keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 fiiliksinä ja keittiöennustajan tulevaisuuskatsaus! ;)

parkanon automuseo

Istuin tähän juuri ja ajattelin kirjoittaa yhden reseptin. Sen sijaan selasinkin läpi Lightroomista kuvia jotka ryhmittyvät vuosiluvun 2014 alle ja päädyin kirjoittamaan ihan muuta. Vaikka ennen kuvien läpikäyntiä mietin että välillä tämä vuosi on tuntunut siltä, että mikään ei onnistu ja aika katoaa jonnekin; nyt kun katson vuottani taaksepäin voin vaan todeta, että kaikki se angsti on kadonnut väleistä. Vuosi 2014 muistetaan lopulta siitä, mitä oikeastaan tapahtui - ei siitä, mikä jäi tapahtumatta tai mikä olisi voinut mennä toisin. Niin, ja olen onnellinen kaikesta mitä näen. Tai no, melkein - mun tukka ei ole yhdessäkään kuvassa hyvin ja jokunen koominen sattumuskin vuoteen on mahtunut - kuinkas muutenkaan ;)



Itse asiassa viime vuosi oli ihan mahtava; ja voisinhan minä tässä nyt listat pari asiaa, jotka ovat jääneet vuoden mittaan sanomati - kiireestä tai toisesta johtuen. I on kasvanut suloiseksi pieneksi mieheksi, jonka kanssa kävimme kylmääkin kylmempänä kevättalvena läpi kaikki pääkaupunkiseudun museot. Oli  rautatiemuseoa, haltiaa, luonnontieteellistä museota, tekniikan museon pelinäyttely, sealife ja tietenkin ilmailumuseo sekä pari kotieläintilaa.

rakkauspakkaus
Välillä ollaan sydän syrjällään; syystä ja toisesta. Rakkauspakkaus in action.
Ymmärrän hyvin, kun muistelen mimmunkin lapsuutta miksi vanhukset sanovat aikaa jolloin lapset ovat olleet pieniä elmänsä parhaaksi. Pienen kanssa ihmettely antaa ihan erilaisen perspektiivin maailmaan ja täyttää päivät niin, ettei niihin mahdu muuta. Toisaalta se antaa myös voimaa nousta ylös ja tehdä sama uudelleen seuraavana päivänä. Uuvuttava, kahjo ja samalla addiktoivan ihana yhtälö.

sandö
Sandön toinen ranta on täynnä hioutunutta kiveä. Muistattehan, ettei luonnonsuojelualueelta saa ottaa mukaan kiviä.

Ja kesältä on jäänyt mieleen ne hienot retket ihmisten kanssa jotka ovat tärkeä osa elämääni; ystävät, perhe, suku - kaikki rakkaat. Ja paikat; viime kesänä pääsin käymään Sandössä, joka on jäänyt mieleeni ihmeellisenä paikkana jonka ei kuvittelisi edes löytyvän Suomesta. Vaikkei niitä sieniä sitten löytynytkään, mieleen jäi mahtavat muistot.

savustus

Ja jos ruokapuolelta nyt pitää jotain esiin nostaa niin kulunut vuosi on kulunut savustaen. On tehty kylmäsavua ja hankittu jos jonkinsortin savuvekottimet savupyssystä lähtien. Mutta kaikista eniten ollaan menty low and slow. Savustimen kautta on tuotu ruokapöytään kaikenlaista flooraa ja faunaa. Ja jos pitäisi nyt ennustajaksi ryhtyä, niin luulenpa että ensi vuonna jatketaan. Etenkin kylmäsavustamisen kuvittelen heräävän henkiin tuossa kevään korvalla kun mökkikausi alkaa ja saadaan verkot veteen.

ahven
Tänä vuonna opin fileoimaan ahvenen.
Sillä yksi kesän ruokatrendi oli selvästi myös itse pyydetty, tuore kala ja läheltä ostetut Sauvolaiset vihannekset. Ne olivat vaan niin ylimaallista kurmettia, ettei paremmasta väliä.

mouse melon
Mouse melons olivat pieniä kurkun ja melonin välimaastossa olevia pieniä ja hieman bittereitä vihanneksia. Parhaimmillaan sellaisenaan tai nopeasti pikkelöitynä ruuan lisukkeeksi (pidempi säilöntä ei oikein toiminut).

Jossain vaiheessa kesää mietin, miten monta kertaa kehtaan kehua tuoreita Niittulan tilan vihanneksia. Luulette vielä että mulla on jokin promosopimus siihen suuntaan, vaikka oikeasti olen vaan ihan koukussa niihin rehuihin.

mustavahakas
I:n kanssa sienestimme aina kun äitiä ahisti jokin. Meillä on paljon sieniä ja päivähoidossa ihmettelivät miten I tuntee niin monta sientä;) Kuvassa mustavahakas ja mustia torvisieniä.

Meidän keittiössämme on siis menneenä vuonna paitsi savustettu ja tehty jenkki bbq - ruokia, myös pyöritelty kaikenmaailman rehuja ja sienestetty aiempia vuosia enemmän. Kasviksia on opittu laittamaan monipuolisemmin ja Marokon alueen keittiö modernilla twistillä on tullut Aasia-Thaikeittiön rinnalle varmasti osittain Ottolenghin myötävaikutuksella.

merikaali
Merikaalia villinä luonnossa, ensi kerralla uskallan ottaa vähän maistiaisia.

Ja kun tässä mietin, niin jos olisin ennustajan viitta päällä hetken voisin kuvitella että ensi vuonna keittiössämme tehdään sitä kylmäsavustettua kalaa, lisää kasviksia, mutta uusilla menetelmillä ja voisin kuvitella että myös villivihanneksia käytetään enemmän. Tai ei ehkä samaan tapaan yltiöinnokkaasti kuin aiempina vuosina, mutta ehkä hienovaraisemmin ja kehittyneemmin; osana tai lisänä ruuissa. Tähän minulle on vähitellen kertynyt kirjallisuutta ja I alkaa olla jo niin iso että metsäretket onnistuvat jo hyvin.

keittokirjat
Meillekin tilattiin ne loput Ottolenghin kirjat sekä Fäviken, joka enteilee myös jotain juurille paluuta...

Ja kuvittelen että tässäkin on kyse suuremmasta jutusta; ensi vuonna nähdään paljon taidokkaammin tehtyjä kasvisruokia kuin ennen; ihmiset eivät syö kasvisruokaa enää lihattomana vaihtoehtona vaan kasvisten valmistusmenetelmiin aletaan suhtautua samaan tapaan vakavasti kuin kastikkeisiin 80-luvulla. Upeita kasvisruokakeittokirjoja on markkinoilla pilvin pimein ja niiden sanoma ei ole enää miten teet "lihattoman lihakeiton" tai "miten syntyy vegaaninakki" vaan jotain ihan muuta. Kasviksista tehdään kotikeittiöissä maistuvia, lämpimiä, erilaisia tekstuureja sisältäviä raikkaita ja mielikuvituksellisia mukavuusruokia. Vähän niinkuin ne Ottolenghin karamellisoidut, sitruunaiset ruusukaalit.

suklaamuffinssi
Klassikko on klasikko; suklaamuffinssi ja voikreemiä.

Ja vaikka ennustaminen onkin vaikeaa, enkä ole pahemmin seuraillut trendejä kokeilen silti kepillä jäätä ja jatkan vielä vähän. Luulen että klassikkoleivonnaiset tekevät paluun. Mutta ehkä jollain tapaa tuunattuna. Ei ole sattumaa, että klassikko on klassikko; yleensä ne ovat helppoja tehdä, idea on mahtava ja lopputulos palkitsee. Vai miten muuten selittäisitte intoani tuunata mokkapalaa ja sitä, että vakavissani tässä harkitsen perunaleivosten tekemistä uudenvuodenmenuuni. Kuvittelen etten ole yksin mielihalujenki kanssa vaan ensi vuonna nähdään klassikkoja uusissa vaatteissa laajemminkin.

merilevää
Merilevääkin voi kerätä ruuaksi - joo, ihan suomestakin.
Ja yksi trendi jonka tuloa olen jo aavistellut ja joka alkaa hiipiä keittiööni on vielä vanhempien klassikoiden esiinkaivuu. Groteskissa fermentoidaan kasviksia, ilmakuivataan lihaa ja omia makkaroita tehdään useammassakin paikassa. Ja minua vähän huvitti kun Ravintola Olo jakoi facessaan kuvan suolatuista keltuaisista; olimme tehneet niitä itse jo aiemmin syksyllä mainion vastahanka - blogin ohjeita seuraillen. Tosin, me taisimme unohtaa ne suolaan ja ne ovat siellä vieläkin - oho! ;)

munavoi
Tietääolevansa ruokaharrastaja kun vakavissaan miettii, että olisiko kananmunat munavoihin pitänyt sousvidettää... :)

Joka tapauksessa luulen, että vanhasta haetaan pontta uuteen. Vanhoja tapoja tehdä palautetaan käyttöön ja sovelletaan & yhdistetään uuteen. Jotain sellaista luulen, että meidänkin keittiössämme ensi vuonna nähdään tapahtuvan lisää ja edelleen.

raparperipiirakka
hyytelöity raparperipiiras ei ollut vuoden paras idea. ;)

Ja tietysti vuoteemme mahtui ja varmasti mahtuu taas kommelluksia. Osan voisi varmasti välttää ihan silläkin, että miettisi hetken; jos keksii mielestään jonkin ihanan ja erikoisen idean joka ei ole vaikea toteuttaa kannattaisi varmaan katsoa onko joku tehnyt saman jo aiemmin ja miten siinä kävi. Ja jos sitä ei ole tehty ennen, kannattaa miettiä miksi. Esimerkiksi ajatus raparperista ja vaniljakermamoussesta tehdystä piirakasta voi tuntua tosi hyvältä, mutta jos lopputuloksena on kovia raparperinpaloja, muljahtelevaa hyytelöä ja mautonta, raparperin kirpeyden ja kylmyyden yhteisvaikutuksena vain lieväti metalliselle maistuvaa vaniljahöttöä voi vain todeta että ehkä sille oli jokin syy.

mustekala
Huomaa mustekalan kappalehinta... ;)

Mutta ehkä suurimman sydämenpysäytyksen aiheutti se mustekala. ;) Olimme onnistuneesti valmistaneet itse ihan ensimäisen mustekalamme ja siitä innostuneena ajattelin että ostan pääsiäisen pyhiksi pakastetun mustekalan vähän niinkuin varalle. No, meinasin saada paskahalvauksen kun katsoin mitä ihmettä ostoksiini päätyi, joka nosti laskun ennalta-arvaamattoman suureksi. Voitte vaan kuvitella mitä mielessä välähti kun näin rivin  "Mustekala kokonainen raaka 147,40"

Ja sitten kun varovasti soitin kalamyyjälle ja tiedustelin "niiden pakastemustekalojen kilohintaa" ;) Kalamyyjä vielä tunnisti minut äänestä ja oli ilmeisesti vähän vitsikkäällä tuulella ja sanoi minulle:"Niin siellä taisi olla nyt vähän hintavampiakin mustekaloja.."

Mutta ei, mustekala ei maksa noin paljon kilo vaan hinta on siellä parin kympin pinnassa kilolta. Ilmeisesti viivakoodi oli antanut koko myyntierän summan kassalla ja sain lopulta hyvityksen. Mutta täytyy tunnustaa että mietin jo miten ihmeessä kerron V:lle ostaneeni jotain kobe-mustekalaa.... ;)

munakenno ja sormiväriä
I:n suosikkeja vuodelta; pahvilaatikot, maalaus, sienestys ja kalapehmolelut. Myös avaruus on kova ja saippuakuplakone.

Mutta niin tai näin; kaikesta on selvitty hengissä. Ja tänään illalla menussa on niitä syksyllä kerättyjä sieniä, fasaania, jonka valmistuksesta VOI tulla täys katastrofi ja ehkäpä niitä perunaleivoksia. Ja siihen se vuosi sitten päättyy, hyvien ystävien ja hyvän ruuan parissa. Ja vaikka yhdestä tai kahdesta tämän vuoden elämänlangan tummemmasta sävystä voisin luopuakin, toivottavasti ensi vuodelle riittää hyviä, uusia asioita samaan malliin kuin nyt. Joten ei muuta kuin kuplat kylmään ja...

saippuakuplat

Hyvää uutta vuotta 2015!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Peruna-rosmariinipizza; vaatimattoman kuuloinen tajunnanräjäyttäjä

peruna-rosmariinipizza

Tästä ei oikein jämäuoka parane. Ja vaikka kuvakaan ei ole paras mahdollinen, kun kehun perunapizzaa, kyllä tarkoitan sitä. Perunapizza yltää helposti tähän vuoden yllättäjät - kategoriaan siitäkin huolimatta että pidän paahdetuista perunoista ja olin kuullut perunapizzasta puhuttavan ylistävään sävyyn "modernina klassikkona".

Paahtunut peruna, yrtit ja valkosipulista maustunut upeanvenyvä, sula mozzarella ladottuna valkoisen pizzan päälle oli ainakin itselleni varsinainen potin räjäyttäjä enkä koskaan olisi kuvitellut, että se on niin hyvää. Päädyinpähän vaan kokeilemaan yhtenä pimeänä iltana kun jääkaapissa oli vain sekalaisia jämiä ja motivaatio nollassa yhtään mihinkään. Ja vaikka myönnän auliisti, että tuo creme fraiche pohjan päällä tuomittaneen perunapizzan rakastajien keskuudessa kerettiläiseksi, flammkucheneista varastettu idea toimi tässä laiskan emännän jämäversiossani tosi hyvin.

Voisin vaikka lyödä vetoa, että useimmissa suomalaisissa keittiöissä keitetään tai paahdetaan monesti liikaa perunoita illalliseksi.  Minä en muodosta tässä suhteessa minkäänlaista poikkeusta, vaan koska etenkin kokonaisena rosmariinin kanssa paahdetut ja sitten lytättävät lyttypotut ovat ihan kestosuosikkini, niitä tulee monesti varattua liikaa, ja sitten muutama jää.

Niin siinä oli käynyt nytkin; olin paahtanut edellisenä iltana puikuloita valkosipulin ja yrttiöljyn kanssa uunissa ja loput oli laitettu jääkaappiin odottamaan paistamista tai muuta tavanomaista kohtaloa. Mutta sitten iski pizzanhimo ja näin perunat, muistin kuulleeni perunapizzasta ja koska I ei jostain syystä tykkää tomaattikastikkeesta pizzassa ajattelin että ha, kokeilenpa.

Ja vähänkö kannatti!

peruna-rosmariinipizza
Pizza oli niin hyvää, että heräsin kuvaamiseen vasta kun vatsamme alkoivat täyttyä ja pizza olla tuulensuojassa. :)

Sanoisin, että tähän pizzaan ei kannata sotkea lainkaan tomaattisoosia; minä laitoin perunoiden alle creme fraichea ja juustoraastetta kannikoista jota löysin jääkaapista. Siinä oli (muistaakseni enimmäkseen) cheddaria, kermajuustoa, ehkä vähän gryereä ja semmoista - kaikkia jämiä sekaisin.

Sitten viipaloin kypsät perunat pizzanpäälle ja ripottelin vielä reippaasti rosmariinia (ja vähän timjamiakin) joka puolelle. Jos teet pizzaa vartavasten, tämä amerikankielinen resepti näytti tosi hyvälle; jokin vahvanmakuinen valkosipuli-yrttikastike lienee ihan tarpeellinen myös jos sinulla on keitettyjä perunoita. Noissa minun paahdetuissa perunoissani oli jo aika paljon makua ennestään, mutta tosiaan jos käytät keitettyjä perunoita ripsauta pintaan itsetehtyä pestomaista valkosipuli-yrttiöljyseosta tai sipaise öljyllä ja ripota vaikka sitä maldonin rosmariinisuolaa ja tuoreita yrttejä.

Joka tapuaksessa suosittelen kokeilemaan jos jääkaapissa on kypsiä perunoita, jämäruokanakin ihan pistämätön namipala.

Peruna-rosmariinipizzaan

Pizzapohjataikinaa

Creme fraichea
n. 1,5-2 dl juustoraastetta kannikoista, enimmäkseen vahvaa cheddaria

Kypsiä perunoita
tuoretta rosmariinia (+ timjamia vähän)
valkosipulia
öljyä
mozzarellaa

mustapippuria, suolaa

Laita uuni kuumenenaan niin kuumaksi kuin saat. Laita uuniin pizzakivi tai pelti.

Leivo taikinasta ohut pizzapohja ja levitä sen päälle kerros creme fraichea. Levitä sen päälle juustoraastetta.

Leikkaa perunat ohuiksi siivuiksi ja sipaise niiden pintaan pullasudilla öljyä ja mausta suolalla, pippurilla sekä yrteillä. Voit myös surauttaa valkosipulista, tuoreyrtistä ja öljystä pestomaisen soseen jolla voitelet perunasiivut ohuesti.

Lado päälle mozzarellasiivut ja paista uunissa kypsäksi. Tarjoa heti! 


maanantai 29. joulukuuta 2014

Paper plane - näppärä ja palkitseva pikkujuoma

cocktail, paper plane


Jos minun pitäisi nimetä kuluneen vuoden suosikkidrinkkini, se aika suurella varmuudella olisi joko kurkku sour tai paper plane. Joskin tällä hetkellä olen kyllä kallistumassa enemmän sen paper planen suuntaan, koska talvi ja kurkku sour huutaa minulle kovaan ääneen kevättä.

Tämä näppärä, sivistynyt pieni drinkki on vähän tummempi mutta raikas, se on helppo tehdä (= kaikkea tulee yhtä paljon) ja sopii erinomaisesti tämmöiselle kuivien juomien ystävälle. Lisäksi se ei ole ihan niin tiukka drinkki kuin äkkiseltään ajattelisi, sillä Aperolin lisäksi sitruunan mehu keventää ja jatkaa sitä.

Me löysimme drinkkiin ehdottomasti tarvittavan Amaro Quintesentian kun M ja J toivat meille sitä lahjaksi pullon Italiasta joskus vuonna miekka ja kirves. Sittemmin sitä on ostettu lisää. Se on hyvä juoma sellaisenaankin, jäiden kanssa, millä tavalla sitä on aiempina vuosina juotukin. Mutta sitten saimme päähämme etsiä drinkkejä, mihin sitä voisi käyttää ja löydettyämme paperilennokin uusi suosikki oli sujahtanut jäisiin laseihimme. Amarosta tuleva aromaattinen ja hieman makeampi pohjavire on erinomainen yhdistelmä appelsiinisen aperolin, tumman bourbonin ja raikkaan sitruunamehun kanssa.

Sivuhuomiona muuten, että kokeilepa uutena vuotena tehdä sokkohajutesti luomusitruunalla ja tavallisella sitruunalla vieraillesi. Heräsin tuossa reilu kuukausi sitten niiden valtavaan tuoksueroon kun olin tavoistani poiketen päätynyt ostamaan jääkaappiin myös tavallisia sitruunoita. Sitten tarvitsin sitruunan kuorta ja koska pussit olivat hajonneet, mietin olikohan käteeni osunut sitruuna luomu vai ei.

Vihje: tuoksu kertoo kyllä hämmästyttävän selvästi kumpi on kyseessä. 

Mutta jos pitäydytään asiassa, väittäisin, että tuota kehtaa uunnavuonna kohotella ilmaan vaikkapa aperitiivina.

...Ja jos käytät kuorikoristetta, osta luomusitruunaa sillä se tuoksuu sille, mille pitääkin. Jos luomua ei ole, jätä koriste pois.


Paper plane (pariin lasiin)

n. 2 cl Amaro Noninoa
n. 2 cl Bourbonia
n. 2 cl Aperolia
n. 2 cl sitruunan mehua

Lisäksi jäätä ja halutessa sitruunan kuoren palanen.

Kaada aineet shakeriin ja ravista jään kanssa. Siivilöi jäähdytettyyn lasiin tai tarjoa matalasta lasista yhden suuren jääpalan kanssa. Koristele halutessa sitruunakuoritwistillä.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Karamellisoitu bataatti-sipulipiirakka (ja appelsiinibitterssiä - taas!)

karamellisoitu bataattipiirakka

Tämä resepti ei paljon selittelyä kaipaa; bongasin loistoidean Jamieoliver.com jouluspesiaalista, jossa oli Donna Hayn karamellisoitu juurespiirakan resepti. Mutta toteutukseen yhdistin vielä toisen, tämän vuoden aikana suosikikseni nouseen appelssiinibitterssillä glaseerattujen bataattilohkojen ohjeen. Lisäksi vielä lisäsin piirakkaan joulupöydästä yli jäänyttä karamellisoitua punasipulihilloketta ja hieman jouluisia mausteita. Ja jos päällisten kanssa vähän joutuukin keittämään siirappia ja paahtamaan juuressiivuja, pohjataikina saadaan suoraan voitaikinapaketista.

juurekset, tarte tatin

Lopputulos on minusta ihan ehdottomasti palkitseva; makea bataatti, appelsiininen, bitterinen siirappi ja karamellisoitu sipuli ovat hyvänmakuisia yhdessä ja bitterin happoisuus rikkoo voitaikinan rasvaa mukavasti. Samalla piirakassa on semmoinen lihaisan syvä maku, vaikkei torttu ole lihaa nähnytkään. Se sopii ehdottoman hyvin esimerkiksi kalkkunajämien kaveriksi, koska appelsiini ja bataatti ja grillatun kalkkunan kanssa sitä meillä syötiinkin tällä kertaa.


juurespiiras

Vaikka piirakassa on makeutta ja ryhtiä, siinä kieltämättä on myös jotain tosi aurinkoista samalla kertaa.  Minä tykkäsin kovasti.

suolainen tarte tatin

Ja kun olen ihan rehellinen, mietin jo tässä samalla jos samanlaisen piirakan tekisi punajuuresta maustaen siirapin vadelmabalsamicolla, tähtianiksella ja rosmariinilla ja käyttäisi juustoksi auraa tai mustapekkajuustoa. Tai ihan vaan philadelphiaa. Hmm... :)

Karamellisoitu bataattipiirakka (cocktailpalapöydässä riittää pieni pala 15-20 hengelle)


1 iso bataatti
tilkka öljyä
maldonia tai hyvää yrttisuolaa

n. 1,5 dl karamellisoitua sipulia
n. 1/2 annosta (ehkä vähän reilu puoletkin saa olla) appelsiinibitterissisiirappia (kuten tein sen täällä) + 2 tähtianista  ja kanelitanko siirapin sekaan
(luomuappelsiinin kuorta raasteena)

n. 30g voita vuuan voiteluun

n. 150-200g vahvaa kovaa juustoa, minä laitoin Riitan Herkun alpzirleriä raasteena

1 pkt esikaulittuja torttutaikinalevyjä

tuoretta yrttiä (esim. timjamia, rosmariinia ja mäkimeiramia)
mustaa pippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita siirapin aineet ja mausteet kattilaan ja anna kiehua hiljalleen kokoon.

Pese bataatti ja siivuta ohuelti. Sivele siivut ohuesti öljyllä, lado löysästi uunipellille ja ripasuta päälle suolaa.

Paahda bataatteihin kauniit hieman ruskettuneet pinnat uunissa välillä (n. 10-15 min päästä) kääntäen bataattisiivuja.(Voit käyttää kiertoilmaa nopeuttaaksesi prosessia). Kun olet kääntänyt siivut kerran, sipaise ohuesti pullasudilla siirappia siivujen pintaan. Anna paahtua taas n. 10 min ja käännä vielä kerran tehden sama toiselle puolelle. Bataattien kypsymiseen mennee n. 30-35 min riippuen niiden paksuudesta ja ne ovat valmiita kun pinta on saanut vähän väriä ja siirappi hieman karamellisoitunut.

Voitele mielellään tarttumaton vuoka tai metallivuoka kuten minulla reippaasti voilla joka puolelta. Kannattaa valita vuoka, joka olisi lähellä voitaikinalevyn kokoa, mutta ei haittaa vaikka levyjä joutuu vähän halkomaan. (ks. kuvat) Tärkeää on kuitenkin, että saat taikinasiivujen reunat vähän päällekkäin, jotta saumat eivät ala vuotaa ja piiraan pohja pysyy yhtenäisenä.

Nosta uunin lämpö 225 asteeseen.

Lado voideltuun vuokaan ensin bataatit ja sipulia kauniisti asetellen. Siirapissa uineet mausteet voi laittaa koristeeksi, mutta ne voi jättää jo poiskin - ettei tule äkäisiä sattumia kenenkään palaseen :)

Jos haluat chiliä pirakkaan asettele se bataattien väleihin (osan voit ripotella vaan valmiin piiraan päälle). Minä en chiliä käyttänyt koska lapsia oli paikalla eikä piiras sitä minusta kaivannut - mutta se sopii jos tykkää laittaa. 

Halutessa voit raastaa vielä hieman appelsiinin kuorta bataattien ja karamellisoitujen sipulien päälle, ripotella mukaan yrttiä, loppu siirapi ja lopuksi lisätään juustoraaste.

Sitten ladotaan piiraan päälle voitaikinalevyt tehden niihin n. 0,5-1 cm saumat. Jos taikinaa on leveämmälti kuin piirasta, taita reunat alaspäin jolloin niistä tulee reunus piiraalle.

Paista piirakkaa uunissa vartin verran 225 asteessa kunnes voitaikina on kohonnut ja saanut vähän väriä. Laske sitten uunin lämpö sinne n. 180 asteeseen ja paista vielä 15-20 min kunnes taikina on kokonaan kypsää.

Kumoa piiras leikkuulaudalle ja koristele. Tarjoa hieman lämpimänä.

Donna Hayn juurespiiraan ohjeessa muuten vinkataan, että jos haluat, voit tehdä piiraan etukäteen jääkaappiin ja antaa sen olla vuuassaan kippaamatta ennen tarjoilua. Sitten ennen H-hetkeä voit vain lämmittää vuuan uudelleen, kipata piiraan ja koristella tarjolle.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Punajuuripkkelöityjä munia ja mätiä alkupalaksi

pikkelöidyt munat

Vielä eilen meillä oli täysi hulina päällä ja tänään on suorastaan epätodellisen hiljaista:) Olin kutsunut meille koko lähisuvun joulunviettoon ja pyhät kuluivatkin iloisen hälinän ja touhun vallitessa kotosalla.

punajuurella pikkelöidyt munat
Pikkelöityjen munien pitää antaa tekeytyä jääkaapisa kaksi vuorokautta ja ne säilyvät liemessään hyvin pari viikkoa.

Oli suorastaan outoa kun I ei pyörinytkään koko pyhiä helmoissani vaan liittyi kotonamme vilistäneesen laspsikatraaseen täysin saumattomasti, katosi näköpiiristäni ja satunnaisia hali ja pusupuuskia lukuunottamatta en oikeastaan edes nähnyt koko lasta! Isommat ottivat pienen miehen hienosti mukaan eikä riitoja ollut oikeastaan lainkaan. Sen sijaan meillä rakennettiin majoja, pelattiin pelejä sekä riemuittiin lumesta; touhuttiin lumitöissä ja laskettiin mäkeä. Vain pahanat puuttuivat - muuten talossa vilistävän tonttukatraan joulutunnelma vaikutti olevan ihan 100% autenttinen, suomalaisen perhejoulun setti. 

täytetyt munat

Ruuissa mentiin hyvin perinteisillä herkuilla, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta :) Äitini oli tehnyt tietysti valtavasti laatikoita ja urakoinut pikkuleipiä joten minä pääsin hävyttömän vähällä. Toki minäkin jotain pientä tein ja vaikka ajattelin sanoa pari sanaa niiden perinteisten tekemisestäkin, aloitan nyt kuitenkin näillä vähemmän perinteisellä.  Sillä jos käytte tänään kaupassa voisitte halutessanne harkita näiden pikkelöityjen munien tekemistä uudenvuoden alkupalaksi tai osaksi cocktailpalapöytää. Mnä tykkäsin noista munista tosi paljon ja V ylisti niitä myös. Itse asiassa sain niistä kiitosta niin paljon että saatanpa tehdä tänään vielä toisen satsin uutta vuotta varten.

marmoroitu muna
Keitettyjen munien kuori rikotaan kevyesti, jätetään munan päälle ja munat laitetaan jäähtymään pikkelöintiliemeen.

Olen pyöritellyt tätä ohjetta mielessäni jo kauan ja siinä ennen joulua totesin, että nyt tai ei koskaan; pinkki sopii ihan täydellisesti joulun alkupalalle ja punajuuriakin, mistä väri pikkelöintiliemeen tulee, on ostettuna ylimäärin. Minä surautin punajuurimehuni mehulingolla raaoista punajuurista ja hiehautin sen kattilassa & kuorin vaahdon pois. En minä sitä erityisesti redusoinut sen lisäksi, vaikka ohjeessa sanotaankin että mehu olisi tiivistettyä ja ihan hyvä maku ja väri muniin tuli. Jos ei sinulla ole mehulinkoa, mietin että tähän voisi hävikkiherkun nimessä käyttää myös todennäköisesti etikkapunajuurien liemen punajuurimehun tilalla. Maku on tietysti hieman eri, mutta väri saataneen siitäkin ja mausteilla liemestä saa varmasti hyvää. 

täyteyt munat
Mätiä, smetanaa ja punasipulia, hieman sitruunaa ja oliiviyrttiä. Oliiviyrtti on joulunajan löytö, joka on ihana, raikas ja hieman havullekin maistuva oliivintuoksuinen yrtti.

Pikkelöityjen munien ohje on Pitt Cue Co The Cookbookista ja täyte mukaelma perinteisestä mäti-smetanatäytteestä, sillä aattona meillä oli kalapöydässä siianmätiä ja blinejä. Mätiä sitten jäi koska muutakin kalaa oli yllinkyllin ja käytin loput tähän joulupäivänä.  

alkupala, muna. leipä, mäti
Munat voi tarjota sellaisenaan osana alkupaloja tai esimerkiksi karamellisoitujen, paahdettujen juuresten kanssa salaatissa.

Pitt Cuessa ehdotetaan käyttämään munat esimerkiksi täytettyinä; sisälle sopii laitaa aikalailla mitä ikinä tahdotte; munaan tulee pikkelöitäessä hieman makea ja aromaattinen twisti niin että mäti ryyditettynä hienonnetulla punasipulilla ja kirjan ehdous vuohenjuustosta sopinevat hyvin keltuaisen sekaan sekoitettavaksi.

Munan pikkelöintiliemen makuja voinee muokata myös tahtonsa mukaan; kirjassa vinkataan että perusliemen mausteiksi sopivat pippurit, laakerinlehti, fenkolin siemenet, korianterin siemenet, sinapin siemenet, tähtianis, kardemumman siemenkodat (vihreä kardemumma), valkosipuli ja lakritsijuuri. Minä laitoin omaan liemeeni (tein kolmannesannosta ohjeen määrästä) lakritsanjuuren palasen, mustaa pippuria, pari tähtianista, neljä vihreää kardemummaa ja pari teelusikallista fenkolin siemeniä. Jätin kokonaan laittamatta perinteiset laakerinlehdet, sinapinsiemenet ja korianterin koska liemessä oli punajuurimehua ja halusin makuihin keveyttä. Sainkin aikaan mielenkiintoisen yhdistelmän lakritsaisuutta, raikkautta fenkolista ja ehkä itämaisiakin kaikuja tähtianiksesta ja kardemummasta.

Joka tapauksessa ihan erinomisia pieniä makupaloja johon voi käyttää täytteeksi melkein mitä vaan. :)

Punajuuripikkelöityjä munia (1 iso purnukallinen)

12 munaa
Pikkelöntilientä 700 ml (ks. alla)
Punajuurimehua 300 ml (tiivistettyä sanoo kirja, minä kiehautin tuoreen mehun ja kuorin siitä vaahdon pois)

Keitä munia kuusi minuuttia, sammuta lämpö ja poista munat kattilasta. Rullaa munia kevyesti painaen keittiötasoa vasten, jotta saat kuoreen halkeamia. Kuorta ei poisteta, mutta siinä pitää olla murtumia joista pikkelöintiliemi pääsee sisään. Jos haluat selvän mosaiikkipinnan muniin, jätä kuoreen isompiakin palasia.

Laita pikkelöintiliemi ja punajuurmehu suureen kulhoon, lisää munat ja anna jäähtyä liemessä. Laita sitten munat streiloituun purnukkaan ja anna maustua jääkaapissa vähintään 2 vuorokautta. Munat säilyvät hyvin kaksi vikkoa ja voit syödä ne sellaisenaan tai täyttää ne. 

Pikkelöintiliemi (koko määrästä 2,5 l kolmannes annosta riittää munille ja ylimääräisellä voi marinoida vaikka sillejä)

1,5 l vettä (0,5 dl kolmasosaannokseen)
1 l siideriviinietikkaa (3,3 dl kolmasosaan)
700g hienoa tai demerera sokeria (230g kolmasosaan)
30g merisuolaa (10g kolmasosaan)
mausteita (mausteiksi sopivat esimerkiksi pippurit, laakerinlehti, fenkolin siemenet, korianterin siemenet, sinapin siemenet, tähtianis, kardemumman siemenkodat (vihreä kardemumma), valkosipuli ja lakritsijuuri)

Laita kaikki liemen aineet kattilaan, kiehauta jas ekoita silloin tällöin hiljalleen keittäen kunnes sokeri ja suola on liuennut seokseen.

Valmistele sitten kaikki pikkelöintiä varten tarvitsemasi aineet ja seriloi purkit. Liemi sopii kirjan mukaan erityisen hyvin porkkanoille, sellerille, fenkolille, kukkakaalille, kyssäkaalille, herneille ja chilille. Anna pikkelöityjen vihannesten tekeytyä 3-5 päivää.

Mätitäyte munille (täyte riittää hyvin koko määrällekin munia tai voit käyttää ylijäämän levitteenä leivälle)


1 prk 150g smetanaa
n. 1,5 dl mätiä
n. 0,7 dl punasipulisilppua
1-2 rkl sitruunan mehua
mustaa pippuria
keltuaiset täytettävistä munista (minulla n. 6 munaa)
oliiviyrttiä

Halkaiset munt ja ota keltuainen varovasti pois munasta. Riko keltuainen haarukalla ja sekoita mukaan smetana, mäti ja muut aineet. Tarkista maku ja jos haluat, anna jämähtää etken jääkaapissa.

Pursota sitten isohkolla, pyöreällä tyllalla munien keltuaisten koloihin täytettä. Koristele yrtillä ja tarjoa esimerkiksi kuohuviinin kanssa.


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulusäpinää;Tuomaan markkinat, avautumista voileivistä ja piparitalkoot


Viikonloppu on kulunut joulujuttuja puuhatessa; I:n kaverit kutsuttiin piparitalkoisiin,  ensimmäisiä jouluherkkuja on jo ostettu (juustoa!) ja Tuomaan markkinoillakin tuli käytyä pikaisesti.

joulukala, käsityöt
mukaani jäi mm. kustavin kotimaisia kaloja, käsitöitä ja keramiikkaa.

Ja vielä tänään ehditte markkinoille tekin; lapsille oli ilmaista karuselliajelua (vaikka jono oli pitkä, se kuitenkin kiersi noin vartissa), minä löysin meille maistettavaksi vähän joulukaloja, pari lahjaa pakettiin ja Ari Markkolan Piika - kipon joulupöytään.

pastramileipä, real texas bbq
New york Deli - leipä. Yksinkertainen leipä toimi, koska pastrami oli loistavaa ja sitä oli paljon.
Chilisuolakurkku Sauvosta kruunasi setin!


Ja tietysti meitä ruokittiin retkellä; ostamamme Real Texas BBQ:n New York deli leipä oli täyttä tavaraa ja riitti hyvin kahdelle. Sauvolainen chilisuolakurkku oli myös tosi hyvää. I:lle ostimme nyhtöpossuhodarin - tosin ilman mitään tulisia sooseja :) Tuo new york delityyppinen leipä oli kyllä ihan mainio ja muutamalla juuressipsillä varustettuna se olisi ihan esittelykelpoinen  vaikka missä kahvilassa. V osti palan pastramia mukaankin DIY leipää varten, sillä niin herkkua se oli ;) Ja eipä se viereisen Sandron kojunkaan lautanen huonolta näyttänyt kun siinä muutama sellainen käveli ohi; olimme kuitenkin normaalissa lapsiperhehärdellissä sillä kello oli paljon, I nälkäinen ja ilmoitti taas että haluaa syödä kotona, itse tehtyä ruokaa. Onneksi Jotun nyhtöpossu kelpasi kuitenkin joukkomme selvästi kriittisimmälle kulinaristille ja pääsimme jatkamaan markkinahumussa ;)

Pakko muuten sen verran tässä vielä avautua, että en ymmärrä, miksei Suomessa oikein ole tuollaisia New York Delityyppisiä leipiä tarjolla missään; ja vaikka Jotun leipä oli mahtavan lihaisa, en nyt tarkoita että kaikkien pitäisi Jotuiksi ryhtyä... Mutta jotain muutakin voisi keksiä kuin se rapisevaan muovipussiin pakattu kuminen sämpylä jonka mielenkiintoisin sisltö on, että onko se makkarasiivu postimerkin vai tulitikkuaskin kokoinen ja onko siellä mitään muuta kuin se makkara; kerros mautonta, kieleen tarttuvaa kasvisrasvaseosta ja viidesosa salaatinlehteä tai vettynyt kurkkusiivu kenties? 

Olen Niin Kaivannut sellaisia leipiä joita saimme nelisen vuotta sitten Uudessa Seelannissa; pikkuisissa kahviloissa tehtiin leipiä joiden välistä löytyi melkein lounassalaatti: marinoituja juuresraasteita, siemeniä, vuohenjuustoa, mortadellaa, pastramia, karamellisoitua tai paahdettua sipulia, sipulihilloketta, kapriksia, Hyviä oliiveja, fetaa, paksuja kalkkunasiivuja, avokadoa... Mitä mielikuvituksellisimpia aineita. Leipäkin voi olla nautinnollista syötävää.

Ainoa paikka, jonka tiedän tarjoavan tuontyyppistä konseptia ja jossa joskus kävin PALJON juuri niiden leipien takia on  kuppila nimeltä Espresso Edge. En ole käynyt siellä vuosiin kun muutin kulmilta pois, liekö olemassakaan enää, mutta heillä oli ainakin silloin joskus vähän siihen suuntaan kallellaan olevia leipiä, joissa leipä on suhteellisen ohutta, välissä on pääraaka-aineen ohella myös runsaasti vähän mielikuvituksellisempia vihanneksia; ituja, raasteita ja salaatteja.Tyyli on konstailematon ja simppeli, mutta toimi ainakin silloin joskus. Toinen suosikkipaikkani hyville leiville on Gran Delicato; siellä itse leipä on upeaa ciapattaa jonka välistä löytyy herkkuja; hyviä juustoja, grillatua munakoisoa, makkaroita, salameita, vihanneksia... Ja sitten on tietysti Smörrebröd.

Mutta; kuinka hankalaa se voi olla tehdä edes etäisesti maistuva, täytetty leipä jota voisi saada huoltoasemaltakin? :)

joulupipari
Lasten oli tosi hankalaa saada koristeaine ulos tuubista. Ja auttaa ei tietenkään saa koska minä itse.

Muista jouluhässäköistä nopeasti sen verran, että pidin I:n kavereille piparipajaa meillä. Oli ihan mukavaa ja taikinakin onnistui. Tein sen K-koekeittiön testaamalla ohjeella, sillä ainakin minulle sillä puljulla on aika kova luotto; saa nähdä miten tulevaisuudessa kun Keskokin supistaa, mutta toistaiseksi niitä K-koekeittiön reseptejä on suorastaan hankala saada epäonnistumaan.


koristeet
Joku äideistä sanoi, että jokin muu merkki tulisi ulos paremmin tuubista...

Mutta se, mistä jäi vähän sanomista on ne valmiit piparikoristeet. Ostin valmiita tuubeja koska ajattelin, että pienten kolme-neljävuotiaiden lasten olisi helpompaa pursottaa sellaisesta pienestä tuubista koristetta. Miten väärässä olinkaan! harmitti kamalasti kun koristemassa oli niin jähmeää että pikkuihmisiet onnistuivat purosttamaan vain vähän koristetta, jolla sitten liimattiin sokerihelmiä ja muuta. Olisi vaan pitänyt tehdä itse se sokerikuorrute ja laittaa vaikka muovipussiin, koska tuo oli turhauttavaa. En voi suositella lasten käteen ja aikuisellekaan ei ollut ihan kevyttä puuhaa puristaa koristetta ulos tuubista.

piparit, koristelu


Mutta koristetahnan jähmeydestä huolimatta kaikilla tuntui olevan ihan kivaa ja pipareista tuli hyvänmakuisia. I nautti valtavasti ystävien vierailusta ja illan liikuttavin keskustelu käytiin I:n ja ystävän kesken I:n huoneessa (ja jota äidit sydän syrjällään kuuntelivat eteisessä):

I: "minua harmittaa, että sinun pitää lähteä kotiin"
Ystävä: "niin minuakin."
I: "mutta ehkä sinä voit tulla uudelleen toisena päivänä?"
Y: "joo, minä voin tulla vaikka yökyläänkin!"
I: "Joo! Se olisi mukavaa!"

Ja kun asia oli neuvoteltu nuoretmiehet tulivat eteiseen hyvässä järjestyksessä missä äidit olivat jo elekiellellä ilmaiseet jotains sen suuntaista että; "voi ei, se kutsuu itsensä kylään" ja "Voi ihana, toista -  tervetuloa vaan!" :)

Ja tänään olisi nyt tarkoitus jatkaa jouluvalmistelujen parissa; viimeistellä joululahjoja ja ehkäpä tehdä muutama perunalaatikko! :)

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 kotimaiset juustot ja vuoden paras juustokeksi


Jos nyt jokin asia tältä vuodelta on erityisesti jäänyt mieleen, niin se on kotimaiset juustot. Niiden taso on noussut viime vuosina hurjasti ja nyt kotimaisia upeita artesaanijuustoja on markkinoilla niin paljon, että niitä riittää ostettavaksi kuluttajille laajemminkin. Hyviä juustoja joutuu ehkä vielä vähän etsimään pikkupuodeista ja kauppahalleista, mutta suhteellisen montaa herkkujuustoa voi ostaa jopa ABC delistä.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan joulun juustopöytään kotimaisia laatujuustoja, sillä jouluna ne voi nostaa ajoissa temperoitumaan, niiden maisteluun on aikaa ja kun syöjiä pyhinä on enemmän voi ostaa vähän useampaa sorttia maisteltavaksi. Kenties niistä löytyy uusi suosikki myös arkeenkin!

Pari juustoa on vuoden varrelta jäänyt ihan erityisesti mieleen; ei sillä, että olisin ehtinyt maistaa läheskään kaikkea, mutta etenkin kesällä kun ajelin Suomen halki kotikonnuille tuli pysähdyttyä parissa paikkaa ja poimittua mökille mukaan herkkuja. Ja tietysti meitä on myös muistettu erilaisilla herkkulöydöillä.

klippan, juusto
Jules destroopperin voinen, sokerinen ja upea almond thins on täydellinen pari klippanille.

Klippaniahan kehuin teille jo huhtikuussa; se on edelleen suosituksen arvoinen, joskin kovan menekin alla juusto on monesti sen verran tuoretta, että sen pitäisi kotona kypsyä vielä vähän lisää. Kysykää juustomyyjältä jo nyt, kannattaisiko juusto ostaa omaan jääkaappin ja mikä on suositusaika temperoinnille. Monesti kaksi vuorokautta huoneenlämmössä tekee jo ihmeitä juustolle, mutta olen minä joskus ostanut niinkin tuoreen klippanin, ettei sisus valunut vielä parin päivän temperoinninkaan jälkeen. Tosin, oltiin mökillä jossa huonelämpö ei ole niin kova.

metsuri
Upeasti kypsynyt metsuri on ihan valuvaa kun pakkauksen avaa...


Punahomejuustoista mieleen on jäänyt se Mikan mökille tuliaisina tuoma kypsä ja ihana Metsuri. Tuoksu saattaa pelottaa joitain hieman loitommalle, mutta juuston ystäville riittää sitten sitäkin enemmän;)

Juustoportin kovia juustoja nappasin mukaan ison kavalkadin Jalasjärven läpi ajaessani. Ostin kaikkea sellaista, mitä en ole nähnyt täällä kaupassa; vuohenmaitojuustoja ja pidempään kypsytettyjä juustoja. Valitettavasti en edes muista kaikkia nimeltä, mutta suosittelen kokeilemaan etenkin niitä vuohenmaitoon tehtyjä ennakkoluulottomasti. Pitikin jo kesällä kirjoittaa ja kehua kotipitäjän naapurissa asuvaa juustolaa siitä, että Juustoportilta vihdoin viimein löytyy sitä rohkeutta ja ylpeyttä jota olen kotimaisilta valmistajilta vähän kaipaillut. Juustoportin juustot ovat ihan oikeasti esittelykelpoisia, luonteikkaita ja hienoja tyylilajinsa edustajia. Ja se on huomattu muuallakin;  syksyn aikana Juustoportti voitti Vuohen Viinitarhurin ja Grand reserve - juustoillaan kansainvälistä kultaa:

"JUUSTOPORTILLE KAKSI KULTAMITALIA KANSAINVÄLISESSÄ PREMIUM-JUUSTOJEN KILPAILUSSA.

Jalasjärveläinen perhemeijeri Juustoportti on voittanut Tirolissa 6.-8.11.2014  kansainvälisessä premium-juustojen Käsiade- kilpailussa kaksi kultaa. Mukana kilpailussa olivat mm. Sveitsi, Ranska, Itävalta, Italia, Espanja ja Saksa. Vuohenjuustojen sarjassa kultamitalin saivat Juustoportin Vuohen Grand Reserve ja Vuohen viinitarhuri.

- Me olemme pieni perhemeijeri, mutta me vastustamme kaikessa keskinkertaisuutta. Tahdomme tehdä vain parasta, ja on oikein mukavaa, että se on nyt huomattu maailmallakin, toteaa toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari."


Minun suosikeikseni kesällä nousivat tuo samainen Grand Reserve ja appenzellermainen juusto jossa oli voimaa kuin pienessä kylässä; en löytänyt sitä www - sivulta, mutta nimi taisi olla jalaszeller tai jalazeller - joka tapauksessa se leikitteli jalasjärven nimen kanssa. Tykkäsin paljon. :)


Seline, vilho
Sinihomejuustorintamalla Selin ihastutti erityisesti; kypsyys muuttaa juuston luonnetta - mutta ei huonompaan


Sinihomejuustoissa jos kaipaa vaihtelua Peltola Bluelle kannattaa etsiä sitä hieman salmiakkisen makuista, kellertävää Seliniä jota ihmeteltiin mm. vappubrunssilla ja jota Mimmu & Mika toivat meille myöskin tuliaisina kesällä Tampereelta.



Ja ettei nyt menisi pelkäksi kertaukseksi niin ehkä paras juustokeksilöytö tälle vuodelle on löytynyt Stockan hyllystä. Tuo ensimmäisessä kuvassakin näkyvä Toast for Cheese - valikoima on ollut ihan valtavan hieno löytö. Olemme ostaneet jo useamman paketin ja omia suosikkejani ovat tuo kirsikkainen joka menee ihan täydellisesti Stiltonin ja varmasti myös Selinin kanssa ja se missä on taatelia - se on myös tosi herkkua. Kaikkia kolmea taidettiin jo ostaa paketti jouluksi ;) Keksi on rapsakka, hieman makea sillä tavalla sivistyneesti ja se on täynnä upeita, aromaattisia hedelmä- ja pähkinäpaloja. Kotimiasella rintamalla joku voisi kans tehdä samantyyppistä vaikka suomalaisilla marjooilla. Ihan mahtavia keksejä.   

Mutta siinä meikäläisen vuoden juustot kotimaasta (ja keksit jostain muualta) - löydöt joista saa ihan takuuvarmasti edustavan setin joulupöytään.

Ja mielelläni otan vastaan kommenttilootaan tai muutenkin vielä viimehetken ideoita siitä, mitä uutta voisin itse ostaa samalta saralta joulupöytääni, kun epäilemättä tässä vielä ennen jouluaattoa jonkin toiviomatkan juustojen äärelle teen:)

p.s. vaikkei kotimainen juusto olekaan, niin tuossa ylimmässä kuvassa oikealla näkyvä lehmän-ja vuohenmaidosta tehty kovempi valkohomejuusto oli Tapiolan Stockan juustotiskistä. Se on vain jouluksi tullut sesonkijuusto jota ainakin meillä tervehdittiin ilolla. Ihan erinomainen, jouluisa, klippanin tavalla vähän maultaan voinen mutta samalla pähkinäinen juusto. Vuohen ja lehmänmaito maistuvat molemmat juustossa miellyttävinä kerrostumina. Hauskan erilainen ja sopii joulupöytään varmasti kuin nenä päähän. Mutta: kuten aina, temperoi kunnolla jotta herkät maut pääsevät esiin!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Punajuurikanaa ja pastaa eli paras pasta pitkään aikaan!

punajuurikanaa

Se mallasmulta on osoittautunut oivaksi lisukkeeksi vähän sinne ja tänne. Ja jos nyt ei satu olemaan mallasmultaa, luulen että resepti voisi toimia myös joululimpusta tehdyllä korppujauhollakin. Olennaista pastan onnistumiselle on vanha tuttu mustapekkajuusto, viinietikkainen ja sokerinen punajuurten liemi ja laadukas kana.

Ja tästä tuli parasta pastaa pitkään aikaan vaikka ei ehkä uskoisi. Olin tehnyt itsenäisyyspäivän rääppiäisiin sunnuntaille tuoreesta, kuoritusta punajuuresta raastetta jonne olin kaatanut sekaan sen keitinliemen punajuurialkupalastani. Voit toki kiehauttaa vastaavan liemen ja tehdä vaikka puoli annosta mallasmultaa jos haluat kokeilla tätä ohjetta, sillä voitte ensin syödä sitä marinoitua punajuuriraastetta lisukkeena ja loput lätkäistään paistumaan uuniin kanan kanssa.

Kettukana on lajiltaan erilainen kuin perusbroileri. ks. naapurinmaalaiskana.fi

Ekstrana lisäsin mukaan hyvää yrttisuolaa kanojen pintaan, timjamia ja murustelin vuokaan mustapekkatuorejuustoa yhden palan, josta kastike sai kivasti potkua ja pari ulottuvuutta lisää. Ihan erinomainen setti ja luulen, että tämä toimisi myös siitä kaupan valmiista punajuurisoseesta tai rosollikuutiosta, jos et halua tehdä raastetta, koska sotku. Mutta raikkaampi ja särmikkäämpi tulee vastaraastetusta, keittämättömästä punajuuresta. Minä raastoin punajuureni kenwoodin raastinkipolla ja sotku oli minulle epätyypillisesti jopa ihan hallinnassa:)

Punajuurinen kastike oli yksinkertaisesti ihanaa; juusto tuo siihen vähän särmää ja samalla kastike on täyteläistä, makeaa, pipppurista ja se maltainen marinointiliemi tuo siihen kaivattua happoa. Kana haudutetaan ihan luulta putoavaksi ja lopuksi pinta paahdetaan mallasmullan kanssa rapeaksi, ilman kantta.

Kanaksi valitsin niitä kettukanan  marinoimattomia paisteja, jotka ovat minsta ihan loistotuote; liha on maukkaampaa ja mehukkaampaa kuin rintapalassa ja sopivan kokoinen annospala riittää reilun pastakasan kanssa yhdelle pääruuaksi. Hyvä kana ja parempi mieli. Ahneet saattavat tosin haluta kaksi palaa kanaa, sillä tästä tuli oikeasti ihan tappavan hyvää. :)


Hyvää maanantaita kaikille joulutonttujen apulaisille! :)


 Punajuurikanaa ja pastaa (viidelle-kuudelle)

n. 3 isoa punajuurta raasteena + n. 2-3 dl marinointilientä (ohje täällä)

2 sellerinvartta
3 valkosipulin kynttä
1 sipuli

1 pkt kettukanan rintapaisteja (tai pari pkt koipireisiä/rintapaloja)

timjamia
yrttisuolaa
1 pkt mustapekkajuustoa

pastaa
basilikaa


Kuori ja aasta punajuuret. Lisää niihin 2,5-3 dl marinointilientä.

Laita laakeaan kannelliseen uuninkestävään vuokaan tai kasariin loraus öljyä, lisää pilkottu sellerinvarsi, sipuli ja valkosipulin kynnet, Kuullota hetki ja lisää sitten punajuuri-marinadiseos. Anna kiehahtaa, kuuma seos padassa nopeuttaa kypsymistä. 

Lado päälle kanapalat nahka ylöspäin, ripottele pintaan yrttisuolaa ja riivi timjamia. Murusta mustapekkajuusto kanan väleihin. Peitä kannella ja laita 180 asteiseen uuniin hautumaan n. 40 min tai kunnes kana on kypsää.

Laita pastavesi kiehumaan.

Poista sitten kanasta kansi, ripottele kanapalojen päälle mallasmultaa ja nosta uunin lämpö sinne 225 asteeseen. Tarkista että pötissä on vielä kosteutta, koska en mitannut marinointiliemen määrää on yytä tarkistaa että siellä on vielä vähän nestettä ettei kastike kuiva. Lorauta pataan vettä, marinointilientä  tai valkoviiniä jos vaikuttaa kuivalta. Paahda kanoja vielä ilman kantta n. 15-20 min tai kunnes pinta alkaa plla paahteinen ja vähän ruskettunut.

Kanojen paahtuessa keitä pasta ja muista lisätä pastan keitinliemeen suolaa. Tämän kanssa sopii hyvin jokin iso pasta, mutta myös spaghetti olisi minusta aivan mahdollinen.

Lopuksi lisää keitettyyn ja valutettuun pastaan loraus hyvää oliiviöljyä, ruuan pinnalle kourallinentuoretta basilikaa ja tarjoa pastan kanssa.

Jos haluaa, tämän punajuuripastan kanssa sopii hyvin tummahko olut tai luonteikkaampi pinot noir.


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Suklaata ja päärynää talvimaisemassa - jälkiruoka


Tämän itsenäisyyspäiväksi tekemäni jälkiruuan inspiraationa toimi neljä eri lähdettä; Gourmet - lehden numero jossa oli se herkkä jälkiruoka kahdella punaisella, ikkunallisella sokeriseinällä ja jonka olen jo tässä joulunalushössötyksessä hukannut jonnekin, Werner-gourmetservice 2014 lehti, jossa oli Daniel Roosin tyrnijälkiruoka - siitä pummittiin suklaakakkupohja, Lantliv mat & vin 3/2013 josata sain idean tomusokerilla lumiseksi sokeroidun mintun lisäämisestä päärynään ja suklaaseen eikä vähiten Hannelen minipiparimökki, josta sain idean käyttää seininä sokerin sijaan helpompaa ja kotoisampaa piparitaikinaa.


ja sitten sen kirjoittamani adventtisaarnan merkeissä suosittelen, että jos tähän ryhdytte jouluna, käytätte vielä pari oikotietä kuten minä;)

Kaupan taikina on ehkä tylsä, mutta pomminvarma vaihtoehto jos et ole muutenkin leipomassa pipareita.

Suositellut oikotiet:

1) Jos et ole muutenkin leipomassa pipareita, käytä valmista piparitaikinaa, esimerkiksi se sunnuntai on ihan OK (myös kuningaskuluttajan testiryhmän mukaan ylellä).  Syynä tähän on, että vaikka itsetehty taikina maistuu onnistuessaan upealle, on parhaimmillan karamellisen rapeaa ja ohutta, jos et ole tehnyt pipareita sillä isänäidin mummon kummin luottoreseptillä muutamaan vuoteen, pikkuniksit ja vinkit ovat saattanet unohtua; taikinasta saattaa tulla liian löysää, liian neilikkaista tai mikä pahinta, liian leviäväistä pellillä. Kaupan taikina kaikessa tylsyydessään on helposti kauliintuvaa, se pysyy tosi hyvin muodossaan ja paistuu tasaisesti. Niin, ja sen ei tarvitse maustua yön yli jos pääsi unohtumaan se taikinan teko... Osta ainakin varalle jos et sitten ehdikään; niin minä tein ja hyvä oli että ostin.

Note to self: suklaakakun koristelu marengeilla ja karkeilla voi olla vinkeä idea, mutta ensi kerralla mukaan pitää saada jotain raikasta hedelmää. ;) Ja pienempiä marenkeja!


2) Marengit ja lumisokeroidut suklaamantelit voi toki tehdä itsekin, mutta voit myös ostaa valmiita. Mantelit minäkin ostin Mankkaalta ja marenkeina käytin tähän isäinpäivältä ylijääneitä turkinpippurimaustettuja yksilöitä. Tein ne silloin yli jääneestä valkuaisesta jotta pojat voisivat koristella isinsä kakun. Omalla agendallani oli myös kokeilla a) Mariukselta ostamaani elämäni ensimmäistä pastaväriä marengissa ja b) miten ne Fazerin (vadelmasuklaan yhteydessä saadun) leivontapaketin mukana tulleet erilaiset rakeet sopivat marenkien koristeluun ja maustamiseen. Eniten tykkäsin siitä turkinpippurirakeesta, joka on paitsi hyvän makuista myös ylläripylläri kestää kohtuullisen hyvin sulamatta kuivatun marengin pinnassa.(ks. kuva, nuo ovat siis isäinpäivän aikaan tehtyjä marenkeja ja rae ei ole sulanut vaikka marengit olivat ilmatiiviissä muovipussissa.

Kun kakkupohjaa tulee koko uunipellillinen, samaa jälkkäriä voi tarjota useammankin kerran.

3) Voit myös käyttää jälkkäriin vain yhtä, hauskanmuotoista piparkakkua; esimerkiksi joulukuusi sopisi ihan hienosti tai kuten minä, laitoin seuraavaan erään I:n kanssa tekemiäni päärynän muotoisia pipareita. Mutta tosiaan; sydän, tähti, kuusi, lumiukko, päärynä... ei kannata olla ennakkoluuloinen. Yhtä piparia käyttämällä säästyt lisäksi seinän liimaukselta. Hannele oli käyttänyt tomusokeri-vesiliuosta liimana jolla todennäköisesti saat pitävämmän ja kauniimman sauman kuin valkosuklaalla, jota minä käytin koska tykkään sen mausta enemmän. Mutta; se sottaa aloittelijan käsissä, ei pidä yhtä hyvin JA valkosuklaata ei sitten muuten edes sulateta mikrossa - se palaa karamelliseksi hipuiksi eikä sula. Ugh. :)


Jälkkäristä tuli ihan hauska; sorbetti tehdään päärynöiden keitinliemestä johon lisäsin vähäsen karamellista rommia estämään jäätymistä kivikovaksi. Voit tietysti myös ostaa valmista sorbettia tai vaniljajäätelöä, mutta ainakin meillä tuo keitinliemestä jäätelökoneessa pyöräytetty sorbetti oli ihan hitti. Se keventää ja raikastaa jälkiruuan täyteläistä mutakakkkusuklaapohjaa. Kovin isoa kakkupohjaa ei kannata leikata, koska tähän käytetään laadukasta, syvän ja voimakkaan makuista suklaata ja sanoisin ettei meikäläisenkään jälkkärikakkupala olisi voinut olla enää paljon suurenpi; täyttävää kamaa.

Mintun lehdet ovat loistava kombo suklaan ja päärynän kanssa. Ne saadaan talvisiksi vain asettelemalla ne oikeaan kohtaan ja ripottamalla koko komeuden päälle tomusokeria teesihdillä. Ja mikä parasta; kaikki palat voi tehdä etukäteen. Jos teet enemmän päärynöitä, voit jatkaa keitinlientä omatekoisella omenamehulla (tai joulumaiusteita halutessasi myös vaalealla glögillä) jolloin saat sorbetin lisäksi pidettyä valmiit päärynät säilössä omassa liemessään. Sitten vaan H- hetkellä kasaillaan!

Suklaata ja päärynää talvimaisemassa  (päärynät ja sorbetti riittävät ainakin kahdeksalle, suklaakakku isommallekin porukalle)

Esimerkiksi Sunnuntai - piparkakkutaikinaa 1 pkt

Marengit voit tehdä pavlovan taikinaohjeella, värjätä ja koristaa makusi mukaan. Se turkinpippurirae on minusta pop.

Browniekakkupohja (normaali syvä uunipelti)
250g voita
220 g tumama suklaata (meillä Lindth 70% leivontasuklaa)
200g kananmunaa (4 normaalikokoista kananmunaa)
220g sokeria
70g vehnäjauhoa
4g suolaa
5g kanelia
5g vaniljasokeria
15g espressoa tai vahvaa kahvia

Kakkupohjan päälle:
1 prk n. 3 dl balsamico-omenahilloa  (tähän olisi kannattanut sulattaa sekaan 2 liivatelehtä jotta kerros jämähtäisi vähän - voit käyttää myös päärynähilloa)
n. 3 dl kermaa vaahtona
1 prk 250g mascarponea
1 tl vaniljasokeria
n. 4 rkl sokeria (tarkista makeus ja lisää makusi mukaan)
1/2 luomusitruunan mehu
2 liivatelehteä + tilkka omenamehua, n. 3 rkl 

Päärynät
4 päärynää, valitse hieman kovia tai napakoita ja raikkaantuoksuisia
liemeen (huom. jos teet päärynöitä säilytettäväksi asti, tuplaa liemen määrä niin riittää puolet sorbettiin!)
1 vaniljatanko
2 dl valkoviiniä
2 dl itsetehtyä omenamehua (tai vettä/valkoista glögiä)
2 dl sokeria
(sitruunan mehua jos kaipaa lisää happoa)

Koristeluun:
mintunlehtiä,
suklaa-lumimanteleita
tomusokeria

Sorbettiin tarvitset lisäksi n. 1- 2 rkl rommia, meillä Rebellion - rommia joka on äklömakeaa mutta käy näemmä edes jälkiruokiin....  (tarkista sokerin määrä liemestä aistinvaraisesti myös etenkin jos käytät hapanta omenamehua, sorbettiliemen pitää olla hieman liian makeaa, koska kylmyys syö makeutta lopullisessa sorbetissa. )

Marengit kannattaa tehdä etukäteen, samoin piparit jos mahdollista. Marenkien värjäämiseen käytin pastaväriä ja koristin raakana marengit turkinpippurirouheella. Piparitaikinan kaulitsin, leikkasin seinäelementit suorakulmaisella leivosmuotilla ja ikkunat veitsellä käsivaraisesti ja epäsymmetrisesti. Paistoin uunissa paketin ohjeen mukaan.

Kakkupohja
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita yhteen kulhoon ja sulata mikrossa tai vesihauteessa suklaa, voi ja espresso. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita keskenään sokeri ja kananmuna. ei tarvitse vaahdottaa, riittää että saat sokerin ja munat sekaisin tasaisesti. Kaikki sokeri ei sula täysin.

Sekoita varovasti suklaa kananmunaseokseen ja sekoita hyvin. Lisää seokseen sitten kaikki kuivat aineet keskenään sekoitettuna ja sekoita.

Levitä taikina leivinpaperille ohueksi kerrokseksi ja paista 200 asteisessa uunissa n. 5 min tai kunnes pinta juuri vähän kuortuu mutta taikina jää täysin mutakakkumaisen suklaiseksi sisältä. Minulla meni ehkä 6-7 min... 

Anna pohjan jäähtyä ja valmista kermatäyte. Laita liivatteet likoon kylmään veteen (laita pari lehteä myös omenasosetta varten) ja anna niiden pehmentyä n. 15 min.  Laita vatkaimeen kerma, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa kunnes vaahto alkaa muodostua mutta on vielä tosi pehmeää. Lisää mascarpone, sekoita ja mausta maun mukaan sitruunamehulla ja tarvitatessa lisäsokerilla. Kuumenna omenamehutilkka ja lisää siihen 2 liivatelehteä ja sekoita sulaksi. Lisää liivate koko ajan sekoittaen kermatäytteeseen. Tarkista maku.

Kuumenna myös omenasoseen sekaan tilkka omenamehua ja sulata siihen pari liivatetta. Sekoita liivate omenasoseeseen. Tarvittava liivatteen määrä riippuu siitä, kuinka löysää sose on.

Kun kakkupohja on jäähtynyt täysin levitä sen päälle ensin omenasose. Sitten omenasoseen päälle mascarponevaahto ja tasoita kuumaan veteen kastetulla spatulalla. Jätä asettumaan ja jähmettymään kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli.  (koska kakku ei ole kovin paksu, ainakin minulla ehti hyvin jämähtää ulkona +4, kannen alla kun tein pohjan aamupäivästä, kokosin sen  ja tarjosin illalla 4-6h myöhemmin jolloin se oli jo täysin asettunut.)

Päärynät

Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet ja sekoita sokeriin veitsestä. Lisää kattilaan kaikki liemen aineet ja nosta kiehumispisteeseen. Kuori päärynät ja lisää liemeen. Anna kypsyä hiljaisella tulella n. 20 min tai kunnes ovat ihan pehmeitä.  Jäähdytä liemessään.

Sorbetti

Laita jäätelökone päälle hyvissä ajoin, että se on aivan kylmä ennen massan lisäämistä, ainakin 30 min ennen. 

Jäähdytä sorbettiliemi kunnolla jääkaapissa tai jopa pakastimessa (älä anna jäätyä!) ja tarkista sen maku. Lisää vähän rommia, joka estää sorbetin jäätymistä kivikovaksi. 1-2 rkl riittää. Jos et halua käyttää alkoholia, voit tehdä ilmankin tai käyttää glukoosisiirappia, mutta sen käytössä en oikein osaa neuvoa. Pyöritä sorbetiksi ja laita pakastimeen säilytykseen.

Kokoa pipariseinistä kulma suklaalla, tomusokeri-sitruunanmehuseoksella tai sulalla sokerilla, miten haluat. Leikkaa suklaakakusta pieni pala piparikulman viereen n. 4 cm x6 cm

Leikkaa päärynästä pieniä viuhkoja annokseen ja murra marenkia hieman lautaselle.

Tee sorbetista lusikalla pieni kvenelli jos osaat tai käytä jäätelökauhaa ja tee pallo. Laita pallo kakkupalan päälle (tai sen etupuolelle). Asettele lumimantelit ja mintut ja lopuksi tomuta koko komeus tomusokerilla. Tarjoa heti!



p.s. se turkinpippurirae oli tosiaan saatu joskus aiemmin tuotenäytteenä ja hyödynsin vaan kokeelliset marenginloput tähän. Ja vaikka tykkäsin että salmiakki, päärynä ja suklaa on hyvä kombo voit jättää salmiakin myös pois.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Grillattua salaattia, kalkkunaa ja paahdettua maa-artisokkaa



Se oli joku niistä (monista) Gordon Ramsayn tv-sarjamainoksista jossa Ramsay pyytää ja saa eteensä grillatun kana caesar - salaatin. Spotissa Gordon roikuttaa ilmassa salaattilohkoa ja päivittelee, miten kapakka on grillannut salaatinkin. Toivoin sen nähdessäni todella, että Gordon olisi maistanut sitä grillattua salaattia, sillä tuon spotin perusteella hän ei tiedä mitä menettää.

Olin prepannut Itsenäisyyspäivän illalliselle alkupalan ja jälkiruuan etukäteen, mutta pääruoka lisukkeineen meni taas vähän osastoon sävellys. Näin siitäkin huolimatta, että M ja J olivat tulossa syömään ja tuumasin, että koittaisin ker-ran-kin tehdä kaiken etukäteen valmiiksi ja olinkin mielestäni suunnitelmieni kanssa vielä täysin linjassa vielä ennen kauppaa.

Olin tavoilleni epätyypillisesti suunnannut matkani Sellon sijaan Mankkaan K-markettiin koska toivoin, että se ei vielä vähän puolen päivän jälkeen olisi täysi hullunmylly. Olin väärässä - sillä parkkipaikka oli jo täynnä ja ympärilläni kuhisi ihan tarpeeksi ihmisiä, että hyllyt alkoivat joiltain osin tyhjentyä. Lisäksi ei ehkä ollut fiksuin veto mennä vieraaseen kauppaan ennen juhlapyhää; kaikki oli hukassa eikä Alkoonkaan mahtunut ostoskärryjen kanssa, mitä en tietenkään tajunnut ennen kauppaan menoa. Niinpä kauppailun jälkeen kun aloin miettiä viiniä ja kalkkunaa - kukkuroillaan oleva ostoskärry varustettuna taaperolla oli Mankkaalla vähän dead end.

Kalkkunan suolaaminen vaatii valtavan astian. Joku iso, kannellinen laakeampi sanko olisi varmaan hyvä.
Suolassa ollut osa lintua on kellertävämpää kuvassa.

Minun oli tarkoituksena tehdä itsenäisyyspäivän pääruuaksi ankkaa - tai ehkä jotain confettoitua sous vide kalaa - ylipäätään jotain ihan muuta kuin kalkkunaa, mutta ankan rintafileet olivat kadonneet jo tiskistä ja pakkasestakin, eikä Mankkaan tiskissä oikein ollut sennäköistä kalaakaan.  Ja lopulta lähdin kotiin seitseniloinen pakastekalkkuna, tarjouslampaanpotkat ja parikiloinen upeasti marmoroitunut paahtopaisti kainalossani. Näistä syntyy kyllä paitsi itsenäisyyspäivän menu, myös seuraavan viikon sapuskat, tuumasin.

En itse asiassa vielä kaupasta perjantaina tullessanikaan ajatellut kalkkunaa suoranaisesti lauantaille, koska se oli jäässä. Tiedän, että  lampaanviulu kestää sulaa yli vuorokauden, joten en mitenkään olettanut että kalkkuna ehtisi sulaa ennenkuin sunnuntaiksi; olin ajatellut sen enemmänkin sellaiseksi low and slow - projektiksi V:lle ja savuavan vihreän munan jumalille. Mutta jätin kalkkunan kuitenkin sulamaan keittiöön kaupasta tultuani ja ajattelin että sen voi siirtää jääkaappiin illemmalla. Lopulta kuitenkin unohdin koko kalkkunan ja nukkumaan mennessä tajusin että se on edelleen siinä:

Kalkkuna kölli liemessään tisut alaspäin, niinpä isot lihat sulivat mutta selkäpuoli jäi sisältä jäiseksi.


"Raksu, jos minä nukutan lapsen, tekisitkö jotain tuolle kalkkunalle?"
"Niinkun mitä?!"
"No laita se ainakin kylmään, mutta saa sen laittaa suolaliemeenkin; miten nyt hyväksi näet."

Ja V oli googlannut, manannut kavereilleen vaimosta, kalkkunasta ja suolaamisesta siihen malliin että joku oli kokenut aiheelliseksi varmistaa mikä kanamainen otus siihen suolaan laitetaan. Onnekseni voin todeta, että valintani aviomiehen osalta on selvästi ollut hyvä, koska aamulla suolaliemestä inkiväärien kanssa uimasta löytyi kalkkuna.

Ja se kalkkuna vaikutti sulalta. Vaikutti on termi jota käytän tässä aivan tarkoituksella, sillä vaikka V tökki eläintä thermapenilläkin, se osa kalkkunaa joka ei ollut suolaliemessä ei tarkemmin asiaa tutkittaessa ollutkaan sitten täysin sulaa. Mutta siinä vaiheessa olimme jo committed; kalkkuna oli lukittu pääruuaksi eikä aikaa esimerkiksi niiden lampaankoipien sousvidettämiseen oikeastaan enää ollut.  Ja no, tuumasimme, tuntuihan se lintu olevan jo pääosin sulaa.

Linnusta tuli ihan hyvää, mutta kalkkuna on muutenkin tosi kuiva lintu, niin pieni yli meneminen ei auta asiaa. Koitettiin paikata kastikkeella, mutta no, täydellinen lintu antaa odottaa itseään edelleen.


Mutta se low and slow voitiin unohtaa, sillä sitä silmällä pitäen kalkkuna olisi pitänyt saada savustimeen jo edellisenä iltana (mutta silloin se vielä oli selvästi jäässä). Joten epäsuoralla lämmöllä grillaten mentiin, koska siinä kypsymisajaksi arvioitiin nelisen tuntia ja me varasimme viisi, koska grillien kanssa ei koskaan kaikki mene nappiin ja olisi tylsää jos ruoka olisi ihan hirveästi myöhässä.

Ihan ok kalkkuna siitä tuli, muttei täydellinen. Linkkaan tähän V:n tällä kertaa inspiraationa käyttämät Virtual Weber bulletin ohjeet, mutta palaan tähän kokonainen halkkuna/hanhi/kanalintu projektina - osastoon toisella postauksella kun on kertoa onnistumisesta. Tässä kuitenkin muutama totuus näistä ei-niin-täydellisistä viritteistä koosteena. Pahoittelut kädettömyydestämme mm. kaikkensa antaneille Hauhialan hanihitilan kasvatille sekä kuvassa näkyvälle kalkkunaparalle: 

Kokonaisen, useamman kilon painoisen linnun kypsennys grillissä - how not to.

  1. Iso lintu vie pitkän ajan sulaa jos se on jäässä. Pari vuorokautta sellaiselle kuuden-seitsemän kilon linnulle on varmaan suhteellisen lähellä totuutta. Vaikka pöydällä sulatus ja suolaliemi nopeuttavat prosessia se kestää. 
  2. Jos jokin osa linnusta jää suolaliemen ulkopuolelle se ei sula yhtä nopeasti kuin liemessä oleva osa. Ilma on eriste. 
  3. Suolaliemi on hyvä ajatus, muuten se liha ON suolatonta.  Pintasuolauksella ei pääse ollenkaan samaan lopputulokseen.
  4. Suolaliemeen laitto pitää muistaa tarpeeksi ajoissa JA siihen tarvitsee ison astian. 12 litran kattila ei ole tarpeeksi iso vaikka siihen mahtuu joulukinkku keittymään.  
  5. Iso lintu kypsyy epäsuoralla tulella, alle tarvitaan valumakippo. Kypsennysaika riippuu täysin kypsennyslämmöstä, tämänkertaisessa yritteessä lämmöt pidettiin suhteellisen korkealla, 170 C astetta jolloin aikaa varattiin nelisen tuntia. Ihan niin kauan siihen ei mennyt ja lintu valmistui jo ainakin tuntia-puoltatoista ennen H-hetkeä. 
  6. Jos linnussa on paljon rasvaa (esimerkiksi hanhi tms) se sotkee kaikki paikat. Sitä valuu hirveä määrä valuma-astiaan, mutta sen lisäksi sitä riittää roiskeisiin ja koko grilli saattaa vaikuttaa siltä kuin se olisi suihkutettu rasvalla ja liemellä sisäpuolelta.  
  7. Iso lintu on tosi vaikeaa saada juuri oikein kypsäksi. Etenkin jos sen aikoo jättää mehevän roseeksi eikä sitä aja vaan reippaasti ylikypsäksi niin että se putoaa luulta. Jälkimmäinen vaihtoehto on alkanut tuntua kummallisen houkutteelvalta etenkin rasvaisempien lintujen kuten ankan tai hanhen osalta. 
  8. Siivenkärjet palavat, ne kannattaa suojata foliolla kun ovat sopivasti saaneet väriä. 
  9. Jos haluaa rapean nahan, siihen ei laiteta kastikkeita. Ei minkääänlaisia.  
  10. Lintu on kypsää kun neste on kirkasta, mutta lämpömittari on kyllä linnun lämmön mittaamiseen ihan must. 
  11. Ja vaikka sen linnun ottaa pois jo ennenkuin se on mitenkään ihan siinä tavoitelämmössä sen sisälämpö jatkaa nousuaan pöydällä vielä monta astetta. Montako - jaa-a, sen kun aukottomasti tietäisi. Kalkkuna vaatii pitkän, suunnilleen puolentunnin levon ja lämpönousu on ainakin sen 3 astetta kun lintua ajaa vähän korkeammalla, n. 170 asteen lämmöllä grillissä.
  12. Jos kalkkunan aikoo täyttää jollain, se hidastaa kypsymistä. Itse en ole vielä koskaan rohjennut täyttää grillattavaa kalkkunaa tai muutakaan lintua koska se sekoittaa pakan taas ihan kokonaan. 
  13. Linnun pitää levätä ja lepäämisen aikana olisi tietysti kiva, että a) ruoka ei kylmene b) ruokaa ei jouduta odottamaan kohtuuttoman kauan c) että lepäämiselle jäisi kuitenkin tarpeeksi aikaa. 
  14. Jos lintuun haluaa rapsakan nahan, sitä ei kannata laittaa kylmälaukkuun lepäämään. Nahka pehmenee höyrystyessään. Liha kyllä pysyi lämpimänä mutta jäin miettimään edesauttoiko kylmälaukku sitä, että se meni ehkä vähän liiankin kypsäksi. todennäköisesti. 
  15. Tuommoinen lintu on monen päivän projekti, eikä siihen tule suhtautua kevyesti vaan koko eläimen jokaista painokiloa arvostaen. 
  16. Vaikkei täydellistä, niin kaikki linnut ovat olleet omalla tavallaan hyviä. Ja se talteen saatu hanhenrasva; se oli ihan jumalaista tököttiä.

Maa.artisokkaa ja mallasmultaa. Mallasmulta lisättiin lopuksi, valmiisiin paahdettuihin artisokkiin.

Ja sitten ne lisukkeet. Minulla oli varattuna vähän kaikkea, kun en oikein osannut päättää. Koitin kysellä V:ltä mitä lisukkeita kalkkunan kanssa tehtäisiin, mutta mieheni vaikutti jotenkin samalta, kuin ihminen joka häkistä katselee käsijarruttoman henkilöautonsa hidasta luisua mäkeä alas. "Katsotaan nyt jos sen kanssa pitääkin tarjota vaikka sisäfilettä" oli ainoa kommentti joka irtosi. ;) Mahdollisesta Turk'n Turfista huolimatta silmäilin vähän jääkaappia ja tulin tulokseen, että varmaan fiksuinta on unohtaa kaikki piperrys pääruuasta ja mennä vaan selaisella "kaukalollinen lintua, kaukalollinen jotain uunitettua ja kaukalollinen salaattia" - linjalla. Ehkä myös kipollinen soosia. Mutta lopulta se jäi siihen pisteeseen että päätimme M:n kanssa laittaa uuniin paahtumaan ne stockalta ostamani kauniit, oikeasti juurikasta muistuttavat maa-artisokat halkaistuna ja lisäksi grillata sydänsalaattilohkoja.

Grillattu sydänsalaatti, yksi salaatti kannattaa lohkoa neljäksi "veneeksi"

Olen nyt sen taannoisen Groteskin keikan jälkeen grillannut useamman kerran sydänsalaattia ja se on ollut tosi hyvää joka kerta. Niin nytkin. Salaatti pitää olla laadultaan sellaista napakkaa ja suhteellisen tiiviillä "nupulla" kuten sydänsalaatti on; silloin öljyllä sipaistu leikkuupinta saa kauniin rusketuksen uunin grillivastuksen alla ihan viidessä minuutissa. Tarjolle laittaessa annosta voi toki koristaa vaikka minivihreillä, mutta minusta on ihan kiva että pääruuan määrää voi jokainen itse säätää ottamalla lisää jaettavista annoksista.

Maa-artisokat vaan pyöräytettiin öljyssä, suolattiin ja pippuroitiin ja laitettiin uuniin paahtumaan kullanruskeiksi. Kun ne tulivat uunista sain päähänpiston laittaa niihinkin vähän mallasmultaa; se oli loistoidea. Mallasmulta sopi hienosti myös maa-artisokkiin. Näin ne uudet ruokalajit syntyvät ;)

Ja sitten oli vielä voikastiketta joka oli maustettu appelsiinin kuorella. M sanoi että se sopi hyvin settiin, eikä se huonoa sinällään ollut mutta ensi kerralla koitan ehtiä tekemään kastikkeen siitä linnusta valuvasta nesteestä. Olisin tykännyt ehkä vähän tummemman makuisesta kastikkeesta jossa olisi sherrystä tai madeirasta saatua happoa sen appelsiinin kuoren ja linnusta valuvan savuisan, paahtuneen nesteen lisäksi.

Mutta ihan hyvä setti siitä tuli, vaikkei mennykkään kuin Strömsössä. Noita artisokkia mallasmullalla sekä sydänsalaattia uskallan kyllä suositella jos mietitte joulupöytäänkin jotain helppoa, uutta ja jossa kuitenkin on jotain tosi rustiikkista.

Ja sitten pieni adventtisaarna;) Kun näitä pyhiä ja juhlia sattuu tähän loppuvuoteen niin on mieleeni tullut muutamaan kertaan, viimeksi siellä Mankkaalla kun en löytänyt mitään vieraassa kaupassa, että pitäisi muistaa vaan ottaa rennosti nämä kauppailut ja etenkin sen joulun kanssa. Vaikka mitä hienoa suunnittelee, sattumalla on aina sijansa. Moni asia vaikuttaa yksittäisenä suoritteena ja paperilla tosi yksinkertaiselta, helpolta ja kivalta niin juuri niistä pienistä ihanuuksista voi lopulta kertyä ahdistava vuoksi.

Suunnitelman kaatuminen antaa aina mahdollisuuden jollekin uudelle.
Kannattaa antaa josain vähän periksi, koittaa ainakin ottaa vähän löysemmin rantein ja miettiä onko kaikkea ai-van pakko saada tehtyä juuri nyt ja juuri näin. Etenkin pienten juhlavalmistelijoiden jaksamus on rajallinen ja lopulta lapset lienevät onnellisimpia siihen, että jouluna aikuisilla olisi aikaa lukea, sylitellä ja leikkiä heidän kanssaan. Tämä on ollut oma toivelistani lahjoilla stressaaville isovanhemmille ja sukulaisille.

Ja pyydän erityisesti huumorintajua myös niiden ihmisten suhteen, jotka meitä siellä kaupassa palvelevat. Meillä asiakkailla on vaihtoehtoja mennä toiseen kauppaan, lyödä hanskat tiskiin kun kyllästyttää ja muuttaa suunnitelmaa. Heillä sitä vaihtoehtoa ei ole. Se ei ole kassan syy, jos kassapääte on rikki, yhteys katki tai että se palsternakka olikin kilotavaraa ja olisi pitänyt punnita. Eikä ole Alkon myyjän syy, että minä en mahdu sen valtavan ostosvuoren ja väsyneen, enkelistä pikkuriiviöksi muuttuneen kolmevuotiaani kanssa sinne myymälään.

Meitä vastaavia väsyneitä, kyllästyneitäja stressaantuneita äitejä ja isejä on satoja; parkkihallit täynnä, torvet kuin joulukellot soiden siinä seisovassa jonossa joka ei liiku eteen eikä taakse.

Joulu tulee ja joulu menee.

Muistakaa, että joulu on pyhineenkin vain 3 päivää siitä 365 joita täyteen vuoteen mahtuu. Se tulee joka tapauksessa, olit sitten lähettänyt kaikille joulukortin, tehnyt kakut ja pikkuleivät, askarrellut niitä personoituja pakettikortteja ja tehnyt tai hankkinut kaikille harkitut ja mietityt lahjat, aktivoinut lasta söpöillä jouluvalmisteluprojekteilla ....tai et. Muista hymyillä, lopeta välillä kouhkaus ja nosta pieni ihminen syliin kuunnellaksesi mitä lapsesi sanoo ja nauttiaksesi siitä että hän on lämmin ja vielä sylisi kokoinen, sillä pienelle voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi äiti tai isi on väsynyt ja äkäinen. Ja miksi koko elämänjärjestys mullistuu viikkokausiksi yhden päivän takia. Anna kiltisti periksi, tingi vaatimuksista surutta, kohtaa takaiskut joustavasti ja koita olla kärsivälllinen kun mikään ei kaikesta huolimattakaan ota sujuakseen.

Elämäänsä ei kannata latoa liikaa suoriteodotuksia, muuten jotain olennaista jää näkemättä.


Muista sanoa jokin mukava asia niille jotka ruuhkassa tekevät töitä, anna sille onnettomalle parkkeeraajalle 10, 20 tai 30 sekuntia lisää aikaa ennenkuin painat räikkää. Hengitä syvään ja anna senkin jälkeen vielä aikaa.

Muista, että joulu on ennen kaikkea hyvän tahdon juhla. Ei mulla sitten muuta, keep calm & carry on. :)