maanantai 30. syyskuuta 2013

Ibericopossun ulkofilettä salviavoissa


Se oli tosi omituinen päivä kaikenkaikkiaan. I oli vonkunut jo viikon äitin kanssa bussilla menemistä ja siten perjantaina kun olin vapaalla, olin päättänyt jo etukäteen että lähdemme Hakaniemen halliin. Oli ihan kuin I olisi arvannut moisen ja puheli läpi yön unissaan bussilla ja junalla menemisestä. Minä nukuin pätkissä ja näin kummallisia unia.

Yhdessä niistä unista olin joutunut treffeille jonkun ihan uppo-oudon miehenkörilään kanssa. Muistan unesta vielä, että koitin selittää minulla olevan jo miehen ja etten aio päivittää häntä toiseen kappaleeseen. Mutta unessani esiintynyt kilpakosija ei ottanut moista kuuleviin korviinsakaan ja tilanne alkoi käydä kannaltani suorastaan tukalaksi. En kuolemaksenikaan muista, miten pääsin tilanteesta pois, mutta muistan, että samassa unessa I ei ottanut nukkuakseen millään. Aamulla raportoin untani V:lle luonnollisesti vähän kiusoitellen. Eikä tässä kaikessa olisi mitään kummallista muuten, mutta kun se uni melkein kävi toteen.

Voin määrä on suuri, mutta sitä ei sinänsä syödä, se maustaa possun ja auttaa kypsyttämisessä. 

Hakaniemessä aurinko paistoi ja oli kaunista. Pitkällä sillalla pysähdyin nostamaan I:n kärryistä että hän sai katsella laivoja. Keskustassa tuoksui meri, yön kummalliset kuvat olivat aikaa sitten unhoon painuneet ja mieli askarteli jo hallin mahdollisissa löydöissä. Mutta lähtiessämme siitä sillalta liikkeelle, vaalea, raamikas turvaliiviin pukeutunut mieshenkilö alkoi viittelöidä jotain. Ja kun tajusin, että hän viittelöi minulle, elehtien kahvikupin kallistelua muistuttavalla kädenliikkeellä hän jo huikkasikin: "lähde kahville?"

Eikä I kotimatkalla nukahtanutkaan kärryihin, eikä junassa, eikä bussissa eikä edes sänkyynsä ennenkuin joskus puoli neljän aikaan. Todellakin, outo päivä.

Ja kun illalla raportoin tätä V:lle täytyy myöntää että pakkasi väkisinkin hymyilyttämään, sillä ei tämmöisiä nyt ihan joka päivä tällaiselle rehevälle perheenäidille käy. Ja hauskan muiston lisäksi löysin hallista vielä upeaa ibericopossun filettä jonka paistoimme kuten jostain kokkausillasta opin - kuumassa pannussa runsaalla salviavoilla valellen.

Reinin lihan myyjä oli oikeassa, tuo ulkofilekin on erinomaista! 

Ja olipa syynä sitten tavallista hymyilevämpi vaimo tai se pähkinäisen ihana ja maultaan muutenkin täysin muista possuista eroava iberico niin kirposipa V:ltäkin pohtivainen kommentti tarinaani;"sillä miehellä oli selvästi hyvä maku".

Eikä se nyt ainakaan vähempää hymyilyttänyt.:)

Ja tähän loppuun ihan pieni iberico - hehku, sillä jos se ei nyt vielä tullut selväksi niin tuo iberioco on ihan järkyttävän hyvää. Tuota Espanjasta meille tutuksi tullutta herkkua harvoin näkee täällä suomenkamaralla ja tälläkin kertaa hinta oli muistaakseni yli kolmekymppiä kilolta. Mutta siitä ei voi puhua samana päivänäkään tavallisen possun ulkofileen kanssa. Koko lihan rakennekin on täysin erilainen. Ei ole ollenkaan vaikeaa kuvitella että possu on oikeasti elänyt tammenterhoilla koko ikänsä. Iberico love all around.

Ibericopossun ulkofilettä salviavoissa

Possun filettä
tilkka öljyä
50g voita
1 salvian lehti per ruokailija
suolaa ja vastarouhittua mustaa pippuria

Laita kuumalle pannulle tilkka öljyä. Paista possun toinen pinta kullanruskeaksi pannussa (V paistoi ensin myös fileen rasvakerrosta, koska sitä oli fileen selyksessä). Käännä sitten possun file toisinpäin ja anna paistua n. minuutin verran. Lisää sitten voi pannuun ja anna sulaa. Lisää salviat sulaan voihin ja valele possua sulalla salviavoilla. Paista n. 3 min tai kunnes possu on kauniin värinen. Salvianlehdet kannattaa pelastaa turvaan kun ne ovat muuttuneet rapeaksi.

Idea on jättää iberico ihan vähän roseksi sisältä ja sulalla voilla valelu nopeuttaa kypsymistä. Lopuksi mausta pippurilla ja suolalla.

Tarjoa lisänä vaikka rustiikkista paahdetuista juureksista koottua lämmintä salaattia ja omenahilloketta.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Savustettu possun kassler (eli parasta nyhtöpossua ever) ja makeita, savustettuja papuja with R2D2 ;)



Jos sanoisin, että tämä on maailman parasta pulled porkia on mahdollista (joskaan ei todennäköistä) että valehtelisin. Siksi ehkä tyydyn sanomaan, että tämä on parasta pulled porkia a.k.a nyhtöpossua mitä olen ikinä, koskaan, milloinkaan saanut syödäkseni. Ja mikä parasta, kokkina toimi armas mieheni, joten tätä voidaan saada uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ja on sitä nyt jo kolmen kasslerin verran tehty ja syötykin - viimeiseen muruun asti.


Tämä liittyy nyt siihen kun sanoin, että meille tuli se uusi R2D2:n näköinen savustuspömpeli. Kyseessä on siis tuommoinen ProQ smoker josta vastaavaa mutta kalliimpaa ja ilmeisesti myös parempaa saa Weberiltäkin. Laitteen ideana on, että se hajoaa kolmeen palaan josta alimpaan tulee hiiliä ja tuli, toiseen vettä joka kosteuttaa ilmaa ja ruokaa ja ylimpänä on kaksi ritilätasoa joille ruuat laitetaan savustumaan.


Savustimessa on kaksi ritilätasoa joista molemmille kannattaa ehdottomasti keksiä jotain laitettavaa. 


Ja tämän pelin idea on että mennään low and slow. Suomeksi se tarkoittaa, että ruokaa savustellaan ja kypsennetään suhteellisen matalissa lämpötiloissa mutta toooosi pitkään. Ja koska me ollaan tämmöisiä savustusaloittelijoita ja savustus on varsinaisesti rantautunut talouteemme vasta tänä kesänä, olen vasta nyt nähnyt valon savustetun lihan suhteen. Tähän asti se savustettu liha on lähinnä tarkoittanut niitä lihatiskin kylmiä savupotkia ja muuta ihan hyvää, mutta ei nyt mitenkään liekkeihin herättävää. Oikeasti vasta tämän mööpelin kotiutumisen myötä ymmärtänyt miten järkyttävän hyvää savustettu liha voi olla.

Lopputulos on jokseenkin täydellisen erilaista kuin missään muussa himmelissä valmistettu liha mitä olen päässyt maistamaan.

Lihan voi säilyttää revittynä ja lämmittää vaikka uunissa uudelleen. Se on silti vielä aivan upeaa. 

Mitä lihalle tapahtuu on jotain etäisesti saman tyyppistä kuin pitkään uunissa hauduttaessa. Mutta; koska lämpötila on matala, liha kypsyy savun ja vesihöyryn keskellä ja aikaa kuluu paaaaaljon siitä tulee ihan erityistä. Lihan pintaan muodostuu kaarnaksi (amerikkalaisittain bark) kutsuttu kovettunut ja tavattoman maukas pintakerros, jota esim. nyhtöpossun tapauksessa jää melkein jokaisen lihasäikeen päähän vähäsen.

Mehukasta ja ihanaa pulled porkia. Kuivunut pinta on superherkkua. Revi, älä leikkaa. 

Samainen kerros ilmeisesti suojelee myös sisään jäävää lihaa, koska syystä ja viidennestä se jää ihanan mehukkaaksi. Ja kun sanon mehukkaaksi en tarkoita semmoista vähän vetistä ja ohutsäikeistä kuin uunissa vaan semmoista, missä se mehukkuus on jäänyt niiden lihassyiden sisään ja säikeet tuntuvat vielä pulleilta (ks. kuva yllä jos siitä saisi vähän käsitystä).

Perinteinen tarjoilu; pitaleipää, soosia ja cole slaw. 

Ihan mieletön herkku josta itselleni tuli sellainen olo että tarviiko enää ikinä etsiä yhtään pulled pork reseptiä kun tämä on löytynyt?

Ja niille jotka nyt uteliaina haluavat tietää mitä tuommoinen mööpeli maksaa niin kerrottakoon että tuo ProQ mikä meille tuli on jotain parisataa euroa, eli ei mikään himmeän hintava härpäke.

Tähän briketit on suorastaan suunniteltu. 

Tämä tämänpäiväisen postauksen ohje on oikeasti "smoked pork butt (virtualweberbulletista)" (jossa butt ei viittaa perään vaan pyöreään tynnyrimäiseen muotoon) mutta sama ohje toimii kotoisalle kasslerille todistetusti ihan hyvin. Ohjeita näihin savustusjuttuihin on kurkittu paitsi tuolta virtualweberbullet.com:ista myös amazingribs.com:sta, mistä on löytynyt vinkkejä kaikenlaiseen savustimessa tapahtuvaan naudankääntelyynkin. Mutta se onkin jo toisen muistiinpanon tarvitseva juttu se. Kannattaa kurkkia noita sivustoja jos aihe kiinnostaa, sillä tuolla on paljon, paljon meitä harjaantuneempia savustelijoita joskin ne siellä puhuvat ameriikkaa :) Tässä kuitenkin meidän kokemuksia näistä alkutaipaleen oppimisista ihan suomeksi :)

Mausteseosta tulee jonkin verran yli tarpeen, mutta loppu käytetään kastikkeeseen jolla liha kostutetaan.

Tässä kyseisessä, meitä ihastuttaneessa possuohjeessa kokonaiselle kasslerille tehdään mausteista ja demererasokerista seos, joka hierotaan lihan pintaan. Possu laitetaan sitten muovipussiin ja jääkaappiin maustumaan maustehuntu yllään n. 8-12 tunniksi ennen savustusta.

Kaksin aina kaunihimpi - toisen voi pakastaa.

Opittua pelkästään tästä rubistakin tuli jo sen verran että listaanpa niitä tähän insinöörimäisesti listaksi:

Mustapippuria kuluu reilusti... ja sen murskaaminen morttelissa vaatii pinnaa. 

  1. Rubista tulee kyllä tosi hyvää, jos jaksaa jauhaa mustapippurit itse. MUTTA: rubia tulee sen verran raju määrä, että jos ei omista erillistä maustejauhainta kannattaa oikeasti harkita mustapippurirouheen ostamista valmiina. Nimim. alan kyllästyä jo puuhaan näin muutaman kerran jälkeen... ;) 
  2. Jos possun jättää liian pitkäksi aikaa marinoitumaan rubiin, se alkaa itkeä ja kuivuu samalla. Lisäksi rubi alkaa lähteä pois. Ei kannata siis jättää possua liian kauaksi rubiin. 
  3. Sokeri jota rubiin käytetään on raakaruokosokeria tai demerarasokeria. Ilmeisesti kikka tässä on se, että ko. sokerin sulamispiste on korkeammalla ja se ei siksi pala niin helposti. Soveltuu siis tämmöiseen hommaan tavallista hienoasokeria paremmin. 
  4. Loppu rubi mitä jää hyödynnetään soosiin. Huom. ei papuihin joista lisää myöhemmin. 

Ja sitten itse savustamisesta samaten muutama huomio:

Ei sillä ettei nörttiperhe yrittäisi kaikkensa optimaalisen lämmön saavuttamiseksi - kuvassa lämpötila-anturiin kytketty pid-kontrollerilla ohjattu raksapuhallin, jolla yritettiin puhaltaa lisää hönkää hiiliin... ;) 

  1. Varaa useampi tunti liukumavaraa aikatauluun. Savustaminen on HiDASTA. Savustusaika on 8-12h mutta ruoka ei ole ollut valmista kertaakaan vielä siinä minimiajan, eli n. 8h kohdalla. Tuo meidän ProQ ainakin tahtoo jäädä pikkuisen liian alas lämmöissä joten ruoka valmistuu, mutta se vei aikaa rakkaani, aikaa se vei. Ja vaikka alkuperäinen ohje suosittelee grillatessa juomaan ensin pitkiä bourbon - drinkkejä, sitten lyhyempiä ja  lopulta pelkää bourbonia niin emännän vinkkelistä alkupalatkin ovat ihan hyvä ajatus ;) Eikä prosessia oikein voi nopeuttaa millään vippaskonsteilla, paitsi ehkä foliohatulla (lue rohkeasti vaan eteenpäin, selitystä seuraa). 
  2. Käytä brikettejä. Tuntikausien savustelussa perinteiset hiilet ovat jokseenkin hyödyttömiä. Niitä saa lisätä koko ajan. Hermo menee. Sensijaan Weberin briketeillä lämpö pysyy laitteessamme n. 8 tuntia yhdellä latingilla.
  3. Samoin käytä isompia savustuspuun palasia; meillä leikeltiin kuollut omppupuun oksa hyötykäyttöön. Mutta ole vähän varovainen savustuspuun valinnan kanssa - kannattaa googlailla ja kurkkia noita em. sivustojen ohjeita koska osa puulajeista (esim. mesquite) ovat niin vahvoja että ruoka saattaa muuttua kitkeräksi. Omppupuu on toiminut kyllä hyvin. Verkkokauppa muuten myy useita eri savustuspuupaloja ja puulajivaihtoehtoja on. 
  4. Pömpeliä ei kannata turhaan availla; lämpötila laskee aina pitkäksi aikaa kun systeemin avaa. Ruoka käännetäänkin vain kerran koko setin aikana ja samassa yhteydessä se "mopataan" eli sivellään runsaasti ihan erityisellä soosilla. Moppaukseen käytettävät sudit ovat ymmärtääkseni sitten ihan oman uskonsodan aihe nekin. Meillä käytettiin silikonisutia, mikä oli kieltämättä kaukana hyvästä - hyvään sutiin jää paljon "kostukekastiketta".  
  5. Hanki lehmänhermot. En tiedä saako niitä ostaa kilotavarana vai miten, mutta paistossa on yksi vaihe kun niitä tarvitaan. Se on juuri ennenkuin liha valmistuu ja killuu samassa lämmössä niin kauan, että heikkohermoisempi tarkistaa koko ajan vehkeen lämpöä ja viimeistään siinä vaiheessa perheen propellihattu alkaa alkaa kaivella esiin raksapuhaltimia ja tarkistella PID - kontrollerin algoritmeja... Kyseisessä "tasankovaiheessa" kaikki lihan imemä lämpöenergia ilmeisesti kuluu  lihaa koossapitävien siderakenteiden hajottamiseen. Kun kaikki sidosaineet on sulatettu ja liha on valmis, lämpö nousee kyllä sinne 87-88 asteeseen ja haarukka kääntyy lihassa täysin vaivatta. Mutta voi pojat tuon vaiheen valmistumista odottaessa meinaa usko kadota. Ja bourbon. 
  6. Ja toim huom. Se pid - kontrolleri ei oikeasti toimi tuohon lämmönsäätöön hyvin vaikka kuulostaa ja näyttää hienolta, systeemissä on liikaa latenssia että sitä olisi mitenkään helppoa säätää oikein. Mutta kun sanon näin, propellihatullehan tämä on vain haaste. Minä suosittelen vaan aikaista aamuherätystä, niitä alkupaloja ja lisää zeniä. 
  7. Jos usko sitten katoaa ja bourbon pääsee loppumaan niin on yksi (huijaus)kikka, jolla olemme ihan onnistuneesti nopeuttaneet prosessia: n. 9h kohdalla nappasimme kerran kasslerin ulos, käärimme folioon ja laitoimme n. 120 asteiseen grilliin kypsymään kunnes sisälämpö nousi tavoitelukemiin n. 87-88 asteen paikkeelle ja haarukka kääntyi lihassa vaivatta. Mutta lihan pinnan "kaarna" tulee parempi jos vaan malttaa katkeraan loppuun asti ihan siinä pömpelissä itsessään ;) 
  8. Kun kassler on sitten lopulta valmis, se kääräistään vielä hetkeksi folioon ja sen annetaan vetäytyä 30 min ennenkuin se revitään haarukalla. Huom. sitä ei leikata veitsellä vaan nimenomaan revitään haarukalla, etteivät lihassyyt katkea ja vapauta sitä arvokasta mehukkuuttaan taivaan tuuliin. Tai näin ainakin väittävät tuolla toisaalla ja minä uskoin. 

Pid - kontrolleri laskussa ja tiivisteet nousussa... Weberin uutta mallia odotellessa...


Ja koska tähän projektiin menee tajuttomasti aikaa, niitä kasslereita melkein kannattaa tehdä samalla kertaa kaksi ja pakastaa sitten toinen valmiiksi revittynä. Niin ja koska niistä possuista valuu ihanaa, ihanaa ihraa useamman tunnin, kannattaa kaikki se ihanuus tietysti pyydystää maailman parhaiden papujen päälle.

Hulluutta vai ei? Pavuista tulee absoluuttisen ihania - ja syntisiä. 

Kyllä minä ensimmäisellä kerralla katsoin V:tä kuin vähämielistä kun hän sanoi, että alle laitetaan papuja joiden sekaan tulee ketsuppia, sinappia fariinisokeria ja siirappia. "Ai niinkun sokerisia papuja vai?" taisin todeta ja vähän nyrpistellä nenääni. Mutta voin kertoa että muutin mieleni salamannopeasti kun varovasti sitten maistoin yhtä valmista papua rasiasta. Taivahan talikynttilät sentään kun minulle valkeni siitä paikasta mitä herkkua tässä syntyykään.

Pavut kuivahtavat vähän ja maku on savuisen syvä,  pehmeä ja ihana. Kannattaa käyttää ainakin suuria vahapapuja ja ruskeita papuja. Meillä tässä seoksessa myös kidney - papuja. 

Noita papuja on tehty sen jälkeen monen monta kertaa (muidenkin elukoiden kuin possun alla) ja jos tahtoo, mukaan voi lisätä vähän chipotlea. Mutta: sinne sekaan ei kannata laittaa enää tulista mausteseosta. Jonkin sekaannuksen lopputulemana tomautimme viimeksi papujen sekaan naudan ribseille tehtyä maustetta ja siitä tuli ihan liian tulista. Ei se pahaa ollut, mutta ne hienot aromit jyrääntyivät kyllä kaiken cayannen alle. Suosittelen että teette ainakin ekalla kerralla ihan perussetin ja tuunaatte sitten makunne mukaan. Sokeria saa olla aika paljon ja jos käytätte chipotlea niin meillä sitä lisättiin semmoinen puolitoista teelusikkaa per tuommoinen papurasia ja se on aika passeli.

Minä olen selvästi kallellani tämmöiseen makeampaan, paksumpaan kastikkeeseen sen etikkaliemen sijaan. 

Jos tulta sitten haluaapi lisää, kannattaa melkein ostaa se pullossa erikseen tai keitellä itse sopivaa soosia. Minä olen tykästynyt kovasti tuohon poppamiehen bourbon - kastikkeeseen. Tulista, omenaista, makeaa ja ah niiiiin masokistisen hyvää. Ei suositella lapsille. :)

Pulled pork savustimessa (1 kassler, ohje: virtualweberbullet.com)

Tiivistelmä valmistuksesta (kannattaa lukea alkuperäinen ohjekin läpi ensin, siellä hurjasti detaljeja mm. taulukko sisälämmön vaihteluista tuntien kuluessa (!)):


  1. Osta yksi kokonainen kassler, vapauta se vakuumista ja taputtele kuivaksi.  
  2. Hiero siihen reippaasti mausteseosta (Southern Succorn Rub)
  3. Muovipussita ja anna levätä yön yli 8-12h ja lisää tarvittaessa vielä maustetta ennen paistoa etenkin, jos liha on kostunut
  4. Kypsennä 107-120C (225-250F) asteessa kunnes sisälämpö lihalle on (190 F eli) n. 87,78 C - tämä vie aikaa 8-12h Omenapuu toimii hyvin savustuspuuna possulle. 
  5. Sivele kastikkeella (southern soup) ja käännä samassa yhteydessä liha kerran kypsennyksen loppuvaiheessa (tämä on vapaaehtoista ja voit sivellä lihaa useammankin kerran paiston aikana. Kastikemäärä riittää useammallekin kasslerille)
  6. Kun sisälämpö on saavutettu kääri folioon ja anna seistä 30 min esim. tyhjässä kylmälaukussa ennen lihan nyhtämistä haarukalla
  7. Nyhdä possun liha haarukalla ja tarjoa BBQ - kastikkeen kanssa

Mausteseos (Southern succor rub riittää kasslerille ja kastikkeeseen) 

1/4 kuppia eli n. 0,6 dl mustapippurirouhetta
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl paprikajauhetta
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl Turbinado - sokeria eli demerara-sokeria tai raakaruokosokeria
2 rkl pöytäsuolaa 
2 tl sinappijauhetta
1 tl cayannepippuria



Kostutuskastike (riittää kolmelle-neljällekin kasslerille kertasutikointiin)
n. 3 rkl mausteseosta (ei haittaa vaikka vähän enemmän, voit käyttää loput jos ei hirveää määrää)
2 kuppia eli 4,8 dl omenasiideriviinietikkaa (tai puolet valkoviinietikkaa ja puolet omenasiideriä)
1 kuppi eli n. 2,4 dl vettä
3 rkl jauhettua mustaapippuria
2 rkl pöytäsuolaa (maldon tms)
1 rkl Worchestershire - kastiketta
1 rkl paprikaa
1 rkl cayannea

Sekoita aineet hämmentäen matalalla lämmöllä. Käytä kastike lihan "moppaukseen" paiston loppupuolella.

Savustettuja papuja (ohje muokattu tästä Bush's beans reseptistä)

2-3 purkkia kupsennettyjä purkkipapuja (meillä yleensä voipapuja, ruskeita ja kidney - papuja)
n. 2 rkl ketsuppia
n. 1 vajaa rkl dijon - sinappia
3 rkl fariinisokeria
n. 1 rkl siirappia
(1-2 tl chipotlea, säilöttyä)

Sekoita aineet keskenään ja laita possun alle uunivuuassa. Anna savustua kunnes vähän kuivahtaneet. Pavut voi pelastaa tarvittaessa jo vähän ennen esim. grilliin tai uuniin pysymään lämpiminä. Mutta saavat vähän karamellisoitua ja kuivahtaakin.

p.s. jos tuota lihan kaarnaa malttaa jättää vähän säilöön niin se kuulemma sopii ihan järkkyhyvin papuastian lisämausteeksi. Niin ei kyllä vielä toistaiseksi ole päässyt käymään, mutta....

Sanottakoon nyt erikseen vielä, että postaus ei sisällä minkään sortin tuotelahjoja tai näytteitä vain vastarakastuneen intoa tämmöistä oikeaa savustinta kohtaan. Ja aiheeseen liittyen täytyy tunnustaa, että Weberin savustimen saattaisin joutua ottamaan vastaan tuotenäytteenä jos joku sitä meille tarjoaisi ;) VINK VINK! ;)  

torstai 26. syyskuuta 2013

Ruusukaalia ja ruishelmiä

ruusukaali, ruishelmet

Sain kesällä vieraakseni ihmisen (ehkä suorastaan jopa koko perheen?), joka ei ollut koskaan syönyt ruusukaalia. En ehkä olisi uskaltanut ostaa jääkaappiin ruusukaalia, jos olisin etukäteen tämän tiennyt, mutta kun en tiennyt en myöskään osannut stressata asialla :) Ja koska niin moni vihaa ruusukaalia sitä ensimmäisen kerran maistettuaan päätin, että en missään tapauksessa saa epäonnistua, sillä oikein tehtynä ruusukaali on Ihanaa. Ja niinpä sitten paahdoin ruusukaalit uunissa tähän simppeliin, rustiikkiseen mutta tosi raikkaaseen ja ruokaisaan salaattiin.

Koska vaikka rakastankin ruusukaalia juuri sopivan makoisaksi keitettynä, uunissa paahdettaessa tuo söpöistä söpöin barbiekaali saa jos mahdollista vieläkin ihanampia makuja itseensä. Ja kun olen ihan rehellinen, uunissa epäonnistumisen riski pienenee, lähes olemattomaksi. Uskallan sanoa näin, koska kerran totaalisesti ja tykkänään unohdin ruusukaalit uuniin. Ja vaikka osa näytti suorastaan jo karstaisen palaneelta ja melkein tippa linssissä tuijotin niitä siinä pellillä, oli  maku täydellinen yllätys. Vaikka ne olivat kirjaimellisesti melkein hiilenä, ruusukaalit maistuivat upean pähkinäiselle. Ne syötiin sitä viimeistä, hiiltyneintäkin myöten.  

Se kikka mitä uunittamisessa on, kuuluu seuraavasti: ruusukaalit pitää halkaista ja pyöräyttää öljyssä, jolloin niiden sisus kypsyy suunnilleen samassa tahdissa pinnan kanssa. Lisäksi puolikkaat kannattaa laittaa pellille leikkauspinta alaspäin. Näin jokainen leikattu kaalireuna ruskistuu ja karamellisoituu hieman kaalien paahtuessa, koska kuuma pelti johtaa hyvin lämpöä. 

Pähkinäisten ruusukaalien kanssa sopii hienosti jokin makea kuivattu hedelmä, tällä kertaa laitoin rusinoita. Salaattipohjaksi käytin kasvisliemessä kiehautettuja ruishelmiä ja kastikkeeksi koko hommalle sekoitin vain hieman hyvää oliiviöljyä, balsamico - etikkaa, suolaa ja sokeria ja maustoin kastikkeen n. 1 teelusikallisella fenkolilla maustettua oliiviöljyä (finocchina) jota sain joskus lahjaksi ystävältäni M:ltä. En tiedä mistä sitä nykyisin saa, mutta epäilen että Stokkan herkku on hyvä arvaus. Jos fenkoliöljyä ei ole, voit toki paahtaa ruusukaalien kanssa uunipellillä myös ohueksi siivutettua fenkolia. ei se ihan sama asia ole, mutta sinnepäin.

I ja I:n paras kaveri tuona viikonloppuna mökillä.

Helppo juttu ja hyvin maistui, myös ekakertalaisille! :) ... Ja lisukkeena tarjosin en mitään vähempää kuin maailman parasta pulled porkia, josta kuulette (pitkällisesti, joten varatkaa paljon kahvia kuppiin) viimeistään huomenna...  ;)  

Ruusukaalia ja ruishelmiä (riittää 4-6:lle)

n. 2,5-3 dl ruishelmiä keitettynä lisäkkeeksi kasvisliemessä pussin ohjeen mukaan.
1 rasia ruusukaalia, halkaistuna
tilkka öljyä
suolaa
mustaa pippuria myllystä

kastikkeeseen
n. 3 rkl hyvää oliiviöljyä
n. 1,5 rkl valkoista balsamicoa
1 tl fenkoliöljyä (tai silputtua kirveliäkin voi kokeilla) 
hyppysellinen suolaa ja sokeria (tai juoksevaa hunajaa)

Lisäksi
pari kourallista rusinoita
lehtipersiljasilppua 

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita vesi kiehumaan ruishelmiä varten. Halkaise ruusukaalit, pyöräytä ne öljyssä ja lado pellille leikkauspinta alaspäin. Ripota päälle vähän suolaa ja pippuria. Paahda kunnes ruusukaalit ovat saaneet vähän kaunista väriä ja muuttuneet kypsiksi. n. 15-20 min.

Keitä ruishelmet, valuta ja sekoita rusinoiden sekä paahdettujen ruusukaalien kanssa. Kaada mukaan kaikki pellillä mahdollisesti oleva öljy. Sekoita kastikeaineet keskenään, kaada kastike salaatille ja lisää lehtipersiljaa. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria. 

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kurpitsapastaa, paahdettua chilifetaa ja quinoaa

kurpitsapasta, paahdettua fetaa ja quinoaa

 "Mitä sinä aiot tästä tehdä?" kysyi Auroran K-kaupan kassa minulta viimeksi kun ostin kokonaisen syyskurpitsan. Teidän olisi pitänyt nähdä hänen ilmeensä kun sanoin, että aion paahtaa sen, soseuttaa ja tehdä siitä kastikkeen pastalle. Niin, ja että aion paahtaa sen päälle quinoaa.

paahdettu kurpitsa

Ilme oli vähän sellainen, että epäilin ettei hän oikein hahmottanut mistä päästä pitäisi aloittaa jos aikoisi ottaa vinkistä vaarin. Niinpä jatkoin, että toki kurpitsaa voi myös lohkoa ja hieroa siihen marokkolaisia mausteita ja paahtaa lisukkeeksi tai siitä voi tehdä keittoa (monenkin moista) ja italialaiset leikkaavat kurpitsan ihan ohueksi, jauhottavat ja paistavat öljyssä rapeaksi.


chilinen, paahdettu feta
Voit käyttää mitä vaan juoksevaa hunajaa. Italian metsähunaja saatiin näytteenä.

Ehkä V on oikeassa - mun ei pitäisi varmaan avautua tämmösistä niin vuolaasti. Aiheuttaa vaan ahdistusta kuulijassa. Mutta teille tänne eksyneille ajattelin kuitenkin tarinoida hetken tästäkin pastasta - loppujen lopuksi se on hyvin simppeliä tehdä. Tuo quinoan paahtaminen on minulle ihan uusi juttu. Opin sen, kun kävin Winestaten ja Aromi - lehden järjestämässä illanvietossa jossa vuoden kokki Erik Mansikka opetti meille ruuasta ja Tuomas Meriluoto (MV) viineistä ja niiden sovittamisesta ruuan kanssa. Kirjoitan siitä vielä erikseen oman juttunsa, mutta en malta olla jo hehkuamasta näitä paahdettuja quinoa - jyviä vähän etukäteen. Siellä illassa Erik Mansikka siis paahtoi keittämätöntä quinoaa pannulla pienessä öljymäärässä. Ei ollut tullut mieleenikään, että sitä voisi käyttää niinkin. Tuolloin Quinoat ripoteltiin koristeiksi alkupalasashimien kanssa joita yours truly pääsi näpertämään. Ja kun tiedätte miten kova näpertäjä olen niin on täysin käsittämätöntä että sain aikaan näinkin söpöjä sashimipaloja! ;)

Sashimien"selkämys" kastettiin sipulituhkaan ja pinnalle ripoteltiin paahdettua quinoaa. 


Ja se quinoa oli ihan mahtavan pähkinäistä ja upean makuista. Olen ripsotellut sitä vähän sinne ja tänne tuon illan jälkeen.

paahdettu quinoa
Quinoan voi paahtaa. Muttei ehkä kannata keittää sitä öljyssä kuten kuvassa... köhh... 

Muutenkin tähän pastaan on lainattu elementtejä vähän sieltä ja täältä. Tuo kurpitsan käyttäminen pastakastikkeena on jo viime vuodelta tuttu juttu, mutta nyt älysin yhdistää siihen jostain keittiöohjelmasta napatun vinkin chilin ja hunajan kanssa uunissa pahdetusta fetasta. Ja kun kaikki nämä vinkit liittää yhteen on lopputuloksena ehkä syksyn paras pasta. Kurpitsa on pehmeää, feta taas aromaattista, paahtunutta ja makeaa, quinoa pähkinäistä ja rapsakkana se tuo pastaan vielä sitä kaivattua tekstuuria. Osastolta meidän syksyn parhaita pastoja tämäkin siis :)


Chilin kanssa paahdettu feta on niin järkyttävän paljon parempaa kuin paahtamaton feta - suosittelen kokeilemaan. 

Joten ostakaa kurpitsa. Paahdoittepa, pilkoittepa tai suristittepa sen sitten sopaksi se kannattaa, sillä nyt on sesonki joten ei kun ääntä kohti.

Pari vinkkiä vielä: pastan voi hyvin tehdä spaghetista mutta minusta tuorepastan pehmeys sopii tähän erinomaisen hyvin. Fetan päälle voi laittaa myös tuoretta chiliä, mutta se palaa helpommin kuin kuivattu chilihiutale. Jos käytät tuoretta chiliä kannattaa ainakin osa tunkea fetan väleihin maustamaan.

Kurpitsapastaa, paahdettua chilifetaa ja quinoaa (4-6:lle pastan määrällä voi säätää vielä)

1/2 isohkoa kurpitsaa paahdettuna (iso annos, pienempään määrään riittää tietysti pienempi kurpitsa TAI lopun paahdetun soseen voi käyttää keittopohjana myöhemmin...)
n. 1 dl quinoaa
n. 50g voita ja 1 salvianlehti per ruokailija
juoksevaa hunajaa (n. 2-4 tl)
oliiviöljyä
chilihiutaleita (tai pieneksi hakattua tuoretta chiliä)
2 pkt fetaa (n.200g per paketti)

2 pkt ohutta tuorepastaa (spaghettia) tai tavallista spaghettia ruokailijamäärän mukaan.
suolaa
pippuria

Halkaise kurpitsa ja kaavi pois siemenet. Tee reikiä kurpitsan pintaan veitsellä. sutikoi vähän öljyä pintaan ja laita uuniin 200 asteeseen paahtumaan n. 30 min tai kunnes kurpitsan kuoressa on mustia läikkiä.

Leikkaa feta kuutioiksi, laita se folion päälle ja ripota pinnalle chilihiutaleita ja pirskottele hieman hunajaa sekä öljyä. Paahda 220 asteessa kunnes pinnassa on hieman kaunista väriä - n. 15-20 min.

Laita pannuun tilkka öljyä (tilkka, ei niin paljon kuin minulla lorahti kuvissa, vähempikin riittää!) ja paahda quinoaa pannulla hetki kunnesse muuttuu asteen tai pari ruskeammaksi; herkullisen kullanruskeaksi. Kaada sitten quinoa parin talouspaperin päälle odottamaan ja valumaan hieman.

Laita paahtuneen paprikan sisus blenderiin, sulata voi pannulla ja laita salvianlehdet sulaan, kiehuvaan voihin. Kun kiehuminen loppuu, nostele paahtuneet ja rapeaksi muuttuneet salvianlehdet talouspaperille odottamaan ja kaada salviavoi kurpitsan sekaan. Älä polta voita tai itseäsi!

Lisää kurpitsan joukkoon hieman mustaa pippuria ja suolaa. Aja tasaiseksi mössöksi yleiskoneella. Jos seos on liian tiukkaa eikä pyöri, voit lisätä vähän kurpitsan pahtonestettä, vettä tai maitoa.

Kiehauta vettä ja keitä pasta. Tuorepastalle riittää ihan muutama minuutti, kunnes pasta nousee pintaan. Lopuksi kootaan pasta.

Sekoita pastan joukkoon kurpitsamuhju ja sekoita. Tarkista maku ja lisää hieman suolaa ja mustaa pippuria. Seoksen on tarkoitus ollapehmeän makuista, sillä feta tuo lisää särmää ja suolaa. Sekoita osa paahdetusta quinoasta pastan joukkoon ja annostele sitä lautasille tai tarjoiluvadille. Korista paahdetulla fetalla, lopulla quinoalla sekä paahdetuilla salvianlehdillä.

Tuotenäytteet: italian metsähunaja hunajainen Sam

tiistai 24. syyskuuta 2013

Paahdettua basilikakanaa, tomaattia ja spaghettia


Olen viimeaikoina tehnyt jonkin verran tämän tyyppisiä helppoja, mutta hieman aikaa vaativia pasta-kanajuttuja koska; hirveä kiire. Eikä näissä mitään pahaa tietysti ole, simppeliä arkiruokaa jota voisi nimetä myös paremmaksi sen vuoksi, että makua riittää. Ja jos jollain nyt vielä sattuu olemaan hallansäästämä basilikapurkki pihalla niin tähän sen voi hukata hyvillä mielin. Mutta kannattaa olla nopea, sillä jo ylihuomenna on luvattu pakkasia yöksi koko maahan. Nyyh!


Viime viikonloppua vietettiin syksyisissä merkeissä saaristossa. Meillä oli ilonamme sipulimaan perhe ja Merituulin kauniita (ja edelleen kauniimmaksi muuttuvia) kuvia viikonlopulta pääsette kurkkimaan täältä. Merituuli oli viikonloppua speksatemmessamme ohimennen nimennyt lasten suosikiksi pestopastan ja koska meidän pikkumiehemme tykkää syödä kanaa, ajattelin yhdistää nämä kaksi ajatusta lauantailounaalle kun vieraamme saapuvat pitkä ajomatka takanaan. Koska: hyvin syönyt lapsi on onnellinen lapsi. :)


Lisäksi kaivelin vielä jostain muistini sopukoista että April Bloomfield oli yhdistänyt keittokirjassaan jollain tavoin kypsiä tomaattia ja paahtanut niitä kanan kanssa uunissa. No, pikainen vilkaisu reseptiin palautti taas minut maanpinnalle ja soveltamaan oman mieleni mukaan, sillä April oli blanchaillut ja kuorinut erikokoisia tomaatteja ja pykertänyt niistä panzanellasalaatin kanan kanssa. Uhoh, taitaa jäädä väliin kirsikkatomaattien kanssa. Mutta reseptin vilkaisu ei taaskaan ollut turhaa, sillä eräässä sivulauseessa tuo keittiössä pyörivistä naisista neroin mainitsee että tapaa toisinaan pujottaa vähän basilikavoita kanan nahan alle... "No niinhän minä teen!", totesin siitä paikasta ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Lopputuloksen näette tässä.

Paistoastian pohjalle tiivistyy upea-arominen kastike, joka voidaan imeyttää pastaan tai vaikka hyvään maalaisleipään. Hieman kuivasta leivästä mukaan voisi paahtaa krutonkeja Panzanellasalaatin tapaan. 

Ideanani oli, että paahdan halkaistuja kirsikkatomaatteja ensin parisen tuntia n. 100 asteessa jotta ne hieman kuivahtavat ja kiinteytyvät. Silloin niistä ei tule ihan mössöä, vaikka myöhemmin kaataisin sekaan vähän valkoviiniä ja laittaisin kanat paahtumaan tomaattien sekaan. Sen sijaan näin toimimalla kanoista tulee mehukasta ja lopputuloksena vuuan pohjalla pitäisi olla tomaattinen, tiivistynyt ja sopivasti makean hapokas kastike, jota voisimme sitten joko kaapia leivänpaloilla suuhumme tai keittää sekaan pastan, jonka annetaan imeä kaikki se maku itseensä. Molempi parempi totesin, kun pistin ruokaa pöytään ja leikkasin tarjolle sekä leipää kaapimista varten, että kippasin ison kasan spaghettia kanankoipien sekaan.


Kaikille ruoka maistui, vaikka muistinkin vasta paljon, paljon myöhemmin (lue: kotimatkalla, autossa sunnuntaina), että Merituuli perheineen tykkää syödä kanansa luomuna ("oh noes, fail"). Mitään hän ei hienotunteisena tietysti sanonut, mutta tajusin sen vasta siinä rauhoituttuani autoon ja kertaillessani kaikkea mukavaa mitä puuhailimme... Pahoittelut, tähän pieneen aivoon suuren pääni sisällä ei kyllä tälläkertaa muistunut edes ohimenevästi, että se meni näin. No, ohje sopinee sinänsä sekä kokonaiselle luomukanalle että näille valmiiksi leikellyille nuijille. Kokonainen kana vaan kannattaa laittaa tässä ohjeessa neljään-kuteen osaan, jotta tomaatit eivät pala paahtamisen aikana vaan jäävät sinne kanojen alle suojaan. Ensi kerralla sitten muistan paremmin.  Ehkä.

Kanasta kuitenkin tulee basilikavoin kanssa todella aromikasta ja pieni vaivannäkö viimeisten syystomaattien kanssa kannattaa; kesäinen hapokkuus vaihtuu syksyyn hyvin sopivaksi paahtuneeksi makeudeksi jota se pähkinäiseksi paahtunut valkosipuli vahvistaa. Erinomainen ruoka tilanteeseen kun on aikaa, muttei hirveästi jaksamusta.


p.s. viinirintamalla kanan kanssa sopii hyvin juoda vaikka Alkon uutuus-Dolcettoa: Lo zoccolaio Dolcetto D'Alba

Paahdettua basilikakanaa, tomaattia ja spaghettia (4 aikuista ja 4 lasta söi tästä)

n. 4 rasiaa erivärisiä kirsikkatomaatteja
1 valkosipuli leikattuna kahtia
ripaus sokeria ja suolaa
n. 100g voita
n. 1,5 dl silputtua basilikaa
1 iso valkosipulin kynsi murskattuna
ripaus savusuolaa
broilerin koipinuijia (n. 2 per aikuinen ja 1 per lapsi sekä muutama ekstra)
2 dl kuivaa valkoviiniä
tilkka öljyä
tuoreita basilikan lehtiä
n. 250-300g spaghettia
parmesania

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen. Halkaise tomaatit suureen uunivuokaan leikkauspinta ylöspäin. Laita vuokaan myös halkaistu valkosipuli leikkauspinta alaspäin. Laita vuoka uuniin ja jätä uuninluukku hieman raolleen (esim. pikkulusikan varsi oven yläreunan väliin) ja anna tomaattien paahtua ja kuivua uunissa n. 1,5-2h tai kunnes ne ovat vähän tiivistyneen näköisiä.

Sekoita keskenään hieman pehmentynyt voi, murskattu valkosipuli ja basilikasilppu. Lisää ripaus suolaa ja sekoita tasaiseksi ihan käsin.

Ota tomaatit pois uunista ja väännä uuni 200 asteeseen.

Kuivaa kanan koipinuijat ja laita jokaisen kananpalan nahan alle n. 1 tl basilikavoita. Laita sitten basilikavoilla maustetut koipinuijat köllöttämään tomaattien päälle. Jos voita jää pieni nokare, laita se vuokaan mukaan.

Kaada vuokaan n. 2 dl valkoviiniä tai juuri sen verran että vuuan pohja peittyy, mutta kanat eivät ui siinä. Ripota sitten kanojen päälle mustaa pippuria sekä vielä hieman suolaa ja jos haluat, tilkka oliiviöljyä.

Paahda uunissa n. 35-40 min tai kunnes kanojen nahka on kauniin värinen ja liha kypsää. Kun kanat alkavat olla valmiita,  sulje uunin lämpö (jätä kanat vielä uuniin odottamaan) ja keitä pasta. Kun pastan keitinvesi on kaadettu voit lorauttaa pastan sekaan tilkan hyvää oliiviöljyä ja repiä tuoretta basilikaa. Purista valkosipulien sisukset kanojen paahtamispannulle syntyneen kastikkeen joukkoon, hävitä kuoret ja riko puristettuja kynsiä liemen sekaan esim. ruokalusikalla tai kauhalla. Kippaa sitten pasta kanasetin päälle ja kääntele sekaisin kastikkeen kanssa. Odota 2 min ja annostele lautasille. Korista basilikan lehdillä ja parmesanraasteella.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kakku ja sifoni eli kuinkas sitten kävikään

kermakakku

Ja sokeria pitää tietysti juhlissa olla. Olin ajatellut mennä niissä vanhoilla tutuilla ja yhdellä uudella rakkaudella elikkä tehdä Olivian erinomaisella reeptillä pari suurta pavlovapohjaa joiden väliin tulisi sekoitus kauden marjoja ja sitten tietysti V:n juhlaklassikon banaani-suklaakakun. Ja mitä tulee siihen uuteen rakkauteen niin päätin tehdä niitä Nigelin jumalaisenihania suklaasattumilla varustettuja browniesseja. Valintani onnistui hyvin, sillä se pavlova oli nopeaa rykäistä kasaan, kakun saattoi täyttää valmiiksi edellisenä iltana ja kun browniessit leikattiin lähes konvehtikokoon vieraat napsivat niitä mielellään kulkiessaan ohi tiskistä. Lisäksi tässä hommassa oli vielä sellainen bonus, että olin parkkeerannut kermalla täytetyn sifonin siihen suklaabrowniessitarjottimen viereen, että siitä sai sitten ohi mennessään ottaa browniesille päällisenkin jos tahtoo.

Tuo sifoni tuli meille tuotenäytteenä. Kermaset.fi tarjosi meille puolen litran sifonia ja kymmentä ilokaasupatruunaa ja tartuin tarjoukseen, sillä on ollut ajatuksena kokeilla kotioloissakin jotain hassuja reseptejä joissa käytetään sifonia. Niin meille päätyi puolen litran INOX - rosterisifoni ja kymmenen ilokaasupatruunaa. Ne jännittävät reseptit odottavat vielä vuoroaan, sillä V:n synttäreillä sifoni pääsi neitsytmatkalleen näiden makeiden kanssa.

sifoni ja ilokaasu, kermavaahdon teko
Kapseli laitetaan kahvan sisään ja kierretään paikalleen, jolloin kapseli automaattisesti aukeaa pulloon.

Vähän se tuntui pelottavalta sillä meillä on ollut kauan, kauan sitten käytössä vaan sellainen iso soodasifoni ja pelkäsin että saan kermasta voita ihan sekunnissa. Idea on, että sifoniin laitetaan vaahdotettava tuote (tällä kertaa siis puoli litraa kermaa) jonka jälkeen ilokaasupatruuna ruuvataan laitteeseen kiinni ja koko komeutta ravistellaan muutamaan kertaan jotta vaahto syntyy. Ilmeisesti tässä kohdin olisi pitänyt malttaa sen vaahdon vielä tasoittua, mutten älynnyt sellaista vaan lähdin kokeilemaan pienelle lautaselle josko sieltä oikeasti tulisi kermavaahtoa.

pursotus sifonilla
Ruusukkeista tuli mielettömän ilmavia ja hienoja, mutta valitettavasti ne eivät kestäneet pidempää säilytystä.

Ensin, kun olin ravistanut sifonia varovasti pari-kolme kertaa en saanut aikaan kuin löysää puuroa. Hyvä, se kerma kestää siis enemmän vielä eikä laitekaan "räjähdä" ;) Niinpä annoin saman verran lisää hölskytystä mutta vähän reippaammalla tahdilla ja sitten alettiin saamaan vaahtoa. Ja vielä pari kertaa, jonka jälkeen ruusuke tuntui sen verran jämäkältä, että uskalsin siirtyä kakun pintapursotuksiin.

Mutta se, mitä en tajunnut oli, että sifonilla tehty vaahto ei kestä seisottamista ollenkaan samaan malliin kuin tavallinen pursotettu vaahto. Olisi pitänyt varmaan lukea vähän jotain taustaa aiheesta sillä esim. HMR kirjoittaa aiheesta ihan mielenkiintoisesti. Mutta jotenkin olin ajatellut että kermavaahto nyt pysyy ilman mitään ihmeempää, mutta ei. Kaasu karkaa rakenteesta ajan kanssa ja ruusuke kuihtuu kasaan.

Jos nyt pomppaatte postauksen ekaan kuvaan, huomaatte mitä tarkoitan. En vielä tuota kuvaa ottaessa tajunnut sitä, mutta kakun sivuja pitkin on jo alkanut juosta sulanutta kermaa. Koska kakku tehtiin monta tuntia ennen tarjoilua, nuo ruusukkeet ehtivät jääkaapissa latistua ja sulaa niin että kun jääkaapilla käytiin seuraavan kerran oli ilmiselvää että nuo ruusukkeet pitäisi varmaan vaan tasoittaa ja koristaa kakku jotenkin muuten.

kermavaahdon pysyvyys
Kakun ruusukkeet lakastuivat säilytyksen aikana ja valuivat kakun reunoja pitkin alas lautaselle. 


Lopulta päädyin vaan kiireessä ripottelemaan päälle suklaarouhetta, lisää suklaakuorrutteisia manteleita ja pehmeitä, kullanvärisiä sokerirakeita (lue: ei siis niitä hampaantappajia vaan oikeasti pehmeitä!).

suklaabrownies ja sifoni
Suklaapalojen annoskoristeluun sifoni toimi hyvin etenkin tämmöisessä noutopöytäsetissä.
Rosteripullon olisi voinut panna seisomaan jääveteenkin jos olisi halunnut.

Mutta se, mihin sifoni sopi ihan älyhyvin jo neitsytmatkallaan oli juuri tuo tarjoiltaessa kerman tursauttaminen suklaabrowniesin päälle tai kylkeen. Kulhollinen vatkattua kermavaahtoa olisi ehtinyt sulaa ja eltaantua moneen kertaan tunnelman ja lämpötilan noustessa. Sifonin sai myös jääkaappiin viilenemään kun sitä ei tarvittu.Vähän tietty nolottaa tuossa kakkuprojektissa, että en ollut tehnyt kotiläksyjäni ennenkuin yritin pursottaa sitä kermaa kakun päälle, mutta oppia ikä kaikki. Kuvittelin tuntevani kerman, mutta en ollut tajunnut, että siinäkin on niksinsä sifonia käytettäessä.

Yllättävän hyvä aamukahvi. 

Ja sitten loppuun vielä yksi kuuma vinkki. Koska makeiden kanssa/jälkeen tietenkin tarjottiin kahvia niin olin valinnut kaappiin myös meidän kesän suosikkikahvia. Meillä on nimittäin kesän aikana osteltu mökille noita kaupan vakoisuodatinjauhatuksia ja kokeiltu vähän erilaisia. Yksi niistä on ollut ylitse muiden. Jopa meidän kahvihipsteri-hifiystävämme ovat kuorossa kehuneet Löfberg's Lila Magnifikaa ja useampikin on kirjoittanut nimen paketista ylös ostaakseen sitä itse kaupasta. Niinpä jos mietitte hyvää, pehmeäaromista kahvia jossa on kuitenkin voimaa niin suosittelen kokeilemaan. Meillä sitä on juotu aamukahvina jo useampi paketti eikä kyllästyminen näy vielä horisontissa. Ja niinpä ostin sitä samaa sitten myös juhliin suodatinkahviksi. Askartelukahvit pikkukuppeihin oli sitten erikseen, mutta tämä toimi hyvin termareissa. Ja tietysti myös seuraavana aamuna....

Bloggaaja sai tuotenäytteeksi kermaset.fi:ltä INOX rosterikermaajan ja 10 kpl paketin ilokaasupatruunoita. Mitään erillistä palkkaa, provisiota tai palkkiota bloggaaja ei saa tuotenäytteen kokeilusta. Blogaaja aikoo jatkossakin kirjoittaa ja tehdä ihan niinkuin lystää eikä aio stressata turhaan valikoitujen tuotenäytteiden vastaanottamisesta.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Niistä juhlien alkupaloista...

kuhacevice

 Kyllä minä kiroilin mielessäni hiljaa, kun nypin niitä kuhafileiden ruotoja irti lounasaikaan juhlapäivänä. Olin tilannut Sellosta puolitoista kiloa valmiiksi fileoituja, nahattomia kuhafileitä cevicheä varten. Olin arponut pitkään siian ja kuhan välillä, mutta päädyin pitkän pohdinnan jälkeen kuhaan, koska sen liha on jämäkämpää. Ja ihan upea valinta se olikin makunsa puolesta - mutten ollut mitenkään tajunnut, miten paljon, paljon enemmän siinä eläimessä on ruotoja! ;)

Ja siinä kun viimetingassa nypin niitä ruotoja tuli vilkuiltua vähän peruutuspeiliinkin ja ryvettyä itsesyytöksissä sen takia, etten ollut tehnyt koko hommaa jo edellisenä iltana. Kalan olisi hyvin voinut siistiä, pilkkoa ja laittaa siihen lime-inkivääri-chilimarinadiin yön yli ja pilkkoa NYT vain kurkkua, avokadoa ja korianteria sekaan. Ohhoijaa. Siskokin taisi olla vähän väsynyt ja kypsä viimehetken paniikkiin ja mietiskelin siinä tehdessäni että koskahan tulee se päivä, että Mimmu ei suostu tulemaan avuksi. :)  Jos en olisi purrut hammasta ja hymyillyt väksin olisin varmaan alkanut itkeä niiden ruotojen kanssa.

Mutta kun kalat oli lopulta perattu, pilkottu ja marinoitu tilanne alkoi vähän helpottaa - kaikki muut alkupalatarpeet ja systeemit olin nimittäin tehnyt jo valmiiksi aikaisemmin - savustetuista fenkoleista ja vuohenjuustosta tehty tahna oli jo valmiina jääkaapissa ja crostinien osalta olin oikaissut ihan törkeästi: Pirkka myy Ihan Hyviä valmiita oliivicrostineita pusseissa niin sellaiseen kävin kiinni kauppareisulla. Myös paholaisen hillo oli Poppamiehen valmiiksi purkittamaa ja cevichen sekä vuohenjuustotahnan alle suunnittelemani väinämöisen palttoonnapit tulivat myös pussista.

Se ceviche tehtiin hyvin samaan tyyliin kuin meillä aina ennenkin - kalaan lime-sitruunamarinadi jonka sekaan lorautetaan hieman öljyä, isoina siivuina olevaa inkivääriä ja ohuenohuita chilisiivuja. Seos jätetään jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi jonka jälkeen olen poiminut inkiväärit pois, pilkkonut sekaan avokadoa ja kurkkua sekä tuoretta korianteria. Ystäväni M ilmestyi avittamaan juhlien laitossa siinä esillenostovaiheessa ja päätyi tekemään cevichen loppuun. Häneltä tuli ihan paras idea kaataa suurin osa siitä marinointiliemestä pois, jolloin cevichestä tuli helpommin syötävää. Jotenkin en ollut edes ajatellut että niinkin voi tehdä mutta se oli tosi hyvä - kun alkupaloja syötiin vähän siellä ja täällä niin kenenkään juhlatamineille ei valunut kalaisaa limelientä. :)

vuohenjuustotahna savustetuilla fenkoleilla

Se vuohenjuustotahna taas syntyi ajatuksesta, että voisin savustaa pari fenkolia samalla kun ne naudan rintapalat ovat grillissä savustumassa. Siinä ainoana oikeana niksinä oli, että savustettu, hieman kuivahtanut fenkoli pilkotaan riittävän pieniksi ja ohuiksi suikaleiksi, niin että sitä on mukavaa syödä. olin alunperin ajatellut että maustaisin tahnaa jollain enemmänkin, mutta kun olin sekoittanut philadelphiaa ja pirkan parhaat -vuohenjuustoa tahnaksi ja lisännyt siihen fenkolit se olikin yllättävän hyvää jo sellaisenaan. Päätin jättää tahnan tekeytymään ja katsoa seuraavana päivänä jos se ylippäätään tarvitsee enää mitään maustamista. Lopulta päädyin vaan tarkistamaan mustapippurin ja laittamaan päälle sitä paholaisenhilloa hapokkaaksi ja makeaksi lisäksi.

Crostini

Kananmaksatahnan tarina taas juontaa juurensa Italiaan, muuanteen kokkauskurssiin jolle osallistuin vuosia sitten nykyisen anoppini kanssa. Siellä tehtiin tuota hyvn perinteistä kananmaksatahnaa ja resepti on minulla edelleen jemmassa. Nyt päätin ottaa sen taas käyttöön ja tarjoilla niiden valmiiden crostinien kanssa. Se on hyvää, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja autenttisuudessaan.

Ja siinä se alkupalasetti sitten taisi ollakin. Huh huh. :)

Fenkoli-vuohenjuustotahna

2 fenkolia suikaloituna
1 pötkö vuohenjuustoa
1 iso philadelphia - purkki tai kaksi normikokoista
(tilkka kermaa)
mustaa pippuria
poppamiehen paholaisenhilloa
lisäksi
väinämöisen palttoonnappeja


Savusta fenkoleita grillissä kuten tässä ohjeessa. Suikaloi sitten savistetut fenkolit n. tulitikun kokoisiksi siivuiksi ja sekoita keskenään haarukalla vuohenjuusto ja tuorejuusto. jos seos on liian jämäkkää, lisää loraus kermaa jotta saat seoksesta haluamasi paksuista. Lisää sitten fenkolit ja jätä maustumaan. Ennen tarjoilua tarkista maku ja lisää mustaa pippuria.

Tarjoile koristeltuna paholaisenhillonokareilla.


Kananmaksatahnaa crostinille

1/2 isosta punasipulista (tai tavallista sipulia)
250g kananmaksaa
3 rkl oliiviöljyä
3-4 salvian lehteä
anjovispastaa (tai 2-3 anjovisfilettä)
kapriksia (suolakapriksia huuhdottuna)
1 dl vinsantoa tai valkoviiniä

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota sipulit öljyssä, eikä haittaa vaikka ne saisivat vähän väriäkin. Lisää salvia sipulien joukkoon ja kuullota hetki lisää. Pistele maksoja veitsen kärjellä etteivät ne poksu kattilassa. Lisää sitten maksat kattilaan ja kypsennä hyvin.

Lisää viini tai vinsanto ja peitä kannella. Anna hautua hiljaisella tulella n. 35 min. Lisää sitten suolaa ja pippuria ja hauduta vielä n. vartti.

Lisää sitten n. 1 rkl pala voita kattilaan. Kaada seos yleiskoneen silppuriosaan ja lisää kaprikset, anjovistahna tai silputtu anjovis. Aja tasaiseksi. Jo seos on liian paksua eikä tahdo pyöriä lisää vinsantoa tai vettä.

tarjoile crostinien päällä.

Kuhacevice noudattelee tosiaan ylen sivuilta löytynyttä ohjetta - ilman minttua.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kantarellipasta joka toi mieleen epäilyttävästi carbonaran


Tähän juhlan keskelle pitää raportoida yksi hävikkiherkku viime viikonlopulta. Innostuin, koska kävimme tänään sienimetsässä ja siellä oli ihanaa. Niin että menkäätten metsään.

Oikeastaan tämän sunnuntai-illallisen idea lähti siitä, että olin ihan ostanut litran kantarelleja ja ne jäivätkin käyttämättä viikonloppuna. Samoin oli jäänyt käyttämättä aamupalapöydästä kolme kahdeksan minuutin munaa, koska keitin vierasjoukkiolle vähän summammutikassa kananmunia ja niitä jäi juuri sopivasti kolme. Lisäksi oli vielä aranchinien (tällä kertaa vähän simppelimpien kuin nämä) paistelusta jäänyt frittiöljy - kuin tilauksesta ;) Ideana oli siis hyödyntää mahdollisimman pitkälle jämiä simppeliin pastaan. Ja kun pasta oli valmis yllätin itsenikin; sehän on ihan kuin carbonara, mutta ilman pekonia(eikun Anteeksi pancettaa... ;) ).

Paistoin siis ihan vanhanaikaisesti kantarellit  voissa - enkä ole kyllä enää ihan 100% varma menikö seokseen shalotti vai banaanishalottia - mutta muistelisin että meillä oli banaanishalottia josta sain pelastettua enää sisäosan. Joka tapauksessa sipulisilppua meni voihin kantarellien kanssa väriä saamaan. Sitten lisäsin valkoviiniä ja timjamia. Samaan aikaan laitoin spaghettia kiehumaan ja kuumensin frittiöljyn.

Sen jälkeen rikoin yhden munan kippoon ja pyörittelin ne kuoritut, keitetyt kananmunat ensin jauhossa, sitten kananmunassa ja sen jälkeen vielä pankossa ja paistoin ne upporasvassa kullankeltaisiksi. Uppopaistaminen sai jääkaapissa asuneiden munien sisustan taas juoksevaksi mutta ei jämäyttänyt sitä. Lopputulos oli siinäkin suhteessa parempi kuin uskalsin toivoa.

Kun vielä sekoitin pastaan sen lopun kuorrutukseen käytetyn kevyesti vatkatun munan, parmesania ja sieniseoksen lopputulos oli tosi hyvää ja jollain tavalla hyvin carbonaran tyyppistä. Ruskistettuja kohtia saaneet sienet ja sipulit olivat syvän ja hyvän makuisia ja kananmunasta tuli sitä carbonaran ruokaisuutta. Vaikka tämä oli tämmöinen extempore, niin älyhyvää tuli.


Kantarelli "carbonara" (n. kolmelle-neljälle)

Pastaa (määrä ruokailijoiden määrän ja nälän mukaan)
3-4 keitettyä munaa n. 6-8 min aun mukaan yksi per ruokailija
1 l kantarelleja
iso klimppi voita
1 pieni shalottisipuli (tai pala tavallista sipulia)
1 valkosipulin kynsi
n. lasillinen valkoviiniä (esim. joku pahvin loppu käy hyvin)
(timjamia ja/tai lehtipersiljaa)
parmesanraastetta

leivitykseen
1 muna
jauhoa
pankoa
suolaa

Kuori keitetyt munat varovasti ja laita vesi sekä frittiöljy kuumenemaan. Laita kolmeen pieneen kippoon leivitystarpeet, jokainen omaansa.

Sitten laita kuumaan pannuun kunnon klimppi voita, shalotti ja valkosipulisilppu sekä sienet. Paista niihin kaunista väriä voissa. Mausta pippurilla ja halutessa yrtillä. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää tarvittaessa vielä klimppi voita jos seos vaikuttaa liian kuivalta.

Mausta kiehuva keitinvesi suolalla ja laita pasta kiehumaan. Raasta parmesania ainakin desin verran. Leivitä kuoritut munat ensin hieman suolalla maustetussa jauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankossa.

Kun öljy on niin kuumaa että leivänpala nousee kiehuen pintaan, paista munat yksitellen tat jos kattila on iso, voit laittaa kaksi tai kolmekin kerrallaan. Pääasia että öljy pysyy tarpeeksi kuumana.

Kun pasta on juuri ja juuri kypsää, valuta se ja sekoita sieniseokseen. Lisää sitten leivitykseen käyttämäsi munan loppu pastan sekaan ja sekoita mukaan myös parmesanraaste. Tarkista maku ja mausta mustalla pippurilla.

Asettele lautaselle pasta ja päälle uppopaistettu, lämmin kananmuna. Tarjoa heti.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Hunaja-chilimantelit hieman aasialaisittain



Siinä briskettiä savustellessani laitoin savustimeen myös rasiallisen manteleita. Ajattelin, että öljyssä pyöräyteyt ja suolatut mantelit olisivat ottaneet savun makua itseensä, mutta aika vaatimattomaksi tulos jäi. Ajatus maustetuista manteleista jäi kuitenkin itämään ja selailin netistä muutamiakin ohjeita erilaisista paahdetuista manteleista. 

Monissa ohjeissa mantelit paahdettiin kuorineen, mutta minulla oli kaappiin jäänyt kilon pussi kuorittuja manteleita, joten päätin käyttää ne nyt hyväkseni. Olin saanut tuotenäytteenä Hunajainen Samilta niitä puristettavissa purkeissa olevia erikoishunajia; italian metsähunajaa, aasian niittyhunajaa ja meksikon vuoristohynajaa. Tähän käytin sitä aasia- hunajaa. Kaikki nuo hunajat ovat tosi luonteikkaita ja se Italian metsähunaja on kyllä juuri sellaista mitä kuvittelisinkin. Kävisi varmasti täydellisesti myös pecorino romanon päälle. Se, mikä alunperin vähän ihmetytti tuossa tuotenäytepaketissa oli, ettei siellä ollut yhtään kotimaista lajihunajaa tai muutakaan vastaavaa? Esimerkiksi suomalainen nevahunaja tai ihan puhdas kanervahunaja olisi tyyliltään sopinut settiin hienosti. Mutta siitä huolimatta noita on tulut käytettyä aika paljon kesällä - kunhan kerkeän laitan vielä vähän koostetta mihin niitä on mennnyt. ehkä leimallisena, että voimakkaina ne sopivat hyvin yhteen erilaisten chilien kanssa. 


Katselin vähän mallia tästä ohjeesta ja lopulta laitoin vaan kaikkea hieman fiiliksen mukaan; kunnon loraus sitä aasian niittyhunajaa pannuun, kolme halkaistua, pientä lemondrop - chiliä ja tähtianis. Sitten kun seos kiehuu, mantelit sekaan ja sen jälkeen levitellään ne leivinpaperin päälle uunipellille yhteen kerrokseen. 


Sitten mantelit 180 asteiseen uuniin paahtumaan, kunnes ovat saaneet pintaansa kullanruskeita sävyjä. Sitten paahdetut, hieman viilentyneet (muttei täysin kylmät, koska jämähtävät!)  mantelit irotetaan pellistä ja pyöritellään suolan ja sokerin seoksessa, jolloin pintaan tulee tosi ihanan syntinen karkkipinta.

Helppoa ja tosi hyvää.

Hunaja-chilimantelit (määrät noin - määriä ja annos on iso - normaaliin kotikäyttöön riittänee n. neljännes tästä määrästä)

n. 3-4 rkl aasian niittyhunajaa (sen verran, että mantelit saadaan kastumaan hunajasta)
3 pientä lemondrop - chiliä
1 tähtianis
n. 1 kg pss manteleita

Suola-sokeriseokseen
n. 0,5 dl hienoa sokeria
n. 1 rkl hienoa suolaa (esim. vuorisuolaa)

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Laita pannuun hunaja, halkaistut chilit ja tähtianis. Kiehauta ja lisää mantelit. Sekoita niin että hunaja tulee joka puolelle manteleita. Levitä mantelit yhteen kerrokseen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paahda 180 asteisessa uunissa n. 10-15 min tai kunnes alkavat olla kauniin värisiä. Varo polttamasta ja vahdi koko ajan!

Ota paahtuneet mantelit hieman jäähtymään ja sekoita ne vielä hieman lämpiminä (jotta irtoavat pellistä) suola-sokeriseoksessa. Tarjoa heti.


Hunajainen Sam lähetti tuotenäytteenä bloggaajalle kolme purkkia hunajaa. Jutusta ei maksettu palkkaa tai palkkiota eikä tuotenäytteiden vastaanottamiseen sisältynyt minkäänlaista velvoitetta käyttää tuotteita tai kirjoittaa niistä juttua. 

perjantai 13. syyskuuta 2013

Savustettua, paahdettua rotukarjan naudanrintaa



Niiden taannoisten juhlien menusta juteltiin päivänsankarin kanssa tyyliin että siitä saisi tulla lihapainotteinen. Lihapainotteinen on tietyssä mielessä helppo, koska ainakin yhden päänumeron voi tunkea sous videen esikypsymään pariksi päivää ja sitten juhlahetkellä nykäistä vaan valmiit palat grilliin. Ja joo, meillä on ollut ajatuksena tehdä amerikkalaisten herkkua elikkä savustettua briskettiä jo monta kertaa - jotenkin ei olla vaan saatu aikaiseksi.

Ei edes, vaikka tiesin naudan rintaa saatavan Tammiselta ja että Sellosta sitä on luvattu toimittaa kun tilauksen tekee muutamaa päivää ennen tarvetta.


No, tilasin lihat ja pyysin leikkaamaan rinnan kolmeen palaan. Oikeastihan tuo amerikassa ravintoloissa tarjoiltu grillattu brisket on osa naudan rintaa - elikkä se liha siinä luun päällä. Katselimme mallia tästä ohjeesta ja postauksen kuvista näetkin, miten ohut se grillattu pala oikeasti on. Mutta ei se luiden kanssa kypsentäminen haitannut mitenkään - tuo osa nimittäin lähti kypsänä veitsellä irti ihan nätisti (melkein itsestäänkin) siitä luusta ja erinomaisen hyvää se luiden välissä ollut lihakin oli grillailun ja soosin (= sous videpussukkaan kerääntyneiden lihasnesteiden) sutikoimisen jälkeen. Tavallaan siis siitä lihasta V teki ohuempia, pihvimäisiä läystäkkeitä jotka grillattiin.

...Ja jos mennään nyt vähän sellaiselle sivuraiteelle, joita V aina inhoaa kun kerron juttuja oikeassa elämässä - itse asiassa keittelin luista juhlien jälkeen lientä. Siitä tuli ihan erinomaisen hyvää. Tosin sille kävi lopulta vähän nolosti kun se jäi viilentymään ja sittemmin unohtui lämpimään yöksi ja seuraavaksi päiväksikin kun menin nukuttamaan kuopusta. Sinne minä sitten nukahdin tuon itsetomuttuvan unihiekkamiehen viereen samaan syssyyn enkä aamulla enää muistanut edes etäisesti koko lientä... Melkein itkua väänsin kun sitten lopulta löysin liemen ja totesin, ettei sitä varmaan uskalla käyttää mihinkään...


Mutta siis; brisketistä saimme niinkin ylistäviä lausuntoja, että eräs alunperin brisketin syntysijoilta kotoisin oleva vieraamme kehui kovasti haudutettua-grillattua-nautaamme ja taisi todeta jotain sen suuntaista että on viimeksi saanut noin onnistunutta briskettiä kotikonnuillaan. Olimme ihan hirmuisen otettuja tästä nimenomaisesta kiitoksesta. :) Hyväähän se oli meistäkin, mutta oli mukavaa kuulla että se oli vielä aika autenttisen oloista.

Valmistus meni siihen malliin, että hieroin briskettien pintaan ensin mausteseoksen (montreal steak seasoning+ muut rubin aineet), sitten savustin niitä kolme tuntia 75-80 asteisessa grillissä (weber pysyi n. siinä kun laitoin sisään vesikipon ja käytin vain etureunan poltinta minimillä. Smokai hoiti savustuksen meidän isin tekemillä omenapuulastuilla. :) Sitten vakumoin rintapalat jokaisen omaan pussukkaansa ja oo-ou. Tuli ongelma.


sous vide naudan rinta



Nyt kun noissa paloissa oli ne luut mukana, ne eivät kaikki mahtuneetkaan sinne Sous vide supremeen. Yksi jäi ulos vaikka sitä olisi miten tahansa päin miettinyt. Soitin jo hädissäni V:lle että: "mitä mä tälle yhdelle ny sitte teen?"

Mutta no worries! Armas mieheni oli hankkinut meille UUDEN savustuslaitteen! ;D Ja se oli haettavissa postista juuri sopivasti ennen juhlia! ;) "Kätevää...." taisin mutista puhelimeenkin hieman ehkä miettien miksi ihmeessä me nyt tarvitaan joku taas uusi vempele kun Smokaikin on toiminut Ihan Hyvin.... Ja laitoin yli jääneen lihapalan jäihin jäähtymään ja sitten vakuumissaan jääkaapin nollalaatikkoon.

Mutta behold; näin jälkikäteen voin onneksi todeta, että tuo uusi R2D2:n näköinen laite on ehkä tämän kesän paras keittiövempele. Se on HYVÄKSYTTY:) Mutta siitä parhaudesta ja tästä kuvan jännittävästä setupista tarkemmin myöhemmin. Laite on tämmöinen amerikkalaistyyppinen savustusvempele, jossa tornin pohjalle laitetaan brikettejä ja savustuspuun palasia (esim. verkkokauppa myy Mesquite - puupaloja joita tähän käytimme) ja sen päälle vesiastia. Sitten tornissa on kaksi tasoa ritilöitä joille ruuat voi sijoittaa. Ideana on, että ruoka kypsyy hiiiiitaaaaasti savustuen ja muhien matalassa lämmössä.


Ja vaikka se sous videtetty brisket oli tooosi hyvää niin kyllä, tämä yksi onneton joka ei sinne sous videen mahtunut tuli vielä parempaa siinä uudessa savuisassa R2D2:ssa ;) Totesimme siis, että vehkeessä on potentiaalia, mutta se kuinka paljon ei vielä tuossa juhlahulinassa ihan täysin meille konkretisoitunut. Mutta niin, tähän yksilöön tuli todella syvä ja hyvä maku; pinta oli upeaa. Kuulemma sitä tuolla brisketin syntysijoilla sanotaan "barkiksi" elikkä vertaavat sitä puun kaarnaan. Semmoista vähän sitkaankovaa se on, mutta ihan kertakaikkisen hyvää.


Sitä hyvää pintaa tuli myös grillissä tehden, mutta kun tuo liha oli siellä vesihöyryssä, savussa ja lämmössä monta tuntia kypsymässä täysin raa-asta ihan kypsäksi se barkin paksuus oli kieltämättä paljon suurempi.

Kuvassa näkyvä "soosi" on tse asiassa sous videpussukasta talteen valutettua nestettä - lähinnä gelatiinia. 


Mutta tämmöinen meidän ensimmäinen brisketkokeilu oli - onneksi se menu hyvin, sillä vähänkö olisin ollut pulassa jos se ei olsikaan ollut hyvää! Toisaalta, ei tuommoinen pitkään muhitettu luullinen liha ole koskaan vielä ollut pahaa että ehkä tätä voi kuitenkin vielä kutsua hallituksi riskiksi? ;)

Briskettiä naudan rinnasta (Kypsennysohje acanadianfoodiesta ja Montreal -mausteseos kutakuinkin food.comin ohjeella)

Montreal pihvimausteseos (käytetään rubin osana, tästä tulee enemmän kuin tarpeen)

2 tl valkosipulijauhetta (käytin yhteensä 25g pss luomuvalkosipulijauhetta rubiin ja tähän pihvimausteseokseen )
4 tl rouhittuja korianterin siemeniä
2 rkl karkeaa suolaa (meillä 2,5 rkl savumaldonia)
4 tl tillin siemeniä (? dill weed) -> korvasin parilla tl kuminaa
4 tl paprikajauhetta
4 tl cayannepippuria
4 tl tuoretta, murskattua mustaa pippuria

Brisket - mausteseos

1/4 kuppia eli n. 0,6 dl makeaa paprikajauhetta (käytin puolet makeaa savupaprikajauhetta, puolet tavallista)
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl + 2 rkl valkosipulijauhetta (huom! ei valkosipulisuolaa vaan ihan pelkkää jauhettua valkosipulia!)
1/4 kuppia eli n. 0,6 dl + 2 rkl Montreal pihvimausteseosta (ks. edellä)
1 rkl tulista savupaprikajauhetta
1 rkl "spikeä" jonka korvasimme Chiantin yrttisuolalla sen enempää ihmettelemättä.

Hiero briskettien (tai luullisten naudanrintapalojen) pintaan mausteseosta. Savusta niitä weberissä Smokailla (tai muulla savustimella) 75-80 asteessa kolmisen tuntia. Modernist cuisine meinasi, jotta savustaa voisi jopa viitisen tuntia, mutta minulta loppui aika.

Sitten naudanrinta laitetaan savustettuna vakuumiin. Alkuperäisessä ohjeessa laitetaan myös 2 rkl ankanrasvaa, mutta sitä ei nyt ollut joten jäi pois.

Laita vakumoidut naudanpalat 54,5 asteiseen sous videen 48h.

Lopuksi liha leikataan luusta irti (jos et tehnyt sitä jo aiemmin) ja lihan pinta viimeistellään grillissä sutikoiden viinietikkapohjaista kastiketta. Myös luut kannattaa "polttaa" grillissä. Tarjotaan leikkaamalla hyvin ohuiksi siivuiksi.

p.s. Kokonaan savustaen aika lienee jotain lähemmäs 12-14h ja lämpö siellä 110-120 asteen tienoilla... Meillä tuo kypsentämätön pala oli juuri niin kauan kun se oli pakko vaan vetää esiin pöytään - muistelisin että ehkä 5h sen 3h alkusavustuksen lisäksi....