torstai 29. lokakuuta 2015

Kurpitsa-kantarellipizzaa ja pinaatti-mustapekkapizzaa karviaishillolla raikastettuna


Tässä on nyt pari mielestäni tosi onnistunutta, vähän vaivan pizzaa, jotka tein eräänä viikonloppuna sen kuuden euron pizzagaten jälkimainingeissa. Vaikken vielä Pekka Terävän pizzapohjaa tullut kokeilleeksi vaan menin ihan perinteisellä hiivataikinapohjalla, näissä päällisissä on monta meidän syksyn suosikkimakua. Ja mikä parasta pizzapohjan päälle levitetään kastikkeeksi vain happamahko creme fraiche, joten valmistusajasta leikkaantuu pois ainakin puoli tuntia kun ei tarvitse keittää tomaattikastiketta.

Butternutkurpitsan voi paahtaa pizzan päälle; kantarelli antaa kurpitsalle syvyyttä ja korianteri nostaa happoja punasipulin kanssa. Hyvä kombo.

En tiedä kummastako pizzasta tykkäsin enemmän; kantarelli-kurpitsapizzaan tuo ryhtiä vuohenmaitojuusto tai muu vahvempi kermajuustokannikka jonka löydät jääkaapistasi; meillä pizzoihin laitettiin vuohenmaitogoudajuuston jämä ja hieman (köh), kuivahtanutta comtea ja jotain random- kermajuustokannikoita. Kurpitsan-kanttarellin-korianterin ja salvian yhdistelmä on myös syksyn löytöjä; en tiedä mistä älysin sekoittaa maut alunperin mutta yhdistelmä toimii niin lisukkeena (paahdettujen kurpitsalohkojen ohessa), pastassa kuin pizzankin päällä.


Pinaattipizzan juju taas on pinaatin ja pippurituorejuuston yhdistelmässä. Olen sitä ennekin kehunut ja todennut, että vielä väsyneempänä päivänä voi tuunaa pippurituorejuustolla semmoisen Oetkerin pinaattipizzan ja yllättyä. Pahe, pahe, pahe - mutta toimiva sellainen. :)

Pinaatti-pippurituorejuustopizza on simppeli herkku, johon hapokas karviaishillo antaa melkein pahoilaisenhillomaisia piirteitä, mutta raikkaammin.

Nyt tein kombon alusta asti itse ja olihan se tosi hyvää. Vielä kun älysin hyödyntää jääkaappiin jostain jälkkäriprojektista jääneen itse keitetyn karviashillon jämän juustoa ja pinaatia raikastmaan. Juustona pippurituorejuustolla tarkoitan sitä samantyyppistä kuin kuopattu Mustapekkajuusto oli, tämä minun kaapistani löytynyt taisi olla tällä kertaa Pirkan brändäämää. Pizza saattoi olla omakustanteena alle kuusi euroa, mutta sen kanssa nautittiin vähän arvokkaampi viinipullo, piirun alle 15e maksava valkoinen Ranskasta; 'Les Prieurés' joka on ihana, tismalleen karviaishillon ja pippurisen pyöreän juuston kanssa natsaava kuulas syysviini. Suosittelen.


Pizzapohja meni näppituntumalla; kolmen desin vesimäärällä saa kahden ison uunipellipizzan verran taikinaa kun sekoittaa joukkoon suolaa, durumvehnäjauhoa, vähän kuivahiivaa ja lorauksen öljyä. Tällä kertaa silppusin mukaan ulkoruukusta vielä viimeisiä rosmariineja, muttei se pakollista ole.

Tee ensin pizzataikina, kuumenna uuni ja laita pelti tai pizzakivi uuniin kuumenemaan. Ja ne päälliset menivät näin.



Kurpitsa-kantarellipizza 

n. 1/3 butternutkurpitsaa
2 tl korianterin siemeniä
voita
n. 4 kpl salvianlehtiä
1 rasiallinen kantarellia
3-4 dl juustokannikoista tehtyä raastetta, mielellään esim. vuohenmaitogoudaa
creme fraichea
1/2 punasipulia
halutessa kourallinen pekaanipähkinöitä
mustaa pippuria

Kuori kurpitsa kuorimaveitsellä (jos et jaksa, pese kurpitsa niin voit käyttää kuorenkin). Siivuta kurpitsa joko yleiskoneella, mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi, esim. kolmion muotoisiksi siivuiksi. On tärkeää että siivut eivät ole paksuja, jotta kypsyvät nopeasti. n. 2-3 mm on sopiva paksuus.

Kuumenna paistinpannu ja paahda kuivalla pannulla korianteria kunnes mauste alkaa tuoksua. Kaada mortteliin ja jauha hieman.

Laita kuumalle pannulle nokare voita, anna sen kiehahtaa, laita pannuun salvian lehdet ja kun lehdet ovat hieman kurtistuneet, siirrä ne syrjään ja lisää pannuun kantarellit ennenkuin voi palaa. Paista kantarelleihin vähän pintoja, lisää joukkoon korianteri ja siirrä sivuun.

Levitä pizzapohjan päälle creme fraichea, sen päälle juustoraastetta ja sitten lado kurpitsasiivut juuston päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä kurpitsan päälle kanttarellit.

Siivuta punasipuli ohuesti ja levittele siivut pizzan päälle, korista salvian lehdillä ja halutessa pekaaneilla. Paista uunissa kunnes reunat alkavat ruskettua ja juusto on sulaa ja kuplivaa, sekä kurpitsasiivut kypsiä. 



Pinaatti-mustapekkapizza 

1 prk creme fraichea
n. 3 dl juustoraastetta
1 pala mustapekkaa tai vastaavaa pippurituorejuustoa
1 pss babypinaattia
1/2 punasipulia
mustaa pippuria
n. 0,8-1 dl karviaishilloa tai muuta hapokasta hilloa

Levitä creme fraiche pizzapohjan päälle. Levitä juustoraaste ja murusta mustapekkajuusto pizzan päälle tasaisesti.

Siivuta punsispuli ohueksi ja ripottele juuston päälle.

Ripottele huuhdpttu ja kuivattu pinaatti pizzan päälle, täplitä pizza hillopisaroilla ja työnnä uuniin.

Paista kunnes pohja on kypsää.


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Käyty ja koettu: Murhaava illallinen


Sain jonkin aikaa sitten lehdistökutsun Gourmeeteatterin järjestämään murhaavaan illalliseen ja suurena Poirot - elokuvien fanina ilmoittauduin tietenkin näkemään ja kokemaan murhamysteeriä. Kiinnostustani ei ainakaan vähentänyt tieto, että ruokapuolesta illan aikana vastaisi Suomen parhaasta Bocuse d'Or - sijasta vastuussa oleva huippuluokan keittäjä Matti Jämsén.

Koko setti on ideana ihan loistava näin pikkujoulukauden kynnyksellä. Näytelmä on sopivan kepeällä otteella tehty, ruoka hyvää ja vaikka näytelmä on teltassa, telttaan on loihdittu uskomattoman tunnelmallinen ravintolasali joka henkii menneen ajan tunnelmaa. Lämmintäkin oli, vaikka etukäteen pelkäsin onko teltassa kylmä illalla. Ei ole, vaan ihan normaali teatterisalin lämpötila. Ainoa telttateatterin heikko puoli normiteatteriin verrattuna oli luonnollisesti kunnollisten saniteettitilojen puute. Mutta muuten ulkoapäin tavanomaisen näköisen juhlateltan sisään oli loihdittukin aivan todella yllättävä kokonaisuus.

Ruoka saapui pöytiin nopsaan, se oli hyvää ja ruuan määräkin oli passeli. Tosin runsaampiin menuihin tottuneelle setissä saattaisi olla pienen alkukeiton tai jälkkärijuuston mentävä soppi. Toisaalta, jos illalliselle tulee jostain alkudrinkin kautta tai illallisen päälle ohjelmassa on jatkoille siirtyminen, on todennäköisesti hyväkin ettei ruuasta pakkaudu vatsanpohjaan tukala ähky.

Vieraat ohjataan nauttimaan illallista lavan läheisyyteen katettuihin 5-8 hengen pyöreisiin pöytiin. Esityksen ja ruokien rytmittyessä mukavasti yhteen pöydässä pääsee pienessä porukassa aprikoimaan niin ruokaa kuin juonenkäänteitäkin. Minullakin kävi säkä, vaikken ollut mitenkään koordinoinut asiaa etukäteen ja istumajärjestykset oli päätetty järjestäjän toimesta, päädyin mukavasti ystäväni Merituulin viereen. Ja noh, arvaahan sen että me pölisime sitten ihan loputtomasti siitä ruuasta ja ihmettelimme kekseliäitä lamppuja, jotka olivat kovasti meidän molempien mieleen.


Ruoka oli luonnollisesti tosi hyvää, mutten tiedä kumpi lopulta teki suuremman vaikutuksen; ruoka vai tunnelma? Ne mustaan samettiiin verhoillut tuolit, ne katosta roikkuvat mielikuvitukselliset valaisimet pyöreiden pöytien päällä ja hilpeä puheensorina jotka ainakin itselleni antoivat sisään astuessa lupauksen Poirot'n ajan illallisravintolan tunnelmasta ja fiiliksestä olivat merkittävässä roolissa illan onnistumisessa.


Valaisimet sekä koko lavastuksen ja ravintolasalin visuaalisen ilmeen on suunnitellut Latvian kansallisteatterin lavastaja, Aigars Ozoliņš. Valaisimet on tehty käsityönä ja jokaisesta pöydästä tai pöydän päältä löytyy uniikki lamppu, joissa on yhdistelty hauskalla ja mieleenpainuvalla tavalla mm. erilaisia keittiöesineitä.

Ja vaikka sanoinkin että setti sopisi minusta hyvin firman pikkujouluun, syy ei ole hinnoittelussa. Juomat ja ruuat oli minusta hinnoiteltu varsin maltillisesti. Osa elämyksestä on kuitenkin myös siinä, että pöydässä tutustutaan toisiinsa ja mietitään kuka murhan teki ja miten (!).


Ruuan ja teatterin yhteenliitto oli minusta mutkattomalla ja rennolla tavalla hyvin onnistunut. Oli mukavaa, että kun ruoka oli tuotu, näytelmä ei juuri silloin vaatinut akuuttia huommiota vaan myös ruuasta pystyi nauttimaan rauhassa ja näytelmä jatkui juuri kun ruoka oli lautasilta kadonnut. Näytelmä on tyylilajiltaan komedian ja farssin välimaastossa, joten absurdeiltakaan tilanteilta ei vältytä juonen pulppuillessa orgaanisesti eteenpäin. 

Menuja on syksyn aikana tarjolla kaksi; Jämsénin lisäksi ruokateatterin näyttämölle astuu marraskuun näytöksissä Michelintähtikokki Jouni Toivanen, toinen rohkeasti itsensä likoon laittava ja erilaisiin projekteihin innolla heittäytyvä kotimaisen ja villiruuan taituri. Jounin menun näet täältä; se on tietysti vähän erilainen kuin maistelemamme Matin menu, mutta sitä silmäillessä huomaa kyllä, että myös siinä on selvästi haettu näytelmää tukevaa draamallista kaarta. Yksi elämyksen hauskoja pohdinnan aiheita ainakin itselleni olikin, miten sofistikoituneesta ja Jämsénin näköisestä herkästä ja lyyrisestä alkuruuasta ja näytelmäasetelmasta päästiin toisessa näytöksessä sopivasti rouheaan pääruokaan. Kun lavalla tilanne kehkeytyi rujolla tavalla kiusalliseksi, lautasella katseen vangitsi yhtäläisesti rujon näköiseksi jätetty mutta todella herkullinen juuriselleri joka väistämättä assosioitui  edessämme tapahtuneeseen murhaan. Kulinaristisesti hauska ja kekseliäs oli myös ylikypsä possu, joka oli napakkuudessaan mukavaa vaihtelua nyt jo niin moneen kertaan nähdylle nyhtöpossulle. Possu oli selvästi ylikypsää, mutta pinta oli paahtunut ja tekstuuri mukavan lohkeava, mikä toi vastapainoa lautasen pehmeille ja raikkaan hapokkaillekin elementeille. Oikein mukava annos.

Ja vaikken aiokaan pilata nyt näytelmän juonta teille, meitä kulinaaribloggaajia nauratti tavattomasti kun Merituuli supatti korvaani jotta Hermes Mansun näyttelijä näyttää ihan Pekka Terävältä. Tosiaankin! :) Siinä olisikin ollut aika kova vieraileva tähti! 


Jälkiruuan tähtikombo oli hauska yhdistelmä puolukkaa ja maapähkinäcrumblea. Jollain tavalla annokseen kuuluva raikas puolukkamousse oli tosi retro ja toi mieleen lapsuuskodin äidin vispipuuroineen. Sen kanssa tarjottu jätskipallo oli pyöritetty maapähkinäjauheessa ja setti oli raikas, ilmeikäs, moderneista lisistä huolimatta hyvin suomalainen ja makeaa oli juuri sopivasti.

Näytelmä poukkoilee lavan ja salin välillä hieman yleisöäkin osallistaen, mutta pelko pois - tällaiset itseni kaltaiset hieman liiallisesta interaktiivisuudesta kiusaantuvat yksilöt eivät joudu kohtuuttoman suureen vaaraan näytelmän taholta. Jos ette ole vielä keksineet firman tai kaveriporukan pikkkujouluihin ohjelmaa, nopeimmat ja onnekkaimmat saattavat löytää paikan murhaavalta illalliselta, vaikka lippuja onkin ymmärtääkseni myyty jo paljon.



Matin menujen aikaan illallisteltta oli pystytetty rautatientorille, josta illallisen päätteeksi lähdimme Merituulin kanssa yhdelle ja vessaan Steam Hellsinkiin, joka teki tämmöiseen harvoin keskustassa käyvään espoolaismammaan suuren vaikutuksen. Ihana Steam Punk - henkinen ginibaari, oli kuin suunniteltu jatkumo hieman retrolle näytelmälle. Ja kyllä, tänne aion palata vielä uudelleen jonain kauniina päivänä.

Kiitokset vielä illallisesta koko Gourmee Teatterin väelle ja Matti Jämsénille jonka kokkauksia on aina ilo päästä maistamaan.

Murhaavan illallisen tarjosi Gourmee Teatteri. 

torstai 15. lokakuuta 2015

Tatti-linssikeitto, eli jatketaan modernien tattikeittojen sarjaa jaksolla simppeli, mielenkiintoinen ja hyvä.


Tein juuri äsken upeaa tattikeittoa ja vaikka kaikki varmaan jo ovat kyllästyneitä koko tattikeittoteemaan joka on uinut blogin etusivulla jo aika liian kauan, olen nyt syötyäni täysin vakuuttunut, että tämä vaan on kirjattava muistiin pikimmiten.

Muodikkaan lyhyt, n. 30 minuutin mittainen syntyhistoria tälle sopalle on tyypillisen kaoottinen. Olin jo laiskuksissani ja pienessä kiireessä tekemässä linssikeittoa kun muistin jääkaapissa makoilevat sienet. Ja siitä mielikuvasta olin hetipaikalla muuttamassa suuntaa 180 astetta ja tekemässä ihan perinteistä sienikeittoa. Ja sieniä ruskistellessa se älynväläys siinä tuli. Älysin nimittäin, että suurustamisen sijaan voisinkin laittaa keiton sekaan punaisia linssejä. En ollut lainkaan varma, mitä tuleman pitää mutta olen tosi iloinen että kokeilin. Keitosta tuli samalla tavalla mukavuusruokaa kuin hernekeitosta, mutta siinä on kuitenkin tatin syvyyttä jota selleri sekä lopuksi pinnalle lisätty punasipulisilppu tuovat.


Ihan erinomainen syyssoppa ja kauniimman näköinenkin kuin edellinen jeeralla ryyditetty ystävänsä. :) Suosittelen, olipa helppo ja hyvä soppa!

...ja pahoittelut kaikille ruokajournalismin opettajille, tätäkään kirjoitusta en nyt ehdi muokata yhtään tämän enempää, sillä lähden näiltä sijoiltani tapaamiseen kohti Helsinkiä ja koska luvassa on myös lähtökohtaisesti erinomainen illallinen kannattaa kurkata jos vaikka kuvia päivittyy instaan.  :)

Tatti-linssikeittoa (neljälle)

n. 40-50g voita
5 dl silputtuja tatteja (esim. herkkutattia, voitattia ja kangastattia)
2 sellerin vartta
2 tl jeeraa
2,5 dl punaisia linssejä
1 kuutio kanalientä (tai kasvislientä jos teet puhtaasti kasvisversiona)
1/2 kuutiota kasvislientä
vettä
2-3 ison oksan verran rosmariinin lehtiä (voit kokeilla myös basilikaa, mutta rosmariinista tulee metsäisemmän makuinen)
mustaa pippuria myllystä
n. 1 dl kermaa (voi jättää poiskin)

lopuksi pinnalle
punasipulisilppua

Pilko sienet suupalankokoisiin paloihin. Laita isohkoon keittokattilaan voi ja anna sen sulaa. Lisää tattipalat voihin ja anna palojen ruskistua hieman välillä sekoitellen. Pilko sillä aikaa huuhdotut sellerinvarret ohuehkoiksi puolikuusiivuiksi. Lisää jeera ja sellerin varsisiivut ja anna kuullotttua vähän. Laita vedenkeittimeen kiehumaan vettä.

Huuhtaise linssit kylmällä vedellä ja lisää tattien sekaan. Kaada joukkoon kiehuvaa vettä ja lisää liemikuutiot. Minä laitoin vettä sellaisen reilun litran, ehkä 1,3. Voit laittaa ensin litran ja lisätä sitten kiehuvaa vettä, jos linssit imevät sitä liikaa.

Anna kiehua n. 15 min tai kunnes punaiset linssit alkavat olla täysin pehmeitä ja hajota. Mausta riipimällä rosmariinin lehdet puuvarsistaan, tilkalla kermaa ja mustalla pippurilla. Tilkan kermaa voi jättää poiskin, mutta pikkuloraus tekee keitosta kieltämättä kauniimman värisen.

Tarjoa hyvän leivän ja punasipulisilpun kanssa.