torstai 18. huhtikuuta 2013

Helppo nakk... Eikun jäätelö. Nimittäin se Magnumin suklaa purkissa


Ihan parasta siinä on, että se maistuu suklaalle. Ihan oikealle suklaalle jopa minun mittapuuni mukaan. Niinkun tummalle suklaalle. Enkä usko, että itse saisin aikaan parempaa suklaajäätelöä.



Yksistään syötynä vastaan saattaa jopa tulla sama efekti kuin tummaa suklaata syödessä - yksi pallo riittää. Mutta ihan erinomaisesti se sopii, jos mukaan on laittaa vaikka pallo aikaisemmasta jäänyttä herukkasorbettia. Raikkaan herukan kanssa kaksi palloa oli täysin passeli!

Kesä, tuu jo.


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Luumuiset, kotitekoiset broilerpyörykät

broilerpyörykkä, luumu


Laitetaas tähän väliin tämmöinen pieni arkiresepti. Tämä on osastolta "mitä murulle murkinaksi" mutta näistä tuli niin hyviä, että kyllä näitä aikuinenkin syö oikein mielellään. Ylipäätään heräsin miettimään, että olenko koskaan aikaisemmin tehnyt itse broilerpyöryköitä? Vastaus oli etten ole.

kanajauhelihapulla

Ja ihmettelen kyllä itsekin miksi en, sillä näistä tuli tosi hyviä ja vielä tosi yksinkertaisilla aineilla. Ehkä broilerin jauheliha on vähän pelottavan oloinen aines, mutta varsin pätevää kamaa beebiksen kanssa. Se on yksi näistä eettisyyden jutusta vs. ekologisuus ja terveellisyys joiden kanssa kamppailen; broilerin kasvatuksen ympäristövaikutus on pieni, mutta kasvatus itsessään ei ehkä ole sitä mitä toivoisin. Toki, mikään ei estä jauhamasta näihin luomukanan rintaa itse, jos niin haluaa.

Ja tottakai näihin voi halutessaan sekoitella muitakin mausteita, mutta tälläkin kertaa yksinkertainen on minusta kaunista. En yleensä harrasta lihapullissa korppujauhoa, mutta broilerpyörykkä jotenkin huutaa sellaista pehmeyttä ja kuohkeutta, joten nappasin pari kuivaa Rezen moniviljapatongin palaa ja liottelin ne kermassa ja vedessä pehmeäksi muhjuksi jonka sitten sotkin taikinan sekaan. Voit toki käyttää mitä vaan kuvaa leipää ja ihan maitoa nesteenä jos kerma karahtaa karskisti korvaan, mutta näin meillä mentiin tällä kertaa.

kanapullat, bataattiranskikset

Lisukkeeksi paahdoin uunissa öljyssä pyöräytettyjä, jeeralla ja timjamilla maustettuja bataattilohkoja. Mam mam.

Luumuiset broilerpyörykät


n. 1 dl kermaa + 1 dl vettä
2-3 siivua vanhaa kuivaa leipää (tai esim. 18 cm pala moniviljapatonkia)

1 pkt 300g broilerin jauhelihaa
1 muna
1 valkosipulin kynsi
n. 1-1,5 tl garam masalaa oman maun mukkaan
n. 1/2 dl luumuhakkelusta (meillä oli valmista, mutta pieni kuivia luumuja veitsellä tai leikkaa saksilla)
tupsu basilikaa silppuna
suolaa

Lisäksi
bataattia
öljyä
jeeraa
(timjamia laitoin, muttei pakollista)
suolaa
pippuria

Laita karkeasti murustettu kuiva leipä ja kerma-vesi tai maito kulhoon ja kääntele leipäpaloja niin että ne kastuvat kunnolla. Jätä pehmenemään. Laita uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen. Pese ja lohko bataatit, pyöräytä öljyssä ja timjamissa - lisää suolaa ja pippuria.

Kun leipä on pehmentynyt murusta se kunnolla ja sekoita kaikki loput taikinan ainekset ja vaivaa taikina tasaiseksi. Laita bataatit paahtumaan uuniin pellillä.

Laita pannu kuumenemaan ja lorauta sille tilkka öljyä. Minä käytin teflonpannua, ettei tarvi niin paljon rasvaa kun kanajauhis on tarttuvaista. Muotoile massasta kosteilla käsillä sopivan kokoisia palleroita/kakkusia ja ruskista ne molemmin puolin. Nosta ne sitten uunikippoon (jossa pallerot lopuksi laitetaan vielä hetkeksi uuniin, että ovat varmasti läpi kypsiä). Paista kaikki pullat samoin.

Laita sitten pullat vielä hetkeksi (n. 10 min?) uuniin että ne kypsenevät varmasti kokonaan. Tarjoa bataatin kanssa. (Bataattilohkot vaativat n. 30 min paahtuakseen ja välissä ne kannattaa käännellä, etenkin teflonpellillä kuten kuvissa.)

Vinkki: Jos haluat mieluummin kanapullakastiketta kaada pullien joukkoon kookosmaitoa tai kermaa. Tällöin uunitusta vaaditaan pidempään ja mieluusti vähn miedommalla lämmöllä - 175 astetta 20-30 min?

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ruokaa taiteella eli illallisella G.W. Sundmansilla


"Kyllä tänne nainenkin mahtuisi pitämään nämä pojat kurissa, mutta jostain syystä hakemuksia ei ole oikein tullut" sanoi G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsén hieman hymyillen kun seisoimme parin muun bloggaajan kanssa katsomassa reilun kymmenen mieskokin täsmällistä ja tehokasta siivoustalkoota täyteen myydyn ravintolan illallistarjoilun jälkeen. Olimme päässeet pyhimmästä pyhimmän portaille katsomaan miten ruokalistansa täydellisesti nuorennusleikannut G.W. Sundmans näyttää keittiön puolelta. Ja jos minä olisin kokannut uutta ja vanhaa menua rintarinnan täydelle ravintolalle voin kertoa, ettei keittiöni näyttäisi ollenkaan sellaiselta; rosteri, graniitti ja laatoitukset kiilsivät puhtauttaan ja lautaset nousivat hyllyillä suorissa pinoissa. Kyllä, tämä on juuri se, mikä erottaa meidät harrastelijat ja tosiammattilaiset.

Taide on tuotu Sundmansilla paitsi pöytään, myös sisustukseen. 

"Ruokaa taiteella on seitsemän kansainvälisesti tunnetun taiteilijan ja G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö  Matti Jämsénin yhteinen kannanotto modernin ja luovan ravintolakulttuurin puolesta."
Ruokaa Taiteella 16.4-1.6.2013 G.W. Sundmans

Vähän jännitti. 


Kun sain kutsun esimaistelemaan G.W. Sundmansin Ruokaa Taiteella menua, en oikein tiennyt mitä odottaa. Tuo Vanhaa kauppahallia vastapäätä seisova keltainen rakennus on tuntunut aina vähän liian ranskalaiselta ja vähän liian fiiniltä että olisin uskaltautunut sisään asti. Nyt kun kutsu oli käynyt, olin kuitenkin utelias; meille luvattiin jotain uutta enkä rehellisesti tiennyt mitä odottaa.

Ehkä mielessä pyöri jotain sen suuntaista, kuin katsellessa Ritz - hotellin restaurointidokumenttia televisiosta; suorastaan jännitti onnistuuko jossain 2000-luvun alkupuolella suuruuden päivänsä nähnyt Sundmans uudistumaan tyylikkäästi vai onko lopputulos teennäinen, jäykkä ja vain liian fiini. Ja koska mielellään soisin niinkin kunniakkaan menneisyyden omaavan paikan nousevan uudestaan, minua suorastaan jännitti mennä paikalle.

No, sano jo millainen se oli, sano jo! ;)

Paljon pieniä komponentteja jotka kyllä nivoutuivat keväiseksi kokonaisuudeksi 


Minusta se oli erittäin hyvin onnistunut nuorennusleikkaus. Menu on kyllä tyyliltään hyvin perinteinen fine dining - menu pikkuruisine annoksineen ja yksityiskohtineen, mutta se ei ollut kaikki mitä siitä on sanottavaa. Ruokaa Taiteella menun teemana on kupliva kevät. Kyllä, minulle ruuat toivat mieleen juhannuksen mummolassa; punajuuria ja herneitä, kirnuvoita ja tuorejuustoa sekä pekonilevitettä joka toi mieleen kiukaalla paistetut makkarat. Rukiin kaikuja pikkusyötävissä, raikasta kurkkua, nokkosia, savusauna, siikaa, karitsaa ja kasteenraikasta raparperijälkiruokaa, joka oli koristeltu kukkasin kuin juhannusyön heinäpelto.

Sundmansin talo on vanha ja suojeltu, se henkii romanttista puutarhaa. Tunnelma oli silti rennon olohuonemainen. 

Menussa oli paljon komponentteja, mutta ainakin kokonaisena se pysyi hyvin koossa keväisen teeman ympärillä. Se ei kiljunut kevättä ja "kirmannut kuin vasikat niityllä", mikä on minusta varsin sopivaa vanhalle, perinteikkäälle ravintolalle. Voisi varmaan sanoa, että jotain arvokkuudesta oli säästynyt, mutta kepeällä kädellä tehtynä. Kokonaisuus muodosti herkän puutarhassa nautitun alkukesän kesäillallisen jota raikkaan kepeytensä koko menun aikana säilyttävät ranskalaishenkiset viinit tukivat ja täydensivät. Viineissä oli kukkeaa Itävaltalaista Savignon Blancia, juurevampaa jalohomeella kypsytettyä valkoviiniä  ja herkkää ranskalaistyyppistä punaista Uuden Seelannin pohjoissaarelta. Se toi monikerroksisuudessaan mieleeni rehevät syvänvioletit pionit illan jo hämärtyessä kynttilänvaloon.

suomalaista luontoa ja taidetta samassa kattauksessa


Mutta jos arvokkuutta oli säilytetty, menussa oli paljon modernia raikkautta. Modernia makumaailmassa oli, että siika sai päälleen upeaa inkiväärivinagrettea. Se sai täydellisen (sushimaisen) siian henkimään raikkautta ja toi mieleen kylmävetisestä järvestä nostettujen verkkojen raikkaan tuoksun. Villiyrttejä oli käytetty monissa paikoissa. Herkkä ahvenanmaan karitsan niska sai perinteisen valkosipulimuusin lisäksi kumppanikseen upeaa purjoa ja ehkä koko illallisen parhaan suupalan; taikinakuoren sisään leivotun palasen karitsan kateenkorvaa. Se oli niin hienon makuinen yllätys - olematta silti jyräävä. Maussa oli täyteläisiä, hilloisia ja parfyymisiäkin vivahteita; kuin nenään jostain kauempaa kulkeutuva aavistus vanhan rouvan myskistä hajuvettä ja marja-aroniamehua keskellä herkkääkin herkempää puutarhaa.

Pressikuvat: Timo Kauppila, G.W. Sundmansin luvalla


Ja tietysti kaikki tämä oli katettu taiteelle, kuten menu lupaa. Jos ruoka on subjektiivinen kokemus, niin taide on ehkä vieläkin enemmän sitä. Arvaatte varmaan jo postauksen kuvia katsellessanne mitkä teokset ja yksityiskohdat minun mieleeni jäivät? Voi pojat, jos minulla olisi 1200 euroa ylimääräistä astiabudjetissa niin hankkisin tuon Kim Simonssonin kahdeksi lautaseksi jakaantuvan Illuusio - tyttösen. Se on Hieno kuten se toinenkin tyttönen joka kosketti jonkinlaisella surullisuudellaan. Kyllä, ymmärsitte oikein - kaikki uniikit taideteokset jotka ovat esillä, ovat myös myytävänä. Hinnoittelu on taiteilijan hintojen mukainen ja hinnat vaihtelevat 450,- aina 12 000,- asti ja taideteokset vaihtuvat tilanteen mukaan.

Taiteilijat ovat suunnitelleet astioiden ohella myös uniikin sampanjalasisetin Bollingerille.
Pressikuva: Timo Kauppila, G.W. Sundmansin luvalla

Mukana illallista tekemässä on ollut keittiömestari Jämsénin lisäksi seitsemän taiteilijaa.  Mukana ovat olleet Alma Jantunen, Harri Koskinen, Kim Simonsson, Margaret O'Rorke, Markku Salo, Pekka Paikkari ja Sirkka Paikkari. Meillä oli kunnia saada keskustella Pekka Paikkarin ja Markku Salon kanssa koko illallisen ajan. He kertoivat meille annosten ja ruokien yhteisestä luomisprosessista; miten astioiden suunnittelussa piti visuaalisuuden lisäksi ottaa huomioon myös niiden kesto ja käytännöllisyys ravintolaoloissa. Pääosin alkupaloille suunniteltujen näytösmäisten taideteosten lisäksi myös lautaset ja tarjoilukulhot on suunniteltu juuri Sundmansille ja toteutettu Arabialla. Kaikkeen oli kiinnitetty paljon huomiota ja oli kiehtovaa kuulla Paikkarin tarinointia siitä, miten tuohon puunrunkomaiseen tarjoiluastiaan tiilet oli kahlattu Kemiön tiilitehtaan viereisestä merestä. Lisäksi Markku tarinoi Nuutajärvellä toimivasta taiteilijoiden omasta osuuskunnasta jonka ansiosta perinteinen lasinpuhallus ei tuossa lasitaiteen mekassa lopukaan täysin vaikka Iittala siellä sulkeekin ovensa.

Kaiken kaikkiaan elämyksellinen, mieleenpainuva ja hauska kokemus joka lupaa hyvää Sundmansille jatkossa. Kiitos kutsusta, henkilökohtaisestikin vierailu oli monella tapaa ainutlaatuinen juttu.

Ruokaa Taiteella 16.4-1.6.2013 G.W. Sundmans, Eteläranta 16.

Muita raportteja illasta:

Jotain maukasta
Vatsasekaisin kilinkolin

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hunajaa, banaania ja muffinssia juuri sinulle.

banaanimuffinssi, aamupala


Joskus pienillä asioilla on suuri merkitys. Sillä, ymmärrätkö pysähtyä kysymään naapurilta: "mitä sinulle kuuluu?" tai että ehdit arjen keskellä katsomaan koko pienillä kasvoillaan nauravaa lastasi ja miettimään miten tämän hetken saisi säilöttyä purkkiin myöhempää varten. Jotenkin elämä tallentuu juuri noihin pieniin, kirkkaisiin hetkiin. Elämä on subjektiivinen kokemus ja nykyään tuntuu, että pitäisi muistaa kokea enemmän; hengittää syvemmin ja kuunnella tarkemmin. Välillä pitäisi vain sulkea silmät ja olla auringossa. Liian nopeasti päivät valuvat sormien lomasta kuin lämpimän hiekkarannan kuiva hiekka. Tuntuu, että katsomalla tarkasti ei aina näekään selvimmin. Parhaiten kokee sydämellä.

banaanimuffinssi

Niihin kirkkaisiin hetkiin liittyy lämmin tunne. Se on tunne, jonka muistat varmaan lapsuudesta - ystävällinen hymy tai paijaus. Häivähdys lapsenuskoa siihen, että maailmassa on hyviä ajatuksia jaettavaksi. Kyllä, myös juuri sinulle. 

Eikä sen tarvitse olla mitään valtavaa - usein pieni on suurta; kun väsyneenä raahaudut tutulle lihatiskille ja lihamestari tulee tervehtimään. Vaikkei hän sano mitään erityisen tuttavallista, hänen katseestaan näkee että hän muistaa sinut. Hän tietää oikeastaan jo etukäteen, minkä palan haluat mutta odottaa kärsivällisesti kun käyt läpi kaiken mitä tiskissä on. Häneltä liikenee hymy temppuilevalle taaperolle ja pari vinkkiä väsyneelle äidille.  Lihamestari on vuosien saatossa oppinut tuntemaan asiakkaansa; neuvot ovat aina kohdallaan - ei koskaan liikaa vaan juuri sopivasti. Se on herkkä taitolaji. Sen olemassaolon huomaa parhaiten vasta kun se puuttuu. 


Pieni, mitätön asia voi tehdä tavallisesta erityisen. Ihan tavallinen, mustunut banaanipariskunta voi muuttua muffinssiksi.  Ja ihan tavallinen muffinssi voi muuttua erityiseksi kun se tarjotaan lasista lusikalla; pitkien banaanikiekkojen, hyvän creme fraichen ja hunajan kanssa. Sellainen muffinssi tekee aamiaisestakin erityisen. 

muffinssit retkelle


Ja viime sunnuntaina päivästäkin tuli erityinen, kun puhelin soi. Joku oli ajatellut erityisesti meitä, sillä sanat puhelimessa kutsuivat meidät retkelle Nuuksioon. Ja vaikka erityisyys ei vaadikaan paljon, se auttaa kun hoksaa mahdollisuuden. Pakkasin ne uunituoreet muuffinssit ihan tavalliseen, tyhjentyneeseen  joulukarkkirasiaan, keitin kuumaa mehua termokseen ja asensin lapsen pulkkaan lampaantaljan. 

Ja kun olimme vaeltaneet aurinkoisilla hangilla tällaiselle lapsiperheelle sopivan punarinnan kierroksen kaivoin ne ulkoilmassa upealle tuoksuvat muffinssit esiin siitä peltirasiasta ja tarjosin kaikille kuumaa mehua. Niin ja lisäksi paistettiin makkaraa. I pyöri sulamisvesien muodostamassa kuralätäkössä kasvot loistaen ja ryntäsi täyttä vauhtia ja täysin pelkoa vailla jäästä liukkaaseen pyllymäkeen. 

retki, nuuksio

Ja niin siitä ihan tavallisesta sunnuntaista tulikin ihan erityinen. Juuri sellainen, johon kietoutuu makuja ja tuoksuja lapsuudesta. Sellaisia, mistä äkkiarvaamatta muistaa eletyn elämän ja albumeihinsa kellastuneiden valokuvien hetket läikähtävät mieleen todenmakuisina kuvina kuumaa mehua siemaillessa. 

Ja juuri tällaisen, kimaltavan hangen hohtoisen, auringon täyttämän talvipäivän sitä haluaisi jotenkin tallettaa ja muistaa vielä paljon, paljon myöhemminkin.  

muffinssi ja jogurttia

Banaania, ranskankermaa ja muffinssia (ohje: BBC Food Jill Dupleix)

75g sulaa voita
250g vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
hippunen suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl muskottia
115g sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 isohkoa, kypsää banaania
2 munaa
1,5 dl maitoa (alkup. ohjeessa 1,25 dl, mutta taikina tuli vähän liian paksua)
n. 10 pekaania (alkup. ohjeessa saksanpähkinää)

Tarjoiluun
2 banaania siivutettuna vähän vinoon, isoina siivuina
pekaaneita
2 rkl creme fraichea tai hyvää, kermaista turkkilaista/kreikkalaista jogurttia
2 rkl juoksevaa hunajaa

Kuumenna uuni 190 asteeseen. 

Sulata voi ja anna jäähtyä hieman. Murskaa banaanit huolella. Siivilöi kulhoon jauhot, leivinjauhe, sooda, suola, kaneli, muskotti ja sekoita joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. 

Sekoita toisessa kulhossa haarukalla kananmuna, maito ja sula voi ja banaanimurska. Minä lisäsin tähän seokseen myös hieman extrapekaaneita. 

Sekoita aineet keskenään vain juuri sen verran, että taikina muodostuu. Ei haittaa, vaikks isiihen jää vähän banaaniklimppejä. 

Kaada taikina muffinssivuokiin, niin että ne täyttyvät n. 2/3 täyteen. asettele jokaisen muffarin päälle vielä koristeeksi yksi pekaani. 

Paista uunissa 20-25 min, kunnes muffinssi on kypsää ja kauniin väristä. Anna jäähtyä vuuissaan. 

Tarjoile banaanisiivujen, creme fraichen tai jogurtin kanssa ja koristele pekaaneilla ja hunajalla. 

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Wallenbergejä eli vieraana Tammisen illassa


Nyt olisi kuulkaas huippukokin reseptiä jaossa. Minulla on nimittäin hallussani suomen kokkimaajoukkueessa kisanneen Mika Palosen Wallenbergiresepti. Oli sitten syy reseptissä tai käyttämässämme raaka-aineissa tai niistä yhdessä niin ihan erinomaista "fiinimpää jauhelihapihviä" siitä tuli. Tänään siis sanaa viikonvaihteeksi eli asialistalla ennen wallenbergiä puhetta naudan lihasta ja Tammisen lihanleikkaamosta.

Pasi Tamminen

Moni blogia pidempään tuijotellut saattaa arvata, että olin tosi kiinnostunut aiheesta kun kutsu Tammisen iltaan tipahti. Meille nimittäin luvattiin kertoa rotukarjan kasvatuksesta ja sen kuultuani ilmoittauduin tikkana mukaan. Meillä kuitenkin syödään lihaa joka viikko, niin olisi kiva tietää, mitä Tammisella osataan kertoa heille tulevien eläinten taustoista. Paikalla olivat mm.  Toimitusjohtaja Pasi Tamminen ja Mika Palonen, jonka kokkikisaa Tamminen on ollut sponsoroimassa.

Etrecoteta voidaan laittaa myös isona palana. Ensin Sous vide:n ja sitten pinnat pannulla. 


Tammisen tarina rotukarjan piirissä alkaa oikeastaan siitä, että 90-luvun alkupuolella havahduttiin huomaamaan, että vaikka suomessa kasvatetaan rotukarjaa, sen lihaa ei voi ostaa mistään. Rotukarjan liha menee samaan putkeen kaiken muun teuraaksi päätyvän lihan kanssa. Jotenkin tuli mieleen se kerta kun Valiolla kerrottiin, että aikoinaan kun luomumaidon kysyntä oli niin pientä, luomumaito jouduttiin sekoittamaan tavallisen maidon joukkoon. Nyt tietysti, kun ihmiset haluavat ostaa luomua, se ei oikein tahdo enää riittääkään.

Niinpä ostaessa kaupasta pihvin saattoi käteensä saada suurella todennäköisyydellä maitokarjaksi jalostetun eläimen lihaa. Ja tässä kohdassa tullaankin siihen Tammisen liikeideaan; tarjotaan rotukarjalihaa kuluttajille, niin että jokainen tietää varmasti mitä ostaa.

No mitä sitten on routkarja ja miten sitä kasvatetaan? Rotukarjaksi tai pihvikarjaksi sanotaan lihantuotantoon erikoistettuja rotuja joita kasvatetaan  mahdollisimman stressittömästi, lajityypillisissä oloissa. Luomua rotukarja ei välttämättä ole, mutta rotukarjaa voidaan kasvattaa täysin luomumenetelmin. Usein lisänä luomumenetelmiin lihakarja saa ravintoonsa lisävalkuaista. Joka tapauksessa koska lihan laatuun vaikuttaa vahvasti miten stressittömästi eläimet ovat eläneet, eläinten olot järjestetään mahdollisimman lajityypillisiksi. Rotukarjan lehmiä ei esimerkiksi käytetä lainkaan maidontuotantoon, vaan maidon juovat niiden omat vasikat ja rodut jalostetaan niin, että lehmät pystyvät vasikoimaan itse. Tammisen sopimuskasvattajatiloilla eläimet viettävät talvet pihatoissa ja kesät laitumella.

Mika on täysin syytön "lihapiilon" rehevään ja runsaaseen ulkonäköön - me kaikki autoimme minkä ehdimme! :) 

Me paikalla olijat kyselimme kovasti eläinten kasvattamisesta ja millaisissa oloissa eläimet elävät. Tamminen kertoili omista tilavierailuistaan, eläinten oloista ja viljelijöistä. Oli hauskaa kuulla, että kasvattajat ovat ylpeitä tuottamastaan lihasta ja että Tammisella mielellään nostetaan esiin myös lihan tuottajia; jokainen nauta on myös jäljitettävissä tilalle asti myyntipakkauksen koodista. Jotenkin tuli mieleen, että tässä on nyt sitä samaa henkeä, mitä siellä Dariolla joulun aikaan vähän haikailin. että missä ovat ne suomen tähtituottajat?

häränhäntä, tamminen
Tamminen käyttää naudoista kaiken ruuaksi kelpaavan


Ja ihan pakko oli kipittää katsomaan sitä koodia Tammisen häränhäntäpakkauksesta, joita olin ostanut Laziolainen mielessäni. Mutta voi pahus, ilmeisesti kooditus pätee vain rotukarjan pihvilihaan tai luomulihaan, sillä paketissa ei koodia ollut. Sääli, sillä jostain rotueläimestä nuokin hännät varmaan olivat peräisin, sillä Pasi kertoi, että heillä eläimestä pyritään käyttämään ihan kaikki. Hännät ja muut erikoisemmat osat myydään kuluttajille ja hankalammin kuluttajille myytävissä olevat osat siirtyvät sitten teollisuudelle raaka-aineeksi. Se mikä harmitti vähän, oli, ettei eläinten pitopaikoista ollut kuvamateriaalia, mutta kun ilmaisimme kiinnostusta moista kohtaan meille vähän lupailtiin että tilavierailukin voisi järjestyä joskus. Ihan hauska juttu jos sellainen saadaan sopimaan kaikkien aikatauluihin.

Onhan hyvä liha no, hyvää. 


Mutta jos palaan asiaan; minusta on tosi kivaa että Tamminen on ottanut asiakseen vähän kunnianhimoisemman agendan rotukarjan kanssa. Ja varmasti ihan aiheesta; kun saimme mukaamme pienet vihkoset tunnetuimmista pihviroduista suurin osa oli minulle ihan uusia nimiä. Jokainen nyt on varmaan kuullut Herefordista, useimmat myös Limousinesta ja innokkaimmat pihvinsyöjät tietänevät Aberdeen Anguksen eli mustan anguksen. Mutta entäs miten suuhun taipuu vaikka se Charolais, jota Tammisen tunnettu asiakas Hans Välimäki vihkosessa vielä erikseen kehuu tai Simmental, josta en ollut koskaan kuullutkaan.

Ja yritystä Tammisella riittää ihan kiitettävästi - he ovat mm. lanseeranneet lihalaatikko - palvelunsa, jossa näin ensialkuun on laadukkaita mutta kuluttajille tuttuja paloja erilaisina paketteina. Ajatuksena Tammisella Pasin mukaan on, että kun ihmiset ajavat pitkiä matkoja tilalle ostamaan laatulihaa, niin nyt ei olisi pakko. Ajatus oli kytenyt kauan, mutta konkreettisesti mahdollistunut kun Postilta löytyi palvelu, jonka avulla lihat voidaan kuljettaa suoraan kotiin kylmäketjun katkeamatta. Hauska konsepti ja ainakin itse jään innolla odottamaan uusia paketteja - sillä illan aikana Pasi puhui kovasti siitä, että kuluttajat haluavat nykyisin ostaa myös niitä erikoisempia, luullisia kappaleita. Heillä kun ei ole "jauhelihakiintiötä" niin eläintä voidaan leikata suhteellisen joustavastikin eri tavoin. Yritin kovasti myydä ajatusta Bistecca Fiorentinan tyyppisestä palasta ;) No, ihan rehellisesti sanoen melkein toivoisin semmoista pizzerioista tuttua "fantasia" - pakettia (köh, ehkä nimi voisi olla vaikka lihanleikkaajan erikoinen tai jotain tyylikkäämpää, mutta tajuatte varmaan mitä tarkoitan? ) johon voisi valita tietyn karjatyypin pihviä ja määritellä saisiko olla kokonaisena fileenä vai ei ja tulisiko mukaan kenties myös vaikka elukan häntä? ;) Osastolta ei vähä mitään - eikö niin? ;)

No mutta suunta oli minusta oikea - kun meillä kerran tehdään Suomessa jotain laadukasta ja hyvää niin kannattaa siitä vähän meteliä pitääkin. Ja kyllä meillä ainakin oltaisiin klikkailemassa tilausta heti jos tarjolla olisi sellaisia luullisia paloja, mitä ei Sellon lihatiskistä saa.

Mika Palonen tositoimissa. 

Mikan jutuista voisi myös tarinoida vaikka kuinka pitkästi. En alkuunkaan tiennyt että kokkimaajoukkueen valmentautuminen on käytännössä melkein oman aktiivisuuden varassa - mitään kansallista kilpailujoukkuetta tukevaa organisaatiota ei Suomessa ole eikä oikeastaan paljon muutakaan. Mika harmittelikin sitä meidän muiden lailla; kun mitään virallisempaa yhteisöä ei ole, kokemus aikaisemmilta vuosilta ei kerry samaan tapaan kuin maissa joissa jokin tukitiimi on. Mika on omalta osaltaan lupautunut tukemaan seuraavia kisaajia; itse hän ei kuitenkaan enää usko lähtevänsä kisaamaan - sen verran tiukka rumba on nyt takanapäin.

Mutta ehkä kuitenkin parasta oli olla seuraamassa ihan oikean huippukokin toimintaa ja opastusta. Se oli kuin olisi seurannut todella taitavaa puuseppää - Mika teki asioita hiljaa ja keskittyneenä. Vaikka kyseessä oli tämmöisille kotiköksille suunniteltu menu, kaikesta näki että kunnioitus ruokaa kohtaan on suuri. Ja kun me sitten "autoimme" Mikaa illallisen kanssa hän neuvoi meitä kärsivällisesti. (Lue: varmaan Mikalla oli meidän kanssa samanlainen fiilis kun minulla yleensä kun I, 1v 8kk auttaa tiskikoneen täyttämisessä) Aina kun kysyin miksi näin tehdään, sille oli täysin looginen selitys. Tiesittekö esimerkiksi, että Wallenbergitaikina on syytä painaa tiiviiksi ennen pihvien tekemistä, ja kauhoessa yhden pihvin taikinaa, se pitäisi saada kerralla kiposta? Ja syy: koska jos pihviin jää ilmakupla se halkeaa paistettaessa. No, nytpä tiedätte. Ja vaikka unohdimmekin (minä unohdin!!) pihvit hieman liian pitkäksi aikaa uuniin, se oli silti parasta wallenbergia jota olen syönyt. Parempaa kuin Aliassa joskus ja sekin oli tosi hyvää. Ihan erinomaisen pehmeää ja suussasulavaa. Kiitos illasta ja tästä opista myös Mikalle, näitä teen varmasti vielä monta kertaa.

wallenberg, palonen
Osa pihveistä oli paistinpannullani liian kauan, ne eivät pysyneet ihan kuosissa - kuuma pannu ja nopea paisto.


Marokkolainen Wallenberg (ohje: Mika Palonen)

400g jauhelihaa
4 dl kermaa
3 kpl keltuaisia
7 g suolaa
1 tl ras el hanout –mausteseosta
korppujauhoa leivitykseen

Laita jauheliha tehosekoittimeen suolan ja ras el hanout kanssa, ja aja tasaiseksi. 

Lisää keltuaiset ja anna sekoittimen pyöriä. Tässä kohdin Mika neuvoi, että massa voi pyöriä ennen kerman lisäämistä melkein niin kauan kuin tarvitsee. Massasta tulee vähän kummallisen näköinen pinkki tahna, mutta niin pitääkin. 


Kaada kerma koneen käydessä nopeasti ohuena nauha joukkoon, kun massa on sekaisin siirrä taikina sitten tiiviihkösti kannelliseen säilytysastiaan ja anna massan levätä jääkaapissa n 1-2 tuntia.



Taikinan kaapaisussa kiposta pitää olla varmaliikkeinen, juuri siinä kohdin taikinaan on mahdollista päästä ilmaa sisään.



Muotoile massasta paksuja pihvejä ja pyöritä pihvit korppujauhossa. Muotoilussa käytettiin pienempää stanssia, jolloin kukurallinen ruokalusikka täytti muotin. Sitten pihvi taputellaan stanssiin tasaiseksi ja irrotetaan varovasti korppujauhokasan päälle. 

Korppujaujoa oli runsaasti ja sitä kauhottiin lusikalla pehmeän taikinapallon päälle. Sitten pihvi siirrettiin varovasti odottamaan pintojen paistoa. 

Paista (kirkastetussa) voissa pinnat kullanruskeaksi ja laita uuniin 180 asteeseen n. 10 minuutiksi. Paistoaika riippuu kovasti pihvin koosta, noilla meidän pienemmillä wallenbergeilla paistoaika oli n. 4-5 min. 

Tarjoile esimerkiksi perunamuusin ja herneiden kanssa.





torstai 11. huhtikuuta 2013

Ruokabloggaajan nolo moka, katso kuvat!

Kuvan kukat eivät liity tapaukseen. 

Otsikko tekee kunniaa kaikille niille miljoonille otsikoille, jotka koristavat iltapäivälehtien sivuja.

Se ei kerro mitään, vonkuu klikkausta ja jokainen tietää jo ennen sitä väsynyttä klikkausta, että uutinen on mitättömän pieni. Mutta se anelee; katso nyt, kumminkin kiinnostaa. Päätä hajottaa joka kerta kun tuollaisen näkee, mutta silloin kun näin Ylen sivuilla vastaavan, päätin kirjoittaa tämän jutun. Yle, pliis - ei teilläkin!

En voi sille mitään, mutta joka kerta kun näen tuollaisen otsikon tulee mieleeni aika, jolloin olin koulukiusattu. Ne kiusaajat siellä omissa porukoissaan käyttivät juuri tuollaista tapaa puhua. Oikeastaan on väärin sanoa, että otsikko ei kerro mitään; se kertoo kyllä täydellisesti valmiin asenteen jolla tuota kyseistä uutista olisi syytä lukea.

Ja näitä otsikkoja tekevät koulutetut journalistit. Kukaan ei varmaan pidä niitä enää edes mitenkään outoina vaikka kaupallinen lehdistö ottaa niissä lukijan "meidän porukkaan" ja paapoo kuin pikkulasta - ethän sinäkään tee tätä virhettä? Päivittelemään niiden muiden tekemiä virheitä tai tähtösten kertakaikkisen tyylitöntä kauppareissupukeutumista - sieltä turvallisen näyttöpäätteen takaa, missä voi nauttia kupposen kuumaa kahvia ja ihmetellä maailman menoa - ja tarkistaa salaa pöydän alla omien kenkiensä värin (tai sen olivatko ne samaa paria, edes), kun kukaan ei näe.

Mutta kahvista puheen ollen, oli minulla kerrottavanani oikeastikin nolo moka. Ja olisi niitä kyllä useampikin, enemmän kuin sormia kädessäni, mutta ajattelin että tästä nimenomaisesta voisi joku muukin ottaa opikseen.

Mutta tämä mittalusikka liittyy hyvin herättävään kahvinkeittoon. 

Katsokaa ja ihmetelkää, oheisessa kuvassa on Moccamasterin KAHDEN KUPIN MITTA. Ei, sitä ei sanota missään itse mitassa. Kyllä, useimmissa kahvinkeittimissä on tietääkseni yhden kupin mitta ja kyllä, olen ehkä maailman huonoin kahvinkeittäjä.

Enkä olisi edes tajunnut sitä itse - ihmettelin vaan miten kahvi on niin kauhean kitkerää nykyisin vaikka kuinka pehmeitä laatuja yrittäisi etsiä. Kunnes ystäväni M sitten kerran ohimennen mainitsi, että se on kahden kupin mitta. Seuraavana päivänä kokeilin ja voi ihme kun kahvin luonne muuttui ;)

No, ehkä tässä oli nyt tätä mitan täyteen tulemista ja kupin nurimenemistä ihan tarpeeksi yhdelle päivälle. Mutta ainakin minä toivon otsikoita, joissa oikeasti puhutaan asiaa. Niin ja kahvipakettiin voisi oikeasti painaa vaikka grammoina, paljonko sitä purua pannaan yhtä kuppia kohden - meille vakavamielisille insinööreille.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ostereita eurolla, ostereita eurolla!


osteri


Kun näimme ostereita 0.99e kappaleelta, kävimme niihin kiini kuin meriharakat. Niin harvemmin käy ja jostain syystä noiden ulkoa rosoisten ja sisäpinaltaan helmiäiskiiltoisten kuorten sisään piilotetun merenmakuisten eläinten ostamiseen on jonkinlainen kynnys. Ehkäpä se on se, että mitenkään ei oikein voi varmistua, että se, mitä ostaa on tuoretta.

osterin tarjoaminen

Osteri on elävä syömiseen asti - siihenkin littyy aina hieman kunnioitusta. Avatessasi osterin, se kuolee. Mutta silloin tällöin, muutaman kerran elämässäni olen syönyt ostereita. Viime viikolla oli yksi niistä päivistä. Söin kaksi osteria jotka maistuivat sille, mille meri tuoksuu myrskyisän sateen jälkeen.

Olen aina haaveillut syöväni ostereita jossain tuulenpieksemällä, vuoroveden paljastamalla ja levän liukastamalla merenrannalla missä usvaksi hajonneet aallot saavat huulet maistumaan suolaiselta, kostea tuuli muuttaa vaatteet nihkeäksi ja hymyillessä suolaiset hiussuortuvat pyrkivät suuhuun ja silmiin. Jyrkkinä nousevien kallioiden piilottamalla rannalla, missä kiviin kasvaneet simpukat ovat paljastuneet vuoroveden alta, levä tuoksuu huumaavana ja ilmassa syöksyvien lintujen syömien simpukoiden kuoret rutisevat jalkojen alla kuin James Joycen Odysseuksessa. Sellaisesa paikassa olen kuvitellut kalastajan kantavan saaliinsa rantaan pienestä, mutta raskaasta puuveneestä. Siellä osterit avataan puukolla, jolla on avattu satoja ostereita, eikä osterin makua voi erottaa tuulesta ja merestä. Mutta tuo päivä odottaa minua vielä jossain, mutta joka kerta kun maistan ostereita tiedän, että se tulee vielä joskus.

kastike osterille
Osterit voi nautiskella myös täysin ilman mausteita

Meillä ostereita syödään harvoin. Niin harvoin, että niitä ei olisi pakollista maustaa mitenkään. On oikeastaan aika hassua, että noihin merenmakuisiin eläviin tulee himo. Jotain alkukantaista siinä on, kun liu'uttaa osterin suuhunsa. Osterin kuoressa on usein mutaa, mutta kuori on sisältä mitä kauneinta helmiäistä; kuin kirkas kuu räsähtävän kirpeänä pakkasyönä.

osterin avaaminen

Ensimmäinen osteri on hämmentävä kokemus; onko tämä syötävä raakana, vain sekunteja sen jälkeen, kun kuori on avattu ja eläin kuollut. Mitä tämä neste on, onko se merivettä? Voiko sen juoda - kuuluuko se juoda?

Kyllä kuuluu. Se on osa koko tarinaa. Se on osa merta, jonka kohta syöt.

Minä pidän ostereista sellaisenaan. Minä pidän niiden karusta kauneudesta. Minä pidän suolaisen meren mausta. En vaihtaisi pois kokemusta ensimmäisestä täysin puhtaasta osterista, sellaisenaan. Mutta ostereita voi myös maustaa ja tällä kertaa teimme niin.

Jamien ohjeessa osteriin laitetaan riisiviinietikkaa, chiliä, sokeria ja inkivääriä. Niin ja korianteria. Vaikka mukana on vahvojakin makuja, osterin tunnistaa silti. Ihan erinomainen vaihtoehto jos haluat kokeilla jotain uutta.

Kastike ostereille Jamien tapaan (riittää ainakin 10-12 osteriin)

1/2 peukalon kokoinen pala inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
6 rkl riisiviinietikkaa
1 punainen chili
hieman tuoretta korianteria
1 tl sokeria
ostereita

Kuori ja raasta inkivääri (tai hakkaa se ihan pieneksi veitsellä). Hienonna myös chili ja korianteri ihan hienoksi. Sekoita kaikki aineet keskenään.

Hakkaa jääpaloja keittiöpyyheen sisällä murskaksi ka laita ne tarjoilulautaselle.

Kärjestä väännetään, jonka jälkeen veistä kuljetetaan kantta pitkin

Asenna osteri käteesi keittiöpyyhkeen sisässä littana puoli ylöspäin tai käytä apuna osteriveitsen mukana tulevaa puista tukea. Avaa osteri kapeimmasta päästä työntämällä osteriveitsen kärki osterin kapeimmassa kärjessä olevaan koloon, nitkuttamalla se mahdollisimman syvälle ja kiertämällä napakasti sivulle niin että osteri aukeaa raolleen. Kuljeta sitten osteriveistä varovasti kannen muotoja seuraillen ja irrota liha varovasti molemmista kuorista. Varo läikyttämästä koveraan puoleen jäävää lientä.

osteri irroitetaan kuorestaan myös alapuolelta ja jätetään tarjolle syvempään kuoreensa. 

Aseta avattu osteri jäämurskalle ja tarjoa kastikkeen kanssa.

nautitaan kaatamalla osteri liemineen suuhun. Lisukkeeksi voi halutessaan tarjota vaikka OP Andersenia tai perinteisesti shampanjaa.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Cool Constance eli varsinainen ruususen hääpäivädrinkki

kurkku, gin


Jos kevään ensimmäisen nurmentuoksuisen päivän voisi nesteyttää, niin tältä se varmaan maistuisi. Paitsi että ruusun terälehtien ja kurkun aromista tulee kyllä mieleen juhannus järven rannalla.  Tai uinti valoisana, lempeänä kesäyönä täysin tyynessä lammessa.

häädrinkki

Jos olisin menossa naimisiin, tätä voisi harkita drinkiksi juhliin - mutta täytynee tyytyä hääpäivän juhlistamiseen tällä drinkillä, sillä saahan vaimokin joskus vähän hempeillä? :)

ruusurimmeri

Jamien uusin Jamie magazine jäi käteen lehtihyllyltä viime kauppakäynnillä. Tämä drinkki löytyi siis sieltä, eikä ole mitenkään omaa käsialaan. Tuo ruusureunus joka drinkkiin tulee, ei sitten ole oikeastaan optionaalinen, se tekee ihan älyttömästi luonnetta tähän tyttömäisen herkän oloiseen juomaan.

kesädrinkki

Mutta vaikka sanon tyttömäinen, kyllä tätä sopii poikienkin juoda. V totesikin että "voi kurkkuparat", joten lienee luultavaa että tätä tehdään toistekin.

Ruusuvettä tarvitaan vain reunuksen tekoon, joten tarvittu määrä ei ole suuri. Ruususiirappi kävisi yhtä hyvin.

Sitä paitsi, kun teet tuon ohjeessa määritellyn reunustussuolan, siitä riittää iloa pitkäksi aikaa; sitä on enemmän kuin parin lasin reunustamiseen tarvitsee. Sulje suola vain huolellisesti lasipurkkiin ja käytä kun tarjoat drinkkiä uudelleen.

Tässä kevättä odotellessa hyvää viikonloppua kaikille! :)

cool constance

Cool Constance (n. 2 annosta pitkään lasiin)

1/2 kurkkua
1 korianterin oksa (laitettiin kolme-neljä vesiviljeltyä lehteä)
200 ml omenamehua (cloudy applea meillä)
3 rkl ruusuvettä
75 ml laadukasta giniä

Ruususuola-sokeri (rimmeri)

1 rkl kuivattuja ruusun terälehtiä
1 tl merisuolaa (meillä ruususuolaa)
4 rkl ruokosokeria

Tee ensin ruususuola morttelissa hieroen kaikki suolan aineet melko tasaiseksi jauheeksi. Kaada lautaselle odottamaan.

Soseuta kurkku, korianteri ja omenamehu blenderissä tasaiseksi. Sitten valuta mehut siivilän läpi talteen.

Kaada ruusuvesi pienelle lautaselle, kostuta käyttämiesi lasien reunat ruusuvedessä ja dippaa ne sitten ruususuola-sokeriin. Täytä sen jälkeen lasit jäillä.

Laita "sheikkeriin" giniä, ripaus ruususuolasokeria, kurkkumehu ja jäätä. Sheikkaa 10 sekuntia ja kaada laseihin jään päälle. Tarjoile heti.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Lahnabrandadeita, punasipuli-fenkolisalaattia ja fenkolipyrettä


lahnabrandade, fenkolipyre

Lahnabrandaresta tuli ihan erinomaisen herkkua - voisin jopa väittää että tämän parempaa "jämäruokaa" saa hakea. Vaikka näitä kannattaa tietysti tehdä ihan vaikka vartavastenkin, isosta lahnasta riittää hyvin kahteen ruokaan; jos tarjoat uunilahnaa ensin tavallisten keitettyjen perunoiden kanssa, saat jämistä aikaan lahnabrandadeita a.k.a uppopaistettuja kalapullia käden käänteessä.

fenkolileipämurua

Oikeasti ohjeessa on aika monta valmistettavaa juttua, mutta minä oikaisin siinä kohdin, etten jaksanut leipoa fenkolileipää vain tehdäkseni siitä korppujauhoa. Käytin vanhaa kuivaa Rezen maalaisleipää, jonka jauhoin yhdessä yli jääneiden fenkolin lehtien kanssa kotikutoiseksi korppujauhoksi. Minusta se toimi ihan hyvin.

Mutta se, mitä tällaisia eri osista koottuja annoksia tehdessä kannattaa ottaa huomioon on väsymyksen määrä. Suosittelen tätä lauantaille tai sunnuntaille kun on aikaa kokata, sillä väsyneenä voi kämmeltää kertakaikkisesti enemmän kuin laki sallii. Minähän en tietenkään kämmeltänyt mitään vaan kaikki sujui kuin tanssi...? Mutta jos joku nyt olisi taipuvainen lukemaan ohjeita puolihuolimattomasti, niin...

uppopaistaminen liian matalassa lämmössä

Ei esimerkiksi kannata yrittää uppopaistaa palleroita liian kylmässä öljyssä, sillä kuorrute lähtee irti.

väärin tehty leivitys

Tai unohtaa jauholeivitystä korppujauhojen alta, sillä silloinkin kuorrute klimppiintyy ja irtoaa...

Ensin jauhoa, sitten kananmunaa, sitten leipämurua ja sen jälkeen 170 asteiseen öljyyn. 

Mutta kun öljy on tarpeeksi kuumaa, hermot kylmät ja kipot oikeassa järjestyksessä lopputuloksena on ihan erinomainen ruoka.

kalapullat, lahna

Onneksi taikinamäärä oli niin iso, että vaikka (köh) saatoinkin hieman hapuilla suorituksessa sain helposti tehtyä meille sopivan määrän onnistuneitakin palleroita. Ne epäonnisemmatkaan eivät joutuneet hukkaan; söin niitä nöyränä salaatin kanssa seuraavan päivän lounaalla.... Noita palloja tulee annoksesta aika monta, jos tarjoat tätä kolmen ruokalajin illallisella niin määrästä tulee pääruokia ainakin kuudelle, ellei jopa isommalle joukolle. Jos porukkaa on enemmän, salaatin ja fenkolipyreen määrää on syytä tarkistaa ylöspäin - ainakin jos annoksessa on vain yksi pallero per nenä niin fenkolipyrettä kuluu enemmän.

Ohje on peräisin Parasta maatiaisruokaa kirjasta, johon olen (joistain löytämistäni virheistä huolimatta) vähitellen tykästynyt kovin. Ja jos haluat itsellesi moisen opiksen, Hanna arpoo sellaista blogissaan - kannattaa kokeilla onneaan vielä ennen 14.4:)

Lahnabrandadet (onnistuessaan rittää varmasti erillisen alkupalan kanssa 5-6 pääruuaksi)

300g kypsää, ruodotonta lahnaa
3dl kalalientä
3 valkosipulin kynttä
1 timjamin oksa
2,5 dl maitoa
250g kypsää perunaa
suolaa
vastarouhittua mustaa pippuria

leivitykseen
1 dl fenkolista korppujauhoa
2 kananmunaa
1 dl vejnäjauhoa

Lisukkeeksi tuleva sipulisalaatti tarvitsee aikaa marinoitua, joten tee se etukäteen.

Hauduta fileet kasvisliemessä tai uunita kokonainen lahna kypsäksi. Riivi lahnan liha kulhoon ja poista ruodot.

hienonna valkosipulinkynnet ja timjaminlehdet.

yhdistä maito, hienonnetut timjamit ja valkosipulit. Kiehauta ja anna maustua 1/2h. Sekoita kaikki aineet keskenään ja tarkista maku. Jos teet ruokaa jämistä, taikina kannattaa tehdä heti tuoreeltaan ja tässä kohdin massan voi halutessa laittaa jääkaappiin.

Mittaa leivitysainekset kukin omalle lautaselleen. Pyöritä massasta palloja ja kieräytä sitten pallot ENSIN vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja LOPUKSI korppujauhossa.

friteeraa brandadepallot 170 asteisessa öljyssä kauniin ruskeiksi. Valuta talouspaperin päällä. Kokoa annos oman makusi mukaan.

Punasipuli-fenkolisalaatti (n. 4-5:lle)

1 pieni punasipuli
1/2 fenkolia
3 rkl rypsiöljyä
1 rkl vaaleaa balsamicoa
suolaa
sokeria

suikaloi sipuli ja fenkoli mahdollisimman ohueksi. Lisää loput ainekset ja anna marinoitua vähintään 2h.

Fenkolipyree
300g fenkolia
100g voita
2 dl kermaa
1 sitruunan mehu
suola
2 rkl ranskankermaa

suikaloi fenkoli ja kuullota se voissa pannulla. Lisää kerma ja hauduttele fenkoli kypsäksi. Mausta kermaiset fenkolit sitruunamehulla ja suolalla. Soseuta fenkolit ja liemet ja paseeraa sitten sose vielä tiheän siivilän läpi. Lisää ranskankerma ja tarkista maku.