsin toivoa, kun vielä kaiken huipuksi pykersin sitä ulkomuistista, ilman mitään reseptiä täällä mökillä :)

Ensimmäinen yrite ideasta tapahtui nimittäin jo tuossa vajaa viikko sitten. Se ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä ;) Onnistuin kämmeltämään suklaamoussen, eikä minulla ollut enää kotona lisää suklaata. Lisäksi kokkauksen aikaikkuna umpeutui kun Sätky halusi myös ruokaa, joten lopulta päädyin laittamaan mantelijauhoilla osittain leipomani vaalean kakkupohjan väliin perinteisemmin rahka-kermatäytettä. Täytteeseen sekoitin makua tuomaan vähäsen mustikkaviiniä ja kokonaisia pensasmustikoita. Siitäkin kakusta tuli ihan hyvää, mutta totesin, että a) seuraavassa yritteessä mustikka-suklaakakun pohjan pitäisi olla kyllä melkein suklainen ja b) suklaamoussea tehtäessä se keltuainen kannattaa vatkata isossa kulhossa, ettei enää tule mieleenkään kaataa suklaamassaa kermavaahtoon. Lämmin suklaa nimittäin vetää klimppeihin kylmän kermavaahdon seassa ja lisäksi sulattaa kermavaahdon. Lopputuloksena on rakeista kaakaota, ei moussea.

Säästin osan mustikoista kokonaisina mousseen sekoitettavaksi.

Uuden harjoittelutilaisuuden sain kun V:n syntymäpäivä antoi pätevän tekosyyn kakkuilulle. :) Käytin mustikkaviiniä sekä täytteeksi tekemääni suklaamousseen, kakkupohjan leivontaan, väliin tulleeseen mustikkahilloon että vähän pinnalle tulleeseen suklaapeiliinkin. Viini tuo suklaaseen aromaattisuutta ja yhdistelmä toimii paremmin, kuin etukäteen osaisi ajatella.

Yleinen mielipide muuten viiniä maistaneilla tukijoukoissa oli, että se ei heistä maistunut suoranaisesti tunnistettavalle mustikalle joskin kyllä hyvin marjaiselle. Minusta aromi on kieltämättä hyvin samantyyppinen kuin siinä Lindtin mustikkasuklaassa. Viini tuo kyllä lisää suklaaseen; kun maistoin kakkupohjataikinaa, mihin viiniä oli sekoitettu, se oli ihan älyttömän hyvää.

Mustikkahillon keitin tuoreista mustikoista ja sekaan laitoin vähän mustikkaviiniä nostamaan aromeita.

Mustikan makua voi tietysti olla vaikeaa saada selkeänä vangittua viiniin, toisin kuin esimerkiksi likööriin, jossa maun voi uuttaa suoraan viinaan. Sekoitimme mustikkaviiniä kokeeksi pienen määrän myös siihen Sparkly - tölkkikuohujuomaan ajatuksella, että voisiko mustikkaviiniä käytää vaikka tervetuliasmaljoissa tai sen tyyppisissä pikkujuomissa. Ihan ok, joo, mutta koska mustikka ei ole hirveän leimallinen, sekaan pitäisi laittaa vielä jotain muutakin. Ehkäpä vaikka siivu lemondrop-chiliä... tai toiseen suuntaan vietynä siihen voisi laittaa jotain toista alkoholia, vaikka punssia?

Mutta niin, kakusta tuli niin hyvää, että sitä voisi hyvinkin ajatella tarjoavansa juhlissa. Silloin kuorrutukseen ehkä pitäisi panostaa vähän enemmän ja tehdä suklaapeili vaikka kaksinkertaisena ja kuorruttaa suklaalla myös kakun reunat.

Suolatut napostelumantelit tuovat täytteeseen hauskaa ryhtiä. Tavallisiakin manteleita voi käyttää ja lisätä vaikka vähän sormisuolaa.

Koska olimme mökillä nyt ensimmäistä kertaa pienen merimiehemme kanssa ja mukaan piti pakata yhtä-ja-toista, olin lähtöhässäkässä unohtanut hankkia manteleita. V:n isällä oli lainata suolattuja manteleita ja niistä tuli itse asiassa tosi hauska ja pikantti lisä täytteeseen. Sitäpaitsi pieni suolan lisääminen makeaan leivonnaiseen on nyt muotiakin. :) Kokonaisuus oli ihanan suklainen, raikkaan mustikkainen ja kaikin puolin sopivan syntinen. :) Kakun kanssa tarjoillaan pieni nokare kermavaahtoa ja hyvää, vahvaa kahvia. :)

Kakun kokoamisessa voi käyttää irtopohjavuuan reunaa jos ja kun kakkureunusta ei ole.

Suklaa-mustikkakakku suolaisilla manteleilla (isohko kakku, 8-10 ahnaalle juhlijalle :) )

kakkupohjaan
4 munaa
1,5dl sokeria
40g 70% suklaata
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta, esim. van houten
2,5dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl vahvaa mustikkaviiniä

lisäksi pohjan kostututukseen:
hieman reilu 1 dl maitoa
1 tl aitoa vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Raasta suklaa raastinraudan karkealla terällä. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kipossa. Siivilöi jauhoseos varovasti sekoittaen kananmunavaahtoon ja lisää n. puolivälissä seokseen myös viini.

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka ja paista kakkua uunissa 180 asteessa n. 35-40 minuuttia kunnes pohja on kypsää ja pinnasta kauniin väristä.

Anna pohjan jäähtyä ennen täyttämistä ja leikkaa pohja kolmeen osaan ennen täyttöä. Kostuta vaniljamaidolla kakkupohjan reunat ja huolellisemmin kakun kansipala. (koska sen päälle ei tule hilloa, joka kostuttaisi kantta)

mustikkahillo (täyte)

n. 7,5dl mustikoita
1 dl mustikkaviiniä
3 dl hillosokeria

Laita kaikki aineet kattilaan ja kiehauta nopeasti, jotta hillosokeri sulaa. Anna jäähtyä, jotta hillo hieman hyytyy.

suklaamoussetäyte

3 keltuaista
3/4dl sokeria
2 tl liivatejauhetta + 0,5 dl mustikkaviiniä
1 dl mustikkaviiniä
1 dl suolamanteleita
200g 70% suklaata
n. 3 dl kermaa vaahdotettuna
2 dl mustikoita

Vatkaa keltuaiset ja sokeri suuressa kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma toisesa kulhossa vaahdoksi.

Laita suklaa sulamaan vesihauteessa. Kuumenna 0,5 dl mustikkaviiniä sekä liivatejauhe pienessä kattilassa. Kun liivate on sulaa, lisää vielä 1 dl huoneenlämpöistä viiniä ja sekoita seosta.

Jatkuvasti sähkövatkaimella vatkaten sekoita sula suklaa keltuaisvaahtoon. Lisää sitten seokseen mustikkaviini-liivateseos.

Lisää sitten vähän kerrallaan seokseen kermavaahtoa sekoittaen koko ajan sähkövatkaimella.

Lopuksi sekoita suklaamousseen 2 dl mustikoita (tai pensasmustikoita) ja murskatut suolamantelit.

päällyste (määrät pelkkään suklaapeiliin, tee ainakin tuplamäärä jos haluat koko kakun kuorrutuksen):
150g suklaata 70%
3/4 dl kermaa
1/2 dl mustikkaviiniä
1 rkl voita
pinnalle pensasmustikoita ja syötäviä kukkia

Kun kokoat kakun, käytä apuna irtopohjavuuan reunusta tai kakkurengasta, joka tiivistetään kakkupohjan ympärille. Kokoa kakku reunuksen sisään laittamalla ensin pohjan päälle puolet mustikkahillosta ja sitten puolet suklaamoussetäytteestä.

Lopuksi laita kakkun kansi päällimmäiseksi, leikkauspinta ylöspäin. Jätä kakku jääkaappiin hyytymään ainakin 3-4 tunniksi tai mieluiten yön yli.

Kuorrutteen teossa on olennaista, että kuorrute ei ole liian lämmintä kun alat levittää sitä. Kun kuorrute on hieman viilentynyt, mutta ei vielä jämähdä se jää kauniisti kakun päälle. Minä halusin nyt tehdä kakusta rennon version ja annoin kuorrutteen myös vähän valua kakun reunoille. Fiinimmän kakun saat joko pursottamalla reunat kermalla tai tekemällä isomman annoksen suklaakuorrutetta, jolloin voit päällystää sillä koko komeuden, vaikka tähän tyyliin.

Kuorrute valmistetaan kuumentamalla kerma paksupohjaisessa kattilassa. Ota kattila pois tulelta. Palastele suklaa pala kerrallaan kerman sekaan ja sekoita, jotta suklaa sulaa. Lisää uutta suklaata kun entinene on sulanut. Lopuksi lisää mustikkaviini ja nokare voita.

Levitä suklaa kakun päälle ja koristele kakun pinta haluamallasi tavalla. Tarjoa kakun kanssa kermavaahtoa.

Peto pikkuinen

2011-07-30T08:06:00.006+03:00

"Se on lämmintä maitoa pullollaan
Sill' on äidin suukkonen otsallaan
Se on kurkkua myöten kylläinen
Peto pikkuinen."

Aaro Hellaakoski

Noin viikko sitten, 22.7.2011, Jorvin sairaalassa Espoossa perheeseemme syntyi pieni, 3440g painoinen ja 52 cm pituinen poikavauva. Äiti, isä ja lapsi voivat kaikki hyvin ja kotieloa on nyt harjoiteltu vajaan viikon verran. Tuo vajaa viikko on kulunut lähinnä laskiessa sormia ja varpaita. Kuinka pieniä ne voivat ollakaan! :)

Tässä odotellessa - Atelje Finne

2011-07-14T14:01:00.003+03:00

Vielä vaaditaan kärsivällisyyttä odottelussa; mutta onhan laskettu aikakin vasta ensi viikon lopulla ja Sätky näyttää viihtyvän yksiössään niin hyvin, että kärsivällisyyttä vaadittaneen todennäköisesti vähän senkin jälkeen. Mökille ei kuitenkaan oikein uskalla enää lähteä näin lähellä H-hetkeä ja kieltämättä istuminen niin autossa, tässä koneella kuin muutenkin tuntuu hankalalta yhtään pidempiä aikoja putkeen. Jalat muuttuvat hetkessä lasten topattujen hirviötossujen näköiseksi, ellei niitä saa ylös. :) Joten näillä mennään helteiden läpi; täällä juodaan litroittain yrtein ja hedelmäpaloin maustettua kuplavettä, lepäillään, uidaan, remontoidaan ja tietysti odotellaan uutta pientä suuta ruokakuntaan.

Ketunleipiä kannattaa napata metsästä mustikkasangon päälle - niistä tulee oivaa salaattia.

Ja siinä odotellessa olemme sitten syöneet sitä, mitä helpoiten on käsillä ollut. Paitsi kun olemme hemmotelleet itseämme yhteisillä aikuisten hetkillä ravintoloissa. Viime viikonlopun listalle päätyi peräti kaksi loistavaa kokemusta, joista ensimmäiseksi kohteeksi valiintui Atelje Finne. M teki pöytävarauksen ja kuuman päivän alkaessa kääntyä lähes keskieurooppalaisen lämpimäksi illaksi ryntäsimme M:n ja J:n kanssa ravitsemusliikkeeseen illalliselle. Finnestä on kuulunut paljon hyvää ja kun nyt kerrankin olemme kaupungissa kesällä, pitäähän siitä ottaa kaikki irti ja käydä katsastamassa mielenkiintoisia paikkoja.

Tuore, hyvin paistettu kala, uudet perunat ja kasvikset eivät voi olla pahaa.

Finnen ruoka oli raikasta, hyvää, konstailematonta ja se tarjoiltiin villiyrttien värittämänä. Tarjoilu oli ystävällistä ja vielä alkuilalsta ravintolaan mahtui paremmin kuin hyvin. Mietimmekin porukalla, että heinäkuu taitaa olla ravintoloille todella hiljaista aikaa, kun kaikki ovat lomalla. Makupuolella löytyi uusia kokemuksia; en ollutkaan koskaan ennen syönyt apilaa ja päivänkakkaraa:) Mettä kyllä aikoinaan apiloista imettiin ja maku toi mieleen nuo lapsuuden touhut. Päivänkakkara maistui - no, juuri sille kuin sen voi kuvitellakin maistuvan. :)

Ankkaconfitin kanssa tarjotussa hillossa oli varmaan mukana raparperia.

Mutta se, mikä oli tosi hyvää, oli yrttisalaatin vinagretissä pyöritetty ketunleipä uusien naurislohkojen ja punajuurien kanssa, kuten myös toinen alkupala - ankkaconfit, jonka kanssa oli hapokasta hilloa. Ja jos ohitetaan kala, uudet perunat ja tuoreet vihannekset luokitellen ne "vain" aina upeiksi päästään jälkiruokaan, jonka tyyppistä pitää vielä yrittää itsekin jonain päivänä tehdä.

Lakritsainen creme brûleé

Nimittäin V otti M:n suosituksesta annoksen lakritsaista creme brûleeta. Se oli tosissaan aromnaattista ja erilaista. Kannattaa kyllä kokeilla, jos Finneen eksyy. Ja mitä kanssaruokailijoiden todistuksista oli päätteleminen, myös jälkiruuan kanssa suositeltu viini toimi hienosti. Ja minä napsin illan kuumuudessa hyvällä halulla raikkaita mansikoita makean marengin ja viileän vaniljakastikkeen kanssa. M jutusteli, että hänellä on hyvä marenkiresepti, jolla saadaan aikaan juuri näitä kovia, valkoisia marenkeja. Sanoin että niistä meidän isi tykkäisi - ehkäpä joskus vielä yllätän isän ja kokeilen M:n neuvoin täydellisten marenkien tekoa. Jos vaikka Sätkyn ristiäisiin saisi onnistumaan... :)

Fishcake!

Myös M:n ja J:n perunasta ja ilmeisesti lohesta uppopaistamalla tehdyt kalakakut uppomunalla ja bearnaisekastikkeella olivat hyviä - eikä marjapiirakkakaan moitteita saanut :)

Yksinkertaista, raikasta ja ihanaa.

Oli niin mukavaa istuskella siinä ystävien kanssa kaikessa rauhassa ja nauttia kesästä. Minä taisin paikoitellen vaipua hetkeksi omiin ajatuksiini niinkuin nyt usein tuntuu käyvän. Ja palasin takaisin maan pinnalle kun Sätkykin sai verenkierrosta osansa marengista, mansikoista ja jälkkärin kanssa nautitusta jäälatesta. Tätä menoa lapsesta tulee steppaaja. :)

Hellepäivän herkkulounas; nizzansalaattimuunnelma ja marinoitua mozzarellaa

2011-07-03T10:22:00.005+03:00

Kun ystäväni M eilen ehdotti että tekisimme lounaaksi Nizzansalaattia, koko porukka oli kerralla myyty tälle kuningasajatukselle. Ei sillä, että aikaisemmin esillä olleessa halloumisalaatissa olisi varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta halloumia on tänä kesänä tullut jo syötyä useampikin paketti paistettuna, grillattuna ja eri tavoin marinoituna. Se kun on niin helppo hellepäivän herkku ja säilyykin tavattoman hyvin jääkaapissa että siihen on melkein liiankin helppoa turvautua kuumana päivänä, kun ei oikein jaksaisi inspiroitua mistään.

Chilin maku tulee esille paremmin vasta, kun mozzarella on ehtinyt jonkin aikaa marinoitua. Säädä määrää käyttämäsi chilin vahvuuden mukaan.

Kun M on kylässä, me harvoin suunnittelemme oikein mitään ruokalistaa etukäteen. Kaupassakin tulee haalittua jotain, mikä näyttää hyvälle ja molemmat meistä luottavat siihen, että kun kaksi tälläistä "tomakkaa emäntää" lyö päänsä yhteen, niin aina näistä jotain syntyy :) Sitten leikitään fiiliksen pohjalta kokkisotaa, katsotaan mitä jääkaapista löytyy ja annetaan inspiraation viedä. Niinpä tästä nizzansalaatistakin tuli muunnelma, jonka määrät laitan tähän nyt lähinnä ainelistana.

Kokoa salaattipohja kauden tuoreista salaateista, yritä löytää jotain avomaalla kasvanutta - makua on niin paljon enemmän.

Inspiraationa toimi mökin kaapista löytynyt V:n isän antama ihanan laadukas tonnikalasäilyke (bonito del norte) ja purkillinen samasta osoitteesta peräisin olevia sardellifileitä. Mutta käyttäkää salaattiin kaikin mokomin sitä, mitä kaapeista ja yrttipenkeistä löytyy. Ihan hyvin tähän olisi voinut laittaa myös vaikka niitä pirkan savusimpukoita (jos olisi ollut) tai jotain kalan jämää, jos sellaista olisi vaikka grillistä edelliseltä illalta jäänyt. Tuoreista vihanneksista ja hyvistä raaka-aineista kokoon pyöräytetty salaatti on joka tapauksessa varmasti ihanan raikas kesälounas.

Pirkan parhaat on kai lopetettu brändinä, mutta niitä harmaa-mustia pirkan bufalamozzarelloja saa onneksi vielä.

Ja kun M kokoili salaattia, minä tartuin pariin jääkaapissa lojuvaan mozzarellapalloon. Peruspöperölän ihanaisen emännän Virpin innoittamana ryhdyin marinoimaan mozzarellaa Jamien ohjetta muistellen creme fraichessa, chilissä ja sitruunassa. No, näin jälkikäteen tarkasteltuna laitoin omiini aika paljon ranskankermaa suhteessa mozzarellaan ja muutenkin meni vähän alkuperäisen ohjeen oikomiseksi, mutta vaikeahan sitä on noilla aineilla saada mitenkään epäonnistumaan. ;) Eli vei kyllä kielen mennessään :) Lisäkkeeksi päätin paistaa hieman jo kuivakaksikin päässeestä maalaisleivästä valkosipulileipiä pannulla. Ii-ihan vaan ettei mene suotta leipä hukkaan... (joojoo) ;) Niiden öljyä ja valkosipulia tihkuvien, kuumien leipien päälle voisi sitten kasata raikkan sitrunaiseksi marinoitua mozzarellaa ja ohessa napostella rapsakkaa salaattia. Juomaksi seurueelle tarjottiin M:n ja J:n mukanaan tuomaa erinomaiseksi tuomittua kuivaa Szigeti Grüner Veltliner -kuohuviiniä ja meikäläiselle kuplavettä. :)

Pikkuiset Nicen oliivit ovat maukkaita, mutta kivien poisto on työlästä.

Yhdistelmä oli juuri sitä, mitä kuuman hellepäivän laiskalta lounaalta tarvittiinkin.

Ai niin, kun sain mozzarellat marinoitua M nakitti minut tekemään salaatin päälle klassikkokoristeen; kananmunanpuolikkaan, jonka päälle on pyöritetty sardellifile. Vähän se oli tarkkaa nyperrystä meikäläisen turvotuksesta kärsiville sormille, mutta onnistui kuitenkin - jopa minulta :) Sitten vaan salaatti sekaisin, kastike päälle ja lopuksi koristelu kananmunilla. Sardelli antaa sopivasti suolaisuutta kananmunalle ja munat taas tuovat ruokaisuutta salaattiin. Sanoinkos jo, että hyvää oli? :)

Saat söpömmän ulkoasun kun ladot viipaleet marinadin kanssa vuorotellen.

Marinoidut mozzarellat (ks. tarkempia vinkkejä Virpiltä)

(määrät kuten minä tein muistin varassa)
2 palloa pirkan parhaat - mozzarellaa
pieni purkki ranskankermaa
1 mieto chili
1/2 sitruunan kuori
(mustaa pippuria)

Sekoita mausteet creme fraicheen ja siivuta mozzarella. Lusikoi creme fraichea mozzarellaviipaleiden väliin ja päälle. Jätä marinoitumaan. Voit koristella setin vielä lopuksi silputulla chilillä, mustapippurilla ja lorauttelemalla päälle hyvää oliiviöljyä.

Tarjoa vaikka lämpimien, öljyssä paistetuiden valkosipulileipäviipaleiden kanssa.

Vinkki: myös pelkkä creme fraiche, ripaus muskottia ja hyvä oliiviöljy toimii mozzarellan marinointiin ihan järkyttävän hyvin.

Sovellettua nizzalaista klassikkokristein.

Sovellettu nizzan salaatti (4-5:lle)

Tuoretta, laadukasta salaattia (meillä avomaan romainesalaattia ja avomalla kasvanutta lollo rossoa)
rucolaa
sitruunatimjamia
kevätsipulin varsia
kirsikkatomaattia
kurkkua
hyvää, öljyyn säilöttyä tonnikalaa (1 iso purkki tai nälkäisemmille 2 purkkia)
pieniä nicen oliiveita tai muita hyviä mustia oliiveita
1 muna per ruokailija (meillä neljä kananmunaa)
1 pieni paketti sardellifileitä

kastikkeeseen
1/2 sitruunan mehu
öljyä
(kokojyväsinappia, unohtui, mutta sopii kastikkeeseen)
suolaa
pippuria
hieman hunajaa

Keitä kananmunat 8 min kiehuvasa vedessä ja sitten laita ne kylmään veteen jäähtymään.

Huuhtele salaatit ja revi ne kulhon pohjalle suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko mukaan tomaatit ja kurkut. Silppua rucola ja kevätsipulien varret. Jos jaksat, poista oliiveista kivet tai muista varoittaa ruokailijoita kivellisistä oliiveista :)

Riko valutettu tonnikala salaatin sekaan ja lisää muut merenelävät jos käytät niitä.

Kuori kananmunat ja halkaise ne. Rullaa jokaisen kananmunan päälle yksi sardellifile kiekkomaiseksi koristeeksi.

Sekoita salaattikastikeaineet keskenään ja maista. Lisää tarvittaessa hunajaa, suolaa, pippuria tai sitruunan mehua.

Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita. Nostele kananmunat salaatin päälle.

Kondensoitua maitoa ja raparperia, toinen kierros;)

2011-07-02T09:44:00.008+03:00

Ja jatketaan nyt sitten sillä toisella raparperisynnillä, joka kumpusi ajatuksesta yhdistää kondensoitu maito ja raparperi. Kun sain viime viikolla hyvän tekosyyn leipoa pienen herkkupalan vanhan ystävän perheen vieraillessa luonani kokeilin yhdistelmää toisen kerran. Kokeilin yhdistelmää perinteisemmällä piirasmallilla siten, että kaikki maito ei jäisi piirakan sisään, vaan osa pääsisi karamellisoitumaan piirakan pinnalla kuten dulce de lecheä keitellessä :) Vesi herahti kielelle kun ajattelinkin makeanrapeaa piirasta, jonka karamellisoitunut kondensoitu maito tekisi ihan tahmaiseksi, kuten toskapiirakassa käy.

Ja kun mietin pohjaa, muistin että vanha ja luotettava piiraspohjan ohjeeni olisi tähän varmasti ihan omiaan. Pohja on tosi nopea tehdä ja sen rakenne on pinnastaan rapea, ollen sisältä kuitenkin sopivan kuohkea ja jämäkkä samaan aikaan. Tälläisessä taikinassa osa raparpereista voisi upota taikinaan meheviksi sattumiksi ja osa jäädä pintaan karamellisoitumaan maidon kanssa. Pohjan päälle on aikojen kuluessa laitettu täytteeksi hyvin myös karviaisia ja muitakin kirpakkoja marjoja, päärynöitä, persikoita tai mitä nyt köksän mieleen on juolahtanut. Nyt siihen siis laitettiin pilkottua raparperia jonka päälle on valutettuna siveetön määrä kondensoitua maitoa. :) Oi nam.

Voi elämä, miten syntinen piirakka siitä tuli! Kondensoitu maito tosiaan jäi pintaan karamellisoituen semmoiseksi makeantahmeaksi glazeksi piirakan ja raparperien pintaan. Lisäksi osa maidosta valui vähän pohjankin alle, tehden siihenkin rapeanmakeaa kuorta. Pohjataikina oli reunoilta rapsakkaa, tahmeaa ja maistui... Syntiselle. :) V parka taisi saada piiraasta lähinnä yhden kunnollisenkokoisen palan, kun minä kävin napsimassa varmaan 80% koko kakusta :) Sisältä piirakka jäi meheväksi ja kosteaksi :).

Eli: koko komeus oli suhteellisen vastustustamatonta hyvän vaniljajäätelön kanssa. Ja piirakan tekemiseen meni n. 10 min, paistamiseen 30 :) Paljon tämän helpommaksi ei syntisen ihana raparperipiiras muutu.

Tahmeaa ja makeaa raparperipiirakkaa a la Nelle (1 pienehkö piirakka n. 23x30 cm vuoka, tai pienehkö pyöreä piirasvuoka. Huom! kannattaa ottaa korkeareunaisempi malli)

pohjaan
75g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

täyte
3-4 normaalikokoista raparperin vartta palasina (saa olla reilusti raparperia)
1 prk kondensoitua maitoa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita jauho ja leivinjauhe keskenään ja sekoita jauhot ja maito taikinaan vuorotellen, koko ajan sekoittaen.

Tasoita taikina voideltuun ja jauhotettuun piirasvuokaan pohjalle (n. reilu sentti, puolentoista kerros). Ripottele päälle raparperin palat ja valuta pinnalle kondensoitu maito. Korkeareunaisempi vuoka on parempi, ettei maito pääse kuohumaan reunan yli. Tai jos korkeaa reunaa ei ole, vuoka kannattaa laittaa uunipellille.

Paista 200 asteessa 30-35 min tai kunnes piiras on kauniisti pinnastaan ruskettunut ja keskeltä kypsää.

Nautiskele hieman jäähtyneenä itsetehdyn jääteen ja aidolla vaniljalla maustetun vaniljakermajäätelön kanssa.

Osastolta perisynnit päivää, eli raparperia ja kondensoitua maitoa

2011-07-01T07:18:00.004+03:00

Tämä on tavallaan synnintunnustus. Se on synnintunnustus siksi, että makeaa ei saa syödä mahan täydeltä ja tästä on nyt vähän lipsuttu. Ei kyllä pitäisi, ei edes vaikka olisi raskaana. Mutta siitä huolimatta sitä sortuu, etenkin jos herkkua kasvaa takapihalla kuin heinää. Minun kesäkuun syntini on ollut raparperi.

Tämä viimeisin raparperivillitys meikäläiselle iski, kun kävin pohjanmaalla ja pääsin verottamaan äidin monimetristä raparperipenkkiä. Napsin mukaan kimpun varsia ja osa niistä kulkeutui mökille juhannuksen alla. Noh. Siellä sitten istuskellessani, penkoessani mökin kaappeja ja pohtiessani sitä juhannusmenyytä sain päähäni, että raparperi ja kondensoitu maito voisi olla aika hyvä pari jälkkäriä ajatellen. Ja koska mökillä oli kuin olikin purkki kondensoitua maitoa ryhdyin tuumasta toimeen ja päätin täyttää pienet, muffaripeltiin tehdyt piiraat raparperilla ja kondensoidulla maidolla.

Ohje pikkuisten piirakoiden tekoon löytyi perunajauhopaketin takaa. Oli mukavaa, että ohje oli niin pomminvarman ja helpon oloinen, että se onnistuu mökilläkin, ilman vaakaa ja mitään hienompaa. Ja taikinamäärän mitoituskin oli aika nappiin - sain enempiä mittailematta ja säätämättä aikaan 11 piirakkaa kun ohjeessa sanottiin määräksi 12. Helppoudesta huolimatta piirasten pohjataikina oli sopivan "hiekkahenttusmaimnen", eli pehmeän murea, mutta pysyi koossa kuitenkin kivasti. Alkuperäisessä ohjeessa täytteeksi oltiin laitettu perunajauhoa, tuoreita vadelmia ja sokeria. Tästäkin kombosta tulee suht paljon nestettä, joten tuumasin taikinan varmaan kestävän täytepuolella myös raparperin ja kondensoidun maidon. koska paistoaika oli kuitenkin suht lyhyt, päätin kiehauttaa raparperit sokeriliemessä nopeasti, jotta ne ehtivät pehmetä piiraan kypsyessä. Voit käyttää hyvin täytteeseen myös valmista, itse keittämääsi raparperihilloa jossa on PALJON raparperia. :)

Raparperin määrästä ja sokerin määrästä ei tullut ihan tarkkoja mittoja ylös, koska siinä kokkailua aloitellessani törmäsin yhden sortin katastrofiin. Mökin jauhopusseihin oli nimittäin pesiytynyt jauhokoisaa. Huomasin sen kun ihmettelin, miten lounaaksi suunnittelemani ruismannapuuron suurimot olivat ikäänkuin tarttuneet johonkin seittiin. Pikainen kaverikonsultaatio antoi vinkin jauhokoisasta, joka tekee jauhoon seittimäistä rihmaa. Vinkin saatuani opiskelin netistä kyseisen perhosentoukan tapoja. Niin ja soitin Mimmulle sympatiasoiton.

Huomaa taustalla tyhjiä, pestyjä jauhopurkkeja.

Niinpä päädyin sitten kesken jälkkäripiirakkaprojektin tyhjentämään vanhoja jauhoja, kuivahedelmiä, siemeniä ja pähkinöitä kompostiin ja kiittelin onneani, että olin tuonut mukanani mantereelta avaamattoman pussin jauhoja ja paketin niitä perunajauhoja juhannusta varten. Ei tässä nyt hätä tule käteen valmisteluiden kanssa, vaikka joutuisinkin heittämään pois kaikki vanhat jauhot. Ja sitten mitä tarvitaan, V saa sitten tuoda mantereelta tullessaan.

Ja kun tutkin asiaa tarkemmin huomasin, että onneksi kaapeista löytyi "vain" jauhokoisaa, niin että kaikkia pastoja, kahveja, riisejä ja papujakin ei tarvinnut heittää pois, kuten armaan sisareni joskus. Kun juhlat on sitten aikanaan juhlittu ja lähdetään viikoksi pois koko kämppä myrkytetään perinpohjin. Mutta sitä ennen hävitän kaiken, mistä kyseinen eläin näyttäisi olevan kiinnostunut. Noh, tähän lajitteluun, tuhoamiseen ja kaappien pesuun meni tietysti tuntitolkulla aikaa ja palasin leivontaprojektin pariin vasta myöhään yöllä. Olihan tuota mökin kaappien perkausta ollut tarkoitus tehdä, mutta ei ehkä juuri nyt ja juhannusaattona... Mutta sitä kiitollisempi olin, että se perunajauhopaketin resepti oli tosi yksinkertainen ja nopea. :)

Vaikka täytin piiraat melko täyteen, sisusta valui yllättävän vähän. Jättämällä pikkuisen enemmän "varaa" piiraaseen täyte ei valune yhtään.

Ja mikä parasta, lopputulos palkitsi. Tuo ohje tulee varmasti käyttöön vielä uudelleenkin; kunhan marjat metsissä kypsyvät tästä saa ihania muunnelmia käyttämällä täytteenä mustikoita, puolukoita, vadelmia, ahomansikoita tai mitä nyt ikinä satutte löytämäänkään. Marjoja käytettäessä kannattaa tosiaan n. 200g marjoja ripauttaa pari tl perunajauhoa sekaan, kuten ohje ehdottaa. Näin marjojen neste ei vuoda piiraista läpi.

Mutta meillä mentiin raparperilla ja kondensoidulla maidolla. Raparperihilloa tai kiehautettuja rparperinpaloja tarvitaan n. 1-1,5 rkl per leivos ja kondensoitua maitoa saman verran päälle. Yhteensä 11 piiraseen minulla meni siis puolisen purkkia kondensoitua maitoa. Lopun kondensoidun maidon sekoitin kermavaahtoon vaniljahippusten kanssa ja tarjosin piiraiden kanssa. Laitoin piirasten päälle vielä koristeeksi vähän lopuista raparpereista keittämääni raparperihilloa. :) Osaisiko tähän nyt paljon muuta sanoa, kuin että kiitos ja anteeksi. :)

Vain hieman kiehautetut raparperipalat ovat täytteessä vielä vähän kirpakoita. Makea, kondensoitu maito tekee kuitenkin täytteestä makeaa.

Pienet raparperipiiraset (11-12 kpl)

Pohja (kolmen konstin perunajauhot -paketista)
200g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
1 dl perunajauhoa
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte
n. 3 raparperin vartta
hillosokeria
vettä
1/2 prk kondensoitua maitoa

Pilko raparperi paloiksi ja laita raparperin palat sokerin ja vesitilkan kanssa kattilaan. En mitannut vettä, mutta sitä ei tarvitse olla kovin paljon; sen verran että sokeri alkaa sulaa ja raparperista alkaa seoksen kuumetessa irrota nestettä - ehkä n. 1 dl? Voit halutessa lorauttaa mukaan vähän (n. 2-3 rkl) calvadostakin - näin meillä tapahtui. :)

Kiehauta sen verran, että saat sokerin sulamaan ja raparperit hieman pehmenemään, mutta lopeta, ennenkuin ne ovat ihan mössönä. Jätä raparperit jäähtymään.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne mukaan. Säästä n. 1/3 taikinasta kansia varten ja jaa loppu taikina voideltuihin leivosvuokiin tai voideltuun muffinssipeltiin. Painele taikina kuppien reunoille tasaisesti.

Täytä jokainen leivosvuoka raparperihillolla ja lisää päälle reilu ruokalusikallinen kondensoitua maitoa.

Kaulitse sitten lopusta taikinasta levy ja irrota siitä sopivalla juomalasilla rinkuloita, pistä niihin muutama reikä haarukalla ja aseta piirasten päälle.

Paista uunissa n. 15 min 200 asteessa tai kunnes piiras on kauniin värinen. Anna piirakoiden jäähtyä ennen vuuasta irrottamista. Korista viilentyneet piiraset tomusokerilla ja tarjoa vaikkapa vaniljakastikkeen tai kondensoidulla maidolla ja vaniljalla maustetun kermavaahdon ja raparperihillon kanssa. Kesäherkkua.

Tiskarin valintaa: Siemens ja Miele XL

2011-06-30T13:20:00.001+03:00

Kirjoitan tämän jutun nyt lähinnä siksi, jos joku muukin etsii sisäkuvia tiskareista netissä, eikä löydä. Lisäksi jutussa on paljon koottuja pähkintöjä ja mietteitä ilman minkäänlaista tarkempaa analyysiä.

Alatasossa piikit taittuvat peremmällä kahdessa erässä - asentoja on enemmän kuin vain ylös ja alas.

Meillä siis remppa-raksaprojekti etenee ja keittiökoneita on valkkailtu tässä kaiken muun ohessa. Nykyisen kodin keittiössähän meillä on Siemensin laitteet ja olen ollut niihin ihan suht tyytyväinen, paitsi ehkä tiskariin. Siinäkin kyse ei ole tiskarin suorituskyvystä tai että se olisi mennyt rikki tai mitään - ei niin. Tiskari on toiminut ihan hienosti näissä suhteissa. Se mikä minua on vähän ärsyttänyt on, että meillä on liian monenlaista kippoa, kuppia ja lasia jotta tiskarissa olisi niille kaikille luonteva paikka. Eli enemmänkin kyse on ollut siitä, että olisi tosi kiva jos tiskarin sisäosissa olisi enemmän muunteluvaraa kuin nykyisin. Niinpä ajattelin, että uutta keittiötä suunnitellessa tiskarin valintaan voisi käyttää vähän ekstrahuomiota. Puhtaus on kuitenkin puoli ruokaa;)

Erityisesti minua on tietysti rassannut se, että ne ihanat, isot Riedelin syrah - lasit eivät oikein mitenkään tahdo mahtua sinne koneeseen. Ja sitten ne seisovat tiskipöydällä vähemmän poeettisesti päiväkausia illanistujaisten jälkeen, kunnes tulee ensimmäinen läheltä piti - tilanne ja totean että on pakko aktivoitua pesemään ne käsin. Ja kyllä, olen rikkonut käsitiskissä jo enemmän kuin kaksi sellaista lasia kuivatessani niitä.

Mielen yläkori oli tosi tilava ja ohuet telineet taipuivat pois tieltä. Kun reunat ovat epätasaiset, niihin saa tuettua monenlaista astiaa.

Niinpä totesin, että kun seuraavaa tiskaria valitsen, haluaisin ehdottomasti, että sisäosat olisivat soveltuvia erilaisille ja erimuotoisille kipoille ja kupeille ja eritoten niille isoille Riedelin laseille. Ja koska meillä oikeasti tehdään paljon itse ruokaa ja astiat ovat oikeasti likaisia olisi myös tosi hyvä, että kone tekee likaisemmastakin puhdasta.

Loppupeleissä olimme sitten tutkailemassa XL-tiskareita Mielen näyttelyssä Vantaan ikean lähellä ja Siemensin (siemens, bosch, gaggenau) näyttelytilassa lauttasaaressa.

Siemensin yläkorissa ei ole keskellä säädettävää osaa, toisin kuin mielessä. Keskiosa on vaan kiinteästä vähän syvempi.

Molempien valmistajien XL-koneissa on kyllä hyvät sisätilat. Muunneltavuutta löytyy ja molemmille valmistajille on saatavissa ilmeisesti aikoinaan Mielen patentin alla ollut ns. "kolmen korin malli" jossa ylimpänä on matala kori, johon voidaan sijoittaa haarukat, veitset ja kauhat. Ideana tässä on, että "sosimet" pysyvät naarmuttomampina, kun ne eivät pääse hankaamaan toisiaan vasten ja niiden asettelu ja purku on ergonomisempaa kun ei tarvitse kyykkiä alas. Siemensiin oli tosin saatavana vielä lisäosana kolmannen korinkin malliin tavallinen haarukkateline alakoriin.

Mielen viinilasituki näkyy taustalla. Kun tuki on lasin jalan yläreunassa syvempimaljainenkin lasi mahtuu tukevasti koneeseen.

Jos nyt puhutaan sekunti Riedelin laseista, niin Mielen huippumalli oli saanut ihan jonkin recommended by riedel - suosituksenkin. Ilmeisesti LED- sisävaloilla varustetussa luksusmallikoneessa on hellempi ohjelma viinilasien pesua varten. Se, mistä kristallilasit eivät kuulemma erityisesti pidä, ovat suuret lämpötilavaihtelut ja ohjelma huomioi tämän. No, sitä luksusmallia ei nyt ryhdytty edes tosissaan harkitsemaan, kun nytkin viinilaseja on pesty ihan tavallisessa siemensissä. Lisäksi siinä luksusmallissa oli sellainen "hieno" toiminto, että ohjelman lopuksi se osaa avautua itse ja puhaltelee höyryt ulos. Meillä tämä ei olisi kovin hyvä idea, sillä käytännön syistä keittiössämme joudutaan sijoittamaan pakastin ja tiskari vierekkäin. Siinä tilanteessa höyryjä itsestään ulos puhalteleva kone ei ole ehkä ihan optimaalinen juttu pakkasen jäätymisen kannalta.

Ihan kätevän oloinen kone. Olin jo valmis hyväksymään tämän meille, mutta...

Mutta siinä Mielen perus XL:ssä oli siinäkin hellempiä ohjelmia ja samantyyppinen sisus kuin siinä kalliimmassa mallissa. Erityisesti minusta oli hienoa, että koneen sivuissa olevissa telineissä oli kunnollinen, tukeva paikka viinilasin jalalle. Tässä suhteessa Miele kyllä pieksi Siemensin 3-1. Ja jotenkin, vaikka ehkä tyylillisesti valkoinen muovitettu rauta on vähän vanhahtava, Mielen sisäosat olivat tosi käytännöllisen oloiset.

Mutta. Sitten päästään siihen Mutta - osaan. Kun pähkin tätä dilemmaa tässä ystävälleni M:lle hän sanoi, että ilmeisesti useammallakin Mielen koneen ostaneella oli ollut ongelmia pesutuloksen kanssa. Koska tiskareista tehdään niin supervähän vettä kuluttavia, likaisemmat astiat tahtovat jäädä likaiseksi toistuvasti. Asentaja pystyy kuulemma jollain kytkennällä ohittamaan vedensäästön, jolloin ongelmaa ei ole. Mutta niin, Mielen kone oli keittiöliikkeen alennuksista huolimatta (ja lopulta myös niiden kumuloitumisesta johtuen) huomattavasti kalliimpi kuin Siemensin kone ja jäin miettimään onko se sitten lopulta kuitenkaan sen arvoinen.

Siemensin viinitelinetuki ei ole yhtä jämäkkä kuin mielen. Takarivissä lasi on kuitenkin ihan hyvin tuettuna.

Kävin Siemensin näyttelyssä alunperin yksin ja unohdin sen viinilasin kotiin. Kun yritin sitten raportoida V:lle koneen sisäosia, emme löytäneen mistään googlettamalla kuvia miten se Siemensin sisäosa nyt menee ja taittuu. Edes tuote-esitteissä ei ollut yhtäkään kuvaa koreista. Niinpä tein uuden hyökkäyksen Siemensin näyttelyyn, tällä kertaa varustautuneena asianmukaisella viinilasilla ja kameralla.

Lisärivi oli näin isolla lasilla ainakin kohtuuttoman kiikkerän oloinen.

Kyllä, se Riedelin lasi menee myös Siemensin koneeseen. Mutta pidike on huomattavasti vähemmän tukeva kuin se Mielen teline. Siemensissä laseille on tehty siksak-kuvioinen tukirauta ja alapiikit saa kallistattua niin, että ne tukevat viinilasin suuta kaltevasti. Syrah- lasi on ihan aavistuksen liian pitkä, että tuki voisi olla ihan alimmassa lepoasennossa. Se ei sinänsä haittaa, sillä lasien eteen voidaan laskea toinen tuki, toiselle lasiriville. Se estää ainakin viimeistään laseja kaatumasta eteenpäin. Mutta vaikka laseja teoriassa saisi koneeseen kahteen riviin, en kyllä usko, että uskaltaisin laittaa noita isoja laseja tuohon kauimmaiseen riviin. Jotenkin se koko contraption tuntui kiikkerältä.

Päätä itse kuinka paljon vettä käytetään - likaisuuden mukaan.

Mutta se, mikä siinä Siemensissä oli ihan erikivaa, oli vario speed - nappi. Siemensin XL on 10 litran kone, joka pesee normaalisti 2l vettä siten, että ylä ja alasuihku vuorottelevat nopeaan tahtiin ja täten matala vedenkulutus on mahdollista isossakin koneessa. Pesuaika on tietysti tällöin lähempänä sitä kolmea tuntia.

Mutta jos nyt joku vaikka oikeasti laittaisi ruokaa ja oikeasti tunkisi sen koneen täyteen oikeasti likaisia astioita ja halusisi saada ne uloskin koneesta puolessatoista tunnissa ja asuisi Suomessa, asunnossa jossa viemäriin pitäisi vähän vettä saadakin niin siinä laitteessapa on nappi, jolla kone muuttuu vähemmän vesipihiksi, käyttää molempia suihkuvarsia yhtä aikaa ja tiskaa koko setin puoleentoista tuntiin. Se nappi on vario speed.

Ekologisuus on iloinen asia, mutta on sekin hyvä juttu että vedensäästön voi ohittaa napilla jos tiski on jollain kertaa likaisempaa tai astiat tarvitsisi uudelleen käyttöön äkkiä.

Gaggenau on kuin Siemens, mutta ledeillä ja tukevammilla materiaaleilla.

Ja koska Siemensin näyttelytilassa on esilä myös keittiön kuninkaana pidetyn Gaggenaun laitteita, kävin kurkkimassa myös siellä, mitä tiskari on syönyt. Sisäosat olivat rakenteeltaan täysin Siemensin kalliimman mallin kaltaiset. Materiaali tuntui olevan jotenkin jämäkämpää ja laadukkaamman oloista, mutta viinilasipidikkeet, piikkirvistöt ja korit olivat säädöiltään ja asettelultaan aivan samanlaisia kuin Siemensin koneessa. Hintakaan eri ollut NIIN paljon korkeampi, etteikö se olisi paininut samassa sarjassa Mielen kanssa, mutta jäin vaan miettimään mitä niin hienoa siinä Gaggenaussa on, että se kannattaisi valita Siemensin sijaan. Paitsi siis, että se on Gaggenau ;)

En sitten tiedä kadunko päätöstä kallistua Siemensin puolelle, mutta koska siihen saa isotkin viinilasit, piikkejä ja koreja saa säädettyä ylös ja alas aika joustavasti ja halutessaan siihen saa vielä sen perinteisemmän lusikkakorinkin, en tiedä onko Mielen tukevamman oloiset viinilasin jalkapidikkeet sitten lopulta lisähinnan arvoinen juttu. Ja kieltämättä tässä nyt meikäläisen arvoasteikolla painaa aika paljon myös se tiskausjälki. Jos unohdetaan bling-bling ja nimen tuoma arvostus, niin kun siemensin huippumalli lähtee monta sataa halvemmalla kuin Mielen perusmalli ja ominaisuuksissakin löytyy niin hinta-laatu tuntuisi äkkiseltään olevan jotenkin paremmin kohdallaan siinä siemensin laitteessa. Luulenpa siis, että meillä jatketaan siemensin laitteiden kanssa uudessakin kodissa.

Mutta tällaista pohdintaa täällä on käyty - Ehkäpä tästä on iloa jollekin muulle saman asian kanssa painiskelevalle. :)

Kaneliset tomaatit

2011-06-28T12:35:00.004+03:00

Tässä viimeisen raskauskuukauden aikana sitä on jollain tavalla vaipunut ihan omiin maailmoihinsa. Olen ymmärtänyt, että se kuuluu asiaan - mieli jotenkin asettuu odottamaan tulevaa ja puuhastelee sen parissa. Olo on jollain tavalla levollinen ja tyhjä samaan aikaan. Masu määrää tahdin, millä mennään. Vaikka tajuankin että nyt minulla on todennäköisesti ne kuuluisat viimeiset hetket pitkään aikaan tehdä omalla ajallani mitä haluan, on vaikeaa tarttua mihinkään toimeen. Sitä nousee tuolilta hakeakseen jotain ja unohtaa mihin oli matkalla; Suunnittelee lähtevänsä jonnekin unohtaen määränpään saman tien. Kenties se oli ulos, ehkäpä hakemaan lasi juotavaa tai kenties jotain ihan muuta... Mutta eipä sillä oikeastaan ole niin paljon väliä, tuumaan lopulta ja istun takaisin katselemaan salvian ja timjamin kukissa pyörivää kimalaista aurinkohatun reunan alta.

Aika tuntuu jotenkin muuttaneen rytmiään. Yöllä ei oikein nukuta ja päivällä taas voisi nuokkua puoliunessa vaikka kuinka pitkiä aikoja. Aamuisin on jotenkin rauhaton ja illalla haluaisi vain olla ulkona, viileässä. Ylipäätään päivät kuluvat nopeasti. Yleensä iltapäivisin herään huomaamaan, että nopeammin kuin ehdin tajuta.

Kun tällaisessa mielentilassa mietin viime viikolla juhannuksen ruokia tuumasin, että a) menu on pakko suunnitella jotenkin etukäteen ja b) kaiken pitää syntyä suhteellisen mutkattomasti ja mielellään grillissä, jolloin päävastuu ruuan onnistumisesta on V:n tai ylipäätään jonkun muun kuin minun käsissäni :) Ja siltä pohjalta lähdettiin. Merituulin kanssa menua tviikkailtuamme päädyimme lopputulokseen, josta kuvareportaasia voitte katsella täältä.

Ainoa yksittäinen ja kokeellisempi ruoka, mitä olin etukäteen miettinyt ja ehdottomasti halusin kokeilla oli Ghille Basanin marokkolainen keittiö - kirjassa näkemäni mausteiset tomaatit. Ne tehdään normaalien puolikuivien tomaattien tapaan uunissa, mutta maustetaan kanelilla, sahramilla, sokerilla ja appelsiinikukkavedellä. Koko ajatus oli niin upean kuuloinen, että sitä olisi pakko kokeilla, ainakin jonkinlaisena muunnelmana.

Appelsiininkukkavettä minulla ei nimittäin ollut. Mutta koska juhannusjoukkio oli tulossa kaupungista myöhemmin, raapustin V:n kauppalistaan appelsiininkukkahunajan, jossa on siinäkin ihanasti appelsiininkukkasten herkkää aromia. Tuumasin, että voin tehdä tomaatit muuten valmiiksi ja valuttaa niiden päälle vähäsen appelsiininkukkahunajaa juuri ennen tarjoilua. Kun hunajaa ei uunita, sen aromit pysyvät vielä entistäkin raikkaampina.

Olin suunnitellut tarjoavani tomaatit alunperin torstaina, illalla grillatun kalan ja vahapapulisäkkeen kanssa, mutta koska tuli myrsky ja pakotti juhlien alun perjantaille rukkasin ruokalistaa ja siirsin tomaatit ja vahapavut osaksi perjantain pitaleipälounasta. Ajatuksenani oli tehdä pitaleipiä grillissä ja tarjota niiden täytteeksi marinoitua, grillattua halloumia, erilaisia vihanneksia ja tsatzikia.

Nuo kaneliset tomaatit osoittautuivat aivan loistavaksi pitaleivän ja halloumin kanssa. Maku oli kertakaikkisen herkullinen. Vaikka oikaisin alkuperäistä ohjetta siinä, etten kaltannut tomaatteja ennen kuivattamista, lopputulos oli ihan loistava. Itse asiassa mietimme Merituulin kanssa, että noinkohan tomaatit olisivat pysyneet koossa ilman kuortaan? Joka tapauksessa aion tehdä näitä uudelleen vielä monta kertaa. Tällä tavoin laitetut tomaatit kun tuovat upeaa makua niin täytettyihin leipiin kuin salaatteihin, grilliloheen, kanaan ja vaikka tosiaan ihan halloumien kanssa tarjottuna.

Olen minä sitä Ghillen Marokkolaista keittiötä aiemminkin kehunut, mutta taas tuli mieleen, että siinä on kyllä hyvä hellekesän keittokirja. Jotenkin ja jollain tavalla muo aromaattiset ja parfyymiset mausteet sopivat kuumaan, aurinkoiseen päivään grillin äärelle. Mausteinen ruoka sopii leppoisaan ulkona istuskeluun hyvässä seurassa. Joihinkin opuksiin sitä vaan palaa, uudelleen ja uudelleen.

Kaneliset tomaatit (4-6:lle)

Ainakin kilo kypsiä, makeita tomaatteja (esim. luumutomaatteja)
2 tl kanelia
hyppysellinen sahramin luotteja
hyvää oliiviöljyä
hieman sokeria
appelsiininkukkavettä tai appelsiininkukkahunajaa

Halkaiset tomaatit ja poista niistä sisus. Asettele tomaatit uunipellille ja ripottele jokaiseen hieman kanelia, sahramia ja ripaus sokeria. Sitten lorauta jokaiseen vielä vähäsen oliiviöljyä. (jos käytät appelsiininkukkavettä, voit lorauttaa sitäkin mukaan tässä vaiheessa)

Laita tomaatit uuniin, matalaan lämpöön (meidän uunin termostaatti on edelleen rikki, ehkä siellä oli n. 100 astetta?) ja anna tomaattien kuivua uunissa kolmisen tuntia. Sitten sammuta uuni ja jätä tomaatit jäähtymään uuniin.

Lopuksi valuta tomaattien päälle vähän appelsiininkukkahunajaa jos käytät sitä ja tarjoile tomaatit haluamallasi lisäkkeellä.

Ulkofilettä makurasvalla - mehevää lihaa grillissä.

2011-06-22T18:57:00.006+03:00

Ison ompun lihatiskissä oli uuden näköinen liha. Tai ei oikeastaan, kyseessä oli ulkofile, mutta pintaan oli jätetty kerros läskiä ja koko komeus oli brändätty kauppanimelle ulkofile makurasvalla. Jonkun olin jo aikaisemmin kuullut arvostelevan kriittiseen sävyyn konseptia jälleen uutena keinona markkinoida halvempaa osaa eläintä fileen hinnalla. No, eipä käy kieltäminen, kyllähän 29,90 kilohintaan myyty rasva pääsee fileen matkassa kalliimman lihan kastiin.

Mutta uteliaana ihmisenä ostin kumminkin palasen ja tuumasin että elämä on. Täytyy sitä nyt kokeilla. Sittenpähän tiedän onko makurasva niin hyvä juttu, että siitä kannattaa maksaa "vähän ekstraa".

Että rasvasta saataisiin maksimaalinen hyöty tuumasin V:lle että laitetaan liha grilliin kokonaisena; paistetaan ensin hetken kovalla tulella rasva alaspäin, jotta siihen saadaan pinta ja sen jälkeen epäsuoralla tulella rasva ylöspäin jolloin sulava rasva pitää lihan mehukkaana ja pehmeänä. Mausteeksi lihan pintaan hierottin vaan kuiva mausteseos eli rub jonka raahasin joulun aikaan Uuden seelannin tuliaisina ja löysin uudelleen osamuuttojen yhteydessä.

Lihaan tökättiin sisälämpömittari ja ulkofileen annettiin kypsyä grillissä kunnes mittari näytti 55 astetta - eli mediumiksi. Lopputulos oli kyllä hyvä, täytyy myöntää. Lihasta tuli tosi amerikkalaisen oloista; tosissaan mehukasta ja mureaa. V tuumasi että se muistuttaa vähän ribeye - pihviä, jota jenkeissä pääsee pihviravinteleissa nauttimaan.

Kokonaisena kypsennetty ulkofile leikattiin keskeltä auki ja sitten sopiviksi paloiksi. Liha oli mehevää ja pinta niin, noh - syntistä herkkua :)

Eihän ulkofile grillistä koskaan huonoa ole, mutta kyllä kerros rasvaa minusta auttoi mehukkuuden säilyttämisessä. Vähän liha ehti V:n mielestä reunoilta kuivaakin. Siihen osittain vaikutti se, että liha ei ehitynyt täysin nousta huoneenlämpöön ennen paistamista. Ja lisäksi se olisi kannattanut nypätä grillistä pois jo kun lämpö oli 50 asteessa. Noin laadukas liha kestää olla vähän punertavaa ja kun se vielä vetäytyy hetken ennen leikkaamista, sisälämpö nousee parisen astetta ja nesteet tasaantuvat.

Itsetehty yrttivoi on loistavaa tavaraa nyt kun yrttejä saa jo ulkoakin.

Uskoisin, että herkkuna tuollaisen makurasvallisen ulkofilepalan voi ostaa toistekin. Äkkiseltään tuntuu, että lopputulos oli oikeasti mehukkaampi kuin esimerkiksi vartaissa, vaikka niitä sutikoisi ahkerasti marinadilla. Ja jos sellaisesta pinnastaan rapeaksi paahtuneesta, lähes sulaneesta läskistä tykkää niin eipä se huonoa ole syödäkään:) Kaikille se ei maistu, mutta minä napsin grillaantunutta ja mausteista pintaa mukaan hyvällä halulla. Vielä kun lihan ja maissin päälle nostettiin pala ihan tuoreista yrteistä tehtyä yrttivoita niin valittamisen aihetta ei kyllä meidän pöytämme ääreltä löytynyt:)

Tässäpä siis tämän päivän vinkki; jos juhannusta on juhlimassa isompi porukka niin tämän kokemuksemme perusteella tuollainen rasvallinen ulkofile ei ole lainkaan hassumpi valinta sinne grilliin. :)

Äärihyviä kesäkurpitsa-fetalettuja

2011-06-21T15:01:00.003+03:00

Äitiysloma on kyllä tällä viikolla näyttäytynyt oikeasti sanan varsinaisessa merkityksessä. V jätti minut masuineni mökille köllimään pariksi päiväksi ennen juhannusta ja olen oikeasti lähinnä vain ruokkinut itseni ja laiskotellut. :) Se tässä vähän oli suunnitelmanakin, sillä kaupunkiin ja takaisin raahautuminen parin päivän välein alkaa pitkien autossa istuskelujen takia olla jo vähän työlästäkin.

Mutta se, mikä tässä on tullut huomattua on, että yksikseen kaikessa rauhassa istuskelu ei kyllä estä suunnittelemasta kaikkia miljoonia ihania projekteja jotka vaan odottavat tekijäänsä. Nauroin juuri äidilleni puhelimessa, että olen varmaan maailman huonoin lomalainen ja äiti tuntui ymmärtävän minua ihan hyvin.:) Joudun oikein pidättelemään etten kaivaisi esiin trimmeriä, jolla heinikkoa olisi juuri nyt soveliasta ryhtyä leikkaamaan tai mene harventamaan ikkunasta näkyvää vesakon alkua joka tuntuu nousseen tuohon katseen tielle ihan vasta. Kuiva-ainekaappikin kaipaisi järjestämistä... Ja niin edelleen. :) Mutta ehkäpä nyt voisi olla viisainta vaikka ottaa jokin kirja kauniiseen kätöseen ja kerrankin, ihan luvan kanssa vaan olla, sillä vaikka mieli harhailee kaikenlaisten projektien parissa, voimat eivät oikeasti kyllä tahdo riittää alkua pidemmälle.

Kolmesta-neljästä oksasta mäkimeiramia tulee paljon lehtiä. Niitä saa olla tässä letussa!

Joten mikäpä olisikaan parempi hetki kuin tässä lounaan jälkeen istahtaa hetkeksi muistelemaan viime viikon ja viikonlopun kesäkurpitsakokkailuja ja niiden tuloksena kirkastettuja oppeja.

Kesäkurpitsa taipuu lopulta todella moneksi, vaikka ensimmäinen ajatus ainakin meillä yleensä on viipaloida kyseinen vihannes sellaisenaan grilliin. Mutta kun asiaa pikkuisen pysähtyy miettimään muistaa että kesäkurpitsa on myös ihan erinomaista vuokatyyppisissä paistoksissa, keitoissa ja vaikkapa niissä letuissa. Mutta se, mikä kannattaa muistaa on, että kesäkurpitsan käsittely kannattaa ihan oikeasti hoitaa niin, kuin se ohjeessa sanotaan. Minä sain tästä muistutuksen viime viikolla. Olin käymässä pohjanmaalla ja päätimme Mimmun kanssa tehdä lounaaksi kesäkurpitsakeittoa. Jotenkin jo liian nälkäiseksi päässeenä en lukenut ohjetta kunnolla ja unohdin kuoria kesäkurpitsan ennen keiton tekemistä. Eikä siinä sitten muuta tarvittukaan. Ihana, samettinen ja pehmeä keitto muuttui täysin toisenlaiseksi. Siitä tuli kyllä sosekeittoa, mutta erittäin kitkerällä jälkimaulla varustettua sellaista. Mimmukin ihmetteli oikein ääneen, miten melko mauttoman oloisen vihanneksen kuori saa aikaan niin suuren eron. Kyllä sitä nyt "söi, ennenkuin selekähänsä otti" mutta alkuperäisen keiton herkkyydestä ei ollut enää tietoakaan. Tilannetta ei pelastanut edes reilumpi maustaminen eikä aurajuuston lisääminen. Kesäkurpitsan kuoressa on yllättävää voimaa, jota ei pidä aliarvioida.

Noh, viikonloppuna sitten tein kesäkurpitsalettuja joihin niihinkin tällä kertaa päätin kuoria kurmitsan:) Sen verran oli vielä kitkeränkatkera kuorenmaku muistissa, etten halunnut missään määrin uusia kokemusta letuissa. Ja lopputulos oli tavattoman hyvä. Laitoin mausteeksi kallioilla nyt rehevänä kasvavaa mäkimeiramia ja murustin taikinan sekaan vielä puoliskan pirkan parhaat - sarjan fetapaketista joka oli jäänyt jämäksi jostain aikaisemmasta. Yhdistelmä oli loistava. Mäkimeirami ja feta yhdessä kesäkurpitsan kanssa antoi mehukkaita, raikkaita, samettisia ja kertakaikkisen hyviä lettuja.

Taikinaa joutuu vähän levittelemään lusikalla, mitään pitsinohutta ei kannata yrittää, muttei liian paksuakaan.

Näiden rikkaiden lettujen paistamisen kanssa saatetaan vaatia hieman harjaantunutta ranneliikettä - ainakin jos aiot paistaa niitä isompina ja valurautapannulla, kuten minä. Taikina on suht paksua ja siten pienemmät letut ovat ehkä helpompia hallita käännettäessä. Teflonpannukin auttaa asiaa. Mutta pienellä valurautapannullakin onnistuu ihan hyvin, kunhan muistaa laittaa taikinaa tarpeeksi ohuelti, käyttää kunnolla voita ja hillitsee hermonsa:) Jos helpolla haluat päästä - valitse tefloninen pikkulettupannu.

Yksi juttu muuten, mistä oli puhetta viikolla ihan toisen asian yhteydessä on lieden käyttö. Liian moni käyttää liettä vain kahdella asentoa; täysillä ja pois päältä :) Tämä voi kuulostaa aika naurettavan itsestään selvätä toteamukselta, mutta sanotaan nyt kuitenkin. Lettujen paistossa ja erityisesti kaasua tai nopeaa induktiota käytettäessä lämpöä kannattaa säätää paiston aikana, koska se on mahdollista ja antaa paremman loputuloksen:) Ensin kuumemmalla sulatellaan voi kuplivaiseksi ja sitten kun taikina on saatu pannuun, pienennetään tulta keskilämmölle. Näin hankalampikin lettutaikina ehtii vähän paiston aikana jämähtää, jolloin se on hempompi kääntää eikä pala alapinnastaan niin hanakasti. Jos käytössä on ihan perinteinen levy, käyttäisin lettujen paistamiseen jotain vähän keskilämmön yläpuolella olevaa asetusta, mutten missään tapauksessa ihan täysiä lämpöjä - ainakaan koko aikaa. Oman lieden käytöksen oppii kun treenaa, mutta tässä nyt tämmöistä meikäläisen mielessä pyörivää kokemusta.

Lettujen kanssa tehtiin ihan perinteistä, konstailematonta kananmunakastiketta jonka maustoin vain muskotilla. Ihania.

Yksinkertaisesti hyvää.

Feta-kesäkurpitsalettuja (2-3:lle - nälästä riippuen)

1 kesäkurpitsa (kuorittuna ja raastettuna)
n. 5 dl maitoa
1 muna
2 dl vehnäjauhoa
1 dl ohrajauhoa
1/2 tl suolaa
1/2 pkt fetaa (n. 100g-150g) murustettuna
n. 1 dl mäkimeiramisilppua tai maun mukaan enemmänkin. (tai oreganoa, jos mäkimeiramia ei ole)
(ruohosipulia jos haluaa)
mustaa pippuria

paistamiseen voita

Kuori ja raasta kesäkurpitsa. Sekoita keskenään kaikki lettutaikinan ainekset, kesäkurpitsaraaste ja murustettu feta. Anna jauhojen turvota hetken ennenkuin paistat letut.

Laita sitten pannulle kunnon nokare voita, levitä taikinaa ohuehkosti pannulle (jos teet isompia lettuja, älä laita ihan reunoihin asti, jolloin letut on helpompi kääntää) ja anna letun paistua toiselta puoleltaan kauniin kullanruskeaksi. Olennaista on, että taikina ehtii hyytyä hieman, ennenkuin yrität kääntää letun. Sitten käännä ja anna toisenkin puolen paistua.

Letut voi tarjota kananmunakastikkeen kanssa tai vaikka jollain suolaisella täytteellä.

Raparperi-mansikkasemifreddo, otto I

2011-06-16T09:04:00.002+03:00

En tiedä pitäisikö "syyllistää", mutta tämä ruoka oli kyllä pääasiallisesti Fazerin tuotekehityksen syy. Tai kaikki alkoi siitä, kun sorruin väsyneenä ja nälkäisenä (joo, juuri silloin kun pitää kävellä karkkihyllyn ohi) ostamaan uudesta lähikaupastamme Fazerin Nordic Gourmet - uutuusmakuisen raparperi-mansikka semifreddo -suklaalevyn. Ajatuskin mansikasta ja raparperista semofreddossa oli minusta loistava, joten mielikuva toimi. Ja kyllä, minusta se oli jopa hyvää, tavallaan ihan raikkaan erilaista vaikkakin tavattoman makeaa eikä täyte kyllä mitenkään oikeasti muistuta semifreddoa. :)

Tyrkytin suklaasta myöhemmin palasen armaalle miehelleni ja siinä maistellessaan hän pyöritteli silmiään. Oletan, että siinä vilahti mielessä varmaan pari ajatusta raskaana olevista vaimopalleroista ;). Mutta ääneen V oli diplomaattisesti vain sitä mieltä, että täyte oli hänestä esanssista jogurttitäytteen tyyppistä mössöä eikä maistunut oikeasti raparperille. :)

No, tämän maistelua seuranneen ajatustenvaihdon jälkeen päähäni jäi kytemään ajatus siitä raparperi-mansikkasemifreddosta. On totta, että siitä voisi varmaan kehittää ihan älyttömän herkun viikonlopun illalliselle. Vielä kun sattui ne isot helteet samaan aikaan kun inspiroiduin ensimmäiseen oikeaan semifreddokokeiluuni.

Semifreddon vaahdot sotkevat kolme kippoa, mutta muuten herkku on helppo ja nopea valmistaa.

Ohjetta hyvään semifreddoon ei juurikaan tarvinnut miettiä. Veeran keväällä tarjoama upea semifreddo oli edelleen tuoreena mielessäni ja ajattelin käyttää kokeiluuni samaa pohjamassaa kuin Veera.

Raparperi ja mansikka osoittautuivat kyllä loistavaksi yhdistelmäksi semifreddoon. Raikas, nuori raparperi ja herkkä tuore mansikka olivat kyllä ihan lyömättömiä vaniljaisen ja kermaisen massan kanssa. Mutta: koska tämä oli ensimmäinen kokeiluni en tullut miettineeksi, miten siivutettu tuore mansikka vetää jäähileeseen jäätyessään ihan läpi asti.

Maku oli kaikkien mielestä loistava, mutta olimme yhtä mieltä siitä, että mansikoiden jäähile haittasi rakennetta

Vaikka maku oli koko seurakunnan mielestä hyvä ja kieltämättä tuoreiden ainesten ansiosta ihanan puhdas ja raikas, sanoisin, että ohjeeni vaatii siis vielä pientä hiomista täydellisyyteen pääsemiseksi. Yksi tapa välttyä mansikoiden jäähileeltä olisi tehdä semifreddo pakastimeen vain juuri 3h ennen kuin sitä tarvitaan (lisäys: ehkä jopa vähemmän aikaa). Tällöin mansikat eivät ehtisi jäätyä läpi asti.

Hilloksi keittämisellähän ongelma tietenkin ratkeaisi, mutta samalla menetettäisiin tuoreiden mansikoiden upean raikas maku. Sama pätee kuivattujen mansikoiden käyttöön sattumina.

Niinpä olen pyöritellyt päässäni tässä ohessa tuoreita mansikoita ja sitä, miten niistä saisi vähemmän jäähileisiä kuitenkaan kypsentämättä niitä täysin. Yksi pohdinnan lopputuloksista oli, että mitäs jos mansikat leikkaisi ihan pieniksi kuutioiksi ja pyörittelisi palaset tomusokerissa ennen massaan sekoittamista. Tai jospa mansikat ajaisi blenderillä sokerin kanssa massaksi josta semifreddoon tekisi raitoja, vähän kuin sorbetissa?

Koska mökillä ei nyt ollut mitään makeaa jälkiruokaviiniä ja raparperipuska ei kuivuuden takia ollut tuottanut valtavaa satoa, laitoin raparperisoseeseen ehkä suhteessa vähän liikaa nestettä ja liian vähän raparperia. Siirappia jäi siis yli. Sain pykerrettyä viikolla kotona ihan jumalaista raparperikompottia, kun keitin siirapin jälkiruokaviinin lopusta ja hillosokerista, sekoitin sinne kolme kunnollisen kokoista raparperin vartta ja annoin sen jymähtää ihan hilloksi. Jospa seuraavalla kertaa käyttäisin mauksi tälläistä aromaattista kompottia ja tomusokeroituja, pieniä mansikanpaloja. Se tuntuu nyt ehkä vahvimmalta vaihtoehdolta :)

Massasta riittää hyvin kahteen vuokaan. Yksi vuoka riitti hyvin viidelle-kuudelle jälkkäriksi.

Pohdinta jatkuu ja varmaan kokeilen aiheesta vielä toisenkin yritteen myöhemmin. Koska vuokia täyttyi massasta kaksi ja toinen freddo jäi vielä pakkaseen odottelemaan voin myös kokeilla jäljelle jääneellä semifreddolla jos pelkästään pidempi temperoitumisaika auttaisi asiaa. Tätä viimeksi nautiskeltua semifreddoa sulateltiin puolisen tuntia. Siinä ajassa kermamassa oli jo pehmennyt, mutta mansikat olivat hileisiä. Noh, jäämme mielenkiinnolla odottelemaan seuraavaa yritettä :)

Tämän kertainen yrite numero uno meni jotensakin näin.

Raparperi-mansikkasemifreddo (2 vuokaa)

Semifreddomassaan (ks koko alkuperäinen ohje)

3 valkuaista
3 keltuaista
60 g sokeria
3 dl kermaa
2 rkl vaniljasokeria

Makuseokseen

3 tosi pientä tai 1 oikein iso raparperin varsi
0,5 dl vettä
0,5 dl sokeria
2-3 rkl cointreauta
2,5-3 dl viipaloituja mansikoita (voisi toimia paremmin pienempänä, sokeroituna hakkeena tai soseena)

Tee ensin makuseos, jotta se ehtii jäähtyä. Huuhtaise raparperi ja pilko se pieniin paloihin. Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa ja lisää sinne raparperipalat. Kiehuta hiljaa pari-kolme minuuttia, jotta npalaset hieman pehmenevät mutteivät muusaannu täysin ja lisää likööri. Anna seoksen jäähtyä.

Siivuta tai polko mansikat ja lisää ne raparperisiirappiseokseen. Jätä maustumaan siksi aikaa kun teet semifreddomassan.

Massaan tarvitaan kolme kulhoa joista ensimmäiseksi vatkataan valkuaiset yhdessä kulhossa, sitten keltuaiset ja sokeri toisessa kulhossa ja viimeiseksi kolmannessa kulhossa kerma.

Sitten seokset yhdistetään; Keltuaisvaahto ja kerma sekoitetaan ensin keskenään ja sitten seos maustetaan. Nostelin mansikat ja raparperinpalaset massaan ja jätin osan siirappiliemestä laittamatta, ettei vaahto vety. (Lopun siirapin käytin myöhemmin jonkin aamusmooothien makeutukseen. )

Lopuksi seokseen nostellaan valkuaisvaahto ja massa kaadetaan kahteen kelmutettuun leipävuokaan tai isoon kakkuvuokaan. Koko komeus laitetaan pakastimeen hyytymään ja otetaan huoneenlämpöön pehmenemään puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Lipstikalla maustetut kikherne-jauhelihapihvit

2011-06-14T09:38:00.000+03:00

Kikherneet ovat hassuja, kun niihin tulee välillä ihan himo. Kypsyttelin useamman päivän ajatusta falafelien tekemisestä, mutta lopulta en sittenkään saanut laitettua niitä kikherneitä likoon ja kun se vastustamaton himo kikherneisiin sitten lopulta iski, turvauduin jauhelihaan ja säilöttyihin herneisiin.

Päädyin lopulta tekemään jauhelihapihvejä, jotka maustoin runsaasti yrteillä (joo, ruohosipulia ja lipstikkaa!) ja sekoitin mukaan purkkikikherneitä. Osan herneistä puristelin käsin rikki taikinaan ja suurin osa sai jäädä ihan kokonaiseksikin. Me kun tykätään sattumista :) Ja taas tuli todistettua se vanha viisaus, että lipstikka ja jauheliha sopivat yhteen. Pihveistä tuli hyviä ja tuumailin, että jos hummusta joskus jää yli, sitä tulee ihan loistavaa jauhelihan jatketta.

Kokonaiseksi jääneet kikherneet saattavat pomppia paiston aikana pannulta. Jos sinulla on roiskesuoja, sitä kannattaisi käyttää sotkun välttämiseksi!

Ja mitä tulee lisäkkeeseen, yksinkertainen on ollut viimeaikoina kaunista. Ostin ihan kaupasta valmiita ricotta-pinaattitäytteisiä tuorepastoja, kiehautin ne suolavedessä ja laitoin niiden päälle salviavoita. Meidän vanhan kodin salviapuska on kasvanut ihan valtavaksi ja ajattelin nyt vielä hyödyntää sitä, kun voi. :)

Ja oi luoja kun se uusista salvioista tehty salviavoi onkin taas hyvää. Ja kyllä, sillä herkuteltiin täällä parinakin päivänä. Se syntyy laittamalla pannulle hyvä klimppi voita ja kun voi on sulaa, sekaan laitetaan tukko salvian lehtiä. Kun voi kiehuu, se haihduttaa vettä myös salvian lehdistä tehden niistä ihanan rapsakoita. Salviavoi on valmista kun voi alkaa hieman muuttua kypsän elon väriseksi.

Sitten salviavoi kipataan pastan päälle. Om nom nom.

Kun pihveihin on paistettu väri pannulla, ne voi vielä uunittaa.

Lipstikalla maustetut kikherne-jauhelihapihvit (n. 4-5:lle)

n. 400g jauhelihaa (meillä luomunautaa, mutta nauta-sika käy yhtä hyvin)
reilu 150g creme fraichea
1 muna
1 pkt /230g keitettyjä kikherneitä
kunnon nippu lipstikkaa (vajaa 2 dl silppua löysästi pakattuna)
isohko tukko ruohosipulia silppuna
4-5 pientä kynttä valkosipulia
3 tl mustia sinapinsiemeniä (tai sinapinsiemeniä)
1 tl kanelia
4-5 "tomausta" cayannepippuria (tai maun mukaan)
mustaa pippuria
1 tl yrttisuolaa tai suolaa

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen

Pese yrtit ja silppua ne hienoksi. Hienonna tai murskaa valkosipuli. Valuta ja huuhtaise kypsät kikherneet ja sekoita kaikki aineet keskenään hyvin vaivaten, jotta jauheliha alkaa muodostaa suht kiinteää massaa.

Muotoile massasta sopivia pihvejä, paista ne öljynja voin seoksessa kauniin väriseksi. Varo roiskuvaa rasvaa, sillä osa kokonaisista kikherneistä saattaa pompata rasvasta vauhdilla.

Laita pihvit sen jälkeen vielä n. 10-15 min uuniin, jotta kypsyvät myös sisältä. Sillä aikaa voit tehdä lisäkkeeksi salaattia tai vaikka kiehauttaa pastan ja tehdä salviavoita. :)

Samettinen lipstikka-avokadokeitto

2011-06-08T13:54:00.003+03:00

Varmaan tiedätte sen tunteen, kun on yksin kotona, lounasaika alkaa olemaan käsillä ja jotenkin kaiken touhuamisen keskellä on jo päässyt tulemaan liian nälkä; sitä alkaa olla kärsimätön. Tälläiseen tunteeseen havahduin tuossa jokin tovi sitten ja mietin kuumeisesti, mitä ihmettä sitä söisi.

Ja se, mitä lopulta söin, oli parempaa kuin tehdessäni ymmärsinkään. :) Sen raparperisen kurkkukeiton jälkeen jäin miettimään, että avokado ja lipstikka todennäköisesti sopivat erittäin hyvin yhteen. Ja tänään päätin sitten kokeilla hypoteesiani, sillä lipstikasta on nyt muotoutumassa kovaa vauhtia viikon nousija ja taloutemme viilein yrtti :)

Lipstikka on aromaattinen yrtti, jota kannattaa kokeilla myös avokadon kanssa. Tuollaisen nipun laitoin keittoon.

Päätin tehdä kylmän avokadokeiton, jonka päälle tulisi sitten yrttimarinoitua, kuumaa fetaa. Noh, sitä fetaa ei ollut, joten esiin marssi niin sanottu plan B. Laitoin uuniin pari vuohenjuustosiivua real - palan päälle ja ryyditin koko komeuden vielä sitruunatimjamilla ja hyvällä oliiviöljyllä. Ja kun sitten yhdistin kylmän ja samettisen keiton ja kuuman, rapsakan leivän - siitä tuli ihan käsittämättömän hyvää.

Realista tulee ihan rapsakkaa, leipäpaloja voi dopata keittoon tai syödä erikseen laitaselta.

Ensinnäkin, kyllä, lipstikka ja avokado rokkaavat yhdessä. Kun keittoon tuli vielä vähän raikasta kurkkua ja hieman hapokkaampaa omenamehua siitä tuli ihan täydellistä sosetta. Tietysti, jos lipstikka jo ajatuksena inhottaa, niin ei kannata vaivautua :) Mutta lopputulos oli siis ihanna samettinen ja pehmeä ja vaikka siinä oli raikkautta ja ryhtiä siitä puuttui sellerin pistävyys täysin. :) Vielä kun päälle tuli lämmin vuohenjuustoleipä - nojoo. Voitte vaan kuvitella: kermaista ja yrttistä vuohenjuustoa, omenaisen pehmeää ja samalla raikasta avokadokeittoa auringossa.

Tämä otetaan uusiksi ihan ehdottomasti vielä jollakin isommalla porukalla!

Sitä herkumpaa hellepäivän pikaruokaa....

Samettinen lipstikka-avokadokeitto (2 annosta)

1,5 avokadoa
1/2 kurkkua
2,5 dl luomuomenamehua
0,5 dl vettä
muutama jääkuutio - n. 3
tupsu lipstikkaa
1 ison kevätsipulin varsi (tai kaksi pientä)

Päälle
2 siivua realia
4 pientä siivua vuohenjuustoa
sitruunatimjamia
öljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita realviipaleen päälle pari siivua vuohenjuustoa, haluamasi määrä tuoretta timjamia tai sitruunatimjamia ja pirskota öljyä. Laita sitten leivät uuniin, jotta juusto saa vähän väriä ja sulaa.

Kuori kurkku ja huuhtele lipstikka. Kaavi avokadosta hedelmäliha blenderiin ja laita muutkin aineet mukaan. Aja sitten blenderillä keitto tasaiseksi soseeksi. Jos sose vaikuttaa liian paksulta, lisää hieman vettä, jotta seos juuri pyörii. Ajatus on kuitenkin että keitto on suhteellisen paksua ja ihanan samettista.

Sitten kaada keitto kulhoon, leikkaa leivistä pari venettä keiton pinnalle ja pirskota vielä vähän öljyä. Tarjoa heti.

Herkempää kukkakaalicouscousta ruohosipulilla ja rusinoilla

2011-06-08T08:39:00.003+03:00

Kukkakaalicouscous on tavallaan enemmän lämmin salaatti, kuin mitään muuta. Idea on alunperin napattu Sukulalta, mutta tästä nerokkaasta tavasta pilkkoa kukaakaali couscousmaiseksi pieneksi muruksi ja maustaa se kuumalla pannulla on parin viime vuoden aikana tullut kiistatta meidän kesähitti. Ruoka on juuri sopivaa kuumaan kesäpäivään ja niin tavattoman terveellistäkin että pahaa tekisi, ellei se olisi niin hyvää kuin on ;)

Koska lauantaina oli kuuma ja puuhakas päivä, kukaan ei ollut oikeasti nälkäinen. Mutta minä katsoin kelloa ja totesin, että kolmen aikaan on kyllä jo korkea aika ruokkia paitsi meikäläistä ja Sätkyä, myös uutteria laiturinrakentajia ja viehättävää rouvaseuraa jonka kanssa paransimme maailmaa kukkahatut heiluen miesten parantaessa laituria :)

Kukkasia köksälle; ruohosipulia ja mäkimeiramia

Tällä kertaa kukkakaalilisäkkeestä tuli herkän keväistä, sillä ajoin sinne mausteeksi runsaasti ruohosipulia. Laitoin ihan vähän garam masalaakin mukaan, mutta senkin voisi jättää pois ja laittaa tilalle vaikka sitruunan kuorta tai manteleita. Niin ja jotain makeaa tarvitaan:)

Meillä makean virkaa toimitti rusinapussin loppu ja ihan pienenpieni loraus vaahterasiirappia. Koko homman salaisuus on, että kukkakaalia ei saa kypsentää yli. Minä laitoin kukkakaalin wokissa, mutta suuri kasari käy yhtä hyvin. Kukkakaalisilppu laitetaan öljyssä kypsytettyjen mausteiden päälle, höyrytetään nopeasti lorauksessa valkoviiniä ja etikkaa. Sitten maustetaan yrteillä, suolalla ja pippurilla loppuun ja tarjoillaan lisäkkeenä. Me laitoimme lisäkkeeksi grilliin vanhoja tuttuja kardemummahalloumeita. Yrttinen, rusinainen ja herkkä kukkakaali sekä minttuisen raikas kardemummahalloumi olivat ihan loistava pari. Niille jotka eivät olleet raskaana tarjoiltiin lisäksi kylmää valkoviiniä kuumassa auringossa. Kaikki saivat lisäksi kylmää kuplavettä jonka sekaan olin pilkkonut makua antamaan mansikoita, tuoretta minttua ja vesimelonia. Hedelmäisen ja raikkaan makuinen kuplavesi oli myös yksi viikonlopun ehdottomia hellehittejä.

Suomen kesää parhaimmillaan.

Kukkakaalicous-cous ruohosipulilla ja rusinoilla (n. 5:lle nälkäiselle)

1,5 keskikokoista kukkakaalia
pieni, 1,5 cm pala inkivääriä raasteena
loraus oliiviöljyä
1 tl garam masalaa
n. 1 dl rusinoita
1,5 dl silputtua ruohosipulia
vajaa 1 dl valkoviiniä
2-3 rkl hyvää valkoista balsamico - etikkaa
n. 2 tl vaahterasiirappia (vain vähän pyöristämään makua, ei pakollinen)
lopuksi vielä loraus hyvää extra virgine - oliiviöljyä
(lehtipersiljaa - ei pakollista)

Irrottele kukkakaaleista floretit erikseen ja kovempi kantaosa erikseen. Huuhtele ja silppua bamixin tai blenderin silppurikipossa sykäyksittäin hienoksi muruksi. Floretit kannattaa murustaa erikseen ja kantaosat erikseen. Näin saat kaikesta sopivaa murua. Jios laitat molemmat yhtäaikaa, kataosat helposti jäävät vielä liian isoksi silpuksi kun floretit ovat jo riittävän hienoa.

Voit silputa ruohosipulin esim. kantaosan kansa samalla kuten minä tein - tai ihan vaan saksilla. :)

Kuumenna loraus paiston kestävää oliiviöljyä kasarissa tai wokissa. Laita öljyyn inkivääriraaste/tahna ja garam masala jos käytät sitä. Pyöräytä pari kertaa lastalla, jotta mausteet alkavat tuoksua. Lisää sitten kukkakaalisilppu, rusinat ja ruohosipulisilppu, kääntele wokissa ja lorauta perään valkoviini ja etikka. Kääntele taas ja sulje wokin kansi minuutiksi-pariksi jotta valkoviini höyrystyy.

Kääntele taas kukkakaalimurua, mausta halutessa vielä siirapilla, lorauksella oikein hyvää oliiviöljyä, yrttisilpulla sekä suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa vaikka halloumin kanssa.

p.s. jos tätä lisäkettä jää yli (niinkuin meillä jäi n. yhden annoksen verran) niin sen voi sekoittaa ihan tavallisen cous-cousin sekaan kevennykseksi. Tein sunnuntaina lopusta grillikanasta ja vihanneksista cous-cous salaatin ja sekoitin nämä mukaan. Jämäkeittiö ++, mutta hyvin sopii!